Lue keskustelun säännöt.
Halusin avautua vastentahtoisesti harrastetun seksin vaikutuksesta ihmisen seksuaalisuuteen ja psyykeeseen, mutta se typerä seksologiketju poistettiin
01.11.2016 |
Anyway. Omaa seksuaalisuuttani on todellakin haavoittanut ns. velvollisuusseksi. Ajatuskin seksistä ahdistaa, enkä enää tunne juuri lainkaan halua harrastaa seksiä. Olen tästä todella surullinen, mutta en tiedä miten voisin asian korjata. Kieltäydynkö jatkossa seksistä kumppanini kanssa niin kauan kunnes tunnen taas aitoa halua seksiin? Miten saisin miehen ymmärtämään, että seksin harrastaminen velvollisuudesta painostuksen alla vaan haavoittaa lisää seksuaalisuuttani? Nyt jo ahdistaa, että kohta tulee taas se hetki, kun mies tulee viereeni ja ilmaisee halunsa ja vastustuksestani huolimatta saa minut lopulta suostuteltua siihen, vaikka todella en haluaisi.
Kommentit (55)
Ap, pahoin pelkään että kumppanisi ei välitä siitä mitä sinä haluat eikä tule siitä välittämäänkään. Kumppaniasi kiinnostaa vain oma halunsa ha ja saamisensa. Harkitse vakavasti eroa ettet rikkoudu enempää. Teillä on niin erilaiset halut ja tarpeet seksin suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies ei rakasta sinua. Väärä mies sinulle. Siinä koko ongelma. Ei seksihaluissasi.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ahdistus häipyy kun ahdistuksen aiheuttaja katoaa. Oma osoite on aina hyvä ratkaisu. Ei ne addiktit muutu vaikka kuinka soutais ja huopais.
Sinun mielestä seksiä haluava ihminen on addikti? Ok.
Vierailija kirjoitti:
Parikymppisenä seurustelin miehen kanssa joka oli vähän vanhempi. Vaati seksiä koko ajan, käytännössä en koskaan sitä halunnut, veti käteen pari kertaa päivässä. Luin akuankkaa kontallani jotta olisin kestänyt sen, se sitä ehdotti ja helpotti hommaa. Pakotti myös mut ostamaan kioskilta pornolehtiä kun ei itse kehdannut. Tällöin ei internetiä ollut keksitty.
Kärsin tästä edelleen, en halua seksiä se on mielestäni ällöttävää.
Mistä te löydätte tuollaisia tapauksia? Ja toinen kysymys on, että miksi te suostutte tuollaiseen? Mikä saa ihmisen pysymään tuollaisessa "suhteessa"?
Ratkaiskaa minun(kin) ongelma. Olen potenut haluttomuutta vuosia, eri syistä kylläkin. On ollut masennusjaksoa tms ja viimeisinpänä "ajanjaksona" hyvä kausi jota seurasi pari lasta. Raskauksien aikana haluja oli mutta pelko ennenaikaisesta synnytyksestä esti puuhat. (Oli myös keskenmenoja) ja lapsikin syntyi ennenaikaisena seksin jälkeen...noh joka tapauksessa tuli toinenkin lapsi ja nyt olen taas haluton mutta imetän vielä (eli prolaktiini vahvasti vaikuttamassa).
Pikkuhiljaa on alkaneet omat halut herätä mutta vuosien haluttomuus on loukannut miestä niin syvästi ettei hän enää "halua yrittää" sänkyhommissa. Hän vain loukkaantuu ja suuttuu ja on kylmä. Kuinka tämän voisi korjata?
Mieskään ei halua vuosien yhdessäoloa lopettaa muttei myöskään halua tai aio tulla vastaan sänkyhommissa. Itselläni on todella kovat suorituspaineet ja suorastaan pelkään seksiä synnytysten jälkeen. Oma keho on myös tosi vaikea paikka. Ja vieläkin muuttuu kun imetys vaikuttaa...
Kuinka tästä sopasta selvitään? Puhuttu on jo niin perkeleesti ja nyt ollaan jumissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut naiset jäävät vastentahtoisesti vanhoiksipiioiksi. Joidenkin pitäisi olla vanhojapiikoja.
Eli jos psyyke ei kestä väkisinmakaamista niin ei pidä ryhtyä parisuhteeseen? Vai mikä tässä oli pointti?
En tiedä tuon kirjoittajan pointtia, mutta mielestäni kenenkään ei pidä alistua väkisinmakaamiseen, mutta miksi nämä kaikki naiset ovat sellaiseen suhteeseen jääneet? Valitetaan kuinka tuollainen toiminta on pilannut psyykkeen. Olisiko kannattanut lähteä vähän aikaisemmin?
Veikkaisin kirjoittajan tarkoittaneen, että jos ei seksi kauheasti kiinnosta, niin kannattaako hankkia miestä rinnalle. Siis kovin viiriiliä tapausta ainakaan.
Vierailija kirjoitti:
Ratkaiskaa minun(kin) ongelma. Olen potenut haluttomuutta vuosia, eri syistä kylläkin. On ollut masennusjaksoa tms ja viimeisinpänä "ajanjaksona" hyvä kausi jota seurasi pari lasta. Raskauksien aikana haluja oli mutta pelko ennenaikaisesta synnytyksestä esti puuhat. (Oli myös keskenmenoja) ja lapsikin syntyi ennenaikaisena seksin jälkeen...noh joka tapauksessa tuli toinenkin lapsi ja nyt olen taas haluton mutta imetän vielä (eli prolaktiini vahvasti vaikuttamassa).
Pikkuhiljaa on alkaneet omat halut herätä mutta vuosien haluttomuus on loukannut miestä niin syvästi ettei hän enää "halua yrittää" sänkyhommissa. Hän vain loukkaantuu ja suuttuu ja on kylmä. Kuinka tämän voisi korjata?
Mieskään ei halua vuosien yhdessäoloa lopettaa muttei myöskään halua tai aio tulla vastaan sänkyhommissa. Itselläni on todella kovat suorituspaineet ja suorastaan pelkään seksiä synnytysten jälkeen. Oma keho on myös tosi vaikea paikka. Ja vieläkin muuttuu kun imetys vaikuttaa...
Kuinka tästä sopasta selvitään? Puhuttu on jo niin perkeleesti ja nyt ollaan jumissa.
Eihän tuossa oikein muu auta, kuin pariterapia tms. ja jos mies saa jostain uuden kipinän. Mutta miksi ihmeessä te olette tehneet lapsia? Kuulostaa siltä, että parisuhteenne ei ole ollut kovin hyvässä jamassa aikanaa, mutta pari lasta tehtiin kuitenkin? Aika syvällä suossa olette, mutta periaatteessa mahdollisuus parempaan on olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut naiset jäävät vastentahtoisesti vanhoiksipiioiksi. Joidenkin pitäisi olla vanhojapiikoja.
Eli jos psyyke ei kestä väkisinmakaamista niin ei pidä ryhtyä parisuhteeseen? Vai mikä tässä oli pointti?
Jos ei seksihalut kohtaa, niin ei pidä jatkaa parisuhteessa. Täälläkin käsittämättömiä tarinoita alistavista miehistä, jotka ovat toiminnallaan rikkoneet naisen psyykkeen. Mutta nainen kuintenkin oli tällaisessa suhteessa. Miksi?
Tämän "akuankkapanijan" jälkeen en ole vastaavaa tavannut -enkä ikinä enää kattois. Silloin 18-20- on vaan niin herkkä ikä. Kaikennäköstä tytöt sulattaa. Eikä välttämättä pääse pois ennen opiskelupaikkaa. Ja toiset jää sitäkin ilman, koittakaa kestää, mun kävi hyvin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut naiset jäävät vastentahtoisesti vanhoiksipiioiksi. Joidenkin pitäisi olla vanhojapiikoja.
Eli jos psyyke ei kestä väkisinmakaamista niin ei pidä ryhtyä parisuhteeseen? Vai mikä tässä oli pointti?
En tiedä tuon kirjoittajan pointtia, mutta mielestäni kenenkään ei pidä alistua väkisinmakaamiseen, mutta miksi nämä kaikki naiset ovat sellaiseen suhteeseen jääneet? Valitetaan kuinka tuollainen toiminta on pilannut psyykkeen. Olisiko kannattanut lähteä vähän aikaisemmin?
Veikkaisin kirjoittajan tarkoittaneen, että jos ei seksi kauheasti kiinnosta, niin kannattaako hankkia miestä rinnalle. Siis kovin viiriiliä tapausta ainakaan.
tota noin. Se, että haluaa seksiä, ei tarkoita, että haluaisi sitä aina kun toinen haluaa. Minä naisena haluan toisinaan viikossa ihan 14 yhdyntää, toisinaan 0. Mitenkäs silloin kun haluan nolla yhdyntää, niin pitääkö minun antaa miehen käyttää minua ja antaa laueta itseeni vaikka koko homma tuntuu vastenmieliseltä kun ei ole kiihottunut? Entäs sitten jos minä haluan 14 kertaa ja mies vaikkapa kerran. Ottaako mies sitten viagraaa vai miten hän hoitaa mun tyydyttämisen? Kun kerran haluttomuus ei ole hyvä syy, niin ei se ole sitä miehellekään. En muuten tyydyty suu-tai käsiseksillä, joten yhdyntään on alettava.
Minulla oli ap n kuvaama tilanne muutama vuosi sitten. Ex mieheni tarvitsi seksiä paljon. Alkuaikoina kun vielä jaksoin innostua oli joku kolme - 4 yhdyntää päivässä ihan vakio , joskus lomalla / viikonloppuna enemmän. Aamulla ja illalla minimi . Ihan joka päivä. Mies sanoi että voi huonosti jos ei saa seksiä tällä tahdilla.
Ekan lapsen synnyttyä joutui mies jo tinkimään tarpeistaan ja tyytyi kertaan päivässä , joskus useammin.
Toisella lapsella oli infektio kierre. Seksi väheni joka toiseen päivään.
Mies syyllisti minua siitä ja painosti ja hoki että elämästä on tullut ihan sietämätöntä. Väsytti niin että oksetti mutta kun en jaksanut enää riitaa kaiken muun päälle ajattelin että 10 min seksiä on helpompi kestää. Mies kyllä tiesi , yritin kieroa että olen niin väsynyt että itkettää. Kerran olin esim ollut klo 1 alkaen vauvan kanssa päivystyksessä yön. Sitten tultiin kotiin ja hoidin vauvan ja esikoisen joka oli kotihoidossa . Illalla lasten mentyä nukkumaan olisin vaan halunnut kaatua sänkyyn mutta mies suuttui . Kun oli se joka toinen päivä jolloin hänen olisi pitänyt saada seksiä.
Tämä johti siihen että en halunnut enää ikinä. Ymmärsin kyllä miehen tarpeita aiemmin mutta kuoleman väsyneenä en vaan jaksanut enempää.
Mies lähtikin sitten vauvan ollessa 10 kk ( toinen nainen)
Ero oli kamala . Mutta jo parin kuukauden kuluttua ihan tunsin miten elämä virtasi takaisin minuun. Tuli kesä ja vauva alkoi nukkua kun oli terve. Halusin seksiä ihan hulluna, deittailin ja ostin omia leluja netistä. Ja puoli vuotta aiemmin olisin voinut oksentaa kun ajattelin seksiä.
Eli kyllä se pakko ja velvollisuus ainakin äärimmilleen vietynä tuhoaa . Ja toisaalta ainakin minä palasin ennalleen heti kun pakko alistua toisen tarpeiden tyydyttääkseen poistui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla sama tilanne.. Olen 22 -vuotias nainen ja olen ollut mieheni kanssa 5 vuotta yhdessä. Ennen häntä olin suorastaan nymfo, nykyään seksi ahdistaa ja suorastaan kauhistuttaa.
Suhteen alkuaikoina mies moitti usein ulkomuotoani (olen aina ollut timmi, mutten tarpeeksi timmi, eli en ole ollut ns bikinifitness kunnossa vaikka vatsalihaksetkin aina erottuneet jne..) ja sen myötä itsetuntoni on laskenut. Alkuaikoina ne kerrat kun tein itse aloitteita, ne AINA torjuttiin. Oli tärkeämpää tekemistä tai väsymystä jne mutta aina kun hän halusi seksiä, sitä myös sai.
Noh, en ole enää noin kolmeen vuoteen halunnut seksiä, joskus jopa itkienkin avannut haarat (ei todellakaan ole muuta kuin sukupuoliyhdyntää meillä). Aina ahdistaa, kun mies tulee viereen ja haluaa seksiä, sillä suuttuu hirveästi, jos en anna. Tämä siis jokapäiväistä. En todellakaan nauti seksistä ja tuntuu ihan hullulta, että ennen halusin sitä 24/7. Nykyään se vain sattuu (yllätys yllätys kun ei haluta). Ja ehkä kerran parissa kuukaudessa nautin seksistä, kun oikein kovasti yritän ajatella jotain fantasioita samalla...
Olisikohan mitään oikeasti rakentavia vinkkejä? Eihän tämä voi näin vuosikausia jatkua... Ero ei nimittäin ole nyt vaihtoehto (mentiin naimisiin nyt kesällä, yhteinen asuntolaina, minulla yliopisto-opinnot kesken joten olen taloudellisesti riippuvainen huomattavasti enemmän tienaavasta miehestäni jne)...
Vierailija kirjoitti:
No mitä voisin tehdä? Sitähän tässä yritän miettiä. Alussa minulla oli ihan normaalit halut, mutta välillä en tietenkään ollut halukas seksiin ja silti siihen suostuin pitkän painostuksen jälkeen. Näin sitten kävi yhä useammin ja nykyään kun harrastamme seksiä, en koe olevani halukas juuri koskaan. En todella tiedä miten tästä kierteestä pääsisi ja saisin haluni takaisin. Kai olen jollain tapaa traumatisoitunut tästä kaikesta.
Minulla oli joskus aikoinaan tuollainen suhde ja olen todella onnellinen, että se on entinen suhde. Lopulta tunsin miestä kohtaan vain ällötystä, kun huomasin hänestä seksinkaipuun. Hänen huokailu, lähelle tuleminen, huokailu, tuijotus, myhäily, pieni hiplailu. Ei uskonut eitä, jatkoi vaan lähellä huokailua. Hyi v...u. Joskus suostuin vastentahtoisesti, toisinaan en. Seuraukset kieltäytymisestä oli inhottavat. Kiukuttelua, huutoa, raivoa, kerran jopa huitaisi naamalle.
Ja kyllä siinä vaurioitui moneksi vuodeksi oma luontainen seksihalu. Vaikka uusi mies oli kärsivällinen ja toimi ihan eri tavalla, niin muistot exästä ja siitä kuvotuksesta pysyi sitkeästi mielessä. Nyt olen päässyt eroon takaumista.
Sinulla ap sanoisin, että tuon miehen kanssa et pysty parempaan, eikä hänkään. Kierre on syntynyt. Suosittelen eroa tai jos vielä epäröit, niin jonkunlainen seksiterapia teille molemmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut naiset jäävät vastentahtoisesti vanhoiksipiioiksi. Joidenkin pitäisi olla vanhojapiikoja.
Eli jos psyyke ei kestä väkisinmakaamista niin ei pidä ryhtyä parisuhteeseen? Vai mikä tässä oli pointti?
En tiedä tuon kirjoittajan pointtia, mutta mielestäni kenenkään ei pidä alistua väkisinmakaamiseen, mutta miksi nämä kaikki naiset ovat sellaiseen suhteeseen jääneet? Valitetaan kuinka tuollainen toiminta on pilannut psyykkeen. Olisiko kannattanut lähteä vähän aikaisemmin?
Veikkaisin kirjoittajan tarkoittaneen, että jos ei seksi kauheasti kiinnosta, niin kannattaako hankkia miestä rinnalle. Siis kovin viiriiliä tapausta ainakaan.
tota noin. Se, että haluaa seksiä, ei tarkoita, että haluaisi sitä aina kun toinen haluaa. Minä naisena haluan toisinaan viikossa ihan 14 yhdyntää, toisinaan 0. Mitenkäs silloin kun haluan nolla yhdyntää, niin pitääkö minun antaa miehen käyttää minua ja antaa laueta itseeni vaikka koko homma tuntuu vastenmieliseltä kun ei ole kiihottunut? Entäs sitten jos minä haluan 14 kertaa ja mies vaikkapa kerran. Ottaako mies sitten viagraaa vai miten hän hoitaa mun tyydyttämisen? Kun kerran haluttomuus ei ole hyvä syy, niin ei se ole sitä miehellekään. En muuten tyydyty suu-tai käsiseksillä, joten yhdyntään on alettava.
Ilmeisesti haluaja on kuitenkin suhteellisen paljon? Vai mitä tuo sinun esimerkki käytännössä tarkoittaa?
Tilanne on hieman eri, jos seksi kiinnostaa suunnilleen kaksi kertaa vuodessa. Silloin ei kannata ryhtyä suhteeseen ihmisen kanssa, jolla haluja on joka päivä ja moneen kertaan. Minun mielestä ei missään nimessä pidä ryhtyä seksiin vastentahtoisesti, mutta yllättävän moni sellaiseen tuntuu suostuvan ja vielä hyvin pitkään.
Ps. seksilelujakin on monenlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parikymppisenä seurustelin miehen kanssa joka oli vähän vanhempi. Vaati seksiä koko ajan, käytännössä en koskaan sitä halunnut, veti käteen pari kertaa päivässä. Luin akuankkaa kontallani jotta olisin kestänyt sen, se sitä ehdotti ja helpotti hommaa. Pakotti myös mut ostamaan kioskilta pornolehtiä kun ei itse kehdannut. Tällöin ei internetiä ollut keksitty.
Kärsin tästä edelleen, en halua seksiä se on mielestäni ällöttävää.Mistä te löydätte tuollaisia tapauksia? Ja toinen kysymys on, että miksi te suostutte tuollaiseen? Mikä saa ihmisen pysymään tuollaisessa "suhteessa"?
Huono itsetunto. Se ajatus ettei saa ketään muutakaan. Kokemattomuus, ei ymmärretä mikä on normaalia ja mikä ei. Minullakin oli tällainen mies joka ei hyväksynyt ei-vastausta. Jos menin hänen lähelleen, siitä seurasi seksi AINA, halusin tai en. Jos ei muuten niin pitkän luennon jälkeen siitä kuinka mies KÄRSII fyysisesti, kuinka hänen pallinsa muuttuvat siniseksi, ajatus ei enää kulje, elämä on yhtä helvettiä. Seuraus, en lopulta enää mennyt miehen lähelle koska tiesin että vastaus "ei nyt" ei kelpaa. Alamäki oli varma. Nyt jos putoaisin tällä elämänkokemuksella siihen tilanteeseen, sanoisin heti että haistapa sinä poika paska ja menisin pakkaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama tilanne.. Olen 22 -vuotias nainen ja olen ollut mieheni kanssa 5 vuotta yhdessä. Ennen häntä olin suorastaan nymfo, nykyään seksi ahdistaa ja suorastaan kauhistuttaa.
Suhteen alkuaikoina mies moitti usein ulkomuotoani (olen aina ollut timmi, mutten tarpeeksi timmi, eli en ole ollut ns bikinifitness kunnossa vaikka vatsalihaksetkin aina erottuneet jne..) ja sen myötä itsetuntoni on laskenut. Alkuaikoina ne kerrat kun tein itse aloitteita, ne AINA torjuttiin. Oli tärkeämpää tekemistä tai väsymystä jne mutta aina kun hän halusi seksiä, sitä myös sai.
Noh, en ole enää noin kolmeen vuoteen halunnut seksiä, joskus jopa itkienkin avannut haarat (ei todellakaan ole muuta kuin sukupuoliyhdyntää meillä). Aina ahdistaa, kun mies tulee viereen ja haluaa seksiä, sillä suuttuu hirveästi, jos en anna. Tämä siis jokapäiväistä. En todellakaan nauti seksistä ja tuntuu ihan hullulta, että ennen halusin sitä 24/7. Nykyään se vain sattuu (yllätys yllätys kun ei haluta). Ja ehkä kerran parissa kuukaudessa nautin seksistä, kun oikein kovasti yritän ajatella jotain fantasioita samalla...Olisikohan mitään oikeasti rakentavia vinkkejä? Eihän tämä voi näin vuosikausia jatkua... Ero ei nimittäin ole nyt vaihtoehto (mentiin naimisiin nyt kesällä, yhteinen asuntolaina, minulla yliopisto-opinnot kesken joten olen taloudellisesti riippuvainen huomattavasti enemmän tienaavasta miehestäni jne)...
Siis mitä kettua? Joko tämä tarina on täysi provo tai sitten jotain on pahasti pielessä.
Kuvitellaan, että tämä on totta, niin miksi ihmeessä pitää vielä mennä naimisiin. Kolme vuotta itku kurkussa antanut seksiä miehelle, mutta naimisiin kyllä mentiin. Mit vit?
Mulla on se kuvotus tosta huokailusta vielä lähellä eläkeikää, valitettavasti. Lähtekää nyt hyvän tähen tytöt omillenne!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut naiset jäävät vastentahtoisesti vanhoiksipiioiksi. Joidenkin pitäisi olla vanhojapiikoja.
Eli jos psyyke ei kestä väkisinmakaamista niin ei pidä ryhtyä parisuhteeseen? Vai mikä tässä oli pointti?
Jos ei seksihalut kohtaa, niin ei pidä jatkaa parisuhteessa. Täälläkin käsittämättömiä tarinoita alistavista miehistä, jotka ovat toiminnallaan rikkoneet naisen psyykkeen. Mutta nainen kuintenkin oli tällaisessa suhteessa. Miksi?
Niin no tässä ketjussa keskustellaan vastentahtoisen seksin vaikutuksista psyykeeseen ja minusta on käsittämätöntä että se seksologi väittää että sitä tulisi harrastaa.
Mihin kohtaan se suhteesta lähteminen tulisi ajoittaa?
Entäs toi "3-4 yhdyntää päivässä vakio", Mä en ainakaan etes ehtis! Toki jos ei työssä käy ja ihan asiakseen panee menemää.
Eli jos psyyke ei kestä väkisinmakaamista niin ei pidä ryhtyä parisuhteeseen? Vai mikä tässä oli pointti?