Lue keskustelun säännöt.
Halusin avautua vastentahtoisesti harrastetun seksin vaikutuksesta ihmisen seksuaalisuuteen ja psyykeeseen, mutta se typerä seksologiketju poistettiin
01.11.2016 |
Anyway. Omaa seksuaalisuuttani on todellakin haavoittanut ns. velvollisuusseksi. Ajatuskin seksistä ahdistaa, enkä enää tunne juuri lainkaan halua harrastaa seksiä. Olen tästä todella surullinen, mutta en tiedä miten voisin asian korjata. Kieltäydynkö jatkossa seksistä kumppanini kanssa niin kauan kunnes tunnen taas aitoa halua seksiin? Miten saisin miehen ymmärtämään, että seksin harrastaminen velvollisuudesta painostuksen alla vaan haavoittaa lisää seksuaalisuuttani? Nyt jo ahdistaa, että kohta tulee taas se hetki, kun mies tulee viereeni ja ilmaisee halunsa ja vastustuksestani huolimatta saa minut lopulta suostuteltua siihen, vaikka todella en haluaisi.
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama tilanne.. Olen 22 -vuotias nainen ja olen ollut mieheni kanssa 5 vuotta yhdessä. Ennen häntä olin suorastaan nymfo, nykyään seksi ahdistaa ja suorastaan kauhistuttaa.
Suhteen alkuaikoina mies moitti usein ulkomuotoani (olen aina ollut timmi, mutten tarpeeksi timmi, eli en ole ollut ns bikinifitness kunnossa vaikka vatsalihaksetkin aina erottuneet jne..) ja sen myötä itsetuntoni on laskenut. Alkuaikoina ne kerrat kun tein itse aloitteita, ne AINA torjuttiin. Oli tärkeämpää tekemistä tai väsymystä jne mutta aina kun hän halusi seksiä, sitä myös sai.
Noh, en ole enää noin kolmeen vuoteen halunnut seksiä, joskus jopa itkienkin avannut haarat (ei todellakaan ole muuta kuin sukupuoliyhdyntää meillä). Aina ahdistaa, kun mies tulee viereen ja haluaa seksiä, sillä suuttuu hirveästi, jos en anna. Tämä siis jokapäiväistä. En todellakaan nauti seksistä ja tuntuu ihan hullulta, että ennen halusin sitä 24/7. Nykyään se vain sattuu (yllätys yllätys kun ei haluta). Ja ehkä kerran parissa kuukaudessa nautin seksistä, kun oikein kovasti yritän ajatella jotain fantasioita samalla...Olisikohan mitään oikeasti rakentavia vinkkejä? Eihän tämä voi näin vuosikausia jatkua... Ero ei nimittäin ole nyt vaihtoehto (mentiin naimisiin nyt kesällä, yhteinen asuntolaina, minulla yliopisto-opinnot kesken joten olen taloudellisesti riippuvainen huomattavasti enemmän tienaavasta miehestäni jne)...
Siis mitä kettua? Joko tämä tarina on täysi provo tai sitten jotain on pahasti pielessä.
Kuvitellaan, että tämä on totta, niin miksi ihmeessä pitää vielä mennä naimisiin. Kolme vuotta itku kurkussa antanut seksiä miehelle, mutta naimisiin kyllä mentiin. Mit vit?
Heh, olisikin vain satua. Ei kuitenkaan ole. (Mainittakoon että täytän 23 kahden viikon päästä, eli nykyisen puolisoni tapasin 18 -vuotissyntymäpäivilläni noin 5 vuotta sitten) Aloitin seksielämäni hyvin nuorena (15 -vuotiaana), joten puolisoni tavatessani minulla oli jo kolme villiä, seksirikasta (jos noik voi sanoa?) vuotta takana. Joskus ajattelen, että se jäätävä sex drive johtui vaan siitä nuoruudesta..?
Noh, mieheni tavatessani uskoin löytäneeni maailman upeimman ja parhaimman kumppanin (on minua 5 vuotta vanhempi, pitkä, komea ja lihaksikas) ja rakastuin ensisilmäyksellä ihan liikaa. Ekat pari vuotta tosiaan menikin ihan ok, tosin itsetuntoni laski aivan älyttömästi, kun kumppani arvosteli (ihan hyvää)kroppaani ja painosti dieetteihin ja treenaamaan entistä enemmän (kävin 5 x viikossa salilla). Jotenkin seksi ollut aina einiintäydellistä mieheni kanssa. Olen vaan aina ollut niin rakastunut häneen ja kuvitelmaan yhteisestä tulevaisuudesta.
Kihloihin mentiin, kun olin 20 -vuotias ja siitä alkoi häiden suunnittelu. Vaikka seksielämä ahdisti, halusin silti olla mieheni kanssa (koska rakastan häntä ja hän minua). Kauhealtahan sekin kuulostaa, että hänen kanssaan saan ns hyvän elämän, koska taloudellinen puoli on todella hyvässä kunnossa hänellä. Toki itsekin opiskelen yliopistossa hyväpalkkaista alaa, jossa hyvä työllistyminen, mutta näin opiskelijana on ihan kiva, kun ei tarvitse jokaista penniä laskea. Lisäksi muuten mies on kaikkea mitä olen koskaan toivonutkaan. En vain ole osannut päästää irti, enkä tosiaan näin alle puolen vuoden jälkeen häistä voikaan niin tehdä. Rakastan kyllä miestäni, mutta olen seksuaalisesti tukahdutettu, joka näkyy kyllä sitten muuten käytöksessäni...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut naiset jäävät vastentahtoisesti vanhoiksipiioiksi. Joidenkin pitäisi olla vanhojapiikoja.
Eli jos psyyke ei kestä väkisinmakaamista niin ei pidä ryhtyä parisuhteeseen? Vai mikä tässä oli pointti?
Jos ei seksihalut kohtaa, niin ei pidä jatkaa parisuhteessa. Täälläkin käsittämättömiä tarinoita alistavista miehistä, jotka ovat toiminnallaan rikkoneet naisen psyykkeen. Mutta nainen kuintenkin oli tällaisessa suhteessa. Miksi?
Niin no tässä ketjussa keskustellaan vastentahtoisen seksin vaikutuksista psyykeeseen ja minusta on käsittämätöntä että se seksologi väittää että sitä tulisi harrastaa.
Mihin kohtaan se suhteesta lähteminen tulisi ajoittaa?
No siihen kohtaan, kun toinen alkaa pakottamaan seksiin. Täällä on ollut kommentteja, joissa on kerrottu suostuvansa seksiin vaikka ei ole kauheasti haluttanut. Silti se muuttuu ihan mukavaksi, eikä tilanne ole vastenmielinen. Mutta jos se seksi alkaa muistuttamaan lähinnä raiskausta, niin jotain on silloin pielessä ja hälytyskellojen pitäisi soida.
En vieläkään ymmärrä mikä saa pysymään suhteessa, jossa toinen uhkailulla tms. pakottaa seksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama tilanne.. Olen 22 -vuotias nainen ja olen ollut mieheni kanssa 5 vuotta yhdessä. Ennen häntä olin suorastaan nymfo, nykyään seksi ahdistaa ja suorastaan kauhistuttaa.
Suhteen alkuaikoina mies moitti usein ulkomuotoani (olen aina ollut timmi, mutten tarpeeksi timmi, eli en ole ollut ns bikinifitness kunnossa vaikka vatsalihaksetkin aina erottuneet jne..) ja sen myötä itsetuntoni on laskenut. Alkuaikoina ne kerrat kun tein itse aloitteita, ne AINA torjuttiin. Oli tärkeämpää tekemistä tai väsymystä jne mutta aina kun hän halusi seksiä, sitä myös sai.
Noh, en ole enää noin kolmeen vuoteen halunnut seksiä, joskus jopa itkienkin avannut haarat (ei todellakaan ole muuta kuin sukupuoliyhdyntää meillä). Aina ahdistaa, kun mies tulee viereen ja haluaa seksiä, sillä suuttuu hirveästi, jos en anna. Tämä siis jokapäiväistä. En todellakaan nauti seksistä ja tuntuu ihan hullulta, että ennen halusin sitä 24/7. Nykyään se vain sattuu (yllätys yllätys kun ei haluta). Ja ehkä kerran parissa kuukaudessa nautin seksistä, kun oikein kovasti yritän ajatella jotain fantasioita samalla...Olisikohan mitään oikeasti rakentavia vinkkejä? Eihän tämä voi näin vuosikausia jatkua... Ero ei nimittäin ole nyt vaihtoehto (mentiin naimisiin nyt kesällä, yhteinen asuntolaina, minulla yliopisto-opinnot kesken joten olen taloudellisesti riippuvainen huomattavasti enemmän tienaavasta miehestäni jne)...
Siis mitä kettua? Joko tämä tarina on täysi provo tai sitten jotain on pahasti pielessä.
Kuvitellaan, että tämä on totta, niin miksi ihmeessä pitää vielä mennä naimisiin. Kolme vuotta itku kurkussa antanut seksiä miehelle, mutta naimisiin kyllä mentiin. Mit vit?
Heh, olisikin vain satua. Ei kuitenkaan ole. (Mainittakoon että täytän 23 kahden viikon päästä, eli nykyisen puolisoni tapasin 18 -vuotissyntymäpäivilläni noin 5 vuotta sitten) Aloitin seksielämäni hyvin nuorena (15 -vuotiaana), joten puolisoni tavatessani minulla oli jo kolme villiä, seksirikasta (jos noik voi sanoa?) vuotta takana. Joskus ajattelen, että se jäätävä sex drive johtui vaan siitä nuoruudesta..?
Noh, mieheni tavatessani uskoin löytäneeni maailman upeimman ja parhaimman kumppanin (on minua 5 vuotta vanhempi, pitkä, komea ja lihaksikas) ja rakastuin ensisilmäyksellä ihan liikaa. Ekat pari vuotta tosiaan menikin ihan ok, tosin itsetuntoni laski aivan älyttömästi, kun kumppani arvosteli (ihan hyvää)kroppaani ja painosti dieetteihin ja treenaamaan entistä enemmän (kävin 5 x viikossa salilla). Jotenkin seksi ollut aina einiintäydellistä mieheni kanssa. Olen vaan aina ollut niin rakastunut häneen ja kuvitelmaan yhteisestä tulevaisuudesta.
Kihloihin mentiin, kun olin 20 -vuotias ja siitä alkoi häiden suunnittelu. Vaikka seksielämä ahdisti, halusin silti olla mieheni kanssa (koska rakastan häntä ja hän minua). Kauhealtahan sekin kuulostaa, että hänen kanssaan saan ns hyvän elämän, koska taloudellinen puoli on todella hyvässä kunnossa hänellä. Toki itsekin opiskelen yliopistossa hyväpalkkaista alaa, jossa hyvä työllistyminen, mutta näin opiskelijana on ihan kiva, kun ei tarvitse jokaista penniä laskea. Lisäksi muuten mies on kaikkea mitä olen koskaan toivonutkaan. En vain ole osannut päästää irti, enkä tosiaan näin alle puolen vuoden jälkeen häistä voikaan niin tehdä. Rakastan kyllä miestäni, mutta olen seksuaalisesti tukahdutettu, joka näkyy kyllä sitten muuten käytöksessäni...
Sanattomaksi vetää. Miehesi käyttäytyy sikamaisesti sinua kohtaan, mutta mielestäsi hän vielä rakastaa sinua. Olet valinnut rahoittajan elämällesi, eli olet ns. lompakkoloinen. Ja siitä hyvästä annat itkusilmässä pillua miehelle. Tällaisille naisille on taas oma nimityksensä.
No tuo suhde ja avioliitto on ihan oma valintasi. Miehesi käyttää sinua törkeästi hyväksi, mutta kuulostaa siltä, että hyväksyt tilanteen.
En vain millään pysty ymmärtämään miksi kukaan menisi naimisiin tuollaisessa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Millainen mies harrastaa seksiä naisen kanssa joka itkien avaa haaransa ja jota itse yhdyntä sattuu? :(
Sairas mies. Mutta millainen nainen suostuu tällaiseen useamman vuoden ajan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parikymppisenä seurustelin miehen kanssa joka oli vähän vanhempi. Vaati seksiä koko ajan, käytännössä en koskaan sitä halunnut, veti käteen pari kertaa päivässä. Luin akuankkaa kontallani jotta olisin kestänyt sen, se sitä ehdotti ja helpotti hommaa. Pakotti myös mut ostamaan kioskilta pornolehtiä kun ei itse kehdannut. Tällöin ei internetiä ollut keksitty.
Kärsin tästä edelleen, en halua seksiä se on mielestäni ällöttävää.Mistä te löydätte tuollaisia tapauksia? Ja toinen kysymys on, että miksi te suostutte tuollaiseen? Mikä saa ihmisen pysymään tuollaisessa "suhteessa"?
Huono itsetunto. Se ajatus ettei saa ketään muutakaan. Kokemattomuus, ei ymmärretä mikä on normaalia ja mikä ei. Minullakin oli tällainen mies joka ei hyväksynyt ei-vastausta. Jos menin hänen lähelleen, siitä seurasi seksi AINA, halusin tai en. Jos ei muuten niin pitkän luennon jälkeen siitä kuinka mies KÄRSII fyysisesti, kuinka hänen pallinsa muuttuvat siniseksi, ajatus ei enää kulje, elämä on yhtä helvettiä. Seuraus, en lopulta enää mennyt miehen lähelle koska tiesin että vastaus "ei nyt" ei kelpaa. Alamäki oli varma. Nyt jos putoaisin tällä elämänkokemuksella siihen tilanteeseen, sanoisin heti että haistapa sinä poika paska ja menisin pakkaamaan.
Onkohan olemassa jotain oppaita nuorille ihmisille, niin tytöille kuin pohjillekin. Kuulostaa vain käsittämättömältä, että tuollaiset sepustukset menevät läpi ja sen jälkeen saa seksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama tilanne.. Olen 22 -vuotias nainen ja olen ollut mieheni kanssa 5 vuotta yhdessä. Ennen häntä olin suorastaan nymfo, nykyään seksi ahdistaa ja suorastaan kauhistuttaa.
Suhteen alkuaikoina mies moitti usein ulkomuotoani (olen aina ollut timmi, mutten tarpeeksi timmi, eli en ole ollut ns bikinifitness kunnossa vaikka vatsalihaksetkin aina erottuneet jne..) ja sen myötä itsetuntoni on laskenut. Alkuaikoina ne kerrat kun tein itse aloitteita, ne AINA torjuttiin. Oli tärkeämpää tekemistä tai väsymystä jne mutta aina kun hän halusi seksiä, sitä myös sai.
Noh, en ole enää noin kolmeen vuoteen halunnut seksiä, joskus jopa itkienkin avannut haarat (ei todellakaan ole muuta kuin sukupuoliyhdyntää meillä). Aina ahdistaa, kun mies tulee viereen ja haluaa seksiä, sillä suuttuu hirveästi, jos en anna. Tämä siis jokapäiväistä. En todellakaan nauti seksistä ja tuntuu ihan hullulta, että ennen halusin sitä 24/7. Nykyään se vain sattuu (yllätys yllätys kun ei haluta). Ja ehkä kerran parissa kuukaudessa nautin seksistä, kun oikein kovasti yritän ajatella jotain fantasioita samalla...Olisikohan mitään oikeasti rakentavia vinkkejä? Eihän tämä voi näin vuosikausia jatkua... Ero ei nimittäin ole nyt vaihtoehto (mentiin naimisiin nyt kesällä, yhteinen asuntolaina, minulla yliopisto-opinnot kesken joten olen taloudellisesti riippuvainen huomattavasti enemmän tienaavasta miehestäni jne)...
Hakeudu terapiaan! Miksi menitte naimisiin? ÄLÄ HANKI LAPSIA!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama tilanne.. Olen 22 -vuotias nainen ja olen ollut mieheni kanssa 5 vuotta yhdessä. Ennen häntä olin suorastaan nymfo, nykyään seksi ahdistaa ja suorastaan kauhistuttaa.
Suhteen alkuaikoina mies moitti usein ulkomuotoani (olen aina ollut timmi, mutten tarpeeksi timmi, eli en ole ollut ns bikinifitness kunnossa vaikka vatsalihaksetkin aina erottuneet jne..) ja sen myötä itsetuntoni on laskenut. Alkuaikoina ne kerrat kun tein itse aloitteita, ne AINA torjuttiin. Oli tärkeämpää tekemistä tai väsymystä jne mutta aina kun hän halusi seksiä, sitä myös sai.
Noh, en ole enää noin kolmeen vuoteen halunnut seksiä, joskus jopa itkienkin avannut haarat (ei todellakaan ole muuta kuin sukupuoliyhdyntää meillä). Aina ahdistaa, kun mies tulee viereen ja haluaa seksiä, sillä suuttuu hirveästi, jos en anna. Tämä siis jokapäiväistä. En todellakaan nauti seksistä ja tuntuu ihan hullulta, että ennen halusin sitä 24/7. Nykyään se vain sattuu (yllätys yllätys kun ei haluta). Ja ehkä kerran parissa kuukaudessa nautin seksistä, kun oikein kovasti yritän ajatella jotain fantasioita samalla...Olisikohan mitään oikeasti rakentavia vinkkejä? Eihän tämä voi näin vuosikausia jatkua... Ero ei nimittäin ole nyt vaihtoehto (mentiin naimisiin nyt kesällä, yhteinen asuntolaina, minulla yliopisto-opinnot kesken joten olen taloudellisesti riippuvainen huomattavasti enemmän tienaavasta miehestäni jne)...
Siis mitä kettua? Joko tämä tarina on täysi provo tai sitten jotain on pahasti pielessä.
Kuvitellaan, että tämä on totta, niin miksi ihmeessä pitää vielä mennä naimisiin. Kolme vuotta itku kurkussa antanut seksiä miehelle, mutta naimisiin kyllä mentiin. Mit vit?
Heh, olisikin vain satua. Ei kuitenkaan ole. (Mainittakoon että täytän 23 kahden viikon päästä, eli nykyisen puolisoni tapasin 18 -vuotissyntymäpäivilläni noin 5 vuotta sitten) Aloitin seksielämäni hyvin nuorena (15 -vuotiaana), joten puolisoni tavatessani minulla oli jo kolme villiä, seksirikasta (jos noik voi sanoa?) vuotta takana. Joskus ajattelen, että se jäätävä sex drive johtui vaan siitä nuoruudesta..?
Noh, mieheni tavatessani uskoin löytäneeni maailman upeimman ja parhaimman kumppanin (on minua 5 vuotta vanhempi, pitkä, komea ja lihaksikas) ja rakastuin ensisilmäyksellä ihan liikaa. Ekat pari vuotta tosiaan menikin ihan ok, tosin itsetuntoni laski aivan älyttömästi, kun kumppani arvosteli (ihan hyvää)kroppaani ja painosti dieetteihin ja treenaamaan entistä enemmän (kävin 5 x viikossa salilla). Jotenkin seksi ollut aina einiintäydellistä mieheni kanssa. Olen vaan aina ollut niin rakastunut häneen ja kuvitelmaan yhteisestä tulevaisuudesta.
Kihloihin mentiin, kun olin 20 -vuotias ja siitä alkoi häiden suunnittelu. Vaikka seksielämä ahdisti, halusin silti olla mieheni kanssa (koska rakastan häntä ja hän minua). Kauhealtahan sekin kuulostaa, että hänen kanssaan saan ns hyvän elämän, koska taloudellinen puoli on todella hyvässä kunnossa hänellä. Toki itsekin opiskelen yliopistossa hyväpalkkaista alaa, jossa hyvä työllistyminen, mutta näin opiskelijana on ihan kiva, kun ei tarvitse jokaista penniä laskea. Lisäksi muuten mies on kaikkea mitä olen koskaan toivonutkaan. En vain ole osannut päästää irti, enkä tosiaan näin alle puolen vuoden jälkeen häistä voikaan niin tehdä. Rakastan kyllä miestäni, mutta olen seksuaalisesti tukahdutettu, joka näkyy kyllä sitten muuten käytöksessäni...
Sanattomaksi vetää. Miehesi käyttäytyy sikamaisesti sinua kohtaan, mutta mielestäsi hän vielä rakastaa sinua. Olet valinnut rahoittajan elämällesi, eli olet ns. lompakkoloinen. Ja siitä hyvästä annat itkusilmässä pillua miehelle. Tällaisille naisille on taas oma nimityksensä.
No tuo suhde ja avioliitto on ihan oma valintasi. Miehesi käyttää sinua törkeästi hyväksi, mutta kuulostaa siltä, että hyväksyt tilanteen.
En vain millään pysty ymmärtämään miksi kukaan menisi naimisiin tuollaisessa tilanteessa.
Myönnän, että olen tällä hetkellä ns lompakkoloinen, mutta maksan kyllä omat kuluni, mutta esim maailmanmatkailun jne extran mies maksaa omasta tahdostaan. Hoidan myös kodin jne eli en vain makoile miehen rahoissa. :D
Tulevaisuudessa tulen tienaamaan hyvin, minulla on jo suhteita tuleviin työpaikkoihini jne.
Uskon, että mieheni rakastaa minua, kihlojen jälkeen hänestä on tullut hyvin "rakastavainen" minua kohtaan, seksiä lukuunottamatta. Hän kyllä on luonteeltaan hyvin "kova", uskon myös hänen asemansa työelämässä vaikuttavan. Jotenkin vaan olen ajatellut valittamiseni olevan turhaa, kun elämässä kaikki muuten hyvin.
Jotenkin vaan olen halunnut uskoa yhteiseen, hyvään tulevaisuuteen, jossa olemme menestynyt pari. En siis ole miehen kanssa HÄNEN rahojensa takia (vaikka nyt vielä noin vuoden opiskelen), vaan nimenomaan yhteisen tulevaisuuden takia. Yhdessä nimittäin pystymme moneen, joka ei yksin olisi mahdollista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli paha mieli monen tarinoista, mitä olette joutuneet käymään läpi ja miten se on vaikuttanut tulevaankin ajatteluun. Olen ihan samaa mieltä kaikkien kanssa, jotka sanoo, että ei vastentahtoisesti. Eri asia, jos ei kauheasti huvita, mutta syttyy sitten siitä koskettelusta tai haluaa ihan itse rakkaudesta vaikka tuottaa miehelle (tai naiselle, voihan mieskin olla haluton) nautintoa muulla tavoin. Ja täysin eri mieltä tästä seksologin kannasta, että vastentahtoisesti pitäisi olla, koska seksin pitäisi olla yhteinen ihana juttu. Tuolla tavallahan se muuttuu joksikin negatiiviseksi.
Minä elän avioliitossa jossa nämä halut kohtaa ja tunnen intohimoa miestäni kohtaan, mutta siitä huolimatta ihan aina ei ole sellainen hetki, että haluaisi varsinaista seksiä, mutta tuntuu ajatuksena kivalta muu nautinnon tuottaminen. Tällöinkin se on pääpointti, että se tuntuu itselle ajatuksena kivalta, eikä ole mekaaninen väkisin tehty suoritus, vaan molemmille tulee siitä hyvä mieli.
Mutta sitä kans mietin, että jos ei enää halua puolisoaan, eikä tunne häntä kohtaan mitään vetovoimaa ja osoittaa sen sitten arjessa niin voihan se puolisostakin tuntua pahalta. Jos mieheni ei haluaisi minua eikä koskea millään tavalla seksuaalisesti niin tuntuisi, että jotain on sitten kadonnut. Välillä on kuivia kausia varmasti kaikilla, mutta jos intohimon totaalinen puute omaa puolisoa kohtaan olisi vakio niin kyllä se musertaisi minut, olisin sitten se joka ei tunne intohimoa tai se jota kohtaan ei tunneta intohimoa. En halua olla vain ystävä ja kumppani, vaikka noi on ne tärkeimmät vaan haluan myös naisena olla mieheni intohimon kohde. Jos se häviäisi ilman terveydellistä tai psyykkistä syytä, esim. joku masennus, fyysinen vaiva jne olisi aivan eri asia, eikä haittaisi minua. Mutta jos hän sanoisi, että ei ole mitään syytä, mikä menee ohi vaan se on kadonnut pysyvästi se viehätys ja vetovoima suhteessa minuun niin kyllä minä eroaisin sitten. Samoin eroaisin, jos mieheni alkaisi nähdä minut tarpeiden tyydyttämiskoneena ja se lämpö ja ymmärrys olisi väliltämme sitten kadonnut ja hän kylmästi ajattelisi omista toiveistani ja tunteistani huolimatta, että minun pitää tehdä jotain, mikä tuntuu pahalta. Näin ei kuitenkaan varmasti koskaan kävisi. Hänen luonteensa tunnen niin hyvin.
Niin ikäviä tarinoita, monen asemassa lähtisin omilleni jo, vaikka ero aina sattuu, mutta enemmän sattuisi jos kadottaisin itseni kumppanin kanssa, joka ei arvosta tunteitani vaan painostaa tekemään jotain kuuntelematta tai näkemättä miten pahalta se tuntuisi ja ikään kuin alistaisi minua. Toivon, että osa näistä kirjoittajista lähtee ja vielä löytää sen eheyden, mikä nyt on rikkoontunut ikävien kokemusten kautta.
Joku ehdotteli vähän ilkeästi, että osa jää vaikka taloudellisista syistä, pilkkasi ikään kuin kirjoittajia. Minä en usko, että enää 2016 on ketään naista, joka ei ole itsenäinen ja hankkinut omaa koulutusta ja omia mahdollisuuksia ja olemme onneksi tulleet sen ajan ohi, jolloin avioliittoon jääminen taloudellisista syistä olisi lähes pakko, kun naisista tehtiin kotihengettäriä ja mies oli ainoa, jolla oli jokin rooli kodin ulkopuolella. Nykyään onneksi jokainen voi lähteä, mihinkään ei tarvitse alistua.
Ymmärrän kyllä hyvin millaista on olla jatkuvasti torjuttu, koska edellisessä suhteessa mies piti useamman kuukauden taukoja seksissä. Se oli todella ahdistavaa, loukkaavaa ja katkeroittavaa. Mutta sitä en ymmärrä, kuka haluaa harrastaa seksiä vastentahtoisen ihmisen kanssa. Itselleni se olisi ollut vielä satuttavampaa, jos olisin jotenkin saanut miehen painostettua seksiin. Joskus mies antoi ns. säälistä, ja olo sen jälkeen oli kuin olisi viimein saavuttanut pohjimmaisen alennustilan.
En ymmärrä tätä myöskään siksi, että seksinpuutteeseen ei kuole. Ihmiset selviävät hengissä sinkkuina vaikka harvalla on mahdollisuus seksiin 1-2 kertaa päivässä. On aivan naurettavaa väittää, että jollakulla olisi velvollisuus tyydyttää joku toinen. Jos joku ei vielä tiedä, voin kertoa että on olemassa menetelmä nimeltä runkkaus, jolla voi itse tyydyttää itsensä eikä tarvitse painostaa toista. Tällä keinolla minä selvisin seksittömässä liitossa.
Erosin tuon miehen kanssa syistä, joihin haluttomuus varmasti kietoutui. En usko, että se on ikinä irrallisena syynä. Jos nykyinen suhde ajatutuisi samaan tilaan, yrittäisin puhua haluttomuuden syistä toista syyllistämättä ja tilan pitkittyessä edellyttäisin ammattiapua ennen kuin itse olisimme ajaneet suhteen umpikujaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän se ollut seksologi johon tässä viitataan, vaan muistaakseni lääkäri, joka harrasti näiden asioiden kommentointia mediassa.
Vierailija kirjoitti:
Kihloihin mentiin, kun olin 20 -vuotias ja siitä alkoi häiden suunnittelu. Vaikka seksielämä ahdisti, halusin silti olla mieheni kanssa (koska rakastan häntä ja hän minua). Kauhealtahan sekin kuulostaa, että hänen kanssaan saan ns hyvän elämän, koska taloudellinen puoli on todella hyvässä kunnossa hänellä. Toki itsekin opiskelen yliopistossa hyväpalkkaista alaa, jossa hyvä työllistyminen, mutta näin opiskelijana on ihan kiva, kun ei tarvitse jokaista penniä laskea. Lisäksi muuten mies on kaikkea mitä olen koskaan toivonutkaan. En vain ole osannut päästää irti, enkä tosiaan näin alle puolen vuoden jälkeen häistä voikaan niin tehdä. Rakastan kyllä miestäni, mutta olen seksuaalisesti tukahdutettu, joka näkyy kyllä sitten muuten käytöksessäni...
Eli toisinsanoen vaihdat seksiä miehen tarjoamaan hyvään elintasoon. Tiedät varmaan miksi tällaista järjestelyä - seksin vaihtoa rahaan / hyödykkeisiin kutsutaan?
Jos mietitään tuota tilannetta niin ihan hyvin voit erota vaikka heti. Hävetää mitä sukulaiset ja kaverit ajattelee? Typerää ylipäätään oli mennä naimisiin tuossa tilanteessa ja tämä on ainoa tapa jolla asia korjautuu. Asunto myyntiin ja opiskelijakämppään / halpaan yksiöön, et sä siihen kuole. Vai oisko tämä mukava elintaso ja statuspuoliso sittenkin tärkeämpiä sulle kuin tunneyhteys, kohtaavat libidot ym?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyään onneksi jokainen voi lähteä, mihinkään ei tarvitse alistua.
Ei seksittömään (vale-)liittoonkaan.
Vierailija kirjoitti:
Ratkaiskaa minun(kin) ongelma. Olen potenut haluttomuutta vuosia, eri syistä kylläkin. On ollut masennusjaksoa tms ja viimeisinpänä "ajanjaksona" hyvä kausi jota seurasi pari lasta. Raskauksien aikana haluja oli mutta pelko ennenaikaisesta synnytyksestä esti puuhat. (Oli myös keskenmenoja) ja lapsikin syntyi ennenaikaisena seksin jälkeen...noh joka tapauksessa tuli toinenkin lapsi ja nyt olen taas haluton mutta imetän vielä (eli prolaktiini vahvasti vaikuttamassa).
Pikkuhiljaa on alkaneet omat halut herätä mutta vuosien haluttomuus on loukannut miestä niin syvästi ettei hän enää "halua yrittää" sänkyhommissa. Hän vain loukkaantuu ja suuttuu ja on kylmä. Kuinka tämän voisi korjata?
Mieskään ei halua vuosien yhdessäoloa lopettaa muttei myöskään halua tai aio tulla vastaan sänkyhommissa. Itselläni on todella kovat suorituspaineet ja suorastaan pelkään seksiä synnytysten jälkeen. Oma keho on myös tosi vaikea paikka. Ja vieläkin muuttuu kun imetys vaikuttaa...
Kuinka tästä sopasta selvitään? Puhuttu on jo niin perkeleesti ja nyt ollaan jumissa.
Ei sitä korjata. Tyystin unohdit miehesi vuosiksi, viis veisasit hänen hyvinvoinnistaan, joten nyt sinulla on tuommoinen liitto.
Aivan sairas ajatus että kumppanista ei pidettäisi huolta myös seksuaalisesti, vuosien ajan!!!! Eihän se ole mahdollista jos yhtään välittää kumppanistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut naiset jäävät vastentahtoisesti vanhoiksipiioiksi. Joidenkin pitäisi olla vanhojapiikoja.
Eli jos psyyke ei kestä väkisinmakaamista niin ei pidä ryhtyä parisuhteeseen? Vai mikä tässä oli pointti?
Jos ei seksihalut kohtaa, niin ei pidä jatkaa parisuhteessa. Täälläkin käsittämättömiä tarinoita alistavista miehistä, jotka ovat toiminnallaan rikkoneet naisen psyykkeen. Mutta nainen kuintenkin oli tällaisessa suhteessa. Miksi?
Seksihalut ovat vaihtelevia normaalissa elämässä. Se, että jaksoin ja halusin 10v sitten monta kertaa päivässä, ei tarkoita että nykyään, 2 pienen lapsen äitinä tilanne olisi sama. Miehen halut ovat edelleen samat, minäkin haluan seksiä ja nautin siitä, en vain kolmea kertaa vuorokaudessa. Pitäisikö meidän mielestäsi siis erota sen vuoksi vai onko jonkinlainen kompromissi mielestäsi mahdollinen? Vai teenkö oikeasti "asiantuntijan" sanoin, kiusaa miehelleni kieltäytymällä?
Millainen mies harrastaa seksiä naisen kanssa joka itkien avaa haaransa ja jota itse yhdyntä sattuu? :(