Eivätkö miehet tajua yhtään milloin on kipinää ja milloin ei

Vierailija kirjoitti:

Jos kipinää ei ole, on turha haaveilla seksuaalisesta parisuhteesta ja hyvästä seksielämästä. No ehkä jotkut miehet siksi pihtaa, kun on otettu vain joku nainen, kunhan on joku.

Mä en edes kykene harrastamaan seksiä, ellei ole intohimoa ja kipinää.

Tyypillinen pihtarin tarina kun se kipinä nyt joka tapauksessa pitkässä liitossa katoaa niin sitten laitetaan jalat ristiin ja tuhotaan koko paska.

Vierailija kirjoitti:

Onko kemia, sellainen jalat alta ja järjen vievä sekoaminen toisesta sekä tuttuuden tunne, aina molemminpuolista?

Meillä miehen kanssa oli ainakin molemmilla heti helppo olla toistemme kanssa, ei tarvinnut esittää mitään ja pystyi olemaan oma itsensä. Ja molemmat olemme ujoja ihmisiä.

Parempi vain jatkaa eteenpäin, jos ei itsellä ole mitään kiinnostusta. Ja jankkaaminen ja painostaminen ei ainakaan ole kiinnostavaa.

Olen kokeillut tällästä kipinäsuhdetta ja järkisuhdetta. Kipinäsuhde loppui lyhyeen, mutta tämä toinen tyyppi kestää ja kestää. Ja jatkuvasti toinen tuntuu rakkaammalle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etsitään sitä unelmien prinssiä joka räjäyttää tajunnan ensimmäisellä sekunnilla. Ei ihme että on vaikeaa.

Mä olen kerran löytänyt sellaisen...mutta menetin eikä sen jälkeen voi kukaan tuntua miltään. Loppuelämä yksin odottaa.

Sama. Ihastuin aivan silmittömästi. Pari kertaa päädyttiin sänkyyn, enkä ikinä unohda sitä ekaa kertaa (jolloin itse asiassa vain pussailtiin): sydän hakkasi hulluna, kun mies nappasi mut kainaloonsa. Ihan käsittämätön fiilis kun sain olla siinä, halattiin niin tiukasti ja oltiin niin koko yö. Tuntui ettei edes pääse tarpeeksi lähelle. Koko ihminen tuntui niin täydellisen hyvältä ja ihanalta.

Mutta hänpä ei ilmeisesti ajatellut samoin, ja seurustelee nyt toisen kanssa. Edelleen mietin, että tunsinko mä muka yksipuolisesti sen kaiken. Outoa jos noin halailee, silittelee ja pussailee ellei ole mitään tunnetta. Me oltiin ihan kuin vastarakastuneet siinä hetkessä.

Vastaavaa odotellessa. Ongelma se on tämäkin, että kun tietää jotain tuollaista olevan olemassa, ei voi tyytyä vähempään. Jos tyytyisi niin varmaan tulisi mietittyä, että mitä jos tuleekin joku, joka saa tuntemaan noin..

Minullakin on ollut tällainen. Halaili ja pussaili ja paijaili ja lässytti paskaa. Olen yleensä tosi varovainen miesten kanssa, koska tiedän että osa sanoo mitä tahansa saadakseen pesää, mutta tämän päästin lopulta ihon alle. Niin eikö se sitten tehnyt katoamistempun ja siirtynyt seuraavaan. Vaikka kuinka oli avautunut ja länkyttänyt paskaa.

Ei näitä jaksa. Mieluummin ilman kipinää, niin ei satu samalla lailla jos tuleekin mutkia matkaan. En enää koskaan halua rakastua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kemia, sellainen jalat alta ja järjen vievä sekoaminen toisesta sekä tuttuuden tunne, aina molemminpuolista?

Meillä miehen kanssa oli ainakin molemmilla heti helppo olla toistemme kanssa, ei tarvinnut esittää mitään ja pystyi olemaan oma itsensä. Ja molemmat olemme ujoja ihmisiä.

Kun minulla on jonkun kanssa kipinää, olen ihan ääliö. Olen jännittynyt, jotenkin kömpelö ja outo. Se on ainoa huono puoli, en tuo omaa itseäni aidosti esille, kun rakastuu korviaan myöten. 

No ei sen kipinän tarvitse olla mitään järjetöntä hullaantumista. Vaan että on hyvä ja rento olla toisen seurassa, löytyy juteltavaa jne.

Mä olen vain kerran tiennyt, että tämä on mun mies heti kättelyssä. Kun kohdattiin olin et joo, voisin olla tämän miehen kanssa. Kun juteltiin niin tuoksu, silmät, ilmeet oli minua viehättävät. Kun hän puhui niin resonoin hänen ääneensä, joka solu minussa kääntyi hänen puoleensa, rentouduin, rauhotuin.

Ainut mies, jonka kanssa menin naimisiin. Ollaan oltu yhdessä nyt 10 vuotta. Vielä sama tunne kantaa :) parasta mitä tiedän.

Vierailija kirjoitti:

Olen kokeillut tällästä kipinäsuhdetta ja järkisuhdetta. Kipinäsuhde loppui lyhyeen, mutta tämä toinen tyyppi kestää ja kestää. Ja jatkuvasti toinen tuntuu rakkaammalle

Olen myös. Kipinäsuhteesta tunteet vaihteli laidasta laitaan, älyttömään onneen ja murheeseen. Seksi oli upeaa. Järkisuhteessa tunne oli tasaista, mutta seksuaalinen vetovoime olematonta, johon suhde myös loppui. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kemian kipinöinti nimenomaan pitää unohtaa jos on etsimässä pitkäaikaista suhdetta.

Kipinöinti on merkki siitä että kuluminen ja loppuun palaminen on alkanut.

Höpö höpö. Kemia on ihan must, jotta suhteesta voi tulla mitään.

Lähes kaikki "kemialliset" liitot päättyy eroon mutta järkiliitot kestää.

Valkkaat ensin rationaalisesti kenen kanssa menet treffeille ja siitä porukasta kun kerran kolahtaa, niin olet valmiiksi turvallisilla vesillä. Ei muuta kuin kiinni, kuin sika limppuun. Tai pari piirua elegantimmin, miten vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kemia, sellainen jalat alta ja järjen vievä sekoaminen toisesta sekä tuttuuden tunne, aina molemminpuolista?

Meillä miehen kanssa oli ainakin molemmilla heti helppo olla toistemme kanssa, ei tarvinnut esittää mitään ja pystyi olemaan oma itsensä. Ja molemmat olemme ujoja ihmisiä.

Kun minulla on jonkun kanssa kipinää, olen ihan ääliö. Olen jännittynyt, jotenkin kömpelö ja outo. Se on ainoa huono puoli, en tuo omaa itseäni aidosti esille, kun rakastuu korviaan myöten. 

Et ole tavannut sitä yhtä jalat alta vievää rakkautta! Hänen seurassaan olosi on välittömästi tyyni ja pystyt sanomaan ihan mitä tahansa milloin tahansa. Tuo on ns. "normaalia" ihastumista ja rakastumista. Mutta tuo mun kuvailema tyyni olo ja toisesta täysin sekaisin meno....sen tietävät vain ne, jotka ovat sen kokeneet.

Vierailija kirjoitti:

No en kyllä jatka sellaisen miehen tapailua, joka ei vedä yhtään puoleensa. Se on turhaa, miksi pitkittää väistämätöntä. Jos näen jo kättelyssä että tämä mies haisee väärälle enkä vou kuvitella esim. suutelevani häntä niin se on siinä sitten. Miehen pitää saada minut järjiltäni, edes suhteen alussa. Ap

Aika perus. Veikkaan että et tule löytämään koskaan miestä. Tai no ehkä rakastut johonkin jännään ja sitten itketään miksi miehet on kusipäitä.  :)

Mutta tämä taisi olla provo.

Joo, se rento olo on sellainen, että ei oikeastaan pelkää itsensä nolaamista tai muuta. Toisen kanssa on vaan niin helppo olla.

Ihmiset hakevat 100% matchia, unelmien kumppania, vaikka 70% riittää erittäin hyvin onnelliseen parisuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Jos kipinää ei ole niin ei sitä jankuttamallakaan tule.

Tuo kipinä on ihan älytön naistenlehtien vitsi. Odotetaan jotain yliluonnollista fiilistä, kemiaa ynnä muuta... Ei se rakastuminen oikeesti ole niin vaikeaa!

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt viidet treffit syksyn mittaan, ja yksikään mies ei ole sykähdyttänyt siinä mielessä yhtään. Heistä jokainen olisi halunnut jatkaa tapailua, pari ei meinannut millään ymmärtää pakkeja, vaan jankkasi vain että "kyllähän tästä voisi syntyä jotain, kylläpäs voisi." Eivätkö miehet mieti yhtään vetovoimaa ja kemiaa, vaan kaikki oikeastaan käy? Olen ällistynyt.

Mitä ällistyttävää siinä on, että toinen voi tuntea vetoa sinua kohtaan, vaikka itse et tunne vetoa häntä kohtaan?

Suurin osa näistä kipinäsuhteista alkaa jossain kapakan aamuyössä kun wt-mamit ja miehet ovat liikenteessä. Siitä sitten sänkyyn ja ollaan niin ihastuneita ku se on vaan niiiin ihana. Tie naisen sydämeen kulkee nopeiten pillun kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kipinää ei ole niin ei sitä jankuttamallakaan tule.

Tuo kipinä on ihan älytön naistenlehtien vitsi. Odotetaan jotain yliluonnollista fiilistä, kemiaa ynnä muuta... Ei se rakastuminen oikeesti ole niin vaikeaa!

Valitettavasti joillekin harvoille se tapahtuu ja ne loput kun eivät tiedä, mistä puhuvat, niin puhuvat juuri noin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kemia, sellainen jalat alta ja järjen vievä sekoaminen toisesta sekä tuttuuden tunne, aina molemminpuolista?

Meillä miehen kanssa oli ainakin molemmilla heti helppo olla toistemme kanssa, ei tarvinnut esittää mitään ja pystyi olemaan oma itsensä. Ja molemmat olemme ujoja ihmisiä.

Kun minulla on jonkun kanssa kipinää, olen ihan ääliö. Olen jännittynyt, jotenkin kömpelö ja outo. Se on ainoa huono puoli, en tuo omaa itseäni aidosti esille, kun rakastuu korviaan myöten. 

Et ole tavannut sitä yhtä jalat alta vievää rakkautta! Hänen seurassaan olosi on välittömästi tyyni ja pystyt sanomaan ihan mitä tahansa milloin tahansa. Tuo on ns. "normaalia" ihastumista ja rakastumista. Mutta tuo mun kuvailema tyyni olo ja toisesta täysin sekaisin meno....sen tietävät vain ne, jotka ovat sen kokeneet.

Ja höpönlöpöt! Ei ole mitään yhtä ainoaa tapaa ihastua ja rakastua, jonka kaikki muut kokee just samalla tavalla. Ihmiset on yksilöitä.

On se vaikeeta. Yksinäinen sinkkumies nykyään. Sieluani en enää myy naisen vuoksi, toivottavasti kaikki miehet ymmärtävät tämän asian. Miehen ja naisen välinen yhteiselo pitää sujua molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä.