Mies kateellinen tulevasta perinnöstäni

Vierailija kirjoitti:

Kun sitä omaisuutta on ap:n mukaan pienistä tuloista kahdessa sukupolvessa kerrytetty, niin vaikuttaa siltä, että se on pihistellen kerätty. Tietysti oikeanlainen sijoittaminen on summia  kasvattanut. Onko siis niin, että mikään sukupolvi ei ole mitään rahamäärää mukavampaan elämään käyttänyt vaan aina on eletty  pihistellen. Milloin on tarkoitus yhtään tuota rahaa käyttää vai onko tarkoitus vain kasvattaa sijoituksia sukupolvelta toiselle.

Kirjoituksesta ei käy ilmi,  mitkä on ap:n mukaan pienet tulot, joist aomaisuutta on kerrytetty, joten tarvittavan pihistelyn määrää on vaikea tietää. 

Ihan suoraan sanottuna mitä väliä miten perintö on kerätty? Eihän se tyhjästä ole tullut eikä kukaan ole voittanut lotossa. Pottia on kerätty vuosikymmeniä jo, joten väkisinkin siitä alkaa kertyä mukava summa. Onko pitkäjänteisyys aivan tuntematon käsite? Palkoista on maksettu ns normaali elämä ja perintöä on käytetty muun omaisuuden kartuttamiseen ja osa huvitteluun. Isovanhempani elivät mukavan elämän, joka sisälsi normaalin arjen lisäksi jonkin verran matkustelua ym extraa. Mihinkään ökyilyyn sitä ei ole tuhlattu. Ehkä se sitten on "pihistelyä", kun ei laita sileäksi kaikkea mitä irti saa?

ap

Vierailija kirjoitti:

Miehelleni paljastui jokin aika sitten suvussani kulkevan omaisuuden määrä. Kyse ei ole miljoonista, mutta mukavasta potista kuitenkin. Aikoinaan isovanhempani alkoivat kartuttaa tätä pottia ja nyt vanhempani jatkavat. Kerrottakoon vielä, että sukumme on pienituloista ja vaatimatonta, mutta pienistä palkoista on laitettu koko ajan hieman sukanvarteen ja sijoitettu.

Kun vanhempani tekivät omat testamenttinsa, he rajasivat lastensa tulevat puolisot ulos. Testamentit on tehty jo vuosikymmeniä sitten, mutta silti mieheni kokee tämän henkilökohtaisena loukkauksena. Asia ei ole koko aikaa esillä, mutta välillä mies alkaa puhua miten sitten kun minä perin vanhempani, mitä omaisuudelle tehdään. Joskus kuulostaa siltä, että MIES aikoo lopettaa työt, kun saan perintöni. Itse en ole suunnitellut mitään ennenaikaista eläkkeelle jäämistä, mutta mies puhuu välillä miten perintö pistetään sileäksi. Minusta on loukkaavaa ajatella, että parin edeltävän sukupolven elämäntyö tuhlataan humpuukiin. Meille lapsille on välillä annettu pieniä summia lahjana ja myös joitain matkoja on maksettu. Huom! Myös mies on päässyt vanhempieni kustantamille lomille ja lahjarahat on käytetty perheemme yhteiseen hyvään. Eli olemme jo päässeet hieman nauttimaan tuosta omaisuudesta.

Olen pohtinut, että takana voisi olla miehen kateus. Hänen vanhempansa ovat täydellisiä vastakohtia omille vanhemmilleni. Appivanhemmat eivät ole koskaan säästäneet, vaan pistäneet kaiken menemään. Lienee sanomattakin selvää ettei heiltä tulee jäämään juuri mitään perittävää.

Onko teillä muilla tällaista? En aiemmin voinut kuvitellakaan mieheni olevan noin ahne ja rahan perään. En myöskään ymmärrä miksi hän loukkaantuu, kun hänellä ei ole sanavaltaa perintööni.

Älä vaan päästä sitä ukkoos olleskaan käsiksi sun perintöön. Kai olet sen verran järki ihminen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä tapa osoittaa lasten puolisoille, että ette muuten ole ettekä tule olemaan suvun jäseniä, vaan ikuisesti huonompaa, ei-toivottua ainesta.

Ei. Ei pidä olla tuollainen mimosa. Se, ettet ole toivottu osoitetaan ihan eri tavalla. Joissain suvuissa suoraan ja joissain tosiasia peitellään. Tuo on puhdasta juridiikkaa ja asianmukaista asioiden hoitamista. 

Haluatko sinä nyt raataa, jotta lapsesi puoliso pääsee rälläämään niillä rahoilla joskus? 

Eikö kysymyksesi juuri indikoi sitä, että lapsen puolisolle ei haluta hyvää, koska hän on ei-toivottu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelleni paljastui jokin aika sitten suvussani kulkevan omaisuuden määrä. Kyse ei ole miljoonista, mutta mukavasta potista kuitenkin. Aikoinaan isovanhempani alkoivat kartuttaa tätä pottia ja nyt vanhempani jatkavat. Kerrottakoon vielä, että sukumme on pienituloista ja vaatimatonta, mutta pienistä palkoista on laitettu koko ajan hieman sukanvarteen ja sijoitettu.

Kun vanhempani tekivät omat testamenttinsa, he rajasivat lastensa tulevat puolisot ulos. Testamentit on tehty jo vuosikymmeniä sitten, mutta silti mieheni kokee tämän henkilökohtaisena loukkauksena. Asia ei ole koko aikaa esillä, mutta välillä mies alkaa puhua miten sitten kun minä perin vanhempani, mitä omaisuudelle tehdään. Joskus kuulostaa siltä, että MIES aikoo lopettaa työt, kun saan perintöni. Itse en ole suunnitellut mitään ennenaikaista eläkkeelle jäämistä, mutta mies puhuu välillä miten perintö pistetään sileäksi. Minusta on loukkaavaa ajatella, että parin edeltävän sukupolven elämäntyö tuhlataan humpuukiin. Meille lapsille on välillä annettu pieniä summia lahjana ja myös joitain matkoja on maksettu. Huom! Myös mies on päässyt vanhempieni kustantamille lomille ja lahjarahat on käytetty perheemme yhteiseen hyvään. Eli olemme jo päässeet hieman nauttimaan tuosta omaisuudesta.

Olen pohtinut, että takana voisi olla miehen kateus. Hänen vanhempansa ovat täydellisiä vastakohtia omille vanhemmilleni. Appivanhemmat eivät ole koskaan säästäneet, vaan pistäneet kaiken menemään. Lienee sanomattakin selvää ettei heiltä tulee jäämään juuri mitään perittävää.

Onko teillä muilla tällaista? En aiemmin voinut kuvitellakaan mieheni olevan noin ahne ja rahan perään. En myöskään ymmärrä miksi hän loukkaantuu, kun hänellä ei ole sanavaltaa perintööni.

Älä vaan päästä sitä ukkoos olleskaan käsiksi sun perintöön. Kai olet sen verran järki ihminen?

En tietenkään päästä! Ärsyttää vain, että tästä aiheutuu vielä monet riidat, vaikka asia ei olekaan jatkuvasti tapetilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä tapa osoittaa lasten puolisoille, että ette muuten ole ettekä tule olemaan suvun jäseniä, vaan ikuisesti huonompaa, ei-toivottua ainesta.

Ei. Ei pidä olla tuollainen mimosa. Se, ettet ole toivottu osoitetaan ihan eri tavalla. Joissain suvuissa suoraan ja joissain tosiasia peitellään. Tuo on puhdasta juridiikkaa ja asianmukaista asioiden hoitamista. 

Haluatko sinä nyt raataa, jotta lapsesi puoliso pääsee rälläämään niillä rahoilla joskus? 

Eikö kysymyksesi juuri indikoi sitä, että lapsen puolisolle ei haluta hyvää, koska hän on ei-toivottu?

Etkö sinä halua hyvää naapurillesi ja maailman nälkäänäkeville? On vähän eri asia pedata tulevaisuutta lapselle kuin pottia jollekin toiselle vaikka kuinka olisi pidetty ja mukava henkilö. Ja jos lapsi ja puoliso ovat onnellisesti liitossaan, oletettavasti puolisokin pääsee sitä kautta nauttimaan perinnön tuomista eduista. Hän ei vaan voi hallinnoida sitä eikä ottaa siitä puolikasta matkaansa. Hänellä on sitä varten oma perintönsä.

Meillä on myös vanhemmillani paljon rahaa ja sitä on osin lahjoiteltu meille lapsille jo ja perinnöstä ovat määränneet puolusot ulos. Vanhempani ovat myös kustantaneet matkoja yms myös miehelleni. Mieheni on köyhä ja sukunsa myös. Toisaalta myös pihi, toisaalta haluaa näyttää varakkaalta mm hienojen autojen kautta.

Tein todella tiukan avioehdon ja testamentin avioituessamme eli kaikki raha menee lapselleni eikä miehelle mitään. Hän hyötyy minusta vain nyt yhdessä eläessämme siis ja asuu mm 100% minun asunnossani jne. Sopii se toisaalta mulle, saan vastaavasti huomioita ja hän on komea ja seksikäs. Eli vaihtokauppa sekin.

Kannattaa ap olla tarkkana rahojen suhteen. Miehesi jutut kuulostavat aika ahneilta. Hän ei ole kateellinen vaan lompakkoloinen ja yrittää hyötyä sinusta. Myös todella huolestuttavan tilannetajutonta puhetta tuo, että suunnittelee tuhlaavansa sinun vanhemoiesi rahat heidän kuolemansa jälkeen, aika empatiakyvyttömän kuuloista ja järkyttävää.

Olen jo perinyt toisen vanhempani ja hän on ohjeistanut minua pitämään perinnöstäni kiinni, mikäli menen joskus naimisiin. Eli ei ole lainkaan kyse siitä, että henkilöstä ei pidettäisi vaan ihan siitä, että halutaan turvata oman jälkeläisen tulevaisuus. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä on myös vanhemmillani paljon rahaa ja sitä on osin lahjoiteltu meille lapsille jo ja perinnöstä ovat määränneet puolusot ulos. Vanhempani ovat myös kustantaneet matkoja yms myös miehelleni. Mieheni on köyhä ja sukunsa myös. Toisaalta myös pihi, toisaalta haluaa näyttää varakkaalta mm hienojen autojen kautta.

Tein todella tiukan avioehdon ja testamentin avioituessamme eli kaikki raha menee lapselleni eikä miehelle mitään. Hän hyötyy minusta vain nyt yhdessä eläessämme siis ja asuu mm 100% minun asunnossani jne. Sopii se toisaalta mulle, saan vastaavasti huomioita ja hän on komea ja seksikäs. Eli vaihtokauppa sekin.

Kannattaa ap olla tarkkana rahojen suhteen. Miehesi jutut kuulostavat aika ahneilta. Hän ei ole kateellinen vaan lompakkoloinen ja yrittää hyötyä sinusta. Myös todella huolestuttavan tilannetajutonta puhetta tuo, että suunnittelee tuhlaavansa sinun vanhemoiesi rahat heidän kuolemansa jälkeen, aika empatiakyvyttömän kuuloista ja järkyttävää.

Kiva kun lapsesi maksaa kuolemasi jälkeen perintöverot ja ukko leskenoikeudella asuu hänen omistamassaan asunnossa ties millaisen bordelliseurueen kanssa. En ikinä muuttaisi yhteen tai avioituisi uudelleen kenenkään kanssa, jos tosiaan haluaisin koko perinnön jäävän lapsilleni.

Olen myös tulevaisuudessa saamassa suurehkon perinnön. Olemme tehneet avioehdon ja olen myös tehnyt testamentin jossa rajaan lasteni tulevat puolisot perinnön ulkopuolelle.

Olen jo saanut vanhemmiltani arvokkaan lahjan, joka ei ole ennakkoperintö. Mieheni on suunnatttoman kateellinen tästä lahjasta vaikka hän pääsee nauttimaan tämän lahjan hyödystä koko ajan. Mutta pahinta on, että appiukkoni on myös todella kateellinen tästä saamastani lahjasta sekä aikanaan minulle tulevasta perinnöstä. Hän itse on oman omilta vanhemmiltaan saamansa perinnön tuhonnut taivaan tuuliin eikä häneltä tule jäämään miehelleni mitään perittävää. Hän kyllä jakelee minulle hyviä neuvoja siitä mitä vanhempieni tulisi tehdä omaisuudellaan (hän ei todellakaan ole sijoitusneuvoja). Todella outoa, koska hän itse ei ole mitään pystynyt säästämään. Eikä minun tai vanhempieni raha-asiat kuulu appiukolleni millään tavalla.

Herättää paljon ajatuksia tämä keskustelu.

Ystäväni on elänyt todella tiukoilla vaikean sairauden takia. Silti pienipalkkainen miehensä pysyi rinnalla ja kaikki oli ok. Ystäväni siis pystyi kyllä osansa kustantamaan yhteisistä menoista. Mies sai suurehkon perinnön, jätti ystäväni ja aloitti makean elämän. Vuoden verran rälläsi ja nyt rahat loppu.

Ystävä sai nyt perintönä hyvän summan ja mies yrittää päästä takaisin. Onneksi ystäväni on järkevä, ei ota takaisin.

Kyllä raha tekee oikeasti ihmiset joskus hulluiksi.

Mun miehelle on tulossa myös piakkoin huomattava perintö.

Mua jännittää muuttuuko hänkin jotenkin persoonana saatuaan paljon rahaa yhtäkkiä.

Esim. entinen työkaveri, jota pidin ihan järkevänä ihmisenä, alkoi pikkuhiljaa puhua tulevista suurista rahoista kun vanhemmat kuolevat.

Tuntui tosi pahalta kuunnella sitä, ihan kuin ei olisi malttanut odottaa että isä ja äiti kuolee.

Vierailija kirjoitti:

Herättää paljon ajatuksia tämä keskustelu.

Ystäväni on elänyt todella tiukoilla vaikean sairauden takia. Silti pienipalkkainen miehensä pysyi rinnalla ja kaikki oli ok. Ystäväni siis pystyi kyllä osansa kustantamaan yhteisistä menoista. Mies sai suurehkon perinnön, jätti ystäväni ja aloitti makean elämän. Vuoden verran rälläsi ja nyt rahat loppu.

Ystävä sai nyt perintönä hyvän summan ja mies yrittää päästä takaisin. Onneksi ystäväni on järkevä, ei ota takaisin.

Kyllä raha tekee oikeasti ihmiset joskus hulluiksi.

Mun miehelle on tulossa myös piakkoin huomattava perintö.

Mua jännittää muuttuuko hänkin jotenkin persoonana saatuaan paljon rahaa yhtäkkiä.

Esim. entinen työkaveri, jota pidin ihan järkevänä ihmisenä, alkoi pikkuhiljaa puhua tulevista suurista rahoista kun vanhemmat kuolevat.

Tuntui tosi pahalta kuunnella sitä, ihan kuin ei olisi malttanut odottaa että isä ja äiti kuolee.

Se miehesikin asenne rahaan muuttunee matkan varrella. Ainakin itselläni on käynyt monenlaista ajatusta mielessä saamastani perinnöstä ja siihen tottumiseen meni lähes vuosi. Ja yllättävän moni on kiinnostunut toisten perinnöistä, sen sai myös huomata!

Ei ne suoraan oiskaan perimässä. Tolla vaan turvataan se, että esim. avioeron kohdalla peritty omaisuus pysyy perityn lapsella eikä mene avioeron takia lapsen puolisolle. Kaikilla ei ole avioehtoa ja tollasella siis vaan turvataan omaisuuden pysyminen suvussa.

En tiesä kuinka monta kertaa olen lukenut keskustelupalstoilla, että miehet kirjoittavat, että "naiset välittävät vain rahasta". Itse asiassa se kyllä taitaa olla niin, että miehet välittävät enemmän rahasta kuin naiset. Ovat kyllä kiinnostuneita naisen omaisuudesta...

Tosiasia on, että aviopuolisoilla on lähtökohtaisesti omaisuuden erillisyyden periaate. Toki puolisolla on toisen elatusvelvollisuus ja perheen oletetaan toimivan toisten perheenjäsenten hyväksi.

Toisen omaisuuteen ei ole oikeutta kuin pahan kautta: kuoleman tai avioeron. Tasinko-oikeuden avulla toinen saa kuolleen jälkeen tasinkona jopa joko puolet toisen omaisuudesta (jos on lapsia, joille toinen puolikas menee) tai kokonaan, jos rintaperillisiä tai testamentilla perijöitä ei ole. Avioerossa tehdään vastaava laskelma.

Voidaan tehdä avioehto, joka voi kattaa ennen avioliittoa ja/tai sen aikana hankitun omaisuuden tai perityn omaisuuden osalta ehdon, että toisella tai kummallakaan ei ole oikeutta toisen omaisuuteen tai osaan siitä,

Avioeroja on niin paljon, että viisaat perittävät rajaavat perinnön puolison osalta. Se on varmin tapa pitää rahat omassa suvussa.

Jos toisella on paljon enemmän rahaa, miksi edes mennä naimisiin. Avoparilla on automaattisesti erillinen omaisuus. Tosin erän juristi sanoi, että ei ole ikinä tavannut niin hirveää omaisuusriitaa kuin avoparin kohdalla. Kaikki pitää olla oikean henkilön nimissä ja menot jakaa tasapuolisesti. Jos vaikkapa äiti hoitaa lastaan kotona kauan aikaa, joskus oikeuteen viety elatusmaksuriita voi  tuottaa tulosta, mutta Suomessa naisten katsotaan yleensä voivan elättää itse itsensä eikä olevan laiska siipeilijä.. 

Mitenkäs jos tämä rikkaampi aviopuoliso jo eläisään ostaa köyhemmälle jonkin edullisen pikkuasunnon halvalla, jotta lapsi/lapset saisivat koko perintönsä käyttöönsä?  Jos siis on niin, että 100% toisen omistamassa asunnossa asuvat tämä köyhä ja rikas ja jos köyhempi sais rikkaan kuoltua kuitenkin hallinnoida kotiaan. Säilyisikö hallintaoikeus vai pitäisikö köyhemmän muuttaa pikkuasuntoonsa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herättää paljon ajatuksia tämä keskustelu.

Ystäväni on elänyt todella tiukoilla vaikean sairauden takia. Silti pienipalkkainen miehensä pysyi rinnalla ja kaikki oli ok. Ystäväni siis pystyi kyllä osansa kustantamaan yhteisistä menoista. Mies sai suurehkon perinnön, jätti ystäväni ja aloitti makean elämän. Vuoden verran rälläsi ja nyt rahat loppu.

Ystävä sai nyt perintönä hyvän summan ja mies yrittää päästä takaisin. Onneksi ystäväni on järkevä, ei ota takaisin.

Kyllä raha tekee oikeasti ihmiset joskus hulluiksi.

Mun miehelle on tulossa myös piakkoin huomattava perintö.

Mua jännittää muuttuuko hänkin jotenkin persoonana saatuaan paljon rahaa yhtäkkiä.

Esim. entinen työkaveri, jota pidin ihan järkevänä ihmisenä, alkoi pikkuhiljaa puhua tulevista suurista rahoista kun vanhemmat kuolevat.

Tuntui tosi pahalta kuunnella sitä, ihan kuin ei olisi malttanut odottaa että isä ja äiti kuolee.

Se miehesikin asenne rahaan muuttunee matkan varrella. Ainakin itselläni on käynyt monenlaista ajatusta mielessä saamastani perinnöstä ja siihen tottumiseen meni lähes vuosi. Ja yllättävän moni on kiinnostunut toisten perinnöistä, sen sai myös huomata!

Joo, toivottavasti ei asenne muutu mitenkään hulluksi. Mieheni ei kyllä puhu tuosta asiasta koskaan, sinänsä oletan ettei "sekoa " rahaa saatuaan.

Anoppi siitä puhuu. Rahat on tulossa mieheni ukilta, anoppi ei saa mitään.

Mieheni isä kuollut, mieheni ainoa perillinen.

Onneksi mun oma rahatilanne hyvä, mietityttää vaan muuttuuko mies jotenkin. No, sen näkee sitten.

Ymmärrän kyllä että suuri perintö vaatii totuttelua.

Vierailija kirjoitti:

Mitenkäs jos tämä rikkaampi aviopuoliso jo eläisään ostaa köyhemmälle jonkin edullisen pikkuasunnon halvalla, jotta lapsi/lapset saisivat koko perintönsä käyttöönsä?  Jos siis on niin, että 100% toisen omistamassa asunnossa asuvat tämä köyhä ja rikas ja jos köyhempi sais rikkaan kuoltua kuitenkin hallinnoida kotiaan. Säilyisikö hallintaoikeus vai pitäisikö köyhemmän muuttaa pikkuasuntoonsa?

Silloin se pikkuasunto pitää testamentata sille puolisolle ja lapset pitävät loput omaisuudesta. Se asumisensuoja koskee vain ja ainoastaan sitä aviopuolisoiden yhteistä kotia, jossa on tosiasiallisesti asuttu kuolinhetkellä. Tai sitten pikkuasuntoon pitää tehdä rasitteeksi leskelle elinikäinen hallintaoikeus (mikäli sellaisen sopimuksen pystyy edes tekemään). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en näistä perimisjutuista paljon tiedä. Sillä ihmetyttää, että miksi lasten puolisot pitää rajata testamentissa erikseen pois?

Esimerkiksi mun vanhemmilla on kesämökki, joka on todella rakas isälleni. Siskoni taas nai aivan käsittämättömän hulttion, jota isäni ei voi sietää.

Jos äitini kuolisi, me lapset perittäisi puolet kesämökistä. Ja jos  sen jälkeen  siskoni sattuisi kuolemaan, hänen osuus mökistä menisi hänen hulttiomiehelleen. Voisi kuvitella että olisi isälleni aika kova paikka jos mökistä edes pieni viipala kuuluisi jollekin suvun ulkopuoleiselle. Ja ehkäpä isäni haluaisi lunastaa siskon miehelle joutuneen osuuden takaisin itselleen. Joka ajatuksena olisi hänelle sietämätön.

Kaukaa viisaati vanhempamme ovat rajanneet testamentissaan lasten puolisot pois.

Mutta eihän se rajaus enää ole voimassa, jos sisko kuolee ja kuoleman aikaan on edelleen naimisissa hulttiomiehen kanssa. Hulttio perisi vaimonsa ja vaimon omistuksessa olevan mökin puolikkaan.

Vai kenelle se mökin osa muka menisi, jos aviopuoliso ainoa perijä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä tapa osoittaa lasten puolisoille, että ette muuten ole ettekä tule olemaan suvun jäseniä, vaan ikuisesti huonompaa, ei-toivottua ainesta.

Ei. Ei pidä olla tuollainen mimosa. Se, ettet ole toivottu osoitetaan ihan eri tavalla. Joissain suvuissa suoraan ja joissain tosiasia peitellään. Tuo on puhdasta juridiikkaa ja asianmukaista asioiden hoitamista. 

Haluatko sinä nyt raataa, jotta lapsesi puoliso pääsee rälläämään niillä rahoilla joskus? 

Eikö kysymyksesi juuri indikoi sitä, että lapsen puolisolle ei haluta hyvää, koska hän on ei-toivottu?

Etkö sinä halua hyvää naapurillesi ja maailman nälkäänäkeville? On vähän eri asia pedata tulevaisuutta lapselle kuin pottia jollekin toiselle vaikka kuinka olisi pidetty ja mukava henkilö. Ja jos lapsi ja puoliso ovat onnellisesti liitossaan, oletettavasti puolisokin pääsee sitä kautta nauttimaan perinnön tuomista eduista. Hän ei vaan voi hallinnoida sitä eikä ottaa siitä puolikasta matkaansa. Hänellä on sitä varten oma perintönsä.

Ohjeistatko uusperheen isiäkin suhtautumaan samoin puolison entisen miehen lapsiin? Vain omilla geeneillä on väliä, muut ovat loisia, joita siedetään vain sen verran kuin on pakko.