Työkaverin lapsi menehtyi, hän repi tekemämme osaanottokortin

Anna repiä. Jos ei halua puhua, niin ei halua.

Osaanotto? Yksi A-kirjain liikaa kenties.

Ihan sama mitä surevalle sanoo tai tekee, tai ei sano ja tee, niin sureva loukkaantuu.

Juu, ei ehkä kannata nyt kamalasti tuutata.

Sureva ihminenhän tarvitsee ennen kaikkea pakottamista, vaatimista, inttämistä ja utelua. Sanokaa sille, että teidän mielestänne siitä pitää puhua, koska te niin haluatte.

Ei ole teidän tehtävä ja ei, koskaan ei helpota.

Tosi huonovointisena joutuukin olemaan töissä. Olkaa ihan omia itsejänne, ei siinä mikään muu auta.

Ei töissä.

Miksi asiaa pitäisi käydä läpi työkavereiden kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama mitä surevalle sanoo tai tekee, tai ei sano ja tee, niin sureva loukkaantuu.

Näin se valitettavasti on. Mutta samalka se kertoo siitä että suru ja sureminen on niin yksilöllistä että oikeaa tapaa ei ole. Osanottokortti/surunvalittelut ovat silti oikea tapa toimia riippumatta miten surija siihen suhtautuu. Teidänelämäänne kortin repiminen ei vaikuta sitä eikä tätä; työkaveri on menettänyt lapsensa lopullisesti.

Älä ota henkilökohtaisesti. En osaa sanoa, mistä käytös johtuu, mutta äitini on samanlainen. Hän repi mm. kaikki tekemäni äitienpäiväkortit, kun olin lapsi.

Minä en edes saanut mitään työkavereilta kun äitini kuoli viime viikolla. Kukaan ei edes sanonut "otan osaa". Nähtävästi tämäkin on meillä pärstästö kiinni. Kun työkaverini mummo kuoli piti lähetellä kukkia jne. Onpa kiva palata huomenna työpaikalle.

Kaikki ihmiset eivät pysty vaikeista asioista puhumaan kun ne ovat "päällä".

Minun työkaverini lapsi sairastui vakavasti, oli jo kerran parantunut ja nyt ennuste oli huono. Työkaveri ilmoitti lähimmille työkaverille ja toivoi ettei asiasta puhuttaisi, ei edes kyselty kuulumisia, niin tehtiin ja kun osa ei tiennyt tunnelma ei ollut hautajaismainen töissä.

Onpa huonokäytöksinen työkaveri...

Kunnioittakaa ihmisen yksityisyyttä ja antakaa olla. Työpaikka ei ole terapointia varten, eikä työkaverit ole läheisiä.

Nyt kun osanotto on esitetty, niin jatkakaa elämäänne normaalisti. Ette voi tehdä mitään työkaverin hyväksi. Jos hän ei puhu, niin ei puhu.

En mä edes tiennyt, että silloin pitää jotain kortteja ja kukkia antaa. Mulle toi ei kuulosta sopivalta. Ihan vain sanallinen osanotto on se tärkein.

Vierailija kirjoitti:

Onpa huonokäytöksinen työkaveri...

...tai edelleen täysin shokissa,murtunut ja sekaisin. Et voi tietää.

Vierailija kirjoitti:

Minä en edes saanut mitään työkavereilta kun äitini kuoli viime viikolla. Kukaan ei edes sanonut "otan osaa". Nähtävästi tämäkin on meillä pärstästö kiinni. Kun työkaverini mummo kuoli piti lähetellä kukkia jne. Onpa kiva palata huomenna työpaikalle.

No joo, pärstäkerroin ei saisi vaikuttaa tunteeko empatiaa lähimmäistä kohtaan vai ei, ellei aivan narsku ole. Mutta mummon kuolema vs oman lapsen kuolema ei oikein ole verrattavissa se suru. Tai edes äidin kuolema vs oman lapsen kuolema. Äidin me todennäköisesti joudumme lähes kaikki hautaamaan, omaa lasta en toivo hautaamaan joutuvan edes ihmisten joiden kanssa en tule toimeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en edes saanut mitään työkavereilta kun äitini kuoli viime viikolla. Kukaan ei edes sanonut "otan osaa". Nähtävästi tämäkin on meillä pärstästö kiinni. Kun työkaverini mummo kuoli piti lähetellä kukkia jne. Onpa kiva palata huomenna työpaikalle.

No joo, pärstäkerroin ei saisi vaikuttaa tunteeko empatiaa lähimmäistä kohtaan vai ei, ellei aivan narsku ole. Mutta mummon kuolema vs oman lapsen kuolema ei oikein ole verrattavissa se suru. Tai edes äidin kuolema vs oman lapsen kuolema. Äidin me todennäköisesti joudumme lähes kaikki hautaamaan, omaa lasta en toivo hautaamaan joutuvan edes ihmisten joiden kanssa en tule toimeen.

Mulle ainakin oma äiti on kaikista rakkain, no mummosta toki oon samaa mieltä, että sen kanssa nyt harvalla niin hyvää sidettä on, että kauheesti surettaisi.