Mies lähti eilen ja haluaa erota
Eli olemme alle 30 - vuotias pariskunta ja asuneet saman katon alla nyt muutaman vuoden ajan, josta yhdessä olemme olleet melkein saman verran. Hiljattain muutimme vieraalle paikkakunnalle lähemmäs miehen vanhempia ja tiesin jo silloin, ettei meillä mene kovin hyvin. Suhde oli kuitenkin jo paranemaan päin, kunnes mies päätti eilen lähteä riidan jälkeen ja erota estämällä minut kaikin mahdollisin tavoin elämästään. Riita alkoi kotitöistä ja paisui niin isoksi, että mies puki vaatteet päälle ja lähti autollaan pois yöksi vanhemmilleen. Itselle ei tulisi mieleenkään lähteä kesken selvittämätöntä riitaa ja yritinkin soittaa miehelle perään, sekä laittaa lukuisia viestejä. Tänään aamulla mies ilmoitti, ettei yhä halua tehdä sovintoa, vaan ero on hänen mielestään ainoa vaihtoehto. Olimme tehneet riitaa edeltävänä päivänä yhteiset pelisäännöt perustuen aikaisempiin riitoihin, jotta samaa ei enää toistuisi. Mies kuitenkin päätti rikkoa sääntöjä ensin, jonka seurauksena menin pettämään aiemmat lupaukseni. Mielestäni,jos yhteiset säännöt sovitaan, niin molempien osapuolten tulee noudattaa niitä. Yksityiskohtiin en pysty menemään tätä tarkemmin, jotta minua ei tunnisteta. Sama on toistunut aiemminkin ja mies on oleillut silloin useita päiviä vanhempiensa luona, kunnes olen lopulta saanut hänet tulemaan takaisin. Tällä kertaa riita sai alkunsa samoin, kuin viime kerralla eli huusin hänelle, jonka seurauksena hän otti tavaransa ja lähti. Rakastan miestäni eikä ero ole mielestäni ratkaisu. Olen yrittänyt kertoa miehelleni, kuinka paljon ajattelen yhteistä tulevaisuuttamme ja hän myös itse suunnitteli tulevaisuuden suunnitelmia kanssani vielä samana päivänä ennen riitaa. Tänään hän lähti yhdessä suunnitellulle päivämatkalle toiseen kaupunkiin, jonne ei ottanut minua mukaan aamulla. Olen henkisesti aivan rikki ja en tiedä mitä pystyn enää tekemään pelastaakseni suhteeni. Mieheni ei ole koskaan halunnut tuoda asioitamme muille julki ja sen takia terapia ei ole ollut ratkaisu. Miten ihmeessä saisin miehen ymmärtämään, ettei lähteminen ja ero ole ratkaisu. Koen olevani tässä maailmassa niin yksin ja mieheni on ollut aina tukeni, sekä turvani. Minulla ei ole ketään kenen kanssa puhua tästä ja pelkään miehen perheen myös hylkäävän minut täysin tämän myötä. Meillä ei ole yhteisiä lapsia, eikä yhteistä asuntolainaa, mutta olemme puhuneet yhteisestä tulevaisuudesta ja tulevaisuuden suunnitelmat olivat niin hyviä ennen miehen pois lähtemistä. Tätä kirjoittaessa yritän pidätellä itkua ja toivoa vain parasta, että mies tajuaisi kuinka paljon oikeasti välitän hänestä ja tulisi takaisin kotiin.
Kommentit (405)
Asut käpykylässä sanojesi mukaan ja edelleen sanojesi mukaan sinulla on hyväpalkkainen ammatti.
Mistä niitä töitä etsit ja oletko siis valmis muuttamaan töiden perässä?
Ei kai siellä käpykylässä töitä niin vaan löydy?[/quote]
On täällä suurempi kaupunki johon pääsee bussilla tarvittaessa. Lähikaupungeista olen töitä etsinyt. Koulutuksen olen saanut hyväpalkkaiseen ammattiin kyllä, mutta töitä ei ole löytynyt vielä. - AP[/quote]
Koko juttu haisee. Siis miksi muutitte alunperinkään halpaan asuntoon perämetsään ettekä isommalle paikkakunnalle mistä säkin niitä töitä voisit helposti löytää ja teillä olis varaa asua kalliimmassa asunnossa. Jos sun palkka olis noin hyvä niin teidän elintasokin nousis. Nyt asutte jossain pikkukylässä missä ei oo ees baaria niin bussitkin kulkee varmaan aika harvakseen.. Siis joo veikkaan vahvasti provoksi sori vaan.
Vierailija kirjoitti:
Asut käpykylässä sanojesi mukaan ja edelleen sanojesi mukaan sinulla on hyväpalkkainen ammatti.
Mistä niitä töitä etsit ja oletko siis valmis muuttamaan töiden perässä?
Ei kai siellä käpykylässä töitä niin vaan löydy?
On täällä suurempi kaupunki johon pääsee bussilla tarvittaessa. Lähikaupungeista olen töitä etsinyt. Koulutuksen olen saanut hyväpalkkaiseen ammattiin kyllä, mutta töitä ei ole löytynyt vielä. - AP

Miehen perässä muutin tietenkin tänne. Oli tarkoitus parantaa hänen suhteitaan vanhempiinsa ja rauhoittua itsekin luonnon keskellä. Muuttoa ei olisi tarvinnut minunkaan tehdä jos töitä olisi löytynyt, lähikaupungeissa on kyllä useita oman alan työpaikkoja mutta haastattelu kutsuja en vain ole saanut. Busseja tulee ihan hyvin päivisin, toki matkat ovat melko pitkiä. Emme juo alkoholia joten baareilla tai kapakoilla ei ollut mitään merkitystä siihen miksi tänne muutimme. Halusimme säästää rahaa mielummin omaan asuntoon täällä ja asua edullisemmin. -AP
Vierailija kirjoitti:
Mitäs ap:lle kuuluu tänä aamuna?
Kiitos, hieman parempaa kuuluu. Miehen kanssa puhelimessa juttelusta ei tietenkään tullut eilen yhtään mitään. Hain eilen päivystyksestä rauhoittavia niin sain nukuttua todella hyvin onneksi. Helpotti myös hieman ahdistuneisuuden tunteeseen ja kertyneeseen univelkaan. Minut vietiin siellä kriisi apuun. Kriisityöntekijä katsoi vain kelloa koko keskustelumme ajan, työnsi lääkkeet käteeni ja sanoi että hänen työvuoronsa loppuu ja ei voi auttaa. Se eilisestä avusta sitten. Mies on ilmeisesti tänään kuitenkin tulossa tänne, jotain sain selvää puhelustamme. En tiedä siitä sen enempää sitten. -AP
Mihinkä aikaanmies pääsee töistä tänään? Ap:n tarinan jatkoa odotellen!
Vierailija kirjoitti:
Asut käpykylässä sanojesi mukaan ja edelleen sanojesi mukaan sinulla on hyväpalkkainen ammatti.
Mistä niitä töitä etsit ja oletko siis valmis muuttamaan töiden perässä?
Ei kai siellä käpykylässä töitä niin vaan löydy?
On täällä suurempi kaupunki johon pääsee bussilla tarvittaessa. Lähikaupungeista olen töitä etsinyt. Koulutuksen olen saanut hyväpalkkaiseen ammattiin kyllä, mutta töitä ei ole löytynyt vielä. - AP
Koko juttu haisee. Siis miksi muutitte alunperinkään halpaan asuntoon perämetsään ettekä isommalle paikkakunnalle mistä säkin niitä töitä voisit helposti löytää ja teillä olis varaa asua kalliimmassa asunnossa. Jos sun palkka olis noin hyvä niin teidän elintasokin nousis. Nyt asutte jossain pikkukylässä missä ei oo ees baaria niin bussitkin kulkee varmaan aika harvakseen.. Siis joo veikkaan vahvasti provoksi sori vaan.
Voi olla provo mutta ei välttämättä.
Kyllä ap on saattanut tehdä mitä tahansa ettei tule jätetyksi.
Jotkut ovat sellaisia.
Mies on itsekäs ilman muuta, tuskin on muuttosuunnitelmissa ottanut huomioon muuta kuin itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Mihinkä aikaanmies pääsee töistä tänään? Ap:n tarinan jatkoa odotellen!
Koskaan ei ole ollut klo. 21 myöhempään töissä. Itsestään kun ei enää minulle kerro niin tarkkaa aikaa en valitettavasti pysty sanomaan. Jatkoa saatte heti kun tilanteeseen tulee taas jotain uutta. -AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asut käpykylässä sanojesi mukaan ja edelleen sanojesi mukaan sinulla on hyväpalkkainen ammatti.
Mistä niitä töitä etsit ja oletko siis valmis muuttamaan töiden perässä?
Ei kai siellä käpykylässä töitä niin vaan löydy?On täällä suurempi kaupunki johon pääsee bussilla tarvittaessa. Lähikaupungeista olen töitä etsinyt. Koulutuksen olen saanut hyväpalkkaiseen ammattiin kyllä, mutta töitä ei ole löytynyt vielä. - AP
Koko juttu haisee. Siis miksi muutitte alunperinkään halpaan asuntoon perämetsään ettekä isommalle paikkakunnalle mistä säkin niitä töitä voisit helposti löytää ja teillä olis varaa asua kalliimmassa asunnossa. Jos sun palkka olis noin hyvä niin teidän elintasokin nousis. Nyt asutte jossain pikkukylässä missä ei oo ees baaria niin bussitkin kulkee varmaan aika harvakseen.. Siis joo veikkaan vahvasti provoksi sori vaan.
Voi olla provo mutta ei välttämättä.
Kyllä ap on saattanut tehdä mitä tahansa ettei tule jätetyksi.
Jotkut ovat sellaisia.
Mies on itsekäs ilman muuta, tuskin on muuttosuunnitelmissa ottanut huomioon muuta kuin itsensä.
Ei tässä tosiaan minua mietitty paljoa. Vaihtoehtoina oli silloinkin joko muutto halvempaan asuntoon tai ero. Mies on aina ollut erittäin pihi, vaikka rahasta ei ole ollut koskaan pulaa. Yritin tietenkin etsiä töitä asuessamme suuressa kaupungissa, mutta en silloin saanut yhtään työtarjousta. Vaihtoehdoiksi ei siis jäänyt lopulta enää muuta kuin muuttaa tänne miehen perässä. -AP
Onko pakko saada juuri koulutusta vastaavaa työtä -eikö nyt pitäisi tarttua mihin tahansa hommaan, niin saat ajatuksesia vähän muualle kuin tuohon suhteen vatvontaan. Olisiko vaikka jotakin sanomalehtien varhaisjakelua tai mainosten jakamista? Ainakin TEKISIT jotakin etkä vain murehtisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asut käpykylässä sanojesi mukaan ja edelleen sanojesi mukaan sinulla on hyväpalkkainen ammatti.
Mistä niitä töitä etsit ja oletko siis valmis muuttamaan töiden perässä?
Ei kai siellä käpykylässä töitä niin vaan löydy?On täällä suurempi kaupunki johon pääsee bussilla tarvittaessa. Lähikaupungeista olen töitä etsinyt. Koulutuksen olen saanut hyväpalkkaiseen ammattiin kyllä, mutta töitä ei ole löytynyt vielä. - AP
Koko juttu haisee. Siis miksi muutitte alunperinkään halpaan asuntoon perämetsään ettekä isommalle paikkakunnalle mistä säkin niitä töitä voisit helposti löytää ja teillä olis varaa asua kalliimmassa asunnossa. Jos sun palkka olis noin hyvä niin teidän elintasokin nousis. Nyt asutte jossain pikkukylässä missä ei oo ees baaria niin bussitkin kulkee varmaan aika harvakseen.. Siis joo veikkaan vahvasti provoksi sori vaan.
Voi olla provo mutta ei välttämättä.
Kyllä ap on saattanut tehdä mitä tahansa ettei tule jätetyksi.
Jotkut ovat sellaisia.
Mies on itsekäs ilman muuta, tuskin on muuttosuunnitelmissa ottanut huomioon muuta kuin itsensä.
Ei tässä tosiaan minua mietitty paljoa. Vaihtoehtoina oli silloinkin joko muutto halvempaan asuntoon tai ero. Mies on aina ollut erittäin pihi, vaikka rahasta ei ole ollut koskaan pulaa. Yritin tietenkin etsiä töitä asuessamme suuressa kaupungissa, mutta en silloin saanut yhtään työtarjousta. Vaihtoehdoiksi ei siis jäänyt lopulta enää muuta kuin muuttaa tänne miehen perässä. -AP
Jos mulle sanottais, että vaihtoehdot ovat muutto tuppukylään työttömäksi tai ero, niin olisin valinnut eron. Teillä ei ollut lapsia saati yhteistä asuntolainaa, olis ollu helppo sanoo ukolle että kipitäpä sit tiehes ja olisin hommannnut yksiön ja etsinyt töitä.
Jollakulla oli parin päivän saikku ja keksi provon. Siksi loppui tarina.
positiivinen kirjoitti:
Palasivat yhteen ja elävät onnellisina elämänsä loppuun asti. :)
Ainakin seuraavaan riitaan asti ja koko rumba alkaa taas alusta.
Ap on todella hyljätty ja siitä kipeä. Nyt tuntuu että sinä menet uudestaan siihen tunteeseen, kun olit lapsena hyljätty. Sama skeema jatkuu. Et ehkä olekaan tässä tilanteessa vaan projisoit tunteesi entiseen samanlaisen/hylkäämistilanteen mikä oli aikaisemmin. Lapsen kauhun tunne tulee tähän hetkeen ja oket todella hyljätty pikkulapsi. Eihän lapsia saa hylätä! Olet oikeassa, sinun sisäinen lapsi kokee jälleen väkivaltaa.
Tähän on tultava loppu.
Hylkääminen on pahinta, mitä lapselle voi tapahtua. Perusturvallisuus järkkyy eikä koe turvallista okoa aikuisenakaan vaikka kaikki olisi ok. Tai kun asiat eivät ole ok, niin tuntuu suhteettoman pshakta. Et sure nyt pelkästään tämän hetkistä tilannetta vaan pelkäät nyt entisen lapsen pelkoa.