Työkaverin lapsi menehtyi, hän repi tekemämme osaanottokortin

Tän on pakko olla provo. Sulla on paha mieli kun kortti revittiin? Ole onnellinen ettet oo ikinä tuntenu sitä tuskaa mikä on kun läheinen vammautuu tai kuolee yhtäkkiä.

Ap, kumpi sua enemmän harmittaa? Se että sureva työkaverinne repi osanottokorttinne vai että se, että työkaverinne lapsi on kuollut? Asenteestasi päätellen, alan ymmärtämään miksi työkaverinne repi korttinne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en edes saanut mitään työkavereilta kun äitini kuoli viime viikolla. Kukaan ei edes sanonut "otan osaa". Nähtävästi tämäkin on meillä pärstästö kiinni. Kun työkaverini mummo kuoli piti lähetellä kukkia jne. Onpa kiva palata huomenna työpaikalle.

No joo, pärstäkerroin ei saisi vaikuttaa tunteeko empatiaa lähimmäistä kohtaan vai ei, ellei aivan narsku ole. Mutta mummon kuolema vs oman lapsen kuolema ei oikein ole verrattavissa se suru. Tai edes äidin kuolema vs oman lapsen kuolema. Äidin me todennäköisesti joudumme lähes kaikki hautaamaan, omaa lasta en toivo hautaamaan joutuvan edes ihmisten joiden kanssa en tule toimeen.

?? Kyllä mulle ainakin pahempi pala olisi haudata 50-vuotias äitini kuin 1-vuotias lapseni.

Sä taidat olla aika vitun sekasin päästäs, miksi tuollaset lisääntyy, ei ymmärrä..

Vierailija kirjoitti:

Sureva ihminenhän tarvitsee ennen kaikkea pakottamista, vaatimista, inttämistä ja utelua. Sanokaa sille, että teidän mielestänne siitä pitää puhua, koska te niin haluatte.

Mikä sulta on kuollut? Kani?

Inhottavaa tuollainen retostelun tarve. Toiselta on kuollut lapsi ja hänen pitää tulla teidän kyselytuntiin koska teistä tuntuu että te haluatte puhua siitä asiasta. 

Kun mun veli kuoli kolarissa, meidän kotiin tulvi kukkia, kortteja ja jotain enkelipatsaita. Piti tosissaan hillitä itsensä, ettei olisi viskonut niitä ovesta ulos. Ne kukat olivat kuoleman kukkia, vihasin niitä. Naapureiden ja muiden kaukaisempien tuttujen vierailut ja kahvittelut olivat vaikeita kestää. Olisi ollut paras, kun olisi saanut olla vaan omalla perheellä kaikkein läheisimpien kanssa. Moni toimitti adressin ennen hautajaisia, tämä on hyvä tapa. Veljen kaverit kävivät istuskelemassa veljen huoneessa, joskus porukalla ja joskus yksittäin. Se oli kyllä jotenkin liikuttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama mitä surevalle sanoo tai tekee, tai ei sano ja tee, niin sureva loukkaantuu.

Todella epäreilua, näimme paljon vaivaa kortin tekoon :(

ap

Toinen on menettänyt lapsensa ja teitä murehdittaa joku vitun kortti!!!!

Suhteellisuudentajua, löytyykö sitä?

Meidän työpaikalla surevalle annetaan kukkakimppu. Kaunis ele minusta. En olisi pitänyt pahana korttiakaan.

Olisit tintannut turpaan, niin oppii olemaan. En usko, että kyseessä silti aito tapahtuma, vaan porvoolainen päiväuni.

Työpaikka voi olla sen ihmisen ainoa paikka, jossa elämä jatkuu omalla painollaan, paikka, jossa paeta sitä kamaluutta, joka on kohdannut perhettä. Ei siellä enää halua sääliä. Olkaa olemassa siellä, jos romahtaa, antakaa aikaa, halatkaa, jos tarvii, mutta muuten jatkakaa elämää, se on paras apu, puhukaa normaalisti.

Joskus tuntuu että surevalle ei osaa mitenkään olla oikein. Kun haluat olla tukena, niin työntää pois. Kun jätät rauhaan niin hetken päästä valittaa kun kaikki karttavat häntä.