Lue keskustelun säännöt.
Vammainen lapseni tuli koulusta itkien kotiin, move-testi!
25.10.2016 |
Pahoittelen raflaavaa otsikkoa! Minä olen nyt niiiin vihainen että en oikein tiedä mitä tehdä. Koululle on jo laitettu palautetta, harkitsen asian viemistä mediaan omalla nimelläni.
Lapseni oli siis laitettu koulussa 5-luokkalaisten Move-testiin. Lapsellani on monella osa-alueella kehitysviivästymiä ja diagnooseja on useampi, ei niistä sen enempää tähän muuta kuin että vaikuttavat kyllä mm. hienomotoriikkaan ja on kovin kömpelö.
Tytölläni on myös paha astma ja on alipainoinen, luokan pienin. Testin ottajat eivät ottaneet tätä millään tavalla huomioon!
Tuloshan yllättäen oli että sai surullisen naaman joka ikiselle osa-alueelle! Nyt tyttö itkee, kokee että on surkea, ei kuulemma halua enää koskaan liikkua eikä edes kouluun. Aloitamme taas pisteestä 0 hänen kanssaan. Olimme jo saaneet hänet vuosien saatossa houkuteltua liikkumaan erinäisissä harrastuksissa useamman kerran viikossa toimintaterapian yms. lisäksi. Olemme uhranneet käsittämättömän määrän aikaa, rahaa jne. että lapsen kyky liikkua ja pysyä edes jotenkin ikätason mukana säilyisi.
Mitä näiden tutkijoiden päässä oikein liikkuu? Kyllä me tiedämme jo että tyttö ne toimintakyky on alentunut jos sitä tällä testillä muka haluttiin todeta? Jos halusitte masentaa lapsen ja vanhemmat surunaamoilla niin onnistuitte kyllä! 10 vuoden loputon uurastus ja toinen samanlainen vielä edessä, palkkioksi saamme surunaaman!? Kiitos kannustuksesta! Ja mille tuntuu tytöstä joka yrittää kaikkensa ja yli sen, joka ikinen päivä? Kannustusta hän tarvitsee eikä latistusta!
Lisäksi huoltajien lupaa tällaiselle testille ei ole kysytty missään vaiheessa! Törkeää!
Kommentit (413)
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni on kasvattajalla peiliin katsomisen paikka, jos lapsen ilo liikkua rakentuu kahdesti elämässä tehtävän testin varaan.
No toki. Myös alkoholisoituneilla ja elämänhallintaongelmien kanssa kamppailevilla vanhemmilla on "peiliin katsomisen paikka". Silti sellaisillakin ihmisillä on lapsia, ja joku voisi jopa ajatella että huonommista kotioloista tulevat lapset tarvitsevat erityistä huolenpitoa ja tukea, eivät rankaisemista vanhempiensa epäonnistumisista.
Se että lapsi on herkempi kuin aikuinen ja että hänen itsetuntonsa on vasta rakentumassa, on sellainen ongelma joka voi olla ihan normaalinkin perheen lapsella. Kannattaako vaatia vanhemmilta täydellisyyttä ja rangaista lasta sen puuttumisesta, vai olisiko oikein lähteä siitä että KAIKILLA kasvatustyöhön osallistuvilla, myös koululla ja Opetushallituksella on oma vastuunsa siitä että lapsista kasvaa terveitä ja hyvin voivia. Ja nyt tilanne siis oli se, että tuon testin tekijöiltä on unohtunut tuo vastuu ihan täysin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsi harrastaa monta kertaa viikossa liikuntaa, mutta sai hymynaaman vain yhdestä osiosta. Joo hän ei ole mikään huippu ollut ikinä urheilussa, vaikka on sitä vuosia harrastanut aktiivisesti, mutta mitä sitten? Eikä liikuntaa harrasteta lähinnä siksi, että se on hyväksi keholle ja mielellä ja eiköhän se saavuteta, vaikka ei jaksaisi tehdä tarpeeksi punnerruksia. Tuntuu tosi pahalta oman lapsen (ja muidenkin) puolesta ja on vaikea kannustaa häntä jatkamaan liikuntaharrastuksiaan, koska aina itsetuntoa lyödään näillä testeillä, milloin on MOVE, milloin juostaan kilpaa ja kaiken huippu on tietysti tämä "kapteenit valitsevat joukkueensa" ja viimeiset katselevat varpaitansa kun heitä ei kukaan valitse. Mikään ei ole muuttunut sitten omien kouluaikojen. :(
Niin kyse onkin siitä mitä kaikkea siellä liikuntaharrastuksessa tehdään ja millä intensiteetillä. Jos esim. pidetään vain lyhyet alkuveryttelyt ilman kunnollisia ja vaativia lihaskuntoharjoittteita on selvää, että vatsalihakset ole välttämättä sen paremmat, vaikka ei kävisi koko harrastuksessa. Tämä toki riippuu itse lajistakin.
Liikunnanharrastaminen on aina hyväksi, mutta ei se ole 100% takuu, että sen jälkeen lapsi olisi täydellisessä kunnossa, vetäisi 100 vatsalihasta ja leukaa tosta noin vain ja olisi maailman notkein.
En mä odotakaan että mun lapsi olisi paras tai notkein, sillä tiedän ettei hän runsaasta treenaamisesta huolimatta pääse samalle tasolle kuin muut. Harmittaa vain se, että lapsilta viedään näillä testeillä se liikunnan ilo. Lapset ei halua liikkua, jos heitä arvostellaan ja vertaillaan ja miten se sitten vaikuttaa aikuisena? No terveys kärsii.. Kun mun mielestä kaiken perusta pitäis olla se, että innostettaisiin liikkumaan koko loppuelämän. Monella vaan jää täysin päinvastainen tunne koululiikunnasta.
Mielestäni on kasvattajalla peiliin katsomisen paikka, jos lapsen ilo liikkua rakentuu kahdesti elämässä tehtävän testin varaan.
Valitettavasti näitä testejä on kyllä ihan joka vuosi monta kertaa. Juostaan kilpaa, otetaan ajat ylös ja vertaillaan niitä. Valitaan kapteenit, jotka valitsevat joukkueensa ja samat jää aina viimeiseksi. Mutta tämän voivat ymmärtää kai vain ne, jotka siellä viimeisinä aina seisovat ja joita ei haluta joukkueeseen... Kestäisikö tällaista edes normaalin aikuisen itsetunto?
Niin totta, sitä kannustusta tarvittaisiin paljon enemmän tässä maassa! Ihan kaikille lapsille ja nuorillekin. Tähän pitää saada muutos yleisellä tasolla. Ei aina puututtaisi vikoihin ja huomauteltaisi joka asiasta negatiivisella äänensävyllä. Tällaista kuulee paljon. Enemmän rohkaisua, kannustusta, tukea lapselle. Hymyjä, halauksia, naurua. Lapsen kanssa voi myös keskustella! Ei lapsi ole idiootti. Vaikka ei pidäkään olla lapsen kaveri, toinen ääripää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs ne lapset, jotka saavat huonon numeron äidinkielessä tai biologiassa yms? Miten heidän pahaaoloaan voisi helpottaa?
Kokeisiin voi lukea, liikuntakyky on mikä on. Se ei yhdessä illassa muutu vaikka treenaisi kuinka.
En moisesta testistä piittaa, mutta kyllähän sitä liikuntaakin voi treenata. Ihan niinkuin lukuaineitakin.
Eivät kaikki loista matikassakaan vaikka kuinka harjoittelisivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsi harrastaa monta kertaa viikossa liikuntaa, mutta sai hymynaaman vain yhdestä osiosta. Joo hän ei ole mikään huippu ollut ikinä urheilussa, vaikka on sitä vuosia harrastanut aktiivisesti, mutta mitä sitten? Eikä liikuntaa harrasteta lähinnä siksi, että se on hyväksi keholle ja mielellä ja eiköhän se saavuteta, vaikka ei jaksaisi tehdä tarpeeksi punnerruksia. Tuntuu tosi pahalta oman lapsen (ja muidenkin) puolesta ja on vaikea kannustaa häntä jatkamaan liikuntaharrastuksiaan, koska aina itsetuntoa lyödään näillä testeillä, milloin on MOVE, milloin juostaan kilpaa ja kaiken huippu on tietysti tämä "kapteenit valitsevat joukkueensa" ja viimeiset katselevat varpaitansa kun heitä ei kukaan valitse. Mikään ei ole muuttunut sitten omien kouluaikojen. :(
Niin kyse onkin siitä mitä kaikkea siellä liikuntaharrastuksessa tehdään ja millä intensiteetillä. Jos esim. pidetään vain lyhyet alkuveryttelyt ilman kunnollisia ja vaativia lihaskuntoharjoittteita on selvää, että vatsalihakset ole välttämättä sen paremmat, vaikka ei kävisi koko harrastuksessa. Tämä toki riippuu itse lajistakin.
Liikunnanharrastaminen on aina hyväksi, mutta ei se ole 100% takuu, että sen jälkeen lapsi olisi täydellisessä kunnossa, vetäisi 100 vatsalihasta ja leukaa tosta noin vain ja olisi maailman notkein.
En mä odotakaan että mun lapsi olisi paras tai notkein, sillä tiedän ettei hän runsaasta treenaamisesta huolimatta pääse samalle tasolle kuin muut. Harmittaa vain se, että lapsilta viedään näillä testeillä se liikunnan ilo. Lapset ei halua liikkua, jos heitä arvostellaan ja vertaillaan ja miten se sitten vaikuttaa aikuisena? No terveys kärsii.. Kun mun mielestä kaiken perusta pitäis olla se, että innostettaisiin liikkumaan koko loppuelämän. Monella vaan jää täysin päinvastainen tunne koululiikunnasta.
Mielestäni on kasvattajalla peiliin katsomisen paikka, jos lapsen ilo liikkua rakentuu kahdesti elämässä tehtävän testin varaan.
Valitettavasti näitä testejä on kyllä ihan joka vuosi monta kertaa. Juostaan kilpaa, otetaan ajat ylös ja vertaillaan niitä. Valitaan kapteenit, jotka valitsevat joukkueensa ja samat jää aina viimeiseksi. Mutta tämän voivat ymmärtää kai vain ne, jotka siellä viimeisinä aina seisovat ja joita ei haluta joukkueeseen... Kestäisikö tällaista edes normaalin aikuisen itsetunto?
Tämä on väärin koska kaikki eivät ole hyviä joukkuelajeissa tai pallopeleissä. Miksi meillä palvotaan pesäpallon pelaamista niin paljon? Entäs yksilölajit, miksei niihin anneta mahdollisuutta? Inhosin ainaisia pallopelejä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin esittää hieman poikkeavan mielipiteen ja näkemyksen, alapeukuttakaa rauhassa - mutta miettikää edes ajatuksella läpi.
Meillä on tällä hetkellä ongelmana mm se, että lapset ja nuoret ovat todella henkisesti huonosti voivia. Heikkoja jopa sanoisi joku. On olemassa oikeaa masennusta, ahdistusta ja muuta psyykkistä häiriötä ja sairautta, mutta niitä ei ole sen enempää kuin aiemminkaan. Nyt luvut nostavat ylös huono elämänhallinta ja kyvyttömyys sietää pettymyksiä ja kyvyttömyys käsitellä vastoinkäymisiä. Jotenkin olemme paaponeet ja pehmustaneet lapiemme elämät siten, että normaalia elämää ei enää kestetä. Kovasti ei saa sanoa, punakynää ei saa käyttää, vertailla ei saa - ettei vaan tule paha mieli tai huono kuva itsestä. Elämänhallinta on hukassa ja kaikesta tulee lopulta paha mieli.
Kuitenkin psyykkinen terveys ja itsearvostus perustuu realistiseen (mutta positiiviseen) omaan kuvaan ja kykyyn sietää ja käsitellä pettymyksiä. Nyt yritetään karsia viimeisestkin mahdollisuudet rakentaa realistista omaakuvaa pois. Henkilö voi olla huono liikunnassa, mutta hyvä matematiikassa. Mitä sitten - hän oppii hyvässä ympäristössä hyväksymään ja käsittelemään tämän. Hän oppii kestämään sen, että en nyt tässä pärjää, mutta tuossa olen hyvä. Joku on hyvä matematiikassa, toinen kuvaamataidossa, kolmas liikunnassa ja neljäs musikaalinen jne. Nyt pitäisi jotenkin silotella osaaminen ja ei osaaminen pois. Todella huonokin pitäisi saada uskomaan, että oikeasti olet tosi hyvä. On ihan eri asia sanoa, että olet huono kuin että liikunta ei suju. Mutta sitäkään kun ei nykyisin saisi sanoa.
Miten lapsen etua ajaa se, että jos on rapakunnossa niin pitäisi joku hymynaama antaa ja sanoa, että huipusti menee verrattuna sinuun itseesi (ja jättää sanomatta, että alle 20v saat diabeteksen ja selkäkivun, mutta ei kiusata sinua sillä nyt)? Jos se rapakunto on saavutettu sohvalla ja konsoleiden ääressä niin eikö ole jo lapsen terveydenkin kannalta hyvä lapsi ja vanhemmat herätellä..? Miksi ei? Eri asia on tietysti vammaiset lapset.
Joku viisas on sanonut, että yläkouluikään mennessä lapsen tulisi muodostaa positiivinen, mutta realistinen kuva itsestään. Tässä minä olen hyvä, tässä en. Ja oppia hyväksymään omat heikkoutensa. Ketään ei saa nolata, eikä musertaa jos on lahjaton liikunnassa tai musiikissa tai matematiikassa jne. Mutta ei pidä antaa illuusiota muustakaan. Miksi pitäisi..?
Ääriesimerkki on tv:n laulukisoihin saapuvat variksen karmeat laulajat, jotka oikeasti kuvittelevat olevansa hyviä. Sitten kun koko kansakunta heille nauraa niin sekö sitten on hyvä tapa ymmärtää oma todellinen taso?
Kohta olemme varmaan siinä pisteessä, että lapsesi kirurgisen operaation suorittaa henkilö, joka ei sitä oikeastaan edes osaa, mutta on hyvä omaan tasoonsa nähden. Huonostihan se operaatio menee, mutta kirurgille ei saa tulla paha mieli.
Antakaa nyt niiden lasten muodostaa realistinen omakuva ja oppia sietämään pettymyksiä - ja sitä ettei jokainen oikeasti ole hyvä kaikessa. Tämän kaiken voi saavuttaa mollaamatta ja alistamatta, mutta ihan kuitenkin käyttäen vaikka niitä perinteisiä kouluarvosanoja, jotka nyt on verhottu hymynaamojen taakse. Curling -tyyppisesti kun niitä lapsia ei voi aina suojata - kyllä se maailman kovuus vastaan tulee. Mielummin siihen valmiina kun ei.
Hei! En ihan usko, että elämänhallinta on lapsilla ja nuorilla hukassa. Silloin entisaikaan, kun itse olin lapsi, töissä käytiin mielisairaaloista ja katuojista käsin, kun ei elämänhallinnalta paljoa vaadittu, lastensuojelu ei toiminut, eikä kukaan tiennyt, miten perheillä menee. Täällä saa joka päivä lukea entisten lasten tilityksiä, kuinka mitään tunteita ei saanut näyttää ja kaikki surut ja kivut luunmurtumia myöten piti hoitaa itse ja salassa ja likapyykki todellakin pestiin kotona. Ei kiitos tätä nostalgiaa takaisin, jooko? Se oli huonoa. Itseasiassa helikopterivanhempien lapset tutkitusti pärjäävät parhaiten. Kyllä, arkiliikuntaa lapsille, realistinen käsitys omista kyvyistä, hyvää itsetuntoa niin, ettei oma arvo riipu suorituksista. Realistinen käsitys omista taidoista tarkoittaa myös sitä, että nuori ihminen ei turhaan heti lannistu ja pidä itseään huonona pyrkiessään työelämään, jossa ei kaikille tuoleja riitä, vaan jaksaa suunnitella elämäänsä eteenpäin.
Huonoja kirurgeja tuskin jatkossakaan pukkaa, sillä opiskelemaan pääsyssä seula on niin tiukka.
-sen yhden autistilapsen äiti monta sivua sitten
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni on kasvattajalla peiliin katsomisen paikka, jos lapsen ilo liikkua rakentuu kahdesti elämässä tehtävän testin varaan.
No toki. Myös alkoholisoituneilla ja elämänhallintaongelmien kanssa kamppailevilla vanhemmilla on "peiliin katsomisen paikka". Silti sellaisillakin ihmisillä on lapsia, ja joku voisi jopa ajatella että huonommista kotioloista tulevat lapset tarvitsevat erityistä huolenpitoa ja tukea, eivät rankaisemista vanhempiensa epäonnistumisista.
Se että lapsi on herkempi kuin aikuinen ja että hänen itsetuntonsa on vasta rakentumassa, on sellainen ongelma joka voi olla ihan normaalinkin perheen lapsella. Kannattaako vaatia vanhemmilta täydellisyyttä ja rangaista lasta sen puuttumisesta, vai olisiko oikein lähteä siitä että KAIKILLA kasvatustyöhön osallistuvilla, myös koululla ja Opetushallituksella on oma vastuunsa siitä että lapsista kasvaa terveitä ja hyvin voivia. Ja nyt tilanne siis oli se, että tuon testin tekijöiltä on unohtunut tuo vastuu ihan täysin.
No niillä alkoholistien ja elämänhallintaongelmaisten lapsilla on elämässään suurempiakin murheita kuin jotkut liikuntatestien tulokset. Sitä intoa liikuntaan ei tällöin muserra joku 11-vuotiaana tehty testi, vaan se on muserrettu jo siinä vaiheessa, kun on ekaluokalla huomannut, että kaikilla muilla on ehjät ja sopivat lenkkarit, jotka eivät tee kipeää juostessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin esittää hieman poikkeavan mielipiteen ja näkemyksen, alapeukuttakaa rauhassa - mutta miettikää edes ajatuksella läpi.
Meillä on tällä hetkellä ongelmana mm se, että lapset ja nuoret ovat todella henkisesti huonosti voivia. Heikkoja jopa sanoisi joku. On olemassa oikeaa masennusta, ahdistusta ja muuta psyykkistä häiriötä ja sairautta, mutta niitä ei ole sen enempää kuin aiemminkaan. Nyt luvut nostavat ylös huono elämänhallinta ja kyvyttömyys sietää pettymyksiä ja kyvyttömyys käsitellä vastoinkäymisiä. Jotenkin olemme paaponeet ja pehmustaneet lapiemme elämät siten, että normaalia elämää ei enää kestetä. Kovasti ei saa sanoa, punakynää ei saa käyttää, vertailla ei saa - ettei vaan tule paha mieli tai huono kuva itsestä. Elämänhallinta on hukassa ja kaikesta tulee lopulta paha mieli.
Kuitenkin psyykkinen terveys ja itsearvostus perustuu realistiseen (mutta positiiviseen) omaan kuvaan ja kykyyn sietää ja käsitellä pettymyksiä. Nyt yritetään karsia viimeisestkin mahdollisuudet rakentaa realistista omaakuvaa pois. Henkilö voi olla huono liikunnassa, mutta hyvä matematiikassa. Mitä sitten - hän oppii hyvässä ympäristössä hyväksymään ja käsittelemään tämän. Hän oppii kestämään sen, että en nyt tässä pärjää, mutta tuossa olen hyvä. Joku on hyvä matematiikassa, toinen kuvaamataidossa, kolmas liikunnassa ja neljäs musikaalinen jne. Nyt pitäisi jotenkin silotella osaaminen ja ei osaaminen pois. Todella huonokin pitäisi saada uskomaan, että oikeasti olet tosi hyvä. On ihan eri asia sanoa, että olet huono kuin että liikunta ei suju. Mutta sitäkään kun ei nykyisin saisi sanoa.
Miten lapsen etua ajaa se, että jos on rapakunnossa niin pitäisi joku hymynaama antaa ja sanoa, että huipusti menee verrattuna sinuun itseesi (ja jättää sanomatta, että alle 20v saat diabeteksen ja selkäkivun, mutta ei kiusata sinua sillä nyt)? Jos se rapakunto on saavutettu sohvalla ja konsoleiden ääressä niin eikö ole jo lapsen terveydenkin kannalta hyvä lapsi ja vanhemmat herätellä..? Miksi ei? Eri asia on tietysti vammaiset lapset.
Joku viisas on sanonut, että yläkouluikään mennessä lapsen tulisi muodostaa positiivinen, mutta realistinen kuva itsestään. Tässä minä olen hyvä, tässä en. Ja oppia hyväksymään omat heikkoutensa. Ketään ei saa nolata, eikä musertaa jos on lahjaton liikunnassa tai musiikissa tai matematiikassa jne. Mutta ei pidä antaa illuusiota muustakaan. Miksi pitäisi..?
Ääriesimerkki on tv:n laulukisoihin saapuvat variksen karmeat laulajat, jotka oikeasti kuvittelevat olevansa hyviä. Sitten kun koko kansakunta heille nauraa niin sekö sitten on hyvä tapa ymmärtää oma todellinen taso?
Kohta olemme varmaan siinä pisteessä, että lapsesi kirurgisen operaation suorittaa henkilö, joka ei sitä oikeastaan edes osaa, mutta on hyvä omaan tasoonsa nähden. Huonostihan se operaatio menee, mutta kirurgille ei saa tulla paha mieli.
Antakaa nyt niiden lasten muodostaa realistinen omakuva ja oppia sietämään pettymyksiä - ja sitä ettei jokainen oikeasti ole hyvä kaikessa. Tämän kaiken voi saavuttaa mollaamatta ja alistamatta, mutta ihan kuitenkin käyttäen vaikka niitä perinteisiä kouluarvosanoja, jotka nyt on verhottu hymynaamojen taakse. Curling -tyyppisesti kun niitä lapsia ei voi aina suojata - kyllä se maailman kovuus vastaan tulee. Mielummin siihen valmiina kun ei.
Hei! En ihan usko, että elämänhallinta on lapsilla ja nuorilla hukassa. Silloin entisaikaan, kun itse olin lapsi, töissä käytiin mielisairaaloista ja katuojista käsin, kun ei elämänhallinnalta paljoa vaadittu, lastensuojelu ei toiminut, eikä kukaan tiennyt, miten perheillä menee. Täällä saa joka päivä lukea entisten lasten tilityksiä, kuinka mitään tunteita ei saanut näyttää ja kaikki surut ja kivut luunmurtumia myöten piti hoitaa itse ja salassa ja likapyykki todellakin pestiin kotona. Ei kiitos tätä nostalgiaa takaisin, jooko? Se oli huonoa. Itseasiassa helikopterivanhempien lapset tutkitusti pärjäävät parhaiten. Kyllä, arkiliikuntaa lapsille, realistinen käsitys omista kyvyistä, hyvää itsetuntoa niin, ettei oma arvo riipu suorituksista. Realistinen käsitys omista taidoista tarkoittaa myös sitä, että nuori ihminen ei turhaan heti lannistu ja pidä itseään huonona pyrkiessään työelämään, jossa ei kaikille tuoleja riitä, vaan jaksaa suunnitella elämäänsä eteenpäin.
Huonoja kirurgeja tuskin jatkossakaan pukkaa, sillä opiskelemaan pääsyssä seula on niin tiukka.
-sen yhden autistilapsen äiti monta sivua sitten
No eikös tästäkin tule itku silmään ja paha mieli niille, jotka parhaansa tekevät, mutta saavat silti pääsykokeesta huonomman arvioinnin kuin sisäänpäässeet? Kymmenen vuoden päästä pitää varmaan pääsykokeistakin luopua, kun sen ajan nuoret ovat kasvaneet siihen, ettei ketään saa laittaa paremmuusjärjestykseen osaamisensa perusteella.
Ensiksi, jyriskää vanhemmat yleisemmällä tasolla tämän tyyppisistä testeistä. Nuo surunaamat on heti saatava pois sieltä tuloksista. Toiseksi, kielteistä palautetta antamalla ei koulita lasta sietämään myöhemmin epäonnistumisia. Sitä paitsi koulun tehtävä on kehittää lasta, ei lyödä leimaa. Tuo surunaama on kuin leima lapsen otsassa. Mittauksessahan mitattiin kykyjä, ei esim. käytöstä, josta voi toki antaa tarvittaessa kielteistä palautetaa ja opastaa samalla miten tulee käyttäytyä oikein.
Paras tapa opettaa lasta sietämään epäonnistumisia myöhemmin on keskittää huomio edes yhteen hyvään asiaan hänen tuloksissaan tai hänessä. On se vaikka sitten miten pieni asia tahansa. Hyvän asian korostaminen vetää perässään niitä kehittämistä vaativia asioita. Kun lapsella on yksi hyvä asia itsestään mielessä, se yleistyy hänen mielessään ja kasvattaa vahvaa itsetuntoa. Sellainen lapsi kestää sitten vastoinkäymisiäkin paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No niillä alkoholistien ja elämänhallintaongelmaisten lapsilla on elämässään suurempiakin murheita kuin jotkut liikuntatestien tulokset. Sitä intoa liikuntaan ei tällöin muserra joku 11-vuotiaana tehty testi, vaan se on muserrettu jo siinä vaiheessa, kun on ekaluokalla huomannut, että kaikilla muilla on ehjät ja sopivat lenkkarit, jotka eivät tee kipeää juostessa.
Ei siis ole kovin paha juttu jos lyötyä huitaistaan ohimennen vielä lisää, sattuuhan siihen jo valmiiksi? Ja kun elämä meni pilalle jo ekaluokalle vääränlaisten lenkkarien takia, ei kannustus ja tuki jonka ansiosta lapsi saisi henkilökohtaisia onnistumisia, ole niin tarpeen. Jos lapsella on huono koti, paska säkä ja elämä pilalla, koulun velvollisuus kasvatuskumppanuuteen ei sellaisessa tilanteessa korostu vaan päinvastoin katoaa kun ei tuosta lapsesta muutenkaan voi mitään tulla.
Aikamoinen asenne, ei voi muuta sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä taas tyttö sai kaikista hymynaaman vatsalihaksia lukuunottamatta. Esim. vatsalihaksissa tekniikka vaikuttaa paljon. Täytti 11v ja on luokkansa pienimpiä kaikin puolin eikä ole kilpaurheilija, mutta harrastaa hyötyliikuntaa esim. polkee koulumatkat 3,5 km suuntaansa pyörällä. On aina ollut lahjakas liikunnallisesti ja omaa pallosilmää, mutta ei ole kuintekaan niitä notkeimpia. Voittaa vuotta vanhemmat koulun maastojuoksukisoissa. Hyvä että pärjää jossakin kun lukuaineet tökkii. Tiesin kyllä ennen testiä, että korkeintaan parista kohtaa voi saada muuta kuin hymynaaman.
Testihän kertoo lapsen OMASTA kunnosta ja motorisista taidoista, mutta niihän kertovat myös muutkin koulun kokeet.
Ohhoh, katsoin tuon move-vatsalihastestin youtubesta. Minulla on keskimäärin pidempi selkä kuin monella muulla ihmisellä, ja tuolla tavalla vatsalihasliikkeitä tehtynä saan ainoastaan alaselkäni kipeäksi. Eli saisin luultavasti surunaaman testistä sen takia, että PERINNÖLLISET OMINAISUUTENI eivät sovellu testiin.
Toisaalta pystyn pitämään staattista lankutusasentoa kyynärpäiden ja varpaiden varassa useita minuutteja, koska siinä ei kohdistu kipua alaselkään.
Sama juttu. Katsoin myös tuota punnerrusten määrää. Ysiluokkalaisen tytön on saatava 60 sekunnin aikana 39 naisten punnerrusta ja ysiluokkalaisen pojan 30 miesten punnerrusta saadakseen hymynaaman. Nuo ovat puhtaasti suoritettuina kovia suorituksia jo liikkuvalle aikuisellekin... Yksi juttu mikä näissä kuntotesteissä aina vituttaa on nimenomaan tuo puhdas suoritus. Monissa telkkariohjelmissa (esimerkiksi Bull vs Vertti) kuntotesteissä hyväksytään aivan onnettomatkin suoritukset ja muistelen samaa kyllä ihan omiltakin liikuntatunneilta. Jos esimerkiksi vajaat, perse ylhäällä tehdyt punnerruksetkin hyväksytään, asteikot ja tilastot vääristyvät hyvin nopeasti...
Niin, oikeasti erinomainen taso on korkealla, tietysti. Se on erinomainen, eikä erinomaisiin tuloksiin missään pääse kuin pieni osa. Keskinkertainen ei ole erinomainen, eikä sillä tietenkään hymynaamoja saa. Suurin osa sijoittuu sinne keskitasolle ja sen kahta puolen.
Vierailija kirjoitti:
Eikö ne s**tanan taliaivot osaa käyttää aivoja? Ei kehittyvä nuori vielä tarvitse tällaisia testejä! Ymmärtäisin, jos oltaisiin jossain fudisharkoissa tms. mutta että koululaiset niputetaan tällaisella systeemillä tiettyihin ryhmiin. Yrittäkää tämän neroleimauksen keksijät tajuta: Tällainen voi draumatisoida nuorta HYVIN PALJON!!
Vaikka juuri sinä pelle olisitkin nauttinut/nautit tällaisesta tilastoinnista, suurin osa ei nauti, kaikkea muuta!
Miksi sitten 60-80 -luvulla kasvaneista cooper- ja kyykytyskoululiikuntatuntien lapsista kasvoi psyykkisesti terveempiä kun nykylapsista ja -nuorista..?
En todellakaan puollusta kyykytystä, enkä missään nimessä halua, että synnynnäisesti motorisesti lahjatonta lasta alistetaan liikunnassa. En todellakaan. Enkä puollusta turha akilpailua tai vertailuakaan.
Mutta silti kysyn, pitäisikö meidän jotenkin sievästi kuitenkin opettaa lapsiamme niihin pettymyksiin ja kestämään realiteetteja kun olemme jo saaneet maailman terveimmistä vauvoista maailman mielisairaimpia nuoria?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin esittää hieman poikkeavan mielipiteen ja näkemyksen, alapeukuttakaa rauhassa - mutta miettikää edes ajatuksella läpi.
Meillä on tällä hetkellä ongelmana mm se, että lapset ja nuoret ovat todella henkisesti huonosti voivia. Heikkoja jopa sanoisi joku. On olemassa oikeaa masennusta, ahdistusta ja muuta psyykkistä häiriötä ja sairautta, mutta niitä ei ole sen enempää kuin aiemminkaan. Nyt luvut nostavat ylös huono elämänhallinta ja kyvyttömyys sietää pettymyksiä ja kyvyttömyys käsitellä vastoinkäymisiä. Jotenkin olemme paaponeet ja pehmustaneet lapiemme elämät siten, että normaalia elämää ei enää kestetä. Kovasti ei saa sanoa, punakynää ei saa käyttää, vertailla ei saa - ettei vaan tule paha mieli tai huono kuva itsestä. Elämänhallinta on hukassa ja kaikesta tulee lopulta paha mieli.
Kuitenkin psyykkinen terveys ja itsearvostus perustuu realistiseen (mutta positiiviseen) omaan kuvaan ja kykyyn sietää ja käsitellä pettymyksiä. Nyt yritetään karsia viimeisestkin mahdollisuudet rakentaa realistista omaakuvaa pois. Henkilö voi olla huono liikunnassa, mutta hyvä matematiikassa. Mitä sitten - hän oppii hyvässä ympäristössä hyväksymään ja käsittelemään tämän. Hän oppii kestämään sen, että en nyt tässä pärjää, mutta tuossa olen hyvä. Joku on hyvä matematiikassa, toinen kuvaamataidossa, kolmas liikunnassa ja neljäs musikaalinen jne. Nyt pitäisi jotenkin silotella osaaminen ja ei osaaminen pois. Todella huonokin pitäisi saada uskomaan, että oikeasti olet tosi hyvä. On ihan eri asia sanoa, että olet huono kuin että liikunta ei suju. Mutta sitäkään kun ei nykyisin saisi sanoa.
Miten lapsen etua ajaa se, että jos on rapakunnossa niin pitäisi joku hymynaama antaa ja sanoa, että huipusti menee verrattuna sinuun itseesi (ja jättää sanomatta, että alle 20v saat diabeteksen ja selkäkivun, mutta ei kiusata sinua sillä nyt)? Jos se rapakunto on saavutettu sohvalla ja konsoleiden ääressä niin eikö ole jo lapsen terveydenkin kannalta hyvä lapsi ja vanhemmat herätellä..? Miksi ei? Eri asia on tietysti vammaiset lapset.
Joku viisas on sanonut, että yläkouluikään mennessä lapsen tulisi muodostaa positiivinen, mutta realistinen kuva itsestään. Tässä minä olen hyvä, tässä en. Ja oppia hyväksymään omat heikkoutensa. Ketään ei saa nolata, eikä musertaa jos on lahjaton liikunnassa tai musiikissa tai matematiikassa jne. Mutta ei pidä antaa illuusiota muustakaan. Miksi pitäisi..?
Ääriesimerkki on tv:n laulukisoihin saapuvat variksen karmeat laulajat, jotka oikeasti kuvittelevat olevansa hyviä. Sitten kun koko kansakunta heille nauraa niin sekö sitten on hyvä tapa ymmärtää oma todellinen taso?
Kohta olemme varmaan siinä pisteessä, että lapsesi kirurgisen operaation suorittaa henkilö, joka ei sitä oikeastaan edes osaa, mutta on hyvä omaan tasoonsa nähden. Huonostihan se operaatio menee, mutta kirurgille ei saa tulla paha mieli.
Antakaa nyt niiden lasten muodostaa realistinen omakuva ja oppia sietämään pettymyksiä - ja sitä ettei jokainen oikeasti ole hyvä kaikessa. Tämän kaiken voi saavuttaa mollaamatta ja alistamatta, mutta ihan kuitenkin käyttäen vaikka niitä perinteisiä kouluarvosanoja, jotka nyt on verhottu hymynaamojen taakse. Curling -tyyppisesti kun niitä lapsia ei voi aina suojata - kyllä se maailman kovuus vastaan tulee. Mielummin siihen valmiina kun ei.
Hei! En ihan usko, että elämänhallinta on lapsilla ja nuorilla hukassa. Silloin entisaikaan, kun itse olin lapsi, töissä käytiin mielisairaaloista ja katuojista käsin, kun ei elämänhallinnalta paljoa vaadittu, lastensuojelu ei toiminut, eikä kukaan tiennyt, miten perheillä menee. Täällä saa joka päivä lukea entisten lasten tilityksiä, kuinka mitään tunteita ei saanut näyttää ja kaikki surut ja kivut luunmurtumia myöten piti hoitaa itse ja salassa ja likapyykki todellakin pestiin kotona. Ei kiitos tätä nostalgiaa takaisin, jooko? Se oli huonoa. Itseasiassa helikopterivanhempien lapset tutkitusti pärjäävät parhaiten. Kyllä, arkiliikuntaa lapsille, realistinen käsitys omista kyvyistä, hyvää itsetuntoa niin, ettei oma arvo riipu suorituksista. Realistinen käsitys omista taidoista tarkoittaa myös sitä, että nuori ihminen ei turhaan heti lannistu ja pidä itseään huonona pyrkiessään työelämään, jossa ei kaikille tuoleja riitä, vaan jaksaa suunnitella elämäänsä eteenpäin.
Huonoja kirurgeja tuskin jatkossakaan pukkaa, sillä opiskelemaan pääsyssä seula on niin tiukka.
-sen yhden autistilapsen äiti monta sivua sitten
Oletko paljon jutellut opettajien ja psykiatrian ammattilaisten kanssa tai katsonut tilastoja? Kyllä, elämän hallinta on todella hukassa monella ja Suomi johtaa lasten ja nuorten mielenterveysongelma tilastoja. Googlettapaakas lukuja. Ja tämä kaikki on tapahtunut curling -aikakaudella.
Erityslasten kohdalla tietenkin kriteerit ovat erilaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niillä alkoholistien ja elämänhallintaongelmaisten lapsilla on elämässään suurempiakin murheita kuin jotkut liikuntatestien tulokset. Sitä intoa liikuntaan ei tällöin muserra joku 11-vuotiaana tehty testi, vaan se on muserrettu jo siinä vaiheessa, kun on ekaluokalla huomannut, että kaikilla muilla on ehjät ja sopivat lenkkarit, jotka eivät tee kipeää juostessa.
Ei siis ole kovin paha juttu jos lyötyä huitaistaan ohimennen vielä lisää, sattuuhan siihen jo valmiiksi? Ja kun elämä meni pilalle jo ekaluokalle vääränlaisten lenkkarien takia, ei kannustus ja tuki jonka ansiosta lapsi saisi henkilökohtaisia onnistumisia, ole niin tarpeen. Jos lapsella on huono koti, paska säkä ja elämä pilalla, koulun velvollisuus kasvatuskumppanuuteen ei sellaisessa tilanteessa korostu vaan päinvastoin katoaa kun ei tuosta lapsesta muutenkaan voi mitään tulla.
Aikamoinen asenne, ei voi muuta sanoa.
Missä väitin noin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä taas tyttö sai kaikista hymynaaman vatsalihaksia lukuunottamatta. Esim. vatsalihaksissa tekniikka vaikuttaa paljon. Täytti 11v ja on luokkansa pienimpiä kaikin puolin eikä ole kilpaurheilija, mutta harrastaa hyötyliikuntaa esim. polkee koulumatkat 3,5 km suuntaansa pyörällä. On aina ollut lahjakas liikunnallisesti ja omaa pallosilmää, mutta ei ole kuintekaan niitä notkeimpia. Voittaa vuotta vanhemmat koulun maastojuoksukisoissa. Hyvä että pärjää jossakin kun lukuaineet tökkii. Tiesin kyllä ennen testiä, että korkeintaan parista kohtaa voi saada muuta kuin hymynaaman.
Testihän kertoo lapsen OMASTA kunnosta ja motorisista taidoista, mutta niihän kertovat myös muutkin koulun kokeet.
Ohhoh, katsoin tuon move-vatsalihastestin youtubesta. Minulla on keskimäärin pidempi selkä kuin monella muulla ihmisellä, ja tuolla tavalla vatsalihasliikkeitä tehtynä saan ainoastaan alaselkäni kipeäksi. Eli saisin luultavasti surunaaman testistä sen takia, että PERINNÖLLISET OMINAISUUTENI eivät sovellu testiin.
Toisaalta pystyn pitämään staattista lankutusasentoa kyynärpäiden ja varpaiden varassa useita minuutteja, koska siinä ei kohdistu kipua alaselkään.
Sama juttu. Katsoin myös tuota punnerrusten määrää. Ysiluokkalaisen tytön on saatava 60 sekunnin aikana 39 naisten punnerrusta ja ysiluokkalaisen pojan 30 miesten punnerrusta saadakseen hymynaaman. Nuo ovat puhtaasti suoritettuina kovia suorituksia jo liikkuvalle aikuisellekin... Yksi juttu mikä näissä kuntotesteissä aina vituttaa on nimenomaan tuo puhdas suoritus. Monissa telkkariohjelmissa (esimerkiksi Bull vs Vertti) kuntotesteissä hyväksytään aivan onnettomatkin suoritukset ja muistelen samaa kyllä ihan omiltakin liikuntatunneilta. Jos esimerkiksi vajaat, perse ylhäällä tehdyt punnerruksetkin hyväksytään, asteikot ja tilastot vääristyvät hyvin nopeasti...
Niin, oikeasti erinomainen taso on korkealla, tietysti. Se on erinomainen, eikä erinomaisiin tuloksiin missään pääse kuin pieni osa. Keskinkertainen ei ole erinomainen, eikä sillä tietenkään hymynaamoja saa. Suurin osa sijoittuu sinne keskitasolle ja sen kahta puolen.
Juuri näin. Lähes 70% luokitellaan keskiarvoon. 15% ka huonompaan ja vain 15% ka parempaan. Ei keskivertoa parempaa kuulukaan monen saada.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ne s**tanan taliaivot osaa käyttää aivoja? Ei kehittyvä nuori vielä tarvitse tällaisia testejä! Ymmärtäisin, jos oltaisiin jossain fudisharkoissa tms. mutta että koululaiset niputetaan tällaisella systeemillä tiettyihin ryhmiin. Yrittäkää tämän neroleimauksen keksijät tajuta: Tällainen voi draumatisoida nuorta HYVIN PALJON!!
Vaikka juuri sinä pelle olisitkin nauttinut/nautit tällaisesta tilastoinnista, suurin osa ei nauti, kaikkea muuta!
Miksi sitten 60-80 -luvulla kasvaneista cooper- ja kyykytyskoululiikuntatuntien lapsista kasvoi psyykkisesti terveempiä kun nykylapsista ja -nuorista..?
En todellakaan puollusta kyykytystä, enkä missään nimessä halua, että synnynnäisesti motorisesti lahjatonta lasta alistetaan liikunnassa. En todellakaan. Enkä puollusta turha akilpailua tai vertailuakaan.
Mutta silti kysyn, pitäisikö meidän jotenkin sievästi kuitenkin opettaa lapsiamme niihin pettymyksiin ja kestämään realiteetteja kun olemme jo saaneet maailman terveimmistä vauvoista maailman mielisairaimpia nuoria?
En olisi niin varma että ollaan terveitä aikuisia. Ilkeitä ainakin suurin osa. Paljon juoppoja, masentuneita. Kulissit kunnossa toki monella, kun on aina oltu töissä. Siitä voi löytyä syy nykynuorison ongelmiin. En edes näe eroa tämän päivän nuorten kasvuympäristössä, paitsi some.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niillä alkoholistien ja elämänhallintaongelmaisten lapsilla on elämässään suurempiakin murheita kuin jotkut liikuntatestien tulokset. Sitä intoa liikuntaan ei tällöin muserra joku 11-vuotiaana tehty testi, vaan se on muserrettu jo siinä vaiheessa, kun on ekaluokalla huomannut, että kaikilla muilla on ehjät ja sopivat lenkkarit, jotka eivät tee kipeää juostessa.
Ei siis ole kovin paha juttu jos lyötyä huitaistaan ohimennen vielä lisää, sattuuhan siihen jo valmiiksi? Ja kun elämä meni pilalle jo ekaluokalle vääränlaisten lenkkarien takia, ei kannustus ja tuki jonka ansiosta lapsi saisi henkilökohtaisia onnistumisia, ole niin tarpeen. Jos lapsella on huono koti, paska säkä ja elämä pilalla, koulun velvollisuus kasvatuskumppanuuteen ei sellaisessa tilanteessa korostu vaan päinvastoin katoaa kun ei tuosta lapsesta muutenkaan voi mitään tulla.
Aikamoinen asenne, ei voi muuta sanoa.
Älä viitsi käyttää alkoholistiperheitä keppihevosenasi sille, että sinulla on jotain hampaankolossa koululiikuntaa vastaan. Joku koulussa tehty liikuntatesti kun on ihan oikeasti kärpäsenpaska maailmankartalla, kun mietitään syitä, mistä voisi johtua, ettei alkoholistin lapsi innostu liikunnasta. Koulun liikuntatestejä enemmän siihen vaikuttaa juurikin tuo alkoholistivanhemman asenne ja kyvyttömyys huolehtia lapsen tarpeista. Joko ei ole rahaa ostaa kunnollisia liikuntavälineitä (ja ei ketään innosta luistelu tai hiihto, jos ainoa kokemus on koulusta lainatuilla vääränkokoisilla välineillä), tai sitten omantunnontuskissaan ostetaan kerrankin ne kaupan parhaat sukset, mutta sitten unohdetaan lukea opettajan viestistä, että milloin sitä hiihtoa olisi. Ja omalla ajallahan sinne hiihtämään ei voi mennä, kun se vaatisi, että vanhempi malttaisi laittaa korkin kiinni ja lähteä itsekin ulkoilemaan. Ja sama kaava toistuu, oli sitten kyseessä laji mikä tahansa.
Tämän kaltaisia kokemuksia sinulla varmasti on itselläsikin, jos olet kasvanut alkoholistin kanssa. Jos et ole, ole hyvä ja älä puhu muiden suulla asiasta, josta sinulla ei ole kokemusta.
Vierailija kirjoitti:
Kesitason saavuttaminen testissä ei vaadi paljoa. Se ei ole kehitetty huippu-urheilijoille. Entä jos myönnettäisiin vaan ihan ääneen, että olemme päästäneet lapsemme rapakuntoon.
No enpä sanoisi että rapakunnossa on liikunnallinen poikani, joka treenaa omaehtoisesti lajiaan lähes päivittäin, pelaa kilpajoukkueessa jalkapalloa (valittu valmennuksen toimesta), ohjatut treenit 3-4 x 1,5 h /vko, sekä muuta liikuntaa ihan huvin vuoksi vähintään suositusten verran. Silti vain pari hymynaamaa, yksi surunaama ja loput keskitasoa.
kyllä tässä jotain arjalaista yli-ihmistä tavoitellaan.
Sama juttu. Katsoin myös tuota punnerrusten määrää. Ysiluokkalaisen tytön on saatava 60 sekunnin aikana 39 naisten punnerrusta ja ysiluokkalaisen pojan 30 miesten punnerrusta saadakseen hymynaaman. Nuo ovat puhtaasti suoritettuina kovia suorituksia jo liikkuvalle aikuisellekin... Yksi juttu mikä näissä kuntotesteissä aina vituttaa on nimenomaan tuo puhdas suoritus. Monissa telkkariohjelmissa (esimerkiksi Bull vs Vertti) kuntotesteissä hyväksytään aivan onnettomatkin suoritukset ja muistelen samaa kyllä ihan omiltakin liikuntatunneilta. Jos esimerkiksi vajaat, perse ylhäällä tehdyt punnerruksetkin hyväksytään, asteikot ja tilastot vääristyvät hyvin nopeasti...