Kotiin jämähtäneet pelaavat aikamiespojat

Tuntemani "aikamiespelaaja" toimii muuten normaalisti, mutta työssäkäynnin sijaan pelaa ja asuu lapsuudenkodissaan. Ihmissuhteita, urheilua ja viikonloppurientojakin siis riittää, mutta työelämä tai opiskelu ei kiinnosta. Missä kulkee syrjäytymisen raja? Jos elämä on kivaa ja helppoa, voi hyvin henkisesti ja fyysisesti, eikä tarvitse edes ikinä tehdä mitään tylsää tai vaikeaa, miksi muuttaa mitään? Tietenkin varmaan joskus iskee totuus vasten kasvoja, kun ei mikään täällä ole ikuista... Yhtäkkiä ei kukaan täytäkään jääkaappia eikä ole esim opiskelulla luotuna mitään ponnistuslautaa tulevaisuuteen. Noh, ehkä sitten viimeistään olosuhteiden pakosta hanttihommiin tai opiskelemaan. Mikä kiire tässä kenelläkään? 

Kumpi on parempi, yhteiskunnan elättämä onnellinen pelaaja, vai rahaa valtiolle veroina takova masentunut "onnistuja"?

He haluavat nimenomaan pelata ja olla netissä. Jos heidät esim. pakotettaisiin työelämään, niin heti työpäivän jälkeen säntäisivät koneelle. Sama sosiaalisten tilanteiden kanssa. He HALUAVAT pelata ja viettää elämäänsä kuten viettävät. Kokisivat varmasti kylillä notkumisen hukkaan heitettynä aikana, jonka senkin olisi voinut pelata. En usko, että kokevat itsensä uhreiksi tms. Jo kirjojen ja liiallisen lukemisen pelättiin aikanaan pilaavan nuorison.

Ei haukuta näitä miehiä, eivät tee pahaa kenellekään, mutta säälittävät.

Olen sen verran vanhan liiton ihmisiä, että ajattelen elämän olevan ihanaa kun sen kohtaa aitona ja muut ihmiset silmästä silmään. Pelaaminen näyttäytyy minulle korvikkeena ja pakona todellisesta elämästä, ainakin jos se on jokapäiväistä ja koko viikonlopun kestävää.

Aikoinaan omat poikani tekivät kaikkea josta sain olla huolissani, herroja ei paljon kotona näkynyt.

Tyttöystävät vaihtuivat samoin kuin koulu- ja työpaikat, tulipa siinä putkat ja poliisikin tutuksi.

Nyt jälkikäteen mietin, että ei olisi ollut äidille kiva tuollaista kotona pelaavaa poikaakaan patistella ulos, huolissani olisin ollut siitäkin.

Onpa ollut antoisa ketju! Itse kolmen järkyttävän paljon pelaavan nuoren miehen äitinä olen pohdiskellut asiaa n. 15 vuotta. Tässä huomioitani:

Olen ollut vaativa äiti. Olen pakottanut pojat tulemaan mummolaan ilman pelejä. Olen kuljettanut heitä mukana ja hankkinut  harrastuksia ja kuljettanut heitä niihin. Olen yrittänyt sosiaalistaa, lukea ja luetuttaa kirjoja ja tutustuttaa eri asioihin. Olen vaatinut viikkosiivousta. Olinko hirviöäiti? Vai kuitenkin liian lepsu?

Poikani ovat älykkäitä, laihoja himopelaajia. Syrjäytyneitä juuri siinä mielessä, että kaikki tapahtuu koneella. Yöt valvotaan ja päivät nukutaan. Yksi on yliopisto-opinnoissa ja osa-aikatöissä ja opiskelija-asunnossa, toinen amkissa ja omassa asunnossa, kolmas vielä lukiossa. Kaikilla lipsuu. Hammaslääkäriä ei kukaan muista tilata. Olen yrittänyt opettaa kansalaistaitoja,  mutta ne eivät kiinnosta, ainakaan äidin opettamana.

Ystäviä heillä ei ole muualla kuin pelimaailmassa. Vai voiko niitä ystäviksi sanoa, en tiedä. Empatiaa ja sympatiaa on melko vähän. Haaveita ja pyrkimystä vähän. Koulussa ovat kaikki olleet kiusattuja, liian älykkäitä. Mitä olisi voinut tehdä? Kokeissa pärjääminen, vaikka eivät edes lukeneet, oli kamalaa.

Mikä tässä mättää? 

En oikeastaan keksi mitään muuta kuin tämän todellisuuden: työttömyys, liiallinen kulutuksen ihannointi, liiallinen suorittamisen vaatimus, tapojen turmelus joka aiheuttaa empatiakyvyttömyyttä ja kiusaamista, maailman saastuminen, sotien ja levottomuuksien pelko. Jos itsekin ahdistun, ja yritän vain katsella leffoja ja lueskella ja kutoa, poikani pakenevat tätä kauheaa todellisuutta pelimaailmaan. Välillä ajattelen, että ehkä tämä on todella joku juoni, jolla nuoret miehet syrjäytetään tahallaan. Kun ei ole töitä, koteloitukaa sinne omiin loukkoihinne. Älkää vain aktivoituko! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se yhteiskunta muka tytöille sen kummempaa "tarjoaa"?

Tytöt yleensä haluavat kuluttaa, haluavat matkustella, haluavat kauniin kodin, haluavat ihanan miehen ja haluavat  tämän kanssa lapsia.

Kyllä minäkin haluan matkustella ja kivan kämpän. Nainen tulee jos on tullakseen. Lapsia en halua, rajoittavat liikaa elämää ja vievät liikaa aikaa ja rahaa. T: Kouluttautunut aikamiespoika, joka käy töissä ja maksaa veroja.

Mitä tämä nyt pelaava miesjoukko teki 50 vuotta sitten? Tuskin Nintendon keksiminen syrjäytymistä aloitti. Jo nimi peräkammarin poika viittaa siihen, ettei syrjäytyneiden laji suinkaan ole tietokoneista ja 2000-luvusta riippuvainen... Ehkä meitä oikeasti vaan on joka junaan. 

Ja tästä syrjäytymisestä (ja sen lisääntymisestä?); totta kai kynnys päästä eteenpäin elämässä on korkeampi nyt kun työttömyys rehottaa ja opintoihinkin pääsemistä vaikeutetaan vuosi vuodelta. Onkohan syy siis yksilössä vai yhteiskunnassa?

Ei oo mitään muutakaan. Mielelläni olisin voinut toisenkinlaisen elämän elää, mutta pakko vaan mennä sen mukaan mitä on annettu.

ExGamer kirjoitti:

Mitä ovat oikeat asiat elämässä? Luettele vaikka 10 tärkeintä. 

Terveys

Ihmissuhteet

Läheisen palveleminen

Työnteko

Luonto

Rakkaus

Onnen löytäminen pienistä asioista

Hengellisyys

Luovuus (itsensä toteuttaminen)

Kehittyminen ihmisenä

Meikä on niin "kovien arvojen mies" että läheisen palveleminen, työnteko, luonto, hengellisyys (haha, hengellisyys) ainakin putoaa samantien pois tuosta listasta. Välillä onni löytyy pienistä asioista, joten se saa jäädä. Rakkauskin on ihan kivaa mutta ilmankin pärjää. Olen siis tälläinen tavallaan syrjäytynyt, tavallaan en. Isot tulot mutta tykkään istua kotona. Ohjelmoin, pelaan, katson sarjoja, lueskelen artikkeleja eli siis tyypillistä syrjäytyneen elämää. Nytkin kello on sopivasti noin kolme. Ei tässä vielä ole kiire nukkumaan. 

Bonarina triggeroivat: käyn suihkussa jos _joudun_ lähtemään ulos, muuten menee hyvin ainakin 2-3 päivää riippuen teenkö jotain ruumiillista (yleensä en :D). Nainen löytyy, mutta välillä tuntuu että se on tiellä koska rajoittaa vapautta olla vaan. Toisaalta sillä on ns. aktivoiva vaikutus, joten ketjun "nainen auttaisi" on sinällään oikeassa. Ilman sitä ei tarvitsisi ollenkaan välittää jostain minun mielestäni tyhmistä jutuista.

Tarkastellaanpa kuitenkin noita mitä jäi jäljelle. Terveys ehkä voisi olla parempikin, mutta ruokailutottumukset vievät jo pitkälle. Syö hyvin, kokkaa itse, älä syö eineksiä yms. En ole lihava eikä tarvitsekaan liikkua, joten ihan sama. 

Ihmissuhteet on viimeisen päälle kunnossa. Minulla on paljon ystäviä jotka on yllätys yllätys, tietokonemaailmasta! Näen heitä kuitenkin reilusti livenä, kutsun meille välillä illanviettoon yms. Järjestämme 2x vuodessa 30-40 hengen LAN-tapahtuman. Anyway, tietsikkajuttuja. Siellä koko jengi vaan pelaa.. tekisivät jotain hyödyllistä!

Luovuus ja kehittyminen ihmisenä - pelaaminen ja luovuus kulkevat käsi kädessä. Genrejä on vaikka kuinka monta erilaista. Civilization, strategiapelit, kenties MMO, Hearthstone, yms. Johdin World of Warcraft kiltaa noin 3 vuotta ja silloin aikaa ei kyllä todellakaan jäänyt mihinkään muuhun. Nainenkin melkein otti eron kun ajatukset pyöri kokoajan killan toiminnan ympärillä. Erittäin stressaavaa mutta myös mielekästä. Anyway, kehityn kokoajan ihmisenä, koska tämä on sitä elämää jota haluan elää, ja silloin on tärkeää kehittyä tälläisessä elämässä.

Osa unelmistani ja jutuista mitä teen ei toki pyöri tietokoneen ympärillä, mutta ymmärrän täysin ihmisiä joilla se on koko elämä. Se on helppoa, turvallista ja siihen ei vaadita melkein yhtään rahaa, sekä (useista) peleistä saa kaikki sosiaaliset kontaktit (ja ehkä jopa sen tyttöystävän) joita tarvitsee. Se on melko täysipainoista elämää. Tästä tuleekin vielä yksi kommentti listaasi - minun mielestäni listasta puuttuu se melkeinpä tärkein; Onnellisuus. Jos olet onnellinen, älä nyt todellakaan mene muuttamaan mitään siksi että joidenkin mielestä elät väärin. Todennäköisesti olet onnellisempi kuin he, ja he eivät voi sietää sitä.

Pelit, leffat ja musiikki kiinnostaa. Itsetunto ei riittänyt aloittamaan soittamista kun olin henkisesti paskana jo teininä jolloin vähän haaveilin jostain rokkistara jutuista, salille ei kehtaa mennä kun ei osaa ja muut ihmiset tuijottas kuitenkin niin eipä kiinnosta mennä sinne. Naisia olen yrittänyt enemmän ja vähemmän saada mutta aika laihoin tuloksin, PALJON enemmän on jäänyt käteen negatiivisia muistoja näistä jutuista kuin positiivisia. En ole mikään valtavirran ihminen niin on muutenkin aika vaikea löytää sit naisten kanssa mitään yhteistä, nekin joiden kanssa on kemiat edes jotenkin toimineet on olleet aina varattuja.

Urheilua ja muita juttuja on tullut kokeiltua mutta ei ne sit ole jääneet omaksi jutuksi. 

Mielenterveys ongelmiakin löytyy, nyt jo selätetty masennus joka kyllä silti vaivaa toisinaan ja muuta vähän pienempää. Ei kovin viehättävää varmastikkaan kuunnella kun lähes kaikkiin ongelmiini omassa elämässä on syynä masennus tausta, esim muistista lähtien, siitä on tullut kovin valikoiva vaikka olen vasta 25v. Aika monesti syynä siihen miksi en tee asioita on se että ei sitä yksin oikein kehtaa ja jos on tullut joskus kehdattua niin aika monesti esim keikalla tai festareilla käynti on helvetin tylsää yksin, varsinkin kun sitä on jo vuosia tullut tehtyä niin aina kavereiden kanssa ollut parempi meininki, harmi vaan että omat ei enää oikein jaksa lähteä minnekkään.

lisätietoja: asun omillani, amk jäi kesken, tällä hetkellä olen miettimässä että mitähän helvettiä tällä elämällä tekisi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaisin neuvoja, mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä? Mieheni veli on tällainen peräkammarin poika. Näen, että se ahdistaa ikääntyvää äitiä ja miestäni... täysin neuvoton olo, enkä ole ainoa.

Ainoa tapa on hommata hänelle treffiseuraa, esimerkiksi sokkotreffit.

Sellaisen miehen itsetunto ja kiinnostus tehdä aloitetta on todennäköisesti niin nollassa että se ei auta mitään jos vaan käskette häntä menemään etsimään naista.

Ei niiltä treffeiltä jää varmaan mitään käteen. Miehen pitäisi mennä terapiaan, että saisi sosiaalista rohkeutta ja sitä kautta kavereita. Sen jälkeen ihan eri asia lähteä naisille juttelemaan.

Itsellä on kyl helvetin iso ongelma se että ei tytöille pääse yleensä edes puhumaan, sit jos on vaan vuoden putkeen puhunut lähinnä omille kavereille jotain hävyttömyyksiä ja vanhemmille kuivaa paska niin on hankala tasapainottaa sitä keskustelua taas normi tasolle ja tytöt ei taas sit tykkää kun heittää vähän rankempaa läppää jota nyt sattuu mieleen juolahtamaan.

Ainiin ja itselle toi pelaaminen on kyllä paljon enemmän tekemistä kuin mikään foorumeilla tai somessa norkoilu, tänäänkin tullut vaan perkeleen imageboardeja ja muuta hevonpaskaa selattua tunti tolkulla, pelasin ehkä 2h tänään.

Vierailija kirjoitti:

Komppaan äitijuttua.. Olen omin silmin todistanut tälläisen pojan äitisuhdetta.äidillä eielämää.haluaa paapoa.poika on elämän tarnoitus. Eisen.voi antaa itsenäistyä

Noissa tapauksissa isien pitäisi puuttua voimakkaasti. Niin tekisi hyvä vanhempi. 

Harva äiti katsoisi hiljaa sivusta, jos isä paapoisi estäen tyttärensä itsenäistymisen. Puuttuisi kaikilla mahdollisilla tavoilla, täysi-ikäisenkin tytön (tai pojan) puolesta. 

Vierailija kirjoitti:

[

Tuolla aiemmin oli jo kirjoituksia, miten nämä nuoret miehet saataisiin itse haluamaan jotain muutakin kuin pelaaminen. Kukaan ei ole toistaiseksi esittänyt yhtäkään järkevää ja toteuttamiskelpoista  ratkaisua. 

On tarjottu sosiaaliturvan heikennystä. Sitä samaa mitä muillekin työelämän ulkopuolella oleville: kotiäideille ja -rouville, työttömälle sinkkunaiselle joka virkistäytyy vuosittaisella Euroopan-reissulla.

Kaffepulla kirjoitti:

]Miksi tytöt ei jämähdä kotiin?[ä.

Naiset jäävät elämäntapakotiäideiksi tai vuosikausiksi hoitovapaille. Lapsia kiinnostaa saada, mutta työelämä ei heitäkään kiinnosta.

Käytäjä666 kirjoitti:

Kumpi on parempi, yhteiskunnan elättämä onnellinen pelaaja, vai rahaa valtiolle veroina takova masentunut "onnistuja"?

Nykyisellä sosiaaliturvalla on mahdollista elää onnellisena. Sitähän monet perheellisetkin tekevät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[

Tuolla aiemmin oli jo kirjoituksia, miten nämä nuoret miehet saataisiin itse haluamaan jotain muutakin kuin pelaaminen. Kukaan ei ole toistaiseksi esittänyt yhtäkään järkevää ja toteuttamiskelpoista  ratkaisua. 

On tarjottu sosiaaliturvan heikennystä. Sitä samaa mitä muillekin työelämän ulkopuolella oleville: kotiäideille ja -rouville, työttömälle sinkkunaiselle joka virkistäytyy vuosittaisella Euroopan-reissulla.

Tuossa on vaan se huono puoli, että työttömiä on tällä hetkellä noin 300 000. Lisäksi ne työssäkäyvät, joiden palkka on niin pieni tai työtuntien määrä niin vähäinen, että tarvitsevat silti sosiaaliturvaa. Näitä ketjussa mainittuja miehiä on ehkä 5000-10 000. Sosiaaliturvan heikennys iskisi siis heidän lisäkseen yli 290 000:een muuhun työttömään sekä niihin pienipalkkaisiin. Ja on muistettava sekin, että osa näistä miehistä ei kenties saa mitään yhteiskunnan tukia. Eivät opiskele tai opiskelut eivät etene niin, että olisi oikeutettu opintotukeen. Asuvat vanhempiensa luona, joten eivät ole oikeutettuja asumistukeen eivätkä toimeentulotukeen. Eivät myöskään täytä työttömyysturvan saamiselle asetettuja ehtoja. 0 €:sta on paha enää vähentää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se yhteiskunta muka tytöille sen kummempaa "tarjoaa"?

Tytöt yleensä haluavat kuluttaa, haluavat matkustella, haluavat kauniin kodin, haluavat ihanan miehen ja haluavat  tämän kanssa lapsia.

Kyllä minäkin haluan matkustella ja kivan kämpän. Nainen tulee jos on tullakseen. Lapsia en halua, rajoittavat liikaa elämää ja vievät liikaa aikaa ja rahaa. T: Kouluttautunut aikamiespoika, joka käy töissä ja maksaa veroja.

Sinä haluatkin asioita, joihin tarvitaan rahaa, joten käyt myös töissä. 

Kai niitä se pelaaminen sentään kiinnostaa?

Se on sillä tavalla, että miehen on tässä mualimassa nykyään helpompi löytää itsensä paikalleen jämähtäneenä. Naisena on helppo huudella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syitä on varmasti useita, mutta minusta yksi suurimpia voisi olla, että elämällä ei ole mitään muutakaan tarjottavaa kuin pelaaminen. Nyt eletään eräänlaista näköalattomuuden aikaa. Irtisanomisia irtisanomisten perään. Juuri mikään ala ei ole enää varma työpaikan saamisen suhteen. Miksi opiskella, jos töitä ei kuitenkaan saa? Nämä miehet eivät juurikaan tarvitse rahaa kulutukseen. Yleensähän työssäkäynnin motiivina on raha, mutta jos yhteiskunnan tuilla tai vanhempien kustannuksellakin pärjää ihan riittävän hyvin, niin miksi vaivautua töihin? Pelaaminen on kuitenkin kivaa, siinä voi kehittyä ja saada onnistumisen kokemuksiakin. Kavereita on ympäri maailmaa. 

Miksi tytöt ei jämähdä kotiin?

Koska tytöt yleensä haluavat kaikenlaista, mihin tarvitaan rahaa. Vaatteita, meikkejä, matkustelua, kahviloissa käymistä jne. Tytöt myös yleensä haluavat oman kodin, jota voivat sisustaa mieleisekseen ja sisustamiseen tarvitaan rahaa. 

Tai... Koska tytöt haluavat hyviä työpaikkoja ja haasteellisen uran, joihin tarvitaan kunnianhimoa ja halua kehittää itseään...?

Tämä näkyy työelämässä miten? Entä yritysten perustamisessa?

Niin juuri.

Mitä tarkoitat? Suomen naiset käy töissä, hoitaa lapset ja kodin, ja vanhukset, on aktiivisia järjestöelänässä ja kulttuuririennoissa. Pyörittävät maata.

T. Yrittäjänainen

miehistä suurempi prosentti on töissä, miehet tekee 30 % pidempääbttöviikkoa, miehet perustaa lähes kaikki yrittkset ja miehet järjestään etenee enemmän urallaan. Johtopäätöksenä miehet ovat luusereita joiden pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni. Kai se on vaan trendikästä haukkua kun ei kaikille löydy sitä omaa toimitusjohtajaa.

Hah, kyllä joo perustetaan yrityksiä. Voisin luetella lähipiiristänikin  monta yrittäjää(miestä), mutta kannattavia ne eivät ole. Naiset joutuvat pelaamaan varmanpäälle lasten takia ja käydä 8h päivätyössä kun ukko esittää toimitusjohtajaa :D

Käytäjä666 kirjoitti:

Mitä tämä nyt pelaava miesjoukko teki 50 vuotta sitten? Tuskin Nintendon keksiminen syrjäytymistä aloitti. Jo nimi peräkammarin poika viittaa siihen, ettei syrjäytyneiden laji suinkaan ole tietokoneista ja 2000-luvusta riippuvainen... Ehkä meitä oikeasti vaan on joka junaan. 

Ja tästä syrjäytymisestä (ja sen lisääntymisestä?); totta kai kynnys päästä eteenpäin elämässä on korkeampi nyt kun työttömyys rehottaa ja opintoihinkin pääsemistä vaikeutetaan vuosi vuodelta. Onkohan syy siis yksilössä vai yhteiskunnassa?

50 vuotta sitten peräkammarinpojat kävivät kalastamassa, metsästämässä ja auttelivat vanhempiaan talon töissä. Kun elanto tuli pääasiassa järvistä, metsistä ja omasta pihasta, ei palkkatyössä käyminen ollut heillekään kovin tarpeellista. Lisäksi oli paljon sellaisia lyhytaikaisia hommia, joihin ei tarvittu vähintään 3 vuotta kestävää koulutusta. Saattoi mennä pariksi päiväksi risusavottaan ja saada siitä käteen vähän rahaa. Näitä hommia tehtiin siis pimeästi. 

Tämän päivän peräkammarinpojat eivät kaipaa yhtään sen korkeampaa elintasoa kuin peräkammarinpojat 50 vuotta sitten. He ovat tyytyväisiä vähään. Tällainen hieman "linkolalainen" elämäntapa on palkkatyössäkäyntiä ja alati kasvavaa kulutusta tarvitsevalle yhteiskunnalle kuin hamsterin kokoinen paise takapuolessa. Yhteiskunta ei kuitenkaan pysty tarjoamaan kaikille kansalaisilleen sitä, mitä se kansalaisiltaan odottaa: mahdollisuutta työntekoon ja kuluttamiseen.