Vammainen lapseni tuli koulusta itkien kotiin, move-testi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhden urheilulajin harrastaminen tukee monesti vain lajille ominaisia yksipuoleisia taitoja. Esim. taitoluisteluissa ei harjoitella vatsa- tai käsilihaksia saati että se kasvattaisi kestävyyttä tai pallosilmää ja muutenkin kaikki hypyt ja temput tehdän aina vain yhteen suuntaan. Tasapaino kyllä kehittyy varmasti samoin ponnistusvoima sekä notkeus. Jääkiekossa ja jalkapallossa taas tarvitaan kestävyyttä, nopeutta ja pallosilmää, mutta ei todellakaan esim. notkeutta.

No voi taivas varjele mikä lausunto. Mulla on kansallisella tasolla kilpaileva yläkouluikäinen taitoluistelija ja todellakin erittäin paljon tehdään lihaskuntoa ja erityisesti niitä vatsalihaksia ja selkälihaksia. Luuletko todella, että hypyt tehdään pelkkiä jalkalihaksia hyväksikäyttäen? Keskivartalon hallinta on keskeinen osa-alue taitoluistelussa. Melkoinen six-pack on ainakin tällä luistelijalla. Kestävyysharjoituksia vetää yleisurheiluvalmentaja ja ne on rankkoja intervallijuoksuja, loikkaharjoittelua. Luisteluohjelma on nimenomaan kestävyyssuoritus ja treeneissä ollaan yleensä 1 h luistimilla jatkuvassa liikkeessä kovalla tempolla. Kestävyys on olennainen osa lajia.

Jääkiekkoilijat taas harjoittelevat oheisissa nykyään säännöllisesti mm. telinevoimistelua. Jääkiekkomaalivahvin on oltava erittäin notkea, siksi jo ihan pienestä pitäen oheisiin kuuluu liikkuvuusharjoittelua.

Kirjoitin ylipäätään "kilpaurheilusta". Kansallisen tason kilpaharjoittelu on ihan eritasoa kuin taitoluistelun muodostelmaryhmän harjoittelu perähikiällä ja kummatkin vanhemmat voivat luokitella "kilpaurheilijoiksi". Maalivahti nyt on ihan eri asia kuin itse pelaaja.

Taitoluistelussa on vielä ammattimaiset valmentajat, mutta monessa muussa "kilpalajissa" ihan maanteiltä repäistyt jonkun pelaajan vanhemmat, jotka ovat ehkä käyneet muutaman valmennuskurssin tai sitten ei niitäkään. Esim. venyttelystä harvalla on syvempää osaamista.

Kyllä monessa lajissa menee niin moni harrastaja ja "kilpaurheilijakin" esim. vatsalihaksissa kevyimmällä tekniikalla läpi samalla pullisten, jättäen puolet tekemättä ja tehdytkin on vähän sinne päin. Venyttelykin vaatisi aikaa, moni harjoitus päättyä siihen että pari minuuttia venytellään lopusta vähän sinne päin samalla pulisten.

Mutta ainahan saa olla sinisilmäinen ja kuvitella että yhden lajin "kilpaurheilu" parantaa automaattisesti kuntoa, lihaksia ja taitoja ja tämän jälkeen pärjää testeissä. Ei se vain niin mene, jos ei tee kunnolla eikä ole päälle lahjoja

kivi kirjoitti:

Hei,

otan osaa tapahtumaa. Minun veljeni 31-vuotias kehitysvammainen, ei osaa puhua, lukea tai kirjoittaa.

Koulussa opetetaan paskaa ja aika kuluu paikassa, mihin kenenkään ihmisen ei kuuluisi joutua.

Muut vammaiset ovat päästään sekaisin ja opettajat on väkivaltaisia, eikä ymmärrä jokaista.

Kehitysliitot vie rahaa ja ei päästä ollenkaan järkeviin ratkaisuihin. Etsin omatoimisesti veljelle töitä, koska en halunnut häntä hullujen luokse. Hän on hyvin kohtelias ja ymmärtää asioita. Ulkoisesti ei poikkea mitenkään tavallisesta miehestä.

Vihaan hänen peruskoulua ja ylä-astetta,sekä luokkaa jossa jokapäivä opetetaan perustaitoa ja toimeentuloa tavallisten ihmisten kanssa. Opettajia on monenlaisia, jotkut ymmärtää ja toiset ei. Samoin ulkonakin monet puhuu hänelle ja kestää jopa puolituntia ymmärtää ettei se pysty puhumaan.

Olen katsonut, että monet hyödyntävät kehitysvammaisia ja  erilaiset yritykset kiskovat heiltä rahaa.

En päästä veljeäni menemään avustajan kanssa, koska maksaa liikaa ja tuntuu että älyllisesti avustaja on tyhmä.

Olen puhunut monien kanssa ja tehnyt oman yksityisen facebook ryhmän, joissa ihmiset jotka haluavat parempaa elämää omalla toverilleen voivat siellä antaa töitä tai hengaa. Sinne ei sallita väkivaltaisia, yh-perheitä tai muuten vain muttereita löysillä olevia tyyppejä.

Aina kun menemme lääkärille, yrittää lääkäri väkisin myydä roskaa ja lisälaitteita kuten muutkin yritykset.

Tiedän mikä on parhaaksi ja en salli että yksikään ottaa häntä koe kaniiniksi paskoihin tutkimuksiin, joilla tutkijoita rahoitettaisiin. Olen käynyt monilla yrityksillä tutustumassa ja aina loppujen lopuksi näen vain lusmureita, joita ray, ym. sponsoroi.

Veljeni tekee töitä minun kanssani apu poikana autokorjaamolla, koska hän tuntee työkalut ja toimii vartijana samalla. Ei ole reilua ettei anneta tilaisuutta sen takia miksi syntyy. Tämä on selkeätä syrjimistä yhteiskunnassa.

Kouluja voisi uudistaa ja tehdä kunnollisiksi, eikä kasvattaa heistä vastuuttomia pikku lapsia joita aina taputetaan päähän kun toimii väärin. Olen ollut asiasta vihainen kun tiedän miten suhtaudutaan heti kun kuulee ettei toinen osaa puhua ym. Sitä pitää kohdella ihmisenä myös, kuten vanhusta.

Ajattelin ryhmäni kanssa perustaa tulevaisuudessa yksityisen koulun, joka pyörii ilman turhia nimiä.

En tiedä oletteko huomanneet, mutta koulut haisee pahalle samoin useiden vaatteet siellä.

Kukaan ei saa yksilöllistä opetusta ja kaikille asia on kuin vitsi. Monet vähävaraiset yrittää pärjää pienillä tuilla ja juuri vammaisilta leikataan, vaikka niiltä yh-isiltä ja äiskiltä vois viedä lisää. Kerta ei osaa lastaan opettaa.

Mitäs yh:t on sinulle tehneet? Hyvä, että opetat veljeäsi mutta on asenteessasi parantamisen varaa. Melko synkässä valossa näet auttavat tahot noin muuten.

Vierailija kirjoitti:

139 missasi pointin.

Pointti on ops:n linjanvedot. Pointti on kohtuuton ja epärealistinen asteikko. Pointti on, että koululiikunnan pitäisi kannustaa oppilaita liikkumaan eikä tarjota lannistavia "olet huono" kokemuksia.

Koululiikunnan missio on kuule vähän toista kuin kirurgin opinnot. Aivan naurettavaa verrata vaativiin ammattiopintoihin pääsemistä alakoululaisten fyysisten ominaisuuksien testaamiseen!! "Tähän tää maailma on menossa" ja lässyn lää.

Ei minusta missannut ollenkaan. Tuo kirurgi -juttu oli vaan esimerkki. Olihan siinä esimerkki laulamisestakin. Ja puhuttiinhan siinä juuri siitä, että kannustetaan ja tuetaan, mutta luodaan samalla realistinen kuva taidoista, mutta ei lannisteta.

Vierailija kirjoitti:

Mieslukija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin esittää hieman poikkeavan mielipiteen ja näkemyksen, alapeukuttakaa rauhassa - mutta miettikää edes ajatuksella läpi.

Meillä on tällä hetkellä ongelmana mm se, että lapset ja nuoret ovat todella henkisesti huonosti voivia. Heikkoja jopa sanoisi joku. On olemassa oikeaa masennusta, ahdistusta ja muuta psyykkistä häiriötä ja sairautta, mutta niitä ei ole sen enempää kuin aiemminkaan. Nyt luvut nostavat ylös huono elämänhallinta ja kyvyttömyys sietää pettymyksiä ja kyvyttömyys käsitellä vastoinkäymisiä. Jotenkin olemme paaponeet ja pehmustaneet lapiemme elämät siten, että normaalia elämää ei enää kestetä. Kovasti ei saa sanoa, punakynää ei saa käyttää, vertailla ei saa - ettei vaan tule paha mieli tai huono kuva itsestä. Elämänhallinta on hukassa ja kaikesta tulee lopulta paha mieli.

Kuitenkin psyykkinen terveys ja itsearvostus perustuu realistiseen (mutta positiiviseen) omaan kuvaan ja kykyyn sietää ja käsitellä pettymyksiä. Nyt yritetään karsia viimeisestkin mahdollisuudet rakentaa realistista omaakuvaa pois. Henkilö voi olla huono liikunnassa, mutta hyvä matematiikassa. Mitä sitten - hän oppii hyvässä ympäristössä hyväksymään ja käsittelemään tämän. Hän oppii kestämään sen, että en nyt tässä pärjää, mutta tuossa olen hyvä. Joku on hyvä matematiikassa, toinen kuvaamataidossa, kolmas liikunnassa ja neljäs musikaalinen jne. Nyt pitäisi jotenkin silotella osaaminen ja ei osaaminen pois. Todella huonokin pitäisi saada uskomaan, että oikeasti olet tosi hyvä. On ihan eri asia sanoa, että olet huono kuin että liikunta ei suju. Mutta sitäkään kun ei nykyisin saisi sanoa.

Miten lapsen etua ajaa se, että jos on rapakunnossa niin pitäisi joku hymynaama antaa ja sanoa, että huipusti menee verrattuna sinuun itseesi (ja jättää sanomatta, että alle 20v saat diabeteksen ja selkäkivun, mutta ei kiusata sinua sillä nyt)? Jos se rapakunto on saavutettu sohvalla ja konsoleiden ääressä niin eikö ole jo lapsen terveydenkin kannalta hyvä lapsi ja vanhemmat herätellä..? Miksi ei? Eri asia on tietysti vammaiset lapset.

Joku viisas on sanonut, että yläkouluikään mennessä lapsen tulisi muodostaa positiivinen, mutta realistinen kuva itsestään. Tässä minä olen hyvä, tässä en. Ja oppia hyväksymään omat heikkoutensa. Ketään ei saa nolata, eikä musertaa jos on lahjaton liikunnassa tai musiikissa tai matematiikassa jne. Mutta ei pidä antaa illuusiota muustakaan. Miksi pitäisi..?

Ääriesimerkki on tv:n laulukisoihin saapuvat variksen karmeat laulajat, jotka oikeasti kuvittelevat olevansa hyviä. Sitten kun koko kansakunta heille nauraa niin sekö sitten on hyvä tapa ymmärtää oma todellinen taso?

Kohta olemme varmaan siinä pisteessä, että lapsesi kirurgisen operaation suorittaa henkilö, joka ei sitä oikeastaan edes osaa, mutta on hyvä omaan tasoonsa nähden. Huonostihan se operaatio menee, mutta kirurgille ei saa tulla paha mieli.

Antakaa nyt niiden lasten muodostaa realistinen omakuva ja oppia sietämään pettymyksiä - ja sitä ettei jokainen oikeasti ole hyvä kaikessa. Tämän kaiken voi saavuttaa mollaamatta ja alistamatta, mutta ihan kuitenkin käyttäen vaikka niitä perinteisiä kouluarvosanoja, jotka nyt on verhottu hymynaamojen taakse. Curling -tyyppisesti kun niitä lapsia ei voi aina suojata - kyllä se maailman kovuus vastaan tulee. Mielummin siihen valmiina kun ei.

Muuten hyvä, mutta minusta lapsen pitäisi alkuun saada paljon kehuja ja kannustusta sekä onnistumisen tunteita edes jollain osa-alueella. Ei tämä tarkoita sitä, että muodostuisi käsitys siitä, että olisi jotenkin hyvä kaikessa. Ongelma muodostunee kun on tai kuvittelee olevansa huono kaikessa. Pettymyksiä kyllä tulee jokaiselle elämässä mutta en ole täysin yhtä mieltä siitä, että jo pienenä pitäisi laittaa kilpailemaan ja vertailla toisiin.

Move-testi tehdään ensimmäisen kerran 5. luokalla, eli kaikilla lapsilla on sitä ennen neljä vuotta + esikoulu aikaa saada onnistumisen kokemuksia ohjatusta liikunnasta.

Ei todellakaan ole. Koko liikunnan arviointi perustuu lähinnä harrastuneisuuteen ja geneettisiin ominaisuuksiin. Jos tärkeitä kouluaineita arvosteltaisiin samoin, niin siitä nousisi valtava haloo. Mietipä kun viisi ensimmäistä vuotta matematiikan tunnilla siirreltäisiin pulpetteja ja opeteltaisiin sormien nimiä. Viidennellä luokalla matematiikan tasotestissä mitattaisiin osaamista jakokulmassa, joukko-opissa ja prosenttilaskuissa. Tällä tavalla kuitenkin toimii liikunnan arviointi. Ei liikuntatunneilla harjoitella mitään liikuntasuorituksia pitkäjänteisesti ja ammattimaisesti. Kuitenkin näitä taitoja sitten arvioidaan.

Vierailija kirjoitti:

Siis lasten kuntoa ja liikkumista ei saisi mitata tai arvioida?

Pitäisi varmaan vaan silitellä päätä ja leikkiä loruleikkejä, ettei tulisi kultamussukoille paha mieli?

Saahan koulussa numeroita vaikka kielten ja matikan kokeisakin, pitäisikö kokeet siis kieltää? Ettei tule paha mieli?

Kyllä, mutta niitä kieliä ja matikkaa HARJOTELLAAN koulussa. En tästä move-testistä niin tiedä, mutta ainakin omina kouluaikoinani kuntotestin osa-alueita (vatsat, selät, venyvyys, cooper jne) ei ikinä liikuntatunneilla treenattu. Jos kielten testaamiseen verrataan, se on sama kuin että harjoitellaan vuosi englantia ja kokeessa testataan japanin osaamista.

Minulla ei ole mitään movea vastaan, eikä kouluarvosanoja, eikä kyllä cooperiakaan. Minä pyrin tekemään lasten kasvatustyön itse ja jätän koululle opetuksen. Olen myös pyrkinyt opettamaan lapsiani kestämään sen jos jossain on vaikkapa se lähes luokan huonoin. Puhumme siitä asiallisesti ja meuhkaamatta tai provosoitumatta kotona. Lapsillani on myös ollut vain hyviä ja kannustavia opettajia tähän mennessä (kop, kop, toivottavasti jatkossakin).

Jos vanhemmat pystyvät movesta tuollaisille kierroksille menemään niin en ihmettele, että lapset ottavat sen noin vakavasti.

Testeihin voi normeja luoda eri tavoilla. Usein käytetään normaalijakaumaa, eli silloin valtaosa sijoittuu normaaliin. Ollakseen todella hyvä tai huono pitää tosissaan poikeata normaalista.

Toinen tapa voi olla tehdä mittari sen mukaan, mitä jonkun asian pitäisi pitäisi olla. Esim verensokeria ei tee normaaliksi se, että normaalijakauman mukaan se oikeaan kohtaan osuukin, kosk amuillakin on diabetes -oireita. Kohonnut verensokeri nyt vaan aiheuttaa sairautta, vaikka se muillakin olisi kohonnut. Move -taulukko ajaa samaa asiaa.

Toki muitakin tapoja mitata on. Tärkeää lienee se, kuinka asiaan suhtaudutaan, kuinka se ilmaistaan ja kuinka esim sitä kohonnutta verensokeria tai huonoa kuntoa hoidetaan.

Move teshdään vasta vitosella. Olisko ideaa tehdä se ensimmäistä kertaa jo vaikka kolmosella niin sitten vitosella pääsisi kehumaan ainakin edistymisestä..?

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsi harrastaa monta kertaa viikossa liikuntaa, mutta sai hymynaaman vain yhdestä osiosta. Joo hän ei ole mikään huippu ollut ikinä urheilussa, vaikka on sitä vuosia harrastanut aktiivisesti, mutta mitä sitten? Eikä liikuntaa harrasteta lähinnä siksi, että se on hyväksi keholle ja mielellä ja eiköhän se saavuteta, vaikka ei jaksaisi tehdä tarpeeksi punnerruksia. Tuntuu tosi pahalta oman lapsen (ja muidenkin) puolesta ja on vaikea kannustaa häntä jatkamaan liikuntaharrastuksiaan, koska aina itsetuntoa lyödään näillä testeillä, milloin on MOVE, milloin juostaan kilpaa ja kaiken huippu on tietysti tämä "kapteenit valitsevat joukkueensa" ja viimeiset katselevat varpaitansa kun heitä ei kukaan valitse. Mikään ei ole muuttunut sitten omien kouluaikojen. :(

Niin kyse onkin siitä mitä kaikkea siellä liikuntaharrastuksessa tehdään ja millä intensiteetillä. Jos esim. pidetään vain lyhyet alkuveryttelyt ilman kunnollisia ja vaativia lihaskuntoharjoittteita on selvää, että vatsalihakset ole välttämättä sen paremmat, vaikka ei kävisi koko harrastuksessa. Tämä toki riippuu itse lajistakin.

Liikunnanharrastaminen on aina hyväksi, mutta ei se ole 100% takuu, että sen jälkeen lapsi olisi täydellisessä kunnossa, vetäisi 100 vatsalihasta ja leukaa tosta noin vain ja olisi maailman notkein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieslukija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin esittää hieman poikkeavan mielipiteen ja näkemyksen, alapeukuttakaa rauhassa - mutta miettikää edes ajatuksella läpi.

Meillä on tällä hetkellä ongelmana mm se, että lapset ja nuoret ovat todella henkisesti huonosti voivia. Heikkoja jopa sanoisi joku. On olemassa oikeaa masennusta, ahdistusta ja muuta psyykkistä häiriötä ja sairautta, mutta niitä ei ole sen enempää kuin aiemminkaan. Nyt luvut nostavat ylös huono elämänhallinta ja kyvyttömyys sietää pettymyksiä ja kyvyttömyys käsitellä vastoinkäymisiä. Jotenkin olemme paaponeet ja pehmustaneet lapiemme elämät siten, että normaalia elämää ei enää kestetä. Kovasti ei saa sanoa, punakynää ei saa käyttää, vertailla ei saa - ettei vaan tule paha mieli tai huono kuva itsestä. Elämänhallinta on hukassa ja kaikesta tulee lopulta paha mieli.

Kuitenkin psyykkinen terveys ja itsearvostus perustuu realistiseen (mutta positiiviseen) omaan kuvaan ja kykyyn sietää ja käsitellä pettymyksiä. Nyt yritetään karsia viimeisestkin mahdollisuudet rakentaa realistista omaakuvaa pois. Henkilö voi olla huono liikunnassa, mutta hyvä matematiikassa. Mitä sitten - hän oppii hyvässä ympäristössä hyväksymään ja käsittelemään tämän. Hän oppii kestämään sen, että en nyt tässä pärjää, mutta tuossa olen hyvä. Joku on hyvä matematiikassa, toinen kuvaamataidossa, kolmas liikunnassa ja neljäs musikaalinen jne. Nyt pitäisi jotenkin silotella osaaminen ja ei osaaminen pois. Todella huonokin pitäisi saada uskomaan, että oikeasti olet tosi hyvä. On ihan eri asia sanoa, että olet huono kuin että liikunta ei suju. Mutta sitäkään kun ei nykyisin saisi sanoa.

Miten lapsen etua ajaa se, että jos on rapakunnossa niin pitäisi joku hymynaama antaa ja sanoa, että huipusti menee verrattuna sinuun itseesi (ja jättää sanomatta, että alle 20v saat diabeteksen ja selkäkivun, mutta ei kiusata sinua sillä nyt)? Jos se rapakunto on saavutettu sohvalla ja konsoleiden ääressä niin eikö ole jo lapsen terveydenkin kannalta hyvä lapsi ja vanhemmat herätellä..? Miksi ei? Eri asia on tietysti vammaiset lapset.

Joku viisas on sanonut, että yläkouluikään mennessä lapsen tulisi muodostaa positiivinen, mutta realistinen kuva itsestään. Tässä minä olen hyvä, tässä en. Ja oppia hyväksymään omat heikkoutensa. Ketään ei saa nolata, eikä musertaa jos on lahjaton liikunnassa tai musiikissa tai matematiikassa jne. Mutta ei pidä antaa illuusiota muustakaan. Miksi pitäisi..?

Ääriesimerkki on tv:n laulukisoihin saapuvat variksen karmeat laulajat, jotka oikeasti kuvittelevat olevansa hyviä. Sitten kun koko kansakunta heille nauraa niin sekö sitten on hyvä tapa ymmärtää oma todellinen taso?

Kohta olemme varmaan siinä pisteessä, että lapsesi kirurgisen operaation suorittaa henkilö, joka ei sitä oikeastaan edes osaa, mutta on hyvä omaan tasoonsa nähden. Huonostihan se operaatio menee, mutta kirurgille ei saa tulla paha mieli.

Antakaa nyt niiden lasten muodostaa realistinen omakuva ja oppia sietämään pettymyksiä - ja sitä ettei jokainen oikeasti ole hyvä kaikessa. Tämän kaiken voi saavuttaa mollaamatta ja alistamatta, mutta ihan kuitenkin käyttäen vaikka niitä perinteisiä kouluarvosanoja, jotka nyt on verhottu hymynaamojen taakse. Curling -tyyppisesti kun niitä lapsia ei voi aina suojata - kyllä se maailman kovuus vastaan tulee. Mielummin siihen valmiina kun ei.

Muuten hyvä, mutta minusta lapsen pitäisi alkuun saada paljon kehuja ja kannustusta sekä onnistumisen tunteita edes jollain osa-alueella. Ei tämä tarkoita sitä, että muodostuisi käsitys siitä, että olisi jotenkin hyvä kaikessa. Ongelma muodostunee kun on tai kuvittelee olevansa huono kaikessa. Pettymyksiä kyllä tulee jokaiselle elämässä mutta en ole täysin yhtä mieltä siitä, että jo pienenä pitäisi laittaa kilpailemaan ja vertailla toisiin.

Move-testi tehdään ensimmäisen kerran 5. luokalla, eli kaikilla lapsilla on sitä ennen neljä vuotta + esikoulu aikaa saada onnistumisen kokemuksia ohjatusta liikunnasta.

Ei todellakaan ole. Koko liikunnan arviointi perustuu lähinnä harrastuneisuuteen ja geneettisiin ominaisuuksiin. Jos tärkeitä kouluaineita arvosteltaisiin samoin, niin siitä nousisi valtava haloo. Mietipä kun viisi ensimmäistä vuotta matematiikan tunnilla siirreltäisiin pulpetteja ja opeteltaisiin sormien nimiä. Viidennellä luokalla matematiikan tasotestissä mitattaisiin osaamista jakokulmassa, joukko-opissa ja prosenttilaskuissa. Tällä tavalla kuitenkin toimii liikunnan arviointi. Ei liikuntatunneilla harjoitella mitään liikuntasuorituksia pitkäjänteisesti ja ammattimaisesti. Kuitenkin näitä taitoja sitten arvioidaan.

Tämä on jo aika monta kertaa tässä ketjussa mainittu, mutta Move-testin tulos ei vaikuta liikunnan arvosanaan. Ymmärtääkseni siinä ei edes testata ja arvioida sitä, onko lapsi "hyvä" liikunnassa, vaan sitä, onko lapsen keho saanut tarpeeksi monipuolista liikuntaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis lasten kuntoa ja liikkumista ei saisi mitata tai arvioida?

Pitäisi varmaan vaan silitellä päätä ja leikkiä loruleikkejä, ettei tulisi kultamussukoille paha mieli?

Saahan koulussa numeroita vaikka kielten ja matikan kokeisakin, pitäisikö kokeet siis kieltää? Ettei tule paha mieli?

Kyllä, mutta niitä kieliä ja matikkaa HARJOTELLAAN koulussa. En tästä move-testistä niin tiedä, mutta ainakin omina kouluaikoinani kuntotestin osa-alueita (vatsat, selät, venyvyys, cooper jne) ei ikinä liikuntatunneilla treenattu. Jos kielten testaamiseen verrataan, se on sama kuin että harjoitellaan vuosi englantia ja kokeessa testataan japanin osaamista.

Omilta kouluajoiltani muistan, että nuo Cooperin testit ja lihaskuntotestit olivat pääasiassa sitä varten, että niissä erottuivat edukseen ne, jotka harrastivat liikuntaa myös vapaa-ajallaan. Harrastuneisuuskin kun oli yksi arviointikriteereistä kiitettävän saamiseen.

Minun lapseni ainakin tietää jo oman tuloksensa ennen tekemistä ja se on :(, :(, :(, :( ja :(. Ei ole mitenkään motorisesti taitava vaan näistä syistä toimintaterapiassa käyvä lapsi. Onneksi ei odotakaan parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsi harrastaa monta kertaa viikossa liikuntaa, mutta sai hymynaaman vain yhdestä osiosta. Joo hän ei ole mikään huippu ollut ikinä urheilussa, vaikka on sitä vuosia harrastanut aktiivisesti, mutta mitä sitten? Eikä liikuntaa harrasteta lähinnä siksi, että se on hyväksi keholle ja mielellä ja eiköhän se saavuteta, vaikka ei jaksaisi tehdä tarpeeksi punnerruksia. Tuntuu tosi pahalta oman lapsen (ja muidenkin) puolesta ja on vaikea kannustaa häntä jatkamaan liikuntaharrastuksiaan, koska aina itsetuntoa lyödään näillä testeillä, milloin on MOVE, milloin juostaan kilpaa ja kaiken huippu on tietysti tämä "kapteenit valitsevat joukkueensa" ja viimeiset katselevat varpaitansa kun heitä ei kukaan valitse. Mikään ei ole muuttunut sitten omien kouluaikojen. :(

Niin kyse onkin siitä mitä kaikkea siellä liikuntaharrastuksessa tehdään ja millä intensiteetillä. Jos esim. pidetään vain lyhyet alkuveryttelyt ilman kunnollisia ja vaativia lihaskuntoharjoittteita on selvää, että vatsalihakset ole välttämättä sen paremmat, vaikka ei kävisi koko harrastuksessa. Tämä toki riippuu itse lajistakin.

Liikunnanharrastaminen on aina hyväksi, mutta ei se ole 100% takuu, että sen jälkeen lapsi olisi täydellisessä kunnossa, vetäisi 100 vatsalihasta ja leukaa tosta noin vain ja olisi maailman notkein.

En mä odotakaan että mun lapsi olisi paras tai notkein, sillä tiedän ettei hän runsaasta treenaamisesta huolimatta pääse samalle tasolle kuin muut. Harmittaa vain se, että lapsilta viedään näillä testeillä se liikunnan ilo. Lapset ei halua liikkua, jos heitä arvostellaan ja vertaillaan ja miten se sitten vaikuttaa aikuisena? No terveys kärsii.. Kun mun mielestä kaiken perusta pitäis olla se, että innostettaisiin liikkumaan koko loppuelämän. Monella vaan jää täysin päinvastainen tunne koululiikunnasta.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin esittää hieman poikkeavan mielipiteen ja näkemyksen, alapeukuttakaa rauhassa - mutta miettikää edes ajatuksella läpi.

Meillä on tällä hetkellä ongelmana mm se, että lapset ja nuoret ovat todella henkisesti huonosti voivia. Heikkoja jopa sanoisi joku. On olemassa oikeaa masennusta, ahdistusta ja muuta psyykkistä häiriötä ja sairautta, mutta niitä ei ole sen enempää kuin aiemminkaan. Nyt luvut nostavat ylös huono elämänhallinta ja kyvyttömyys sietää pettymyksiä ja kyvyttömyys käsitellä vastoinkäymisiä. Jotenkin olemme paaponeet ja pehmustaneet lapiemme elämät siten, että normaalia elämää ei enää kestetä. Kovasti ei saa sanoa, punakynää ei saa käyttää, vertailla ei saa - ettei vaan tule paha mieli tai huono kuva itsestä. Elämänhallinta on hukassa ja kaikesta tulee lopulta paha mieli.

Kuitenkin psyykkinen terveys ja itsearvostus perustuu realistiseen (mutta positiiviseen) omaan kuvaan ja kykyyn sietää ja käsitellä pettymyksiä. Nyt yritetään karsia viimeisestkin mahdollisuudet rakentaa realistista omaakuvaa pois. Henkilö voi olla huono liikunnassa, mutta hyvä matematiikassa. Mitä sitten - hän oppii hyvässä ympäristössä hyväksymään ja käsittelemään tämän. Hän oppii kestämään sen, että en nyt tässä pärjää, mutta tuossa olen hyvä. Joku on hyvä matematiikassa, toinen kuvaamataidossa, kolmas liikunnassa ja neljäs musikaalinen jne. Nyt pitäisi jotenkin silotella osaaminen ja ei osaaminen pois. Todella huonokin pitäisi saada uskomaan, että oikeasti olet tosi hyvä. On ihan eri asia sanoa, että olet huono kuin että liikunta ei suju. Mutta sitäkään kun ei nykyisin saisi sanoa.

Miten lapsen etua ajaa se, että jos on rapakunnossa niin pitäisi joku hymynaama antaa ja sanoa, että huipusti menee verrattuna sinuun itseesi (ja jättää sanomatta, että alle 20v saat diabeteksen ja selkäkivun, mutta ei kiusata sinua sillä nyt)? Jos se rapakunto on saavutettu sohvalla ja konsoleiden ääressä niin eikö ole jo lapsen terveydenkin kannalta hyvä lapsi ja vanhemmat herätellä..? Miksi ei? Eri asia on tietysti vammaiset lapset.

Joku viisas on sanonut, että yläkouluikään mennessä lapsen tulisi muodostaa positiivinen, mutta realistinen kuva itsestään. Tässä minä olen hyvä, tässä en. Ja oppia hyväksymään omat heikkoutensa. Ketään ei saa nolata, eikä musertaa jos on lahjaton liikunnassa tai musiikissa tai matematiikassa jne. Mutta ei pidä antaa illuusiota muustakaan. Miksi pitäisi..?

Ääriesimerkki on tv:n laulukisoihin saapuvat variksen karmeat laulajat, jotka oikeasti kuvittelevat olevansa hyviä. Sitten kun koko kansakunta heille nauraa niin sekö sitten on hyvä tapa ymmärtää oma todellinen taso?

Kohta olemme varmaan siinä pisteessä, että lapsesi kirurgisen operaation suorittaa henkilö, joka ei sitä oikeastaan edes osaa, mutta on hyvä omaan tasoonsa nähden. Huonostihan se operaatio menee, mutta kirurgille ei saa tulla paha mieli.

Antakaa nyt niiden lasten muodostaa realistinen omakuva ja oppia sietämään pettymyksiä - ja sitä ettei jokainen oikeasti ole hyvä kaikessa. Tämän kaiken voi saavuttaa mollaamatta ja alistamatta, mutta ihan kuitenkin käyttäen vaikka niitä perinteisiä kouluarvosanoja, jotka nyt on verhottu hymynaamojen taakse. Curling -tyyppisesti kun niitä lapsia ei voi aina suojata - kyllä se maailman kovuus vastaan tulee. Mielummin siihen valmiina kun ei.

Niin totta. Jos kuvitteelle olevansa maailma paras niin voi olla, että sitä pudotusta todellisuuteeen ei sitten pää kaikilla kestäkään. Pitää oppia kestämään myös niitä elämän vastamäkiä. Aina ei ole kivaa eikä hauskaa eikä aina ole paras, mutta senkin kanssa on elettävä.

Hah hah haa näitä testejä! Meillä oli lukiossa joku tällainen vastaava, jossa mitattiin mm notkeutta tms. Noh, minä 20kg ylipainoinen kermamunkki pesin kaikki vuosia itseään rääkänneet ballerinat ja voimistelijat, kiitos järkyttävän yliliikkuvien nivelten. :D Ope siitä sitten vielä kehui niin jumalattomasti.

Loppunoottina mainittakoon, että tämän kermamunkin piti sittemmin sulattaa ylipainoa ja hankkia kunnon lihaskorsetti, kun kolmen synnytyksen jälkeen yliliikkuvuus oli sitä luokkaa, että jäsenet oli yhtä irtonaiset kuin barbiella. Mutta se testu ei kyllä mitannut yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis lasten kuntoa ja liikkumista ei saisi mitata tai arvioida?

Pitäisi varmaan vaan silitellä päätä ja leikkiä loruleikkejä, ettei tulisi kultamussukoille paha mieli?

Saahan koulussa numeroita vaikka kielten ja matikan kokeisakin, pitäisikö kokeet siis kieltää? Ettei tule paha mieli?

Kyllä, mutta niitä kieliä ja matikkaa HARJOTELLAAN koulussa. En tästä move-testistä niin tiedä, mutta ainakin omina kouluaikoinani kuntotestin osa-alueita (vatsat, selät, venyvyys, cooper jne) ei ikinä liikuntatunneilla treenattu. Jos kielten testaamiseen verrataan, se on sama kuin että harjoitellaan vuosi englantia ja kokeessa testataan japanin osaamista.

No itseasiassa monessa akateemisessakin aineessa pärjäämiseen vaikuttaa se, kuinka harjoittelee kotona (läksyt, lukeminen kokeisiin jne). 

Tietty on huippulahjakkuuksiakin, jotka ovat harjoittelemattakin lähes kaikessa hyviä, mutta valtaosa joutuu lukemaan lukuaineita, harjoottelemaan matematiikkaa ja harrastamaan liikuntaa pärjätäkseen niissä hyvin.

Tottakai jokaisen pitää oppia käsittelemään pettymyksiä ja sitä ettei ole kaikessa hyvä...mutta eikö liikunta ole jotakuinkin huonoin mahdollinen kouluaine tämän opetuksen saamiseen? Jos lapsi ei ole hyvä kielissä, ei hätää: kielitaito ei tänäkään päivänä estä normaalia elämää vaikka voikin rajoittaa sitä. Sama juttu matematiikassa. Ei joka ammatissa tarvitse olla matemaattisesti lahjakas. Jos ei opi käsitöitä, voi aina korjauttaa, ompeluttaa tai ostaa tarvitsemansa. Jos kasvaa koulussa liikunnanvihaajaksi, ei pysty pitämään huolta terveydestään vaan kasvaa huonokuntoiseksi, sairastelevaksi ihmiseksi. Huomaattehan te muutkin eron? Ihan jokaiselle pitäisi jäädä koulusta käteen halu harrastaa liikuntaa ja etsiä itselle sopivat lajit, oman terveyden ja hyvinvoinnin takia. Saman terveyden kannalta on ihan sama, meneekö se halu sen takia että ottaa inhottavan testin liian henkilökohtaisesti tai että se on se viimeinen vakuutus siitä ettei osaa eikä pysty. Tai edes siitä syystä ettei satu olemaan hyvästä perheestä jossa täydelliset vanhemmat ovat rakentaneet hyvän itsetunnon viidenteen luokkaan mennessä. Lapsen syyllistäminen pahanolon kokemisesta on sekä turhaa että aika alhaista, eikö olekin? Eikö olisi aikuisten tehtävä tehdä parhaansa sen eteen että lapset saisivat tarvitsemansa tuen ja kannustuksen liikuntaan ja terveellisiin elämäntapoihin? Jos on, niin velvollisuus korjata paskamaista testiä, sen mitta-asteikkoja ja palautteenantotyyliä on aikuisilla. Jos lapsille tulee testistä paha mieli ja riittämätön olo, se on aikuisten vika ja aikuisten pitää tehdä asialle paljon muutakin kuin todeta että lapsi on paitsi kömpelys, myös heikkoitsetuntoinen herkkis. 

-128-

Vierailija kirjoitti:

Mieslukija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin esittää hieman poikkeavan mielipiteen ja näkemyksen, alapeukuttakaa rauhassa - mutta miettikää edes ajatuksella läpi.

Meillä on tällä hetkellä ongelmana mm se, että lapset ja nuoret ovat todella henkisesti huonosti voivia. Heikkoja jopa sanoisi joku. On olemassa oikeaa masennusta, ahdistusta ja muuta psyykkistä häiriötä ja sairautta, mutta niitä ei ole sen enempää kuin aiemminkaan. Nyt luvut nostavat ylös huono elämänhallinta ja kyvyttömyys sietää pettymyksiä ja kyvyttömyys käsitellä vastoinkäymisiä. Jotenkin olemme paaponeet ja pehmustaneet lapiemme elämät siten, että normaalia elämää ei enää kestetä. Kovasti ei saa sanoa, punakynää ei saa käyttää, vertailla ei saa - ettei vaan tule paha mieli tai huono kuva itsestä. Elämänhallinta on hukassa ja kaikesta tulee lopulta paha mieli.

Kuitenkin psyykkinen terveys ja itsearvostus perustuu realistiseen (mutta positiiviseen) omaan kuvaan ja kykyyn sietää ja käsitellä pettymyksiä. Nyt yritetään karsia viimeisestkin mahdollisuudet rakentaa realistista omaakuvaa pois. Henkilö voi olla huono liikunnassa, mutta hyvä matematiikassa. Mitä sitten - hän oppii hyvässä ympäristössä hyväksymään ja käsittelemään tämän. Hän oppii kestämään sen, että en nyt tässä pärjää, mutta tuossa olen hyvä. Joku on hyvä matematiikassa, toinen kuvaamataidossa, kolmas liikunnassa ja neljäs musikaalinen jne. Nyt pitäisi jotenkin silotella osaaminen ja ei osaaminen pois. Todella huonokin pitäisi saada uskomaan, että oikeasti olet tosi hyvä. On ihan eri asia sanoa, että olet huono kuin että liikunta ei suju. Mutta sitäkään kun ei nykyisin saisi sanoa.

Miten lapsen etua ajaa se, että jos on rapakunnossa niin pitäisi joku hymynaama antaa ja sanoa, että huipusti menee verrattuna sinuun itseesi (ja jättää sanomatta, että alle 20v saat diabeteksen ja selkäkivun, mutta ei kiusata sinua sillä nyt)? Jos se rapakunto on saavutettu sohvalla ja konsoleiden ääressä niin eikö ole jo lapsen terveydenkin kannalta hyvä lapsi ja vanhemmat herätellä..? Miksi ei? Eri asia on tietysti vammaiset lapset.

Joku viisas on sanonut, että yläkouluikään mennessä lapsen tulisi muodostaa positiivinen, mutta realistinen kuva itsestään. Tässä minä olen hyvä, tässä en. Ja oppia hyväksymään omat heikkoutensa. Ketään ei saa nolata, eikä musertaa jos on lahjaton liikunnassa tai musiikissa tai matematiikassa jne. Mutta ei pidä antaa illuusiota muustakaan. Miksi pitäisi..?

Ääriesimerkki on tv:n laulukisoihin saapuvat variksen karmeat laulajat, jotka oikeasti kuvittelevat olevansa hyviä. Sitten kun koko kansakunta heille nauraa niin sekö sitten on hyvä tapa ymmärtää oma todellinen taso?

Kohta olemme varmaan siinä pisteessä, että lapsesi kirurgisen operaation suorittaa henkilö, joka ei sitä oikeastaan edes osaa, mutta on hyvä omaan tasoonsa nähden. Huonostihan se operaatio menee, mutta kirurgille ei saa tulla paha mieli.

Antakaa nyt niiden lasten muodostaa realistinen omakuva ja oppia sietämään pettymyksiä - ja sitä ettei jokainen oikeasti ole hyvä kaikessa. Tämän kaiken voi saavuttaa mollaamatta ja alistamatta, mutta ihan kuitenkin käyttäen vaikka niitä perinteisiä kouluarvosanoja, jotka nyt on verhottu hymynaamojen taakse. Curling -tyyppisesti kun niitä lapsia ei voi aina suojata - kyllä se maailman kovuus vastaan tulee. Mielummin siihen valmiina kun ei.

Muuten hyvä, mutta minusta lapsen pitäisi alkuun saada paljon kehuja ja kannustusta sekä onnistumisen tunteita edes jollain osa-alueella. Ei tämä tarkoita sitä, että muodostuisi käsitys siitä, että olisi jotenkin hyvä kaikessa. Ongelma muodostunee kun on tai kuvittelee olevansa huono kaikessa. Pettymyksiä kyllä tulee jokaiselle elämässä mutta en ole täysin yhtä mieltä siitä, että jo pienenä pitäisi laittaa kilpailemaan ja vertailla toisiin.

Move-testi tehdään ensimmäisen kerran 5. luokalla, eli kaikilla lapsilla on sitä ennen neljä vuotta + esikoulu aikaa saada onnistumisen kokemuksia ohjatusta liikunnasta.

Tosi. Yleisemmällä tasolla ajattelin. Karua jos jo lapsesta pitäen kilpaillaan ja suoritetaan.

Ymmärrän hyvin ap.ta. Meillä myös kömpelö liikkeinen ja mototiikka ongelmainen lapsi. Käydään toiminta terapiassa ja siellä aina sanotaan kehu ja kannusta lasta liikkumaan. Älä arvostele tulosta vaan sitä yrittämistä. Onnistuin saamaan hänet tanssi harrastuksen pariin. Jee!

Mutta tuo koe taas on risti riidoissa mitä meille sanotaan. Ei saa antaa suru naamoja. Lasta ei saa enään liikkeelle, se on jo puoli voittoa kun saa lapsen osallistumaan liikunta tunnille. Onneksi meillä ollaan vasta ekalla...Tsemppiä ap , yritetään kannustaa lapsiamme liikkumaan!

Eikö ne s**tanan taliaivot osaa käyttää aivoja? Ei kehittyvä nuori vielä tarvitse tällaisia testejä! Ymmärtäisin, jos oltaisiin jossain fudisharkoissa tms. mutta että koululaiset niputetaan tällaisella systeemillä tiettyihin ryhmiin. Yrittäkää tämän neroleimauksen keksijät tajuta: Tällainen voi draumatisoida nuorta HYVIN PALJON!!

Vaikka juuri sinä pelle olisitkin nauttinut/nautit tällaisesta tilastoinnista, suurin osa ei nauti, kaikkea muuta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsi harrastaa monta kertaa viikossa liikuntaa, mutta sai hymynaaman vain yhdestä osiosta. Joo hän ei ole mikään huippu ollut ikinä urheilussa, vaikka on sitä vuosia harrastanut aktiivisesti, mutta mitä sitten? Eikä liikuntaa harrasteta lähinnä siksi, että se on hyväksi keholle ja mielellä ja eiköhän se saavuteta, vaikka ei jaksaisi tehdä tarpeeksi punnerruksia. Tuntuu tosi pahalta oman lapsen (ja muidenkin) puolesta ja on vaikea kannustaa häntä jatkamaan liikuntaharrastuksiaan, koska aina itsetuntoa lyödään näillä testeillä, milloin on MOVE, milloin juostaan kilpaa ja kaiken huippu on tietysti tämä "kapteenit valitsevat joukkueensa" ja viimeiset katselevat varpaitansa kun heitä ei kukaan valitse. Mikään ei ole muuttunut sitten omien kouluaikojen. :(

Niin kyse onkin siitä mitä kaikkea siellä liikuntaharrastuksessa tehdään ja millä intensiteetillä. Jos esim. pidetään vain lyhyet alkuveryttelyt ilman kunnollisia ja vaativia lihaskuntoharjoittteita on selvää, että vatsalihakset ole välttämättä sen paremmat, vaikka ei kävisi koko harrastuksessa. Tämä toki riippuu itse lajistakin.

Liikunnanharrastaminen on aina hyväksi, mutta ei se ole 100% takuu, että sen jälkeen lapsi olisi täydellisessä kunnossa, vetäisi 100 vatsalihasta ja leukaa tosta noin vain ja olisi maailman notkein.

En mä odotakaan että mun lapsi olisi paras tai notkein, sillä tiedän ettei hän runsaasta treenaamisesta huolimatta pääse samalle tasolle kuin muut. Harmittaa vain se, että lapsilta viedään näillä testeillä se liikunnan ilo. Lapset ei halua liikkua, jos heitä arvostellaan ja vertaillaan ja miten se sitten vaikuttaa aikuisena? No terveys kärsii.. Kun mun mielestä kaiken perusta pitäis olla se, että innostettaisiin liikkumaan koko loppuelämän. Monella vaan jää täysin päinvastainen tunne koululiikunnasta.

Mielestäni on kasvattajalla peiliin katsomisen paikka, jos lapsen ilo liikkua rakentuu kahdesti elämässä tehtävän testin varaan.

Hoida asia koulun kanssa ja tee se asiallisesti ja jämäkästi, mutta älä vedä tyttöä nyt enää julkisuuteen! Etkö osaa ajatella yhtään nenääsi pidemmälle; työnnät itse lastasi median hampaisiin ja vähäjärkisten julkisesti haukuttavaksi.

Surkeiden naamojen sijaan koulu voisi viestiä asiasta muillakin tavoilla, kun ei varmasti tullut koulussa täytenä yllätyksenä, että tällä lapsella tulee testeissä olemaan selkeä ero muihin ikäluokkansa lapsiin. Turha sitä on alleviivata enää vertailulla. Miksi ei verrata ennemmin lapsen omaa kehitystä, sitä millä tavalla hän kehittyy yksilönä.