Lue keskustelun säännöt.
Talonmiehen tytär väitteli tohtoriksi- viikon mielensäpahoittaja?
03.11.2016 |
Olenko ainoa jonka mieledtä tästä koko uutisoinnista pastoi jotenkin akateeminen ylemmyydentuntoisuus ja sanon tämän itsekin akateemisena. Eihän Marin vanhemmat edes mitenkään estelleet opiskeluja, hirveä valitus taas täysin turhasta. Kieltämättä eniten näitä luokkaeroja pyrkivät pitämään akateemiset itse. Marikin jopa alentuu joskus niin rahvaan tasolle, että lukee sisustuslehtiä. Huooh.
Http://www.hs.fi/m/elama/a1478062146917
Kommentit (288)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulen perheestä, jossa lukeminen oli normaalia. Silti samaan aikaan saatiin aikaan niin sukat kuin jauhelihakastike. Kun väittelin tohtoriksi, äitini tiesi tasan tarkkaan, mitä teen työkseni ja miten väitöstilaisuudessa ollaan. Hän koki olevansa täysin oikeassa paikassa. Siksi tuo juttu tuntui oudolta: aivan kuin tohtori itse ei hyväksyisi sitä, että vastuu on ihmisellä itsellään, ei taustajoukoilla.
Niinhän se on että sitä helposti peilaa omiin vanhempiin.
Ei se vastuu ole yksilöllä koskaan ollut ja sellaista on turha edes kuvitella yhteiskunnassa. Emme elä yksilökunnassa vaan yhteiskunnassa jossa kaikki vaikuttaa kaikkiin.
Sanotaan nyt myös näin että ei oikeasti ole laiskoja ja ahkeria. On niitä jotka selviytyvät tohtorin väitöstilaisuuksista helpommalla.
Sitten tuleekin asettaa kysymys. Onko oikein että tohtori tienaa enemmän kuin vaikkapa talonmies? Kyllä se talonmieskin on asiansa opiskellut. Vain tohtori ja akateeminen ylimystö on päättänyt palkallisesti siitä että tohtori on arvokkaampi kuin talonmies. Tämä lisää sitten luokkaeroja esimerkiksi tohtorin ja talonmiehen perheessä. Toisen lapset saavat enemmän pätäkkää. Se on väärin.
Raha pitäisi jakaa kansalaisten kesken tasan. Tästä on samaa mieltä myös vammaiset. Vammaiset saavat vähiten rahaa tässä yhteiskunnassa ja tekevät silti töitä päivittäin ja asettavat itsensä äärirajoille että pärjäävät tässä kilpailuyhteiskunnassa. Miksi vitussa tohtorille pitää maksaa enemmän palkkaa kuin vammaiselle? Eikö se tohtorin menestys ja terveys ole jo omanlainen palkinto?
Tässä vaiheessa asetetaan sitten se arvo akateemisuudelle ylimielisyydelle. Eli väitän kyllä että akateemiset kuvittelevat olevansa ahkerampia kuin duunariväestö on.
Minä kannatan tasapalkkaa ihan jokaiselle.
Tässäpä meillä oikein kunnon kommari :D Ei taas tiedä, pitäiskö itkeä vai nauraa... Jos kaikki sais saman palkan kaikesta työstä, niin kukapa viitsisi vaivautua kouluttautumaan yhtään mitenkään? Ja miten sitten saataisiin uusia innovaatioita, tuotekehittelyä... Ylipäätään mitään uutta, kehittävää jne aikaiseksi? Kuka sun sairaudet diagnosoisi ja hoitaisi? Kun ei olis mitään järkeä istua koulun penkillä kymmeniä vuosia, jos lopputulema siitä on ihan sama, kun sillä peruskoulun keskeytäneellä rappusiivoojalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on jännä keskustelu. Tutkija tekee tutkimuksen ja saa tulokseksi kuvausta suomalaisen yhteiskunnan luokkaeroista, joita muutkin tutkijat ovat kuvanneet ehkä hieman eri aspektista katsoen. Ja täällä riennetään kilvan tyrmäämään tutkimus mututuntemalla.
Suomalainen identiteetti rakennettiin 1800 -luvun fennomaanipiireissä. Siihen rakennettiin sisään luontokuvaa, Saarijärven Paavon nöyryyttä, huonoa viinapäätä ja täysin homogeenista kansaa. Kaikki paitsi luonto, joka sekin, nykyisin on monesti raiskattua, oli myyttiä. Homogeeninen kansa ei ollut todellisuutta 1800 -luvulla eikä se ole sitä nykyisinkään. Sen sijaan mikä on faktaa, on, että tutkimusten mukaan suomalainen ei oikein havaitse sosiaalisia nyansseja samalla tavalla kuin keskieurooppalainen. Se ei tarkoita etteikö niitä nyansseja olisi.
Moni tässäkin keskustelussa haluaa väkisin ymmärtää asiaa väärin. Kyse ei ole rahasta tai siitä puhuttiinko lapsuudenkodissa Dostojevskista illallispöydässä tai osasiko äiti pukea oikean hamosen ylleen tyttären karonkkaan. Kyse on erilaisista maailmoista, erilaisista arvoista ja maailmankuvista. Työväenluokasta akateemiseen maailmaan ponnistava joutuu tekemään enemmän työtä onnistuakseen kuin akateemisen perheen vesa, koska ei osaa akateemisten puhetapaa, käyttäytymistä tai arvoja. Keskiluokka kuitenkaan ei hyväksy työväenluokkaista elämää vaikka ihmisellä olisikin tohtorin tutkinto. Moni jää välitilaan. Ei tunne kodikseen akateemista maailmaa, mutta samalla se vanha työväenluokkainen maailma on etääntynyt. Tunnen monta työväenluokasta ponnistanutta tohtoria, jotka jäävät viratta, koska eivät osaa akateemisen maailman kädenpuristuksia. Keskinkertaisemmat tutkijat ajavat ohi, koska ovat sivistyssukua ja omaavat sopivat kontaktit ja harrastukset.
Siis tosissaanko väität että sukupuun perusteella ne tutkijat projekteihin valitaan? En todellakaan jaksa uskoa. Ja kun katselen oman kampukseni tutkijakuntaa niin selvästikään ne kaikista sofistikoiduimmat eivät aina saa paikkaa vaan pitää olla ennen kaikkea hyvä tyyppi. Ymmärrän että suhteilla ne paikat nykyään täytetään mutta tässäkin on enemmän kyse sosiaalisista taidoista ja verkostoitumisesta.
Niinhän minä en sanonut vaan sinä, joka jälleen aktiivisesti haluat väärinymmärtää. Ymmärtänet kuitenkin ehkä sen, että duunariperheen tyttärellä on erilaiset taidot ja mahdollisuudet verkoistoitua ja omata keskiluokan arvostamat sosiaaliset taidot kuin akateemisen perheen vesalla. Kas kun ne sosiaaliset taidot voivat olla erilaisia keskiluokassa ja työväenluokassa.
Onhan ne erilaisia myös keskiluokassa ja yläluokassa.
Toki. Suosittelen tutustumaan vaikkapa teokseen Suomalainen maku, jossa näitä asioita eritellään. Näkisin kuitenkin, että yläluokkaisen henkilön akateeminen ura on jokseenkin helpompi kuin työväenluokkaisen jopa ihan riippumatta tavoisia.
Vierailija kirjoitti:
Mulle tämä ilmiö on aika yllättävä. Kun ottaa huomioon, että nyt yliopistoissa opiskelevat nuoret ovat tulevia akateemisia useimmiten vasta sukunsa toisessa tai korkeintaan kolmannessa polvessa. On aika absurdia ajatella, että jos omilla vanhemmilla on akateeminen loppututkinto, olisi se automaattisesti myös isovanhemmilla, kaikilla sedillä, tädeillä, serkuilla ja omilla sisaruksillakin. Eiköhän pikemminkin ole niin, että lähes jokaisen nyt yliopistossa tai korkeakoulussa opiskelevan suvusta löytyy niin akateemisia kuin duunareitakin? Sellaisia opiskelijoita, jotka ovat varakkaista suvuista (siis varakkaita muutkin kuin vain omat vanhemmat) ja jotka opiskelevat nyt x-tieteen tohtoreiksi, koska jo isoisän isäkin oli x-tieteiden tohtori kuten myös isoisä ja isä, lienee vähemmistö? Tänä päivänä tavallisissa akateemisen loppututkinnon suorittaneiden vanhempien perheissä on ihan normaalia, että kaikki perheen lapset eivät hanki akateemista loppututkintoa. Pääasia on, että lapsi opiskelisi alaa ja ammattiin, josta tykkää. Nämä suvut, joissa lapsella on velvollisuus opiskella jokin tietty tutkinto, ovat jo nykyisin aika harvassa.
Riippuu kovin paljon alasta ja yliopistosta. Jossain maakunnan insinööritieteissä varmaan näin on, mutta Helsingissä ja vaikkapa valtiotieteissä tai humanistisessa on tilanne aivan toinen. Suuri osa on useamman polven akateemisia. Oma mieheni esimerkiksi on tohtori kolmannessa polvessa. Olemme saman ikäisiä, mutta oma työläisluokkainen taustani antaa hyvin toisenlaisen ikäpolvikokemuksen.
Hahaha, kokemusta sekä humanistisestarvittaessa että valtiotieteistä. Useimmat ihan tavallisista perheistä eikä suinkaan monen polven akateemisia.
Kovin yksipuolinen kuva tässä tulee akateemisista perheistä. Omat akateemikkovanhempani olivat niitä 60-70 -luvun kapinallisia ja vähän vasemmistolaisiakin. Eipä meillä pidetty monihaarukkaisia sukujuhlia, kuljettu kulttuuririennoissa tai viety harrastuksiin. Asuttiin ajan hengen mukaan duunareiden kansoittamassa lähiössä ja elettiin säästäväisesti. Uutta kivaa tavaraa tuntui duunariperheistä olevilla kavereillani olevan enemmän kuin minulla. Kirjastoista kannoin Tiina-kirjoja ja Neiti Etsiviä (se siitä korkeakulttuurista), muu aika juostiin kulmakunnan lasten kanssa pihoilla ja metsissä. Ihana lapsuus ja ihanat vanhemmat <3
Vanhemmat ovat myös tehneet työuransa yliopistossa ja julkishallinnossa, joten suhteilla saatuja kesätyöpaikkoja ei ollut lapsille jaossa. Eivät he muutenkaan ole uravalintoihini puuttuneet ja niissä neuvoneet, taidotkin saattavat olla jo vähän hapertuneet. Graduneuvoja ei olisi tullut mieleenkään kysellä, kun ihan eri aloilla ovat. Ehkäpä he ihan tarkoituksella antoivat lasten tehdä omat päätöksensä jo nuorina, jonkinlaista kapinallisuutta kai sekin :) Siellä nämä eläkeläiset (tosin edelleen tutkimustyön parissa puuhastelevat) jatkavat samaa vaatimatonta elämäntyyliään samassa lähiössä. Itselläni akateemiset saavutukset jäivät vähäisiksi, mutta duunariperheessä kasvanut hyvä ystäväni väittelee lähiaikoina tohtoriksi. Ei tällä mitään pointtia ollut - yksi tarina vain muiden joukossa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hahaha, kokemusta sekä humanistisestarvittaessa että valtiotieteistä. Useimmat ihan tavallisista perheistä eikä suinkaan monen polven akateemisia.
Kyse ei ollut tiedekunnasta vaan sukupolvikysymyksestä silloin kun kyseessä on työläistaustainen akateeminen ja kolmannen polven tohtori. Mutta naureskele vaan.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on jännä keskustelu. Tutkija tekee tutkimuksen ja saa tulokseksi kuvausta suomalaisen yhteiskunnan luokkaeroista, joita muutkin tutkijat ovat kuvanneet ehkä hieman eri aspektista katsoen. Ja täällä riennetään kilvan tyrmäämään tutkimus mututuntemalla.
Suomalainen identiteetti rakennettiin 1800 -luvun fennomaanipiireissä. Siihen rakennettiin sisään luontokuvaa, Saarijärven Paavon nöyryyttä, huonoa viinapäätä ja täysin homogeenista kansaa. Kaikki paitsi luonto, joka sekin, nykyisin on monesti raiskattua, oli myyttiä. Homogeeninen kansa ei ollut todellisuutta 1800 -luvulla eikä se ole sitä nykyisinkään. Sen sijaan mikä on faktaa, on, että tutkimusten mukaan suomalainen ei oikein havaitse sosiaalisia nyansseja samalla tavalla kuin keskieurooppalainen. Se ei tarkoita etteikö niitä nyansseja olisi.
Moni tässäkin keskustelussa haluaa väkisin ymmärtää asiaa väärin. Kyse ei ole rahasta tai siitä puhuttiinko lapsuudenkodissa Dostojevskista illallispöydässä tai osasiko äiti pukea oikean hamosen ylleen tyttären karonkkaan. Kyse on erilaisista maailmoista, erilaisista arvoista ja maailmankuvista. Työväenluokasta akateemiseen maailmaan ponnistava joutuu tekemään enemmän työtä onnistuakseen kuin akateemisen perheen vesa, koska ei osaa akateemisten puhetapaa, käyttäytymistä tai arvoja. Keskiluokka kuitenkaan ei hyväksy työväenluokkaista elämää vaikka ihmisellä olisikin tohtorin tutkinto. Moni jää välitilaan. Ei tunne kodikseen akateemista maailmaa, mutta samalla se vanha työväenluokkainen maailma on etääntynyt. Tunnen monta työväenluokasta ponnistanutta tohtoria, jotka jäävät viratta, koska eivät osaa akateemisen maailman kädenpuristuksia. Keskinkertaisemmat tutkijat ajavat ohi, koska ovat sivistyssukua ja omaavat sopivat kontaktit ja harrastukset.
Onko sinun tai minun subjektiivinen mututuntuma jotenkin huonompi kuin sosiologian tohtorin tai hänen tutkimukseen valikoituneitten henkilöitten vain siksi, että kokemukseni on erilainen?
Itse asiassa niin tutkimuksen kuin tämän keskustelun tärkein anti on oikeastaan se, että kodin ja vanhempien asenteen merkitys on yllättävän suuri. Harva nuori kapinoi vanhempiaan vastaan niin raskaasti, että valitsee täysin väärän uran, kuten työläistaustainen akateemisen tai päin vastoin. Kun niin tekee, kokee sitten jonkinlaista syyllisyyttä " kun vanhemmat eivät osaa käyttäytyä karonkassa". Minun äitini olisi taatusti ollut ylpeä, jos olisi päässyt johonkin karonkkaan enkä olisi jäänyt vain maisteriksi.
Tässä oli myös kyse akateemisesta maailmasta työympäristönä, eikä vain opiskelupaikkana. On aivan eri asia mennä töihin diplomi-insinöörinä, lääkärinä tai opettajana, kun opintojen tavoite on ollut nimenomaan ammatillinen pätevyys kuin akateeminen tutkijanura, joka edellyttää myös omanlaistaa verkostoa. Ihan samalla tavalla on esimerkiksi sairaanhoitajaksi opiskellut lopettanut opintonsa, koska koki sen ala työkulttuurin niin täysin itselleen vieraaksi. Ja metsurikurssilainen, näin toisen ääripään esimerkkinä mainitakseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Multa jää väikkäri tekemättä siksi kun en jaksa tuollaisia juhlia. En järjestää eikä olla vieraana.
Minustakin karonkka oli väitösprosessin raskain osa. Ei ole kiva juhlia, kun ei edes vielä tiedä, onko homma läpi vai ei. Moni luulee, että väitös on läpihuutojuttu, mutta todellisuudessa näin ei ole. Pari vuotta sitten hylättiin väitöstilaisuuden jälkeen väikkäri, jonka laitos oli päästänyt väitökseen asti. Ohjaaja ja vastaava professori sysäsivät tietysti vastuun kelvottomasta väikkäristä väittelijälle, vaikka vastuu olisi kuulunut heille, koska kyseessä on kuitenkin opinnäyte.
Vierailija kirjoitti:
Kovin yksipuolinen kuva tässä tulee akateemisista perheistä. Omat akateemikkovanhempani olivat niitä 60-70 -luvun kapinallisia ja vähän vasemmistolaisiakin. Eipä meillä pidetty monihaarukkaisia sukujuhlia, kuljettu kulttuuririennoissa tai viety harrastuksiin. Asuttiin ajan hengen mukaan duunareiden kansoittamassa lähiössä ja elettiin säästäväisesti. Uutta kivaa tavaraa tuntui duunariperheistä olevilla kavereillani olevan enemmän kuin minulla. Kirjastoista kannoin Tiina-kirjoja ja Neiti Etsiviä (se siitä korkeakulttuurista), muu aika juostiin kulmakunnan lasten kanssa pihoilla ja metsissä. Ihana lapsuus ja ihanat vanhemmat <3
Vanhemmat ovat myös tehneet työuransa yliopistossa ja julkishallinnossa, joten suhteilla saatuja kesätyöpaikkoja ei ollut lapsille jaossa. Eivät he muutenkaan ole uravalintoihini puuttuneet ja niissä neuvoneet, taidotkin saattavat olla jo vähän hapertuneet. Graduneuvoja ei olisi tullut mieleenkään kysellä, kun ihan eri aloilla ovat. Ehkäpä he ihan tarkoituksella antoivat lasten tehdä omat päätöksensä jo nuorina, jonkinlaista kapinallisuutta kai sekin :) Siellä nämä eläkeläiset (tosin edelleen tutkimustyön parissa puuhastelevat) jatkavat samaa vaatimatonta elämäntyyliään samassa lähiössä. Itselläni akateemiset saavutukset jäivät vähäisiksi, mutta duunariperheessä kasvanut hyvä ystäväni väittelee lähiaikoina tohtoriksi. Ei tällä mitään pointtia ollut - yksi tarina vain muiden joukossa :)
Mutta jos olisit jatkanut tutkijaksi, vanhempiesi tutkijatausta ja verkostot olisivat aivan varmasti tulleet eteen ja avuksesi. Useimmiten tällainen tuki on varsin hienovaraista, kysellään vanhemmista ohimennen ja sitten huomaat saaneesi apurahaa tai jatkoa määräaikaisuudelle. Kun on älykkäistä ihmisistä kyse ja syrjintää ei haluta myöntää, ei asioita sanota suoraan. Silti minultakin kysellään jatkuvasti konferensseissa ym. tunnenko sitä ja tätä tutkijaa. Useimmiten joudun vastaamaan ei, eivätkä nämä henkilöt sen jälkeen olekaan kiinnostuneita jatkokeskusteluihin, vaan saan pyöriä kahvipöydän ympärillä itsekseni. Mikä olisikaan tilanne, jos voisin vastata, että joku näistä henkilöistä olisi esim. äitini tai isäni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaaliluokan periytymistä on tutkittu ja kaikkein vaikuttavin tekijä on vanhempien ja lähipiirin asenne koulutusta/sosiaalista liikkuvuutta kohtaan. Toisissa "duunariperheissä" akateemisia ei arvosteta ja akateemiseksi miellettyyn elämäntapaan liitetyt asiat kuten tieteen ja taiteen arvostaminen ovat jotenkin turhia tai epäkiinnostavia hömpötyksiä. Toisissa perheissä taas kulttuurillista pääomaa arvostetaan vanhempien koulutustasosta riippumatta.
Tämä sama tekijä selittää monien muiden kansakuntien menestystä, esimerkiksi aasiassa koulutuksen arvostaminen ei riipu yhteiskuntaluokasta. Näin aasialaisten "duuniariperheiden" lapsilla on jo vanhemmilta peritty malli että koulutus on hyvästä ja he hakeutuvatkin mahdollisuuksien mukaan koulutukseen.
Niin eli kyse on yksilöiden asenteista. Siinä missä on juntteja akateemisia on sivistyneitä duunareita. Yksilö päättää mitä mieltä on vaikka kouluttautumisesta. Jos taas käyttäytyy omien halujensa vastaisesti koska on niin tyhmä että ajattelee "en minä nyt uskalla kannustaa lastani opiskelemaan/lukea kirjaa/keskustella politiikasta/käyttäytyä hyvin juhlissa, koska mitä duunarityökaveritkin siitä ajattelisi kun duunarina minun nyt vain tulee käyttäytyä näin", niin se on sen yksilön tyhmyyttä.
Ovatko sosiaaliluokkien määräävään asemaan yksilön elämässä niitä samoja joiden mielestä myös sukupuoli määrää ihmisen käyttäytymistä niin että 100% miehistä käyttäytyy aina noin ja 100% naisista aina noin? Kun eivät taida olla, vaan sukupuolten välillä ymmärretään yksilöiden väliset erot, vaikka jotain yleisiä keskimääräisiä taipumuksia voikin olla, mutta suurimmaksi osaksi ne on stereotyyppisiä oletuksia.
Määräävä on eri asia kuin vahvasti vaikuttava. Nollan ja sadan välissä on paljon tilaa. Ja ikävä kyllä sivistyneet duunarit käyvät koko ajan harvinaisemmiksi. Omien vanhempieni sukupolvessa oli vielä paljon niitä, joilla oli kyllä päätä mutta ei mahdollisuutta opiskella. Seuraavissa polvissa mahdollisuus oli paljon useammalla, joten säätykierto on ehtinyt syventää kuilua akateemisten ja duunareiden välillä.
Kuis ne aiemmat älykkäät duunarit sitten niin huonosti lapsensa kasvattivat? Mikseivät halunneetkaan lapsilleen tarjota niitä mahdollisuuksia joista itse jäivät paitsi?
Ei siinä ollut kyse halusta. Kun ei itsellä ollut varaa kuin välttämättömään, siinä ei suuremmasti harrastettu kulttuuria, taidetta ja tiedettä vaan elämän perustarpeita. Joku muu kirjoittikin, että vasta aikuisena ymmärsi, kuinka köyhiä maaseudun pienviljelijäkoti oli 1970-luvulla. Luultavasti kaupungin työläisen tilanne oli ihan samanlainen.
Lapsille alettiin tarjota mahdollisuuksia vasta peruskouluaikaan 1970-luvulta alkaen, kun raha ei enää rajoittanut opiskelumahdollisuuksia jo keskikouluiässä niin kuin aikaisemmin. Kaikilla oli ainakin peruskouluajan samat mahdollisuudet syntyperästä ja varallisuudesta riippumatta. Lapset ovat saaneet jo aika pitkään valita itse, mihin hakeutuvat opiskelemaan, ainakin 18-vuotiaina.
Mielenkiintoista, miten eri tavoin ihmiset tulkitsevat lukemaansa. Jotenkin haiskahtaa, että suurin osa kirjoittajista on ns. paremmista piireistä kotoisin, joissa akateemiset opinnot ja väitöskirjat ovat normaalia päivällispöytäkeskustelua. Minä taas tunnistin hyvin tilanteen, sillä olen myös työläisperheen tytär, joka suvun vastustuksesta huolimatta lähti lukion jälkeen yliopistoon. En tosin koskaan ole väitellyt, vaan jätin opinnot maisteriin. Lukioon meno oli OK, sillä olin pärjännyt keskikoulussa suhteellisen hyvin. Olihan se nyt hienoa, että edes yksi suvusta sai "lunta huussin katolle". Mutta ei meilläkään keskusteltu opinnoista kotona, mitä nyt joskus joku kysyi, meneekö vielä pitkään, ennen kuin valmistun ja menen töihin. Suvun mielestä hoitoala olisi ollut oikein sopiva minulle, koska laulutaidottomana minun ei tietenkään olisi kannattanut pyrkiä kouluttautumaan kansakoulun opettajaksi (en tosin olisi halunnutkaan!). Myöhemmin piikikkäät kommentit vähenivät ja vähitellen loppuivat, kun porukat huomasivat, että päähäni ei kaadettu yliopistossa keltaista nestettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on jännä keskustelu. Tutkija tekee tutkimuksen ja saa tulokseksi kuvausta suomalaisen yhteiskunnan luokkaeroista, joita muutkin tutkijat ovat kuvanneet ehkä hieman eri aspektista katsoen. Ja täällä riennetään kilvan tyrmäämään tutkimus mututuntemalla.
Suomalainen identiteetti rakennettiin 1800 -luvun fennomaanipiireissä. Siihen rakennettiin sisään luontokuvaa, Saarijärven Paavon nöyryyttä, huonoa viinapäätä ja täysin homogeenista kansaa. Kaikki paitsi luonto, joka sekin, nykyisin on monesti raiskattua, oli myyttiä. Homogeeninen kansa ei ollut todellisuutta 1800 -luvulla eikä se ole sitä nykyisinkään. Sen sijaan mikä on faktaa, on, että tutkimusten mukaan suomalainen ei oikein havaitse sosiaalisia nyansseja samalla tavalla kuin keskieurooppalainen. Se ei tarkoita etteikö niitä nyansseja olisi.
Moni tässäkin keskustelussa haluaa väkisin ymmärtää asiaa väärin. Kyse ei ole rahasta tai siitä puhuttiinko lapsuudenkodissa Dostojevskista illallispöydässä tai osasiko äiti pukea oikean hamosen ylleen tyttären karonkkaan. Kyse on erilaisista maailmoista, erilaisista arvoista ja maailmankuvista. Työväenluokasta akateemiseen maailmaan ponnistava joutuu tekemään enemmän työtä onnistuakseen kuin akateemisen perheen vesa, koska ei osaa akateemisten puhetapaa, käyttäytymistä tai arvoja. Keskiluokka kuitenkaan ei hyväksy työväenluokkaista elämää vaikka ihmisellä olisikin tohtorin tutkinto. Moni jää välitilaan. Ei tunne kodikseen akateemista maailmaa, mutta samalla se vanha työväenluokkainen maailma on etääntynyt. Tunnen monta työväenluokasta ponnistanutta tohtoria, jotka jäävät viratta, koska eivät osaa akateemisen maailman kädenpuristuksia. Keskinkertaisemmat tutkijat ajavat ohi, koska ovat sivistyssukua ja omaavat sopivat kontaktit ja harrastukset.
Onko sinun tai minun subjektiivinen mututuntuma jotenkin huonompi kuin sosiologian tohtorin tai hänen tutkimukseen valikoituneitten henkilöitten vain siksi, että kokemukseni on erilainen?
Itse asiassa niin tutkimuksen kuin tämän keskustelun tärkein anti on oikeastaan se, että kodin ja vanhempien asenteen merkitys on yllättävän suuri. Harva nuori kapinoi vanhempiaan vastaan niin raskaasti, että valitsee täysin väärän uran, kuten työläistaustainen akateemisen tai päin vastoin. Kun niin tekee, kokee sitten jonkinlaista syyllisyyttä " kun vanhemmat eivät osaa käyttäytyä karonkassa". Minun äitini olisi taatusti ollut ylpeä, jos olisi päässyt johonkin karonkkaan enkä olisi jäänyt vain maisteriksi.
Tässä oli myös kyse akateemisesta maailmasta työympäristönä, eikä vain opiskelupaikkana. On aivan eri asia mennä töihin diplomi-insinöörinä, lääkärinä tai opettajana, kun opintojen tavoite on ollut nimenomaan ammatillinen pätevyys kuin akateeminen tutkijanura, joka edellyttää myös omanlaistaa verkostoa. Ihan samalla tavalla on esimerkiksi sairaanhoitajaksi opiskellut lopettanut opintonsa, koska koki sen ala työkulttuurin niin täysin itselleen vieraaksi. Ja metsurikurssilainen, näin toisen ääripään esimerkkinä mainitakseni.
Eihän me olla edes eri mieltä. Hyvä kommentti tuo ammatillinen pätevyys versus tutkijanura alalla, joka ei ole valmis ammatti kuten sosiologia tässä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulen perheestä, jossa lukeminen oli normaalia. Silti samaan aikaan saatiin aikaan niin sukat kuin jauhelihakastike. Kun väittelin tohtoriksi, äitini tiesi tasan tarkkaan, mitä teen työkseni ja miten väitöstilaisuudessa ollaan. Hän koki olevansa täysin oikeassa paikassa. Siksi tuo juttu tuntui oudolta: aivan kuin tohtori itse ei hyväksyisi sitä, että vastuu on ihmisellä itsellään, ei taustajoukoilla.
Niinhän se on että sitä helposti peilaa omiin vanhempiin.
Ei se vastuu ole yksilöllä koskaan ollut ja sellaista on turha edes kuvitella yhteiskunnassa. Emme elä yksilökunnassa vaan yhteiskunnassa jossa kaikki vaikuttaa kaikkiin.
Sanotaan nyt myös näin että ei oikeasti ole laiskoja ja ahkeria. On niitä jotka selviytyvät tohtorin väitöstilaisuuksista helpommalla.
Sitten tuleekin asettaa kysymys. Onko oikein että tohtori tienaa enemmän kuin vaikkapa talonmies? Kyllä se talonmieskin on asiansa opiskellut. Vain tohtori ja akateeminen ylimystö on päättänyt palkallisesti siitä että tohtori on arvokkaampi kuin talonmies. Tämä lisää sitten luokkaeroja esimerkiksi tohtorin ja talonmiehen perheessä. Toisen lapset saavat enemmän pätäkkää. Se on väärin.
Raha pitäisi jakaa kansalaisten kesken tasan. Tästä on samaa mieltä myös vammaiset. Vammaiset saavat vähiten rahaa tässä yhteiskunnassa ja tekevät silti töitä päivittäin ja asettavat itsensä äärirajoille että pärjäävät tässä kilpailuyhteiskunnassa. Miksi vitussa tohtorille pitää maksaa enemmän palkkaa kuin vammaiselle? Eikö se tohtorin menestys ja terveys ole jo omanlainen palkinto?
Tässä vaiheessa asetetaan sitten se arvo akateemisuudelle ylimielisyydelle. Eli väitän kyllä että akateemiset kuvittelevat olevansa ahkerampia kuin duunariväestö on.
Minä kannatan tasapalkkaa ihan jokaiselle.
Tässäpä meillä oikein kunnon kommari :D Ei taas tiedä, pitäiskö itkeä vai nauraa... Jos kaikki sais saman palkan kaikesta työstä, niin kukapa viitsisi vaivautua kouluttautumaan yhtään mitenkään? Ja miten sitten saataisiin uusia innovaatioita, tuotekehittelyä... Ylipäätään mitään uutta, kehittävää jne aikaiseksi? Kuka sun sairaudet diagnosoisi ja hoitaisi? Kun ei olis mitään järkeä istua koulun penkillä kymmeniä vuosia, jos lopputulema siitä on ihan sama, kun sillä peruskoulun keskeytäneellä rappusiivoojalla.
Köyhä maailmankuva, jos raha on päämotiivi joka saa tavoittelemaan älyllistä kehitystä ja sivistystä. Koulutus tarjoaa muutakin kuin paksumpaa tilipussia, ja joihinkin duunariammatteihin verrattunahan akateemisella on usein huonompi palkka jo nytkin. Koulutuksesta olisi ihmisille monenlaista hyötyä siinäkin tapauksessa että maapallon bkt jaettaisiin maapallon väkiluvulla ja kaikki saisivat saman summan. Tosin silloinkin jäisi vielä eriarvoisuutta ja hierarkioita, mutta ne perustuisivat muuhun kuin rahaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin yksipuolinen kuva tässä tulee akateemisista perheistä. Omat akateemikkovanhempani olivat niitä 60-70 -luvun kapinallisia ja vähän vasemmistolaisiakin. Eipä meillä pidetty monihaarukkaisia sukujuhlia, kuljettu kulttuuririennoissa tai viety harrastuksiin. Asuttiin ajan hengen mukaan duunareiden kansoittamassa lähiössä ja elettiin säästäväisesti. Uutta kivaa tavaraa tuntui duunariperheistä olevilla kavereillani olevan enemmän kuin minulla. Kirjastoista kannoin Tiina-kirjoja ja Neiti Etsiviä (se siitä korkeakulttuurista), muu aika juostiin kulmakunnan lasten kanssa pihoilla ja metsissä. Ihana lapsuus ja ihanat vanhemmat <3
Vanhemmat ovat myös tehneet työuransa yliopistossa ja julkishallinnossa, joten suhteilla saatuja kesätyöpaikkoja ei ollut lapsille jaossa. Eivät he muutenkaan ole uravalintoihini puuttuneet ja niissä neuvoneet, taidotkin saattavat olla jo vähän hapertuneet. Graduneuvoja ei olisi tullut mieleenkään kysellä, kun ihan eri aloilla ovat. Ehkäpä he ihan tarkoituksella antoivat lasten tehdä omat päätöksensä jo nuorina, jonkinlaista kapinallisuutta kai sekin :) Siellä nämä eläkeläiset (tosin edelleen tutkimustyön parissa puuhastelevat) jatkavat samaa vaatimatonta elämäntyyliään samassa lähiössä. Itselläni akateemiset saavutukset jäivät vähäisiksi, mutta duunariperheessä kasvanut hyvä ystäväni väittelee lähiaikoina tohtoriksi. Ei tällä mitään pointtia ollut - yksi tarina vain muiden joukossa :)
Mutta jos olisit jatkanut tutkijaksi, vanhempiesi tutkijatausta ja verkostot olisivat aivan varmasti tulleet eteen ja avuksesi. Useimmiten tällainen tuki on varsin hienovaraista, kysellään vanhemmista ohimennen ja sitten huomaat saaneesi apurahaa tai jatkoa määräaikaisuudelle. Kun on älykkäistä ihmisistä kyse ja syrjintää ei haluta myöntää, ei asioita sanota suoraan. Silti minultakin kysellään jatkuvasti konferensseissa ym. tunnenko sitä ja tätä tutkijaa. Useimmiten joudun vastaamaan ei, eivätkä nämä henkilöt sen jälkeen olekaan kiinnostuneita jatkokeskusteluihin, vaan saan pyöriä kahvipöydän ympärillä itsekseni. Mikä olisikaan tilanne, jos voisin vastata, että joku näistä henkilöistä olisi esim. äitini tai isäni?
Olet varmasti oikeassa, vaikkakin vanhempani ovat täysin eri aloilla kuin minä. Itse olen valinnut helpomman tien ansaita leipäni. Tosin enpä koe minkäänlaista intohimoa työtäni kohtaan (kuten kuvittelen tutkijoiden tekevän). Se on vain työtä.
Vierailija kirjoitti:
Tässäpä meillä oikein kunnon kommari :D Ei taas tiedä, pitäiskö itkeä vai nauraa... Jos kaikki sais saman palkan kaikesta työstä, niin kukapa viitsisi vaivautua kouluttautumaan yhtään mitenkään? Ja miten sitten saataisiin uusia innovaatioita, tuotekehittelyä... Ylipäätään mitään uutta, kehittävää jne aikaiseksi? Kuka sun sairaudet diagnosoisi ja hoitaisi? Kun ei olis mitään järkeä istua koulun penkillä kymmeniä vuosia, jos lopputulema siitä on ihan sama, kun sillä peruskoulun keskeytäneellä rappusiivoojalla.
naura ja itke samalla niin heittelen sinua punaisilla kypsillä tomaateilla jotka on sinulle keränyt maahanmuuttajat hyvin alhaisella tuntipalkalla. Alhaisimmillaan tuntipalkka kasvihuonetyöntekijällä on 8e. Ja vielä koeajalla se on 80% palkasta. Voit laskea pikaisesti mitä se tekee. Elääkö sillä ja kannustaako se työskentelemään? Aika moni menisi mieluummin sossuun.
Ei sillä väliä. Heittelen sinua edelleen punaisilla tomaateilla.
Puutarhurilla se on TES:n mukaan 9e tunti. Todella alhainen palkka puutarhurille joka on koulutettu. Eli koulutus nostaa palkkaa noin eurolla.
Kannustaako se euron lisä kouluttautumaan puutarhuriksi vai onko se sittenkin kutsumus ryhtyä puutarhuriksi vaikka palkka ei päätä huimaa kasvihuonetyöskentelijän palkasta?
Sitten asiaan. Eli sinusta ihminen hakee lääkikseen vain sen tulevan palkan takia? Ei kutsumuksen takia?
Silti kommunistisissa maissa niitä lääkäreitä oli ja heitä elää vieläkin. Osa on kertonut minulle kun haastattelin heitä että he olisivat joka tapauksessa suuntautuneet lääkäreiksi vaikka palkka olisi mitä olisi.
Ei se palkka ihmistä vie ellei ole mätä paska. Mitä me mädille paskoille tehdään?
Ne paiskotaan tunkiolle.
Itseäni on aina tuettu vahvasti opiskelussa koko suvun puolesta ja koulutusta kyllä arvostetaan paljon. En ole ns. junttiperheestä peräisin, mutta lääkisopinnot aloittaessani huomaisin kyllä miten eri lähtökohdista monet opiskelijatoverini tulivat. Oli valmiita suhteita ja tuttuja lääkärikunnassa, ostettiin pian opintojen alettua vanhempien takaama asunto, oli matkusteltu puoli maailmaa ja matkusteltiin opiskeluaikanakin paljon, harrastuksina oli esim. purjehdus/golf/ratsastus, teatterit ja hienompi ravintolakulttuuri oli tuttua ja arkista jne. Saa nähdä kumpaan yhteiskuntaluokkaan aikanaan mahdolliset tulevat lapseni oppivat, sillä hyvästä palkasta huolimatta en ainakaan vielä tunne ylempiluokkaista elämäntapaa omakseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulen perheestä, jossa lukeminen oli normaalia. Silti samaan aikaan saatiin aikaan niin sukat kuin jauhelihakastike. Kun väittelin tohtoriksi, äitini tiesi tasan tarkkaan, mitä teen työkseni ja miten väitöstilaisuudessa ollaan. Hän koki olevansa täysin oikeassa paikassa. Siksi tuo juttu tuntui oudolta: aivan kuin tohtori itse ei hyväksyisi sitä, että vastuu on ihmisellä itsellään, ei taustajoukoilla.
Niinhän se on että sitä helposti peilaa omiin vanhempiin.
Ei se vastuu ole yksilöllä koskaan ollut ja sellaista on turha edes kuvitella yhteiskunnassa. Emme elä yksilökunnassa vaan yhteiskunnassa jossa kaikki vaikuttaa kaikkiin.
Sanotaan nyt myös näin että ei oikeasti ole laiskoja ja ahkeria. On niitä jotka selviytyvät tohtorin väitöstilaisuuksista helpommalla.
Sitten tuleekin asettaa kysymys. Onko oikein että tohtori tienaa enemmän kuin vaikkapa talonmies? Kyllä se talonmieskin on asiansa opiskellut. Vain tohtori ja akateeminen ylimystö on päättänyt palkallisesti siitä että tohtori on arvokkaampi kuin talonmies. Tämä lisää sitten luokkaeroja esimerkiksi tohtorin ja talonmiehen perheessä. Toisen lapset saavat enemmän pätäkkää. Se on väärin.
Raha pitäisi jakaa kansalaisten kesken tasan. Tästä on samaa mieltä myös vammaiset. Vammaiset saavat vähiten rahaa tässä yhteiskunnassa ja tekevät silti töitä päivittäin ja asettavat itsensä äärirajoille että pärjäävät tässä kilpailuyhteiskunnassa. Miksi vitussa tohtorille pitää maksaa enemmän palkkaa kuin vammaiselle? Eikö se tohtorin menestys ja terveys ole jo omanlainen palkinto?
Tässä vaiheessa asetetaan sitten se arvo akateemisuudelle ylimielisyydelle. Eli väitän kyllä että akateemiset kuvittelevat olevansa ahkerampia kuin duunariväestö on.
Minä kannatan tasapalkkaa ihan jokaiselle.
Tässäpä meillä oikein kunnon kommari :D Ei taas tiedä, pitäiskö itkeä vai nauraa... Jos kaikki sais saman palkan kaikesta työstä, niin kukapa viitsisi vaivautua kouluttautumaan yhtään mitenkään? Ja miten sitten saataisiin uusia innovaatioita, tuotekehittelyä... Ylipäätään mitään uutta, kehittävää jne aikaiseksi? Kuka sun sairaudet diagnosoisi ja hoitaisi? Kun ei olis mitään järkeä istua koulun penkillä kymmeniä vuosia, jos lopputulema siitä on ihan sama, kun sillä peruskoulun keskeytäneellä rappusiivoojalla.
Köyhä maailmankuva, jos raha on päämotiivi joka saa tavoittelemaan älyllistä kehitystä ja sivistystä. Koulutus tarjoaa muutakin kuin paksumpaa tilipussia, ja joihinkin duunariammatteihin verrattunahan akateemisella on usein huonompi palkka jo nytkin. Koulutuksesta olisi ihmisille monenlaista hyötyä siinäkin tapauksessa että maapallon bkt jaettaisiin maapallon väkiluvulla ja kaikki saisivat saman summan. Tosin silloinkin jäisi vielä eriarvoisuutta ja hierarkioita, mutta ne perustuisivat muuhun kuin rahaan.
Suurin osa hienoimmista ihmisistä joita matalapalkka-aloilla olen tavannut on yliopisto-opiskelijoita. Ahkeria, oppineita. Lähes täydellisiä mihin tahansa hommaan.
Sääli kun ei ole tarjolla töitä näille. Meillä menee kamalasti haaskuuseen osaamista ja tietotaitoa. Toivon todella että esimerkiksi lääkäreiksi ei ole hakeutunut porukkaa vain palkan takia. Toivon hartaasti. Sinällään nykyään lääkärinkin työstä pitäisi maksaa paljon vähemmän palkkaa. Yliarvostettu ammatti. Netin myötä tieto lisääntyy ja jokainen voi itse löytää sairauksista tiedon. Lääkäriä tarvitaan lähinnä reseptin kirjoittamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, tästähän mm. Bourdieu kirjoittaa, tosin Ranskassa tämä lienee vieläkin korostuneempaa.
En yhtään halua väheksyä Marin kokemaa, ja tunnen itsekin sellaisia, joiden on vaikea viihtyä yliopistolla samasta syystä.
Toisaalta, voidaanko olettaa, että Marin läheisten olisi pitänyt ennakoida Marin tuleva akateeminen ura ja muuntaa elämäänsä sen mukaiseksi. Vanhemmilla on kuitenkin omista lähtökohdistaan muovautunut elämä, ja Mari on itse vapaaehtoisesti lähtenyt toteuttamaan omia ambitioitaan.
Oma, alkoholisoitunut ja katkera äitini ei voinut sietää sitä, että kouluttauduin pitkälle. Itse olen tyytyväinen, että olen valinnut sen tien.
En minä näe, että tässä haetaan millään muotoa sitä, että ei akateemisten tulisi jotenkin muuttua. Sen sijaan akateemisten perheiden akateemisten lasten on hyvä ymmärtää ettei kaikilla ole samaa kokemusmaailmaa. Kouluttautuminen vaatii enemmän kun ei ole kouluttautunutta taustaa tukemassa. Kaikkien vanhemmat eivät tunne karonkkaetikettiä saati pysty neuvomaan opintosuunnitelmissa. Jälkimmäistä olisin itse kaivannut nuorena vaikka tuettiinkin.
Se on kyllä tietenkin todellinen ongelma jollei tunne karonkkaetikettiä.
Niinpä :D
Mä en tuntenut etikettiä silloin kun yliopistossa ollessani sain päähäni käydä kuuntelemassa yhtä karonkkaa. Oli vähän nolo olo siinä vaiheessa, kun tajusin, että kaikki muut olivat viimeisen päälle juhlatamineissa ja minä opiskelijan köyhäilyvermeissä.
Meneeköhän sinulta nyt väitöstilaisuus ja karonkka sekaisin? Karonkka on väitöspäivän iltana pidettävä juhla, johon osallistuvat kutsutut. Ei sinne kuokkimaan mennä.
Eikö nykyään ole jo aloittavien opiskelijoitten saatavilla ohjeita siitä, mikä väitöstilaisuuden etiketti? Ei siitä kovin pitkä aika ole kun luin monisivuista ohjeistusta siitä, minkä värinen puku, mitä koruja ym.
Karonkka on tosiaan vain kutsuvieraille. Varsinaiseen väitöstilaisuuteen opiskelijoita osallistuu ihan normaaleissa opiskeluvermeissä, ja voivat saada siitä opintosuorituksen kun kirjoittavat jonkun esseen.
Vierailija kirjoitti:
Mulle tämä ilmiö on aika yllättävä. Kun ottaa huomioon, että nyt yliopistoissa opiskelevat nuoret ovat tulevia akateemisia useimmiten vasta sukunsa toisessa tai korkeintaan kolmannessa polvessa. On aika absurdia ajatella, että jos omilla vanhemmilla on akateeminen loppututkinto, olisi se automaattisesti myös isovanhemmilla, kaikilla sedillä, tädeillä, serkuilla ja omilla sisaruksillakin. Eiköhän pikemminkin ole niin, että lähes jokaisen nyt yliopistossa tai korkeakoulussa opiskelevan suvusta löytyy niin akateemisia kuin duunareitakin? Sellaisia opiskelijoita, jotka ovat varakkaista suvuista (siis varakkaita muutkin kuin vain omat vanhemmat) ja jotka opiskelevat nyt x-tieteen tohtoreiksi, koska jo isoisän isäkin oli x-tieteiden tohtori kuten myös isoisä ja isä, lienee vähemmistö? Tänä päivänä tavallisissa akateemisen loppututkinnon suorittaneiden vanhempien perheissä on ihan normaalia, että kaikki perheen lapset eivät hanki akateemista loppututkintoa. Pääasia on, että lapsi opiskelisi alaa ja ammattiin, josta tykkää. Nämä suvut, joissa lapsella on velvollisuus opiskella jokin tietty tutkinto, ovat jo nykyisin aika harvassa.
Tilastot kertovat täysin yksiselitteisesti, että akateemisten vanhempien lapset ovat useammin yliopistossa kuin duunarivanhempien lapset.
Ja jos katsotaan professorien taustoja, niin siellä ei enää ole käytännössä ketään, jolla ei ainakaan toisella vanhemmalla olisi akateemista tutkintoa.
Onhan ne erilaisia myös keskiluokassa ja yläluokassa.