Onko monella tosiaan niin ihan ja helppo lapsuus? Ei huolen häivää. Turvallinen koti ja vanhemmat ? Itellä ei ainakaa ollu...

Ei ollut asiat hyvin vaikka siltä näytti.

Meillä oli omakotitalo, joka oli todella siistissä kunnossa ja kaksi hienoa auto pihassa.

Sisällä vallitsi rauha.

Kaikki sanoivat voi, kun teillä kiva koti ja tyyliin elämääkin kehuivat.

Itse sanoin aina, joka paikassa jos kysyttiin, että vanhempani eivät ikinä riitele.

Todellisuus oli jtn aivan muuta.

Siisteys johtui siitä, että kontrolloiva isäni pakotti äitini siivoamaan ja vaati, että koko kämppä on kokoajan kunnossa.

Isä oli myös väkivaltainen meitä kaikkia kohtaan ja määräsi joka asiassa.

Meillä oli myös hieno kesämökki jossa oltiin kaikki lomat isän määräyksestä.

Siellä isä sitten veteli sellaisia kännejä, ettei tienyt missä edes on.

Ulkokuori voi pettää? Eikö?

Suurimmalla osalla on ihan hyvä ja rauhallinen lapsuus. Sinä olet onneksi poikkeus.

Minun lapsuuteni oli omasi vastakohta. Siisti omakotitalo, hyvin hoidetut pihat, vanhemmat kävivät töissä ja vieraita kävi usein meillä kahvilla ja isovanhemmat sunnuntailounailla. Suuri suku juhli hienot vaatteet päällä, syntymäpäiviä, häitä ja jouluja. Kotona olin onnellinen.

Oman helvettini koin koulussa. 9 vuotta peruskoulussa kiusaamista. Aina jouduin pelkäämään kiusaamista. Eristyin henkisesti vaikka olin sosiaalinen ja hyväkäytöksinen. Lukiossa kaikki kuitenkin muuttui.

Se mitä yritän sanoa tässä että jokaisella on oma ristinsä kannettavanaan. Tsemppiä sinulle kuitenkin!

Me asuttiin kerrostalossa. Isä, äiti ja 3 lasta sekä isän äitikin vielä. Hyvin mahduttiin ja siistiä oli. En muista, että meillä olisi liiemmin riidelty. Kerran äiti heitti isää kengällä, kun epäili, että isä oli ollut illan kokouksen sijasta jossakin muualla, mutta siinä kaikki. Turvallista oli. Ensin kuoli mummo, siitä vähän myöhemmin äiti. Isä hylkäsi meidät lapset, mutta pärjättiin keskenämme, vanhin kun oli jo 18.

Mulla oli kyllä ihan turvallinen ja hyvä lapsuus, vanhempani ovat lestadiolaisia ja en ikinä tuntenut turvattomuutta kotona, ei alkoholia tai kovalla pauhaavaa musiikkia. Noihin on saanut sitten ihan itse tutustua vanhemmalla iällä. Tää on muuten hauska ku lukee lestoista juttuja et millaset kodit niillä oli nii ne on aika radikaaleja tapauksia :D ja ei meitä mitään laumaa ollu ku 3 sisarta mun lisäksi ja omakotitalossa asutaan kaupungin laidalla, molemmat vanhemmat käy duunissa. :)

Oli. Rahaa ei ollut paljon mutta se ei haitannut. Lapsuuteni oli pääosin mukavaa ja turvattua. Kaikki ihmiset ympärilläni olivat hyväntahtoisia ja empaattisia, ihania ihmisiä. Minulle tuli aikuistuttuani täydellisenä järkytyksenä se, millaisissa oloissa lapset voivat joutua kasvamaan. Pitkään luulin, että kaikkien vanhemmat ovat hyviä. Kuinka naiivia. Maailmassa on paljon pahoja ja sairaita ihmisiä. Olen kauhuissani kaikkien puolesta, jotka joutuvat viettämään lapsuutensa sellaisten lähettyvillä. Lastensuojelukaan ei nähtävästi paljoa auta asiaa, kuten olemme voineet lehdistä lukea viimeaikoina.

Lisäksi meillä ei paljoa kyllä riidelty, mutta asiat olivat vielä huonommin. Isän hermostuessa, joka siis saattoi lähtä jostain käsittämättömästä syystä tai aivan yhtäkkiä, silloin oli kyllä leikki kaukana.

Meillä ei riidelty, koska äiti oli väsynyt sanomaan vastaan.

Siitä huolimatta isä oli väkivaltainen. Välillä oli myös todella pelottavia kausia, kun isä saattoi olla monta päivää puhumatta ja kaikki olivat varpaillaan, että koska räjähtää. Kaikista kamalinta oli se, että isä ei voinut tai siis halunnut kertoa mikä on. Ei yhtään tiennyt jatkankohan vaikka minä sitä kokoajan mistä suuttuu lisää?

T. 1

BBQ kirjoitti:

Mulla oli kyllä ihan turvallinen ja hyvä lapsuus, vanhempani ovat lestadiolaisia ja en ikinä tuntenut turvattomuutta kotona, ei alkoholia tai kovalla pauhaavaa musiikkia. Noihin on saanut sitten ihan itse tutustua vanhemmalla iällä. Tää on muuten hauska ku lukee lestoista juttuja et millaset kodit niillä oli nii ne on aika radikaaleja tapauksia :D ja ei meitä mitään laumaa ollu ku 3 sisarta mun lisäksi ja omakotitalossa asutaan kaupungin laidalla, molemmat vanhemmat käy duunissa. :)

Oliko perheesi ihan oikea lestadiolainen, jos lapsia oli vain kolme?

Eikö "hengellinen kasvatus" jättänyt jälkiä?

Kyllä lapsuus oli hyvä ja turvallinen, mutta ei täydellinen. Miinuksia oli vanhempien välillä kovakin riitely ja koulukiusaamisen kohteeksi joutuminen. Varsinkin jälkimmäinen jätti jäljet, jotka vaikuttavat vieläkin tietyissä tilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut asiat hyvin vaikka siltä näytti.

Meillä oli omakotitalo, joka oli todella siistissä kunnossa ja kaksi hienoa auto pihassa.

Sisällä vallitsi rauha.

Kaikki sanoivat voi, kun teillä kiva koti ja tyyliin elämääkin kehuivat.

Itse sanoin aina, joka paikassa jos kysyttiin, että vanhempani eivät ikinä riitele.

Todellisuus oli jtn aivan muuta.

Siisteys johtui siitä, että kontrolloiva isäni pakotti äitini siivoamaan ja vaati, että koko kämppä on kokoajan kunnossa.

Isä oli myös väkivaltainen meitä kaikkia kohtaan ja määräsi joka asiassa.

Meillä oli myös hieno kesämökki jossa oltiin kaikki lomat isän määräyksestä.

Siellä isä sitten veteli sellaisia kännejä, ettei tienyt missä edes on.

Ulkokuori voi pettää? Eikö?

Kyllä. Näin meilläkin, uusi omakotitalo, mökki, kaksi autoa pihassa. Todellisuus oli aivan muuta, kuin mitä vanhempani esittivät ulospäin. Henkisen väkivallan helvetti se oli siellä seinien sisällä,

Meillä oli sellainen kummastelemasi lapsuus. Isä yrittäjä, äiti töissä lähikaupungissa. Iso omakotitalo, pihassa kaksi autoa (vaihdettiin noin 3v välein). Me lapset saimme harrastaa mitä halusimme, äiti oli mielellään kuljettamassa kavereitakin. Kotona oli aina vähintään perussiistiä, ei hävettänyt, vaikka kuka tuli käymään. Isän ja äidin välit oli hellän kunnioittavat (ja ovat yhä), varsinaisia riitoja en muista, koska asiat selvitettiin puhumalla. Ikinä meillä ei ollut mitään väkivaltaan vivahtavaakaan eikä sillä uhkailua. Isona kriisinä muistan vain sen, kun äiti joutui vaihtamaan työpaikkaa noin 6 kk ajaksi yli 100 km päähän ja työpäivänsä venyivät ylipitkiksi. Talvella huoli oli siitä, ettei joudu kolariin matkalla.

Varmaan monen mielestä meillä oli kamalan tylsää, kun ei läträtty viinan kanssa eikä vanhemmat olleet psykiatrisen avun tarpeessa, mutta todennäköisesti suurin osa suomalaisperheistä on juuri tällaisia, missä halutaan, että koko perheellä on hyvä olla.

Ap lapsuutesi oli täyttä elämää. Nyt kestät elämän pikkuhorjutukset kun olet nähnyt pahempaakin.

Mulla oli täydellinen lapsuus kun tälleen taakse katsoo. Kotona oli tilaa leikkiä ja temmeltää, oli kotieläimiä, niin lemmikeitä kuin tuotantoeläimiäkin. Kaikkia hoidettiin ja leikkien kanssa leikittiin -jopa lehmien kanssa. Isovanhempia nähtiin pari kertaa viikossa, sillä he asuivat lähellä ja varsinkin isoisä oli meillä usein puuhastelemassa maatilalla vanhasta tottumuksesta.

Vanhemmat kohtelivat kuin tasavertaistaan joten minua ja sisaruksiani kuultiin monia päätöksiä tehdessä, jos osaisimme argumentoida hyvin. Vanhemmat myös antoivat vastuullisia tehtäviä, joiden kautta oppisin, kuinka elämässä voi pärjätä kun rohkeasti vain yrittää, ja tekemällä vain oppii.

Koulukiusaamista tms ei ollut paljoa kouluissa joissa olin. Ala-asteen kävin pienessä koulussa, jossa kaikki tunsi kaikki. Siellä oli noin 50 lasta. Yläasteella/lukiossa kiusaamista näkyi, mutta aina rohkeasti joku yritti astua väliin ja puolustaa kiusattua, ja usein onnistuikin.

Ainoa synkkyys lapsuudessa oli tulipalo, jossa menetimme kaiken. Onneksi kukaan ei kuollut ja pääsimme jaloillamme tiivin tukiverkoston, eli sukulaisten ja naapurien avulla. Näin meillä maaseudulla. :)

Minulla oli ihana, huoleton lapsuus. Vanhemmat eivät olleet täydellisiä, mutta turvallisia ja riittävän hyviä kasvattajia. Minulla oli ystäviä, kiva koti ja ylipäätään kaikki mitä tarvitsin. Parhaan ystäväni kohdalla tilanne oli kuitenkin vähän toinen ja siksi tunnistan myös tuon kolikon toisen puolen. Hänen kotonaan asiat eivät olleet hyvin, oli kurja päihdeongelmainen isäpuoli, köyhyyttä, lastensuojeluilmoituksia ja, kuten vanhempani minulle vasta aikuisena paljastivat, todennäköisesti myös päihteiden laitonta kauppaa ja muuta hämäräperäistä. Kun kotona meni huonosti, kaveri tuli monesti meille pakoon. Onneksi hän kuitenkin pystyi irtautumaan kotoaan jo aika varhaisessa vaiheessa, hankki kunnon ammatin, perheen ja on nyt tosi tasapainoinen ja onnellinen ihminen. Ei ollut helppo polku, mutta jo pienestä pitäen hän oli päättänyt, että samaa kaavaa ei aio toistaa omassa elämässään. Eikä ole toistanut.

Tuohon edelliseen lisään (viesti 13), että molemmat vanhempani tulivat ongelmaperheistä. Isän perhe oli väkivaltainen niin henkisesti kuin fyysisesti ja äidin elämää varjosti alkoholisoitunut isä.

Vanhempani yksissä tuumin päättivät korjata kaikki vääryydet joita kokivat olemalla niin hyvät vanhemmat kun ikinä pystyvät. Vieläkin vaikka olen aikuinen, vanhemmat tulevat minua täysillä ja kannustavat elämässä eteenpäin. Olen todella kiitollinen heille.

Kirjoittaja 8. Ei! Vastakohtaisesti mulla oli tosi tasapainoinen ja onnellinen lapsuus , oli ihan oikeasti lestadiolainen ja ainoat asiat jotka oli erinlaista kuin muilla oli että meillä ei saanut kiroilla , meillä ei ollut telkkaria ja sunnuntaina käytiin seuroissa, seuroissa oli ihan samanlaista kuin kirkossakin jossa monet käy sunnuntaina :) ja suurin osa vl perheistä ketä tiedän ei ole edes kovin isoja , mutta tunnen myös noita isoja perheitä. Tehtiin ihan tavallisia lasten juttuja , leikittiin miekoilla ja pelattiin pleikkaa, nuorena rassattiin mopoja ja autoja isän kans ja edelleen oon koko suvun kans hyvissä väleissä vaikka en itse ole enää vl.

Lisään vielä että musta tuntuu että niistä 200 000 Vl:llästä vain ne pahimmat asiat ja tapaukset tulee julki , vaikka sellaiseen määrään ihmisiä ihan missä vain ihmisryhmässä mahtuisi vaikka minkälaista pedaria ja hyväksikäyttäjää ja erinlaisia ihmisiä!

Ei paapottu ja itse piti asiansa hoitaa. Siistiä oli ja siivota piti, tiskata ja laittaa ruokaa. Sai mennä ja tulla miten tykkäsi, tosin mitään houkutuksia ei lähellä olisi ollutkaan. Rahaa oli luultavasti alussa niukahkosti käytössä. Harrastukset oli ilmaisia esim lukeminen. Terveydenhoitaja ei kysellyt perheestä eikä syömisestä ja nukkumisesta. Äiti oli vähän lihava lapset hoikkia. Koskenkorvaa meillä juotiin myös.

Meillä oli iso omakotitalo, maanviljelijäperhe. Siistiä oli, mutta siivouksesta isosiskoni ja äitini riitelivät varmaan lähes joka lauantai. Samoin kaikkia sukujuhlia edelsi äidin raivarit. PItäisi olla niin hirmu siistiä ja kaikki ruoat hienosti. Itse kammoan tämän takia juhlien järjestämistä, vaikeaa lasten synttäritkin. Mieluummin vain harvoin vieraita, kuin riitaisa koti siivouksen takia, koska vieraille tietty pitää olla siistiä. Mutta ei meillä omakotitalossa syrjässä maalla käynyt koulutovereita, paitsi muutaman kilometrin päässä olevat lapset vieraillessaan vanhempiensa kanssa, koska siihen aikaan ei ollut tapana kuljetella lapsia pitkiä matkoja kavereitten luo. Lisäksi mielisairautta suvussa. Kyllä, lapsuus jätti jotain käsiteltäviä asioita, mutta silti tänä päivänä kaupungissa elävänä arvostan monia asioita lapsuudestani, vaikka se ei täydellinen ollut. Oli kuitenkin paljon hyvää kaiken hankalan vastapainona ja se vapaus, missä siellä maalla lapsena elin.

Ei 

Kiusattiin kotona ja koulussa. Molemmat vanhemmat jotain luonnehäiriöisiä. silloin kuvittelin että kaiki on kotona hyvin.