Lue keskustelun säännöt.
Vammainen lapseni tuli koulusta itkien kotiin, move-testi!
25.10.2016 |
Pahoittelen raflaavaa otsikkoa! Minä olen nyt niiiin vihainen että en oikein tiedä mitä tehdä. Koululle on jo laitettu palautetta, harkitsen asian viemistä mediaan omalla nimelläni.
Lapseni oli siis laitettu koulussa 5-luokkalaisten Move-testiin. Lapsellani on monella osa-alueella kehitysviivästymiä ja diagnooseja on useampi, ei niistä sen enempää tähän muuta kuin että vaikuttavat kyllä mm. hienomotoriikkaan ja on kovin kömpelö.
Tytölläni on myös paha astma ja on alipainoinen, luokan pienin. Testin ottajat eivät ottaneet tätä millään tavalla huomioon!
Tuloshan yllättäen oli että sai surullisen naaman joka ikiselle osa-alueelle! Nyt tyttö itkee, kokee että on surkea, ei kuulemma halua enää koskaan liikkua eikä edes kouluun. Aloitamme taas pisteestä 0 hänen kanssaan. Olimme jo saaneet hänet vuosien saatossa houkuteltua liikkumaan erinäisissä harrastuksissa useamman kerran viikossa toimintaterapian yms. lisäksi. Olemme uhranneet käsittämättömän määrän aikaa, rahaa jne. että lapsen kyky liikkua ja pysyä edes jotenkin ikätason mukana säilyisi.
Mitä näiden tutkijoiden päässä oikein liikkuu? Kyllä me tiedämme jo että tyttö ne toimintakyky on alentunut jos sitä tällä testillä muka haluttiin todeta? Jos halusitte masentaa lapsen ja vanhemmat surunaamoilla niin onnistuitte kyllä! 10 vuoden loputon uurastus ja toinen samanlainen vielä edessä, palkkioksi saamme surunaaman!? Kiitos kannustuksesta! Ja mille tuntuu tytöstä joka yrittää kaikkensa ja yli sen, joka ikinen päivä? Kannustusta hän tarvitsee eikä latistusta!
Lisäksi huoltajien lupaa tällaiselle testille ei ole kysytty missään vaiheessa! Törkeää!
Kommentit (413)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan, 65, lopetetaan arviointi HETI! Kaikenlainen tiedon keruu ja testaaminen tulee lopettaa, ja lapset pitää kääriä vällyihin ja peittoihin liikuntatuntien ajaksi tekemään mielessään itsensä rakastamis-harjoituksia.
Tai jos rimaa pitää laskea, niin lasketaan sitten niin paljon että rasvamaksaiset diabeetikkopullukatkin pääsevät liikkatesteistä heittämällä läpi, kera hymynaamojen!
Olisitte onnellisia, että täällä sentään toistaiseksi yritetään vaatia lapsilta jonkinlaista tasoa.
Terveeltä lapselta saakin odottaa enemmän. Mutta entäs minun lapseni, jolla on dyspraksia eli ihan lasten neurologisella poliklinikalla todettu motoristen toimintojen koordinaatiohäiriö. Aivot tietävät, mitä pitää tehdä, mutta käskyt eivät mene perille ja näin ollen esimerkiksi haarahyppy ei luonnistu kunnolla. Lapsi saa kuntoutusta ja kehittyy kyllä motorisilta taidoiltaan, mutta hitaammin kuin toiset. Onko reilua, että hänet lytätään koulussa ja hänen taitonsa arvioidaan samalla viivalla muiden kanssa?
Vammaisia ei tietenkään ole mielekästä arvioida terveiden testeillä. Se on kai itsestään selvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo uusi OPS on ihanan ristiriitainen. Liikunnan kohdalla lukee ettei enää pidä mitata liikuntasuorituksia tai vertailla lapsia keskenään mutta sitten kehitetään kuitenkin tuollainen älytön MOVE-testi.
Ja siinä on jaoteltu pojat ja tytöt eri ryhmiin vaikka koulumaailmassa ei enää pitäisi niin tehdä. Eniten nyrppii kun oletetaan tyttöjen olevan heikompia vaikka nykyään tytöt harrastavat enemmän liikuntaa kuin pojat( juu, minäkin yleistän) mutta heikompi sukupuoli saa hymynaaman helpommalla kyseisessä testissä.
En ole koskaan pystynyt tekemään 39 naisten punnerrusta minuutissa, mutta eipä tuo ole mitenkään heikentänyt kykyä selviytyä arkielämässä, olen jaksanut muuttaa, nostaa matkalaukut, avata purkit jne. ja päänuppikin on kunnossa. Typerät kommentit noissa naamoissa.
Palaute sille jolle se kuuluu.
Onko lapsi tai edes kahdeksasluokkalainen nuori vastuussa siitä että liikkuu riittävästi ja monipuolisesti? Ei ole. Tasapainoisen liikuntaohjelman kehittäminen on iso haaste monelle aikuisellekin. On aikuisten tehtävä huolehtia lapsen normaalin kehityksen mahdollistamisesta.
Ymmärtääkö lapsi surunaaman saatuaan, miten hänen pitää kehittää harjoitteluaan? Ei ymmärrä, ei ymmärtäisi aikuinenkaan. Surunaama ei viesti mitään muuta kuin tyytymättömyyttä.
Siis: surunaamasta lapsi ei voi saada muuta viestiä kuin että hän on huono eikä pärjää, että jotain on vialla. Hän ei kuitenkaan saa mitään evästystä siihen mitä tilanteelle voisi tai pitäisi tehdä. Vähemmästäkin ahdistuu. Eihän tuolla tyylillä saa pitää edes aikuisten työpaikkojen kehityskeskusteluja, vaan kritiikin mukana on aina annettava konkreettisia, realistisia parannusehdotuksia. Mutta lapselle voi siis vain sanoa ettei heänen toimintakykynsä tule riittämään arjessa pärjäämiseen? Sehän on tosi pelottava viesti.
Jos joku tarvitsee analyysia lapsen kunnon eri osa-alueista, se ovat vanhemmat. Tai liikunnanopettaja itse. Mutta on todella väärin vastuuttaa tuolla tavalla lasta itse asiasta johon hän voi vaikuttaa parhaassakin tapauksessa vain vähän, ja jossa erinomainen suoriutuminen on aikuisillekin haastavaa.
Oliko muidenkin koulussa niin että luokkakaveri oli se kun arvioi suorituksen? Että luotetaan jonkun viitosluokkalaisen kykyyn arvostella se hymynaama siihen move-testiin. Samantien lapsi voisi itse merkkailla paperiin ihan mitä haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuodesta toiseen vertailukelpoista aineistoa saadaan vain, jos testataan kaikkia samalla asteikolla.
MOVE:n tuloksethan eivät vaikuta arviointiin vaan ovat terkan käytössä.
Miten voi lapselle olla yllätys, ettei hän liikunnassa pärjää?
ite kasiluokalla, kaikista testin osista täydet :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsesi on oikeasti kirjaimellisesti "vammainen" (kehitysvammainen, vakavasti autistinen yms.) niin toi on niiiin väärin!!
No mutta, asiaan: itselläni on "vain" lievä dyspraksia eli toisin sanoen olen motorisesti kömpelö ja mulla on siihen diagnoosi :D. Olen kuitenkin aina ollut ikäisteni tasolla älyllisesti ja nykyään osaan sellaisiakin "hienoja taitoja" kuten luisteleminen, kengännauhojen sitominen, sukkahousujen jalkaan laittaminen ilman että jatkuvasti nipistelen itseäni (:D), siististi meikkaaminen, "tarpeeksi" nopeasti tietokoneella kirjoittaminen, veden kaataminen lasiin ilman että läikytän jne, jne. Ja lähes kaikki on Ben Furmanin ansiota (<3Muksuoppi<3).
Lievästi sanottuna ärsyttää kun kaikki vähänkin neurologisesti poikkeavat laitetaan samaan "vammanen"-kategoriaan. Neurodiversity rules!<3
m14 kirjoitti:
ite kasiluokalla, kaikista testin osista täydet :D
Arvosteliko paras kaverisi suorituksesi vai opettaja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesi on oikeasti kirjaimellisesti "vammainen" (kehitysvammainen, vakavasti autistinen yms.) niin toi on niiiin väärin!!
No mutta, asiaan: itselläni on "vain" lievä dyspraksia eli toisin sanoen olen motorisesti kömpelö ja mulla on siihen diagnoosi :D. Olen kuitenkin aina ollut ikäisteni tasolla älyllisesti ja nykyään osaan sellaisiakin "hienoja taitoja" kuten luisteleminen, kengännauhojen sitominen, sukkahousujen jalkaan laittaminen ilman että jatkuvasti nipistelen itseäni (:D), siististi meikkaaminen, "tarpeeksi" nopeasti tietokoneella kirjoittaminen, veden kaataminen lasiin ilman että läikytän jne, jne. Ja lähes kaikki on Ben Furmanin ansiota (<3Muksuoppi<3).
Lievästi sanottuna ärsyttää kun kaikki vähänkin neurologisesti poikkeavat laitetaan samaan "vammanen"-kategoriaan. Neurodiversity rules!<3
Ja btw en oo ikinä elämässäni ollu erityisluokalla/tarkkiksella.
Vierailija kirjoitti:
Mitä järkeä liikunnan arvostelussa on ylipäätään, jos koululiikunnan olisi tarkoitus kannustaa liikkumaan läpi elämän? Muistan kuinka kaikki vihasivat koulun kuntotestejä peruskouluaikanani. Kaikki ottivat niistä ihan hirveästi paineita eikä itkuiltakaan vältytty. Luokallamme oli muutama kilpaurheilua harrastava, ja vaikka he tiesivät saavansa hyviä testituloksia, olivat hekin hyvin ahdistuneita useita viikkoja etukäteen. Testit oli pakko tehdä joka ikinen vuosi. Miten tuollainen ylipäätään kannustaa? En koskaan ymmärtänyt sitä. Miksi liikunnassa ei voitaisi arvostella vain sitä, kuinka reippaasti yrittää, kannustaako ja auttaako toisia, luoko hyvää ilmapiiriä? Miksi arvostellaan liikuntasuorituksia, kun ei kai kaikista ole tarkoitus tehdä kilpaurheilijoita? Väitän, että hyvätkin testitulokset ja suorituskeskeinen liikkuminen ei kannusta liikkumaan koko loppuelämää samalla tavalla, kuin jos liikkuminen olisi tosi kivaa ja mukavaa ajanvietettä, jota tekisi mielellään. Itse opin kouluaikanani sen, että jos ei pyri aina hampaat irvessä parempaan suoritukseen ja aina vaan yritä pakolla kehittää itseään, niin liikunta on aivan turhaa. Terveydestä ja terveellisestä liikunnasta ei juuri puhuttu, täytyi osata LAJEJA. En ymmärrä.
Juuri tämä! Itsekin aikoinaan opin inhoamaan liikuntaa, kun jokainen liikuntatunti oli yhtä arvostelua. Hyviä kehuttiin ( joita oli ehkä 2 tai3 oppilasta) me muut oltiin paskoja. Opettajamme sattui olemaan vielä niin vittumainen, että hänen mielestään vain muutamien lajien edustajat olivat niitä hyviä ja muista ei sitten niin väliä. Jatkuvan suullisen arvostelun lisäksi, tämä tietysti näkyi arvosanassa, joka oli aina heikko (vaikka olin ihan keskinkertainen). Tämä johti siihen, etten halunnut vapaa-ajallakaan harrastaa mitään liikuntaa. Vasta lukiossa opin nauttimaan liikunnasta, kun ensimmäistä kertaa liikunnanopettajaksi tuli henkilö, joka ei vaatinut ihme suorituksia, vaan antoi vapauden valita, mitä liikunnantunneilla teimme. Liikkuminen ja osallistuminen oli tärkeintä, ei suorittaminen. Parasta oli, että osan tunneista sai korvata vapaa-ajallaan omavalintaisella liikunnalla. Minä esimerkiksi aloin käymään salilla ja tämä harrastus on säilynyt mukana siitä asti.
Itseä vartenhan sitä liikutaan, joten miksi ihmeessä edelleenkin liikunnasta tehdään kouluissa niin vastenmielistä suorittamista. Sen sijaan, että suoritettaisiin, pitäisi oppilaille tarjota mahdollisuuksia kokeille monia lajeja ja hieman erikoisempia liikuntamuotoja esim. melontaa. Näin lapsi voi mahdollisesti löytää itselleen sopivan liikuntamuodon, josta nauttia läpi elämän. Harvasta oppilaasta kun tulee ammattiurheilijaa... Meidän luokalta, yhdestä tuli huippu-urheilija ja veikkaan ettei jokaiselta luokalta tule edes sitä yhtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvänen aika, joka ainoa vuosi on kouluissa ollut käytössä kuntotestit. Aiemmin on annettu ihan kouluarvosanoja lajeittain (tyyliin 9- hiihtotekniikasta), juostu Cooperin testiä (kätevästi vertailtavissa tyyliin 2180 m) ja tehty lihaskuntotestejä, joissa on kerrottu montako prosenttia ikäluokasta opiskelija omalla kunnollaan peittoaa (tyyliin 14 % ikäluokasta on sinua huonompia).
Aina joku on ollut paras, joku huonoin ja muut jossain siinä välillä. Kaikilla on kuitenkin tavannut psyyke tämän kestää. Lapset ja nuoret tietävät kyllä muutenkin hyvin tarkkaan, kuka on luokan paras juoksija ja kolmanneksi paras pallonheittäjä. Kysy vaikka omaltasi jos et minua usko.
Nyt kun peruskoulussa halutaan vähentää numeroarvostelua ja lisätä abstraktia arvostelua, on yksinkertaisesti siirrytty numeroarvosanoista hymynaamoihin.
Peruskoulun liikuntanumerosta (joita ei nykyään alakouluissa välttämättä anneta) noin kolmasosan tulisi perustua fyysiseen kuntoon. Kaikkien oikeusturvan kannalta on hyvä, että tämä voidaan objektiivisesti (kuten taulukon pohjalta) arvioida.
Kaikessa ei voi eikä tarvitse olla hyvä, ei se maailmaa kaada. Vanhempana kannattaa opettaa lasta sietämään ja kestämään pieniä pettymyksiä (ja alakoulun kuntotesti nyt on kuitenkin aika pieni asia elämässä) sen sijaan, että vanhempana vielä rohkaisee asiasta syyttelemään muita ja etsimään vikaa muualta.
Koko elämässä alakoulun kuntotesti on pieni asia. Mutta kun sen 11-vuotiaan (?) elämässä se on aika he*vetin suuri asia. Tuommoisella voi olla vakavat seuraukset itsetunnolle yms, vaikka aikuisesta koko surunaamajuttu tuntuisi ihan mitättömältä. Sitä pahempi vain, jos aikuinen ei ota tosissaan. Ja sitten kun tällainen lapsi kasvaa isoksi, huono itsetunto jää, vaikka surunaamoille pystyisikin jo nauramaan. Miten voi olla vaikeaa tajuta?
m14 kirjoitti:
ite kasiluokalla, kaikista testin osista täydet :D
Ja tätäkin viestiä ovat jotkut (aikuiset?) kehdanneet alapeukuttaa. Haukutaan koululiikuntaa lannistavaksi, mutta mitä itse tehdään? Yritetään lannistaa lasta, joka on pärjännyt hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan, 65, lopetetaan arviointi HETI! Kaikenlainen tiedon keruu ja testaaminen tulee lopettaa, ja lapset pitää kääriä vällyihin ja peittoihin liikuntatuntien ajaksi tekemään mielessään itsensä rakastamis-harjoituksia.
Tai jos rimaa pitää laskea, niin lasketaan sitten niin paljon että rasvamaksaiset diabeetikkopullukatkin pääsevät liikkatesteistä heittämällä läpi, kera hymynaamojen!
Olisitte onnellisia, että täällä sentään toistaiseksi yritetään vaatia lapsilta jonkinlaista tasoa.
Terveeltä lapselta saakin odottaa enemmän. Mutta entäs minun lapseni, jolla on dyspraksia eli ihan lasten neurologisella poliklinikalla todettu motoristen toimintojen koordinaatiohäiriö. Aivot tietävät, mitä pitää tehdä, mutta käskyt eivät mene perille ja näin ollen esimerkiksi haarahyppy ei luonnistu kunnolla. Lapsi saa kuntoutusta ja kehittyy kyllä motorisilta taidoiltaan, mutta hitaammin kuin toiset. Onko reilua, että hänet lytätään koulussa ja hänen taitonsa arvioidaan samalla viivalla muiden kanssa?
Vammaisia ei tietenkään ole mielekästä arvioida terveiden testeillä. Se on kai itsestään selvä.
Vammainen on aika negatiivinen sana, ethän kutsu lukihäiriöistäkään vammaiseksi? Älkää opettako lapsianne nimittelemään toisia.
Itse sain aikanaan yläasteella vastaavassa testissä todella huonon tuloksen, vaikka olin silloin lajissani ikäluokan suomenmestari. Liikunnanopettaja naureskeli ja nälvi koko liikuntaryhmän kuullen, ettei ikinä uskoisi minun olevan muka urheilija, kun suoriuduin niin surkeasti. Meillä testattiin pallon tarkkuusheittoa, tasapainoilua ohuen kepukan päällä, hyppelyä yhdellä jalalla ja jotain liikkuvuutta vielä ja kai muuta vielä, en muista. Joku juoksutesti oli myös. Jäi aika paskanmaku suuhun opettajan kommentista, vaikka testeillä ei ollut mitään tekemistä urheiluni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvänen aika, joka ainoa vuosi on kouluissa ollut käytössä kuntotestit. Aiemmin on annettu ihan kouluarvosanoja lajeittain (tyyliin 9- hiihtotekniikasta), juostu Cooperin testiä (kätevästi vertailtavissa tyyliin 2180 m) ja tehty lihaskuntotestejä, joissa on kerrottu montako prosenttia ikäluokasta opiskelija omalla kunnollaan peittoaa (tyyliin 14 % ikäluokasta on sinua huonompia).
Aina joku on ollut paras, joku huonoin ja muut jossain siinä välillä. Kaikilla on kuitenkin tavannut psyyke tämän kestää. Lapset ja nuoret tietävät kyllä muutenkin hyvin tarkkaan, kuka on luokan paras juoksija ja kolmanneksi paras pallonheittäjä. Kysy vaikka omaltasi jos et minua usko.
Nyt kun peruskoulussa halutaan vähentää numeroarvostelua ja lisätä abstraktia arvostelua, on yksinkertaisesti siirrytty numeroarvosanoista hymynaamoihin.
Peruskoulun liikuntanumerosta (joita ei nykyään alakouluissa välttämättä anneta) noin kolmasosan tulisi perustua fyysiseen kuntoon. Kaikkien oikeusturvan kannalta on hyvä, että tämä voidaan objektiivisesti (kuten taulukon pohjalta) arvioida.
Kaikessa ei voi eikä tarvitse olla hyvä, ei se maailmaa kaada. Vanhempana kannattaa opettaa lasta sietämään ja kestämään pieniä pettymyksiä (ja alakoulun kuntotesti nyt on kuitenkin aika pieni asia elämässä) sen sijaan, että vanhempana vielä rohkaisee asiasta syyttelemään muita ja etsimään vikaa muualta.
Koko elämässä alakoulun kuntotesti on pieni asia. Mutta kun sen 11-vuotiaan (?) elämässä se on aika he*vetin suuri asia. Tuommoisella voi olla vakavat seuraukset itsetunnolle yms, vaikka aikuisesta koko surunaamajuttu tuntuisi ihan mitättömältä. Sitä pahempi vain, jos aikuinen ei ota tosissaan. Ja sitten kun tällainen lapsi kasvaa isoksi, huono itsetunto jää, vaikka surunaamoille pystyisikin jo nauramaan. Miten voi olla vaikeaa tajuta?
Tässä korostuu se vanhemman rooli. Pitää osata keskustella lapsen kanssa tuosta pettymyksestä, mistä se johtuu, mitä siitä aiheutuu, onko jotain, jota voisi itse tehdä asialle, jne. Ja kun eivät kaikki lapset voi olla hyviä kaikessa, eikä tarvitsekaan, eikä mielestäni heille tarvitse niin edes uskotella (jokainen ei tarvitse hymynaamaa jokaisesta testistä!), vaan aikuisen tehtävä on miettiä lapsen kanssa, mitkä ovat hänen vahvuuksiaan, jos esimerkiksi tuo liikunta on heikkous. Kukaan lapsi ei myöskään ole huono kaikessa ja kuka muukaan olisi parempi nostamaan esiin lapsen vahvuuksia kuin tämän oma vanhempi?
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut kaikkia kommentteja lukea mutta lyhyesti: myös meidän viidesluokkalainen vannoi testin jälkeen, että ikinä, ikinä ei tule enää tekemään mitään liikkumisen eteen. Eikä ole tehnyt. Ei lähde lenkille enää, en saa häntä mihinkään, mikä vähänkin vaikuttaa liikunnalta.
Tähän asti oli itsekseen lenkkeilevä, Cooperissa hyviä tuloksia juokseva ja tanssia harrastava tyttö. Mutta surunaamat oli liikaa.Jos testin tarkoitus oli, että liikunnan harrastaminen loppuu, hyvin toimii.
Eiköhän tuo unohdu pian. Testin teosta ei voi olla kovin montaa viikkoa aikaa, eli et pysty vielä sanomaan, että tyttö lopetti liikunnan koko loppuelämäkseen surunaamojen takia.
Millä logiikalla pojille riittää vähemmän punnerruksia kuin tytöille?!
Vierailija kirjoitti:
Joku mainitsikin osuvasti, että koulun liikuntatestit on verrattavissa siihen, että kerran vuodessa laitetaan kaikki harjoittelematta japanin kokeeseen ja haukutaan, kuinka huonoja kaikki ovat.
Paitsi ne, jotka ovat opiskelleet japania vapaa-ajallaan. Liikunnan harrastaminen taitaa vain olla hieman yleisempää Suomessa kuin japanin opiskelu, eli liikuntatesteissä pärjääviä taitaa olla jonkun verran enemmän kuin tuollaisessa japanin kokeessa pärjääviä olisi. Käsittääkseni japanin opiskelusta ei myöskään ole opetushallituksen antamaa suositusta, kun taas päivittäisestä liikunnasta on olemassa suositukset jo ihan päiväkoti-ikäisestä kouluikäiseen, eli ei ollut ihan vertailukelpoinen tämä esimerkkitilanne.
Siis mitä juuri luin? Hymynaamoja ja surunaamoja? Onko tarkoituksena saada lapselle paha mieli huonosta suorituksesta? Kaikki eivät ole yhtä liikunnallisia ja juuri niitä, jotka eivät ole pitäisi tsempata liikkumaan!! Tuohan on täysin idioottimaista. Kyse on lapsista. Kaikken kuuluu saada hymynaama. Jos on pakko mitata ja tutkia, niin eikö ne numerot ja mitta-asteikot riitä siihen? Opet voi sitten pitää tulokset omana tietonaan tai tiedottaa vanhempia, jos on jotain poikkeavaa mihin täytyy kiinnittää huomiota.