Lue keskustelun säännöt.
Onko vielä toivoa kun mies miettii eroa?
niiskuneiti
02.11.2016 |
Onko kokemuksia siitä, että mies olisi miettinyt eroa jonkin aikaa ja olisi vaikuttanut päätöksestä varmalta, mutta kuitenkin tullut lopulta toisiin ajatuksiin?
Neljä viikkoa sitten mies ilmoitti, että ehkä haluaa erota ja puolitoista viikkoa sitten yhä piti eroa järkevimpänä vaihtoehtona. Syyt ovat vaihdelleet jonkin verran, mutta nyt viimeksi kun puhuttiin, syynä oli se että mikään ei ahdista ja missään ei ole vikaa mutta haluaa olla yksin, koska yksin kaikki olisi niin paljon onnellisempaa.
Meillä yhteinen asuntolaina ja pieni lapsi. Ollaan naimisissa ja oltu n. 5v yhdessä. Seksiä on ja me molemmat ollaan siihen oltu tyytyväisiä. Ruuhkavuodet on varmaan hiukan väsyttänyt miestä, mutta parisuhde on ollut kuitenkin ok, ainakin vielä vähän päälle kuukausi sitten mies vakuutti olevansa onnellinen ja muutama päivä myöhemmin ilmoitti miettivänsä eroa. Toista naista ei ole.
Nyt asuu vielä kanssamme. Katselee asuntoja silloin tällöin, olen pyytänyt että jaksaisi vielä yrittää mutta en ole saanut vastausta suuntaan tai toiseen. Nukkuu yläkerrassa eri huoneessa kuin minä. Ottaa halaukset ja poskipusut vastaan, mutta muuten on todella etäinen. Juttelee ja viestittelee kyllä, toissapäivänä tuli mukaani suihkuun ja sunnuntaina saunassa oltiin yhdessä.
Olen antanut miehelle tilaa tehdä omia juttujaan kun on kotona, en ole vaatinut parisuhdeaikaa ja pakottanut miestä antamaan vastauksia heti. Kärsivällisyys ei ole kovin hyvä ollut minulla, mutta nyt olen jaksanut tätä kestää vielä toistaiseksi.
Minä haluan vielä yrittää, mutta mikä olisi paras toimintatapa juuri nyt? Voinko vielä toivoa että tämä olisi vain ohimenevä vaihe? Mies ei ole pistänyt tikkuakaan ristiin avioeron eteen.
Voisiko olla 30-v kriisistä kyse kun mies täyttää kuukauden päästä 28? Meneekö tällainen vaihe ohi vai mitä minun tästä pitäisi ajatella?
Kommentit (125)
Mies on nyt hiukan rennomman oloinen ja oli aidosti kiinnostunut kun kerroin minulla olleen samanlainen vaihe vuosi sitten, että mietin eroa ja syy ei ollut kovin selkeä - oli vain olo että en osannut olla mihinkään tyytyväinen. Mies kysyi itse, että oliko oikeasti niin, ja kysyi myös että mitkä syyt ja miten se meni ohi. Ja missä ajassa. Mies oli selkeästi kiinnostunut siitä, että tällaista voi olla. Se sai minut ajattelemaan, josko tosiaan miehellä sitten vain olisi tämmöinen "vaihe". Tietty se voi jäädä päällekin eikä hän pääse yli ajatuksesta erosta, mutta jos kyse on tästä niin miksen siis odottaisi hänen kanssaan kun hän tässä vielä on.
Myönsi viikonloppuna vielä miettivänsä asiaa, ja sanoi, että viimeiset kaksi viikkoa on olleet todella mukavat, että hän ei löydä mitään valitettavaa viimeisestä parista viikosta. Hänkin on käyttäytynyt kohteliaammin minua kohtaan, olemme melkein viettäneet nyt parin viikon aikana enemmän "arkista yhteistä aikaa" ilman häiriötekijöitä (puhelin, tv, tablettitietokone jne). Minusta oli mukavaa että hän huomioi muuttuneen arjen, näkee sen mitä yritän tässä toteuttaa - pitää perheemme kasassa. Olla se aikuinen ja antaa tilaa, aikaa ja elää omaa elämääni perheessä juuri niin kuin haluan sen itse tehdä.
Minulla itselläni eron mietintävaihe kesti noin 2-3kk, toivotaan että tilanne selkiytyisi vielä pian... Vielä jaksan mutta kyllä tämä aika hitokseen rankkaa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanne jatkuu yhä. Nyt on tosin päästy siihen että nukun miehen vieressä ja kainalossakin. Mutta ei seksiä. Ei suudelmia. Toivon vieläkin että mies tulisi järkiinsä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tilanne jatkuu yhä. Nyt on tosin päästy siihen että nukun miehen vieressä ja kainalossakin. Mutta ei seksiä. Ei suudelmia. Toivon vieläkin että mies tulisi järkiinsä.
Ap
Olet monta kuukautta jaksanut katsoa tuota tilannetta? Itsellä olisi ainakin mennyt järki ja mies saanut lähteä litomaan lopulta.b
Tiivitaavi86 kirjoitti:
Ei onnistuisi toisinpäin. Että nainen lähtisi koska perhe-arki väsyttää. Sano miehellesi että kyllä se sinullakin väsyttää mutta tämä on sitä oikeaa elämää. Sanoisin että lähde sitten jos niin tulet onnelliseksi. Ja lopeta se miehen halailu ja pussailu. Ihan vihaksi pistää. En pystyisi moiseen. Vittu mikä mies, kiusaa toista hokemalla kokoajan että ehkä haluan eron ja etsii asuntoja. Mä.sanoisin että ala lähteä sitten vaikka hotelliin ja etsi sieltä käsin niitä asuntoja.
Juuri lähti serkun vaimo syksyllä. Syytti serkkua että tämä ja lapset ovat pilanneet hänen elämänsä. Uusi mies ja asianajaja ositusta silmällä pitäen katsottuna jo etukäteen, joka pennin kuulemma ottaa minkä suinkin saa. Entinen yhteinen koti piti laittaa heti myyntiin alihintaan - en tiedä onko tuo laillistakaan, mutta serkku oli aika shokissa alkuun kun homma tuli ihan puuntakaa eikä osannut oikein pitää puoliaan. Lapset on näennäisesti viikko-viikko, mutta käytännössä naisella omalla viikollaan max 3 arkipäivää koska "tarvitsee omaa aikaa", eli siis enemmän aikaa rillutella uuden miehen kanssa.
Että kyllä ne naisetkin osaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne jatkuu yhä. Nyt on tosin päästy siihen että nukun miehen vieressä ja kainalossakin. Mutta ei seksiä. Ei suudelmia. Toivon vieläkin että mies tulisi järkiinsä.
Ap
Olet monta kuukautta jaksanut katsoa tuota tilannetta? Itsellä olisi ainakin mennyt järki ja mies saanut lähteä litomaan lopulta.b
Kokonaista 2 kuukautta? Aika lyhyt aika kun erokin kestää sen puoli vuotta ja sitten menee muksulta iskä.
AP:lle rutosti pisteitä... Jos menee lopulta rikki niin AP:n ei ainakaan itseään tarvi sättiä yrityksen puutteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa nyt lukea muuta kuin aloituksen. Meillä oli tuolla lailla kun lapsi oli pieni. Asunto oli jo hommattu ja välit oli viileet.
Onneksi mentiin sutten perheneuvolaan juttelemaan, ja parisuhdeterapeutille. Vaikka toinen oli ihan varma että tässä se nyt oli, riitti kun edes suostui keskustelemaan. Sitten vastapuoli, sen sijaan että olisi alkanut mököttää, jaksoi sanoa kuitenkin arvostavia asioita toisesta. Alkoi tulla ymmärrys, että sitä välittämistä on kuitenkin vielä.
En pidä pahana edes sitä jos ehtii muuttaa vuokralle. Siellä kun on sitä omaa tilaa liiankin kanssa, alkaa miettiä että olisiko siinä perheessä sittenkin niitä hyviäkin puolia.
Kun ei ala juosta vieraissa, ja säilyttää asiallisen keskustelun, kaikki on tuossa vielä mahdollista.
Me vaihdettiin asunto ja työ vähemmän stressaavaan, lähdettiin kahden kesken lomalle, ja rakastuttiin uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Tilanne jatkuu yhä. Nyt on tosin päästy siihen että nukun miehen vieressä ja kainalossakin. Mutta ei seksiä. Ei suudelmia. Toivon vieläkin että mies tulisi järkiinsä.
Ap
Tuo on tosi hyvä. Tuosta se välien lämpeneminen meilläkin lähti palautumaan. Nyt jos vielä voitte käydä juttelemassa jossain, perheneuvolaan esim. Tai parisuhdeterapeutti.
Mies välittää jos päästää viereen, mutta on jostain vihainen, surullinen tai masentunut.
Saathan lasta säännöllisesti nyt yökylään, mummolle, tädille, naapuriin. Se on hänelle loppupeleissä paljon vähemmän traumaattista kuin avioero. Varmista että olette kahden öitä, voitte puhua ja olla kahden. Keskity nyt siihen että ymmärrät mikä kumppania pahiten painaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko raskauskilot jääneet vyötärölle? Se voisi olla isokin syy, kirjaimellisesti.
Heitä mies pellolle. Hän ei rakasta sinua. Siltä ainakin kuulostaa. Rakkaus on lupaus, tahto ja päätös eikä heikko mielentila, jonka pohjalta voi empiä mielensä mukaan ja ottaa hatkat, kun tulee tylsää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet kynnysnatto! Itse kun mietit eroa, pahoititko miehesi mielen? Roikkuiko miehesi tyhjän päällä, odottaessaan päätöstäsi?
niiskuneiti_ap kirjoitti:
Pitänee opetella käymään jossain muualla kuin kotona. En ole oikein koskaan ollut sen tyyppinen ihminen että osaisin käydä oikein missään, tietty kun on tottunut että kotona on ollut mukavaa. Meinasinkin, että todella tuo liikkeelle lähteminen ja oman itsetunnon boostaaminen tekis hyvää, jo pelkästään esimerkiksi se, että kävisin uimassa, kävelyllä, kavereilla tai jossain kyselemättä sen kummemmin, vain ilmoittamalla et hei mä meen nyt.
Musta on silti hassu kuinka nopeasti ajattelen, että tässä on toivoa kun mies selkeästi antaa pientä joustoa toiminnassaan myös minulle päin. Kukapa ei harkitsisi vielä päätöksiään jos tässä on nyt miehelläkin ollut parisen viikkoa mukavampi olla, kun on saanut tilaa, aikaa ja huomaa että olen tyytyväinen hänen kanssaan ihan yksinkin. Etten tarvitse pelkästään häntä siihen että olen onnellinen. Josko se olisikin se syy miksi hän miettii eroa, että ei ole katsonut riittävänsä tällaisena, kokenut ettei arki riittäisi minulle sellaisena kuin se on, että en osaisi olla onnellinen ilman häntä...
Ei kai mies takapuoltani hyväilisi jos ei antaisi ajatuksissaan yhtään tilaa sille, että tästä voisi joku muuttua, kun eroaikeet ilmoittaessaan muuttuikin niin etäiseksi ja hyvä kun koskea antoi. Tai juttelemaan pystyi. Nyt sentään jo jotain jutustelua ja pientä kosketustakin, mies vaikuttaa tyytyväisemmältä. ehkä typerää ja sinisilmäistä ajatella näin, mutta jotenkin en usko siihen etteikö tämä olisi vain vaihe joka vaan täytyy kestää...
Olkoonkin vaikka toinen nainen. Vaimona kuitenkin loppupeleissä ja se, että tästä tulee olemaan vaikea irtautua jos sille tielle lähtee niin olemme tyttäremme kanssa ihan paljon vahvemmilla kuin joku 20v miestä vanhempi nainen jonka kanssa vaan sattuu olemaan helppo puhua kiinnostuksen kohteista? Ja mitä oikeasti vanhempi nainen näkee näin nuoressa perheenisässä.... Ajatuskin vähän naurattaa.
"Pitää opetella käymään jossain"?
Olet ollut aivan liian takertuva ja tarvitseva, roikkunut miehessäsi ja tukahduttanut häntä. Minäkin jo tuossa sanoisin, että tarvitsen tilaa, nimittäin edes hengittää vapaasti. Sinun täytyisi tosiaan opetella olemaan erillinen itsenäinen ihminen jolla on omia menoja, harrastuksia, ystäviä. Sinulla on jotain kasvamista jäänyt tapahtumatta kun olette menneet nuorena yhteen. Parisuhde ei ole sitä että roikkuu toisessa kuin myllynkivi. (Puhun omasta kokemuksesta)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun kaverille tuli ero samasta syystä, oli aina nojannut mieheensä, että mies on aika hänen tukena ja turvana. Lopulta mies uupui siihen ja lähti. Kaveri kävi sitä sitten jossain terapeutilla läpi, että onko sut hylätty lapsena. Siitähän se alkoi purkaantuun. Kasvu tulee joka tapauksessa, jos ei muuta niin pakoon edessä. Eron jälkeen on pakkokin nojata vain itseensä.
Onhan tätä jatkunut lokakuun alusta asti, pian nelisen kuukautta. Parisuhdeterapiaan mies ei suostu, eikä tiedä omin sanoin itsekään mikä vaivaa. Vaikka kuitenkin haaveilee yksin olosta, ei viihdy kotona siltikään yksin - ei halua saunaankaan yksin kun on kuulemma kivampi mennä kahden.
Yökylään ei olla lasta usein saatu, mutta onneks nukkuu hyvin ja saadaan aikaa kahdenkin. Nyt oon jälleen viikonlopun vanhempieni luona lapsen kanssa jotta mies saa aikaa ja tilaa.
Oon touhunnut paljon omiani, käynyt kavereilla ja koittanut panostaa omaan hyvinvointiini.
Mies sanoo rakastavansa jos kysyn, mutta ei sano takaisin jos minä sanon hänelle niin. Miljoona mahdollisuutta oon antanut että saa lähteä jos sitä tosissaan haluaa ja tässä se vielä roikkuu. Pipari ei kelpaa vaikka tarjolla olisi.
Kuitenkin sanoo että olen nätti (hyvin harvoin), ja olen raskautta edeltävässä painossani ollut jo ennen koko episodia, nyt -15kg lähtenyt kolmen kuukauden aikana.
En oo syyllistänyt, huutanut, tiuskinut taikka haukkunut, koittanut vain ymmärtää ja olla lämmin häntä kohtaan (yritän ajatella että hänellä se suurempi ongelma on, minähän tiedän mitä haluan. Ja tiedän etten ole tehnyt mitään miksi mies "rankaisisi" minua näin). Olen panostanut siihen että arki sujuu, miehellä on omaa aikaa harrastuksilleen enemmän kuin ennen, eikä olla riideltykään juurikaan. Arki sujuu mutta lähes kaikki intiimi puuttuu (halaukset ja kainalossa nukkuminen onneksi ovat nyt arkipäivää). Mies on paristi hyväillyt mua sormin ja vähän mustasukkainenkin kun olen käynyt kavereiden luona ja 'voinut hyvin'.
Kuitenkin alan itse kovasti väsyä tavallaan tähän tilanteeseen, tiedän olevani tällä hetkellä se ns "kynnysmatto", mies päästää lähelle mutta mitä tulee tulevaisuuden suunnitelmiin taikka parisuhteen ylläpitoon niin mies on jokseenkin välinpitämättömän oloinen. Yritän antaa anteeksi sitä, koska jos on hukassa niin on.
Aiemmin kun itse mietin eroa vuosi sitten, en kertonut siitä miehelleni vaan yritin itse panostaa enemmän parisuhteeseen joka saikin mun ajatukset korjaantumaan ja myötä- ja vastoinkäymisissä olen tähän sitoutunut. Pakottanut jäämään en ole.
Voi kun joku voisi tietää vastauksen etukäteen mitä tässä käy, tiedän että tuskin mieskään loputtomiin tätä jaksaa. Enkä valitettavasti yhäkään halua häntä jättää, vaikka kohteleekin mua nyt huonosti. Kuitenkin monta vuotta on pitänyt mua etusijalla aiemmin. Ja jos hän haluaa perheemme rikkoa, hän saa tehdä sen ihan itse.
Jos jättäisin, jäisin katumaan. Ja katua en halua....
Millä ajatuksella mä vielä jaksan? Mitä mä voisin sanoa jotta saisin miehen ajattelemaan asiaa tarkemmin?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehenä sanoisin, että kyllä tuollaisessa tilanteessa sekin on mahdollista, ettei mitään toista naista ole.
Kolmenkympin kriisi vaan puskee pintaan, elämän tuntuu toivottomalta paskalta, joka päivä samanlaiselta ja vaimon haaveet mahdottomilta toteuttaa. Sitä miettii, ettei jaksa perhe-elämää joka antaa toki jotain, mutta työssäkäymisen ohella uuvuttaa todella tehokkaasti.
Itse ainakin sen ikäisenä mietin, olisiko parempi asua ihan yksikseen kuin perheen kanssa, jossa joku aina haluaa ja vaatii jotain.
Mutta ohi sekin meni.
Vierailija kirjoitti:
Miehenä sanoisin, että kyllä tuollaisessa tilanteessa sekin on mahdollista, ettei mitään toista naista ole.
Kolmenkympin kriisi vaan puskee pintaan, elämän tuntuu toivottomalta paskalta, joka päivä samanlaiselta ja vaimon haaveet mahdottomilta toteuttaa. Sitä miettii, ettei jaksa perhe-elämää joka antaa toki jotain, mutta työssäkäymisen ohella uuvuttaa todella tehokkaasti.
Itse ainakin sen ikäisenä mietin, olisiko parempi asua ihan yksikseen kuin perheen kanssa, jossa joku aina haluaa ja vaatii jotain.
Mutta ohi sekin meni.
Kiitos että jaoit tämän. Mikä auttoi sinua pääsemään tästä tilanteestasi eteenpäin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme jahkailua. Ja tämä on just sellainen ällöttävä esimerkki siitä, että väsätään lapsi ja sitten mies pesee kätensä koko hommasta. Kai se nyt ottaa vastuun lapsestaan? Mikä oikeus miehellä on vain ottaa ja lähteä?
Kellä vaan on oikeus erota puolisostaan tässä maassa.
Se vaan ällöttää kun miehet pitävät oikeutenaan erota myös niistä lapsista samalla. Apeen kannattaisi sanoa miehelle että kai sä otat erossa lapsen mukaasi. Ja katsoa mitä käy.
Mieskin on sanonut joskus aiemmin että jos olis hänestä kiinni, hän pitäis lapsen vaikka itsellään. Tämä siis syksyllä. Kertoi että kyllä niin paljon lapsestaan välittää. Kuitenkaan se ei ole mahdollista, vuoropäivähoitoa en halua ja miehen työvuorot estävät näinollen sen, että olisi esim. Viikko-viikko. Joutuisin eron tullessa kyseeseen kuitenkin suunnittelemaan elämäni hänen ympärilleen, ei kuulosta houkuttelevalta varsinkaan kun itse en halua erota.
Mahdollisuuksia erota on ollut todella monta, ja vielä mies täällä jöpöttää. Välinpitämättömyys vaan alkaa raastaa minua ihan hirveästi. Intiimiyden puute. Se ettei puhu taikka pukahda, vaikka mitä kysyisin. Jokseenkin kurja tilanne. Varsinkaan kun minä en halua olla se joka viimeisen sanan tässä saa, en halua olla se joka lopullisesti perheen rikkoo. Jos mies haluaa erota ja jättää perheensä, saa tehdä sen ihan itse.
Ap
Suikkari ja pihviateria viikottain saa eroajatukset unohtumaan.
Parasta valmistautua muuttoon. Asunto on myytävä aika nopeasti että saatta hankittua omat asunnot.
Onko muilla omakohtaisia kokemuksia?