Isovanhemmat eivät auta

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun mielestä siitä perusarjesta täytyy perheiden selvitä ihan itsekseen. Vierailut isovanhempien luona on sitten sellaista kivaa extraa aina silloin tällöin. Mikäli  vanhemmat tarvitsevat apua ihan perusasioista selviämiseen, niin aika heikoilla kyllä mennään. Itse en edes huolisi tänne mitään mummoa pyykkäämään tai hakemaan lapsia koulusta tai kerhosta. Lapset ovat muutaman kerran vuodessa yökylässä päivän tai pari, vietetään yhdessä juhlapyhiä ja synttäreitä sekä kyläillään silloin tällöin puolin ja toisin. Välit ovat hyvät, mutta eivät sellaiset että häiritsisimme toistemme elämää.

Minusta erikoista on, että nämä, jotka tykkäävät kovasti kritisoida lastensa isovanhempiin pettyneitä vanhempia ovat usein juuri niitä, jotka saavat paljonkin apua lastensa isovanhemmilta.

Siinä vaiheessa, kun on lapsensa ihan oikeasti kasvattanut yksin ja täysin ilman isovanhempien apuja ja uskaltautuuu ilmaisemaan pettymyksensä, niin ei ihan hirveästi kiinnosta kuunnella tuomitsevia kommentteja vanhemmilta, joita autetaan paljon ja jatkuvasti. Koska ne "parin päivän kyläilyt muutaman kerran vuodessa" ovat erittäin suuri apu, josta et näköjään itse osaa olla kiitollinen ollenkaan.

Meillä appivanhemmat eivät voi ottaa päiväksi (!) hoitoonsa kahta lasta (6v. ja 4v.) edes kuopuksen synnytyksen vuoksi. Syntyy sektiolla ja päivä ja aika on tiedossa. Aamulla mennään sairaalaan ja mies hakisi lapset illalla. Mutta ei kuulemma käy.

Ihan uskomatonta. Asuvat vielä samassa kaupungissa, eli ei olisi mikään ylivoimainen ponnistus tulla meille tai ottaa lapsia heille. Kumpaakin on ehdotettu, mutta vähän liian raskaalta kuulostaa. Kuitenkin lapset ovat heille aivan tuttuja, koska tuppaavat ja änkevät kyllä hanakasti kylään meille yhtenään, oli kutsuttu tai ei. Jatkuvasti pitäisi heilläkin rampata, muuten alkaa se "ei ole pitkään aikaan teitäkään näkynyt"-virsutus. Jatkuvasti tarkoittaa vähintään parin viikon välein. Eläkkeelle ovat juuri molemmat jääneet ja energiaa tuntuu riittävän yllin kyllin kaikkeen muuhun. Tällaisessa tilanteessa ei kuitenkaan voi auttaa :-/ ?!

Soittelevat kyllä itse apuun milloin missäkin asiassa. Olisi kiva jos apua joskus saisi pihan haravointiin, kompostin tyhjennykseen, kuistin rakennukseen, pitäisi päästä isompaan kaupunkiin ostoksille ja kyyti kelpaa.... Koko ajan johonkin. Mies kilttinä vielä auttaa, vaikka kotonakin olisi remontin tarvetta.

Nyt tuli kyllä miehelläkin mitta täyteen. Meillä ei tässä kaupungissa ole muuta paikaa, johon voisi lapset kyseisenä päivänä saada hoitoon. Kaikki tutut ovat päivisin töissä ja kerhoonkaan ei voi koko päiväksi tietenkään jättää. Jouduimme nyt pyytämään omia vanhempiani 700km päästä meille avuksi. Onneksi sentään lähtevät ilman pienintäkään vastustelua, molemmat vaihtoivat vielä työvuoronsakin vapaapäiväksi. Voin sanoa, että ei kyllä herunut sielläkään päässä ymmärrystä appivanhempia kohtaan.

Olen ihan todella kiukkuinen ja loukkaantunutkin kyllä tästä, onneksi mies on myös. Nyt saa luvan riittää meidän perheen pompottelu kun kerran apu ei todellakaan ole vastavuoroista edes hätätilanteessa! Eikä tarvitse sairaalaan änkeä myöskään vastasyntynyttä katsomaan, ei sovi enää meille pelkkien kirsikoiden napsiminen kakun päältä. Jos on liian rankkaa katsoa yhtä päivää kahden rauhallisen tytön perään, ei tarvitse vaivautua myöskään heidän uutta sisarustaan katsomaan. Ilmoitan, että olen minäkin muuten liian väsynyt vierailuihin ja lepäilemme vauvan kanssa.  Synnärillä vierailevat tällä kertaa vain vauvan sisarukset ja heitä ystävällisesti hoitamaan suostuneet isovanhemmat. Olen tähän asti sietänyt ja sietänyt, venyttänyt kilmometritolkulla hermoja, nyt riitti ja tästä lähtien mekin asetamme omat rajamme.

Vierailija kirjoitti:

Meillä appivanhemmat eivät voi ottaa päiväksi (!) hoitoonsa kahta lasta (6v. ja 4v.) edes kuopuksen synnytyksen vuoksi. Syntyy sektiolla ja päivä ja aika on tiedossa. Aamulla mennään sairaalaan ja mies hakisi lapset illalla. Mutta ei kuulemma käy.

Ihan uskomatonta. Asuvat vielä samassa kaupungissa, eli ei olisi mikään ylivoimainen ponnistus tulla meille tai ottaa lapsia heille. Kumpaakin on ehdotettu, mutta vähän liian raskaalta kuulostaa. Kuitenkin lapset ovat heille aivan tuttuja, koska tuppaavat ja änkevät kyllä hanakasti kylään meille yhtenään, oli kutsuttu tai ei. Jatkuvasti pitäisi heilläkin rampata, muuten alkaa se "ei ole pitkään aikaan teitäkään näkynyt"-virsutus. Jatkuvasti tarkoittaa vähintään parin viikon välein. Eläkkeelle ovat juuri molemmat jääneet ja energiaa tuntuu riittävän yllin kyllin kaikkeen muuhun. Tällaisessa tilanteessa ei kuitenkaan voi auttaa :-/ ?!

Soittelevat kyllä itse apuun milloin missäkin asiassa. Olisi kiva jos apua joskus saisi pihan haravointiin, kompostin tyhjennykseen, kuistin rakennukseen, pitäisi päästä isompaan kaupunkiin ostoksille ja kyyti kelpaa.... Koko ajan johonkin. Mies kilttinä vielä auttaa, vaikka kotonakin olisi remontin tarvetta.

Nyt tuli kyllä miehelläkin mitta täyteen. Meillä ei tässä kaupungissa ole muuta paikaa, johon voisi lapset kyseisenä päivänä saada hoitoon. Kaikki tutut ovat päivisin töissä ja kerhoonkaan ei voi koko päiväksi tietenkään jättää. Jouduimme nyt pyytämään omia vanhempiani 700km päästä meille avuksi. Onneksi sentään lähtevät ilman pienintäkään vastustelua, molemmat vaihtoivat vielä työvuoronsakin vapaapäiväksi. Voin sanoa, että ei kyllä herunut sielläkään päässä ymmärrystä appivanhempia kohtaan.

Olen ihan todella kiukkuinen ja loukkaantunutkin kyllä tästä, onneksi mies on myös. Nyt saa luvan riittää meidän perheen pompottelu kun kerran apu ei todellakaan ole vastavuoroista edes hätätilanteessa! Eikä tarvitse sairaalaan änkeä myöskään vastasyntynyttä katsomaan, ei sovi enää meille pelkkien kirsikoiden napsiminen kakun päältä. Jos on liian rankkaa katsoa yhtä päivää kahden rauhallisen tytön perään, ei tarvitse vaivautua myöskään heidän uutta sisarustaan katsomaan. Ilmoitan, että olen minäkin muuten liian väsynyt vierailuihin ja lepäilemme vauvan kanssa.  Synnärillä vierailevat tällä kertaa vain vauvan sisarukset ja heitä ystävällisesti hoitamaan suostuneet isovanhemmat. Olen tähän asti sietänyt ja sietänyt, venyttänyt kilmometritolkulla hermoja, nyt riitti ja tästä lähtien mekin asetamme omat rajamme.

Luulin että mulla on karsea anoppi :D Mutta tämä on jo sarjassamme törkeä.

Voi hyvänen aika, oletko koskaan ap. ajatellutkaan, että sinä ja lapsen toinen vanhempi on täysin vastuussa omasta kullanmurustaan, eivät enää isovanhemmat. 

Nämä hoitoasiat kannattaa selvittää jo ennen lisääntymistään, eikä sitten kun kaikki on jo liian myöhäistä.

Katselin keskustelua isovanhemmuudesta. Onkohan se näin, että omalta äidiltään on helpompi ottaa apua vastaan lastenhoitoon ja muuhun kuin anopilta. Itse olen yrittänyt noudattaa edesmenneen anoppini ohjetta suhteessa miniääni: Älä auta pyytämättä, älä neuvo ellei neuvoasi kysytä. En tiedä, kuinka tällä neuvolla suhteet miniän kanssa hoituvat nyt kun eka vauva on perheeseen syntynyt. Näyttää siltä,että poikani kovasti haluaisi, että auttaisin, mutta miniä ei ole apuani pyytänyt. Auta siinä sitten ja ole kummankin mieliksi.

Olisin iloinen, jos miniäni joskus myös pyytäisi apuani, jotta en tunkeile kenenkään elämään. Ymmärrän toki, että avioeroperheen lapsena tätä mallia ei ehkä ole opittu omassa perheessä. Pelkkä rahallinen auttaminen on kyllä mielestäni aika outoa. Käskyissä kuitenkin sanotaan; kunnioita isääsi ja äitiäsi. Siihen mielestäni sisältyy omien ja appivanhempien kunnioitus, avun antaminen puolin ja toisin. Isoavanhempien tulee antaa lastensa tehdä omat virheensä ja oppia niistä. Toisen avioliittoon ja elämään puuttuminen on ikävää. Et voi elää lastesi elämää. Siis auttakaamme lastemme ehdoilla omaa kunnioitustamme unohtamatta.

up

Mä en edes uskaltaisi laittaa lastani hoitoon hänen isovanhemmilleen. Isä ei koskaan tehnyt yhtään mitään kotona eikä tee vieläkään yksin asuessaan. Äiti on mieleltään vakavasti sairas. Elää jossain 80-luvulla, eikä pysy edes oma työttömän arki kasassa. En todellakaan luota lastani sellaisten hoiteisiin, joilla ei omakaan elämä ole minkäänlaisessa hallinnassa. Yksin mä sen kasvatan. Lapsettomiin ystäviini voin toki nojautua sitten, kun lapsi on vanhempi eikä enää tarvitse jatkuvaa hoivaa.

Räkäistä lasta ei viedä isovanhemmille.

T sis el.