HS mielipide: Hyväosaisena en ymmärrä köyhiä, mutta neuvoja voisin antaa – miksei apuni kelpaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä rikkaita.

Miksei ne rupee elää vaatimattomammin ja jaa omaisuutensa vähäosaisille. Ihan varmasti tulisi parempi mieli. 

Nii-i.. mietipä sitä.

Mieluummin tilaan uuden Mersun kun jaan rahat sellaisille jotka ovat vaan laiskotelleet koko elämänsä.

Et jaa rahojasi rikkaille perijöille? voi hitsi.

ps. noille mersu on halpa perheauto.

Kas, kateellinen köyhä jo ilmoittautuikin.

Erityisopettajana näkee paljon näitä “huonoista lähtökohdista“ tulevia nuoria. Osalla on hankalaa perhetaustaa, osalla lukemisen/hahmottamisen/joku muu oppimisvaikeutta, löytyy masennusta, erilaisia sairauksia...

Silti ne, jotka onnistuvat löytämään itsestään sen sisun kaivaa keinot, joilla vaikeudet voitetaan, pääsevät elämässä eteenpäin. Yleensä se menee niin, että he ottavat tarjotun avun ja neuvot vastaan. Jotkut taas vaikkapa toteavat, että kun on lukihäiriö, en voi oppia mitään eli turha yrittää. Tai kun vanhemmat eivät ole töissä, eikä ole suhteita, ei itsekään pääse.

Asenteella tekee paljon... vaikkei se mitään takaakaan. Ilman asennetta on todella vaikeaa. Sitä kun voisi jostain antaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa, olipas taas mielipide. Mä olen ollut hyväosainen siitä lähtien, kun olin vasta pilke faijan silmäkulmassa. Ylemmän keskiluokan koti, jossa äiti oli kotiäitinä monta vuotta ennenkuin palasi työelämään. Rahat riittivät aina, varmasti osittain äitini tarkan kirjanpidon, jonka hän opetti myös meille. Meitä lapsia kannustettiin ja rohkaistiin pienestä pitäen. Jos epäonnistuimme, meitä rohkaistiin yrittämään uudelleen. Koulunkäyntiämme tuettiin ja jos oli jotain tenkkapoota koulutehtävien kanssa, niin vanhemmat osasivat opettaa. Vanhemmat myös tunnistivat meidän lahjakkuutemme ja osasivat ohjata meitä käyttämään niitä. 

Opiskeluun rohkaistiin ja kaikkia opintoja tuettiin taloudellisesti. Maksettiin valmennuskurssit. Jos sairastuimme, pääsimme heti lääkäriin eikä vasta puolen vuoden tai vuoden päästä.  Kun saimme lapsia, vanhempamme hoitivat aina tarvittaessa lapsenlapsiaan. Oli helppoa luoda uraa, kun ei tarvinnut juosta kello kourassa päiväkodin aukioloaikojen mukaan. Oli myös helppo ottaa riskejä, koska takaraivossa oli koko ajan tieto, että jos menee hommat persiilleen, niin katto tulee aina olemaan pään päällä ja ruokaa sekä muuta tarpeellista. 

Olen tehnyt jo kohta 10 vuoden ajan vapaaehtoistyötä vähäosaisten parissa. Mulle ei tulisi ikinä mieleenikään mennä neuvomaan heitä. Ihmisiä, jotka ovat kenties viettäneet lapsuutensa lastenkodeissa tai vanhemmilla on ollut päihde- tai mielenterveysongelmia. Ihmisiä, joiden kotona lapsia nolattiin, vähäteltiin ja epäonnistumisille naureskeltiin. Ihmisiä, joiden vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lastensa koulunkäynnistä. Ihmisiä, joilla ei ole ollut lapsuudessaan edes joka päivä ruokaa. Ihmisiä, joilla on ollut vaikeuksia suoriutua edes peruskoulusta ja näiden puutteellisten taitojen vuoksi ammattiin  opiskeluista. Ihmisiä, joilla on sairauksia, joiden vuoksi he jonottavat kuukausikaupalla päästäkseen hoitoon. Ihmisiä, joilla ei yksinkertaisesti ole varaa ottaa riskejä ilman pelkoa, että koko korttitalo romahtaa lopullisesti. Ainoa neuvo, jonka heille voisi antaa: "syntykää uudelleen ja valitkaa vanhempanne paremmin". 

Niinpä. Mutta ymmärrän että tässä kirjoituksessa tarkoitetaan niitä jotka voisivat valita toisin jos haluaisivat mutta ennemin valittavat.

Nämä ihmiset ovat yleensä jo tehneet elämässään sellaisia vääriä valintoja, että ovat tilanteessa, jossa köyhyydestä ei enää pääse eroon. Tässä yhteiskunnassa on aivan liikaa kannustinloukkuja ja tuloloukkuja. Köyhyys aiheuttaa usein myös masennusta ja apatiaa, toivottomuutta. Onko sun neuvosi heille, että "otat vaan itseäsi niskasta kiinni"? 

Tietysti on olemassa joukko ihmisiä, jotka ovat vasta alkamassa luisua kohti köyhyyttä. Heille neuvoista voisikin olla apua eli miten olla tekemättä tässä tilanteessa vääriä valintoja. 

Ja ovatko he köyhiä, vai köyhiä?

Vierailija kirjoitti:

Yleensä ne, jotka väittävät hyväosaisuuden olevan kiinni onnesta, ovat juuri niitä jotka päätyvät köyhiksi.

Itse olen ns huonosta perheestä, kuitenkin varsin kohtuullisesti pärjäävä. Ja tiedän kymmeniä kaltaisiani. Tiedän myös niitä, jotka eivät ole edes yrittäneet mitään “koska vääränlainen tausta“.

Fatalismi on kohtalokasta.

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos köyhälle antaa vaikkapa 1000e ja sanoo käytä mihin haluat niin moniko köyhistä käyttää sen edes jollainlailla rakentavasti?

Ei, sillä ostetaan uusi vaate tai tavara. Ehkä juodaan. Tai koko perhe matkustaa. Maksetaan rästirästilaskuja. Jotkut jopa laittavat sen käsittäväksi esim kalliiseen television tai autoon. Jotkut pelaa. Jotkut käyttävät rahat jokapäiväiseen kulutukseen. Ja kohta ollaan taas yhtä köyhiä.

Minä nyt tietysti en ole köyhyyden asiantuntija, mutta elimme tiukasti kun olin lapsi. Se, että joku olisi antanut 6.000mk vanhemmilleni, olisi se 6.000mk ollut ihan käsittämätön ihme. Meitä oli monta sisarusta ja äitini teki kahta työtä. Meillä oli pahan päivän varalle jemmassa rahaa, mutta ei sitä voinut tietenkään käyttää. Emme me koskaan saaneet mitään luksusta, miksei edes sen kerran olisi sitten saanut nauttia vaikka etelänmatkasta tai vaikka siitä uudesta telkkarista? Se on ihan eri asia sinulle ja minulle miettiä, että miksi joku matkustaa kun voisi sijoittaa. Se ei ole sinulle ja minulle mitenkään vierasta ja "luksusta".

Markan aikana rahan arvo oli ihan toinen kuin nyt. Ei voi siis yksi yhteen puhua että jos olisi silloin saanut 6000 mk ja nyt 1000 euroa. Silloisessa rahassa 6000 markkaa on enemmän ja sillä oli silloin enemmän ostovoimaa kuin 1000 eurolla tänä päivänä.

Vierailija kirjoitti:

Erityisopettajana näkee paljon näitä “huonoista lähtökohdista“ tulevia nuoria. Osalla on hankalaa perhetaustaa, osalla lukemisen/hahmottamisen/joku muu oppimisvaikeutta, löytyy masennusta, erilaisia sairauksia...

Silti ne, jotka onnistuvat löytämään itsestään sen sisun kaivaa keinot, joilla vaikeudet voitetaan, pääsevät elämässä eteenpäin. Yleensä se menee niin, että he ottavat tarjotun avun ja neuvot vastaan. Jotkut taas vaikkapa toteavat, että kun on lukihäiriö, en voi oppia mitään eli turha yrittää. Tai kun vanhemmat eivät ole töissä, eikä ole suhteita, ei itsekään pääse.

Asenteella tekee paljon... vaikkei se mitään takaakaan. Ilman asennetta on todella vaikeaa. Sitä kun voisi jostain antaa.

Jahas ja tässä taas "erityisopettaja" väittää, että oppimishäiriöt ym ovat seurausta köyhyydestä tai vaikeista kotioloista. Mitä seuraavaksi?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se Jakomäkeläinen Siwan tätikin meni uudelleen koulutukseen hoiva-alalle. Muutti sisämaahan hoitamaan iäkkäitä vanhempiaan ja siinä samalla kuutta muuta mummoa ja pappas perustamassaan hoivakodissa. Viimevuonna hän muu yrityksen isommalle ketjulle hyvään hintaan.

Elämä on OMIA valintoja.

Sääli niitä kuvitteellisia mummoja ja pappoja, jotka joutuvat nyt elämään ison ketjun ylläpitämässä hoivakodissa. Mutta ei se jakomäkeläinen niistä enää välitä, kun sai itse hyvät rahat.  

Vierailija kirjoitti:

Köyhää ei auta yksin rahan saaminen. Vaan ainoastaan se että hänelle annetaan ohjausta talouden pidossa. Autetaan kokonaisvaltaisesti.

Itse olen ainakin taloudenpidon mestari. Sillä saralla moni köyhä osaa pennin venyttää ja tietää mikä vessapaperi on hintalaatusuhteeltaan riittoisin. Se mitä kaipaisin tässä jatkuvassa pulassa, on piristystä. Esim. minulle tarjottiin ilmaiseksi muutaman kerran harrastuskurssia. Se oli ihanaa. Sai jotain ylellistä itselle, eikä tarvinnut ajatella että se oli lapsilta pois. Ajattelen, että itseäni ei tarvitse auttaa kokonaisvaltaisesti. Minulla on kaikki asiat erittäin hyvin hallinnassa, mutta rahaa vain on hyvin vähän ja sekin menee siihen, että lapset saavat elää huoletonta lapsuutta. 

Ehkä se kokonaisvaltainen auttaminen sopii jollekkin moniongelmaiselle. Itse olen fyysisesti sairas ja köyhä. Ehkö se on sitä moniongelmaisuutta jota pitää auttaa kokonaisvaltaisesti. Olen yrittänyt psyykata itseäni, etten kaipaa niitä vanhoja hyviä rahakkaita aikoja ja kaikkea sitä mitä silloin pystyi tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se Jakomäkeläinen Siwan tätikin meni uudelleen koulutukseen hoiva-alalle. Muutti sisämaahan hoitamaan iäkkäitä vanhempiaan ja siinä samalla kuutta muuta mummoa ja pappas perustamassaan hoivakodissa. Viimevuonna hän muu yrityksen isommalle ketjulle hyvään hintaan.

Elämä on OMIA valintoja.

Sääli niitä kuvitteellisia mummoja ja pappoja, jotka joutuvat nyt elämään ison ketjun ylläpitämässä hoivakodissa. Mutta ei se jakomäkeläinen niistä enää välitä, kun sai itse hyvät rahat.  [/quo

Tämä taas on moraalikysymys, et voi tietää kumpi on parempi, se yrittäjä joka yksin tekee paljon ja ehkä väsyy, säästää henkilökunta ja tila yms kuluissa kun ei halua lainaa vaan voittoa, vai se iso firma jossa asiat kuitenkin hyvin, toki me kaikki tiedämme vanhustenhoidon tilan. Ehkäpä tämä yrityksen myynyt täti lähtee vielä politiikkaan hakemaan parempia päätöksiä vanhusten huoltoon. Nekin on valintoja-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhää ei auta yksin rahan saaminen. Vaan ainoastaan se että hänelle annetaan ohjausta talouden pidossa. Autetaan kokonaisvaltaisesti.

Itse olen ainakin taloudenpidon mestari. Sillä saralla moni köyhä osaa pennin venyttää ja tietää mikä vessapaperi on hintalaatusuhteeltaan riittoisin. Se mitä kaipaisin tässä jatkuvassa pulassa, on piristystä. Esim. minulle tarjottiin ilmaiseksi muutaman kerran harrastuskurssia. Se oli ihanaa. Sai jotain ylellistä itselle, eikä tarvinnut ajatella että se oli lapsilta pois. Ajattelen, että itseäni ei tarvitse auttaa kokonaisvaltaisesti. Minulla on kaikki asiat erittäin hyvin hallinnassa, mutta rahaa vain on hyvin vähän ja sekin menee siihen, että lapset saavat elää huoletonta lapsuutta. 

Ehkä se kokonaisvaltainen auttaminen sopii jollekkin moniongelmaiselle. Itse olen fyysisesti sairas ja köyhä. Ehkö se on sitä moniongelmaisuutta jota pitää auttaa kokonaisvaltaisesti. Olen yrittänyt psyykata itseäni, etten kaipaa niitä vanhoja hyviä rahakkaita aikoja ja kaikkea sitä mitä silloin pystyi tekemään.

Mitä tarkoittaa "huoleton lapsuus?"

Sairaudet ja vammaisuus ovatkin eri asioita kuin omavalintainen köyhyys. Voisitko saada sos toimesta itsellesi tai lapsillesi apua harrastuksiin?

Rahakkaita aikoja et kaipaa? Julma sanoa mutta silloin kun ne ajat olivat, olisi pitänyt ajatella pahoja päiviä. Toki olet voinutkin tehdä niin, ja nyt kaikki vara käytetty. Mutta kuten sanoin, sairaat ja vammautuneet pitää yhteiskunnan hoitaa niin että heidän elämänsä on elämisen arvoista. Heissä on paljon niitä joiden äly tallella ja osa heitäkin jotka kykenevät liikkumaan. Jos he vähääkään jotain hyödyllistä kehittävät ansion merkeissä, se pitäsi olla verovapaata eikä pienentää tukia.

Luin "Rikkaan" mielipiteen Hesarista ja ajattelin, että se on ihan varmasti jonkun av-mamman provo :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityisopettajana näkee paljon näitä “huonoista lähtökohdista“ tulevia nuoria. Osalla on hankalaa perhetaustaa, osalla lukemisen/hahmottamisen/joku muu oppimisvaikeutta, löytyy masennusta, erilaisia sairauksia...

Silti ne, jotka onnistuvat löytämään itsestään sen sisun kaivaa keinot, joilla vaikeudet voitetaan, pääsevät elämässä eteenpäin. Yleensä se menee niin, että he ottavat tarjotun avun ja neuvot vastaan. Jotkut taas vaikkapa toteavat, että kun on lukihäiriö, en voi oppia mitään eli turha yrittää. Tai kun vanhemmat eivät ole töissä, eikä ole suhteita, ei itsekään pääse.

Asenteella tekee paljon... vaikkei se mitään takaakaan. Ilman asennetta on todella vaikeaa. Sitä kun voisi jostain antaa.

Jahas ja tässä taas "erityisopettaja" väittää, että oppimishäiriöt ym ovat seurausta köyhyydestä tai vaikeista kotioloista. Mitä seuraavaksi?

En itse asiassa väitä ollenkaan niin. Oppimisvaikeuksia on ihan kaikenlaisista taustoista tulevilla. Mutta erityisopetukseen päätyy myös nuoria, joilla nimenomaan on heikot lähtökohdat perhetaustan vuoksi ja siksi koulunkäyntivaikeuksia. Heidän auttamiseksi on eri keinot kuin oppimisen haasteista kärsivälle.

Vierailija kirjoitti:

Eli ketjun yhteenvetona: jos huonoihin olosuhteisiin syntynyt ei pysty nostamaan itseään millään keinoin kurjuudesta, olisi siis parempi että köyhien ja heikkolahjaisten ei annettaisi lisääntyä. Sen kuuluisan heikomman aineksen. Säästyttäisiin paljolta kärsimykseltä ja katkeruudelta.

Harmi ettei 30-luvun eugeniikka ottanut enemmän tuulta alleen ja meni pois muodista. Olivat ihan oikeilla jäljillä, kuten tässäkin ketjussa köyhät väkevästi todistavat.

Ei vaan useamman köyhällä köyhyys johtuu... no rahan puutteesta, ei kait sitä muuten voi sanoa :) Rahan puutteelle on sitten enemmän syitä. Isolla osalla syynä on työttömyys joka taas tarkoittaa ettei ole töitä eikä tunnu löytyvän hakemisesta huolimatta.  Suurella osalla palkka ratkaisisi köyhyysongelman.

Sitten on se loppuosa joka ei ole työkykyinen tai jolla on pieni eläke tai jotain mutta se on erilainen ongelma kuin työn puute.

Asenteella ei ole välttämättä tekemistä työttömyyden kanssa, varsinkaan jos ikää on yli 40. Jos työhakemusten ensimmäinen karsinta on syntymävuoden perusteella  niin se on ihan se ja sama miten positiivinen asenne sillä hakijalla on siellä kotisohvallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa, olipas taas mielipide. Mä olen ollut hyväosainen siitä lähtien, kun olin vasta pilke faijan silmäkulmassa. Ylemmän keskiluokan koti, jossa äiti oli kotiäitinä monta vuotta ennenkuin palasi työelämään. Rahat riittivät aina, varmasti osittain äitini tarkan kirjanpidon, jonka hän opetti myös meille. Meitä lapsia kannustettiin ja rohkaistiin pienestä pitäen. Jos epäonnistuimme, meitä rohkaistiin yrittämään uudelleen. Koulunkäyntiämme tuettiin ja jos oli jotain tenkkapoota koulutehtävien kanssa, niin vanhemmat osasivat opettaa. Vanhemmat myös tunnistivat meidän lahjakkuutemme ja osasivat ohjata meitä käyttämään niitä. 

Opiskeluun rohkaistiin ja kaikkia opintoja tuettiin taloudellisesti. Maksettiin valmennuskurssit. Jos sairastuimme, pääsimme heti lääkäriin eikä vasta puolen vuoden tai vuoden päästä.  Kun saimme lapsia, vanhempamme hoitivat aina tarvittaessa lapsenlapsiaan. Oli helppoa luoda uraa, kun ei tarvinnut juosta kello kourassa päiväkodin aukioloaikojen mukaan. Oli myös helppo ottaa riskejä, koska takaraivossa oli koko ajan tieto, että jos menee hommat persiilleen, niin katto tulee aina olemaan pään päällä ja ruokaa sekä muuta tarpeellista. 

Olen tehnyt jo kohta 10 vuoden ajan vapaaehtoistyötä vähäosaisten parissa. Mulle ei tulisi ikinä mieleenikään mennä neuvomaan heitä. Ihmisiä, jotka ovat kenties viettäneet lapsuutensa lastenkodeissa tai vanhemmilla on ollut päihde- tai mielenterveysongelmia. Ihmisiä, joiden kotona lapsia nolattiin, vähäteltiin ja epäonnistumisille naureskeltiin. Ihmisiä, joiden vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lastensa koulunkäynnistä. Ihmisiä, joilla ei ole ollut lapsuudessaan edes joka päivä ruokaa. Ihmisiä, joilla on ollut vaikeuksia suoriutua edes peruskoulusta ja näiden puutteellisten taitojen vuoksi ammattiin  opiskeluista. Ihmisiä, joilla on sairauksia, joiden vuoksi he jonottavat kuukausikaupalla päästäkseen hoitoon. Ihmisiä, joilla ei yksinkertaisesti ole varaa ottaa riskejä ilman pelkoa, että koko korttitalo romahtaa lopullisesti. Ainoa neuvo, jonka heille voisi antaa: "syntykää uudelleen ja valitkaa vanhempanne paremmin". 

Niinpä. Mutta ymmärrän että tässä kirjoituksessa tarkoitetaan niitä jotka voisivat valita toisin jos haluaisivat mutta ennemin valittavat.

Tarkoitetaan niitä, jotka voisivat valita vanhempansa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa, olipas taas mielipide. Mä olen ollut hyväosainen siitä lähtien, kun olin vasta pilke faijan silmäkulmassa. Ylemmän keskiluokan koti, jossa äiti oli kotiäitinä monta vuotta ennenkuin palasi työelämään. Rahat riittivät aina, varmasti osittain äitini tarkan kirjanpidon, jonka hän opetti myös meille. Meitä lapsia kannustettiin ja rohkaistiin pienestä pitäen. Jos epäonnistuimme, meitä rohkaistiin yrittämään uudelleen. Koulunkäyntiämme tuettiin ja jos oli jotain tenkkapoota koulutehtävien kanssa, niin vanhemmat osasivat opettaa. Vanhemmat myös tunnistivat meidän lahjakkuutemme ja osasivat ohjata meitä käyttämään niitä. 

Opiskeluun rohkaistiin ja kaikkia opintoja tuettiin taloudellisesti. Maksettiin valmennuskurssit. Jos sairastuimme, pääsimme heti lääkäriin eikä vasta puolen vuoden tai vuoden päästä.  Kun saimme lapsia, vanhempamme hoitivat aina tarvittaessa lapsenlapsiaan. Oli helppoa luoda uraa, kun ei tarvinnut juosta kello kourassa päiväkodin aukioloaikojen mukaan. Oli myös helppo ottaa riskejä, koska takaraivossa oli koko ajan tieto, että jos menee hommat persiilleen, niin katto tulee aina olemaan pään päällä ja ruokaa sekä muuta tarpeellista. 

Olen tehnyt jo kohta 10 vuoden ajan vapaaehtoistyötä vähäosaisten parissa. Mulle ei tulisi ikinä mieleenikään mennä neuvomaan heitä. Ihmisiä, jotka ovat kenties viettäneet lapsuutensa lastenkodeissa tai vanhemmilla on ollut päihde- tai mielenterveysongelmia. Ihmisiä, joiden kotona lapsia nolattiin, vähäteltiin ja epäonnistumisille naureskeltiin. Ihmisiä, joiden vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lastensa koulunkäynnistä. Ihmisiä, joilla ei ole ollut lapsuudessaan edes joka päivä ruokaa. Ihmisiä, joilla on ollut vaikeuksia suoriutua edes peruskoulusta ja näiden puutteellisten taitojen vuoksi ammattiin  opiskeluista. Ihmisiä, joilla on sairauksia, joiden vuoksi he jonottavat kuukausikaupalla päästäkseen hoitoon. Ihmisiä, joilla ei yksinkertaisesti ole varaa ottaa riskejä ilman pelkoa, että koko korttitalo romahtaa lopullisesti. Ainoa neuvo, jonka heille voisi antaa: "syntykää uudelleen ja valitkaa vanhempanne paremmin". 

Niinpä. Mutta ymmärrän että tässä kirjoituksessa tarkoitetaan niitä jotka voisivat valita toisin jos haluaisivat mutta ennemin valittavat.

Tarkoitetaan niitä, jotka voisivat valita vanhempansa?

Keitäs he ovat, heistä en ole kuullutkaan?

Minusta tuossa tarkoitettiin niitä, jotka monessa elämän risteyksessä valitsevat vähemmän hyvän tien, kuten esimerkiksi koulunkäynnin skippaaminen, teinivanhemmuus, (pikku)rikollisuus, päihteet ja muut toimintakykyä rapauttavat elintavat, opiskelujen skippaaminen, ylivelkaantuminen, lisää lapsia... Kun henkilön taustalla on vain pari mainituista tekijöistä, hän voi vielä selvitä jos on sinnikäs. Nämä voivat vielä omilla valinnoillaan saada elämänsä hallintaan. Sen sijaan liian monta tekijää tuosta listasta tekee kaiken yrittämisen ja ponnistelun turhaksi, eikä köyhyydestä ole poispääsyä. Tällä taustalla oloja parantavia valintoja on jäljellä enää niukasti. Joku ihme toki silloin tällöin vahvistaa säännön. Pahoittelut kärkevistä sanavalinnoista.

Jos on omilla valinnoillaan tehnyt typeryyksia niin sen verran noyryytta tulisi loytya, etta uskaltaisi pyytaa apua ja sita kautta korjata asioitaan. Ikava kylla asenne voi olla se 'ala tuu mua neuvomaan kultalusikka suussa' ja sitten ei kehitytakaan mihinkaan suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos köyhälle antaa vaikkapa 1000e ja sanoo käytä mihin haluat niin moniko köyhistä käyttää sen edes jollainlailla rakentavasti?

Ei, sillä ostetaan uusi vaate tai tavara. Ehkä juodaan. Tai koko perhe matkustaa. Maksetaan rästirästilaskuja. Jotkut jopa laittavat sen käsittäväksi esim kalliiseen television tai autoon. Jotkut pelaa. Jotkut käyttävät rahat jokapäiväiseen kulutukseen. Ja kohta ollaan taas yhtä köyhiä.

Minä nyt tietysti en ole köyhyyden asiantuntija, mutta elimme tiukasti kun olin lapsi. Se, että joku olisi antanut 6.000mk vanhemmilleni, olisi se 6.000mk ollut ihan käsittämätön ihme. Meitä oli monta sisarusta ja äitini teki kahta työtä. Meillä oli pahan päivän varalle jemmassa rahaa, mutta ei sitä voinut tietenkään käyttää. Emme me koskaan saaneet mitään luksusta, miksei edes sen kerran olisi sitten saanut nauttia vaikka etelänmatkasta tai vaikka siitä uudesta telkkarista? Se on ihan eri asia sinulle ja minulle miettiä, että miksi joku matkustaa kun voisi sijoittaa. Se ei ole sinulle ja minulle mitenkään vierasta ja "luksusta".

Markan aikana rahan arvo oli ihan toinen kuin nyt. Ei voi siis yksi yhteen puhua että jos olisi silloin saanut 6000 mk ja nyt 1000 euroa. Silloisessa rahassa 6000 markkaa on enemmän ja sillä oli silloin enemmän ostovoimaa kuin 1000 eurolla tänä päivänä.

Siihen määrään nyt puuttumatta, sinulla ja minulla on eri näkemys kuin köyhillä. Meille se uusi telkkari ei ole mitenkään kummallinen asia, vaikka ehkä budjetointia voisi vaatiakin. Sille köyhälle se kuitenkin edustaa sitä ainoaa hetkeä kokea jotain luxusta. 

Jaaha, sitten on IS:llä seuraava itkuvirsi säveellettynä. Rahaton Tiina 24 raskaana... Huoh.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001945705.html