Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies kateellinen tulevasta perinnöstäni

Vierailija
29.10.2016 |

Miehelleni paljastui jokin aika sitten suvussani kulkevan omaisuuden määrä. Kyse ei ole miljoonista, mutta mukavasta potista kuitenkin. Aikoinaan isovanhempani alkoivat kartuttaa tätä pottia ja nyt vanhempani jatkavat. Kerrottakoon vielä, että sukumme on pienituloista ja vaatimatonta, mutta pienistä palkoista on laitettu koko ajan hieman sukanvarteen ja sijoitettu.

Kun vanhempani tekivät omat testamenttinsa, he rajasivat lastensa tulevat puolisot ulos. Testamentit on tehty jo vuosikymmeniä sitten, mutta silti mieheni kokee tämän henkilökohtaisena loukkauksena. Asia ei ole koko aikaa esillä, mutta välillä mies alkaa puhua miten sitten kun minä perin vanhempani, mitä omaisuudelle tehdään. Joskus kuulostaa siltä, että MIES aikoo lopettaa työt, kun saan perintöni. Itse en ole suunnitellut mitään ennenaikaista eläkkeelle jäämistä, mutta mies puhuu välillä miten perintö pistetään sileäksi. Minusta on loukkaavaa ajatella, että parin edeltävän sukupolven elämäntyö tuhlataan humpuukiin. Meille lapsille on välillä annettu pieniä summia lahjana ja myös joitain matkoja on maksettu. Huom! Myös mies on päässyt vanhempieni kustantamille lomille ja lahjarahat on käytetty perheemme yhteiseen hyvään. Eli olemme jo päässeet hieman nauttimaan tuosta omaisuudesta.

Olen pohtinut, että takana voisi olla miehen kateus. Hänen vanhempansa ovat täydellisiä vastakohtia omille vanhemmilleni. Appivanhemmat eivät ole koskaan säästäneet, vaan pistäneet kaiken menemään. Lienee sanomattakin selvää ettei heiltä tulee jäämään juuri mitään perittävää.

Onko teillä muilla tällaista? En aiemmin voinut kuvitellakaan mieheni olevan noin ahne ja rahan perään. En myöskään ymmärrä miksi hän loukkaantuu, kun hänellä ei ole sanavaltaa perintööni.

Kommentit (85)

Vierailija
81/85 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaikkien pitäisi ymmärtää tehdä testamentti, jossa perillisten puolisoiden avio-oikeus omaisuuteen rajataan pois. Eihän se oikeus muutenkaan realisoidu ennen kuin avioerossa.

Luulen että ap:n puolison käytöksen taustalla ei ole niinkään kateus kuin ahneus. Ap on oppinut  omalta suvultaan, että kaikkea ei panna sileäksi, ja ap:n mies taas on oppinut että kyllä pannaan.

Kyllähän se realisoituu myös liiton päättyessä toisen kuolemaan. Vaikutusta on toki vain silloin kun on muitakin kuin yhteisiä lapsia.

Vierailija
82/85 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joku idari taas nostanut ikivanhan, mutta sanonpa vain että on SAIRASTA loukkaantua siitä, että on toisen perinnön ulkopuolella. Olisi todella outoa, jos kumppania EI rajattaisi ulkopuolelle. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/85 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun äitini kuoli 10 vuotta sitten niin saatiin perintöä veljeni kanssa molemmat sai 460000 euroa. Veljeni tuhlasi 2 vuodessa 300000 euroa ja 4 vuodessa kaikki oli mennyt. Minulla on vieläkin rahaa jäljellä. Isäni antoi kesämökkinsä ennakkoperintönä meille ja se piti olla yhteinen ja sitä piti remontoida. Veljeni ei halunnut antaa rahaa siihen remonttiin eikä halunnut mökkiä. Otin sitten itse sen mökin ja isäni antoi siihen 70000 euroa remonttiin ja tein itse remonttia suurimmaksi osaksi. Veljeni on rasittava ja pyytää rahaa minulta joka viikko. On laiska eikä hae töitäkään ja on huono kunto koska polttanut tupakkia aina.

Vierailija
84/85 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oli provo tai ei, puolison rajaaminen ulos testamentista on ihan vakiosiirto, jota varmasti jokainen juristi suosittelee asikkailleen. Miehesi on urpo, jos ottaa tuon henkilökohtaisesti.

Vierailija
85/85 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi se sinulle olisi kateellinen? Jakoonhan se kuitenkin menee teidän kesken.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kaksi yhdeksän