Talonmiehen tytär väitteli tohtoriksi- viikon mielensäpahoittaja?

Vierailija kirjoitti:

Älä höpsi. Kuka ylipäätään kyselee vanhemmiltaan, mitä yliopistossa voi opiskella? Älykäs ihminen, oli sitten duunarikodista tai ns. paremmasta perheestä ottaa itse selville mitä oppiaineita on olemassa ja mikä kiinnostaa.

Akateemisissa perheissä lapsi ei sitä ehdi kyselemään, eri tieteenaloista kerrotaan hänelle pienestä pitäen ja viimeistään yläasteikäiselle on päivänselvää, että jos haluaa vaikkapa eläinlääkäriksi, on matikan, fysiikan ja kemian opiskelu hoidettava erityisen huolellisesti. Jännä että monet paremmista perheistä tulevat tunnistavat kuvion paremmin kuin nämä työväenluokasta ponnistaneet?

Minä olen työläisperheestä ja varmaan sitten vain puoliksi akateeminen, kun gradu jäi tekemättä. Mutta ei meillä ehditty puhua näistä asioista mitään, kun tenavat tiesivät jo koulussa kerrotun perusteella mitä kannattaa opiskella. Jos tietyt opinnot sujuvat, niin kyllä työläisperheen toukkakin ymmärtää, että sellaiseen kannattaa panostaa ja valita vaikka pitkä matikka. 

Akateemisia vanhempia on monenlaisia. Insinööriukkoni ei ole sanonut opintopolkuihin liittyvistä asioista halaistua sanaa lapsilleen. Tenavista vain yksi on kysellyt asioista jo 10-vuotiaana, muut ovat menneet sinne, minne nenä näyttää ja hyvin on suunta löytynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä höpsi. Kuka ylipäätään kyselee vanhemmiltaan, mitä yliopistossa voi opiskella? Älykäs ihminen, oli sitten duunarikodista tai ns. paremmasta perheestä ottaa itse selville mitä oppiaineita on olemassa ja mikä kiinnostaa.

Akateemisissa perheissä lapsi ei sitä ehdi kyselemään, eri tieteenaloista kerrotaan hänelle pienestä pitäen ja viimeistään yläasteikäiselle on päivänselvää, että jos haluaa vaikkapa eläinlääkäriksi, on matikan, fysiikan ja kemian opiskelu hoidettava erityisen huolellisesti. Jännä että monet paremmista perheistä tulevat tunnistavat kuvion paremmin kuin nämä työväenluokasta ponnistaneet?

Nähtävästi sitten duunariperheistä ponnistaneet saavat valita alansa itse oman kiinnostuksensa mukaan. Edelleen olen sitä mieltä, että älykäs ihminen valitsee itse eikä kysele vanhemmiltaan. Tällaiseen ajatteluun minut duunariperheessä kasvatettiin. Ja on tosi alentuvaa olettaa, etteivät duunarit tiedä, mitä on sosiologia.

Samaa ajattelin. Minä vain kerroin vanhemmilleni, mihin yliopistoon olen hakemassa. En saanut heiltä mitään neuvoja. Olen ollut niin kuutamolla, etten edes älynnyt, että heiltä voisi niitä pyytää. Lukiossa kerrottiin, että jos lukio-opinnoista olette selvinneet kunnialla, niin yliopisto-opintoja ei tarvitse pelätä etteikö osaisi opiskella. Tuo tieto riitti minulle. 

Vierailija kirjoitti:

Tässä on myös ainekohtaisia eroja: itse opiskelin hömppähumanistialaa, enkä ikinä kertonut kenellekään mitä vanhempani tekevät enkä tiedä kenenkään vanhemmista oikeastaan mitään - se ei kuulunut siihen juttuun. Sen sijaan silloisen poikaystäväni ystäväpiiri oli lääketieteellisen ja oikeustieteellisen opiskelijoita ja jo parin tapaamiskerran jälkeen tiesin jokaisen vanhempien tausta. Heille se oli se juttu. Lääkäreitä tai juristeja mahdollisesti kolmannessa polvessa. Itse olen siis kansakoulupohjaisten vanhempien lapsi. Vanhempani menestyivät kyllä taloudellisesti hyvin oman yrityksen kautta, joten en elänyt missään puutteessa. Äitini oli Hyacinthia Bucket, ikävä kyllä. Siksi minulla on luontainen vastenmielisyys yhtään minkään menestyksen/koulutuksen/staussymbolin esittelyyn. Pidin noita lääkispoitsuja omista lähtökohdistani moukkamaisina :) Toisaalta Hyacinthian lapsena osasin pitää pokan tilanteessa kuin tilanteessa - eli esim en tiennyt opiskelut aloittaessani mikä on sosiologia kun siitä muut puhuivat , mutta pidin turpani kiinni ja tarkistin kotona. En tiedä menikö OT:ksi.

:D Tää oli mahtava. Ei pokka ole pahastakaan.

Ja totta tosiaan,  oppialakohtaista varmaankin on tuo vanhempien taustoista puhuminen. Meillä toimittajaopiskelijoiden keskuudessa oli varmaan kaikenlaista vipeltäjää, mutta en muista, että kenenkään taustat olisivat tulleet puheeksi. Yhdestä tiesin, että olivat uskovaisia. Eivät kertoneet, mikä oli koulutus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kovin yksipuolinen kuva tässä tulee akateemisista perheistä. Omat akateemikkovanhempani olivat niitä 60-70 -luvun kapinallisia ja vähän vasemmistolaisiakin. Eipä meillä pidetty monihaarukkaisia sukujuhlia, kuljettu kulttuuririennoissa tai viety harrastuksiin. Asuttiin ajan hengen mukaan duunareiden kansoittamassa lähiössä ja elettiin säästäväisesti. Uutta kivaa tavaraa tuntui duunariperheistä olevilla kavereillani olevan enemmän kuin minulla. Kirjastoista kannoin Tiina-kirjoja ja Neiti Etsiviä (se siitä korkeakulttuurista), muu aika juostiin kulmakunnan lasten kanssa pihoilla ja metsissä. Ihana lapsuus ja ihanat vanhemmat <3

Vanhemmat ovat myös tehneet työuransa yliopistossa ja julkishallinnossa, joten suhteilla saatuja kesätyöpaikkoja ei ollut lapsille jaossa. Eivät he muutenkaan ole uravalintoihini puuttuneet ja niissä neuvoneet, taidotkin saattavat olla jo vähän hapertuneet. Graduneuvoja ei olisi tullut mieleenkään kysellä, kun ihan eri aloilla ovat. Ehkäpä he ihan tarkoituksella antoivat lasten tehdä omat päätöksensä jo nuorina, jonkinlaista kapinallisuutta kai sekin :) Siellä nämä eläkeläiset (tosin edelleen tutkimustyön parissa puuhastelevat) jatkavat samaa vaatimatonta elämäntyyliään samassa lähiössä. Itselläni akateemiset saavutukset jäivät vähäisiksi, mutta duunariperheessä kasvanut hyvä ystäväni väittelee lähiaikoina tohtoriksi. Ei tällä mitään pointtia ollut - yksi tarina vain muiden joukossa :)

Mutta jos olisit jatkanut tutkijaksi, vanhempiesi tutkijatausta ja verkostot olisivat aivan varmasti tulleet eteen ja avuksesi. Useimmiten tällainen tuki on varsin hienovaraista, kysellään vanhemmista ohimennen ja sitten huomaat saaneesi apurahaa tai jatkoa määräaikaisuudelle. Kun on älykkäistä ihmisistä kyse ja syrjintää ei haluta myöntää, ei asioita sanota suoraan. Silti minultakin kysellään jatkuvasti konferensseissa ym. tunnenko sitä ja tätä tutkijaa. Useimmiten joudun vastaamaan ei, eivätkä nämä henkilöt sen jälkeen olekaan kiinnostuneita jatkokeskusteluihin, vaan saan pyöriä kahvipöydän ympärillä itsekseni. Mikä olisikaan tilanne, jos voisin vastata, että joku näistä henkilöistä olisi esim. äitini tai isäni?

Äärimmäisen harva ihminen jatkaa samalla tutkimusuralla kuin vanhempansa, ja jos jatkaa, yleensä valitsee hyvin toisenlaisen suuntautumisen ettei tule verratuksi vanhempaansa. Kyllä ne kontaktit on tärkeitä, mutta ne syntyvät tutkimustyössä: ohjaajasi tutustuttaa sinut omiin kollegoihisi, käyt kansainvälisillä jatko-opiskelijoille tarkoitetuilla kursseilla jne. En totisesti tiedä yhtään kolleegaa joka olisi edennyt vanhempien taustan avulla. Liikemaailmassa varmasti kyllä, mutta tutkimuksessa sitä täytyy nojata omiin aivoihin ja omiin sosiaalisiin kykyihin (tutkimus on hyvin paljolti yhteistyötä). Ja ne surulliset tapaukset yrittävät tehdä uraa hankkiutumalla suhteisiin establistuneiden tieteilijöden kanssa - auttaa kyllä jos väitöskirjanohjaajalla tai post doc isännällä on suuri intressi auttaa uraa - mutta kolahtaa moninkertaisesti takaisin myöhemmin kun yrität saada takaisin ihmisten uskon sinun omiin kykyihisi.

Vierailija kirjoitti:

Tässä on myös ainekohtaisia eroja: itse opiskelin hömppähumanistialaa, enkä ikinä kertonut kenellekään mitä vanhempani tekevät enkä tiedä kenenkään vanhemmista oikeastaan mitään - se ei kuulunut siihen juttuun. Sen sijaan silloisen poikaystäväni ystäväpiiri oli lääketieteellisen ja oikeustieteellisen opiskelijoita ja jo parin tapaamiskerran jälkeen tiesin jokaisen vanhempien tausta. Heille se oli se juttu. Lääkäreitä tai juristeja mahdollisesti kolmannessa polvessa. Itse olen siis kansakoulupohjaisten vanhempien lapsi. Vanhempani menestyivät kyllä taloudellisesti hyvin oman yrityksen kautta, joten en elänyt missään puutteessa. Äitini oli Hyacinthia Bucket, ikävä kyllä. Siksi minulla on luontainen vastenmielisyys yhtään minkään menestyksen/koulutuksen/staussymbolin esittelyyn. Pidin noita lääkispoitsuja omista lähtökohdistani moukkamaisina :) Toisaalta Hyacinthian lapsena osasin pitää pokan tilanteessa kuin tilanteessa - eli esim en tiennyt opiskelut aloittaessani mikä on sosiologia kun siitä muut puhuivat , mutta pidin turpani kiinni ja tarkistin kotona. En tiedä menikö OT:ksi.

Mulla on tää sama kokemus. On tiedekuntia, joissa vanhempien status on tärkeä ja sitten on niitä, joissa ei kysellä vanhempien taustoista, eikä niitä kukaan mitenkään erityisesti tuo esille. Tai no olihan siellä omana aikanani yksi, joka yritti päteä arkkitehti-isällään :) Valitettavasti isän ammatti ei tehnyt tästä tyypistä yhtään mielenkiintoisempaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu että ihmiset itse tekevät taustastaan ongelman. Hän kertoi että omat vanhemmat töiden jälkeen puuhastelivat kaikenlaista kun taas "paremmissa" perheissä luetaan kirjoja. Uskon että useimmissa perheissä puuhastellaan kaikenlaista ( käydään kaupassa, laitetaan ruokaa, siivoillaan, viedään koira ulos, kudotaan...)kunnes istutaan telkkarin ääreen. Tässä on sama ilmiö kuin esim. Homoilla. Kaikki asiat peilataan oman taustan /suuntautumisen kautta vaikka samat asiat tapahtuvat useimmille muillekin.

Tämä on niin totta. Olen itse akateemisen perheen lapsi ja ihan samanlaista vapaa-aikaa meillä oli kuin ympärillä olevilla duunariperheillä. Alkoholia käytettiin vähemmän ja ei tupakoitu, mutta muuten samat touhut. Tehtiin ruokaa, siivottiin, äiti kutoi sukkia, isä pilkkoi polttopuita. Äiti luki ainoastaan naistenlehtiä ja sanomalehtiä. Isä muutaman kirjan vuodessa. Kesällä löffäiltiin mökillä lukien Aku Ankkaa ja uiden. Vanhemmat tuijotti telkkua. Kotona piti olla kaksikin televisiota, että äiti voi keittiössä samalla katsoa Onnenpyörää ja manailla Kaunareiden Ridgeä. Mitenköhän meillä näkyi joku erityinen sivistys? Ainoastaan se etu oli, että vanhemmat pystyi neuvomaan kouluhommissa, mutta harvemmin kysyin mitään, kun selvisin tekemisistäni itsekin, eivätkä tuputtaneet apua.

Teillä oli mökki ja varaa kahteen televisioon.

Onko raha siis akateemisuuden mittari?Siinä tapauksessa meidän kylällä asuu akateeminen rekkakuski/kuljetusliikkeen omistaja, jolla on kesämökki, vene ja kaksi hummeria. Kaveri osaa hädintuskin lukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on myös ainekohtaisia eroja: itse opiskelin hömppähumanistialaa, enkä ikinä kertonut kenellekään mitä vanhempani tekevät enkä tiedä kenenkään vanhemmista oikeastaan mitään - se ei kuulunut siihen juttuun. Sen sijaan silloisen poikaystäväni ystäväpiiri oli lääketieteellisen ja oikeustieteellisen opiskelijoita ja jo parin tapaamiskerran jälkeen tiesin jokaisen vanhempien tausta. Heille se oli se juttu. Lääkäreitä tai juristeja mahdollisesti kolmannessa polvessa. Itse olen siis kansakoulupohjaisten vanhempien lapsi. Vanhempani menestyivät kyllä taloudellisesti hyvin oman yrityksen kautta, joten en elänyt missään puutteessa. Äitini oli Hyacinthia Bucket, ikävä kyllä. Siksi minulla on luontainen vastenmielisyys yhtään minkään menestyksen/koulutuksen/staussymbolin esittelyyn. Pidin noita lääkispoitsuja omista lähtökohdistani moukkamaisina :) Toisaalta Hyacinthian lapsena osasin pitää pokan tilanteessa kuin tilanteessa - eli esim en tiennyt opiskelut aloittaessani mikä on sosiologia kun siitä muut puhuivat , mutta pidin turpani kiinni ja tarkistin kotona. En tiedä menikö OT:ksi.

Mulla on tää sama kokemus. On tiedekuntia, joissa vanhempien status on tärkeä ja sitten on niitä, joissa ei kysellä vanhempien taustoista, eikä niitä kukaan mitenkään erityisesti tuo esille. Tai no olihan siellä omana aikanani yksi, joka yritti päteä arkkitehti-isällään :) Valitettavasti isän ammatti ei tehnyt tästä tyypistä yhtään mielenkiintoisempaa. 

Tytär opiskelee oikeustiedettä, ja siellä tuntuu tosiaan olevan nuo sukutaustat ihan toisella lailla tiedossa kuin omaan aikaan luonnontieteessä. Varmasti ala vaikuttaa: nuo konservatiiviset, "raha-alat" (oikeustiede, lääketiede, taloustiede) varmaan vetää porukkaa joissa klikkiydytään sukupolvesta toiseen samoihin kuvioihin. Tiukkana tieteilijänä kyllä aina on ollut paljon kiinnostuneempi keskustelukumppanin pään sisällöstä kuin sukutaustasta. Ja noissa luonnontieteilijäpiireissä liian sivistyneet ja ahtaat käsitykset olisivat olleet rasite, nuo jenkki- ja aussihuippututkijat kun ilmaantuvat luennoimaan vanhoissa lenkkareissa ja rikkinäisissä farkuissa muttei tuohon kukaan jaksa kiinnittää huomiota vaan siihen mitä sanottavaa heillä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli hyvin erikoinen ja outo artikkeli.

Hyvin ikävästi tytär puhui vanhemmistaan - ikään kuin olisi hävennyt heitä.

Ihan turha juttu ja taas tehty numeroa jonninjoutavasta asiasta.

Hesarissa nyt on ollut parin viime vuoden aikana toinen toistaan kummallisempia väkisin väännettyjä juttuja.

Alkaa olla Hesarin taso kohta alle iltapäivälehtien.

Kyllä sinunkin tasosi on aika matala jos et huomaa, että artikkelissa käsitellään tieteellistä tutkimusta.

Minut ainakin heti vakuutti 13 naisen otanta. T. Tilastotieteitä opiskellut

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei taida olla kovin isoja sosiaalisia tuntosarvia, koska tuo Hesarin juttu ei tuntunut lainkaan omakohtaiselta. Minulle yliopistossa avautui mahdollisuus saada olla samasta tieteenalasta kiinnostuneiden kanssa. En vieläkään tiedä kaikkien kurssikaverieni vanhempien ammatteja tms. Se oli toisarvoista. Olen maanviljelijäsuvusta ja en minä kotona tai kotipaikkakunnallani keskustellut opiskelujeni sisältöön liittyvistä asioista. En kokenut sitä ongelmana. Miten ihmeessä?

Tutkijalla lienee huonompi itsetunto kuin sinulla. Jos itse lähtisin tekemään väitöskirjaa vaikka Oxfordiin, ottaisin ihan lähtökohtana, että siellä on niitä todella varakkaiden sukujen vesoja, ja minun olisi vaan sopeuduttava. 

Mitä väliä mitä vanhemmat tekee vaikka itse on esim Tekniikan tohtori. Vanhemmat on mitä on ja vanhemmat on kasvattaneet lapsen ja ilmeisesti myös kannustaneet lasta ja motivoineet matkan varrella. 

Kyllä tuohon ulkopuolisuuden ongelmaan suurin syy on kehno itsetunto. Muodostuuko se heikommaksi duunaritaustaisissa perheissä? En usko. Ehkä sen työidentiteetin muodostaminen voi olla hieman hankalampaa jos kotoa ei malleja sellaiseen ole, muttei tuo ole näyttänyt olevan ongelma tuntemilleni duunariperheen akateemisille. Eniten tausta vaikuttaa alan valinnassa: harvempi duunaritaustainen hakee yliopistoon edes hyvillä papereilla kun taas keskinkertaisetkin paperit omaava akateemisen perheen kasvatti kolkuttaa korkeakoulun ovia useammankin vuoden ajan kunnes aukeavat. Yliopiston valintakokeisiin järjestettävät preppauskurssit maksavat, akateemiset vanhemmat näkevät tuon sijoituksena tulevaisuuteen ja ovat valmiita maksamaan noita jälkikasvulleen. Ja varmaan aikojen tiukkeneminen ohjaa nuorisoa enemmän kohti "rahakkaita" aloja, mikä näkyy kaupallisen, oikeustieteellisen ja lääkiksen hakumäärissä. Ja tällaisessa tilanteessa ehkä ne keskiluokan tai yläluokan vesat uskaltavat valita kehnommin työllistäviä aloja kun asunto jne saattaa varmistua jo perintönä.

Vierailija kirjoitti:

tyyppi on oikeassa, mutta ei oikein osannut sanallistaa asiaa, ja vaikeaa se onkin. Ero ei niinkään ole sellainen "illalla toisessa perheessä tehdään nakkisoossia ja toisessa luetaan korkeakirjallisuutta". Ero on paljon monimutkaisempi, esim. omat vanhemmat olivat vain kauppakoulun käyneitä ja vaikka olimme ihan ok varakkaitakin, niin matkin heiltä silti lapsuudessa alentuvan tyylin, ujouden ja alemmuuden "parempien ja viisaampien" edessä. Matkimisella tarkoitan mallioppimista ja sitä on vaikea vastustella, vaikka sen tiedostaisikin. Olin koulussa kympintyttö, kirjoitin lukiosta ällän paperit ja suoritin yliopiston hyvin arvosanoin. Se kaikki oli minulle helppoa, en joutunut missään vaiheessa erityisesti ponnistelemaan. Silti, en todella ole päässyt työelämässä asemaan, jota voisi osaamiseni tai älyni perusteella olettaa. Olen sosiaalisesti kömpelö, suvullani ei ole mitään verkostoja ja itse en osaa niitä luoda. Olen hiljainen ja epävarma, mielipiteeni ja tietoni helposti jyrätään, enkä osaa pitää puoliani. Koen, että kelpaan vain, jos teen kaiken täydellisesti ja ehkä en kelpaa silloinkaan... 

AJattelen itse myös niin, että kyllähän sosiaalinen, itsevarma ihminen voi luoda verkostot, käytöstavat ja ulkomaanmatkakokemukset kotilieden äärestä päästyänkin, mutta kaikilta se ei käy luonnostaan.

Ja silloin kun luonne ei ole täydellinen tällaiseen piirien ja kokemusten laajentamiseen, kotioloilla on todella suuri merkitys. Kun lapsuudenkodissa ei käydä missään, ei olla tekemisissä vieraiden kanssa, ollaan vain iloisia, kun taas vältettiin yhdet juhlat, joihin ei tarvitse mennä tai joita ei tarvitse järjestää, naureskellaan ns. "taiteelle" ja lomaillaan niin, että loman paras kohta on laskea, paljonko säästettiin .... niin tällaisesta taustasta ihminen lähtee aika tyhjän repun kanssa maailmalle. 

Olen useamman polven akateeminen emmekä ole koskaan käyneet lapsuudenkodissamme missään näyttelyissä tai konserteissa. Älyttömiä stereoptypioita ihmisillä. Telkkarista katsottiin viihdettä joka päivä. Enkä minäkään ollut koskaan käynyt yliopistolla, ennen kuin pääsin sinne opiskelemaan. Ja opiskelijaelämä oli aivan yhtä vierasta mulle kuin kaikille muillekin.

Nuo luokkaerokuvitelmat ovat aika yliampuvia mielestäni. Kaikki me tunnemme välillä ulkopuolisuutta, mutta vain osa meistä keksii sille tuollaisia syitä itaensä ulkopuolelta.

Vierailija kirjoitti:

Joko olette keksineet niitä esimerkkejä nykyisistä akateemisista menestyjistä (huom: menestyjistä, ei rivitoopeista), jotka ovat nousseet huonoista lähtökohdista? Ai ette vai? No niin arvelinkin. 

Mitä tarkoitat menestyjällä? Kyllä itse tunnen montakin duunariperheestä ponnistanutta menestyjää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joko olette keksineet niitä esimerkkejä nykyisistä akateemisista menestyjistä (huom: menestyjistä, ei rivitoopeista), jotka ovat nousseet huonoista lähtökohdista? Ai ette vai? No niin arvelinkin. 

Mitä tarkoitat menestyjällä? Kyllä itse tunnen montakin duunariperheestä ponnistanutta menestyjää. 

Sellaista johon voidaan nettikeskustelussa viitata muulla epiteetillä kuin "yksi tyyppi jonka tunnen".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joko olette keksineet niitä esimerkkejä nykyisistä akateemisista menestyjistä (huom: menestyjistä, ei rivitoopeista), jotka ovat nousseet huonoista lähtökohdista? Ai ette vai? No niin arvelinkin. 

Mitä tarkoitat menestyjällä? Kyllä itse tunnen montakin duunariperheestä ponnistanutta menestyjää. 

Sellaista johon voidaan nettikeskustelussa viitata muulla epiteetillä kuin "yksi tyyppi jonka tunnen".

No en nyt ainakaan omalta alaltani tuntemiani menestyjiä ala nettikeskustelussa mainitsemaan nimeltä, sehän nyt olisi aivan idioottimaista. Sitäpaitsi en usko että tietäisit yhdenkään nimeä, vaikka ovatkin palkittuja, julkaistuja ja tietyissä piireissä hyvinkin tunnettuja. Ja useimmat duunarivanhempien lapsia. Itse olen myös ikääni nähden menestynyt jo hyvin, ja sukuni ensimmäinen ylioppilas, maisteri tai tohtori.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joko olette keksineet niitä esimerkkejä nykyisistä akateemisista menestyjistä (huom: menestyjistä, ei rivitoopeista), jotka ovat nousseet huonoista lähtökohdista? Ai ette vai? No niin arvelinkin. 

Mitä tarkoitat menestyjällä? Kyllä itse tunnen montakin duunariperheestä ponnistanutta menestyjää. 

Sellaista johon voidaan nettikeskustelussa viitata muulla epiteetillä kuin "yksi tyyppi jonka tunnen".

Mikä on sinulle menetyjä? Julkisuuden henkilö?

Onko pienviljelijäkodista lähteneet suuryritysten talous- ja tuotantojohtajat menestyjiä?

Sen verran varmasti ymmärrät ettei kukaan ei-julkisuuden henkilö halua täällä nimeään lueteltavan :D

Kuka on akateeminen menestyjä ylipäätään? Ihan ilman mitään lähtökohtien erottelua? Professorit eivät palstan mukaan ole menestyjiä jos eivät ole julkkiksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli hyvin erikoinen ja outo artikkeli.

Hyvin ikävästi tytär puhui vanhemmistaan - ikään kuin olisi hävennyt heitä.

Ihan turha juttu ja taas tehty numeroa jonninjoutavasta asiasta.

Hesarissa nyt on ollut parin viime vuoden aikana toinen toistaan kummallisempia väkisin väännettyjä juttuja.

Alkaa olla Hesarin taso kohta alle iltapäivälehtien.

Kyllä sinunkin tasosi on aika matala jos et huomaa, että artikkelissa käsitellään tieteellistä tutkimusta.

Minut ainakin heti vakuutti 13 naisen otanta. T. Tilastotieteitä opiskellut

Millä tavalla tähän tutkimukseen oli valittu ne 13 naista? Yliopistossa opiskelleena ymmärrän hyvin sen, mitä vaikutusta tulokseen on tutkimuksessa mukana olevien valinnalla.

Vierailija kirjoitti:

Kuka on akateeminen menestyjä ylipäätään? Ihan ilman mitään lähtökohtien erottelua? Professorit eivät palstan mukaan ole menestyjiä jos eivät ole julkkiksia.

Täältä: http://375humanistia.helsinki.fi/humanistit#P voi löytää humanisteja, eläviä ja kuolleita, joita Helsingin yliopiston edustajat ovat pitäneet tavalla tai toisella menestyneinä.