Kamalat anopit - kertokaa kokemuksia!

Anoppini on ihan mukava. Mutta on tämä silti vähän raastavaa: ei kestä mitään muuta kuin riemukasta hilipatihei-tunnelmaa. Asutaan ulkomailla, joten kun anoppia nähdään, on hän saman tien parikin viikkoa meillä kylässä. Sinä aikana on musta ihan ymmärrettävää, että mun ja miehen aikana saattaa tulla pientä sanaharkkaa. Mutta niinkin pienessä tapauksessa kuin että huudahdan miehelle pettyneen kuuloisena "etkö sä nyt voinut pyytää sitä lasten kevätjuhlapäivää vapaaksi niin kuin sovittiin" nousee anoppi teatraalisesti pystyyn, painuu huoneeseensa ja vetää oven kiinni vähän liian lujaa. Mieheni on yhtä konfliktikammoinen kuin äitinsä, ja anoppi on tehnyt selväksi että olen lievästi mielenvikainen kun joskus saatan jopa korottaa ääntäni. Ja vielä hänen vierailunsa aikana.

Oma anoppini on tätä tuppautuvaa, rajatonta tyyppiä.

Yhdessä vaiheessa appivanhemmilla oli YKSI vara-avain meille. No tämä alkoi sitten tulemaan tuolla vara-avaimellaan ilmoittamatta kylään. Ensin sanottiin ettei hyväksytä tuollaista ja toisella kerralla otettiin avain takaisin. Mutta yllätys,yllätys! Sitten sain tämän kiinni kodistamme kun tulin lounastunnin aikana töistä hakemaan unohtuneita papereita. Tämä oli kun kummituksen nähnyt. 

Kysyin miten helvetissä on päässyt asuntoomme sisälle ja minkä takia se siellä on? 

Jotain mumisi että tuli vain katsomaan pitäisi kukille vettä antaa jne. Kysyin uudelleen miten pääsi sisälle?

Tämä oli teettänyt tuplat siitä avaimesta!

Sanoin että nyt olisi parempi lähteä jolloin vetäisi jonkun itku marttyyrikohtauksen kuinka tämä on hänen poikansa koti  minä vastasin että ei ole kauaa kun lyön avioerokupongit postiin (mun asunto+avioehto) , ei suostunut antamaan avainta takaisin ja yritti heti lähdettyään soittaa miehelle ja valittaa miten törkeästi olin häntä kohdellut ja että olin uhkaillut avioerolla. 

Itse soitin välittömästi lukkoliikkeeseen ja vaihdatin kaikki lukot ja hälärikoodit. Miehelle sanoin että on tervetullut kotiin kun on saanut äidilleen taottua pelisäännöt kovaan kupoliin.

Oli sitten käynyt töissä anoppilassa raivoamassa. Appi oli kuulemma ihan kauhuissaan, ei ollut tiennyt että tämä käy meillä penkomassa ja lupasi pistää vaimonsa ruotuun. Itse en nähnyt anoppia n. puoleen vuoteen tuon jälkeen. Sen jälkeen keskusteltiin asiasta. Mä selitin että oman kantani ja sen ettei anoppikaan varmaan olisi mielissään jos joku käyttäytyisi heitä kohden noin, yritti vielä selittää ettei ole sama asia koska he on "vanhemmat", sanoin että todellakin on ja ettei kykene kunnioittamaan rajojamme niin on parempi että mies tapaa vanhempiaan jatkossa muualla. Jotain nurisi mutta nykyään meillä menee ihan hyvin koska en anna noissa asioissa tippaakaan perille ja anoppi tietää että jos talloo varpaille niin menee muutamiksi viikoiksi ignoreen.

Vierailija kirjoitti:

Oma anoppini on tätä tuppautuvaa, rajatonta tyyppiä.

Yhdessä vaiheessa appivanhemmilla oli YKSI vara-avain meille. No tämä alkoi sitten tulemaan tuolla vara-avaimellaan ilmoittamatta kylään. Ensin sanottiin ettei hyväksytä tuollaista ja toisella kerralla otettiin avain takaisin. Mutta yllätys,yllätys! Sitten sain tämän kiinni kodistamme kun tulin lounastunnin aikana töistä hakemaan unohtuneita papereita. Tämä oli kun kummituksen nähnyt. 

Kysyin miten helvetissä on päässyt asuntoomme sisälle ja minkä takia se siellä on? 

Jotain mumisi että tuli vain katsomaan pitäisi kukille vettä antaa jne. Kysyin uudelleen miten pääsi sisälle?

Tämä oli teettänyt tuplat siitä avaimesta!

Sanoin että nyt olisi parempi lähteä jolloin vetäisi jonkun itku marttyyrikohtauksen kuinka tämä on hänen poikansa koti  minä vastasin että ei ole kauaa kun lyön avioerokupongit postiin (mun asunto+avioehto) , ei suostunut antamaan avainta takaisin ja yritti heti lähdettyään soittaa miehelle ja valittaa miten törkeästi olin häntä kohdellut ja että olin uhkaillut avioerolla. 

Itse soitin välittömästi lukkoliikkeeseen ja vaihdatin kaikki lukot ja hälärikoodit. Miehelle sanoin että on tervetullut kotiin kun on saanut äidilleen taottua pelisäännöt kovaan kupoliin.

Oli sitten käynyt töissä anoppilassa raivoamassa. Appi oli kuulemma ihan kauhuissaan, ei ollut tiennyt että tämä käy meillä penkomassa ja lupasi pistää vaimonsa ruotuun. Itse en nähnyt anoppia n. puoleen vuoteen tuon jälkeen. Sen jälkeen keskusteltiin asiasta. Mä selitin että oman kantani ja sen ettei anoppikaan varmaan olisi mielissään jos joku käyttäytyisi heitä kohden noin, yritti vielä selittää ettei ole sama asia koska he on "vanhemmat", sanoin että todellakin on ja ettei kykene kunnioittamaan rajojamme niin on parempi että mies tapaa vanhempiaan jatkossa muualla. Jotain nurisi mutta nykyään meillä menee ihan hyvin koska en anna noissa asioissa tippaakaan perille ja anoppi tietää että jos talloo varpaille niin menee muutamiksi viikoiksi ignoreen.

Siis tuo on jotain niiiiin käsittämätöntä!

Minun äitini penkoi aina kaiken, jos jäi edes hetkeksi yksin huoneeseen. Toinen äärimmäisen rasittava piirre oli se, että tunkeutui tavallaan meidän sosiaaliseen elämään: alkoi käyttäytyä kuin meidän naapurimme olisivat hänen naapureitaan.

Kaikkein rasittavinta oli se, että pieninkin riita piti mennä aina käsittelemään appivanhempien kanssa sillä ajatuksella, että "suvun vanhimmat" nyt jotenkin panevat nuorison ruotuun. Tässä vaiheessa oltiin jo rutkasti yli nelikymppisiä ja ne riidat aina näitä älyttömiä "minusta Liinan, 6 vee, ei pitäisi kaveerata senjasen kanssa" tai jotain ihan älytöntä. Ja näitä sitten soitellaan ympäri maata ja paisutellaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma anoppini on tätä tuppautuvaa, rajatonta tyyppiä.

Yhdessä vaiheessa appivanhemmilla oli YKSI vara-avain meille. No tämä alkoi sitten tulemaan tuolla vara-avaimellaan ilmoittamatta kylään. Ensin sanottiin ettei hyväksytä tuollaista ja toisella kerralla otettiin avain takaisin. Mutta yllätys,yllätys! Sitten sain tämän kiinni kodistamme kun tulin lounastunnin aikana töistä hakemaan unohtuneita papereita. Tämä oli kun kummituksen nähnyt. 

Kysyin miten helvetissä on päässyt asuntoomme sisälle ja minkä takia se siellä on? 

Jotain mumisi että tuli vain katsomaan pitäisi kukille vettä antaa jne. Kysyin uudelleen miten pääsi sisälle?

Tämä oli teettänyt tuplat siitä avaimesta!

Sanoin että nyt olisi parempi lähteä jolloin vetäisi jonkun itku marttyyrikohtauksen kuinka tämä on hänen poikansa koti  minä vastasin että ei ole kauaa kun lyön avioerokupongit postiin (mun asunto+avioehto) , ei suostunut antamaan avainta takaisin ja yritti heti lähdettyään soittaa miehelle ja valittaa miten törkeästi olin häntä kohdellut ja että olin uhkaillut avioerolla. 

Itse soitin välittömästi lukkoliikkeeseen ja vaihdatin kaikki lukot ja hälärikoodit. Miehelle sanoin että on tervetullut kotiin kun on saanut äidilleen taottua pelisäännöt kovaan kupoliin.

Oli sitten käynyt töissä anoppilassa raivoamassa. Appi oli kuulemma ihan kauhuissaan, ei ollut tiennyt että tämä käy meillä penkomassa ja lupasi pistää vaimonsa ruotuun. Itse en nähnyt anoppia n. puoleen vuoteen tuon jälkeen. Sen jälkeen keskusteltiin asiasta. Mä selitin että oman kantani ja sen ettei anoppikaan varmaan olisi mielissään jos joku käyttäytyisi heitä kohden noin, yritti vielä selittää ettei ole sama asia koska he on "vanhemmat", sanoin että todellakin on ja ettei kykene kunnioittamaan rajojamme niin on parempi että mies tapaa vanhempiaan jatkossa muualla. Jotain nurisi mutta nykyään meillä menee ihan hyvin koska en anna noissa asioissa tippaakaan perille ja anoppi tietää että jos talloo varpaille niin menee muutamiksi viikoiksi ignoreen.

Siis tuo on jotain niiiiin käsittämätöntä!

Minun äitini penkoi aina kaiken, jos jäi edes hetkeksi yksin huoneeseen. Toinen äärimmäisen rasittava piirre oli se, että tunkeutui tavallaan meidän sosiaaliseen elämään: alkoi käyttäytyä kuin meidän naapurimme olisivat hänen naapureitaan.

Kaikkein rasittavinta oli se, että pieninkin riita piti mennä aina käsittelemään appivanhempien kanssa sillä ajatuksella, että "suvun vanhimmat" nyt jotenkin panevat nuorison ruotuun. Tässä vaiheessa oltiin jo rutkasti yli nelikymppisiä ja ne riidat aina näitä älyttömiä "minusta Liinan, 6 vee, ei pitäisi kaveerata senjasen kanssa" tai jotain ihan älytöntä. Ja näitä sitten soitellaan ympäri maata ja paisutellaan.

Voi apua😂 onkohan toi "suvun vanhimmat" juttu joku yleinenkin asia? Meilläkin esim. jos mies ei suostu viettämään koko lomaansa tai ainakin puolta lomistaan (mukaanlukien isyysvapaa) ilmaisena työvoimana äitinsä mökillä käy kutsu audienssille kuuntelemaan haukkuja ja kiristystä suvun vanhimmilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen asia mistä palkokasvit kimpoili oli erilaiset kevätjuhlat. Anoppi käsitti, että häntä pyritään estämään osallistumasta kerhon ja harrastusten juhliin. Erityisesti häntä. Molemmista paikoista oli tullut pyyntö että tilanahtauden takia vain vanhemmat ja sisarukset voi tulla. Mutta tietenkinhän minun anoppini otti tämän henk koht ja rynni sitten sinne harrastukseen ja haukkui ohjaajan.... samaten kerho-ohjaajan kanssa meni sukset ristiin. Kerran annoin hakea sieltä, kun ensin ruikutti puoli vuotta. HUOH.

T. Oikeuskanslerille kanneltu

Ei saisi nauraa, mutta jestas minkä luokan hullun olet miehesi mukana saanut elämääsi :'D

No höpöhöpö, täysin keksittyjä juttuja, mitä lennokkaampi, sitä enemmän peukutuksia. Niillä näköjään jotkut täällä elävät. 🤓

Hah, jos sulla on vaikeuksia uskoa edes tuota, niin tulet pitämään täysin satuina juttuja minun ex-anopista. En ole vielä saanut aikaiseksi tähän niitä kirjoittaa, koska ensinnäkin juttuja on paljon ja toisekseen osa niistä niin kummallisia että pitää keksiä miten niistä kirjoittaa tarpeeksi suurpiirteisesti ettei kukaan tunnistaisi. Mutta siis pointti oli että jos ei omalle kohdalle ole sattunut oikeasti hankalia ja pimeitä tyyppejä, voi olla vaikeaa uskoa niiden olemassaoloon. Minua taas ei hämmästytä enää mikään. 

Näitä juttuja on todella vaikea uskoa kun ei ole tähän päivään mennessä nähnyt eikä kuullut tuollaisista.

Luulisi että nuo ihmiset perseilee muuallakin mutta en minä ainakaan törmää tuollaisiin kuin joskus hyvin harvoin.

Kyllä ne perseilee muuallakin. Niiden kanssa vaan ei tarvitse olla samalla tavalla tekemisissä kuin appivanhempien kanssa. Jos sulla on vaikka kusipäinen serkku, rasittava opiskelukaveri tai ihan mahdoton tuttava, niistä on paljon helpompi sanoutua irti ja olla katselematta niiden touhua, kuin appivanhemmista jotka ovat kuitenkin sun puolison vanhempina aika läheistä perhettä. Täällä on ollut esim. ketjuja karmeimmista naapureista, jotka ovat sisältäneet aivan käsittämättömiä juttuja, jonkun perhettä nekin kaikki sekopäät on. Tai vaikka tämä yli 200-sivuinen ketju antaa hyvin osviittaa siitä kuinka härskiä porukkaa on olemassa. https://www.vauva.fi/keskustelu/2571963/harskeja_odotuksia_ja_vaatimuks…

Ja totta puhuen ei tarvitse kuin työskennellä asiakaspalvelualalla, niin näkee jos minkäkinmoista perseilijää ja hankalaa tyyppiä. Niistä vaan pääsee nopeasti eroon, niiden sattuessa kuulumaan omaan perheeseen niitä taas joutuu kestämään ihan toisella tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma anoppini on tätä tuppautuvaa, rajatonta tyyppiä.

Yhdessä vaiheessa appivanhemmilla oli YKSI vara-avain meille. No tämä alkoi sitten tulemaan tuolla vara-avaimellaan ilmoittamatta kylään. Ensin sanottiin ettei hyväksytä tuollaista ja toisella kerralla otettiin avain takaisin. Mutta yllätys,yllätys! Sitten sain tämän kiinni kodistamme kun tulin lounastunnin aikana töistä hakemaan unohtuneita papereita. Tämä oli kun kummituksen nähnyt. 

Kysyin miten helvetissä on päässyt asuntoomme sisälle ja minkä takia se siellä on? 

Jotain mumisi että tuli vain katsomaan pitäisi kukille vettä antaa jne. Kysyin uudelleen miten pääsi sisälle?

Tämä oli teettänyt tuplat siitä avaimesta!

Sanoin että nyt olisi parempi lähteä jolloin vetäisi jonkun itku marttyyrikohtauksen kuinka tämä on hänen poikansa koti  minä vastasin että ei ole kauaa kun lyön avioerokupongit postiin (mun asunto+avioehto) , ei suostunut antamaan avainta takaisin ja yritti heti lähdettyään soittaa miehelle ja valittaa miten törkeästi olin häntä kohdellut ja että olin uhkaillut avioerolla. 

Itse soitin välittömästi lukkoliikkeeseen ja vaihdatin kaikki lukot ja hälärikoodit. Miehelle sanoin että on tervetullut kotiin kun on saanut äidilleen taottua pelisäännöt kovaan kupoliin.

Oli sitten käynyt töissä anoppilassa raivoamassa. Appi oli kuulemma ihan kauhuissaan, ei ollut tiennyt että tämä käy meillä penkomassa ja lupasi pistää vaimonsa ruotuun. Itse en nähnyt anoppia n. puoleen vuoteen tuon jälkeen. Sen jälkeen keskusteltiin asiasta. Mä selitin että oman kantani ja sen ettei anoppikaan varmaan olisi mielissään jos joku käyttäytyisi heitä kohden noin, yritti vielä selittää ettei ole sama asia koska he on "vanhemmat", sanoin että todellakin on ja ettei kykene kunnioittamaan rajojamme niin on parempi että mies tapaa vanhempiaan jatkossa muualla. Jotain nurisi mutta nykyään meillä menee ihan hyvin koska en anna noissa asioissa tippaakaan perille ja anoppi tietää että jos talloo varpaille niin menee muutamiksi viikoiksi ignoreen.

Siis tuo on jotain niiiiin käsittämätöntä!

Minun äitini penkoi aina kaiken, jos jäi edes hetkeksi yksin huoneeseen. Toinen äärimmäisen rasittava piirre oli se, että tunkeutui tavallaan meidän sosiaaliseen elämään: alkoi käyttäytyä kuin meidän naapurimme olisivat hänen naapureitaan.

Kaikkein rasittavinta oli se, että pieninkin riita piti mennä aina käsittelemään appivanhempien kanssa sillä ajatuksella, että "suvun vanhimmat" nyt jotenkin panevat nuorison ruotuun. Tässä vaiheessa oltiin jo rutkasti yli nelikymppisiä ja ne riidat aina näitä älyttömiä "minusta Liinan, 6 vee, ei pitäisi kaveerata senjasen kanssa" tai jotain ihan älytöntä. Ja näitä sitten soitellaan ympäri maata ja paisutellaan.

Voi apua😂 onkohan toi "suvun vanhimmat" juttu joku yleinenkin asia? Meilläkin esim. jos mies ei suostu viettämään koko lomaansa tai ainakin puolta lomistaan (mukaanlukien isyysvapaa) ilmaisena työvoimana äitinsä mökillä käy kutsu audienssille kuuntelemaan haukkuja ja kiristystä suvun vanhimmilta.

Meillä mies oli mökillä tekemässä yhden älyttömän rakennusprojektin. Olin äitiyslomalla, ja vähän tympäsi, kun äijä töiden jälkeen kävi kotona syömässä ja vaihtamassa vaatteet, sit rakentelemaan. Viikonloput aamusta iltaan meni anopin urakassa.

Tuli kesäloman aika, ja lähdettiin koko perhe muutamaksi päiväksi reissuun. Pari tuntia oli ehditty ajaa, miehen puhelin soi. Anoppi siellä "huolissaan" kun raksalla ei ollut ketään, eikä kotonakaan. Mies kertoi että muutama päivä huilitaan. Eikö anoppi esitä tyrmistyksensä, kun poika kesken projektin lähtee reissuun! Ja hänelle ei ole ilmoitettu mitään! Kyllä mieheni projektin valmiiksi rakensi, jotenkin sai anoppi hänet syyllisyyttä siihen.

Meni vähän aikaa, ja taas piti mökille rakentaa jotain. Tällä kertaa oli isompi projekti, ja anoppi oli palkannut pari raksaäijää suorittamaan tämän projektin. Kovaan ääneen selitti, että kun poikansa tämä kuuluisi tehdä, mutta kun edellisessäkin hommassa meni niin kauan. Ei käynytkään mielessä, että mieheni rakensi yksin, ei ole ammattilainen raksahommissa, vaikka kätevä käsistään onkin. Ja ennen kaikkea teki homman sen jälkeen, kun oli tehnyt ensin päivän töitä. Ja välillä piti päivän vapaata raksahommissa, kun halusi perhettäänkin nähdä. Mutta tämähän oli tietysti tuomittavaa, kun anopin projekti kärsii... kiitoksen sanaa ei mies ole tästä saanut.

Anoppini ei ole ihan niin rajaton, kuin täällä kuvatut, mutta hänellä on erikoinen tapa, ettei usko MITÄÄN, mitä minä sanon. Tavallaan se on todella rasittavaa, kun on aivan sama, mitä sanon, kun anoppi ei kuitenkaan usko, mutta tavallaan se on myös ihan uskomattoman koomista, kun hän vänkää pienimmästäkin asiasta vastaan. Muun muassa kertoessani lapsemme olevan kipeä, hän väitti kiven kovaa, että ei ole. Olimme samalla viikolla käyneet lapsen kanssa myös lääkärissä. Tullessaan kylään meille, hän kysyi olenko juuri siivonnut. Vastasin, että siivosin edellisenä päivänä johon hän väitti vastaan, että varmasti olen tänään siivonnut, kun hän haistaa pesuaineen. Ollessani raskaana vänkäsi vastaan kaikesta mitä söin, joko ruoka-aineita ei tarvinnut hänen mielestään välttää tai sitten jo pelkkä ruuan haistaminen oli vauvalle vaaraksi. Hänen mielipiteensä oli aina päinvastainen, kuin mitä minä sanoin. Sanoin antaneeni koiralleni aamulla ruuan, hän väitti, että en ole antanut. Siis tällaista ihan naurettavaa eipäs juupas vääntämistä ja todellakin jos minä sanon, että ulkona paistaa aurinko niin anoppi kiihkeänä heti vänkäämässä, ettei ole aurinkoa näkynyt moneen viikkoon. En ole vielä keksinyt, että mikä tällaisen touhun idea on tai että tekeekö muillekin sitä, koska ainakaan miehelleni ei vänkää vaikka tämä vain toistaisi minun puheeni.

Vierailija kirjoitti:

Anoppini ei ole ihan niin rajaton, kuin täällä kuvatut, mutta hänellä on erikoinen tapa, ettei usko MITÄÄN, mitä minä sanon. Tavallaan se on todella rasittavaa, kun on aivan sama, mitä sanon, kun anoppi ei kuitenkaan usko, mutta tavallaan se on myös ihan uskomattoman koomista, kun hän vänkää pienimmästäkin asiasta vastaan. Muun muassa kertoessani lapsemme olevan kipeä, hän väitti kiven kovaa, että ei ole. Olimme samalla viikolla käyneet lapsen kanssa myös lääkärissä. Tullessaan kylään meille, hän kysyi olenko juuri siivonnut. Vastasin, että siivosin edellisenä päivänä johon hän väitti vastaan, että varmasti olen tänään siivonnut, kun hän haistaa pesuaineen. Ollessani raskaana vänkäsi vastaan kaikesta mitä söin, joko ruoka-aineita ei tarvinnut hänen mielestään välttää tai sitten jo pelkkä ruuan haistaminen oli vauvalle vaaraksi. Hänen mielipiteensä oli aina päinvastainen, kuin mitä minä sanoin. Sanoin antaneeni koiralleni aamulla ruuan, hän väitti, että en ole antanut. Siis tällaista ihan naurettavaa eipäs juupas vääntämistä ja todellakin jos minä sanon, että ulkona paistaa aurinko niin anoppi kiihkeänä heti vänkäämässä, ettei ole aurinkoa näkynyt moneen viikkoon. En ole vielä keksinyt, että mikä tällaisen touhun idea on tai että tekeekö muillekin sitä, koska ainakaan miehelleni ei vänkää vaikka tämä vain toistaisi minun puheeni.

Tuttua.

Minun lapsellani ei ole astmaa. Eikä toisella refluksia. Eivät ole allergisia niille aineille joita väitän eikä toisra ole siedätetty. Eikä he kasva sillä kasvukäyrällä kuin sanon.

Monen kamala anoppi-kokemuksista tulee mieleen, että anopit ovat pahimpia koulukiusaajia.

Vierailija kirjoitti:

Monen kamala anoppi-kokemuksista tulee mieleen, että anopit ovat pahimpia koulukiusaajia.

Ja nämä tulevat vielä kotiin haukkumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

484 täällä. :-) Omaa sukuaan kohtaan on maailman ihanin mummu, mutta kaikki ns. sukuun naidut saavat ilmeisesti enemmän tai vähemmän saman kohtelun. Mä olen tätänykyä se pahin ja ainoa silmätikku, mutta myös siippani isä kertoilee samanlaisia tarinoita ajalta, jolloin hän oli tuon perkeleen vävy. Kai tässä täytyy joku tukiryhmä pikkuhiljaa perustaa, kunhan muut lapsenlapset alkavat vakiintumaan parisuhteisiin. :-D

Ja jep, en minäkään sinne vapaaehtoisesti menisi, mutta kun. Miehen koko suku asuu samassa vuoristokylässä, ja siellä vieraillessa yövymme aina hänen äitinsä (eli tämän mummusaatanan tyttären) luona. Vaikka kuinka pahalta tuntuukin mummun nälvimistä ja ilkeilyä kestää, en vain ilkeä sanoa, että hei, kiitti vieraanvaraisuudesta ja muusta, mutta sori, en mee poikasi kanssa sun äitiäs tapaamaan, koska sillä on vieläkin naarmut polvissa ajalta, jolloin se ryömi helvetistä tänne maan päälle. :-( Joten hupi jatkuu!

Unohdin muuten viimevisiitin, jolloin mummu oli laittanut ruoaksi mieheni lempikeittoa. En ollut tätä soppaa koskaan aiemmin maistanut, ja se osoittautui aivan hirvittäväksi. Kuin merivettä Talvivaaralla maustettuna olisi juonut. Hetken sitä koitin närppiä, ja muorin poistuttua keittiöön noutamaan jotakin maistoin lusikallisen mieheni lautaselta... ihan eri soppaa. Oli ilmeisesti minun lautaseni kohdalla sattunut joku suolavahinko. Jätin syömättä, ja siitähän seurasi haukut, etten arvosta kunnon itävaltalaista ruokaa, joka kaikille muille maistuu, ja varmasti pidän miehenikin nälässä. Toki. Ai että, kyllä sukulaiset tuo elämään iloa ja valoa. :-D

Tuo soppajuttu on jo todella sairasta. Miten miehesi / muu suku tuohon reagoi?

Natsimummo! Vaaleatkin suomalaiset ovat slaavilaista kansaa ja siis näitä arjalaisia alempia, ja semmoinen on kultapojun vampannut - saa siis tuta!

https://www.city.fi/blogit/shh/onko+sinua+lupa+kohdella+huonosti+aseta+…

Onko sinua lupa kohdella huonosti? Aseta omat rajasi!

Missä sietokyvyn rajasi menevät? Koetellaanko tai ylitetäänkö niitä usein? Oletko sanonut sinua huonosti kohdelleelle ihmiselle missä rajasi menevät, miten sinua saa kohdella ja miten sinua ei ehdottomasti saa kohdella? Jos olet, hyvä niin.

Osaatko myös havaita ja tuntea sen, kun joku yrittää ylittää ja uhmata rajojasi? Entä saako rajojasi rikkoa tai saako niiden yli jopa hyppiä? Onko sinulla keinoja siihen jos joku yrittää tai jopa onnistuu niin tekemään? Jos useimmat vastauksesi edellisiin kysymyksiin olivat: ”en tiedä” tai ”en” niin älä huoli, kaiken sen voi opetella ja kaiken sen voi myös oppia.

Jokaisella meillä on oikeus päättää omat rajamme niin fyysistä kuin sanallista koskemattomuuttamme koskien. Ihmissuhteessa narstistin kanssa nämä rajat häilyvät ja niitä rikotaan ja koetellaan toistuvasti.

Lähtökohtaisesti on kuitenkin hyvä tiedostaa, että kaikilla meillä on taito ylläpitää omia rajojaan. Vai miltä sinusta kuulostaisi, mikäli kaupan myyjä vaihtorahojen ojentamisen sijaan heittäisi sinua niillä, koska hyvän päivän toivotuksesi ei miellyttänyt häntä?

Omia rajojen tunnistamista voi aloittaa harjoittamaan tilanteista, jotka ovat jo toimivia – havainnoida tavallisia sosiaalisia tilanteita ja löytää niistä toimivia malleja.

Hyvänä indikaattorina rajojen rikkomiselle toimii oma tunne: mikäli jokin tuntuu sinusta ikävältä ollaan rajaa ylittämässä. Myös omien läheisten kautta asian peilaaminen voi auttaa hahmottamaan omia rajojasi: miten reagoisit, mitä sanoisit tai tekisit jos sinulle tärkeää ihmistä kohdeltaisiin vastaavalla tavalla.

Ainoa varma asia, johon pystymme vaikuttamaan olemme me itse.

Kun olet kaoottisessa ja epäselvässä tilanteessa, jossa rajojasi koetellaan, on vaikutettava siihen, mihin itse voimme varmasti vaikuttaa. Mitä pidemmälle annat rajojesi venyä, narsisti tulee puskemaan niitä vielä kauemmas. Tämä seikka on oleellista ymmärtää, sillä narsistin päämääränä on saattaa toinen osapuoli itselleen hyödylliseen asemaan; joko riippuvaisena, alistettuna tai palvelijana.

Narsistin kanssa toimiessa on siis erittäin tärkeää pitää johdonmukaisesti kiinni omista rajoistaan. Vielä tärkeämpää on tehdä itselleen selväksi rajat, joita ei saa antaa ylittää eikä niissä tule joustaa.

Jokaisella meillä on vastuu ja oikeus huolehtia itsestään. Tätä ei ole tarkoitettu syytökseksi vaan vahvistamaan omaa hallinnantunnettasi. Kyse on mahdollisuudesta vaikuttaa omiin asioihisi.

Narsisti ei tule koskaan pitämään kiinni rajoista puolestasi vaan sinun on vedettävä nuo rajat itse ja pidettävä niistä kiinni.

Normaaliuden rajat hälvenevät narsistin kanssa, usein ihmiset miettivät ja kyseenalaistavat mikä on normaalia ja mikä ei.

Usein ihmiset myös kysyvät kuulostaako heidän kertomansa siltä, että he ovat vain itse tulossa hulluksi. Kuullessaan oman tarinansa , toisen sanomana, toistettuna, todellisuus iskee päin kasvoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppini ei ole ihan niin rajaton, kuin täällä kuvatut, mutta hänellä on erikoinen tapa, ettei usko MITÄÄN, mitä minä sanon. Tavallaan se on todella rasittavaa, kun on aivan sama, mitä sanon, kun anoppi ei kuitenkaan usko, mutta tavallaan se on myös ihan uskomattoman koomista, kun hän vänkää pienimmästäkin asiasta vastaan. Muun muassa kertoessani lapsemme olevan kipeä, hän väitti kiven kovaa, että ei ole. Olimme samalla viikolla käyneet lapsen kanssa myös lääkärissä. Tullessaan kylään meille, hän kysyi olenko juuri siivonnut. Vastasin, että siivosin edellisenä päivänä johon hän väitti vastaan, että varmasti olen tänään siivonnut, kun hän haistaa pesuaineen. Ollessani raskaana vänkäsi vastaan kaikesta mitä söin, joko ruoka-aineita ei tarvinnut hänen mielestään välttää tai sitten jo pelkkä ruuan haistaminen oli vauvalle vaaraksi. Hänen mielipiteensä oli aina päinvastainen, kuin mitä minä sanoin. Sanoin antaneeni koiralleni aamulla ruuan, hän väitti, että en ole antanut. Siis tällaista ihan naurettavaa eipäs juupas vääntämistä ja todellakin jos minä sanon, että ulkona paistaa aurinko niin anoppi kiihkeänä heti vänkäämässä, ettei ole aurinkoa näkynyt moneen viikkoon. En ole vielä keksinyt, että mikä tällaisen touhun idea on tai että tekeekö muillekin sitä, koska ainakaan miehelleni ei vänkää vaikka tämä vain toistaisi minun puheeni.

Tuttua.

Minun lapsellani ei ole astmaa. Eikä toisella refluksia. Eivät ole allergisia niille aineille joita väitän eikä toisra ole siedätetty. Eikä he kasva sillä kasvukäyrällä kuin sanon.

Meillä anoppi ei uskonut, että kissa oli raapaissut lasta poskeen. Muuten oli vaan kompuroinut, vaikka selkeästi oli kynnen jäljet poskessa. Molemmilla lapsilla on tullut vatsa- ja iho-ongelmia sekä maidosta että viljoista. Tämäkään ei voi olla totta, koska puuro on perusruoka ja hänen suvussa _kenelläkään_ ei ole ollut vastaavaa. Mitä nyt lasteni tädillä, joka sattuu olemaan anopin tytär.

Oikeasti todella turhauttavaa, kun toinen ihan periaatteesta eri mieltä, kaikesta. Ihan järjetön tarve olla aina oikeassa. Myös se on totta, että mulla on aina rumat verhot ja matto väärässä paikassa, koska anoppi on sitä mieltä.

Meillä anoppi on pahoittanut mielensä, kun olen rajannut kovalla kädellä tavararumbaa. Anopilta ei ole minkäänlaista käsitystä, millaiset lelut sopivat mihinkin ikään. Onhan mun lapset tietysti tosi lahjakkaita, mutta silti 100 palan palapeli on vähän liikaa 2-vuotiaalle.

Eniten tympäisee, kun todella kookkaitakin tavaroita ovn tuomassa vuosia etukäteen. Esim 1-vuotiaalle oli ostamassa akkukäyttöistä traktoria, kun naapurin 4-vuotiaallakin on. Ettei vaan jää ilman. Anopin oma peruskateellinen luonne paistaa läpi noista perusteluista.

Ja sitten vielä se, kun anopin mielestä enempi parempi, laadulla ei ole mitään väliä. Anopin lahjukset ovat yleensä rikki muutamassa päivässä. Jos on lapselle mieluinen lelu, niin kyllä lapselle tulee suru lelun hajotessa.

Mutta joo, tiukkoja rajoja ollaan jouduttu tekemään. Sisustustuotteita ei oteta ollenkaan, lelujakin ollaan palautettu antavalleen. Anoppi ei myöskään muista mitä on ostanut, joten jotkut tavarat saattavat tulla tuplana.

Ystäväni anoppi uskoo täysin sanontaan, että kahvipöydässä on oltava seitsemää sorttia. Hän aloittaa kamalan marttyyrimaisen valituksen, jos ei ole vähintään seitsemää eri lajia pöydässä.

"No niin, ei taida sukulaiset merkata mitään, kun ei ole voitu edes kahvipöytään panostaa! Ei näytä olevan kuin pullaa ja keksiä, voivoi. Kyllä kunnon emännän kuuluisi jaksaa.."

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni anoppi uskoo täysin sanontaan, että kahvipöydässä on oltava seitsemää sorttia. Hän aloittaa kamalan marttyyrimaisen valituksen, jos ei ole vähintään seitsemää eri lajia pöydässä.

"No niin, ei taida sukulaiset merkata mitään, kun ei ole voitu edes kahvipöytään panostaa! Ei näytä olevan kuin pullaa ja keksiä, voivoi. Kyllä kunnon emännän kuuluisi jaksaa.."

Voi luoja. pitäisi olla seitsemää sorttia, ja sitten maistetaan korkeintaan kahta tarjolla olevaa vaihtoehtoa. Ehkä jossain isommissa pirskeissä joo, mutta ei nyt ihan tavallisella kahvittelulla tarvitse ihan noin paljoa 

Anoppi kuoli kymmenen vuotta sitten. Kyllä se oli vapauttavaa.

Hän ylikäveli ihan kaikessa. Jos ja kun sanoin että lempivärini on sininen ja että sisustan sinisellä, hän vain tokaisi, että ei sinisellä voi sisustaa. Ruskea on ainoa sisustusväri. Sitten kantoi meille 15 vuotta ruskeaa sisustustavaraa.

Olin jo töissä kun hän lähetteli Hesarista leikkelemiään työpaikkailmoituksia. Kansakoulun käynyt, itse työtön ja minä maisteri, koulutusta vastaavassa työssä. Silti vain tiesi paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Anoppi kuoli kymmenen vuotta sitten. Kyllä se oli vapauttavaa.

Hän ylikäveli ihan kaikessa. Jos ja kun sanoin että lempivärini on sininen ja että sisustan sinisellä, hän vain tokaisi, että ei sinisellä voi sisustaa. Ruskea on ainoa sisustusväri. Sitten kantoi meille 15 vuotta ruskeaa sisustustavaraa.

Olin jo töissä kun hän lähetteli Hesarista leikkelemiään työpaikkailmoituksia. Kansakoulun käynyt, itse työtön ja minä maisteri, koulutusta vastaavassa työssä. Silti vain tiesi paremmin.

Voi mä niin ymmärrän tuon ruskea -fanituksen. Mun anopilla on ihan sama. Hän on vielä kovin innokas käsityöihminen, ja oli tehnyt meille keittiöön piiiiitkät tumman ruskeat matot. Ihan pyytämättä ja omasta tahdostaan tämmöiset meille teki. Mun ensimmäinen mielikuva niistä matoista oli, että jättiläiskissa käynyt vetämässä kakkaraitaa pitkin lattiaa. Sanomattakin selvää oli, että nämä yhtäkkiä ilmaantuneet kakkaraitamatot rullattiin ja vietiin takaisin tekijälleen. Siellä taas itkun kera yritettiin painostaa, että meidän on ihan pakko ne matot ottaa, kun hän ne vartavasten meille teki. Mies olisi jo heltynyt (koska ei halua loukata, ja kokee pääsevänsä helpommalla kun sanoo äidilleen aina joo joo). Minä sanoin ei, että jos haluaa tehdä meille matot, niin sitten siitä keskustellaan etukäteen, eikä tehdä sellaisia, jotka on hänelle mieluisat, vaan sellaiset, jotka miellyttävät talon vakituisia asukkaita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppini ei ole ihan niin rajaton, kuin täällä kuvatut, mutta hänellä on erikoinen tapa, ettei usko MITÄÄN, mitä minä sanon. Tavallaan se on todella rasittavaa, kun on aivan sama, mitä sanon, kun anoppi ei kuitenkaan usko, mutta tavallaan se on myös ihan uskomattoman koomista, kun hän vänkää pienimmästäkin asiasta vastaan. Muun muassa kertoessani lapsemme olevan kipeä, hän väitti kiven kovaa, että ei ole. Olimme samalla viikolla käyneet lapsen kanssa myös lääkärissä. Tullessaan kylään meille, hän kysyi olenko juuri siivonnut. Vastasin, että siivosin edellisenä päivänä johon hän väitti vastaan, että varmasti olen tänään siivonnut, kun hän haistaa pesuaineen. Ollessani raskaana vänkäsi vastaan kaikesta mitä söin, joko ruoka-aineita ei tarvinnut hänen mielestään välttää tai sitten jo pelkkä ruuan haistaminen oli vauvalle vaaraksi. Hänen mielipiteensä oli aina päinvastainen, kuin mitä minä sanoin. Sanoin antaneeni koiralleni aamulla ruuan, hän väitti, että en ole antanut. Siis tällaista ihan naurettavaa eipäs juupas vääntämistä ja todellakin jos minä sanon, että ulkona paistaa aurinko niin anoppi kiihkeänä heti vänkäämässä, ettei ole aurinkoa näkynyt moneen viikkoon. En ole vielä keksinyt, että mikä tällaisen touhun idea on tai että tekeekö muillekin sitä, koska ainakaan miehelleni ei vänkää vaikka tämä vain toistaisi minun puheeni.

Tuttua.

Minun lapsellani ei ole astmaa. Eikä toisella refluksia. Eivät ole allergisia niille aineille joita väitän eikä toisra ole siedätetty. Eikä he kasva sillä kasvukäyrällä kuin sanon.

Meillä anoppi ei uskonut, että kissa oli raapaissut lasta poskeen. Muuten oli vaan kompuroinut, vaikka selkeästi oli kynnen jäljet poskessa. Molemmilla lapsilla on tullut vatsa- ja iho-ongelmia sekä maidosta että viljoista. Tämäkään ei voi olla totta, koska puuro on perusruoka ja hänen suvussa _kenelläkään_ ei ole ollut vastaavaa. Mitä nyt lasteni tädillä, joka sattuu olemaan anopin tytär.

Oikeasti todella turhauttavaa, kun toinen ihan periaatteesta eri mieltä, kaikesta. Ihan järjetön tarve olla aina oikeassa. Myös se on totta, että mulla on aina rumat verhot ja matto väärässä paikassa, koska anoppi on sitä mieltä.

Appiukko oli samanlainen.

Väitti vastaan ihan kaikkeen mitä sanoin. En koskaan ymmärtänyt miksi teki niin.

Muiden ihmisten kanssa osasi keskustella asiallisesti.

Paras tilanne oli se kun kerroin olevani jostain samaa mieltä apen kanssa. Appi ilmoitti mielupiteen, ja sanoin olevani samaa mieltä. Appi alkoi välittömästi väittämään vastaan ja lyttäsi oman mielipiteensä, vain koska olin ollut samaa mieltä hänen kanssaan 🙄😆

En ymmärrä miksi näiden tän päivän 70+ ikäisten pitää olla tuollaisia vänkääjiä ja ilkimyksiä. Jos sanot oman mielipiteesi ja kehtaat vieläpä mennä perustelemaan sen niin vänkääjä vanhempi vänkää vastaan ja ilmoittaa että "kun sinun kanssasi ei voi mistään keskustella" - öö siis ei voi keskustella kun en vaihda mielipidettäni vänkääjän mielipiteeseen. No vierailut onkin sitten monesti sitä että "hyvää päivää kirvesvartta" tyylisiä. Eli rasittavia piinapenkki kyläilyjä joista mahdollisimman nopeasti haluaa pois kun koskaan ei tiedä mistä se aloittaa sen vänkäämisen.