Lue keskustelun säännöt.
Talonmiehen tytär väitteli tohtoriksi- viikon mielensäpahoittaja?
03.11.2016 |
Olenko ainoa jonka mieledtä tästä koko uutisoinnista pastoi jotenkin akateeminen ylemmyydentuntoisuus ja sanon tämän itsekin akateemisena. Eihän Marin vanhemmat edes mitenkään estelleet opiskeluja, hirveä valitus taas täysin turhasta. Kieltämättä eniten näitä luokkaeroja pyrkivät pitämään akateemiset itse. Marikin jopa alentuu joskus niin rahvaan tasolle, että lukee sisustuslehtiä. Huooh.
Http://www.hs.fi/m/elama/a1478062146917
Kommentit (288)
Tunnistin artikkelista itseni. Olen työläisperheestä, suvun ainoa korkeakoulutettu, vaikka "vain" maisteri. Olen useasti yrittänyt selittää juuri tuossa jutussa mainittua ulkopuolisuuden tunnetta ystäville ja miehelleni (kaikilla akateeminen perhetausta), mutta he eivät ymmärrä. Pitääkin linkittää tuo artikkeli heille. Jospa ymmärtäisivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika kiinnostavaa, kun luin artikkelin - se oli mielestäni ihan neutraali. En kokenut tai lukenut, että kyseessä olisi mielensä pahoittaja. Itse olen työläisperheestä lähiökerrostalosta myöskin yliopistomaailmaan ponnistanut nainen ja tarina oli paljolti tuttu minulle. Mun vanhemmat kyllä osaa olla tilanteissa tilanteiden mukaan ja tietävät tutkimusaiheistani. Itse en myöskään kokenut kuilua yliopistoon tullessani suhteessa muihin opiskelijoihin. Muutoin hyvin tuttua tarinaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noniin, taas joku av-mamma kieltää sen, että ihmisillä olisi elämässä eri lähtökohdat.
Opiskelin DI:ksi. Opiskelukavereiden vanhemmista löytyi siivoojasta toimitusjohtajaan ja siellä me opiskeltiin ja biletettiin sulassa sovussa.
Omat vanhempani olivat klassisesti insinööri ja sairaanhoitaja, mieheni on pienviljelijäperheestä ja kovin vaikea oli asennoitua artekkelista huokuvaan ulkopuolisuuden tunteeseen.Kyse ei ole siitä, etteikö akateemissa oppilaitoksissa opiskelisi silloin tällöin muutamia köyhien perheiden lapsia. Voihan pillustakin löytyä joskus yksittäinen puolukka. Kyse on vain siitä, että niitä puolukoita on siellä huomattavasti vähemmän kuin jotain muita juttuja.
Silloin tällöin 😂 Suomessa on maailman parhaimmat mahdollisuudet opiskella, jos vain into ja perselihakset kestävät. Kaikilla ei kestä ja se on kai sitten yhteiskunnan syy eiku...
Vierailija kirjoitti:
Sama kokemus myös itselläni, että ihmisiä arvottaa ammatin mukaan pääosin ne ihmiset, jotka ovat itse korkeasti koulutettuja. Kaupungissa ja maalla on myös ihan eri meno. Kun täällä kaupungissa tulee uutena johonkin porukkaan, niin kysytään ensimmäisenä, että mitä tekee työkseen. Se on täällä erittäin olennainen ihmistä määrittävä tekijä. Maalla sen sijaan ketään ei kiinnosta mitä toinen tekee työkseen. Toki jotkut voivat puhua omasta työstään, kun se on olennainen osa heidän elämäänsä, mutta ei sitä juurikaan toiselta ihmiseltä kysytä.
Ymmärtäähän tuon täysin, koska moni on koulutuksestaan ylpeä ja niitä asioita halutaan tuoda esiin, joista on ylpeä. On myös helppo sortua ylemmyydentunteeseen, kun koulutusta pidetään arvossa ja yleensä palkkakin on kovempi.
Ehkä osittain siksikin, että kaupungeissa ihmset liikkuvat enemmän omissa sosiaalisissa piireissään. Maaseuduilla on todella vähän korkeasti koulutettuja, pahimmassa tapauksessa vain kunnanjohtaja, kunnanlääkäri ja opettaja. Siellä on tavallaan pakko jollain tavalla verkostoitua, ettei sekoaisi.
Vierailija kirjoitti:
"Käyhkön mukaan työläisnuorille on tyypillistä, että he sulkevat itseltään asioita ja koulutusreittejä, kun kuvittelevat, ettei heistä ole niihin."
Mieheni lapsuudenperheessä ei ole mieheni lisäksi yhtään ylioppilasta. Miehenikin on käynyt vasta aikuisena lukion. Ovat myös koko muu suku työläisammateissa. Siskonsa aloitti kyllä aikoinaan lukion, mutta lopetti pian ja siirtyi ammattikouluun, jossa poikaystävänsäkin opiskeli. Kukaan ei häntä lukion jatkamisessa kannustanut, mitä hän vieläkin toisinaan harmittelee. Myöhemmin, kun tämän sisaren lapset olivat kukin vuorollaan päättämässä peruskoulua, kaikki vain pohtivat, mikä ammattikoulun linja kannattaisi valita. Itse ihmettelin, kun kukaan ei edes maininnut lukiota! Miehen suvussa ei juuri lueta muuta kuin Seiskaa. Anoppikin omia lapsiani on kovasanaisesti arvostellut, kun kuulemma istuva liikaa "nenä kiinni kirjassa".
Itse taas olen harrastanut koko lapsuuteni musiikkia ja taidetta. Lukio oli automaattinen jatkumo peruskoululle ja lähinnä pohdinkin sitä, haenko erääseen "erikoislukioon" vai ihan tavalliseen jne. Ajattelin ihan oikeasti, samoin kuin kaverinikin, että amikseen "joutuvat" ne, jotka eivät pääse lukioon. Omat lapseni ovat vielä pieniä, mutta pakko myöntää, että minulle olisi edelleen järkytys, jos eivät tulisi menemään lukioon ja sieltä yliopistoon tai ammattikorkeakouluun jatko-opintoihin. Arvostan lukion antamaa yleissivistystä huomattavasti enemmän kuin nopeaa ammattiin valmistumista.
Kivittäkää minut vaan! ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin tässäkin ketjussa on taas taattua av:n tarkoituksellista väärinymmärtämistä, onneksi osa on tajunnut jutun.
Kyseinen kirjoittaja on sosiologi ja katsoo maailmaa siltä kannalta.
Kukin tietysti katsoo maailmaa omalta kannaltaan, mutta kyllä minä tunnistan tuon Käyhkön esille tuoman epävarmuuden ja kulttuurisen "luokkaeron".
Vaikka vanhemmat eivät opiskelua estäneet, päinvastoin, niin aika omillaan on ollut ja kyllä sitä multaa on varpaiden välissä, niin se vain on.
Sinänsä tuo on itsestäänselvyys, että perheen tausta vaikuttaa mahdollisuuksiin ja todennäköisyyksiin monellakin tavalla.
Emme ehkä ymmärtäneet väärin, vaan meidän oma subjektiivinen kokemuksemme on erilainen. Minun mielestäni Käyhkö ( ja sinä) yleistää oman kokemuksensa ja on onnistunut löytämään sille tukea muualtakin.
Eräät meistä voivat suhtautua perhetaustaan kuin takkiin, jonka voi ripustaa naulakkoon toiseen ympäristöön mennessään. Toisille taas perhe on helppo selitys melkein mille tahansa, myös omalle kunnianhimonpuutteelle, jännittämiselle ja monelle muulle artikkelissa mainitulle asialle. Osa tekosyitä, mutta osa varmaan myös aivan todellisia.
Mutta kuten tähän jo usempi kirjoittanut, menestymisen esteitä on paljon muitakin kuin perhetausta. Hän ei paljonkaan piittaa siitä, että on paljon ihmisiä, joita ei vähäkään kiinnosta "yleneminen" missään muodossa eikä varsinkaan akateemisuus.
No, nuo provotason väärinymmärrykset olivat tasoa, että Käyhkön mielestä vanhemmat ei tiedä miten karonkassa käyttäydytään >> häpeää vanhempiaan. Eihän tuossa ollut tuosta ollenkaan kyse. Eikä niin artikkelissa edes kirjoitettu. Tätä nykyaikaa, ettei tosiasioiden anneta haitata hyvää provokommenttia.
Eihän sosiologia ollut edes tiede kuin 60-luvulta lähtien, niin ymmärrän, ettei kaikki sosiologisia malleja osta.
Mutta kuten tähän jo usempi kirjoittanut, menestymisen esteitä on paljon muitakin kuin perhetausta .
Tuosta olemme varmaan kaikki samaa mieltä. Perhetausta on yksi tekijä. Se voi olla joskus se ratkaiseva tekijä tai ainakin helpottava tekijä.
Esimerkkinä voin todeta, että itse olen alalla, jonne ei Jonnet pääse vaan pääsykokeet karsivat turhan aineksen. Jos lapseni päätyy hakemaan sinne (on yksi realistisimmista skenaarioista korkeakoulupaikaksi hänelle) niin pystyn piiskaamaan ja kertomaan rautalangasta, mitä pääsykokeisiin valmistautuminen vaatii. Pystyn preppaamaan, tukemaan ja selittämään asioita ja edelleen kertomaan, että viihteelle vasta sitten kokeitten jälkeen. Ei tule turhaa harjoituspääsykoetta ja välivuotta asian sisäistämiseksi. Katson, että lapsellani on olemassa kilpailutekijä, jos haluaa kyseiselle alalle tai muille sopiville aloille, jossa pääsykokeisiin panostaminen on ratkaisevaa. Kaikille sitä ei ole. Se ei myöskään poista sitä, että monet pääsevät kokeista läpi ilman perheen tukea/piiskausta.
Tuosta haluaisin neuvon, miten piiskaat tai tuet täysi-ikäistä nuorta aikuista hakemaan/jatkamaan opintoja, kun vastaus on,jos haluat vielä minua nähdä lopetat painostamisen?
Pari vuotta opintoja, jotka eivät kiinnostaneetkaan ja pieni palkkainen työ.
Eihän ketään voi pakottaa, tai ei ainakaan minun lastani. Kyllä se suuri ajatus siitä, että haluaa kyseiseen paikkaan tosissaan hakea pitää tulla lapsesta itsestään. Tietysti suoraa ja salakavalaa epäsuoraa mielen muokkausta harrastetaan. Ihminen on peruslaiska, eli siinä vaiheessa astun mukaan kuvioihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän kyllä hänen tuntemuksiaan. Omilla vanhemmillani koulutuksena kansakoulu ja maatalousoppilaitos. Kirjoitan graduani ja välillä harmittaa kun en voi keskustella heidän kanssaan ja saada vielä vinkkejä jne. Keskustelua saatiin sen verran aikaiseksi, että selitin mitä gradu tarkoittaa.
Aika harva gradunkirjoittaja voi saada vinkkejä vanhemmiltaan. Ei tulisi mieleenkään, että suht koulutetuilla vanhemmillani olisi mitään ehdotuksia tai mielipiteitä koskien tutkimustani. Hyvä että edes toinen ymmärtää suurinpiirtein mitä aihe koskee :)
Toki ymmärrän että on kurjaa, jos vanhempia ei yhtään kiinnosta/eivät edes yritä ymmärtää mitä teet.
T. Toinen gradunkirjoittaja
Kirjoitin huonosti. Tarkoitin lähinnä sitä, että on harmillista kun eivät ymmärrä yhtään minkälaisesta prosessista on kysymys, mitä edellyttää ja mitä kirjoittamisessa vaaditaan. Vinkeillä tarkoitin lähinnä myötäelämistä, jota ei voi syvemmässä merkityksessä olla ellei ole kokenut samaa ja tiedä mistä puhun, esim. "kirjoitustuskasta" puhuessa. En todellakaan odota, että itse aiheeseen tai muuhun mitään vinkkejä saisin, vaikka akateemisia olisivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noniin, taas joku av-mamma kieltää sen, että ihmisillä olisi elämässä eri lähtökohdat.
Opiskelin DI:ksi. Opiskelukavereiden vanhemmista löytyi siivoojasta toimitusjohtajaan ja siellä me opiskeltiin ja biletettiin sulassa sovussa.
Omat vanhempani olivat klassisesti insinööri ja sairaanhoitaja, mieheni on pienviljelijäperheestä ja kovin vaikea oli asennoitua artekkelista huokuvaan ulkopuolisuuden tunteeseen.Kyse ei ole siitä, etteikö akateemissa oppilaitoksissa opiskelisi silloin tällöin muutamia köyhien perheiden lapsia. Voihan pillustakin löytyä joskus yksittäinen puolukka. Kyse on vain siitä, että niitä puolukoita on siellä huomattavasti vähemmän kuin jotain muita juttuja.
Silloin tällöin 😂 Suomessa on maailman parhaimmat mahdollisuudet opiskella, jos vain into ja perselihakset kestävät. Kaikilla ei kestä ja se on kai sitten yhteiskunnan syy eiku...
Voit vapaasti liittää tähän alle 40-vuotiaan köyhistä lähtökohdista ponnistaneen henkilön nimen, joka nykyään tunnetaan maanlaajuisesti akateemisista ansioistaan, jos sellaisen tiedät. Myös alle 50-vuotias (muu kuin Mari) käy.
Olen joskus miettinyt, olenko jotenkin sosiaalisesti vajaataitoinen, kun en ole koskaan ajatellut taustastani...oikeastaan yhtään mitään.
En tiedä mikä ero on työläistaustalla ja meidän perheen taustoilla. Vanhemmat olivat alempaa keskiluokkaa, isä jäi eläkkeelle jo nuorena (töistä, joista jäätiin aikaisin) ja puuhasteli omiaan. Rahasta ei puhuttu koskaan, mutta elettiin kuin köyhät, lapsia se koski materiaalisesti, mutta henkisesti koko perhettä. Isä on ollut tiedonhaluinen, mutta lähinnä vain omien harrastustensa osalta. Kirjoja ei taloudessa luettu. Minä luin, mutta ei siitä mitään mieltä oltu.
Yliopistossa tällaiset luokkakysymykset eivät tulleet koskaan esiin. Kaikki oltiin kirkonrottia ja kiinnostuttu samoista asioista, ei siinä perhetaustoja kyselty kyllä keneltäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noniin, taas joku av-mamma kieltää sen, että ihmisillä olisi elämässä eri lähtökohdat.
Opiskelin DI:ksi. Opiskelukavereiden vanhemmista löytyi siivoojasta toimitusjohtajaan ja siellä me opiskeltiin ja biletettiin sulassa sovussa.
Omat vanhempani olivat klassisesti insinööri ja sairaanhoitaja, mieheni on pienviljelijäperheestä ja kovin vaikea oli asennoitua artekkelista huokuvaan ulkopuolisuuden tunteeseen.Kyse ei ole siitä, etteikö akateemissa oppilaitoksissa opiskelisi silloin tällöin muutamia köyhien perheiden lapsia. Voihan pillustakin löytyä joskus yksittäinen puolukka. Kyse on vain siitä, että niitä puolukoita on siellä huomattavasti vähemmän kuin jotain muita juttuja.
Silloin tällöin 😂 Suomessa on maailman parhaimmat mahdollisuudet opiskella, jos vain into ja perselihakset kestävät. Kaikilla ei kestä ja se on kai sitten yhteiskunnan syy eiku...
Voit vapaasti liittää tähän alle 40-vuotiaan köyhistä lähtökohdista ponnistaneen henkilön nimen, joka nykyään tunnetaan maanlaajuisesti akateemisista ansioistaan, jos sellaisen tiedät. Myös alle 50-vuotias (muu kuin Mari) käy.
Mikael Gabriel ja Sofia Ruusila-Nousiainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Käyhkön mukaan työläisnuorille on tyypillistä, että he sulkevat itseltään asioita ja koulutusreittejä, kun kuvittelevat, ettei heistä ole niihin."
Mieheni lapsuudenperheessä ei ole mieheni lisäksi yhtään ylioppilasta. Miehenikin on käynyt vasta aikuisena lukion. Ovat myös koko muu suku työläisammateissa. Siskonsa aloitti kyllä aikoinaan lukion, mutta lopetti pian ja siirtyi ammattikouluun, jossa poikaystävänsäkin opiskeli. Kukaan ei häntä lukion jatkamisessa kannustanut, mitä hän vieläkin toisinaan harmittelee. Myöhemmin, kun tämän sisaren lapset olivat kukin vuorollaan päättämässä peruskoulua, kaikki vain pohtivat, mikä ammattikoulun linja kannattaisi valita. Itse ihmettelin, kun kukaan ei edes maininnut lukiota! Miehen suvussa ei juuri lueta muuta kuin Seiskaa. Anoppikin omia lapsiani on kovasanaisesti arvostellut, kun kuulemma istuva liikaa "nenä kiinni kirjassa".
Itse taas olen harrastanut koko lapsuuteni musiikkia ja taidetta. Lukio oli automaattinen jatkumo peruskoululle ja lähinnä pohdinkin sitä, haenko erääseen "erikoislukioon" vai ihan tavalliseen jne. Ajattelin ihan oikeasti, samoin kuin kaverinikin, että amikseen "joutuvat" ne, jotka eivät pääse lukioon. Omat lapseni ovat vielä pieniä, mutta pakko myöntää, että minulle olisi edelleen järkytys, jos eivät tulisi menemään lukioon ja sieltä yliopistoon tai ammattikorkeakouluun jatko-opintoihin. Arvostan lukion antamaa yleissivistystä huomattavasti enemmän kuin nopeaa ammattiin valmistumista.
Kivittäkää minut vaan! ;)
Voisin pari kiveä heittää kapeakatseisuudesta. Maailma muuttuu ja on jo muuttunut. Ammattiosaaminen on mielestäni niin kova juttu, että kernaasti suosittelisin ammattiopintoja kenelle vain, jos kiinnostusta riittää. Sen jälkeen on vielä 70 vuotta aikaa opiskella muuta. Järkyttyminen lapsen omista valinnoista kuulostaa myös melkoiselta. Luulin, että kaikkien vanhempien suurin toive on se, että lapsi löytää paikkansa yhteiskunnassa ja on onnellinen. Tulevaisuudesta emme osaa sanoa paljoakaan, miten näitä paikkoja löytyy ja kuinka valtava murros on edessä. Ei ihan pieni, se on varmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei täällä kukaan ymmärtääkseni kiellä luokkaerojen mahdollisuutta tai väitä kirjoittajan kokemusta vääräksi. Ne ovat ihan varmasti todellisuutta. Mutta samaan aikaan moni muunkinlainen kokemus on yhtä todellista.
Ei liene mikään valtaisa tutkimuksellinen löytö, että yliopistomaailma on aika lailla elitistinen. Jos siihen maailmaan osallistuu toisenlaisesta taustasta, niin osa kokee sen haastavammaksi kuin joku toinen. Kukaan ei kuitenkaan pakota tähtäämään professoriksi, jos niissä kuvioissa ei viihdy.
Taisin olla ensimmäisellä luennollani yliopistossa, kun sain tämän ohjeen: tieteelliseen tutkimukseen on osattava suhtautua kriittisesti.
En voi väittää osallistuvani tähän keskusteluun varsinaisesti akateemisten kriteerien mukaan. Kyseenalaistan kuitenkin sen, että hän ei tuo esille tätä toista näkökulmaa, joita me monet tähän ketjuun kirjoittaneet olemme itse kokeneet.
Onhan luokkaeroja, on kokoeroja, on sukupuolieroja ja paljon muitakin biologisia, sosiaalisia, taloudellisia ja enemmän tai vähemmän yksilöstä itsestään riippuvia eroja. Ei sosiaaliluokkiin kannata liittää yhtään enempää stereotyyppisiä oletuksia, kuin vaikkapa lihaviin/laihoihin, miehiin / naisiin, lyhyisiin/keskimittaisiin/pitkiin.
Huomataan sekin, että ihan kaikki ylioppilaat eivät varsinaisesti tavoittele mitään akateemista statusta ja sosiaalisen luokan nousua tai edes siirtymää vaan tarkoituksena on hankkia kelpoisuus johonkin tiettyyn ammattiin. Siksi heille on jokseenkin yhdentekevää akateemisiin piireihin sopimattomuus, koska se on vain yksi elämänvaihe ihan siinä missä ammattikouluvuodet jollekin muulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noniin, taas joku av-mamma kieltää sen, että ihmisillä olisi elämässä eri lähtökohdat.
Opiskelin DI:ksi. Opiskelukavereiden vanhemmista löytyi siivoojasta toimitusjohtajaan ja siellä me opiskeltiin ja biletettiin sulassa sovussa.
Omat vanhempani olivat klassisesti insinööri ja sairaanhoitaja, mieheni on pienviljelijäperheestä ja kovin vaikea oli asennoitua artekkelista huokuvaan ulkopuolisuuden tunteeseen.Kyse ei ole siitä, etteikö akateemissa oppilaitoksissa opiskelisi silloin tällöin muutamia köyhien perheiden lapsia. Voihan pillustakin löytyä joskus yksittäinen puolukka. Kyse on vain siitä, että niitä puolukoita on siellä huomattavasti vähemmän kuin jotain muita juttuja.
Silloin tällöin 😂 Suomessa on maailman parhaimmat mahdollisuudet opiskella, jos vain into ja perselihakset kestävät. Kaikilla ei kestä ja se on kai sitten yhteiskunnan syy eiku...
Voit vapaasti liittää tähän alle 40-vuotiaan köyhistä lähtökohdista ponnistaneen henkilön nimen, joka nykyään tunnetaan maanlaajuisesti akateemisista ansioistaan, jos sellaisen tiedät. Myös alle 50-vuotias (muu kuin Mari) käy.
Minua ei kiinnosta vähääkään akateemisesti tunnettujen ihmisten tausta ja lapsuuskodin köyhyys. Mistä minä edes voisin sellaista saada tietooni, kun yleensä akateemisesti ansioituneen henkilön julkisuudessa on kyse hänen tieteenalaansa koskevista ansioista? Miksi joku ihminen kokee ulkopuolisuuden tunnetta, tässä tapauksessa yliopistossa? Tässä on ehkä enemmän kyse psykologiasta kuin sosiologiasta, eli vastausta on etsitty väärän tieteen kautta. Liittymisen tarve on yksi ihmisen perustarpeista, ja ehkä eräille on se joukkoonkuulumisen tarve suurempi kuin joillekin toisille.
Kuten moni muu on kertonut omakohtaisen kokemuksen, minäkään en "pienviljelijätaustalla" tuntenut yliopistossa itseäni ulkopuoliseksi. En tosin edes kokenut tarpeelliseksi kuulua ns. piireihin enkä osallistua mihinkään bileisiin, aikuisena kun opiskelin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko miehillä samoja tuntemuksia ja yhtä vahvasti? Ainakin hänen jokin kirjoituksensa koski vain naisia. Miksi ei samantien olisi voinut koskea miehiäkin, vai onko se jotenkin olennaista, onko mies vai nainen?
Lue sen artikkelin kommentteja. Kyllä siellä muutama kirjoittaja kiinnitti huomiota juuri tuohon, ja taisi muutama mies kertoa aivan omasta kokemuksestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noniin, taas joku av-mamma kieltää sen, että ihmisillä olisi elämässä eri lähtökohdat.
Opiskelin DI:ksi. Opiskelukavereiden vanhemmista löytyi siivoojasta toimitusjohtajaan ja siellä me opiskeltiin ja biletettiin sulassa sovussa.
Omat vanhempani olivat klassisesti insinööri ja sairaanhoitaja, mieheni on pienviljelijäperheestä ja kovin vaikea oli asennoitua artekkelista huokuvaan ulkopuolisuuden tunteeseen.Kyse ei ole siitä, etteikö akateemissa oppilaitoksissa opiskelisi silloin tällöin muutamia köyhien perheiden lapsia. Voihan pillustakin löytyä joskus yksittäinen puolukka. Kyse on vain siitä, että niitä puolukoita on siellä huomattavasti vähemmän kuin jotain muita juttuja.
Silloin tällöin 😂 Suomessa on maailman parhaimmat mahdollisuudet opiskella, jos vain into ja perselihakset kestävät. Kaikilla ei kestä ja se on kai sitten yhteiskunnan syy eiku...
Voit vapaasti liittää tähän alle 40-vuotiaan köyhistä lähtökohdista ponnistaneen henkilön nimen, joka nykyään tunnetaan maanlaajuisesti akateemisista ansioistaan, jos sellaisen tiedät. Myös alle 50-vuotias (muu kuin Mari) käy.
Minua ei kiinnosta vähääkään akateemisesti tunnettujen ihmisten tausta ja lapsuuskodin köyhyys. Mistä minä edes voisin sellaista saada tietooni, kun yleensä akateemisesti ansioituneen henkilön julkisuudessa on kyse hänen tieteenalaansa koskevista ansioista? Miksi joku ihminen kokee ulkopuolisuuden tunnetta, tässä tapauksessa yliopistossa? Tässä on ehkä enemmän kyse psykologiasta kuin sosiologiasta, eli vastausta on etsitty väärän tieteen kautta. Liittymisen tarve on yksi ihmisen perustarpeista, ja ehkä eräille on se joukkoonkuulumisen tarve suurempi kuin joillekin toisille.
Kuten moni muu on kertonut omakohtaisen kokemuksen, minäkään en "pienviljelijätaustalla" tuntenut yliopistossa itseäni ulkopuoliseksi. En tosin edes kokenut tarpeelliseksi kuulua ns. piireihin enkä osallistua mihinkään bileisiin, aikuisena kun opiskelin.
Tunnettujen henkilöiden vanhempien ammateista löytyy maintoja mm. Kuka kukin on -teoksesta. Samoin lehtihaastatteluissa valotetaan nykyisin usein haastateltavien taustoja. Monen kohdalla sukunimi on hyvä johtolanka. Jos nimi on Sinnemäki tai Saarikoski, henkilö tuskin on itähelsinkiläisen yh-siivoojan tytär. Hyvä nyrkkisääntö on, että jos henkilön vaatimatonta taustaa ei erikseen mainita, hän on todennäköisesti keski- tai yläluokkaisesta perheestä.
Eihän akateemisia aina kiinnosta mikään kirjallisuuden lukeminen,silti itseä voidaan pitää hieman sivistyneempänä kuin duunaria. Akateemisten työttömyyskin on suurta, kenen akateemisen on ja kenen ei, kuinka luokkakysymys tämä on? Pahinta on oman luokkataustan häpeäminen koulutustaustan myötä ja näyttää se ääniuurnalla äänestyspäivänä.
No en minä kyllä ap tuon jutun luettuani ihan samalla tavalla ajattele. Minusta tuo on henkilöhaastattelu, jossa ihminen kertoo tutkimuksistaan ja samalla läpikäy henkilöhistoriaansa. Varmasti tuossa ikäluokassa yliopistomaailmassa on paljon ihmisiä jotka jakavat hänen tunteensa, että omien vanhempien maailma eroaa työmaailmastaan. Voi olla enemmän itsetunto-ongelmia liittyen omaan oppimis- ja työtaitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noniin, taas joku av-mamma kieltää sen, että ihmisillä olisi elämässä eri lähtökohdat.
Opiskelin DI:ksi. Opiskelukavereiden vanhemmista löytyi siivoojasta toimitusjohtajaan ja siellä me opiskeltiin ja biletettiin sulassa sovussa.
Omat vanhempani olivat klassisesti insinööri ja sairaanhoitaja, mieheni on pienviljelijäperheestä ja kovin vaikea oli asennoitua artekkelista huokuvaan ulkopuolisuuden tunteeseen.Kyse ei ole siitä, etteikö akateemissa oppilaitoksissa opiskelisi silloin tällöin muutamia köyhien perheiden lapsia. Voihan pillustakin löytyä joskus yksittäinen puolukka. Kyse on vain siitä, että niitä puolukoita on siellä huomattavasti vähemmän kuin jotain muita juttuja.
Silloin tällöin 😂 Suomessa on maailman parhaimmat mahdollisuudet opiskella, jos vain into ja perselihakset kestävät. Kaikilla ei kestä ja se on kai sitten yhteiskunnan syy eiku...
Voit vapaasti liittää tähän alle 40-vuotiaan köyhistä lähtökohdista ponnistaneen henkilön nimen, joka nykyään tunnetaan maanlaajuisesti akateemisista ansioistaan, jos sellaisen tiedät. Myös alle 50-vuotias (muu kuin Mari) käy.
Minua ei kiinnosta vähääkään akateemisesti tunnettujen ihmisten tausta ja lapsuuskodin köyhyys. Mistä minä edes voisin sellaista saada tietooni, kun yleensä akateemisesti ansioituneen henkilön julkisuudessa on kyse hänen tieteenalaansa koskevista ansioista? Miksi joku ihminen kokee ulkopuolisuuden tunnetta, tässä tapauksessa yliopistossa? Tässä on ehkä enemmän kyse psykologiasta kuin sosiologiasta, eli vastausta on etsitty väärän tieteen kautta. Liittymisen tarve on yksi ihmisen perustarpeista, ja ehkä eräille on se joukkoonkuulumisen tarve suurempi kuin joillekin toisille.
Kuten moni muu on kertonut omakohtaisen kokemuksen, minäkään en "pienviljelijätaustalla" tuntenut yliopistossa itseäni ulkopuoliseksi. En tosin edes kokenut tarpeelliseksi kuulua ns. piireihin enkä osallistua mihinkään bileisiin, aikuisena kun opiskelin.
Kiinnostavaa olisi myös tietää, miksi oikeistolle on helpompaa selittää asiat psykologialla ("se on sen pään sisällä") kuin sosiologialla ("yhteiskunnan rakenteet"). Huono omatunto siitä että etuoikeutettu asema ei perustu oikeudenmukaisuuteen?
Saarikoski on yleinen sukunimi, tuntemani Saarikosket ovat ihan tavallisten ammattien edustajia (eivät korkeakoulutettuja). Lehtihaastatteluissa ei todellakaan aina valoteta ihmisten taustoja tai erityisesti mainita, jos tausta on vaatimaton.
Suurin osa suomalaisista on muutama sukupolvi sitten ollut kouluttamattomia. Korkeakoulutuksen raju laajentuminen alkoi 60-luvulla, jolloin ensimmäistä kertaa kouluttamattomien lapset pääsivät suurella joukolla yliopistoon.
Minun kokemukseni on hyvin samanlainen. Tosin vanhemmillani ei ole mitään kansakoulun jälkeistä tutkintoa eivätkä he arvosta ylipäätään koulutusta. Olen sukuni ensimmäinen ja ainoa ylioppilas, puhumattakaan korkeakoulutuksesta. Jo pelkästään lukion käyminen hyvillä arvosanoilla herätti suvussa ja kaveripiirissä ristiriitaisia tunteita. Esim. isovanhempani eivät halunneet osallistua ylioppilasjuhliini, en saanut koulukirjoihin taloudellista tukea, tai edes sanallista kannustusta. Yliopisto-opinnoista en ole juuri puhunut eikä niistä tule kyselyjä. Olen pärjännyt hyvin ja minulla on oma sosiaalinen piiri, jossa viihdyn. Silti oma kulttuurinen taustani vaikuttaa minussa ja on tehnyt oman polun kulkemisesta ajoittain haastavaa. Minusta olisi toivottu toisenlaista, näin ainakin itse koen.