Lue keskustelun säännöt.
Talonmiehen tytär väitteli tohtoriksi- viikon mielensäpahoittaja?
03.11.2016 |
Olenko ainoa jonka mieledtä tästä koko uutisoinnista pastoi jotenkin akateeminen ylemmyydentuntoisuus ja sanon tämän itsekin akateemisena. Eihän Marin vanhemmat edes mitenkään estelleet opiskeluja, hirveä valitus taas täysin turhasta. Kieltämättä eniten näitä luokkaeroja pyrkivät pitämään akateemiset itse. Marikin jopa alentuu joskus niin rahvaan tasolle, että lukee sisustuslehtiä. Huooh.
Http://www.hs.fi/m/elama/a1478062146917
Kommentit (288)
I kirjoitti:
Mun mielestä on aika jännä kun osa ei selkeästi tunnista mistä Käyhkö puhuu. Tämähän on ihan samaa keskustelua miksi todella köyhien lähtökohdat ovat hyvin erilaisia ja parempiosaisten on vaikea ymmärtää niitä haasteita.
Mä olen ison maatalon tytär. Mä tunnistan hyvin selkeästi sen, että oli lapsesta asti ihan itsestään selvää, että kaikki ovet olivat avoinna. Käsitykseni tarjolla olevista mahdollisuuksista oli paljon laajempi kuin monilla luokkakavereilla, joilla riitti katse vaikka lähikaupungin oppilaitoksiin ja mahdollisia ammatteja olivat vain ne joita oli lähipiirissä.
Mä luulen, että aika iso rooli on nimenomaan kasvatuksella ja vanhempien odotuksilla. Mä olin koulussa perushyvä, lukion ka 8,9 ja M:n paperit kirjoitin. Valmistuin ihan keskinkertaisilla papereilla yliopistosta. Mutta mulla on esimerkiksi ollut aina ihan hyvät työt, olen niin vanha että olin töissä jo 1990-luvun lama-aikaan. Olin vaihto-oppilaanakin. Ei mun vanhemmilla ole ollut mitään sellaisia suhteita, joista olisi työelämässä ollut hyötyä. Mutta kotoa olen oppinut verkostoitumisen taidon, mun vanhemmat ovat hyvin aktiivisia olleet esim. tuottajajärjestöissä ja muissa edunvalvontatehtävissä. On siis ollut malli, että yksittäinen ihminen voi vaikuttaa asioihin ja saada muutoksen aikaan. Mun vanhemmilla ei ole akateemista koulutusta, mutta esimerkiksi isäni saattoi viel lukiossa auttaa pitkän matikan ja fysiikan tehtävissä. Ja siis ihan sellaista peruskokemusta, että osaa käyttäytyä ravintolassa, teatterissa, ulkomailla, tietää miten hotelli varataan tai miten hoidetaan vaikka osakekauppoja.
Ei kaikilla ole sellaisia kokemuksia. Eiväthän ne mitään vaikeita asioita ole, mutta on se ihan eri tilanne elämässä jos ei tarvitse kaikkea kantapään kautta opetella.
Nimenomaan tämä! Ei siellä yliopistossa ketään syrjitä kotitaustan takia, mutta ne joilla ei ole opittuna lukemattomia pieniä sivistyskodin perintönä tulevia juttuja ja verkostoitumistaitoja ja siihen liittyvää itseluottamusta, joutuvat käyttämään valtavasti aikaa ja energiaa näiden sinänsä toisarvoisten asioiden opetteluun. Kahtiajaon huomaa selvästi siinä vaiheessa, kun pitäisi alkaa sijoittua työelämään. Jos on vielä luonteeltaan introvertti, niin ei niitä lapsuuden verkostoja vastaavia suhde-etuja pysty oikein kompensoimaan omilla kyvyillään mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulen akateemisesta suvusta (on tohtoreita ja maistereita useammassa sukupolvessa), ja kyllä meillä silti tiedetään kuka on Kim Kardashianin mies!
Tää huvitti muakin. Luokkataustako ajaa lukemaan juorulehtiä?
Itselläni on parikin tutkintoa, ja Daily Mail tarjoaa minulle viihdettä joka päivä :)
Jep :) Ja tältäkin sivustolta löytyy iso määrä akateemisia.
Samaistun artikkelin kirjoittajaan paljon. Vanhempani ovat työläisluokasta ja tiedän tunteen siitä " että vanhemmat eivät ymmärrä mitä teen yliopistotutkinnolla/ työelämässä" ja miten työväen perintö kulkee mukana vaikka kouluttautuisit kuinka pitkälle. Tämä on juurikin sellainen asia jota ei pysty hirveän hyvin muut ymmärtämään ja helposti syntyy kuva siitä, että Mari on itse ylimielinen ja häpeää vanhempiaan. todellisuudessa tämä on hyvinkin raskasta, hävettävää ja syrjäyttävää. Se, että on työväen luokasta tai on köyhä ei ole mielestäni tavoiteltavaa varsinkaan nykypäivänä jos lapsia meinaa tehdä. Tilannetta voi karrikoidusti verrata esim. siihen, että köyhän lapsi saa koulussa hävetä osattomuuttaan rikkaiden lasten luomissa tavoitteissa. Tämä on kamalaa, mutta itse mietin joskus miksi piti syntyä ja joutua käymään tämä kivinen tie. Itse en kyllä tee lapsia jos en pääse hyväpalkkaiseen työhön ja säästä sopivaa pesämunaa. Lapset eivät tänne ole halunneet syntyä osattomana ja heidän ei tulisi kärsiä vanhempien itsekkäistä päätöksistä. Varsinkin nykypäivänä köyhän lapsi on selkeä kiusauskohde koulussa kun varaa ei ole ostaa hienoja älypuhelimia tai matkustella kesälomalla.
Yliopistomaailmassa/ korkeakoulutetussa työelämässä suurin osa porukasta on keskiluokkaisesta perheestä ja sosialisoiminen "paremman väen" kanssa aiheuttaa työväenluokkapohjaisuudesta ponnistaneelle häpeällisiä, hämmentäviä ja ahdistaviakin tilanteita. Keskustelutyyli (artikulointi, perustelutaito, hahmotuskyky) muovautuu lapsesta lähtien ja vaikka kuinka opiskelisit peruskoulusta lähtien olet altavastaavana väittelyssä jossa vastapuolta on lapsesta alkaen altistettu akateemiselle ajattelutavalle ja muutenkin sivistykselle (jota kertynyt enemmän kuin duunariperheen lapselle). Et kuulu vanhempien maailmaan etkä kolleegojen. Olet tavallaan välitilassa ja tunnet olevasti aina ulkopuolinen mihin tahansa menetkin. Maria vai syyllistää mielensäpahoituksesta. Mutta te jotka huutelette sieltä olematta samassa tilanteessa kannattaa pitää mielessä että itse halusin köyhästä ja köyhyyden pilkkaamisesta pois paremmalla tutkinnolla. Se että ei pysty glorifioimaan vähäosaisuutta tai olemaan sinut sukulaistensa hengailusta akateemisessa maailmassa voi johtua lapsuuden ja aikuisuuden kiusaustraumasta tms. joskus on myös vain helpompi johdattaa aihe muualle jotta ei joutuisi puhumaan omasta menneisyydestään ja suvustaan.
Toki työväen luokkaisuus ei aina tarkoita köyhyyttä. Tällöin kahden maailman kohtaaminen aiheuttaa kuitenkin kiusallisia ja noloja tilanteita. Ei myöskään pysty olemaan niin läheinen sukulaisten kanssa koska yhteistä ei ole paljoa.
Vierailija kirjoitti:
Akateeminen Charly Johan Salonius-Pasternak juuri teeveessä.Onko duunariperheestä.
On. Hänen isänsä on aarporaaja Arska-Reiska Salonius-Pasternak.
Silloin kun köyhiä alkoi päästä korkeakouluihin, oli myös oppialalla väliä. Poikien oli helpompi mennä opiskelemaan tekniikkaa, koska kaikkia poikia säätyyn katsomatta kiinnostaa autot, moottorit, sähkölaitteet jne. Sen sijaan jos duunariperheen poika meni opiskelemaan runousoppia tai taidehistoriaa niin homonahan tuota pidettiin. Eikä hänellä välttämättä ollut yliopistolla von Fittigien kanssa yhteistä juteltavaa niin paljon kuin Otaniemessä opiskelevalla veljellään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noniin, taas joku av-mamma kieltää sen, että ihmisillä olisi elämässä eri lähtökohdat.
Opiskelin DI:ksi. Opiskelukavereiden vanhemmista löytyi siivoojasta toimitusjohtajaan ja siellä me opiskeltiin ja biletettiin sulassa sovussa.
Omat vanhempani olivat klassisesti insinööri ja sairaanhoitaja, mieheni on pienviljelijäperheestä ja kovin vaikea oli asennoitua artekkelista huokuvaan ulkopuolisuuden tunteeseen.Kyse ei ole siitä, etteikö akateemissa oppilaitoksissa opiskelisi silloin tällöin muutamia köyhien perheiden lapsia. Voihan pillustakin löytyä joskus yksittäinen puolukka. Kyse on vain siitä, että niitä puolukoita on siellä huomattavasti vähemmän kuin jotain muita juttuja.
Silloin tällöin 😂 Suomessa on maailman parhaimmat mahdollisuudet opiskella, jos vain into ja perselihakset kestävät. Kaikilla ei kestä ja se on kai sitten yhteiskunnan syy eiku...
Voit vapaasti liittää tähän alle 40-vuotiaan köyhistä lähtökohdista ponnistaneen henkilön nimen, joka nykyään tunnetaan maanlaajuisesti akateemisista ansioistaan, jos sellaisen tiedät. Myös alle 50-vuotias (muu kuin Mari) käy.
Minua ei kiinnosta vähääkään akateemisesti tunnettujen ihmisten tausta ja lapsuuskodin köyhyys. Mistä minä edes voisin sellaista saada tietooni, kun yleensä akateemisesti ansioituneen henkilön julkisuudessa on kyse hänen tieteenalaansa koskevista ansioista? Miksi joku ihminen kokee ulkopuolisuuden tunnetta, tässä tapauksessa yliopistossa? Tässä on ehkä enemmän kyse psykologiasta kuin sosiologiasta, eli vastausta on etsitty väärän tieteen kautta. Liittymisen tarve on yksi ihmisen perustarpeista, ja ehkä eräille on se joukkoonkuulumisen tarve suurempi kuin joillekin toisille.
Kuten moni muu on kertonut omakohtaisen kokemuksen, minäkään en "pienviljelijätaustalla" tuntenut yliopistossa itseäni ulkopuoliseksi. En tosin edes kokenut tarpeelliseksi kuulua ns. piireihin enkä osallistua mihinkään bileisiin, aikuisena kun opiskelin.
Tunnettujen henkilöiden vanhempien ammateista löytyy maintoja mm. Kuka kukin on -teoksesta. Samoin lehtihaastatteluissa valotetaan nykyisin usein haastateltavien taustoja. Monen kohdalla sukunimi on hyvä johtolanka. Jos nimi on Sinnemäki tai Saarikoski, henkilö tuskin on itähelsinkiläisen yh-siivoojan tytär. Hyvä nyrkkisääntö on, että jos henkilön vaatimatonta taustaa ei erikseen mainita, hän on todennäköisesti keski- tai yläluokkaisesta perheestä.
Selaako joku ihan tosissaan Kuka kukin on -teosta? Enpä muista nähneeni sitä kenenkään kirjahyllyssä, enkä kirjastossakaan. Mutta missä ihmeessä olen nähnyt, kun kerran elämässäni olen muistaakseni pitänyt sellaista kädessäni?
Henkilöhaastatteluissa mainitaan vanhemmat toisinaan, mutta ei aina vaan piekemminkin silloin, kun ovat jotenkin tunnettuja. Siksi ei tule mieleen mitään nimeä, joka olisi kovin köyhistä oloista lähtöisin. Tosin koko Suomi oli sodan jälkeen aika köyhä, mutta 1970-luvun jälkeen köyhyys oli harvemmin suorastaan este opiskelulle, ja asenteetkin aika harvoin.
En ole mistään lukenut esim. Linda Liukkaan tai Janne Saarikiven vanhempien koulutustietoja, mutta voisin lyödä vaikka tonnin vetoa että kumpikaan heistä ei ole köyhästä perheestä.
Entäs Linda Lovelace?
Minua kummastuttaa jutun akateemiset vastaan työläiset -asettelu, joka tuntuu väkinäiseltä ja yleistävältä. Ok, se on hänen tutkimusaluettaan mutta silti asiat eivät ole niin mustavalkoisia.
Omat vanhempani eivät ole akateemisia. Meillä luettiin paljon, itse aloitin 4-vuotiaana. Ruokapöydässä oltiin tarkkaan aikaan kaikki ja keskusteltiin sekä seurusteltiin. Meille opetettiin erittäin hyvät käytöstavat ja moraali. Ehkä se onkin enemmän kasvatuksesta kiinni, miten pärjää maailmalla, siellä "akateemisessa flyygelimaailmassakin".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun köyhiä alkoi päästä korkeakouluihin, oli myös oppialalla väliä. Poikien oli helpompi mennä opiskelemaan tekniikkaa, koska kaikkia poikia säätyyn katsomatta kiinnostaa autot, moottorit, sähkölaitteet jne. Sen sijaan jos duunariperheen poika meni opiskelemaan runousoppia tai taidehistoriaa niin homonahan tuota pidettiin. Eikä hänellä välttämättä ollut yliopistolla von Fittigien kanssa yhteistä juteltavaa niin paljon kuin Otaniemessä opiskelevalla veljellään.
Humanismi on aina ollut elitistä. Jenkeissähän vain varakkailla on mahdollisuus opiskella humanistisia aineita. Köyhien pitää saada opintolainat maksettua joten kaupalliset ja insinööritieteet houkuttelevat.
Vierailija kirjoitti:
Sama kokemus myös itselläni, että ihmisiä arvottaa ammatin mukaan pääosin ne ihmiset, jotka ovat itse korkeasti koulutettuja. Kaupungissa ja maalla on myös ihan eri meno. Kun täällä kaupungissa tulee uutena johonkin porukkaan, niin kysytään ensimmäisenä, että mitä tekee työkseen. Se on täällä erittäin olennainen ihmistä määrittävä tekijä. Maalla sen sijaan ketään ei kiinnosta mitä toinen tekee työkseen. Toki jotkut voivat puhua omasta työstään, kun se on olennainen osa heidän elämäänsä, mutta ei sitä juurikaan toiselta ihmiseltä kysytä.
Ymmärtäähän tuon täysin, koska moni on koulutuksestaan ylpeä ja niitä asioita halutaan tuoda esiin, joista on ylpeä. On myös helppo sortua ylemmyydentunteeseen, kun koulutusta pidetään arvossa ja yleensä palkkakin on kovempi.
Mun kokemus on taas ihan erilainen. Ihan yhtälailla "meillä maalla" eli omassa lapsuuden kodissa ja sen lähipiirissä arvotettiin ihmisiä heidän koulutuksen ja aseman mukaan. Herroja olivat kaikki, joilla oli puku päällä, maisteri ja merkonomi olivat kaupunkilaisten ammatteja ja he eivät tienneet mitään todellisesta elämästä. Tämä siis siihen asti kunnes opitaan tuntemaan ko. ihminen. Kyllä paikkakunnan opettajia ja lääkäriä pidetään "parempina" ihmisinä ja heitä kohdellaan eri tavalla kuin muita, kylän isoimman talon omistajalla oli oma asemansa ja naapurin peräkammarin pojalla omansa. Toisaalta ihan samaa huomaan nyt kaupungissa. Työpaikalla siivoojalla on oma paikkansa, sihteerillä omansa ja pomolla oma. Jos tapaan uuden ihmisen, jonka tiedän olevan tohtori, niin ennakkoasenne on eri kuin jos hän olisi lähihoitaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä luokkaerot näkyvät ja tuntuvat suomalaisessa yhteiskunnassa. Tuota työväenluokasta akateemiseksi problematiikkaahan on tutkittu aikaisemminkin. Itse olen työläisperheestä ja kyllä sen ulkopuolisuuden heti huomasi yliopistolla. Nyt kun vastaava luokkasiirtymä on tullut äärimmäisen harvinaiseksi on tärkeää, että sitä tutkitaan ja yritetään selvittää miksi koulutuksen vaikutus luokkasiirtymissä on loppunut.
Koska ne maalais- tai duunarisuvut joilla oli älyä geeneissä muttei rahaa lähettää kakaransa opiskelemaan yliopistoon on jo viimeisen 70v aikana sen tehneet. Suurin siirtymä on siis tehty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaaliluokan periytymistä on tutkittu ja kaikkein vaikuttavin tekijä on vanhempien ja lähipiirin asenne koulutusta/sosiaalista liikkuvuutta kohtaan. Toisissa "duunariperheissä" akateemisia ei arvosteta ja akateemiseksi miellettyyn elämäntapaan liitetyt asiat kuten tieteen ja taiteen arvostaminen ovat jotenkin turhia tai epäkiinnostavia hömpötyksiä. Toisissa perheissä taas kulttuurillista pääomaa arvostetaan vanhempien koulutustasosta riippumatta.
Tämä sama tekijä selittää monien muiden kansakuntien menestystä, esimerkiksi aasiassa koulutuksen arvostaminen ei riipu yhteiskuntaluokasta. Näin aasialaisten "duuniariperheiden" lapsilla on jo vanhemmilta peritty malli että koulutus on hyvästä ja he hakeutuvatkin mahdollisuuksien mukaan koulutukseen.
Niin eli kyse on yksilöiden asenteista. Siinä missä on juntteja akateemisia on sivistyneitä duunareita. Yksilö päättää mitä mieltä on vaikka kouluttautumisesta. Jos taas käyttäytyy omien halujensa vastaisesti koska on niin tyhmä että ajattelee "en minä nyt uskalla kannustaa lastani opiskelemaan/lukea kirjaa/keskustella politiikasta/käyttäytyä hyvin juhlissa, koska mitä duunarityökaveritkin siitä ajattelisi kun duunarina minun nyt vain tulee käyttäytyä näin", niin se on sen yksilön tyhmyyttä.
Ovatko sosiaaliluokkien määräävään asemaan yksilön elämässä niitä samoja joiden mielestä myös sukupuoli määrää ihmisen käyttäytymistä niin että 100% miehistä käyttäytyy aina noin ja 100% naisista aina noin? Kun eivät taida olla, vaan sukupuolten välillä ymmärretään yksilöiden väliset erot, vaikka jotain yleisiä keskimääräisiä taipumuksia voikin olla, mutta suurimmaksi osaksi ne on stereotyyppisiä oletuksia.
Määräävä on eri asia kuin vahvasti vaikuttava. Nollan ja sadan välissä on paljon tilaa. Ja ikävä kyllä sivistyneet duunarit käyvät koko ajan harvinaisemmiksi. Omien vanhempieni sukupolvessa oli vielä paljon niitä, joilla oli kyllä päätä mutta ei mahdollisuutta opiskella. Seuraavissa polvissa mahdollisuus oli paljon useammalla, joten säätykierto on ehtinyt syventää kuilua akateemisten ja duunareiden välillä.
Kuis ne aiemmat älykkäät duunarit sitten niin huonosti lapsensa kasvattivat? Mikseivät halunneetkaan lapsilleen tarjota niitä mahdollisuuksia joista itse jäivät paitsi?
Katso viesti 173, se ei ole minun mutta sitä tarkoitin. Omat vanhempani ovat ennen sotia syntyneitä ei-akateemisia, minulle oli itsestäänselvyys mennä yliopistoon 80-luvun alussa. En potenut mitään kulttuurishokkia, mutta se ei todista etteikö tässä keskusteltu ilmiö ole olemassa etenkin nykyisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta juttu oli hyvä ja täysin allekirjoitan sen. Todella rankkaa olla karonkassa ja väitöstilaisuudessa, kun joutuu huolehtimaan sukulaisten käyttäytymisestä. Ärsyttävintä on, että he eivät uskoneet, kun ohjeistin etukäteen, vaan käyttäytyivät täysin väärin. Ovat katsokaas sitä sukupolvea, joka ei lapsiaan kuuntele (kakarat hiljaa). Tehdään niin kuin halutaan. Ja alkoholia ei tietenkään osata käyttää.
Huoh.
Toisaalta se on myös todella surullista, en osaa puhua heidän kanssaan mitään. Tai no, lastenhoidosta, mutta siinäkin ovat hyvin yksioikoisia ja vanhanaikaisia.
Käyn terapiassa, pakkohan tästä on jossakin puhua.
En mä kyllä oikein ymmärrä, kuinka väitöstilaisuudessa tai karonkassa voi jou onnistua käyttäytymään väärin.
Vähän samaa ihmettelin. Väitöksessä ollaan hiljaa, joten jos siellä sitten huudellut, mutta en usko. Meidän tiedekunnan karonkoissa kaikki kyllä aivan ympäripäissään aina, itsekin sammuin omiin juhliini...
Olen syntynyt Käyhköä kymmenen vuotta myöhemmin ja väitän, että luokkaerokuilu on suurempi tässä ikäluokassa. Vuonna 87 syntyneistä on tehty laajaa tutkimusta ja tätä edellisen laman sukupolvea on kutsuttu jopa menetetyksi sukupolveksi. Oleellista on ollut ikäluokan valtavat erot keskenään, jotka ovat selittyneet pitkälti 90-luvun vanhempien asemalla. Ne, joiden vanhemmat säilyttivät työpaikkansa, ovat luultavasti saaneet harrastaa, matkustaa, kielikursseilla jne. ja siten kartuttaneet nykytyöelämässä arvostettuja ominaisuuksia. Loppuosa sitten karrikoidusti syrjäytyikin, ja nyt uuden laman vaikutukset osuvat juuri näihin nykykolmekymppisiin uudemman kerran.
On naivia ajatella, etteikö sama ilmiö korostuisi edelleen myös nykylasten kohdalla. Jo nyt lapsia voidaan jakaa niihin, joiden hampaat oiotaan ja ei oita. Niihin, jotka harrastavat ja eivät harrasta. Niihin, jotka käyvät yksityisiä päiväkoteja ja kouluja ja kunnallisia. Niihin, joille palkataan kotiin tukiopetusta, valmennuskursseja jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noniin, taas joku av-mamma kieltää sen, että ihmisillä olisi elämässä eri lähtökohdat.
Opiskelin DI:ksi. Opiskelukavereiden vanhemmista löytyi siivoojasta toimitusjohtajaan ja siellä me opiskeltiin ja biletettiin sulassa sovussa.
Omat vanhempani olivat klassisesti insinööri ja sairaanhoitaja, mieheni on pienviljelijäperheestä ja kovin vaikea oli asennoitua artekkelista huokuvaan ulkopuolisuuden tunteeseen.Kyse ei ole siitä, etteikö akateemissa oppilaitoksissa opiskelisi silloin tällöin muutamia köyhien perheiden lapsia. Voihan pillustakin löytyä joskus yksittäinen puolukka. Kyse on vain siitä, että niitä puolukoita on siellä huomattavasti vähemmän kuin jotain muita juttuja.
Silloin tällöin 😂 Suomessa on maailman parhaimmat mahdollisuudet opiskella, jos vain into ja perselihakset kestävät. Kaikilla ei kestä ja se on kai sitten yhteiskunnan syy eiku...
Voit vapaasti liittää tähän alle 40-vuotiaan köyhistä lähtökohdista ponnistaneen henkilön nimen, joka nykyään tunnetaan maanlaajuisesti akateemisista ansioistaan, jos sellaisen tiedät. Myös alle 50-vuotias (muu kuin Mari) käy.
Minua ei kiinnosta vähääkään akateemisesti tunnettujen ihmisten tausta ja lapsuuskodin köyhyys. Mistä minä edes voisin sellaista saada tietooni, kun yleensä akateemisesti ansioituneen henkilön julkisuudessa on kyse hänen tieteenalaansa koskevista ansioista? Miksi joku ihminen kokee ulkopuolisuuden tunnetta, tässä tapauksessa yliopistossa? Tässä on ehkä enemmän kyse psykologiasta kuin sosiologiasta, eli vastausta on etsitty väärän tieteen kautta. Liittymisen tarve on yksi ihmisen perustarpeista, ja ehkä eräille on se joukkoonkuulumisen tarve suurempi kuin joillekin toisille.
Kuten moni muu on kertonut omakohtaisen kokemuksen, minäkään en "pienviljelijätaustalla" tuntenut yliopistossa itseäni ulkopuoliseksi. En tosin edes kokenut tarpeelliseksi kuulua ns. piireihin enkä osallistua mihinkään bileisiin, aikuisena kun opiskelin.
Tunnettujen henkilöiden vanhempien ammateista löytyy maintoja mm. Kuka kukin on -teoksesta. Samoin lehtihaastatteluissa valotetaan nykyisin usein haastateltavien taustoja. Monen kohdalla sukunimi on hyvä johtolanka. Jos nimi on Sinnemäki tai Saarikoski, henkilö tuskin on itähelsinkiläisen yh-siivoojan tytär. Hyvä nyrkkisääntö on, että jos henkilön vaatimatonta taustaa ei erikseen mainita, hän on todennäköisesti keski- tai yläluokkaisesta perheestä.
Selaako joku ihan tosissaan Kuka kukin on -teosta? Enpä muista nähneeni sitä kenenkään kirjahyllyssä, enkä kirjastossakaan. Mutta missä ihmeessä olen nähnyt, kun kerran elämässäni olen muistaakseni pitänyt sellaista kädessäni?
Henkilöhaastatteluissa mainitaan vanhemmat toisinaan, mutta ei aina vaan piekemminkin silloin, kun ovat jotenkin tunnettuja. Siksi ei tule mieleen mitään nimeä, joka olisi kovin köyhistä oloista lähtöisin. Tosin koko Suomi oli sodan jälkeen aika köyhä, mutta 1970-luvun jälkeen köyhyys oli harvemmin suorastaan este opiskelulle, ja asenteetkin aika harvoin.
En ole mistään lukenut esim. Linda Liukkaan tai Janne Saarikiven vanhempien koulutustietoja, mutta voisin lyödä vaikka tonnin vetoa että kumpikaan heistä ei ole köyhästä perheestä.
Liukkaan molemmat vanhemmat ovat - ylläri ylläri - kauppatieteilijöitä.
lol on tää pasta kyllä legendaarinen
"keskutellaan siitä mikä on WT ja nauretaan WT -ihmisille"
"ei luokkaeroja ole olemassa"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saarikoski on yleinen sukunimi, tuntemani Saarikosket ovat ihan tavallisten ammattien edustajia (eivät korkeakoulutettuja). Lehtihaastatteluissa ei todellakaan aina valoteta ihmisten taustoja tai erityisesti mainita, jos tausta on vaatimaton.
Suurin osa suomalaisista on muutama sukupolvi sitten ollut kouluttamattomia. Korkeakoulutuksen raju laajentuminen alkoi 60-luvulla, jolloin ensimmäistä kertaa kouluttamattomien lapset pääsivät suurella joukolla yliopistoon.
Julkisuudessa tunnetut Saarikosket ovat enimmäkseen kaikki saman suvun jäseniä. Uusimpana tulokkaana Saskan tytär Sonja, jonka kotitaustaa ei tarvinnut kyllä kauheasti arpoa kun kuulin nimen ekan kerran. Kaikissa haastiksissa ei kerrota taustoja, mutta jos henkilö on tunnettu, hänestä on kymmeniä haastatteluja, ja yleensä jossain niistä kerrotaan, tai jos ei kerrota, asia on yleensä tullut ilmi muuta kautta. 60-luvulla köyhiä olikin yliopistossa enemmän, nykyään se on harvinaisempaa. Oikeiston mielestä köyhien rotugeenit ovat heikentyneet 30–40 vuodessa?
Ei ole muuten Sonja Saskan tytär, vaikka niin minäkin pitkään luulin.
Vaan kenen sitten? Jyrkin? Sukua kuitenkin.
Sonja Saarikoski kirjoitti Ylioppilaslehteen jutun Saskasta, ja siinä sanottiin, etteivät ole sukua keskenään. Saskalla on neljä lasta, joista kahden vanhimman sukunimi on Snellman, kaksi nuorinta ovat Saarikoskia mutta lapsia vielä.
Minäpä aion mahdollisessa tohtorin väitöksessä tehdä niin, että mitään karonkkaa tai muuta turhuutta ei järjestetä. Ei sellaiseen voi pakottaa. Kohteliasta se toki on, mutta tuollainen kuuluu oikeastaan vanhan yliopiston järjestelmään. Nykyisin makkaratehtaan tehokkuusmittareilla toimiva opinahjo on itse luopunut monista akateemisista perinteistä, miksi siis ei tuosta.
Mitä tulee Käyhköön, niin aika pieni otanta on 13 henkeä, ja koska en ole lukenut väikkäriä, niin en tiedä kuinka laaja maantieteellisesti otanta on. Kokemukseni mukaan akateemiesti koulutetun henkilön "arvo" on erilainen eri puolilla maata ja jos kukaan ei tiedä taustaasi vaan vain oppiarvosi, niin ei tuntematon voi oikein mitenkään väheksyä sinua. Helsingissä on niin paljon korkeasti koulutettuja, että joukkoon mahtuu kaikenlaista viheltäjää.
Jonne Brookslin kirjoitti:
Minäpä aion mahdollisessa tohtorin väitöksessä tehdä niin, että mitään karonkkaa tai muuta turhuutta ei järjestetä. Ei sellaiseen voi pakottaa. Kohteliasta se toki on, mutta tuollainen kuuluu oikeastaan vanhan yliopiston järjestelmään. Nykyisin makkaratehtaan tehokkuusmittareilla toimiva opinahjo on itse luopunut monista akateemisista perinteistä, miksi siis ei tuosta.
Mitä tulee Käyhköön, niin aika pieni otanta on 13 henkeä, ja koska en ole lukenut väikkäriä, niin en tiedä kuinka laaja maantieteellisesti otanta on. Kokemukseni mukaan akateemiesti koulutetun henkilön "arvo" on erilainen eri puolilla maata ja jos kukaan ei tiedä taustaasi vaan vain oppiarvosi, niin ei tuntematon voi oikein mitenkään väheksyä sinua. Helsingissä on niin paljon korkeasti koulutettuja, että joukkoon mahtuu kaikenlaista viheltäjää.
ei laadullisessa tutkimuksessa ole minkäänlaisia otantoja.
Voi luoja, näitä selityksiä. Elämä vaan yksinkertaisesti on erilaista ja joskus eriarvoistakin. Mitähän mieltä tohtorisnainen olisi niistä "paremmista perheistä", joissa on vain yksi huoltaja, joissa on riitaa ja toraa, joissa isä tai äiti on aina matkoilla vaativan työnsä takia, joissa on alkoholismia jne. Tuollainen kategorisointi on lapsellista. Minä tiedän monia työläisperheitä, joissa ei ole minkäänlaista katkeruutta ns. parempia perheitä kohtaan, vaan ovat ylpeitä omasta tilanteestaan. Toisaalta aikuisuuteen kuuluu se, että asiat ovat joissain elämänvaiheessa paremmin ja joissan huonommin ja yhtäkkiä asiat ovat taas päinavastoin: putkimiesperhe ansaitsee ja elää leveämmin kuin naapurissa pätkätöilla elävä tutkijaperhe.
Korjatkaa jos olen väärässä mutta mutu-tuntumani on se, että aiempina vuosikymmeninä työläiset ovat ehkä olleet yhteiskunnallisesti aktiivisempia, keskustelleet kotona politiikasta ja harrastaneet kulttuuria resurssiensa mukaan jne. Nykyään ehkä sosiaalinen pääoma on korostuneemmin sitä rahalla saatavaa, koska yhteiskunta polarisoituu ja perheet eriarvoistuvat ja esim. työssäni opettajana huomaan, etteivät mistään taustoista tulevat lapset lue kirjoja. Lisäksi Suomen kaltaisessa maassa alueelliset erot ovat suuret ja koulutuksen tasa-arvo ei toteudu. Itse olen vasta kolmikymppinen, joten omat lapsuudenkokemukseni pohjaavat lähinnä 90-lukuun. Ja minä olen siis sama, joka aiemmin kommentoi rahalla ostettavasta sosiaalisesta pääomasta.