Lue keskustelun säännöt.
Talonmiehen tytär väitteli tohtoriksi- viikon mielensäpahoittaja?
03.11.2016 |
Olenko ainoa jonka mieledtä tästä koko uutisoinnista pastoi jotenkin akateeminen ylemmyydentuntoisuus ja sanon tämän itsekin akateemisena. Eihän Marin vanhemmat edes mitenkään estelleet opiskeluja, hirveä valitus taas täysin turhasta. Kieltämättä eniten näitä luokkaeroja pyrkivät pitämään akateemiset itse. Marikin jopa alentuu joskus niin rahvaan tasolle, että lukee sisustuslehtiä. Huooh.
Http://www.hs.fi/m/elama/a1478062146917
Kommentit (288)
Minä ymmärrän kyllä hänen tuntemuksiaan. Omilla vanhemmillani koulutuksena kansakoulu ja maatalousoppilaitos. Kirjoitan graduani ja välillä harmittaa kun en voi keskustella heidän kanssaan ja saada vielä vinkkejä jne. Keskustelua saatiin sen verran aikaiseksi, että selitin mitä gradu tarkoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
tyyppi on oikeassa, mutta ei oikein osannut sanallistaa asiaa, ja vaikeaa se onkin. Ero ei niinkään ole sellainen "illalla toisessa perheessä tehdään nakkisoossia ja toisessa luetaan korkeakirjallisuutta". Ero on paljon monimutkaisempi, esim. omat vanhemmat olivat vain kauppakoulun käyneitä ja vaikka olimme ihan ok varakkaitakin, niin matkin heiltä silti lapsuudessa alentuvan tyylin, ujouden ja alemmuuden "parempien ja viisaampien" edessä. Matkimisella tarkoitan mallioppimista ja sitä on vaikea vastustella, vaikka sen tiedostaisikin. Olin koulussa kympintyttö, kirjoitin lukiosta ällän paperit ja suoritin yliopiston hyvin arvosanoin. Se kaikki oli minulle helppoa, en joutunut missään vaiheessa erityisesti ponnistelemaan. Silti, en todella ole päässyt työelämässä asemaan, jota voisi osaamiseni tai älyni perusteella olettaa. Olen sosiaalisesti kömpelö, suvullani ei ole mitään verkostoja ja itse en osaa niitä luoda. Olen hiljainen ja epävarma, mielipiteeni ja tietoni helposti jyrätään, enkä osaa pitää puoliani. Koen, että kelpaan vain, jos teen kaiken täydellisesti ja ehkä en kelpaa silloinkaan...
En sanoisi, että ujous ja alemmuus johtuu koulutustaustasta, enemmänkin luonteesta. Itselläni on aika samanlainen lapsuudenkoti kuin sinullakin, olen myös hiljainen ja jään mielipiteineni helposti jalkoihin, kun en saa niitä hyvin argumentoitua. Tämä ei kuitenkaan ole vanhemmiltani opittua, he ovat hyvinkin aktiivisia kertomaan ja puolustamaan näkemyksiään, isä on erinomainen perustelija ja äidillä on uskallusta tarttua epäkohtiin ja intoa mm. paikallispolitiikkaan.
Yliopistoon tulin toiselle puolelle Suomea ja suvun ensimmäisen polven akateemisena kaikki yliopistoon liittyvä oli vierasta eikä vähäisistä kontakteista ollut hyötyä niin kaukana.
Tämä tohtori on sosiologi, jonka henkilökohtaisena agendana on mitä ilmeisimmin luokkaerojen näkyväksi tekeminen: "Tutkijana hän yrittää saada luokan merkityksen näkyväksi yhteiskunnassa."
Sori vaan, mutta se on pikkuisen vaikeaa tässä yhteiskunnassa, jossa vahva työläisiä edustava vasemmisto ja "ylempiä sosiaaliluokkia" edustava kokoomus voivat istua samassa hallituksessa. Hyvälle luokkayhteiskunnalle teki pahasti haittaa 1970-luvun peruskoulu-uudistus, jonka tuote tämäkin tohtori tavallaan on.
Hän painottaa sitä, että erilaisista taustoista tulevilla on erilaiset lähtökohdat. Totta, mutta monessa työläis-/maanviljelijäperheessä on ollut tavoitteena kouluttaa lapset parempaan elämään! Viime vuosisadan puoliväliin saakka pidettiin lukemista turhana "herrojen hommana" ja arvostettiin enemmän kunnon työntekijää, ainakin ns. alemmissa sosiaaliluokissa. Monen vanhemman tavoitteena oli tarjota omille lapsille sosiaalista nousua koulutuksen avulla. En tiedä, miten Käyhkön vanhemmat suhtautuivat.
Hän painottaa artikkelissaan sitä, että naiset ( se feministinen näkökulma!) tunsivat olevansa jotenkin oudosti luokkien välissä. Hitot minä teidän luokistanne! Minulla ei ole tarvetta sijoittaa itseäni mihinkään luokkaan ja tiedostan kirkkaasti sen, että säätyvaltiopäivämiehen jälkeläisenä voisin luokitella suvun, koulutuksen ja muutamien harrastusten perusteella itseni aika korkealle, mutta toisaalta tämän hetken realistisen tilanteen mukaan olen aika alhaalla. Sosiologian perusopinnot antoivat sen verran näkemystä tähän aiheeseen, että mulla ei ole pienintäkään tarvetta määritellä ja märehtiä sen enempää omaa kuin kenenkään muunkaan sosiaaliluokkaa.
Oma kokemus yliopistossa oli se, että opiskelussa oli ihan omillaan, kun ei lähipiirissä ollut ketään, joka olisi voinut olla apuna. Toisaalta aikuisena ei "piireihin kuuluminen" ollut muutenkaan tärkeää, kun oli perhe huollettavana.
Tämä on vähän niin kuin sukupuoli, eli jonkinlaista määrittelyä aivan varmasti tarvitaan,mutta se ei saa olla itsetarkoitus eikä rajoittaa mitään toimintaa. Käyhkö vertaa oman perheensä toimintatapoja kaupungin eliittiperheisiin ja mainitsee esimerkkinä taulut, soittamisen ja lukemisen. Ehkä sitten talonpoikaismaailmassa ei lukeminen, musiikki ja taide ollut "alemmille" luokillekaan vierasta, eli hänen kokemuksensa pätee paremmin kerrostaloelämässä.
Olisi muuten mielenkiintoista kuulla tästä aiheesta erään Kalliossa lapsuutensa eläneen ja sittemmin juristiksi kouluttautuneen ja presidentiksi valitun naisen mielipide.
Talonmiehen tyttärellä on sielussaan kolhu, josta hän ei ole päässyt yli. Jos omaa sosioekonomista asemaansa täytyy tietoisesti ja korostetusti tuoda esiin, olipa lähtökohta korkealla tai matalalla, on sellainen ihan yhtä arvotonta. Jotkut tahot haluavat pitää yllä luokka-ajattelua poliittista syistä johtuen. Jokainen tietää, että Marxin vastakkainasettelua lietsovat ja vasemmistolle elintärkeät riistoteoriat vaativat ihmisten luokittelua ja luokkien erojen korostamista.
Onnea kuitenkin väitelleelle. On silti hyvä muistaa, että tohtorin arvo ei välttämättä ole tae viisaudesta, olipa se kenellä tahansa.
Menkääpä työttömien/ köyhien duunaireiden lapset ranualta aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun. kyllä sieltä maalta tullut duunarin lapsi huomaa erot ensimmäisen lukukauden aikana jos aiemmin ei ole niistä kuullut puhuttavankaan. tämä on vaan totuus, luokkaeroja on.sen huomaa sitten kun lähtee sieltä oman luokan keskeltä pois. nuo periferia yliopistot eivät nyt ole pahemmasta päästä. menstyä silti voi, meidän "köyhien" tulee tehdä vaan enemmän työtä sen eteen, ja pitää omata hyvä itsetunto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta juttu oli hyvä ja täysin allekirjoitan sen. Todella rankkaa olla karonkassa ja väitöstilaisuudessa, kun joutuu huolehtimaan sukulaisten käyttäytymisestä. Ärsyttävintä on, että he eivät uskoneet, kun ohjeistin etukäteen, vaan käyttäytyivät täysin väärin. Ovat katsokaas sitä sukupolvea, joka ei lapsiaan kuuntele (kakarat hiljaa). Tehdään niin kuin halutaan. Ja alkoholia ei tietenkään osata käyttää.
Huoh.
Toisaalta se on myös todella surullista, en osaa puhua heidän kanssaan mitään. Tai no, lastenhoidosta, mutta siinäkin ovat hyvin yksioikoisia ja vanhanaikaisia.
Käyn terapiassa, pakkohan tästä on jossakin puhua.
Toivottavasti kuitenkaan et puhu vanhemmistasi, jotka luultavasti ovat mahdollistaneet "hienon" tohtorin tittelisi??
Vierailija kirjoitti:
No eihän karonkkaetikettiä tiedä kukaan, jos hänelle ei sitä ole kerrottu.
Tämä juuri. En oikein käsitä miksi vanhempien pitäisi lapsilleen edes moista opettaa. Siinä vaiheessa kun henkilö on tekemässä väitöskirjaansa, on hän todennäköisesti jo sen ikäinen aikuinen, että osaa ottaa asioista itsekin selvää. En kyllä käsittäisi ihmistä, joka esim. kolmikymppisenä itkee sitä, kun ei oppinut lapsuudenkodissaan karonkasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta juttu oli hyvä ja täysin allekirjoitan sen. Todella rankkaa olla karonkassa ja väitöstilaisuudessa, kun joutuu huolehtimaan sukulaisten käyttäytymisestä. Ärsyttävintä on, että he eivät uskoneet, kun ohjeistin etukäteen, vaan käyttäytyivät täysin väärin. Ovat katsokaas sitä sukupolvea, joka ei lapsiaan kuuntele (kakarat hiljaa). Tehdään niin kuin halutaan. Ja alkoholia ei tietenkään osata käyttää.
Huoh.
Toisaalta se on myös todella surullista, en osaa puhua heidän kanssaan mitään. Tai no, lastenhoidosta, mutta siinäkin ovat hyvin yksioikoisia ja vanhanaikaisia.
Käyn terapiassa, pakkohan tästä on jossakin puhua.
Toivottavasti kuitenkaan et puhu vanhemmistasi, jotka luultavasti ovat mahdollistaneet "hienon" tohtorin tittelisi??
En ole henkilö jota lainasit, mutta miten niin vanhemmat ovat mahdollistaneet lapsensa tittelin? Tarkoitatko geenejä? Ainakaan omat vanhempani eivät ole tukeneet koulutustani millään tavalla henkisesti eivätkä aineellisesti.
Suurin tässäkin ketjussa on taas taattua av:n tarkoituksellista väärinymmärtämistä, onneksi osa on tajunnut jutun.
Kyseinen kirjoittaja on sosiologi ja katsoo maailmaa siltä kannalta.
Kukin tietysti katsoo maailmaa omalta kannaltaan, mutta kyllä minä tunnistan tuon Käyhkön esille tuoman epävarmuuden ja kulttuurisen "luokkaeron".
Vaikka vanhemmat eivät opiskelua estäneet, päinvastoin, niin aika omillaan on ollut ja kyllä sitä multaa on varpaiden välissä, niin se vain on.
Sinänsä tuo on itsestäänselvyys, että perheen tausta vaikuttaa mahdollisuuksiin ja todennäköisyyksiin monellakin tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Menkääpä työttömien/ köyhien duunaireiden lapset ranualta aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun. kyllä sieltä maalta tullut duunarin lapsi huomaa erot ensimmäisen lukukauden aikana jos aiemmin ei ole niistä kuullut puhuttavankaan. tämä on vaan totuus, luokkaeroja on.sen huomaa sitten kun lähtee sieltä oman luokan keskeltä pois. nuo periferia yliopistot eivät nyt ole pahemmasta päästä. menstyä silti voi, meidän "köyhien" tulee tehdä vaan enemmän työtä sen eteen, ja pitää omata hyvä itsetunto.
Tehnyt melkein saman. Itä-Suomesta Aalto-yliopiston tekniselle puolelle - kyllä erottuu. Sitä on kuin huutomerkki kaikkine murteineen. Mitenkä selviää? - ensimmäiset 1-2 vuotta ei oikein selvinnytkään, sitten rupesi jo tietämään, miten hommat toimii ja tenttitulokset nousi odotetulle tasolle: uutta, kun alussa oli vain KAIKKI opiskelijaelämässä ja sen ulkopuolella.
Olen täsmälleen samaa mieltä yhden edeltäneen kirjoittajan kanssa siitä, että ujous ja alemmuudentunne ei juurikaan johdu koulutustaustasta, enemmänkin luonteesta!
Olen itse maaseudulta ja vanhempani olivat hyvin vähän kouluttamattomia. Lukemista tai sen tärkeyttä ei mitenkään korostettu (tai vähätelty), mutta kotona oli kirjoja ja rakastin lukemista jo pienenä.
En ole erityisen ulospäinsuuntautunut mutta "osaan ottaa oman tilani" paremmissakin piireissä, vaikka kuinka olisin ns. huonommassa asemassa. Itse olen tehnyt yliopistotutkinnon Helsingissä enkä tunnista ilmiötä omalta opiskeluajaltani.
Voisiko olla niin, että jotkut kokevat epämukavat tilanteet oman asemansa kautta?? Vähän niin kuin jotkut kuvittelevat, että muut aina arvostelevat heitä...... Niin osa jengistä kuvittelee ettei kuulu joukkoon kun on työläistaustasta.... Tai se kun jotkut kokevat, että aina ja kaikkialla kiusataan....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Käyhkön mukaan työläisnuorille on tyypillistä, että he sulkevat itseltään asioita ja koulutusreittejä, kun kuvittelevat, ettei heistä ole niihin."
Tätä väitettä en allekirjoita. Minun nuoruudessani 1970-luvulla nuoren tie yliopistoon ja akateemiseksi ei ollut sen kivisempi työläisnuorille kuin muillekaan, koska silloin ei ainakaan minun tuntemissani perheissä edellytetty lasten menevän töihin mahdollisimman pian vaan pyrittiin järjestämään koulutuksen kautta parempi ja helpompi elämä.
Millä vuosikymmenellä ja missä päin Suomea tämä ilmiö näkyy?
Tarjotuista mahdollisuuksista kieltäytyminen ei varmaan ole pelkästään työläistaustasta akateemiseksi siirtyneen ongelma vaan monen muunkin naisen kohdalla puhutaan lasikatosta, jonka he rakentavat itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkääpä työttömien/ köyhien duunaireiden lapset ranualta aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun. kyllä sieltä maalta tullut duunarin lapsi huomaa erot ensimmäisen lukukauden aikana jos aiemmin ei ole niistä kuullut puhuttavankaan. tämä on vaan totuus, luokkaeroja on.sen huomaa sitten kun lähtee sieltä oman luokan keskeltä pois. nuo periferia yliopistot eivät nyt ole pahemmasta päästä. menstyä silti voi, meidän "köyhien" tulee tehdä vaan enemmän työtä sen eteen, ja pitää omata hyvä itsetunto.
Tehnyt melkein saman. Itä-Suomesta Aalto-yliopiston tekniselle puolelle - kyllä erottuu. Sitä on kuin huutomerkki kaikkine murteineen. Mitenkä selviää? - ensimmäiset 1-2 vuotta ei oikein selvinnytkään, sitten rupesi jo tietämään, miten hommat toimii ja tenttitulokset nousi odotetulle tasolle: uutta, kun alussa oli vain KAIKKI opiskelijaelämässä ja sen ulkopuolella.
Teitä "ranualta aaltoyliopiston tekniselle puolelle" tulleita alkaa nykyään olla siellä niin paljon, että eikö akateemisista perheistä tulevat perushelsinkiläiset jää kohta vähemmistöön? Joku "ranualaistyttö" voi olla juuri siellä kuin kala vedessä, ja sen sijaan on kotiperän pienen lukion ja muut periferian opiskelupaikat kokenut suorastaan ahdistaviksi.
Tuo on muuten aika tavallinen ilmiö, että akateemisten opintojen alku on kovin takkuista ja menee aikansa ennen kuin "pääsee kärryille". Vaikka pääsykokeen on selvittänyt hyvällä menestyksellä, opinnot eivät alakaan sujua odotusten mukaan. Mulla on omaa kokemusta vain uuden aineen opinnoista, pääaine kyllä sujui yllättävän vaivattomasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tästä voidaan jankata maailman tappiin saakka.
Olen perustellusti sitä mieltä, että perheen sosiaaliekonominen asema sekä asuinpaikka vaikuttavat lapsien koulutusvalintoihin ja mahdollisuuksiin. Eikä nyt puhuta pelkästään rahasta.
Oman onnensa sepät voivat perustellusti olla eri mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Minun nuoruudessani 1970-luvulla nuoren tie yliopistoon ja akateemiseksi ei ollut sen kivisempi työläisnuorille kuin muillekaan, koska silloin ei ainakaan minun tuntemissani perheissä edellytetty lasten menevän töihin mahdollisimman pian vaan pyrittiin järjestämään koulutuksen kautta parempi ja helpompi elämä.
Millä vuosikymmenellä ja missä päin Suomea tämä ilmiö näkyy?
"Turun yliopiston koulutussosiologian tutkimuskeskus selvitti vuonna 2007, että akateemisesta kodista tulevalla 1976 syntyneellä oli kahdeksankertainen mahdollisuus päätyä yliopisto-opiskelijaksi verrattuna työläisperheessä varttuneeseen."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntevatko ihmiset edelleen voimaakkasti näin? Totta kai Suomessa on edelleen luokkaeroja, en halua sitä kiistää, mutta sodanjälkeinen sukupolvi teki jo niin ison luokkasiirron, että tuntuu uskomattomalta, että akateemiseksi tähtääminen on edelleen henkisesti noin kova paikka.
Ulkopuolisuutta voi tietysti tuntea monesta syystä. En minäkään aina tuntenut olevani oikeassa paikassa kotikaupunkini yliopistolla, vaikka vanhempani opiskelivat samassa yliopistossa ja isäni työskenteli siellä pitkään. Vanhempani olivat juuri näitä sukunsa ensimmäisiä akateemisia, ja halusivat auttaa kaikin tavoin meitä lapsia. Välillä neuvot tietysti menivät vähän metsään, asiat muuttuvat, mutta sain paljon tukea vanhemmiltani. Olin kuitenkin epävarma omasta osaamisesta ja iso yliopsito on vähän hallitsematon yhteisö.
Jäin myös miettimään tuota vanhenpien väitöstilaisuuteen kuulumattomuutta, serkkuni väitöstilaisuudessa eturivissä kunniapaikalla istuivat iäkkäät isovanhempamme. Väitös käytiin englanniksi ja oli aika rento tilaisuus. Osa jutuista nauratti yleisöä, ja kun muut olivat vaienneet, kuului vielä eturivistä hiljainen naurahdus, kun isovanhemmillekin oli suomennettu hilpeyttä herättänyt heitto. Uskon, että kaikki suvustani tunsivat vain ja ainoastaan ylpeyttä isovanhemmistani, joiden kaikki viisi lasta kirjoittivat ylioppilaiksi ja ponnistivat paperitehtaan varjosta pitkälle.
Olet ilmeisesti vanhempaa ikäluokkaa. Kyse ei ole edelleen vaan jälleen. Luokkaerot kuten tuloerotkin kasvavat koko ajan. Keskiluokkaan ei koulutuksella enää nousta vaan se uusii itsensä.
En kyllä oikein osta tuota viimeistä väitettä. Toki se riippuu vähän siitäkin, miten keskiluokka määritellään, mutta kyllä minä ainakin koen että tässä on jonkinlaista pystysuuntaista siirtymistä "luokkien" välillä tapahtunut, kun siivoojan ja kunnallisen "lapiomiehen" lapsista yksi on juristi, toinen kirjoittaa paraikaa väikkäriä historiasta ja minä mustana lampaana päädyin ammattikorkean kautta kiertelemään maailmaa it-konsulttina.
Toki ehkä johonkin toiseen duunariperheeseen verrattuna omat vanhempani ovat olleet opiskelun ja itsensä kehittämisen suhteen kannustavampia jo pienestä pitäen ja esimerkiksi lukemaan ja laskemaan opetettiin jo ennen esikouluikää ja kirjastossa vierailtiin viikottain. Joidenkin samoissa vuokrarivareissa asustaneiden lapsuudenystävieni kodeissa oli aistittavissa tietynlaista pysähtyneisyyttä ja hiuksenhienoon "herravihaan" kietoutunutta duunari on aina duunari-asennetta kannustamisen sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Suurin tässäkin ketjussa on taas taattua av:n tarkoituksellista väärinymmärtämistä, onneksi osa on tajunnut jutun.
Kyseinen kirjoittaja on sosiologi ja katsoo maailmaa siltä kannalta.
Kukin tietysti katsoo maailmaa omalta kannaltaan, mutta kyllä minä tunnistan tuon Käyhkön esille tuoman epävarmuuden ja kulttuurisen "luokkaeron".
Vaikka vanhemmat eivät opiskelua estäneet, päinvastoin, niin aika omillaan on ollut ja kyllä sitä multaa on varpaiden välissä, niin se vain on.
Sinänsä tuo on itsestäänselvyys, että perheen tausta vaikuttaa mahdollisuuksiin ja todennäköisyyksiin monellakin tavalla.
Emme ehkä ymmärtäneet väärin, vaan meidän oma subjektiivinen kokemuksemme on erilainen. Minun mielestäni Käyhkö ( ja sinä) yleistää oman kokemuksensa ja on onnistunut löytämään sille tukea muualtakin.
Eräät meistä voivat suhtautua perhetaustaan kuin takkiin, jonka voi ripustaa naulakkoon toiseen ympäristöön mennessään. Toisille taas perhe on helppo selitys melkein mille tahansa, myös omalle kunnianhimonpuutteelle, jännittämiselle ja monelle muulle artikkelissa mainitulle asialle. Osa tekosyitä, mutta osa varmaan myös aivan todellisia.
Mutta kuten tähän jo usempi kirjoittanut, menestymisen esteitä on paljon muitakin kuin perhetausta. Hän ei paljonkaan piittaa siitä, että on paljon ihmisiä, joita ei vähäkään kiinnosta "yleneminen" missään muodossa eikä varsinkaan akateemisuus.
Kuka ne työt sitten tekisi, jos kaikki olisi akateemisiä tohtoreita eikä "luokkaeroja" olisi?
Tämä on niin totta. Olen itse akateemisen perheen lapsi ja ihan samanlaista vapaa-aikaa meillä oli kuin ympärillä olevilla duunariperheillä. Alkoholia käytettiin vähemmän ja ei tupakoitu, mutta muuten samat touhut. Tehtiin ruokaa, siivottiin, äiti kutoi sukkia, isä pilkkoi polttopuita. Äiti luki ainoastaan naistenlehtiä ja sanomalehtiä. Isä muutaman kirjan vuodessa. Kesällä löffäiltiin mökillä lukien Aku Ankkaa ja uiden. Vanhemmat tuijotti telkkua. Kotona piti olla kaksikin televisiota, että äiti voi keittiössä samalla katsoa Onnenpyörää ja manailla Kaunareiden Ridgeä. Mitenköhän meillä näkyi joku erityinen sivistys? Ainoastaan se etu oli, että vanhemmat pystyi neuvomaan kouluhommissa, mutta harvemmin kysyin mitään, kun selvisin tekemisistäni itsekin, eivätkä tuputtaneet apua.