Onko muilla yli nelikymppisillä tunne että eletään elämän ehtoopuolta?

Kyllähän se ihan totta on, että todennäköisellä loppupuolella ollaan, mutta ei se ola paha asia ollenkaan. :)

Mulla on se tunne jo näin alle nelikymppisenä.

Kaikki on ohi. Tässä nyt sitten vain ollaan ja odotellaan.

Ei ole tunne, että olisin elämän ehtoopuolella.

Olen innoissani ja jaksan tehdä juttuja, mutta en tahdo tehdä samoja juttuja kuin nuorena.

Itse asiassa minusta tuntuu, että elän oikeasti elämäni parasta aikaa. Ikinä minulla ei ole ollut näin helppoa elämää, näin paljoa aikaa ja rahaa itselleni, lupa ajatella näin paljoa vain omia halujani.

T. nainen 45v, naimisissa 21 vuotta, 2 lasta, joista nuorinkin jo 17-vuotias, omat vanhemmat ja appivanhemmat jo kuolleet

Tarkoitatko fyysisesti vai henkisesti?

On sellainen olo, että puoliväli menossa. Lapset tuo iloa elämään vielä sen verran. N47

Ei ole sellainen olo että ehtoopuolella mennään. En tosin ole jämähtänyt samoihin juttuihin kuin nuorena, kiinnostuksenkohteet elävät koko ajan ja luulen että se auttaa pysymään virkeämpänä eikä potemaan ikäkriisejä. 

Elämä on näin 45-vuotiaana suurella todennäköisyydellä ehtoopuolella, vaikkei yhtään tunnu siltä. Mieli ja tekemiset eivät laisinkaan kohtaa peilistä tuijottavan naaman kanssa. Onneksi.

Menopaussi on sellainen paussi että ei ole mitään menoa. Se on kuitenkin väliaikainen tila, paussi, ja sen jälkeen on taas kaikenlaista menoa. Kerroin tätä ennen ihan vaan vitsinä, mutta niinhän sanotaan että vakavilla asioilla ei saa tehdä pilaa tai ne toteutuvat. Niin tässä on nyt käynyt minun kohdallani. N56

Kiitos kysymästä!

Ikää 42v ja tuntuu, että olen palannut kuolemanpelkoineni teini-ikään. Tai ei tämä ole sellaista pelkoa, vaan ajattelen että mitäs jos ensi yönä saan aivoinfarktin, mikä on tuo muljahdus rinnassa, pitäisi oikeasti laihduttaa ne pari kiloa, miksi en sittenkin tehnyt pidempää iltalenkkiä…

Koen myös luopumista siinä, että kehoni ei kelpaa enää lapsentekoon. Tai ehkä kelpaisi, mutta se juna meni jo.

En silti koe olevani haudassa, lähinnä odotan että pääsen tämän vaiheen ohi ja päästän irti näistä pohdinnoista.

Olen 37, ja mulla on kohta 11kk poika ja toista suunnitellaan. Joten ei tunnu, ei todellakaan 😄

Nyt tehdäään eri juttuja kuin nuorena mutta oma toive on että elinikää olisi edessä saman verran kuin sitä nyt on takana.

N46

joo, et täs nyt enää ainakaan lapsia tehdä.

mutta toisaalta, elämää on niin kauan kun henki pihisee, joten voi tehdä jotakin muuta. itse olen alkanut bongata lintuja

On kyllä. Erityisesti varmaan siksi, että olen sinkku. Yksin eläminen on aika kallista ja rahat menee ihan arkisiin asioihin. Monet asiat jää kokematta ja tekemättä kun ei saa kaveria reissuun jne. Elämänpiiri on kaventunut valtavasti viimeisinä vuosina. Käytännössä elän 41- vuotiaana yksinäisen eläkeläisen elämää, vaikka asun Helsingin keskustassa kaiken äärellä ja teen mielenkiintoista työtä. Työstäkään en saa oikein mitään enää irti, mutta työpaikan tai koko uran vaihtoon ei ole oikeastaan mitään kiinnostusta.

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa minusta tuntuu, että elän oikeasti elämäni parasta aikaa. Ikinä minulla ei ole ollut näin helppoa elämää, näin paljoa aikaa ja rahaa itselleni, lupa ajatella näin paljoa vain omia halujani.

T. nainen 45v, naimisissa 21 vuotta, 2 lasta, joista nuorinkin jo 17-vuotias, omat vanhemmat ja appivanhemmat jo kuolleet

Olen ikäisesi ja asiat juuri päinvastoin.

Mutta ei se haittaa. Olen jo lukioikäisestä asti halunnut olla vanha, koska vanhat saa olla kärttyisiä ja rumia.

No ei tunnu. Olen 45 v.  Pieniä lapsiakin vielä, työelämää jäljellä monta kymmentä vuotta, vielä varmaan joutuu kouluttautumaankin uudelleen. Olen terve ja hyvässä kunnossa enkä ulkoisestikaan erityisen rupsahtanut.

Nuorempana kyllä tykkäsin pyöriä baareissa mutta sellainen ei ole kiinnostanut enää aikoihin,  ja tupakanpolttokin on jäänyt jo ajat sitten, ja urheileminen tullut tilalle. Eli en ole kaikista samoista asioista kiinnostunut enää kuin nuorempana.

Ajattelisin ,että ehtoopuolen tunnelmat voisi alkaa ehkä joskus kuudenkympin jälkeen. Vaikka mistäs sen tietää.

Olen 37, ja mulla on kohta 11kk poika ja toista suunnitellaan. Joten ei tunnu, ei todellakaan 😄

Ei ole. Ainoa häiritsevä asia on se ettei mulla ole töitä. Vuosia ollut työttömänä. Lapset tehty nuorena ja elämä on nyt helppoa.

Parin viime vuoden aikana olen alkanut käymään taas festareilla, ravintoloissa tanssimassa, leffassa jne. Tykkään elämästäni ja tykkäisin vielä enemmän, jos rahaa olisi enemmän.

Vierailija kirjoitti:

On kyllä. Erityisesti varmaan siksi, että olen sinkku. Yksin eläminen on aika kallista ja rahat menee ihan arkisiin asioihin. Monet asiat jää kokematta ja tekemättä kun ei saa kaveria reissuun jne. Elämänpiiri on kaventunut valtavasti viimeisinä vuosina. Käytännössä elän 41- vuotiaana yksinäisen eläkeläisen elämää, vaikka asun Helsingin keskustassa kaiken äärellä ja teen mielenkiintoista työtä. Työstäkään en saa oikein mitään enää irti, mutta työpaikan tai koko uran vaihtoon ei ole oikeastaan mitään kiinnostusta.

Miksi pitää olla kaveri reissuun? Itse tykkään ehdottomasti matkustaa mieluummin yksin. Yksin oleminen ei tosin muutenkaan ole minulle koskaan ollut ongelma. Päinvastoin, vaikea keksiä kaverille käyttöä oikein missään asiassa. Varsinkin jos reissaaminen jää kokonaan kaverin puutteen takia niin aika kamalaa.

Välillä tulee aika kurja olo. Sinällään haluaisin tehdä vaikka mitä, mutta tuntuu että on jotenkin vankina niin työn kuin kotielämänkin kanssa. Toki ikä tekee tehtävänsä sen suhteen mitä jaksaa yms.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on se tunne jo näin alle nelikymppisenä.

Kaikki on ohi. Tässä nyt sitten vain ollaan ja odotellaan.

Näinhän se on. Kaikenlaisia haaveita oli, paljon kouluja käytiin, vielä enemmän yritettiin työllistyä, ja vielä sitäkin enemmän tavoiteltiin edes joitakin niistä nuoruuden haaveista. Pieleen meni ja nyt vain odotellaan kaikessa rauhassa seuraavat 65 vuotta.

Ihminen ei voi sille mitään, että se vanhenee - mutta niin kuin näistäkin kommenteista näkee, ihminen voi aika paljon sille, minkälainen on oma asenne.

Jos elämä harmittaa (minkäikäisenä hyvänsä) niin niskasta itseään kiinni ja tekemään elämästä kivempaa. Aikuisena olemisessa on se hyvä puoli, että voi ihan itse vaikuttaa omiin asioihinsa.

Sellaiset keski-ikäiset, jotka joka käänteessä muistaa valittaa vanhenemisestaan, ne on aika rasittavaa seuraa. Kartan.

T. nelikymppinen