Lue keskustelun säännöt.
Te jotka huudatte ja haukutte puolisoitanne
07.11.2016 |
Ja sitten puolen tunnin/ tunnin huutamisen jälkeen pyydätte anteeksi. Luuletteko että se huutaminen unohtuu niin helposti?
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myönnän että räyhään aika usein.
Meillä on menee ikävässä oravanpyörässä tää homma. Kauniisti pyytämisellä ja puhumisella ei ole mitään vaikututa. Olen töiden jälkeen rättiväsynyt yksin hoitamaan tätä taloa, siinä missä mies ei saa vietyä edes likaisia vaatteitaan pyykkikoriin, vaan keräilen ne joka helkkarin päivä pitkin lattioita.
Mies vittuilee sillä että ihan tarkoituksella sotkee eikä vahingossakaan siivoa omia jälkiään, ja minä sitten pottuilen huutamalla. Eli ollaan molemmat aivan paskoja toisillemme. Tilanne alkaa vaan olemaan siinä pisteessä että minä en kohta enää jaksa tehdä tätä kaikkea yksin, minun on helpompi pyörittää arkea ilman tuota ylimääräistä hommaa. Omasta mielestä en paljon pyydä, jos pyydän miestä vain siivoamaan omat jälkensä niin minä hoidan muun kodinhoidon kotona.
Ja ei, en ole lompakkoloinen, ansaitsen enemmän kun mieheni, vaikka sillä nyt mitään väliä olis.
Sä taidat kiteyttää kaikki teidän ongelmat nyt niihin sukkiin? Ihan kuin se, että äijä keräisi sukkansa, ratkaisis teidän ongelmat? Se on kuule ihan niin yksinkertaista että jätä tekemättä. Anna olla. Jos et pysty, niin ongelma on sun. Mitä vähemmän minä olen nalkuttanut siivoamisesta, sitä enemmän mies tekee.
No noi likaset vaatteet ympäri taloa oli vaan yksi esimerkki. lista on pitkä mitä täällä possuillaan. Miehellä esim oli tossa viikonloppuna vapaata, muksut oli mummolassa. Minä viikonlopun töissä, ja kun tulen kotiin niin talo on kuin pommin jäljiltä, edes jääkaapista otettuja ruokia ei oltu nostettu takaisin jääkaappiin.. tuolla pöydällä lämpimässä oli juustot, voit ja edellisenä päivänä tehty lohikeitto.. mua ihan oikeastikkin huvittaa joka päivä tehdä ruokaa sen takia ettei mies jaksa edes nostaa ruokia takaisin jääkaappiin... no, ainakin koira kiittää.
Ja kun on pieniä lapsia , niin ei sitä vaan voi "jättää tekemättä". En tiedä mitä ihmettä tässä vuosien aika on tapahtunut? (tätä olen monta kertaa pohtinut) miten niin jämerästä ja touhukkaasta miehestä tuli ihminen, joka ei kotona tee mitään? Syytä on ihan varmasti meissä molemmissa että ollaan tässä pisteessä. Sen ainakin tiedän että käännekohta tapahtui silloin kun olin äippälomalla ja todella hoidin kotona kaiken, niinkuin kotona olevan kuuluukin, ja kun palasin takaisin töihin, kaikki jäi silti minun harteilleni, ei puhettakaan enää siitä että ennen tehtiin yhdessä tuumin kotihommat. Vaikket sitä uskokkaan, niin on aika posti hoitaa kotona kaikki, hoitaa kaikki juoksevat asiat, lapsiin liittyvät asiat ja käydä vielä vuorotöissä. Minustakin olis joskus hauskaa että olis aikaa viettää enemmän aikaa lasten kanssa. Valitanko mielestäsi turhaan?
No musta kuulostaa että olette täysin eriarvoiset. Ymmärrän ja tajuan kuinka suuri homma on lapsiperheessä jossa käydään töissä. Itse olen ollut äitiyslomilla ja hoitanut kotihommat mutta kuitenkin mieheni tekee ne asiat, jotka minulta jäävät hoitamatta. Ja nyt kun jää lasten kanssa, koittaa hoitaa niin paljon asioita kuin, noh, mies nyt vaan osaa ja pystyy (sori miehet).
Eih, musta vaan kuulostaa että teillä on pahempiakin ongelmia kuin noi kotihommat. Nalkutatko miehelle kuin pikkulapselle? Kuulostaa aika erikoiselta että jättää ruokia pöydälle eikä laita niitä edes pois kun sinä olet tulossa kotiin ja tietää varmasti että valitat asiasta....Joku tässä todellakin mättää. Oltiin yksissä 6 vuotta ennenkuin esikoinen saapui maailmaan, ja sitä ennen tää arki touhuineen sujui todella hyvin, yhtä paljon kotihommia tehtiin ja asioita hoidettiin... Jäin sitten oletettavastikkin kotiin esikoisen tultua maailmaan ja hoidin kaiken kotona, niinkuin "kotiäipän kuuluu", ja siinä vaiheessa mies "laiskistui". Eipä siinä mitään, mun hommahan oli hoitaa silloin koti, ja kyllähän tuo oli hitokseen tyytyväinen kun hän töistä tuli kotiin, niin ruoat oli valmiina katettuna ja talo siistinä.. Monta kertaa mies sanoikin että jos vaan voisi elättää niin perheensä, ettei mun tarttis käydä töissä, niin se olis ideaali tilanne.. Kaunis ajatus joo, mutta myönnän että eipä musta ihan siihen olis, kaipaan myös työntekemistä ja tykkään ammatistani tosi paljon. Mies on kyllä mitä parhain isä, ja sen voin käsi sydämmellä sanoa. Kumppanina kaipaan sitä A-PU-A. Jostain syystä kaikki vain on kääntynyt päälaelleen työhön palaamiseni jälkeen, josta on nyt kulunut jokunen vuosi. Miehelle jotenkin jäi pahasti päälle se että kotona hommat tapahtuu vaan, ilman että hänen täytyy mitään tehdä.
Ja en tiedä miten tota mun räyhäämistä nyt kuvailisin, rähisen vaan. "etkö nyt ihan oikeasti vois jälkes siivota, mulla on paljon muutakin tekemistä tässä talossa kun sun jälkiä siivota" -tyyppistä napinaa. ja "etkö sä vois mua edes vähän auttaa". ja välillä sinne lipsahtaa tää perkeleen perkele.
En tiedä, en todellakaan tiedä mitä tässä pitäs tehdä. Edelleen, vikaa on molemmissa, ja jos jotenkin päästäs tästä yli, niin moni muukin asia vois selvitä. Mutta tällä hetkellä olen AIVAN naatti. Tulin juuri töistä, (yövuoro). Muksut päiväkodissa, mies töissä ja pitäs vähän tässä touhuta ja viedä koira lenkille, mutten nyt vaan jaksa takapuoltani tuolista nostaa.
Siis tiedän niin hyvin mistä puhut. Musta vaan tuntuu siltä että kun olen lähtenyt sinne töihin, ja mies on pikkuhiljaa huomannut että asiat täytyy itse tehdä, kukaan ei ole niitä tekemässä, niin se on ruvennut tekemään. Eu se oikeasti osaa niitä sillain tehdä kun minä, mutta ainakin se yrittää... Ja sitten se raukka on ihan masis kun ei ole yhtä siistiä kuin silloin kun minä olen tehnyt.. Ei se pysty siivoon ja laittaan ruokaa, peseen pyykkiä ja ulkoiluttamaan lapsia, kaikki 8. ssa tunnissa. Mut se yrittää. Ja rupesi tekemään kun huomasi että on pakko.
Oikeesti höllää itse vähän. Anna olla ja anna sen miehen tarttua itse toimeen. Parasta jos se saisi itse välillä vähän nalkuttaa ja saisi tuntea olonsa oikein tärkeäksi. Jätä hommia tekemättä.. Jätä itse sukat lojumaan ja älä koita itse suoriutua kaikesta. Ne jotenkin kuvittelee olevansa turhia kun nainen puuhaa ja tekee kaiken ennenkuin mies kerkee kissaa sanoa...
Näin mun mies asiaa selvitti kun näistä ollaan miljoona kertaa riidelty ja puhuttukin...En ole se kenelle vastasit. On pöljä neuvo jättää hommia tekemättä, jotta mies voisi nalkuttaa...? Jos sitä miestä ei kiinnosta sukkansa nyt, niin miksi ne alkaisi kiinnostaa häntä niiden oltua vaikka kuukauden lattialla? Ihmisillä on erilaiset siisteyskäsitykset. Mua ei sotkut haittaa, mutta mun puolisoa haittaa. Vaikka mies jättäisi siivoamatta, niin en mä siivoaisi yhtään sen enempää ennen kuin sotku alkaisi oikeasti minua ahdistamaan. Mies ehtii siivota ennen kuin mun ahdistusta, koska hän ei kestä tiskejä pöydillä, sukkia lattialla etc.
Joo mut jos itsellä on tietyt siisteysvaatimukset, ei kannata olettaa että toinen haluaa samaa. Jos vaivaa pieninkin niin sitten tehdään itse. Mut kyllä mä näkisin ettei sillä nalkuttamisella mitään saavuta. Kannattaa itse vähän höllätä. Yleensä nainen touhottaa ja tekee niin kovasti ja tehokkaasti ettei se mies tajua että hänenkin panostaan tarvitaan, ei nuo miehet vaan ole välttämättä yhtä tehokkaita eikä tajuakaan kaikkea tehdä ( sori miehille taas) koska se nainen hoitaa ja on hoitanut. Kyllä sitä kannattaa hetki koittaa tajuaako ne itse tai sitten vaan nielaista, laskea kymmeneen ja näyttää sormella että viitsitkö tehdä tuon.
En ymmärrä mistä te (sinä ja kaltaisesi) löydätte miehenne. Aliarvioit miehiä ja heidän taitojaan. Mun mies ei ainakaan ole kädetön, aivoton tai pilalle passattu. Ihan itse kykenee huolehtimaan kodista, lapsista jne.
Niin meilläkin, mutta ei elämä aina ole niin suoraviivaista. Kyllä elämässä tulee hetkiä jolloin naputtaa toiselle kun itsellä on joku vahva kuva siitä, miten asioiden pitäisi olla ja miten niiden pitäisi mennä. Eikä itse tajua että tämä on mun vaatimus, eikä sen toisen. Ei ole meidänkään mies kädetön eikä passattu mutta tekee asioita eri tavalla kuin minä, ja olen usein ollut vaatimassa asioiden hoitamista omalla tavallani ja dissannut toista. Olen sillä tavalla saanut miehelle huonon omantunnon, vaikka todellisuudessa minua on itseä painanut joku asia...
Meillä mies hienosti hoitaa kodin ja lapset, omalla tavallaan ja rytmillään. Sitten tulen minä ja huomautan jostain ja nalkutan, aivan kuin minä olisin täällä kotona joku työnjohtaja...Huomaatko mitään ristiriitaa kirjoituksissasi? Alennat miehiä (eivät osaa, eivät pysty, eivät ole tehokkaita, eivät tajua mitä "pitää" tehdä [lainauksia aikaisemmista viesteistäsi]) ja lopulta kyse on siitä, että asioita ei tehdäkään kuten sinä haluat. Miehen kyvyssä, osaamisessa ja ymmärryksessä ei ole itse asiassa mitään vikaa, vaan sinun alentavassa ajattelussa. Tuollainen ajattelu antaa toiselle osapuolelle mallin, ettei hänen tarvitsekaan osata tai tehdä mitään, koska lähtökohtana on toisen kädettömyys, joka hyväksytään jonain jumallisena totuutena.
Niin ja voisin ihan 17 -vuoden parusuhteen jälkeen todeta että mies osaa meillä itse sanoa että tää homma ei nyt multa luonnistu yhtä tehokkaasti kuin sulta ja asiasta on keskusteltu. Esim. nyt ruoan laittaminen kun neljä lasta pyörii jaloissa. Olen sitten koittanut keretä laittamaan ruoan jotta sitä ei tarvitse tehdä. Olenko sitten hyväksynyt sen jumalallisen totuutena vai helpottanut toisen oloa? En tiedä mutta voin sanoa että kompromisseilla ja toisen kuuntelemisella pääsee pitkälle. Voi sanoa että minä teen kun se minulta luonnistuu eikä jäädä taistelemaan siitä, tekeekö molemmat yhtä paljon ja tarpeeksi.
On ikävää että olen tehnyt miehelle huonon omantunnon omalla vouhottamisellani, mutta unohdin sanoa hänelle, että teen sen, koska arvostan sitä, että hän tekee pitkää päivää töissä tuodakseen leipää pöytään.
Vähän siinä mulla sellaista itsensä tärkeäksi tekemistä....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myönnän että räyhään aika usein.
Meillä on menee ikävässä oravanpyörässä tää homma. Kauniisti pyytämisellä ja puhumisella ei ole mitään vaikututa. Olen töiden jälkeen rättiväsynyt yksin hoitamaan tätä taloa, siinä missä mies ei saa vietyä edes likaisia vaatteitaan pyykkikoriin, vaan keräilen ne joka helkkarin päivä pitkin lattioita.
Mies vittuilee sillä että ihan tarkoituksella sotkee eikä vahingossakaan siivoa omia jälkiään, ja minä sitten pottuilen huutamalla. Eli ollaan molemmat aivan paskoja toisillemme. Tilanne alkaa vaan olemaan siinä pisteessä että minä en kohta enää jaksa tehdä tätä kaikkea yksin, minun on helpompi pyörittää arkea ilman tuota ylimääräistä hommaa. Omasta mielestä en paljon pyydä, jos pyydän miestä vain siivoamaan omat jälkensä niin minä hoidan muun kodinhoidon kotona.
Ja ei, en ole lompakkoloinen, ansaitsen enemmän kun mieheni, vaikka sillä nyt mitään väliä olis.
Sä taidat kiteyttää kaikki teidän ongelmat nyt niihin sukkiin? Ihan kuin se, että äijä keräisi sukkansa, ratkaisis teidän ongelmat? Se on kuule ihan niin yksinkertaista että jätä tekemättä. Anna olla. Jos et pysty, niin ongelma on sun. Mitä vähemmän minä olen nalkuttanut siivoamisesta, sitä enemmän mies tekee.
No noi likaset vaatteet ympäri taloa oli vaan yksi esimerkki. lista on pitkä mitä täällä possuillaan. Miehellä esim oli tossa viikonloppuna vapaata, muksut oli mummolassa. Minä viikonlopun töissä, ja kun tulen kotiin niin talo on kuin pommin jäljiltä, edes jääkaapista otettuja ruokia ei oltu nostettu takaisin jääkaappiin.. tuolla pöydällä lämpimässä oli juustot, voit ja edellisenä päivänä tehty lohikeitto.. mua ihan oikeastikkin huvittaa joka päivä tehdä ruokaa sen takia ettei mies jaksa edes nostaa ruokia takaisin jääkaappiin... no, ainakin koira kiittää.
Ja kun on pieniä lapsia , niin ei sitä vaan voi "jättää tekemättä". En tiedä mitä ihmettä tässä vuosien aika on tapahtunut? (tätä olen monta kertaa pohtinut) miten niin jämerästä ja touhukkaasta miehestä tuli ihminen, joka ei kotona tee mitään? Syytä on ihan varmasti meissä molemmissa että ollaan tässä pisteessä. Sen ainakin tiedän että käännekohta tapahtui silloin kun olin äippälomalla ja todella hoidin kotona kaiken, niinkuin kotona olevan kuuluukin, ja kun palasin takaisin töihin, kaikki jäi silti minun harteilleni, ei puhettakaan enää siitä että ennen tehtiin yhdessä tuumin kotihommat. Vaikket sitä uskokkaan, niin on aika posti hoitaa kotona kaikki, hoitaa kaikki juoksevat asiat, lapsiin liittyvät asiat ja käydä vielä vuorotöissä. Minustakin olis joskus hauskaa että olis aikaa viettää enemmän aikaa lasten kanssa. Valitanko mielestäsi turhaan?
No musta kuulostaa että olette täysin eriarvoiset. Ymmärrän ja tajuan kuinka suuri homma on lapsiperheessä jossa käydään töissä. Itse olen ollut äitiyslomilla ja hoitanut kotihommat mutta kuitenkin mieheni tekee ne asiat, jotka minulta jäävät hoitamatta. Ja nyt kun jää lasten kanssa, koittaa hoitaa niin paljon asioita kuin, noh, mies nyt vaan osaa ja pystyy (sori miehet).
Eih, musta vaan kuulostaa että teillä on pahempiakin ongelmia kuin noi kotihommat. Nalkutatko miehelle kuin pikkulapselle? Kuulostaa aika erikoiselta että jättää ruokia pöydälle eikä laita niitä edes pois kun sinä olet tulossa kotiin ja tietää varmasti että valitat asiasta....Joku tässä todellakin mättää. Oltiin yksissä 6 vuotta ennenkuin esikoinen saapui maailmaan, ja sitä ennen tää arki touhuineen sujui todella hyvin, yhtä paljon kotihommia tehtiin ja asioita hoidettiin... Jäin sitten oletettavastikkin kotiin esikoisen tultua maailmaan ja hoidin kaiken kotona, niinkuin "kotiäipän kuuluu", ja siinä vaiheessa mies "laiskistui". Eipä siinä mitään, mun hommahan oli hoitaa silloin koti, ja kyllähän tuo oli hitokseen tyytyväinen kun hän töistä tuli kotiin, niin ruoat oli valmiina katettuna ja talo siistinä.. Monta kertaa mies sanoikin että jos vaan voisi elättää niin perheensä, ettei mun tarttis käydä töissä, niin se olis ideaali tilanne.. Kaunis ajatus joo, mutta myönnän että eipä musta ihan siihen olis, kaipaan myös työntekemistä ja tykkään ammatistani tosi paljon. Mies on kyllä mitä parhain isä, ja sen voin käsi sydämmellä sanoa. Kumppanina kaipaan sitä A-PU-A. Jostain syystä kaikki vain on kääntynyt päälaelleen työhön palaamiseni jälkeen, josta on nyt kulunut jokunen vuosi. Miehelle jotenkin jäi pahasti päälle se että kotona hommat tapahtuu vaan, ilman että hänen täytyy mitään tehdä.
Ja en tiedä miten tota mun räyhäämistä nyt kuvailisin, rähisen vaan. "etkö nyt ihan oikeasti vois jälkes siivota, mulla on paljon muutakin tekemistä tässä talossa kun sun jälkiä siivota" -tyyppistä napinaa. ja "etkö sä vois mua edes vähän auttaa". ja välillä sinne lipsahtaa tää perkeleen perkele.
En tiedä, en todellakaan tiedä mitä tässä pitäs tehdä. Edelleen, vikaa on molemmissa, ja jos jotenkin päästäs tästä yli, niin moni muukin asia vois selvitä. Mutta tällä hetkellä olen AIVAN naatti. Tulin juuri töistä, (yövuoro). Muksut päiväkodissa, mies töissä ja pitäs vähän tässä touhuta ja viedä koira lenkille, mutten nyt vaan jaksa takapuoltani tuolista nostaa.
Siis tiedän niin hyvin mistä puhut. Musta vaan tuntuu siltä että kun olen lähtenyt sinne töihin, ja mies on pikkuhiljaa huomannut että asiat täytyy itse tehdä, kukaan ei ole niitä tekemässä, niin se on ruvennut tekemään. Eu se oikeasti osaa niitä sillain tehdä kun minä, mutta ainakin se yrittää... Ja sitten se raukka on ihan masis kun ei ole yhtä siistiä kuin silloin kun minä olen tehnyt.. Ei se pysty siivoon ja laittaan ruokaa, peseen pyykkiä ja ulkoiluttamaan lapsia, kaikki 8. ssa tunnissa. Mut se yrittää. Ja rupesi tekemään kun huomasi että on pakko.
Oikeesti höllää itse vähän. Anna olla ja anna sen miehen tarttua itse toimeen. Parasta jos se saisi itse välillä vähän nalkuttaa ja saisi tuntea olonsa oikein tärkeäksi. Jätä hommia tekemättä.. Jätä itse sukat lojumaan ja älä koita itse suoriutua kaikesta. Ne jotenkin kuvittelee olevansa turhia kun nainen puuhaa ja tekee kaiken ennenkuin mies kerkee kissaa sanoa...
Näin mun mies asiaa selvitti kun näistä ollaan miljoona kertaa riidelty ja puhuttukin...En ole se kenelle vastasit. On pöljä neuvo jättää hommia tekemättä, jotta mies voisi nalkuttaa...? Jos sitä miestä ei kiinnosta sukkansa nyt, niin miksi ne alkaisi kiinnostaa häntä niiden oltua vaikka kuukauden lattialla? Ihmisillä on erilaiset siisteyskäsitykset. Mua ei sotkut haittaa, mutta mun puolisoa haittaa. Vaikka mies jättäisi siivoamatta, niin en mä siivoaisi yhtään sen enempää ennen kuin sotku alkaisi oikeasti minua ahdistamaan. Mies ehtii siivota ennen kuin mun ahdistusta, koska hän ei kestä tiskejä pöydillä, sukkia lattialla etc.
Joo mut jos itsellä on tietyt siisteysvaatimukset, ei kannata olettaa että toinen haluaa samaa. Jos vaivaa pieninkin niin sitten tehdään itse. Mut kyllä mä näkisin ettei sillä nalkuttamisella mitään saavuta. Kannattaa itse vähän höllätä. Yleensä nainen touhottaa ja tekee niin kovasti ja tehokkaasti ettei se mies tajua että hänenkin panostaan tarvitaan, ei nuo miehet vaan ole välttämättä yhtä tehokkaita eikä tajuakaan kaikkea tehdä ( sori miehille taas) koska se nainen hoitaa ja on hoitanut. Kyllä sitä kannattaa hetki koittaa tajuaako ne itse tai sitten vaan nielaista, laskea kymmeneen ja näyttää sormella että viitsitkö tehdä tuon.
En ymmärrä mistä te (sinä ja kaltaisesi) löydätte miehenne. Aliarvioit miehiä ja heidän taitojaan. Mun mies ei ainakaan ole kädetön, aivoton tai pilalle passattu. Ihan itse kykenee huolehtimaan kodista, lapsista jne.
Niin meilläkin, mutta ei elämä aina ole niin suoraviivaista. Kyllä elämässä tulee hetkiä jolloin naputtaa toiselle kun itsellä on joku vahva kuva siitä, miten asioiden pitäisi olla ja miten niiden pitäisi mennä. Eikä itse tajua että tämä on mun vaatimus, eikä sen toisen. Ei ole meidänkään mies kädetön eikä passattu mutta tekee asioita eri tavalla kuin minä, ja olen usein ollut vaatimassa asioiden hoitamista omalla tavallani ja dissannut toista. Olen sillä tavalla saanut miehelle huonon omantunnon, vaikka todellisuudessa minua on itseä painanut joku asia...
Meillä mies hienosti hoitaa kodin ja lapset, omalla tavallaan ja rytmillään. Sitten tulen minä ja huomautan jostain ja nalkutan, aivan kuin minä olisin täällä kotona joku työnjohtaja...Huomaatko mitään ristiriitaa kirjoituksissasi? Alennat miehiä (eivät osaa, eivät pysty, eivät ole tehokkaita, eivät tajua mitä "pitää" tehdä [lainauksia aikaisemmista viesteistäsi]) ja lopulta kyse on siitä, että asioita ei tehdäkään kuten sinä haluat. Miehen kyvyssä, osaamisessa ja ymmärryksessä ei ole itse asiassa mitään vikaa, vaan sinun alentavassa ajattelussa. Tuollainen ajattelu antaa toiselle osapuolelle mallin, ettei hänen tarvitsekaan osata tai tehdä mitään, koska lähtökohtana on toisen kädettömyys, joka hyväksytään jonain jumallisena totuutena.
Niin ja voisin ihan 17 -vuoden parusuhteen jälkeen todeta että mies osaa meillä itse sanoa että tää homma ei nyt multa luonnistu yhtä tehokkaasti kuin sulta ja asiasta on keskusteltu. Esim. nyt ruoan laittaminen kun neljä lasta pyörii jaloissa. Olen sitten koittanut keretä laittamaan ruoan jotta sitä ei tarvitse tehdä. Olenko sitten hyväksynyt sen jumalallisen totuutena vai helpottanut toisen oloa? En tiedä mutta voin sanoa että kompromisseilla ja toisen kuuntelemisella pääsee pitkälle. Voi sanoa että minä teen kun se minulta luonnistuu eikä jäädä taistelemaan siitä, tekeekö molemmat yhtä paljon ja tarpeeksi.
On ikävää että olen tehnyt miehelle huonon omantunnon omalla vouhottamisellani, mutta unohdin sanoa hänelle, että teen sen, koska arvostan sitä, että hän tekee pitkää päivää töissä tuodakseen leipää pöytään.
Vähän siinä mulla sellaista itsensä tärkeäksi tekemistä....
Moikka, oho, tähän ketjuun näköjään on tullut lisää keskustelijoita, sillä välin kun kävin koiran kanssa ulkona ja nukuin pienet unet yövuoron jälkeen. No, vähän kahvia koneeseen ja muksuja noutamaan päiväkodista.
Tosiaan, ymmärrän kyllä tuon yhden kirjoittajan pointin siitä että natkutanko ja neuvonko, ja ohjaanko miestä. Siihen voin rehellisesti sanoa että en, koska ihan tiedän että hän osaa, siis ihan oikeasti osaa, hänellä on omat tapansa tehdä asiat, ja se nyt on ihan sama miten kukakin asiat hoitaa, kunhan tulee hoidetuksi, eikä se vain jäisi yhden ihmisen harteille, niinkuin meillä on nyt ikävä kyllä päässyt käymään, eli nyt valitettavasti on kyse viitsimisestä, ja mies ei vain viitsi, ja hänen tapansa minun kiukutteluuni on sitten nimenomaan heittäytyä entistä passiivisemmaksi.
Heti töihinpaluuni jälkeen pyysin, ajanmittaan anelin, sitten aloin ärsyyntymään ja aloin painokkaammin pyytämään/vaatimaan häntä osallistumaan, ja koko ajan vähemmän hän viitsii tehdä mitään, ja oravanryöränä ja koko ajan väsyneempänä minä tietenkin korotan omaa ääntäni, kun tuntuu että mies ei kuule. Sitten ollaankin tässä tilanteessa, missä kumpikaan ei enää kuulu toista. Miten tästä pääsee ulos, sitä en tiedä?
Mutta edelleen, meillä tilanne kehkeytyi pikkuhiljaa, tämä minun rähisemiseni ei kyllä alkanut hetkessä. Lasten kuulleen me emme tappele. Äh, alkaa ihan ahdistamaan taas kun ajattelee tätä koko kuviota, ja samalla surulliselta että näin on päässyt käymään. Mutta nyt minä lähden hakemaan muksuja päiväkodista, jos tuo raitis talvisää vähän piristäisi, ja saisi lisää energiaa.. se on tätä taas kun taas mennään muutaman tunnin unilla.;) ...sitä kesälomaa odotellessa...
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myönnän että räyhään aika usein.
Meillä on menee ikävässä oravanpyörässä tää homma. Kauniisti pyytämisellä ja puhumisella ei ole mitään vaikututa. Olen töiden jälkeen rättiväsynyt yksin hoitamaan tätä taloa, siinä missä mies ei saa vietyä edes likaisia vaatteitaan pyykkikoriin, vaan keräilen ne joka helkkarin päivä pitkin lattioita.
Mies vittuilee sillä että ihan tarkoituksella sotkee eikä vahingossakaan siivoa omia jälkiään, ja minä sitten pottuilen huutamalla. Eli ollaan molemmat aivan paskoja toisillemme. Tilanne alkaa vaan olemaan siinä pisteessä että minä en kohta enää jaksa tehdä tätä kaikkea yksin, minun on helpompi pyörittää arkea ilman tuota ylimääräistä hommaa. Omasta mielestä en paljon pyydä, jos pyydän miestä vain siivoamaan omat jälkensä niin minä hoidan muun kodinhoidon kotona.
Ja ei, en ole lompakkoloinen, ansaitsen enemmän kun mieheni, vaikka sillä nyt mitään väliä olis.
Sä taidat kiteyttää kaikki teidän ongelmat nyt niihin sukkiin? Ihan kuin se, että äijä keräisi sukkansa, ratkaisis teidän ongelmat? Se on kuule ihan niin yksinkertaista että jätä tekemättä. Anna olla. Jos et pysty, niin ongelma on sun. Mitä vähemmän minä olen nalkuttanut siivoamisesta, sitä enemmän mies tekee.
No noi likaset vaatteet ympäri taloa oli vaan yksi esimerkki. lista on pitkä mitä täällä possuillaan. Miehellä esim oli tossa viikonloppuna vapaata, muksut oli mummolassa. Minä viikonlopun töissä, ja kun tulen kotiin niin talo on kuin pommin jäljiltä, edes jääkaapista otettuja ruokia ei oltu nostettu takaisin jääkaappiin.. tuolla pöydällä lämpimässä oli juustot, voit ja edellisenä päivänä tehty lohikeitto.. mua ihan oikeastikkin huvittaa joka päivä tehdä ruokaa sen takia ettei mies jaksa edes nostaa ruokia takaisin jääkaappiin... no, ainakin koira kiittää.
Ja kun on pieniä lapsia , niin ei sitä vaan voi "jättää tekemättä". En tiedä mitä ihmettä tässä vuosien aika on tapahtunut? (tätä olen monta kertaa pohtinut) miten niin jämerästä ja touhukkaasta miehestä tuli ihminen, joka ei kotona tee mitään? Syytä on ihan varmasti meissä molemmissa että ollaan tässä pisteessä. Sen ainakin tiedän että käännekohta tapahtui silloin kun olin äippälomalla ja todella hoidin kotona kaiken, niinkuin kotona olevan kuuluukin, ja kun palasin takaisin töihin, kaikki jäi silti minun harteilleni, ei puhettakaan enää siitä että ennen tehtiin yhdessä tuumin kotihommat. Vaikket sitä uskokkaan, niin on aika posti hoitaa kotona kaikki, hoitaa kaikki juoksevat asiat, lapsiin liittyvät asiat ja käydä vielä vuorotöissä. Minustakin olis joskus hauskaa että olis aikaa viettää enemmän aikaa lasten kanssa. Valitanko mielestäsi turhaan?
No musta kuulostaa että olette täysin eriarvoiset. Ymmärrän ja tajuan kuinka suuri homma on lapsiperheessä jossa käydään töissä. Itse olen ollut äitiyslomilla ja hoitanut kotihommat mutta kuitenkin mieheni tekee ne asiat, jotka minulta jäävät hoitamatta. Ja nyt kun jää lasten kanssa, koittaa hoitaa niin paljon asioita kuin, noh, mies nyt vaan osaa ja pystyy (sori miehet).
Eih, musta vaan kuulostaa että teillä on pahempiakin ongelmia kuin noi kotihommat. Nalkutatko miehelle kuin pikkulapselle? Kuulostaa aika erikoiselta että jättää ruokia pöydälle eikä laita niitä edes pois kun sinä olet tulossa kotiin ja tietää varmasti että valitat asiasta....Joku tässä todellakin mättää. Oltiin yksissä 6 vuotta ennenkuin esikoinen saapui maailmaan, ja sitä ennen tää arki touhuineen sujui todella hyvin, yhtä paljon kotihommia tehtiin ja asioita hoidettiin... Jäin sitten oletettavastikkin kotiin esikoisen tultua maailmaan ja hoidin kaiken kotona, niinkuin "kotiäipän kuuluu", ja siinä vaiheessa mies "laiskistui". Eipä siinä mitään, mun hommahan oli hoitaa silloin koti, ja kyllähän tuo oli hitokseen tyytyväinen kun hän töistä tuli kotiin, niin ruoat oli valmiina katettuna ja talo siistinä.. Monta kertaa mies sanoikin että jos vaan voisi elättää niin perheensä, ettei mun tarttis käydä töissä, niin se olis ideaali tilanne.. Kaunis ajatus joo, mutta myönnän että eipä musta ihan siihen olis, kaipaan myös työntekemistä ja tykkään ammatistani tosi paljon. Mies on kyllä mitä parhain isä, ja sen voin käsi sydämmellä sanoa. Kumppanina kaipaan sitä A-PU-A. Jostain syystä kaikki vain on kääntynyt päälaelleen työhön palaamiseni jälkeen, josta on nyt kulunut jokunen vuosi. Miehelle jotenkin jäi pahasti päälle se että kotona hommat tapahtuu vaan, ilman että hänen täytyy mitään tehdä.
Ja en tiedä miten tota mun räyhäämistä nyt kuvailisin, rähisen vaan. "etkö nyt ihan oikeasti vois jälkes siivota, mulla on paljon muutakin tekemistä tässä talossa kun sun jälkiä siivota" -tyyppistä napinaa. ja "etkö sä vois mua edes vähän auttaa". ja välillä sinne lipsahtaa tää perkeleen perkele.
En tiedä, en todellakaan tiedä mitä tässä pitäs tehdä. Edelleen, vikaa on molemmissa, ja jos jotenkin päästäs tästä yli, niin moni muukin asia vois selvitä. Mutta tällä hetkellä olen AIVAN naatti. Tulin juuri töistä, (yövuoro). Muksut päiväkodissa, mies töissä ja pitäs vähän tässä touhuta ja viedä koira lenkille, mutten nyt vaan jaksa takapuoltani tuolista nostaa.
Siis tiedän niin hyvin mistä puhut. Musta vaan tuntuu siltä että kun olen lähtenyt sinne töihin, ja mies on pikkuhiljaa huomannut että asiat täytyy itse tehdä, kukaan ei ole niitä tekemässä, niin se on ruvennut tekemään. Eu se oikeasti osaa niitä sillain tehdä kun minä, mutta ainakin se yrittää... Ja sitten se raukka on ihan masis kun ei ole yhtä siistiä kuin silloin kun minä olen tehnyt.. Ei se pysty siivoon ja laittaan ruokaa, peseen pyykkiä ja ulkoiluttamaan lapsia, kaikki 8. ssa tunnissa. Mut se yrittää. Ja rupesi tekemään kun huomasi että on pakko.
Oikeesti höllää itse vähän. Anna olla ja anna sen miehen tarttua itse toimeen. Parasta jos se saisi itse välillä vähän nalkuttaa ja saisi tuntea olonsa oikein tärkeäksi. Jätä hommia tekemättä.. Jätä itse sukat lojumaan ja älä koita itse suoriutua kaikesta. Ne jotenkin kuvittelee olevansa turhia kun nainen puuhaa ja tekee kaiken ennenkuin mies kerkee kissaa sanoa...
Näin mun mies asiaa selvitti kun näistä ollaan miljoona kertaa riidelty ja puhuttukin...En ole se kenelle vastasit. On pöljä neuvo jättää hommia tekemättä, jotta mies voisi nalkuttaa...? Jos sitä miestä ei kiinnosta sukkansa nyt, niin miksi ne alkaisi kiinnostaa häntä niiden oltua vaikka kuukauden lattialla? Ihmisillä on erilaiset siisteyskäsitykset. Mua ei sotkut haittaa, mutta mun puolisoa haittaa. Vaikka mies jättäisi siivoamatta, niin en mä siivoaisi yhtään sen enempää ennen kuin sotku alkaisi oikeasti minua ahdistamaan. Mies ehtii siivota ennen kuin mun ahdistusta, koska hän ei kestä tiskejä pöydillä, sukkia lattialla etc.
Joo mut jos itsellä on tietyt siisteysvaatimukset, ei kannata olettaa että toinen haluaa samaa. Jos vaivaa pieninkin niin sitten tehdään itse. Mut kyllä mä näkisin ettei sillä nalkuttamisella mitään saavuta. Kannattaa itse vähän höllätä. Yleensä nainen touhottaa ja tekee niin kovasti ja tehokkaasti ettei se mies tajua että hänenkin panostaan tarvitaan, ei nuo miehet vaan ole välttämättä yhtä tehokkaita eikä tajuakaan kaikkea tehdä ( sori miehille taas) koska se nainen hoitaa ja on hoitanut. Kyllä sitä kannattaa hetki koittaa tajuaako ne itse tai sitten vaan nielaista, laskea kymmeneen ja näyttää sormella että viitsitkö tehdä tuon.
Minä väsyin ensin sanomaan, että siivoa jälkesi, kun lopulta minun kuitenkin piti siivota miehen jäljet. Sittemmin olen antanut miehen sotkujen olla, siivoan sitten, jos siltä tuntuu. Se huono puoli tässä on, että meille yllätysvieraat eivät todellakaan ole tervetulleita. Kummasti se sotkuinen koti laitetaan vieläkin naisen syyksi.
Nii, tässä kun on katsellut tuota samaa miestä näin kauan ja on oltu kaksin ja nyt kuudestaan.. Väliin mahtuu paljon kaikenlaista.
Miehellä on kaikki omat työkalut ja vehkeet aina sekaisin ja hukassa.. Välillä suutun ja niitä siivoilen ja mies suuttuu siitä.. Hän itse hoitaa ( ja harvemmin hoitaa) mutta suuttuu siitä aivan saakelisti jos kosken hänen sotkuihinsa, vaikka sitten syyttää kiirettä siitä ettei ennätä siivota ( ja hän on sen tyylinen, ei mikään supersiisti)
Sisälläkin hänellä on omat sotkukaapit joihin mulla ei ole asiaa koskea, olisiko joku oma reviiri juttu.
Toisaalta ei ole ikinä sietänyt multa mitään nalkutusta.. Tiedän että hän tekee paljon ja tietää sen itsekin.
Ollaan päädytty vähä siihen kun ollaan aaiast juteltu että yleensä kun minä nalkutan, haluaisin että joku asia olisi juuri niinkuin minä haluan.
Olen myöntänyt itselleni että olen liian tarkka siisteyden suhteen, jopa neuroottinen, että sympit mun miehelle.
Jos mies nalkuttaa ( lue haastaa riitaa) on jotain muuta mikä vaivaa sen mieltä.
Mut jotenkin niin et pystytään mahtavasti lopulta kaikkien näiden vuosien jälkeen puhumaan. Tapellaan kuin kissa ja koira mutta sitten puhutaan kun ollaan päästetty paineet.
Minä en koita hallita kotia ja miestä ja lapsia ja kaikkea enää.. Olen höllännyt.
Toisaalta mies on itse herännyt pikkuhiljaa siihen, että asiat täytyy tehdä, tai hukkuu paskaan.
Mieleen tulee nyt kyllä tuossa AP.n tilanteessa sellainen valtataistelu.. Ap tienaa enemmän kuin mies, nalkuttaa ja huomauttelee..
En yhtään ihmettele että miehellä on suojakilvet pystyssä ja tiukasti!!
Mä pystyn ihan samaistuun jotenkin sun miehen fiiliksiin. Pieninkin huomautus tuossa tilanteessa saa toisen nousemaan puolustuskannalle eikä tilanne etene yhtään mihinkään.
Miehesi luulee ja uskoo ettet arvosta sitä yhtään...
Ja toisaalta tuo väsymys.. Ollaan oltu niiin super onnellisia kun olen ollut vanhempainvapailla ja kotona, nyt kun menin jälleen töihin ja tehdään niin että mies menee kuuteen, pääsee kolmen aikaan, se tulee ja minä menen ja tulen 21-21.30. Ja lapset ei oo hoidossa.. Ollaan molemmat väsyneitä, kiukkuisia, mitään ei ehdi kunnolla ja ei nähdä toisiamme. Heti on tunnelma kireä ja mittari vilkkuu punaisella..
Onko tää rahan arvoista? En tiedä enkä tiedä koska ja miten taas loppuu.
Ihmisillä on niin paljon ongelmia ajan, rahan ja töiden takia että oikein vituttaa itsen ja muiden puolesta..
Onko teilläkin ap ehkä liian haipakkaa tuo meno?
Ettei olisi syy jossain ulkopuolisessa asiassa eikä teidän parisuhteessa??
Onneksi meillä on aina siistiä.
Molemmat siivotaan ja tehdään kotitöitä. Hommat jaetaan ja selkeät kuviot, eikä kumpikaan tykkää sotkuisesta kodista. Varsinkin kun yllätysvieraita voi tulla koska tahansa. Mukavaa meillä on aina.
Harvoin tapellaan ja jos tapellaan, otetaan yhteen kunnolla. Kumpikin mököttää hetken ja lopulta jompikumpi tarjoutuu tulemaan sovittelemaan... Sitten sovintoseksin jälkeen suihkuun ja telkkarin ääreen tms kivaa.
Meillä tapellaan vaan luottamuksesta. Ukko petti pari vuotta sitten ja se on ainoa asia mikä kaihertaa tässä suhteessa. Muutoin kaikki hyvin. En antanut sen pilata kaikkea. Välillä mietin, olinko hullu jatkaessani suhdetta. Toisaalta, kaikki muu on niin hyvää... Joka suhteessa on omat ongelmat. Osa sitten tappelee niistä vaatteista lattialla päivittäin.....