Lue keskustelun säännöt.
Talonmiehen tytär väitteli tohtoriksi- viikon mielensäpahoittaja?
03.11.2016 |
Olenko ainoa jonka mieledtä tästä koko uutisoinnista pastoi jotenkin akateeminen ylemmyydentuntoisuus ja sanon tämän itsekin akateemisena. Eihän Marin vanhemmat edes mitenkään estelleet opiskeluja, hirveä valitus taas täysin turhasta. Kieltämättä eniten näitä luokkaeroja pyrkivät pitämään akateemiset itse. Marikin jopa alentuu joskus niin rahvaan tasolle, että lukee sisustuslehtiä. Huooh.
Http://www.hs.fi/m/elama/a1478062146917
Kommentit (288)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, tästähän mm. Bourdieu kirjoittaa, tosin Ranskassa tämä lienee vieläkin korostuneempaa.
En yhtään halua väheksyä Marin kokemaa, ja tunnen itsekin sellaisia, joiden on vaikea viihtyä yliopistolla samasta syystä.
Toisaalta, voidaanko olettaa, että Marin läheisten olisi pitänyt ennakoida Marin tuleva akateeminen ura ja muuntaa elämäänsä sen mukaiseksi. Vanhemmilla on kuitenkin omista lähtökohdistaan muovautunut elämä, ja Mari on itse vapaaehtoisesti lähtenyt toteuttamaan omia ambitioitaan.
Oma, alkoholisoitunut ja katkera äitini ei voinut sietää sitä, että kouluttauduin pitkälle. Itse olen tyytyväinen, että olen valinnut sen tien.
En minä näe, että tässä haetaan millään muotoa sitä, että ei akateemisten tulisi jotenkin muuttua. Sen sijaan akateemisten perheiden akateemisten lasten on hyvä ymmärtää ettei kaikilla ole samaa kokemusmaailmaa. Kouluttautuminen vaatii enemmän kun ei ole kouluttautunutta taustaa tukemassa. Kaikkien vanhemmat eivät tunne karonkkaetikettiä saati pysty neuvomaan opintosuunnitelmissa. Jälkimmäistä olisin itse kaivannut nuorena vaikka tuettiinkin.
Se on kyllä tietenkin todellinen ongelma jollei tunne karonkkaetikettiä.
Niinpä :D
Mä en tuntenut etikettiä silloin kun yliopistossa ollessani sain päähäni käydä kuuntelemassa yhtä karonkkaa. Oli vähän nolo olo siinä vaiheessa, kun tajusin, että kaikki muut olivat viimeisen päälle juhlatamineissa ja minä opiskelijan köyhäilyvermeissä.
Meneeköhän sinulta nyt väitöstilaisuus ja karonkka sekaisin? Karonkka on väitöspäivän iltana pidettävä juhla, johon osallistuvat kutsutut. Ei sinne kuokkimaan mennä.
Eikö nykyään ole jo aloittavien opiskelijoitten saatavilla ohjeita siitä, mikä väitöstilaisuuden etiketti? Ei siitä kovin pitkä aika ole kun luin monisivuista ohjeistusta siitä, minkä värinen puku, mitä koruja ym.
Karonkka on tosiaan vain kutsuvieraille. Varsinaiseen väitöstilaisuuteen opiskelijoita osallistuu ihan normaaleissa opiskeluvermeissä, ja voivat saada siitä opintosuorituksen kun kirjoittavat jonkun esseen.
Nykyisin kaikki ohjeet ovat verkossa yleisesti saatavilla. Mutta ei ole kauan siitä, kun niitä ei saanut edes laitokselta kirjallisena. Ne piti vain tietää, eli jos et ollut akateemisesta perheestä, sait juosta ympäriinsä kysymässä. Vielä viime vuonna tämä kyykytysperinne oli voimissaan eräällä laitoksella sikäli, että verkossa oli keskenään 2 ristiriitaista ohjetta väitösprosessin kulusta. Ja tiedekuntaneuvoston kokouspäivät edelliseltä vuodelta, mikä aiheutti sekoilua. Terveisiä vaan, jos joku tunnistaa...
Oudolta tuntuvat tuollaiset odotukset, että asiat kuten väitösetiketti pitäisi tuntea kodinperintönä. Eihän se ole mahdollista kuin aivan pienelle joukolle, koska väitösten määrä on ennen ollut niin paljon pienempi. Suuri enemmistö, sekä vauraista että niukoista lähtökohdista tulevia, ei voi tuollaisia asioita kotoa omaksua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on jännää miten täällä kielletään luokkaerojen olemassaolo, kun taas tuolla vieressä Ensitreffit alttarilla -ketjussa analysoidaan sivukaupalla, miten monella (ikävällä) tavalla duunaritausta vaikuttaa erään akateemisen osallistujan arvoihin, harrastuksiin, itsetuntoon jne. Ja analysoijat tuntuvat kyllä olevan tukevasti keskiluokkaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, tästähän mm. Bourdieu kirjoittaa, tosin Ranskassa tämä lienee vieläkin korostuneempaa.
En yhtään halua väheksyä Marin kokemaa, ja tunnen itsekin sellaisia, joiden on vaikea viihtyä yliopistolla samasta syystä.
Toisaalta, voidaanko olettaa, että Marin läheisten olisi pitänyt ennakoida Marin tuleva akateeminen ura ja muuntaa elämäänsä sen mukaiseksi. Vanhemmilla on kuitenkin omista lähtökohdistaan muovautunut elämä, ja Mari on itse vapaaehtoisesti lähtenyt toteuttamaan omia ambitioitaan.
Oma, alkoholisoitunut ja katkera äitini ei voinut sietää sitä, että kouluttauduin pitkälle. Itse olen tyytyväinen, että olen valinnut sen tien.
En minä näe, että tässä haetaan millään muotoa sitä, että ei akateemisten tulisi jotenkin muuttua. Sen sijaan akateemisten perheiden akateemisten lasten on hyvä ymmärtää ettei kaikilla ole samaa kokemusmaailmaa. Kouluttautuminen vaatii enemmän kun ei ole kouluttautunutta taustaa tukemassa. Kaikkien vanhemmat eivät tunne karonkkaetikettiä saati pysty neuvomaan opintosuunnitelmissa. Jälkimmäistä olisin itse kaivannut nuorena vaikka tuettiinkin.
Se on kyllä tietenkin todellinen ongelma jollei tunne karonkkaetikettiä.
Niinpä :D
Mä en tuntenut etikettiä silloin kun yliopistossa ollessani sain päähäni käydä kuuntelemassa yhtä karonkkaa. Oli vähän nolo olo siinä vaiheessa, kun tajusin, että kaikki muut olivat viimeisen päälle juhlatamineissa ja minä opiskelijan köyhäilyvermeissä.
Meneeköhän sinulta nyt väitöstilaisuus ja karonkka sekaisin? Karonkka on väitöspäivän iltana pidettävä juhla, johon osallistuvat kutsutut. Ei sinne kuokkimaan mennä.
Eikö nykyään ole jo aloittavien opiskelijoitten saatavilla ohjeita siitä, mikä väitöstilaisuuden etiketti? Ei siitä kovin pitkä aika ole kun luin monisivuista ohjeistusta siitä, minkä värinen puku, mitä koruja ym.
Karonkka on tosiaan vain kutsuvieraille. Varsinaiseen väitöstilaisuuteen opiskelijoita osallistuu ihan normaaleissa opiskeluvermeissä, ja voivat saada siitä opintosuorituksen kun kirjoittavat jonkun esseen.
Nykyisin kaikki ohjeet ovat verkossa yleisesti saatavilla. Mutta ei ole kauan siitä, kun niitä ei saanut edes laitokselta kirjallisena. Ne piti vain tietää, eli jos et ollut akateemisesta perheestä, sait juosta ympäriinsä kysymässä. Vielä viime vuonna tämä kyykytysperinne oli voimissaan eräällä laitoksella sikäli, että verkossa oli keskenään 2 ristiriitaista ohjetta väitösprosessin kulusta. Ja tiedekuntaneuvoston kokouspäivät edelliseltä vuodelta, mikä aiheutti sekoilua. Terveisiä vaan, jos joku tunnistaa...
Oudolta tuntuvat tuollaiset odotukset, että asiat kuten väitösetiketti pitäisi tuntea kodinperintönä. Eihän se ole mahdollista kuin aivan pienelle joukolle, koska väitösten määrä on ennen ollut niin paljon pienempi. Suuri enemmistö, sekä vauraista että niukoista lähtökohdista tulevia, ei voi tuollaisia asioita kotoa omaksua.
Väitökset ja karonkat myös eroavat todella paljon eri tiedekunnissa ja varmaankin myös yksilöllisesti.
Samaistuin hieman kieltämättä. Olen sukuni ensimmäinen kandidaatintutkinnon tehnyt ja ensi vuonna valmistun maisteriksi. Haaveissa ehkä väitöskirjankin teko jossain hamassa tulevaisuudessa. Meillä on oikein työläissuku, vain muutama on lisäkseni käynyt lukion. Kieltämättä poikkean joukosta, kun olen ollut aina lukutoukka ja haaveillut yliopistosta.
Vanhempani ymmärtävät yliopiston päälle kun olen perusteellisesti kertonut aiheesta, mutta sukulaiset ovat ihan pihalla kaikesta. Varmaan luulevat minua nytkin tohtoriksi, koska olen opiskellut kauemmin kuin viisi vuotta (itsestäni johtumattomista syistä) :D
Musta toi tutkija oli ihana, rehellinen ja erittäin nuoren näköinen. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toivon todella että esimerkiksi lääkäreiksi ei ole hakeutunut porukkaa vain palkan takia. Toivon hartaasti. Sinällään nykyään lääkärinkin työstä pitäisi maksaa paljon vähemmän palkkaa. Yliarvostettu ammatti. Netin myötä tieto lisääntyy ja jokainen voi itse löytää sairauksista tiedon. Lääkäriä tarvitaan lähinnä reseptin kirjoittamiseen.
Huomaa, että sinä et tiedä lääkärin työstä mitään. Oire googleen ja suomi24:stä sopivaa sairautta etsimään, niinkö? Lääkärin päässä liikkuu vastaanotolla aika paljon enemmän kuin mitä potilaalle tuodaan ilmi. Monissa sairauksissa on samoja oireita eikä kaikkea voi muistaa ulkoa, joten on tunnettava ihmisen anatomia ja fysiologia sekä tautiprosessien patologia hyvin tehdäkseen järkeviä päätelmiä. On osattava kysyä potilaalta olennaiset asiat sekä tunnettava tutkimusmenetelmät ja järkevät toimintatavat, jolla karsia erotusdiagnostisesta listasta todennäköisin oireiden aiheuttaja resursseja haaskaamatta. Samalla pitäisi tuntea jokainen sairaus, osata kertoa potilaalle riittävän selkokielellä mistä on kyse ja valita vielä useista vaihtoehdoista paras hoito, jonka suhteen on toki huomioitava ajankohtaiset suositukset, mahdollisen lääkkeen farmakologiset ominaisuudet ja yhteisvaikutukset. Joskus sopivin hoito on Burana, mutta sen määrääminen ei tarkoita etteikö sitä olisi edeltänyt pitkä ajatusketju. Tämän päälle tulee vielä koneen kanssa taistelua ja paperitöitä potilaan jo poistuttua ja seuraavan raapiessa ovea. Palkitseva työ avautumisestani huolimatta, mutta kyllä sillä opiskelumäärällä ja vastuulla on pieni arvostus jo paikallaan.
Miksi suurin osa homoista on akateemisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei taida olla kovin isoja sosiaalisia tuntosarvia, koska tuo Hesarin juttu ei tuntunut lainkaan omakohtaiselta. Minulle yliopistossa avautui mahdollisuus saada olla samasta tieteenalasta kiinnostuneiden kanssa. En vieläkään tiedä kaikkien kurssikaverieni vanhempien ammatteja tms. Se oli toisarvoista. Olen maanviljelijäsuvusta ja en minä kotona tai kotipaikkakunnallani keskustellut opiskelujeni sisältöön liittyvistä asioista. En kokenut sitä ongelmana. Miten ihmeessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että ihmiset itse tekevät taustastaan ongelman. Hän kertoi että omat vanhemmat töiden jälkeen puuhastelivat kaikenlaista kun taas "paremmissa" perheissä luetaan kirjoja. Uskon että useimmissa perheissä puuhastellaan kaikenlaista ( käydään kaupassa, laitetaan ruokaa, siivoillaan, viedään koira ulos, kudotaan...)kunnes istutaan telkkarin ääreen. Tässä on sama ilmiö kuin esim. Homoilla. Kaikki asiat peilataan oman taustan /suuntautumisen kautta vaikka samat asiat tapahtuvat useimmille muillekin.
Tämä on niin totta. Olen itse akateemisen perheen lapsi ja ihan samanlaista vapaa-aikaa meillä oli kuin ympärillä olevilla duunariperheillä. Alkoholia käytettiin vähemmän ja ei tupakoitu, mutta muuten samat touhut. Tehtiin ruokaa, siivottiin, äiti kutoi sukkia, isä pilkkoi polttopuita. Äiti luki ainoastaan naistenlehtiä ja sanomalehtiä. Isä muutaman kirjan vuodessa. Kesällä löffäiltiin mökillä lukien Aku Ankkaa ja uiden. Vanhemmat tuijotti telkkua. Kotona piti olla kaksikin televisiota, että äiti voi keittiössä samalla katsoa Onnenpyörää ja manailla Kaunareiden Ridgeä. Mitenköhän meillä näkyi joku erityinen sivistys? Ainoastaan se etu oli, että vanhemmat pystyi neuvomaan kouluhommissa, mutta harvemmin kysyin mitään, kun selvisin tekemisistäni itsekin, eivätkä tuputtaneet apua.
Teillä oli mökki ja varaa kahteen televisioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kun tästä puhutaan. Omat ylemmän keskiluokan kollegat ja ystävät ei kertakaikkiaan tajua eikä muista, että on olemassa myös ihmisiä joiden kori ei ollut ylemmän keskiluokan koti. On tosi rasittavaa joko vaieta aina seurassa tai yrittää juurta jaksaen selittää, että ei, kaikki lapset ei käy kielikursseilla tai valitse menevätkö vaihto-oppilaiksi, eikä kaikilla edes ole harrastuksia, ja osa ei koskaan käy ulkomailla, teatterissa tai näyttelyssä. Se, että olemme syntyneet samalla vuosikymmenellä ja opiskelleet samassa tiedekunnassa, ei tarkoita että meillä on jokin yhteinen sukupolvikokemus.
Itse olen syntynyt 80-luvulla ja vanhempani ovat perus duunareita. Mutta kyllä meillä silti käytiin teatterissa ja näyttelyissä. Ei varmasti niin usein kuin varakkaammissa perheissä, mutta käytiin silti. Samaten pienestä pitäen vietiin kirjastoon ja opetettiin rakastamaan lukemista. Myös harrastamista tuettiin, ja vanhemmat vähensivät omasta kulutuksesta jos jotain uutta piti harrastukseen ostaa. Myös opiskelua tuettiin vaikka kumpikaan vanhemmista ei ollut pitkälle lukenut. Muutenkin opetettiin etikettiä ja tilanteen mukaan käyttäytymistä. Joten itse en ole kokenut vaikeutta sulautua yliopistomaailmaan. Ei se aina ole rahasta kiinni
Minulla on myös samanlainen kokemus, vaikka olenkin suvun ensimmäinen akateeminen. Äitini on pienipalkkaisessa sote-alan ammatissa, mutta työpäivän jälkeen nimenomaan luki mielellään kirjoja, kävimme mys äidin kanssa kirjastossa ja museoissa sekä näyttelyissä ym. aina kun oli varaa. Duunari-isäni taas oli kiinnostunut teologiasta ja filosofiasta ja opiskeli niitä itse omalla ajallaan. Kyllä meillä toki myös katsottiin televisiosta hömppäviihdettä, mutta kotini perintöä onkin se, ettei kulttuurin kuluttamisen tarvitse olla niin joko-tai, vaan voi valita sekä korkea- että populaarikulttuurista sen, mistä itse pitää.
En ole tuntenut itseäni yliopistolla ulkopuoliseksi perhetaustani vuoksi, vaan pikemminkin tunnen löytäneeni oman paikkani. Eräs ystäväni kuitenkin kokee oman taustansa taakkana hyvin samalla tavoin kuin nämä artikkelin naiset. En vähättele hänen kokemustaan, mutta kyllä duunariperheissä ja yksilöissäkin on huomattavia eroja, vaikka luokistakin voidaan toki puhua.
Vierailija kirjoitti:
Pistetään vielä kertoimia olemattomiin yhteiskuntaluokkiin eli maakunta vs stadi luokkaerokerroin.
Jos sattuu olemaan ns. akateemiset vanhemmat ja on käyty norssi, sykki tai ressu tai tapiola mitä niitä onkaan niin siinä on jo verkostoiduttu verrattuna maakunnista tuleviin pääkaupunkiseudun korkeakouluissa.
Kyseessä onkin siis joku hesan kuplailmiö pienine piireineen 🙄
Yleensä yliopistolle ovat tekniikan puolella jääneet ne, jotka eivät ole oikeita töitä saaneet.
Lisäksi naurattaa tämä maakuntayliopistot halveersus, monet ystäväni ovat päätyneet varsin rahakkaisiin töihin pääkaupunkiseudelle. Itse en sinne halunnut, koska en halua käyttää kahta tuntia päivässä työmatkoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pk-seudulla ei ole mikään pakko käyttää työmatkoilla kahta tuntia päivässä. Suurin osa selviää paljon vähemmällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kun tästä puhutaan. Omat ylemmän keskiluokan kollegat ja ystävät ei kertakaikkiaan tajua eikä muista, että on olemassa myös ihmisiä joiden kori ei ollut ylemmän keskiluokan koti. On tosi rasittavaa joko vaieta aina seurassa tai yrittää juurta jaksaen selittää, että ei, kaikki lapset ei käy kielikursseilla tai valitse menevätkö vaihto-oppilaiksi, eikä kaikilla edes ole harrastuksia, ja osa ei koskaan käy ulkomailla, teatterissa tai näyttelyssä. Se, että olemme syntyneet samalla vuosikymmenellä ja opiskelleet samassa tiedekunnassa, ei tarkoita että meillä on jokin yhteinen sukupolvikokemus.
Itse olen syntynyt 80-luvulla ja vanhempani ovat perus duunareita. Mutta kyllä meillä silti käytiin teatterissa ja näyttelyissä. Ei varmasti niin usein kuin varakkaammissa perheissä, mutta käytiin silti. Samaten pienestä pitäen vietiin kirjastoon ja opetettiin rakastamaan lukemista. Myös harrastamista tuettiin, ja vanhemmat vähensivät omasta kulutuksesta jos jotain uutta piti harrastukseen ostaa. Myös opiskelua tuettiin vaikka kumpikaan vanhemmista ei ollut pitkälle lukenut. Muutenkin opetettiin etikettiä ja tilanteen mukaan käyttäytymistä. Joten itse en ole kokenut vaikeutta sulautua yliopistomaailmaan. Ei se aina ole rahasta kiinni
Minulla on myös samanlainen kokemus, vaikka olenkin suvun ensimmäinen akateeminen. Äitini on pienipalkkaisessa sote-alan ammatissa, mutta työpäivän jälkeen nimenomaan luki mielellään kirjoja, kävimme mys äidin kanssa kirjastossa ja museoissa sekä näyttelyissä ym. aina kun oli varaa. Duunari-isäni taas oli kiinnostunut teologiasta ja filosofiasta ja opiskeli niitä itse omalla ajallaan. Kyllä meillä toki myös katsottiin televisiosta hömppäviihdettä, mutta kotini perintöä onkin se, ettei kulttuurin kuluttamisen tarvitse olla niin joko-tai, vaan voi valita sekä korkea- että populaarikulttuurista sen, mistä itse pitää.
En ole tuntenut itseäni yliopistolla ulkopuoliseksi perhetaustani vuoksi, vaan pikemminkin tunnen löytäneeni oman paikkani. Eräs ystäväni kuitenkin kokee oman taustansa taakkana hyvin samalla tavoin kuin nämä artikkelin naiset. En vähättele hänen kokemustaan, mutta kyllä duunariperheissä ja yksilöissäkin on huomattavia eroja, vaikka luokistakin voidaan toki puhua.
Saamaa olin tulossa tänne sanomaan. Ei se "luokka" riipu niinkään vanhempien ammatista vaan pikemminkin heidän ajatusmaailmastaan ja tavastaan kommunikoida.
Ymmärrän tuota tutkijaa, mikäli heidän perheessään on keskitytty lähinnä konkreettiseen, eikä ymmärrystä mihinkään sen kummempaan kuin arkiset asiat ole.
Omat vanhempani olivat hyvin vähäisestä koulutustaustastaan huolimatta erittäin kiinnostuneita historiasta ja maailmanpolitiikasta. Meillä luettiin lehtiä ja kirjoja sekä kannustettiin opiskelemaan niin pitkälle kuin rahkeet riittävät.
Kotioloistani johtuen en tuntenut itseäni ollenkaan ulkopuoliseksi yliopistolla, eikä minulla ole vieläkään mitään vaikeuksia tulla toimeen ns. duunareiden kanssa. En tiedä olisiko tilanne erilainen, jos olisin opiskellut esim. kauppa- tai oikeustieteitä, joita opiskelevien vanhemmat ovat todennäköisesti yläluokkaisempia kuin yhteiskuntatieteiden opiskelijoiden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kunpa ihmiset käsittäisivät, mistä tuossa sosiaaliluokka-asetelmassa on kysymys. Se room for a pony on ainoastaan hyväosaisen elämän yksi ilmentymä. Pohjimmiltaan on kysymys sosiaalisesta ja henkisestä perinnöstä. Kyllähän moni voi vaikka rikastua yllättäen, mutta sillä ei voi paikata koko elämän aikana syntynyttä arvo- ja tapakuilua. Vähäosaisista perheistä lähtöisin olevat ovat edelleen huonommassa asemassa, sairaampia, lihavampia ja vähemmän sivistyneitä. Eli kärjistäen kysymys on siitä, että hometaloakin voi remontoida rahalla, mutta ei siitä tule koskaan mitään huipputaloa, kun persustukset ovat, mitä ne nyt ovat.
Vierailija kirjoitti:
Pk-seudulla ei ole mikään pakko käyttää työmatkoilla kahta tuntia päivässä. Suurin osa selviää paljon vähemmällä.
Jos haluaa asua omakotitalossa, niin usein menee tunti yhteen suuntaan. Matka ei ole välttämättä pitkä, mutta aamuruuhkissa kehätiet ovat usein tukossa.
Tunkiorotta kirjoitti:
Alhaisimmillaan tuntipalkka kasvihuonetyöntekijällä on 8e. Ja vielä koeajalla se on 80% palkasta.
Alhaisimmillaan se on kylläkin 6 e tunti.
Vierailija kirjoitti:
Oli hyvin erikoinen ja outo artikkeli.
Hyvin ikävästi tytär puhui vanhemmistaan - ikään kuin olisi hävennyt heitä.
Ihan turha juttu ja taas tehty numeroa jonninjoutavasta asiasta.
Hesarissa nyt on ollut parin viime vuoden aikana toinen toistaan kummallisempia väkisin väännettyjä juttuja.
Alkaa olla Hesarin taso kohta alle iltapäivälehtien.
Kyllä sinunkin tasosi on aika matala jos et huomaa, että artikkelissa käsitellään tieteellistä tutkimusta.
no en nyt sitten tiedä kuinka henkisesti köyhiä joidenkin vanhemmat ovat, mutta itse lähdin duunaritaustasta yliopistoon ja nyttemmin olen tutkija. Pari huomiota: karonkkaetiketit tms eivät todellakaan ole mitään rakettitiedettä (jos ei muuten osaa niin voi kysyä juhlakalulta itseltään), lisäksi käytännöt vaihtelevat huomattavasti tieteenaloittain karonkan osalta (joskaan ei ehkä niinkään väitöstilaisuuden). Ja tutkijanura on nimenomaan sellainen jossa julkaisut ja muut vastaavat meriitit merkitsevät, vaikka olisi kuinka sivistynyt ja hienosta perheestä niin kukaan ei arvosta jos julkaisuja ei synny. julkaisujen arviointiprosessi on anonyymi ja mitään merkitystä taustalla ei ole eikä voi olla. Lisäksi ne on julkaistava kansainvälisissä journaaleissa, ja suomen ohut eliitti on tuollaisissa piireissä täysin tuntematon.
Etikettien tms merkitystä korostavat usein vähemmän älykkään akateemisten perheiden vesat, joilla ei oikein ole muutakaan millä päteä.
sitäpaitsi nykyäänhän suomessa kaikki keskiluokkaisetkin panostavat lastensa kilpaurheiluun (oli heillä lahjoja siihen tai ei, useimmilla ei ole), liikun suomen "eliitissä" ja minusta se sivistys on todella ohutta, ja harva nykyään kirjojakaan lukee. Ei ole mitään kadehdittavaa heissä mitä ei älykäs ihminen voisi itsekin oppia.. Taustan merkitys korostuu keskinkertaisuuksille (eli tavallaan sen myöntäminen on sen myöntämistä ettei ole kovin lahjakas) ja muutenkin ihmisille jotka aina pohtivat mitä muut ajattelevat.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei taida olla kovin isoja sosiaalisia tuntosarvia, koska tuo Hesarin juttu ei tuntunut lainkaan omakohtaiselta. Minulle yliopistossa avautui mahdollisuus saada olla samasta tieteenalasta kiinnostuneiden kanssa. En vieläkään tiedä kaikkien kurssikaverieni vanhempien ammatteja tms. Se oli toisarvoista. Olen maanviljelijäsuvusta ja en minä kotona tai kotipaikkakunnallani keskustellut opiskelujeni sisältöön liittyvistä asioista. En kokenut sitä ongelmana. Miten ihmeessä?
Samoin oli minun kohdallani, tosin opiskelen vasta vanhempana pääaineessa, jonka opiskelijat olivat keski-iältään 40. Ketään ei ole kiinnostanut toisen vanhemmat tai kotiolot, enkä myöskään ole tuntenut tässä ketjussa kuvattua tarvetta keskustella gradustani vanhempieni kanssa, mikä johtunee samasta syystä. Verkostoituminenkin hoidetaan tutkijoiden eikä sukulaisten kautta.
Minun vanhemmistaan toinen oli akateeminen, toinen duunari. Itse olen ensin ollut duunari, koska minun piti ruokkia oma perheeni. Taustani on laitoksella tiedossa, eikä sitä ole koskaan tarvinnut nolostella, päinvastoin. Pitävät pitkää työkokemusta hyvänä vaihtoehtona opiskeluputkelle.
Nykyisin kaikki ohjeet ovat verkossa yleisesti saatavilla. Mutta ei ole kauan siitä, kun niitä ei saanut edes laitokselta kirjallisena. Ne piti vain tietää, eli jos et ollut akateemisesta perheestä, sait juosta ympäriinsä kysymässä. Vielä viime vuonna tämä kyykytysperinne oli voimissaan eräällä laitoksella sikäli, että verkossa oli keskenään 2 ristiriitaista ohjetta väitösprosessin kulusta. Ja tiedekuntaneuvoston kokouspäivät edelliseltä vuodelta, mikä aiheutti sekoilua. Terveisiä vaan, jos joku tunnistaa...