Talonmiehen tytär väitteli tohtoriksi- viikon mielensäpahoittaja?

Minäkin olen lähtöisin työläisperheestä ja moni artikkelissa mainittu asia kuulostaa tutulta.

Meillä sentään luettiin paljon, mutta kannustaminen oli tasoa "ei sinusta ole siihen".

Hyvin siinä lapsuuden aikana oppi paikkansa ja oikeutensa tuntemaan. Paremmilla ihmisillä oli enemmän oikeuksia ja heille piti luovuttaa oma paikka ja olla vaan ihan hiljaa. Perheeni siis ei kuulunut parempiin ihmisiin.

Vieläkin äitini kieltää minua sanomasta mielipiteitäni, sillä ne saattavat olla vääriä parempien ihmisten mielestä.

Jopa oman lempivärin tai -kukan kertominen saattaa loukata jotain parempaa ihmistä.

Olen nelikymppinen urallani hyvin menestynyt nainen ja silti toisinaan huomaan miettiväni (äidin ääni takaraivossa) olenko riittävän hyvä johonkin asiaan vai pitäisikö oma paikka luovuttaa jollekin paremmalle ihmiselle.

Ei tällaista varmasti pysty ymmärtämään ihminen joka ei ole törmännyt tuommoiseen ilmapiiriin , saati kasvanut sen keskellä. Siksi on hyvä että tästäkin puhutaan.

Onko miehillä samoja tuntemuksia ja yhtä vahvasti? Ainakin hänen jokin kirjoituksensa koski vain naisia. Miksi ei samantien olisi voinut koskea miehiäkin, vai onko se jotenkin olennaista, onko mies vai nainen?

Sama kokemus myös itselläni, että ihmisiä arvottaa ammatin mukaan pääosin ne ihmiset, jotka ovat itse korkeasti koulutettuja. Kaupungissa ja maalla on myös ihan eri meno. Kun täällä kaupungissa tulee uutena johonkin porukkaan, niin kysytään ensimmäisenä, että mitä tekee työkseen. Se on täällä erittäin olennainen ihmistä määrittävä tekijä. Maalla sen sijaan ketään ei kiinnosta mitä toinen tekee työkseen. Toki jotkut voivat puhua omasta työstään, kun se on olennainen osa heidän elämäänsä, mutta ei sitä juurikaan toiselta ihmiseltä kysytä.

Ymmärtäähän tuon täysin, koska moni on koulutuksestaan ylpeä ja niitä asioita halutaan tuoda esiin, joista on ylpeä. On myös helppo sortua ylemmyydentunteeseen, kun koulutusta pidetään arvossa ja yleensä palkkakin on kovempi.

Olipa miestäni outo juttu, olen toki 10v vanhempi kuin artikkelin henkilö.

Työläisperheen tyttö, joka päätyi työläiseksi, ihan omaa laiskuuttaan, vanhempani olivat lähinnä ärtyneitä kun en jatkanut opintojani yliopistossa lukion jälkeen.

Maalaistyttönä olen kyllä joutunut iskemään kädet saveen, mutta lukemista on pidetty ihan yhtä tärkeänä eli jos et lue niin lähdet perunannostoon.

Mitä tulee yhteiskunnalliseen keskusteluun, sitä on harrastettu aina, vanhempieni isot lapsuuden perheet ovat olleet poliittisesti aktiivisia oikealta vasemmalle ja siltä väliltä, kiivaiden keskustelujen lomassa, sulassa sovussa miehet rakensivat talkoilla omakotitaloja ja naiset väänsivät karjalanpiirakoita.

Osa serkuista ponnisti akateemisiksi, ahkerimmat. Yksi heistä piti puhetta vasta oman äitinsä hautajaisissa ja kertoi kuinka hänen lapsensa lukiossa ei saatu erään kielen ryhmää kasaan, lapsen mummo, hautajaisten vainaja, ilmottautui kurssille, että ryhmä olisi saatu kasaan.

Minun maailmani työläisiä kuvaa enemmän tämä mummo kuin Marin työläiskoti.

Jotenkin olen ajatellut, että nykypäivän perheet, joissa opiskeluun ei kannusteta ovat, ongelmaperheitä, päihteet, sairaudet, pitkäaikaistyöttömyys ongelmineen, ei työläisiä.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu että ihmiset itse tekevät taustastaan ongelman. Hän kertoi että omat vanhemmat töiden jälkeen puuhastelivat kaikenlaista kun taas "paremmissa" perheissä luetaan kirjoja. Uskon että useimmissa perheissä puuhastellaan kaikenlaista ( käydään kaupassa, laitetaan ruokaa, siivoillaan, viedään koira ulos, kudotaan...)kunnes istutaan telkkarin ääreen. Tässä on sama ilmiö kuin esim. Homoilla. Kaikki asiat peilataan oman taustan /suuntautumisen kautta vaikka samat asiat tapahtuvat useimmille muillekin.

Niinpä. Minulla on akateemiset vanhemmat ja meillä on aina luettu paljon, kirjoja on monta seinällistä ja kaikki kahlattu läpi yhden tai useamman kerran. Mutta ei se mitenkään sulje pois sellaista puuhastelevaa luonnetta: ulkoillaan, rakennellaan, laitetaan pihaa ja hoidetaan kasvimaata. Ruumiillinen työ ei ole meidän perheessä mitenkään väheksyttyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin tässäkin ketjussa on taas taattua av:n tarkoituksellista väärinymmärtämistä, onneksi osa on tajunnut jutun.

Kyseinen kirjoittaja on sosiologi ja katsoo maailmaa siltä kannalta.

Kukin tietysti katsoo maailmaa omalta kannaltaan, mutta kyllä minä tunnistan tuon Käyhkön esille tuoman epävarmuuden ja kulttuurisen "luokkaeron".

Vaikka vanhemmat eivät opiskelua estäneet, päinvastoin, niin aika omillaan on ollut ja kyllä sitä multaa on varpaiden välissä, niin se vain on.

Sinänsä tuo on itsestäänselvyys, että perheen tausta vaikuttaa mahdollisuuksiin ja todennäköisyyksiin monellakin tavalla.

Emme ehkä ymmärtäneet väärin, vaan meidän oma subjektiivinen kokemuksemme on erilainen. Minun mielestäni Käyhkö ( ja sinä) yleistää oman kokemuksensa ja on onnistunut löytämään sille tukea muualtakin.

Eräät meistä voivat suhtautua perhetaustaan kuin takkiin, jonka voi ripustaa naulakkoon toiseen ympäristöön mennessään. Toisille taas perhe on helppo selitys melkein mille tahansa, myös omalle kunnianhimonpuutteelle, jännittämiselle ja monelle muulle artikkelissa mainitulle asialle. Osa tekosyitä, mutta osa varmaan myös aivan todellisia.

Mutta kuten tähän jo usempi kirjoittanut, menestymisen esteitä on paljon muitakin kuin perhetausta. Hän ei paljonkaan piittaa siitä, että on paljon ihmisiä, joita ei vähäkään kiinnosta "yleneminen" missään muodossa eikä varsinkaan akateemisuus.

No, nuo provotason väärinymmärrykset olivat tasoa, että Käyhkön mielestä vanhemmat ei tiedä miten karonkassa käyttäydytään >> häpeää vanhempiaan. Eihän tuossa ollut tuosta ollenkaan kyse. Eikä niin artikkelissa edes kirjoitettu. Tätä nykyaikaa, ettei tosiasioiden anneta haitata hyvää provokommenttia.

Eihän sosiologia ollut edes tiede kuin 60-luvulta lähtien, niin ymmärrän, ettei kaikki sosiologisia malleja osta.

Mutta kuten tähän jo usempi kirjoittanut, menestymisen esteitä on paljon muitakin kuin perhetausta .

Tuosta olemme varmaan kaikki samaa mieltä. Perhetausta on yksi tekijä. Se voi olla joskus se ratkaiseva tekijä tai ainakin helpottava tekijä.  

Esimerkkinä voin todeta, että itse olen alalla, jonne ei Jonnet pääse vaan pääsykokeet karsivat turhan aineksen. Jos lapseni päätyy hakemaan sinne (on yksi realistisimmista skenaarioista korkeakoulupaikaksi hänelle) niin pystyn piiskaamaan ja kertomaan rautalangasta, mitä pääsykokeisiin valmistautuminen vaatii. Pystyn preppaamaan, tukemaan ja selittämään asioita ja edelleen kertomaan, että viihteelle vasta sitten kokeitten jälkeen. Ei tule turhaa harjoituspääsykoetta ja välivuotta asian sisäistämiseksi. Katson, että lapsellani on olemassa kilpailutekijä, jos haluaa kyseiselle alalle tai muille sopiville aloille, jossa pääsykokeisiin panostaminen on ratkaisevaa. Kaikille sitä ei ole. Se ei myöskään poista sitä, että monet pääsevät kokeista läpi ilman perheen tukea/piiskausta.

Vierailija kirjoitti:

Minä ymmärrän kyllä hänen tuntemuksiaan. Omilla vanhemmillani koulutuksena kansakoulu ja maatalousoppilaitos. Kirjoitan graduani ja välillä harmittaa kun en voi keskustella heidän kanssaan ja saada vielä vinkkejä jne. Keskustelua saatiin sen verran aikaiseksi, että selitin mitä gradu tarkoittaa.

Aika harva gradunkirjoittaja voi saada vinkkejä vanhemmiltaan. Ei tulisi mieleenkään, että suht koulutetuilla vanhemmillani olisi mitään ehdotuksia tai mielipiteitä koskien tutkimustani. Hyvä että edes toinen ymmärtää suurinpiirtein mitä aihe koskee :)

Toki ymmärrän että on kurjaa, jos vanhempia ei yhtään kiinnosta/eivät edes yritä ymmärtää mitä teet.

T. Toinen gradunkirjoittaja

Minusta tuollainen vanhempani eivät osaa käyttäytyä karonkassa, on samaa sarjaa kuin en tiedä miten taolaiset solmivat avioliiton. Asiasta otetaan selvää ja koitetaan toimia oikein. Harvalla yhteiskuntatieteilijällä on varmaan mitään keskusteltavaa tyttären kemian väitöskirjasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin tässäkin ketjussa on taas taattua av:n tarkoituksellista väärinymmärtämistä, onneksi osa on tajunnut jutun.

Kyseinen kirjoittaja on sosiologi ja katsoo maailmaa siltä kannalta.

Kukin tietysti katsoo maailmaa omalta kannaltaan, mutta kyllä minä tunnistan tuon Käyhkön esille tuoman epävarmuuden ja kulttuurisen "luokkaeron".

Vaikka vanhemmat eivät opiskelua estäneet, päinvastoin, niin aika omillaan on ollut ja kyllä sitä multaa on varpaiden välissä, niin se vain on.

Sinänsä tuo on itsestäänselvyys, että perheen tausta vaikuttaa mahdollisuuksiin ja todennäköisyyksiin monellakin tavalla.

Emme ehkä ymmärtäneet väärin, vaan meidän oma subjektiivinen kokemuksemme on erilainen. Minun mielestäni Käyhkö ( ja sinä) yleistää oman kokemuksensa ja on onnistunut löytämään sille tukea muualtakin.

Eräät meistä voivat suhtautua perhetaustaan kuin takkiin, jonka voi ripustaa naulakkoon toiseen ympäristöön mennessään. Toisille taas perhe on helppo selitys melkein mille tahansa, myös omalle kunnianhimonpuutteelle, jännittämiselle ja monelle muulle artikkelissa mainitulle asialle. Osa tekosyitä, mutta osa varmaan myös aivan todellisia.

Mutta kuten tähän jo usempi kirjoittanut, menestymisen esteitä on paljon muitakin kuin perhetausta. Hän ei paljonkaan piittaa siitä, että on paljon ihmisiä, joita ei vähäkään kiinnosta "yleneminen" missään muodossa eikä varsinkaan akateemisuus.

No, nuo provotason väärinymmärrykset olivat tasoa, että Käyhkön mielestä vanhemmat ei tiedä miten karonkassa käyttäydytään >> häpeää vanhempiaan. Eihän tuossa ollut tuosta ollenkaan kyse. Eikä niin artikkelissa edes kirjoitettu. Tätä nykyaikaa, ettei tosiasioiden anneta haitata hyvää provokommenttia.

Eihän sosiologia ollut edes tiede kuin 60-luvulta lähtien, niin ymmärrän, ettei kaikki sosiologisia malleja osta.

Mutta kuten tähän jo usempi kirjoittanut, menestymisen esteitä on paljon muitakin kuin perhetausta .

Tuosta olemme varmaan kaikki samaa mieltä. Perhetausta on yksi tekijä. Se voi olla joskus se ratkaiseva tekijä tai ainakin helpottava tekijä.  

Esimerkkinä voin todeta, että itse olen alalla, jonne ei Jonnet pääse vaan pääsykokeet karsivat turhan aineksen. Jos lapseni päätyy hakemaan sinne (on yksi realistisimmista skenaarioista korkeakoulupaikaksi hänelle) niin pystyn piiskaamaan ja kertomaan rautalangasta, mitä pääsykokeisiin valmistautuminen vaatii. Pystyn preppaamaan, tukemaan ja selittämään asioita ja edelleen kertomaan, että viihteelle vasta sitten kokeitten jälkeen. Ei tule turhaa harjoituspääsykoetta ja välivuotta asian sisäistämiseksi. Katson, että lapsellani on olemassa kilpailutekijä, jos haluaa kyseiselle alalle tai muille sopiville aloille, jossa pääsykokeisiin panostaminen on ratkaisevaa. Kaikille sitä ei ole. Se ei myöskään poista sitä, että monet pääsevät kokeista läpi ilman perheen tukea/piiskausta.

Tuosta haluaisin neuvon, miten piiskaat tai tuet täysi-ikäistä nuorta aikuista hakemaan/jatkamaan opintoja, kun vastaus on,jos haluat vielä minua nähdä lopetat painostamisen?

Pari vuotta opintoja, jotka eivät kiinnostaneetkaan ja pieni palkkainen työ.

Vierailija kirjoitti:

Olin koulussa kympintyttö, kirjoitin lukiosta ällän paperit ja suoritin yliopiston hyvin arvosanoin. Se kaikki oli minulle helppoa, en joutunut missään vaiheessa erityisesti ponnistelemaan. Silti, en todella ole päässyt työelämässä asemaan, jota voisi osaamiseni tai älyni perusteella olettaa. Olen sosiaalisesti kömpelö, suvullani ei ole mitään verkostoja ja itse en osaa niitä luoda. Olen hiljainen ja epävarma, mielipiteeni ja tietoni helposti jyrätään, enkä osaa pitää puoliani. Koen, että kelpaan vain, jos teen kaiken täydellisesti ja ehkä en kelpaa silloinkaan... 

Yliopistossa opiskelijoissa on niin monenlaista porukkaa, että siellä taustat eivät välttämättä näy samalla tavalla kuin työelämässä. Tuli huomattua, että tohtorin lapsen ja työläistaustaisen ihmisen sosiaalisten pääomien välillä on todellakin eroa. Jaan samoja kokemuksia, kuin lainattu. Joku kirjoitti myös, että ei ole saanut kotoaan neuvoja tai tukea gradun tekemiseen, kun vanhemmille pitää ensin selittää, mikä gradu on. Sama kokemus minullakin, opiskelusta keskusteleminen on jäänyt todella vähälle, koska äitini ei tiedä, mitä opintopiste tarkoittaa tai miten esseitä tehdään (en tarkoita, että hän olisi jotenkin huonompi ihminen tämän takia ja minä parempi, yritän vain esimerkillä osoittaa, miten erilaisia taustoja ja perheitä on olemassa). On ihan selvää, että ihmiselle, joilla on vanhempien esimerkki ja neuvoja opiskeluun, työelämään ja verkostoitumiseen on ihan toisenlaiset lähtökohdat, kuin sillä, jolta nämä puuttuvat.

Jännittävää, että täällä niin moni väittää kirjoittajan kokemusta vääräksi ja perustelee asian yleistämällä omaa, yksityistä kokemustaan. Miten yhden ihmisen kokemus voisi olla sen enemmän oikein tai väärin - eivätkö kummatkin kokemukset voi olla yhtä tosia? Emmekö me voisi vain hyväksyä, että joillain ihmisillä on Suomessa luokkakokemuksia?

Minusta on vaarallista, jos yleisessä keskustelussa kielletään luokkaerojen mahdollisuus. Olisi hyvä ymmärtää, että ilmainen toisen asteen koulutus ei tarkoita yhtäläisiä lähtökohtia kaikille nuorille, vaan kodin arvot ja tukeminen vaikuttavat siihen, ketkä nuorista pystyvät hyödyntämään tarjolla olevan koulutuksen. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Suomi hukkaa osan kyvykkäistä aivoista, jos ns. huonommista yhteiskuntaluokista tulevia lapsia ei tueta oikealla tavalla peruskoulutuksen aikana. Onko meillä oikeasti varaa siihen?

Luuleko ap että me uskomme sinun olevan akateeminen? Olet vain kateellinen perseenpesijäamis.

Ei täällä kukaan ymmärtääkseni kiellä luokkaerojen mahdollisuutta tai väitä kirjoittajan kokemusta vääräksi. Ne ovat ihan varmasti todellisuutta. Mutta samaan aikaan moni muunkinlainen kokemus on yhtä todellista. 

Ei liene mikään valtaisa tutkimuksellinen löytö, että yliopistomaailma on aika lailla elitistinen. Jos siihen maailmaan osallistuu toisenlaisesta taustasta, niin osa kokee sen haastavammaksi kuin joku toinen. Kukaan ei kuitenkaan pakota tähtäämään professoriksi, jos niissä kuvioissa ei viihdy. 

Itse asiassa tutkimusten mukaan koulutuksellisin keinoin pidetään luokkaeroja voimassa nykysuomessa.

Jes, Suomesta löytyi ensimmäinen alle 50-vuotias tohtori joka oli lapsena köyhä. Tosin väitöksen aiheena on luokkaerot, joten ei kelvanne kokoomusmammoille esimerkiksi menestyjästä. Pitäisi väitellä startup-yrittäjyyden autuaallisuudesta tms.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu että ihmiset itse tekevät taustastaan ongelman. Hän kertoi että omat vanhemmat töiden jälkeen puuhastelivat kaikenlaista kun taas "paremmissa" perheissä luetaan kirjoja. Uskon että useimmissa perheissä puuhastellaan kaikenlaista ( käydään kaupassa, laitetaan ruokaa, siivoillaan, viedään koira ulos, kudotaan...)kunnes istutaan telkkarin ääreen. Tässä on sama ilmiö kuin esim. Homoilla. Kaikki asiat peilataan oman taustan /suuntautumisen kautta vaikka samat asiat tapahtuvat useimmille muillekin.

Samaa mieltä, tavallisia ihmisiä kaikki ollaan, oli sitten lukenut enemmän tai vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Olenko ainoa jonka mieledtä tästä koko uutisoinnista pastoi jotenkin akateeminen ylemmyydentuntoisuus ja sanon tämän itsekin akateemisena. Eihän Marin vanhemmat edes mitenkään estelleet opiskeluja, hirveä valitus taas täysin turhasta. Kieltämättä eniten näitä luokkaeroja pyrkivät pitämään akateemiset itse. Marikin jopa alentuu joskus niin rahvaan tasolle, että lukee sisustuslehtiä. Huooh.

heh, palstalla pyörivät mammologian varatohtorit luulevat tietävänsä luokkaeroista enemmän kuin luokkaeroista väitellyt tohtori. :P

Tykkäsin tuosta tekstissä. Pelottaa jo valmiiksi vanhempieni käytös väitöstilaisuudessa ja karonkassa. Muutenkin kolleegojen vanhemmat ovat lääkäreitä, arkkitehteja, matemaatikkoja ja monessa suvussa on vähintään yksi proffa. Se verkostoitumismahdollisuus tuollaisella taustalla on ihan eri luokaa kuin minulla.

Omat vanhemmat eivät ikinä saaneet päättötodistusta kansakoulusta. Omat vanhemmat kyllä kannustivat "omalla tavallaan" opiskelemaan kommentoimalla että "sait sä vain ysin". Lukemiselleni on muutenkin naurettu kun kirjoittelen hieroglyyfejä (matemaattisia yhtälöitä) ja kirjat ovat tiiliskiviä. 

Mä päädyin vain ja ainoastaan yliopistoon, koska matikanopettaja siirsi minut yläasteella luokan häirikköjen parista luokan kunnianhimoisimman tyypin viereen eturiviin. Ystävystyttiin ja siitä se oma opiskeluinto sitten lähti. En ikinä olisi päässyt näin pitkälle ilman kyseistä ystävää ja opettajaa.

Vierailija kirjoitti:

Noniin, taas joku av-mamma kieltää sen, että ihmisillä olisi elämässä eri lähtökohdat.

Opiskelin DI:ksi. Opiskelukavereiden vanhemmista löytyi siivoojasta toimitusjohtajaan ja siellä me opiskeltiin ja biletettiin sulassa sovussa.

Omat vanhempani olivat klassisesti insinööri ja sairaanhoitaja, mieheni on pienviljelijäperheestä ja kovin vaikea oli asennoitua artekkelista huokuvaan ulkopuolisuuden tunteeseen.

Mitä ne akateemiset vanhemmat auttavat verkostoitumisessa, jos ovat eri ääripäästä olevalta alalta kuin itse?