Miten kestää loppuelämän parisuhteessa "tyhmän" kanssa

" Miten kestää loppuelämän parisuhteessa "tyhmän" kanssa ".

Tässäpä kysymys, johon jokainen mies joutuu etsimään vastausta.

Kohtalotoveri. Mun mies tekee työnsä ihan hyvin, seuraa politiikkaa ja ajankohtaisia asioita, tuntee historian jne. mutta sellainen sosiaalinen älykkyys ja ns. hoksottimet puuttuu. Pitkät piuhat siis ja kaiken saa rautalangasta vääntää. Ja uhmassaan puolustaa näkemyksiään "koska mä voin!". 

On ensisijaisesti rasittavaa, koska ei ole sillä lailla terävä, että ymmärtäisi asioita. Myös kaikki matemaattiset ym. tehtävät ovat ihan mahdottomia. Ei ole päättelykykyä. Toissijaisesti hävettää seurassa, kun ei ole samalla aaltopituudella. Saattaa kesken keskustelun nostaa päänsä ja pyörittää silmiään. 

Muuten hyvä mies, mutta rasittaahan se...

Vierailija kirjoitti:

Onko elämässä muita tärkeitä asioita kuin muistaa täydellisesti mahdollisimman monen elokuvan tapahtumat? Suhteessa on siis vialla ihan jotain muuta, jos tuollainen juttu saa arvioimaan puolisoaan "saappaaksi".

On tietenkin, tämä vain yksi esimerkki loputtomista sekoiluista. Jos olette nähneet päiväni murmelina elokuvan, se kuvastaa vaimoani, ihan pihalla koko ajan. (siis jos nyt saa olettaa, että muistaa onko edes nähnyt elokuvaa).

Ei voi puhua mistään vanhasta asiasta, että muistatko sen ja sen, kun ei muista ja pitää hulluna.

Miksi pitäisi koko loppuelämä kestää? En tajua. On sen aikaa kuin kestää ja sitten häipyy.

Olin 23-v yliopisto-opiskelija, kokematon kympin tyttö, kun tapasin mieheni. Olen sivistyskodista, en ollut koskaan tavannut ketään tyhmää, en tiennyt, että oikeasti tyhmiä on olemassa, ajattelin idealistisesti, että kaikilla ei ole ollut yhtä hyviä lähtökohtia. Mies on mielettömän hyvännäköinen, seksi oli ihmeellistä - hän oli eka kumppanini. Tulin raskaaksi reilu vuosi ensi tapaamisesta. Ollaan oltu naimisissa 20 vuotta. Minulla Lisensiaattitutkinto. Mies opistotason tutkinto, reputti nuoruudessa yo-kokeen. Mies on yksinkertainen, kielelliset vaikeudet, ja looginen ajattelu onnetonta, varmaan toteamaton lukihäiriö/dysfasia taustalla ja lisäksi muutakin, ja ajattelu tosi jähmeää, aloitekyvytön ja keinotkin on ollut aina. On myös lapsuudestaan kömpelö, hienomotoriikka huonoa. Mutta kiltti ihminen ja hyvännäköinen. Mun vanhemmat ei tästä miehestä tai hänen kasvuympäristöstään innostuneet.?muistan, kun isäni huusi mulle :" nätti naama, se riittää sulle! Takapajuisuutta, sellainen ilmiö on olemassa Tyttö! Minä hullu en kuunnellut. Raskaaksi tultuani mun vanhemmat sanoi, että yks lapsi hoidetaan, sen vuoksi ei naimisiin mennä! Minä menin!

Mieheni isä on tosi hidas ja vähäpuheinen, kansakoulussa ei oppinut lukemaan, äitinsä on kansanomainen ja vähän sopimattoman rohkea ja avoin: kertoo avoimesti, että ei koulussa pärjännyt, kertoo ylpeänä saaneensa kansakoulussa lukemisesta ja kirjoittamisesta vitosen!

Ja meidän esikoinen: kehitysvammainen. Syntymästä saakka kehitys poikkeavaa. Alle 1-v aloitettiin tutkimukset, 3v oli diagnoosi varma. Mies ja sukunsa ei pysty asiasta lainkaan puhumaan, ihan tabu.Perinnöllisyysselvityksiä ja geenitutkimuksia mies ei halua. Mä en halua lisää lapsia. En halua mitään. Mun elämä meni näin. Oon tosi yksin.

Vierailija kirjoitti:

Olin 23-v yliopisto-opiskelija, kokematon kympin tyttö, kun tapasin mieheni. Olen sivistyskodista, en ollut koskaan tavannut ketään tyhmää, en tiennyt, että oikeasti tyhmiä on olemassa, ajattelin idealistisesti, että kaikilla ei ole ollut yhtä hyviä lähtökohtia. Mies on mielettömän hyvännäköinen, seksi oli ihmeellistä - hän oli eka kumppanini. Tulin raskaaksi reilu vuosi ensi tapaamisesta. Ollaan oltu naimisissa 20 vuotta. Minulla Lisensiaattitutkinto. Mies opistotason tutkinto, reputti nuoruudessa yo-kokeen. Mies on yksinkertainen, kielelliset vaikeudet, ja looginen ajattelu onnetonta, varmaan toteamaton lukihäiriö/dysfasia taustalla ja lisäksi muutakin, ja ajattelu tosi jähmeää, aloitekyvytön ja keinotkin on ollut aina. On myös lapsuudestaan kömpelö, hienomotoriikka huonoa. Mutta kiltti ihminen ja hyvännäköinen. Mun vanhemmat ei tästä miehestä tai hänen kasvuympäristöstään innostuneet.?muistan, kun isäni huusi mulle :" nätti naama, se riittää sulle! Takapajuisuutta, sellainen ilmiö on olemassa Tyttö! Minä hullu en kuunnellut. Raskaaksi tultuani mun vanhemmat sanoi, että yks lapsi hoidetaan, sen vuoksi ei naimisiin mennä! Minä menin!

Mieheni isä on tosi hidas ja vähäpuheinen, kansakoulussa ei oppinut lukemaan, äitinsä on kansanomainen ja vähän sopimattoman rohkea ja avoin: kertoo avoimesti, että ei koulussa pärjännyt, kertoo ylpeänä saaneensa kansakoulussa lukemisesta ja kirjoittamisesta vitosen!

Ja meidän esikoinen: kehitysvammainen. Syntymästä saakka kehitys poikkeavaa. Alle 1-v aloitettiin tutkimukset, 3v oli diagnoosi varma. Mies ja sukunsa ei pysty asiasta lainkaan puhumaan, ihan tabu.Perinnöllisyysselvityksiä ja geenitutkimuksia mies ei halua. Mä en halua lisää lapsia. En halua mitään. Mun elämä meni näin. Oon tosi yksin.

Surullinen tarina, mutta ei kyllä puolison "tyhmyys" ole syynä kenenkään lapsen kehitysvammadiagnoosiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kyseessä tyhmä nainen vai tyhmä mies? Itse kestäisin, koska uskon että ihminen voi viisastua ja oppii virheistään joka päivä.

Minäkin uskoin. Olin väärässä...

Mutta....eikö tämä sitten tee sinusta tyhmän?

Vierailija kirjoitti:

En tiedä.. Mies hyvännäköinen, hyvä isä mutta tyhmä kuin saapas. Ei muista minkä pankin tilille mun,tili tulee, kysyy sen JOKA kuukausi kun ei muista(meillä vain 2 käyttötiliä)Se on tullut viimeiset 4 vuotta sinne kuun viimeinen päivä.

Toineb esim.

Sanoin että aika paskat maskeeraukset pomo piilossa ohjelmassa, muissa versioissa paremmat. Vaihdoin sinne ohjelman kanavalle että näkee. ja mies tokaisi (siitä joka näyttää putouksen sketsihahmolta) "onko tuo niinkuin oikea tyyppi??" siis enkö juuri

selittänyt asian??

Esimerkkejä kymmeniä, tuon miehen,kanssa ei voi keskustella mistään!! Ei tajua vaikka rautalangasta väännät!

Ei tuo kuulosta miltään muulta kuin siltä, että olet tosi kärsimätön persoona ja vähän tiukkis, vaativa toisia kohtaan ja miehesi on rennompi. Persoonanne eivät kohtaa. Voin kuvitella, miten mies ajattelee jotain ihan muita asioita mielessään samaan aikaan ja on ehkä vähän hajamielinen ja juttelee mitä aattelee ja sinä hermostut.

Heikkolahjaisuus kyllä menee usein suvuttain, siksihän geenitutkimuksia tehdään. Jos isä ja isän molemmat vanhemmat ovat heikkolahjaisia, niin aika todennäköistä on, että perinnöllinen ominaisuus on kyseessä.

Lastenneurologi

Vierailija kirjoitti:

Olin 23-v yliopisto-opiskelija, kokematon kympin tyttö, kun tapasin mieheni. Olen sivistyskodista, en ollut koskaan tavannut ketään tyhmää, en tiennyt, että oikeasti tyhmiä on olemassa, ajattelin idealistisesti, että kaikilla ei ole ollut yhtä hyviä lähtökohtia. Mies on mielettömän hyvännäköinen, seksi oli ihmeellistä - hän oli eka kumppanini. Tulin raskaaksi reilu vuosi ensi tapaamisesta. Ollaan oltu naimisissa 20 vuotta. Minulla Lisensiaattitutkinto. Mies opistotason tutkinto, reputti nuoruudessa yo-kokeen. Mies on yksinkertainen, kielelliset vaikeudet, ja looginen ajattelu onnetonta, varmaan toteamaton lukihäiriö/dysfasia taustalla ja lisäksi muutakin, ja ajattelu tosi jähmeää, aloitekyvytön ja keinotkin on ollut aina. On myös lapsuudestaan kömpelö, hienomotoriikka huonoa. Mutta kiltti ihminen ja hyvännäköinen. Mun vanhemmat ei tästä miehestä tai hänen kasvuympäristöstään innostuneet.?muistan, kun isäni huusi mulle :" nätti naama, se riittää sulle! Takapajuisuutta, sellainen ilmiö on olemassa Tyttö! Minä hullu en kuunnellut. Raskaaksi tultuani mun vanhemmat sanoi, että yks lapsi hoidetaan, sen vuoksi ei naimisiin mennä! Minä menin!

Mieheni isä on tosi hidas ja vähäpuheinen, kansakoulussa ei oppinut lukemaan, äitinsä on kansanomainen ja vähän sopimattoman rohkea ja avoin: kertoo avoimesti, että ei koulussa pärjännyt, kertoo ylpeänä saaneensa kansakoulussa lukemisesta ja kirjoittamisesta vitosen!

Ja meidän esikoinen: kehitysvammainen. Syntymästä saakka kehitys poikkeavaa. Alle 1-v aloitettiin tutkimukset, 3v oli diagnoosi varma. Mies ja sukunsa ei pysty asiasta lainkaan puhumaan, ihan tabu.Perinnöllisyysselvityksiä ja geenitutkimuksia mies ei halua. Mä en halua lisää lapsia. En halua mitään. Mun elämä meni näin. Oon tosi yksin.

Outo tarina. Pidät selvästi itseäsi kovinkin suuressa arvossa ja halveksit miestäsi. Lapsen ongelmat tuskin on mitenkään perinnöllisiä. Eroa jos et kestä miestäsi, hyvännäköinen ja huomaavainen mies ansaitsisi ja varmasti saisikin parempaa seuraa.

On huvittava käsitys, että fiksun ihmisen pitäisi olla hyvämuistinen ja tietää kaikesta paljon. Oletteko ikinä kuullut sanontaa hajamielisestä professorista?

Vierailija kirjoitti:

nro 20 jatkaa

sama ukko sanoi synnärillä että voidaan tehdä isyystesti jos haluat, sanoin ihan hymyssä suin. Siis ei mitään epäilystä isästä jne. Tarkoitti että mulla olisi mustaa valkoisella. Meni oikeasti 5min ennenkuin tajusi että sama kin syyttäisi minua pettämisestä.

Kirjoitustaitojesi perusteella et kyllä varsinaisesta älyköltä vaikuta sinäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 23-v yliopisto-opiskelija, kokematon kympin tyttö, kun tapasin mieheni. Olen sivistyskodista, en ollut koskaan tavannut ketään tyhmää, en tiennyt, että oikeasti tyhmiä on olemassa, ajattelin idealistisesti, että kaikilla ei ole ollut yhtä hyviä lähtökohtia. Mies on mielettömän hyvännäköinen, seksi oli ihmeellistä - hän oli eka kumppanini. Tulin raskaaksi reilu vuosi ensi tapaamisesta. Ollaan oltu naimisissa 20 vuotta. Minulla Lisensiaattitutkinto. Mies opistotason tutkinto, reputti nuoruudessa yo-kokeen. Mies on yksinkertainen, kielelliset vaikeudet, ja looginen ajattelu onnetonta, varmaan toteamaton lukihäiriö/dysfasia taustalla ja lisäksi muutakin, ja ajattelu tosi jähmeää, aloitekyvytön ja keinotkin on ollut aina. On myös lapsuudestaan kömpelö, hienomotoriikka huonoa. Mutta kiltti ihminen ja hyvännäköinen. Mun vanhemmat ei tästä miehestä tai hänen kasvuympäristöstään innostuneet.?muistan, kun isäni huusi mulle :" nätti naama, se riittää sulle! Takapajuisuutta, sellainen ilmiö on olemassa Tyttö! Minä hullu en kuunnellut. Raskaaksi tultuani mun vanhemmat sanoi, että yks lapsi hoidetaan, sen vuoksi ei naimisiin mennä! Minä menin!

Mieheni isä on tosi hidas ja vähäpuheinen, kansakoulussa ei oppinut lukemaan, äitinsä on kansanomainen ja vähän sopimattoman rohkea ja avoin: kertoo avoimesti, että ei koulussa pärjännyt, kertoo ylpeänä saaneensa kansakoulussa lukemisesta ja kirjoittamisesta vitosen!

Ja meidän esikoinen: kehitysvammainen. Syntymästä saakka kehitys poikkeavaa. Alle 1-v aloitettiin tutkimukset, 3v oli diagnoosi varma. Mies ja sukunsa ei pysty asiasta lainkaan puhumaan, ihan tabu.Perinnöllisyysselvityksiä ja geenitutkimuksia mies ei halua. Mä en halua lisää lapsia. En halua mitään. Mun elämä meni näin. Oon tosi yksin.

Surullinen tarina, mutta ei kyllä puolison "tyhmyys" ole syynä kenenkään lapsen kehitysvammadiagnoosiin.

Dysfasia/lukihäiriö/oppimishäiriö ym. Aiemmin jäivät yleensä toteamatta. Leimattiin vaan tyhmäksi. Nythän ei saa edes kehitysvamma-termiä tai heikkolahjaisuutta ilmaisuna käyttää, kun leimaavat. Eiköhän tuo ole perinnöllistä, kun kolmessa sukupolvessa on "oppimishäiriötä" - nykyisin kehitysvammainen on oppimishäiriöinen tai hänellä on kehityksellisiä ongelmia kuten ton miehellä, miehen vanhemmilla ja lapsella . Ei oo miehen eikä kenenkään muun " syy", että tallaiset asiat periytyy. Ne vaan periytyy. " Tyhmän" kanssa voi seurustella, mutta kannattaa miettiä, minkälaisen geeniperimän lapsilleen haluaa. Jo pelkästään luki-vaikeus on vahvasti perinnöllinen, kehitysvammoista puhumattakaan.

Vierailija kirjoitti:

Olin 23-v yliopisto-opiskelija, kokematon kympin tyttö, kun tapasin mieheni. Olen sivistyskodista, en ollut koskaan tavannut ketään tyhmää, en tiennyt, että oikeasti tyhmiä on olemassa, ajattelin idealistisesti, että kaikilla ei ole ollut yhtä hyviä lähtökohtia. Mies on mielettömän hyvännäköinen, seksi oli ihmeellistä - hän oli eka kumppanini. Tulin raskaaksi reilu vuosi ensi tapaamisesta. Ollaan oltu naimisissa 20 vuotta. Minulla Lisensiaattitutkinto. Mies opistotason tutkinto, reputti nuoruudessa yo-kokeen. Mies on yksinkertainen, kielelliset vaikeudet, ja looginen ajattelu onnetonta, varmaan toteamaton lukihäiriö/dysfasia taustalla ja lisäksi muutakin, ja ajattelu tosi jähmeää, aloitekyvytön ja keinotkin on ollut aina. On myös lapsuudestaan kömpelö, hienomotoriikka huonoa. Mutta kiltti ihminen ja hyvännäköinen. Mun vanhemmat ei tästä miehestä tai hänen kasvuympäristöstään innostuneet.?muistan, kun isäni huusi mulle :" nätti naama, se riittää sulle! Takapajuisuutta, sellainen ilmiö on olemassa Tyttö! Minä hullu en kuunnellut. Raskaaksi tultuani mun vanhemmat sanoi, että yks lapsi hoidetaan, sen vuoksi ei naimisiin mennä! Minä menin!

Mieheni isä on tosi hidas ja vähäpuheinen, kansakoulussa ei oppinut lukemaan, äitinsä on kansanomainen ja vähän sopimattoman rohkea ja avoin: kertoo avoimesti, että ei koulussa pärjännyt, kertoo ylpeänä saaneensa kansakoulussa lukemisesta ja kirjoittamisesta vitosen!

Ja meidän esikoinen: kehitysvammainen. Syntymästä saakka kehitys poikkeavaa. Alle 1-v aloitettiin tutkimukset, 3v oli diagnoosi varma. Mies ja sukunsa ei pysty asiasta lainkaan puhumaan, ihan tabu.Perinnöllisyysselvityksiä ja geenitutkimuksia mies ei halua. Mä en halua lisää lapsia. En halua mitään. Mun elämä meni näin. Oon tosi yksin.

No teillä nyt vain eivät maailmat kohtaa. Sinut on kasvatettu tiettyyn sosiaaliluokkaan ja nyt olet kriisissä, kun olet sotkeutunut eri kastiin, johon sinut on kasvatettu. Kehitysvammaisuus ei useinkaan ole perinnöllistä ja ihmiset arvostavat eri asioita eri tavoin. Ajattele sitä, että sinulla kuitenkin on edelleen se lisuritutkintosi ym.

Se että yleissivistys on hyvä ei tee ihmisestä viisasta. Viisautta on monenlaista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 23-v yliopisto-opiskelija, kokematon kympin tyttö, kun tapasin mieheni. Olen sivistyskodista, en ollut koskaan tavannut ketään tyhmää, en tiennyt, että oikeasti tyhmiä on olemassa, ajattelin idealistisesti, että kaikilla ei ole ollut yhtä hyviä lähtökohtia. Mies on mielettömän hyvännäköinen, seksi oli ihmeellistä - hän oli eka kumppanini. Tulin raskaaksi reilu vuosi ensi tapaamisesta. Ollaan oltu naimisissa 20 vuotta. Minulla Lisensiaattitutkinto. Mies opistotason tutkinto, reputti nuoruudessa yo-kokeen. Mies on yksinkertainen, kielelliset vaikeudet, ja looginen ajattelu onnetonta, varmaan toteamaton lukihäiriö/dysfasia taustalla ja lisäksi muutakin, ja ajattelu tosi jähmeää, aloitekyvytön ja keinotkin on ollut aina. On myös lapsuudestaan kömpelö, hienomotoriikka huonoa. Mutta kiltti ihminen ja hyvännäköinen. Mun vanhemmat ei tästä miehestä tai hänen kasvuympäristöstään innostuneet.?muistan, kun isäni huusi mulle :" nätti naama, se riittää sulle! Takapajuisuutta, sellainen ilmiö on olemassa Tyttö! Minä hullu en kuunnellut. Raskaaksi tultuani mun vanhemmat sanoi, että yks lapsi hoidetaan, sen vuoksi ei naimisiin mennä! Minä menin!

Mieheni isä on tosi hidas ja vähäpuheinen, kansakoulussa ei oppinut lukemaan, äitinsä on kansanomainen ja vähän sopimattoman rohkea ja avoin: kertoo avoimesti, että ei koulussa pärjännyt, kertoo ylpeänä saaneensa kansakoulussa lukemisesta ja kirjoittamisesta vitosen!

Ja meidän esikoinen: kehitysvammainen. Syntymästä saakka kehitys poikkeavaa. Alle 1-v aloitettiin tutkimukset, 3v oli diagnoosi varma. Mies ja sukunsa ei pysty asiasta lainkaan puhumaan, ihan tabu.Perinnöllisyysselvityksiä ja geenitutkimuksia mies ei halua. Mä en halua lisää lapsia. En halua mitään. Mun elämä meni näin. Oon tosi yksin.

Surullinen tarina, mutta ei kyllä puolison "tyhmyys" ole syynä kenenkään lapsen kehitysvammadiagnoosiin.

Dysfasia/lukihäiriö/oppimishäiriö ym. Aiemmin jäivät yleensä toteamatta. Leimattiin vaan tyhmäksi. Nythän ei saa edes kehitysvamma-termiä tai heikkolahjaisuutta ilmaisuna käyttää, kun leimaavat. Eiköhän tuo ole perinnöllistä, kun kolmessa sukupolvessa on "oppimishäiriötä" - nykyisin kehitysvammainen on oppimishäiriöinen tai hänellä on kehityksellisiä ongelmia kuten ton miehellä, miehen vanhemmilla ja lapsella . Ei oo miehen eikä kenenkään muun " syy", että tallaiset asiat periytyy. Ne vaan periytyy. " Tyhmän" kanssa voi seurustella, mutta kannattaa miettiä, minkälaisen geeniperimän lapsilleen haluaa. Jo pelkästään luki-vaikeus on vahvasti perinnöllinen, kehitysvammoista puhumattakaan.

No tässäpä vasta taas asiantuntija äänessä.

Itepä ootte taakkanne valinnu.

Vierailija kirjoitti:

Olin 23-v yliopisto-opiskelija, kokematon kympin tyttö, kun tapasin mieheni. Olen sivistyskodista, en ollut koskaan tavannut ketään tyhmää, en tiennyt, että oikeasti tyhmiä on olemassa, ajattelin idealistisesti, että kaikilla ei ole ollut yhtä hyviä lähtökohtia. Mies on mielettömän hyvännäköinen, seksi oli ihmeellistä - hän oli eka kumppanini. Tulin raskaaksi reilu vuosi ensi tapaamisesta. Ollaan oltu naimisissa 20 vuotta. Minulla Lisensiaattitutkinto. Mies opistotason tutkinto, reputti nuoruudessa yo-kokeen. Mies on yksinkertainen, kielelliset vaikeudet, ja looginen ajattelu onnetonta, varmaan toteamaton lukihäiriö/dysfasia taustalla ja lisäksi muutakin, ja ajattelu tosi jähmeää, aloitekyvytön ja keinotkin on ollut aina. On myös lapsuudestaan kömpelö, hienomotoriikka huonoa. Mutta kiltti ihminen ja hyvännäköinen. Mun vanhemmat ei tästä miehestä tai hänen kasvuympäristöstään innostuneet.?muistan, kun isäni huusi mulle :" nätti naama, se riittää sulle! Takapajuisuutta, sellainen ilmiö on olemassa Tyttö! Minä hullu en kuunnellut. Raskaaksi tultuani mun vanhemmat sanoi, että yks lapsi hoidetaan, sen vuoksi ei naimisiin mennä! Minä menin!

Mieheni isä on tosi hidas ja vähäpuheinen, kansakoulussa ei oppinut lukemaan, äitinsä on kansanomainen ja vähän sopimattoman rohkea ja avoin: kertoo avoimesti, että ei koulussa pärjännyt, kertoo ylpeänä saaneensa kansakoulussa lukemisesta ja kirjoittamisesta vitosen!

Ja meidän esikoinen: kehitysvammainen. Syntymästä saakka kehitys poikkeavaa. Alle 1-v aloitettiin tutkimukset, 3v oli diagnoosi varma. Mies ja sukunsa ei pysty asiasta lainkaan puhumaan, ihan tabu.Perinnöllisyysselvityksiä ja geenitutkimuksia mies ei halua. Mä en halua lisää lapsia. En halua mitään. Mun elämä meni näin. Oon tosi yksin.

Voi olla, että nyt kun olet iältäsi vähintään 44 provovuotta, ei ehkä kannatkaan haluta lisää lapsia. Ikäsi on suurempi riski kehitysvammaisen lapsen saamiselle kuin kuvitteellinen miehesi.

Ihanpa se on sama kenen kanssa on parisuhteessa, kyllästyttämään se alkaa joka tapauksessa joskus.

Vierailija kirjoitti:

Olin 23-v yliopisto-opiskelija, kokematon kympin tyttö, kun tapasin mieheni. Olen sivistyskodista, en ollut koskaan tavannut ketään tyhmää, en tiennyt, että oikeasti tyhmiä on olemassa, ajattelin idealistisesti, että kaikilla ei ole ollut yhtä hyviä lähtökohtia. Mies on mielettömän hyvännäköinen, seksi oli ihmeellistä - hän oli eka kumppanini. Tulin raskaaksi reilu vuosi ensi tapaamisesta. Ollaan oltu naimisissa 20 vuotta. Minulla Lisensiaattitutkinto. Mies opistotason tutkinto, reputti nuoruudessa yo-kokeen. Mies on yksinkertainen, kielelliset vaikeudet, ja looginen ajattelu onnetonta, varmaan toteamaton lukihäiriö/dysfasia taustalla ja lisäksi muutakin, ja ajattelu tosi jähmeää, aloitekyvytön ja keinotkin on ollut aina. On myös lapsuudestaan kömpelö, hienomotoriikka huonoa. Mutta kiltti ihminen ja hyvännäköinen. Mun vanhemmat ei tästä miehestä tai hänen kasvuympäristöstään innostuneet.?muistan, kun isäni huusi mulle :" nätti naama, se riittää sulle! Takapajuisuutta, sellainen ilmiö on olemassa Tyttö! Minä hullu en kuunnellut. Raskaaksi tultuani mun vanhemmat sanoi, että yks lapsi hoidetaan, sen vuoksi ei naimisiin mennä! Minä menin!

Mieheni isä on tosi hidas ja vähäpuheinen, kansakoulussa ei oppinut lukemaan, äitinsä on kansanomainen ja vähän sopimattoman rohkea ja avoin: kertoo avoimesti, että ei koulussa pärjännyt, kertoo ylpeänä saaneensa kansakoulussa lukemisesta ja kirjoittamisesta vitosen!

Ja meidän esikoinen: kehitysvammainen. Syntymästä saakka kehitys poikkeavaa. Alle 1-v aloitettiin tutkimukset, 3v oli diagnoosi varma. Mies ja sukunsa ei pysty asiasta lainkaan puhumaan, ihan tabu.Perinnöllisyysselvityksiä ja geenitutkimuksia mies ei halua. Mä en halua lisää lapsia. En halua mitään. Mun elämä meni näin. Oon tosi yksin.

Käytitkö *yhtään* alkoholia raskausaikana? Minkälaista kosmetiikkaa käytit? Oletko ihan varma että et ole muuten altistunut kemikaaleille raskauden aikana? Oletko ylipainoinen?

Kehityshäiriöön altistaa moni muukin asia, kun vain perimä.