Onko vielä toivoa kun mies miettii eroa?

Vierailija kirjoitti:

Mitä mies aikoo tehdä lapsen suhteen? Onko miettinyt jo tarpeeksi konkreettisella tasolla tulevaa eroa myös lapsen kannalta?

Tämä on ikävästi sanottu, mutta oletko nyt ihan varma ettei ole toista naista? Aika harvoin mies lähtee "onnellisesta" suhteesta ilman että on joku joka odottaa.

Olen samaa mieltä, miehelle ovat "turvaympyrät" paljon tärkeämmät kuin naiselle - Kannattaisi ehkä ottaa selvää onko nyt kolmas pyörä tullut matkaan.

Sori, mutta mies valehtelee. Ehkä itselleenkin, mutta todennäköisesti vain sulle. Todennäköisesti on toinen nainen kuvioissa. Mutta vaikka ei olisikaan, niin miehen kertoma ja sinun antama kuvaus miehestä ei sovi yhteen.

Mies sanoo, että mikään ei ahdista ja että rakastaa sinua. Mutta rakastava mies ei jätä puolisoa yksin pienen lapsen kanssa, ellei ole aivan pakko. Perhe-elämän aiheuttama voimakas ahdistus voi olla tällainen pakko, mutta miehesihän sanoo, ettei ahdistusta ole. On vaan vaikutelma, että elämä voisi olla pikkuisen hauskempaa ilman perhettä. Se osoittaa, että sinä ja lapsi ette paina vaakakupissa yhtään mitään. Ette kertakaikkiaan mitään. Pienikin hetkellinen hauskuus ylittää teidän arvonne miehesi silmissä. Sori, mutta näinhän se on. Mies ei voi olla kuvaamasi kiltti, empaattinen ja rakastava, vaan äärimmäisen itsekäs ja laskelmoiva. Kaikki muu on ollut pelkkää teatteria.

Tai, kuten sanoin, valehtelee eron syystä. Todennäköisesti toinen nainen, mutta jos ei ole, niin ahdistusta/masennusta jota ei pysty ehkä itselleenkään myöntämään. Minkään arvoinen ihminen ei hylkää perhettään tuollaisista syistä jotka hän on esittänyt.

Suomessa ero on tehty liian helpoksi siksi niin käy. Monessa maassa ei ole avioeroa lainkaan.

Voiko mies olla masentunut? Kuulostaa jotenkin tutulta oudot puheet yksinolosta ja erosta, ilman järkeviä perusteluja. Myöhemmin alkoi sitten puheet itsemurhasta ja että on pidemmän aikaa ollut maentunut ja ihmisten seura ahdistaa.

Oikea päätös alkaa itse rakentaa omaa elämää jos kerran miehelle ei perhe-elämä kelpaa.

Eihän tuo ole mikään oikea parisuhde jos kk tolkulla vaan pitää odottaa mitä se mies aikoo tahdä vai ei tee ja tykkääkö/kelpaako/sopiiko. Koko elämä pyörii vain miehen halujen ja tarpeiden mukaan.

Munaton mies kun jätti lopullisen ratkaisunkin ap:n tehtäväksi. Varmaan esittää nyt uhria sukulaisten ja ysrävien edessä kuinka hän oli hyvä mies ja isä ja ap otti eron :(

Miksi kysyt häneltä, rakastaako. Sehän on lypsämistä, kinumista jos mikä...Ei sellaista tarvi kysyä...

Miehessä ei oo munaa vstaamaan "en rakasta", vaan vastaa kliseenä sinua miellyttääkseen Jos tosiaan vastaa "rakastan", niin eihän tuo ollenkaan rakastuneen toiminnalta tunnu. Vaikka kyseessä olisi pitkäkin parisuhde. 

Kylmän viileesti itse voisin sanoa miehelle, että minä vielä rakastan kaikesta huolimatta, mutta valitettavasti huomaan sinun tunteidesi viilenneen ja koet, että mies ei enää rakasta häntä kuten ennen.  Ja pitää nostaa muutenkin kissa pöydälle. Jo ennen asumuseroa pyydä miestä kertomaan, miten on ajatellut lapsenhoidon järjestää, sillä sinäkin kaipaat omaa aikaa. Laskekaa myös etukäteen, miten ero vaikuttaa kummankin talouteen. Konkretisoi asia miehelle. Ja sano miehelle, että toivot hänessä' olevan munaa edes sen verran, että mies kertoo lapselle  ja läheisille asian...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on lihonut +15kg tässä viime aikoina ja en usko että olisi kovin kaukaa haettua ettäkö voisi olla tavallaan masentunut (kuollakseenkaan sitä ei varmaan myöntäisi).

No ei taatusti ole toista naista. 

Tai sitten oli, mutta homma ehkä kariutui, tai ehkä yhden illan juttu joka vaivasi.

Enivei en olisi millään kestänyt apn asemaa. Olisin vaatinut ratkaisun jo ajat sitten, myös lopettanut läheisyyden kerjäämisen.

"Ruuhkavuodet on varmaan hiukan väsyttänyt miestä, mutta parisuhde on ollut kuitenkin ok, ainakin vielä vähän päälle kuukausi sitten mies vakuutti olevansa onnellinen ja muutama päivä myöhemmin ilmoitti miettivänsä eroa."

Tämähän on ristiriidassa tämän "haluaa olla yksin, koska yksin kaikki olisi niin paljon onnellisempaa." Kanssa.

Syy siihen että et tiedä missä mennään on varmaan tässä:

"Mies ei osaa puhua. Ei edes minun kanssani, ei kenenkään kanssa. Hän prosessoi kaikkia ajatuksia yleensä jonkin aikaa, tosin tämä eroajatus on nyt tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta."

Jos toinen haluaa erota niin on sanomattakin selvää että hän ei ole tyytyväinen johonkin joka liittyy parisuhteeseen tai perhe-elämään. Jos mies ei kerta kaikkiaan puhu niin vaikeahan sitä on sitten selvittää että mistä puristaa.

Tämä lause taas ei pidä paikkaansa: "Sanoo että rakastaa kun kysyn, muutoin kaikki hellyys ja hellittely on tipahtanut roimasti." tai sitten rakastaa hyvin omintakeisella tyylillä jos rakkauden osoitus on ero ja hellyyden / hellittelyn katoaminen.

Hän selvästi lukee "Havaintoja parisuhteesta" blogia jossa kerrotaan kuinka suhteessa pitää toimia itsekkäästi ja etsiä lähinna omaa nautintoa ;) "minun täytyy olla itsekäs ja nyt haluan olla vain yksin" 

Ei ole toista sotii tätä vastaan: "On toki viestitellyt 15v itseään vanhemman työkaverin kanssa melko paljon, mutta lähinnä musiikista ym". Pettämistä on monenlaista, henkistäkin joka erkaannuttaa omasta kumppanista.

Seksia saa sitten mahdollisesti muualta. Harva kieltäytyy 2 viikon jälkeen seksistä jos välit on kuitenkin noin niinku kunnossa: "Seksiä ei ole ollut kahteen viikkoon, ja kieltäytyi viikonloppuna seksistä."

Kuten jo yllä todettu, vaikka mies sanoo: "Plus mies on jo sanonut useaan otteeseen, että arki ei ahdista. Parisuhde ei ahdista. Lapsen kanssa olo ei ahdista...." niin joku syy siihen erohaluun kuitenkin on. Tämä on sitä paitsi normi vastaus kun ei vaan halua puhua...

Tuo tuollainen löysässä hirressä pitäminen "ehkä lähden ehkä en" on henkistä väkivaltaa. Sun pitää laittaa joku takaraja jolloin päätöstä pitää tulla, eihän noin voi elää.

Tämä on hyvä kommentti: http://www.vauva.fi/comment/27599590#comment-27599590

Nykyinen tilanne voi jatkua puoli vuotta, vuoden .... Kuinka kauan jaksat elää epätietoisuudessa ja toisaalta miten voit olla varma että jos mies nyt ilmoittaa jäävänsa, ei hän taas puolenvuoden kuluttua ole lähtemässä.

Ja sä jaksat toimia niin kuin nyt tästä eteenpäin? cmon... "Myönsi viikonloppuna vielä miettivänsä asiaa, ja sanoi, että viimeiset kaksi viikkoa on olleet todella mukavat, että hän ei löydä mitään valitettavaa viimeisestä parista viikosta. "

Tämä: "Rakkaus on lupaus, tahto ja päätös eikä heikko mielentila, jonka pohjalta voi empiä mielensä mukaan ja ottaa hatkat, kun tulee tylsää."

Summasummarun, tilanne näyttää todella huonolta ja toimii vain kun jaksat sietää ja alistua kaikkeen. Mies ei pysty tai halua puhua mistään niin siitä on ERITTÄIN vaikea rakentaa toimivaa liittoa johon liittyy luottamus siihen että toinen on siinä vieressä.

Kyllä sä olet jo tarpeeksi yrittänyt, päätöksiä pitää tulla heti. Jos ei tule niin pyörät pyörimään, kyllä se elämä jatkuu vaikka ei se aluksi helppoa ole. 

"Millä ajatuksella mä vielä jaksan? Mitä mä voisin sanoa jotta saisin miehen ajattelemaan asiaa tarkemmin?" Et mitään, koska teillä ei ole oikeaa puheyhteyttä.

"Varsinkaan kun minä en halua olla se joka viimeisen sanan tässä saa, en halua olla se joka lopullisesti perheen rikkoo. " Miehesi luultavasti ajattelee samoin. Ei pysty lähtemään vaikka haluaisi ja yrittää käyttäytyä niin että päätös tulee Sinulta.

Itse syyllistyin joskus tähän.

Tässä paljon vanhan kertausta kun luin että teit viisaan päätöksen ja lähdit. Onnea uuteen elämään, taistelit ja yritit eikä tarvitse katua mitään. Minunkin tekisi mieli haukkua vätys, loukkaava mihesi ja syyllistää kunnolla mutta esm masennus ja muut syyt voi vaikuttaa paljon

ja hän voi käyttäytyä näin vaikka ei haluaisi... 

Kyllä kun näitä yksi toisensa perään lukee, niin täytyy kyllä toden teolla ihmetellä, että mikä siinä on kun mies aina ryntää vähän ajan päästä karkuun, kun kuviossa on lapsi/lapsia? Onko valtaosa miehistä todellakin niin vastuuttomia? En ymmärrä, en sitten laisinkaan.

Tottakai pelkäsin että menetän miehen, siksikin halusin ylläpitää jonkunlaisen läheisyyden vaikkei petipuuhia tai pusuja ollutkaan. Ei koko 9kuukauteen. Mies itse myönsi että tilanteen takia ei haluta, ja minä kuvittelin että pienen läheisyyden ylläpito voisi olla hyväksikin.

Itsekunnioitusta mulle on sekin, että kuuntelee itseään ja tekee päätöksen vasta kun kokee itse olevansa valmis. Vaikka jollekulle se vaikuttaa säälittävältä ruinaamiselta, mulle se oli just sitä et tein niinkuin parhaaksi näin. Totesin että näin ei mikään näytä muuttuvan ja ihan itsellään tuli se olo et nyt riittää, nyt oon yrittänyt tarpeeksi. Koska nyt olo on lähinnä helpottunut, että tilanteeseen tulee jokin muutos, vaikka se nyt tarkoittaakin sitä et mä lähden.

Kysyin rakastaako hän minua juurikin siksi etten sitä nähnyt teoista, koska kaipasin sitä. Ehkä typerää, ehkä ei. Lakkasin kysymästä asiaa muutama kuukausi sitten, ja totesin ettei se asia miksikään muutu...

En tiiä mitä tuleman pitää, mut muuttolaatikoiden pakkaus alkaa tänään, tiistaina saan asuntoni avaimet ! Itse olen vain ylpeä siitä että jaksoin näinkin kauan yrittää, kun syksyllä ulvoin itsekseni ja mietin etten jaksa tätä ollenkaan. Ehkä olen menettänyt aikaa, mut mä en ole vanha ja aikaa on jäljellä - en kadu sitä et tähän meni näinkin kauan. Ja voin sanoa et kaikkeni tein, niin ei kaduta sekään et lähden. Onneksi!

Ap

Jeesus, ajattelin tämän tapahtuneen ihan vasta, kunnes tajusin tilanteen jatkuneen jo kauan!

Jatka elämääsi, ei tuosta mitään tule. Enemmänkin koen, että mies pitää sinua niin kilttinä, että saa pelleillä miten sattuu ja vaikka kuinka kauan.

Jos ero olisi ollut aivan tuore, olisin ehdottanut mustasukkaisuus kikkaa. Alkaisit samalla lailla näpräämään puhelinta, kävit kampaajalla ja näyttäisit mitä toinen menettää.

Mut se on jo myöhäistä.

Hyvä ap, että olet miettinyt niin kauan, että nyt olet varma päätöksestäsi, ja olet tehnyt juuri niin kuin itsellesi parhaaksi olet kokenut. Toivotan hyvää jatkoa!!! Mutta kerro edelleen tänne aika ajoin mitä elämääsi kuuluu.

Jollain tasolla kyllä muuttui joku konkreettisesti meidän välillä, tai mussa niin että nyt kotona on rennompi ilmapiiri, suhtaudutaan molemmat tähän semmoisena, että tää tauko voi tehdä hyvää - jatketaan sit yhdessä tai erikseen. Avioeropapereiden kanssa ei aio mies pitää kiirettä muutenkaan, mut nyt ajatuksella että ollaan yhdessä vielä vaikka ollaan eri osoitteissa, niin mies totesi ettei tosiaan viimeisellä eropäätöksellä ole kiire - katsellaan.

Toivon et oli lopputulema mikä vaan, että se tuntuu hyvältä sit aikanaan. Tää tais olla ainoa oikea tapa nyt itselle ja meille lähestyä tätä asiaa, että ensin antoi sen tunteen tulla itsekseen että nyt tauko, eikä pakottanut tilannetta kumpikaan mihinkään suuntaan sitä ennen. Mäkin olisin voinut hoitaa tilanteen hyvinhyvin lopulliseksi alentumalla vaikka haukkumaan, syyllistämään ja sanomaan et nyt tää on tässä (samalla ku olisin lähtenyt ovet paukkuen taikka sormuksia viskoen). Sit se ehkä olis ainakin ollut lopullinen loppu. Oon onnellinen et osasin suhtautua tähän näinkin kypsästi (oma mielipide), ja antaa itselle luvan olla avoimin mielin vaikka tämmöiseen päätökseen päädyin.

Musta tuntuu hyvältä, vaikka toki tää kaikki on yhä kysymysmerkkiä et mitä tapahtuu. Mut muutos tuo muutosta. Oli se sit yhdessä tai erikseen niin ylöspäin on pohjalta tie. Toki vielä kun viihdyn miehen kanssa ja vielä ollaan saman katon alla, suurin toive on se että ympäri mennään yhteen tullaan, mut se jää nähtäväksi.

Ylipäätään musta tuntuu et oon rennompi ystävien ja työkavereidenkin seurassa. Tää muutos tekee hyvää.!

Ap

Mä vähän luulen, että kun nyt muutatte erillenne, teidän suhde ei enää vaan tule toimimaan, vaan voisit laittaa ne eropaperit menemään parin kuukauden päästä, kun olet ajatellut asiaa siellä omassa kämpässäsi läpi. Ota mieheen kunnon hajurako ja etäisyyttä. Varsinkin tuo viimeinen lause omasta rennommasta olosta kannattaa ottaa vakavasti. Itsetutkistelu tekee hyvää, huomasin sen kun erosin kihlatustani. Olin parin vuotta sinkkuna ja harrastin lähinnä panokavereita ja satunnaisia yhden yön juttuja. Siinäkin oli enemmän seksiä kuin oli ollut koko 3 vuoden parisuhten aikana. Ei ollut mitään kiinnostusta vakiintua tai seurustella. Ex yritti vonkua mua joskus takaisin, mutta aloin ajatella, että miksi se uusinnalla siitä muuttuisi, alussa vähän ja sitten taas telkantöllötystä....mä sanon, että älä edes harkitse tuon parisuhteen jatkamista, vaan repäise itsesi irti. Siinä kun oppii tuntemaan itseään, oppii myös ns. hajunenän ja varomaan tietynlaisia lipeväkieliä ja teeskentelijöitä.

Tsemppiä sulle ja parempaa tulevaisuutta!

Nyt veikkaan että mies ajattelee että hän kokeilee naisia oikein olan takaa ja paneskee ympäriinsä, ja sillä aikaa ap istuu kotonaan kädet ja jalat ristissä odottamassa että löytääkö mies jotain parempaa, ja jos ei löydä niin mies palaa sitten takaisin ja jatketaan siitä mihin jäätiin. Yllätä ap se.

Olet kyllä epätoivoinen, täysin riippa. 

Ei pahalla ap, mutta olet ihan järkyttävä tossu. Ei ihme että mies jahkailee ja miettii, annat siihen mahdollisuuden. Nyt vähän itsetuntoa ylös ja tollanen "mies" niskaperse otteella ulos.

Mitäs ap:lle nyt kuuluu?

Huomenta.

Ja niin meni ohitse 3v hääpäivä. Vuosi ilman läheisyyttä mieheltä. Vuosi siitä kun putos pohja elämältä. Ja yhä... yhä mies kulkee sormus sormessa ja sanoo ettei tiedä mitä hän haluaa. En tiedä on aikamoinen kirosana mulle nykyään. Nyt oon asunut omillani sen kolmisen kuukautta ja antanut miehelle vielä vähän aikaa sitten ymmärtää että olen tässä. Mutta... vuosi on aika saatanasti liikaa aikaa miettiä, haluaako perheensä vai ei.

Joten 1,5kk sitten otin sormuksen pois. Kuukausi sitten sanoin miehelle, että sais nyt luvan hoitaa ne eropaperit, koska mä en jaksa enää. Ei saa aikaiseksi. Näköjään haluaa teetättää eron niin et mä oon se joka muuttaa ekana pois, mä oon se joka aloittaa talon myyntiprosessin, mä oon se joka näköjään joutuu eropaperitkin täyttämään. Haluaa näköjään musta syntipukin, ja vaikka ajoittain oon katkera ja vihainen, että viitsiikin näin rumasti kohdella vaimoaan, oon alkanut päästää vihasta ja katkeruudesta irti.

Eilen mietin, kuinka hienosti oon tän kaiken händlännyt, työpaikan vaihdokset, lemmikin kuolema, auton hajoaminen ja arki ilman lapsivapaata viikonloppua. Ja se on alkanut vihdoin tuntua hyvältä.

Ja olen huomannut senkin, että kelpaan kelle vaan - just niin kliseisesti kun Juha Tapiokin hoilaa. Ottajia vaikuttais olevan jokaiselle sormelle, ja se kieltämättä tuntuu hyvältä. Vielä en sitoudu kehenkään, mutta on tuossa nyt kaksi tyyppiä jotka kiinnostavat itseänikin kovasti, jotka piirittävät minkä ehtivät.

Vuosi. En silti koe et se meni hukkaan, vahvempi ja onnellisempi mä olen nyt kuin pitkiin aikoihin.

Eipä ollut kliseisen onnellista loppua tällä, vaan nyt jokin täysin erilainen polku kuljettavaksi. Jos sitä pystyy väärin kohtelevaa ihmistä rakastamaan näin paljon, kaipa sitä oikein kohtelevaa ihmistä rakastaa joskus vielä enemmän.

Johan tätä on katottu pitkään. Aika kirjottaa tälle asialle piste, jatkaa elämää.

Ap