Lue keskustelun säännöt.
Kamalat anopit - kertokaa kokemuksia!
21.10.2016 |
En voi olla ainoa, josta anoppi ei vaan pidä; ensimmäisen vuoden aikana ei ollut mitään ongelmia, kunnes eräänä päivänä haukkui minut pystyyn, ulkonäköä myöten ja kun en sen episodin jälkeen ollut kovin puhelias enää anopin lähettyvillä, hän totesi, että minulla on mielenterveysongelmia ja epäili, että käytän huumeita. Ok...ikinä en ole huumeisiin koskenut.
Kertokaas 😊
Kommentit (651)
Entinen anoppi oli aivan kaamea. Ei tykännyt musta, puhui paskaa kaikille ja varasteli tavaraa joita antoi sitten toiselle miniälleen. Oli kiva yllätys löytää miniältä mun mekko jota varten olin säästänyt! Teki myös sitä että kutsui perheemme aina kylään ja tarjosi muille kahvia ym, mutta minulle ei :D sitten kun erottiin, mies petti mua niin tää anoppi oli heti mielinkielin mua kohtaan ja aneli mua ottaan mies takaisin koska "on tuo uusi nainen niin kamalan tyhmä ja sinä olit ihana" just, ei toiminut kyllä. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppini ei voi koskaan kysyä suoraan mitään. Hän on mielestään hieno ihminen, jota ei lankea uteliaisuuden syntiin. Niinpä hän kyselee meiltä mieheni veljen perheen asioita ja ilmeisesti heiltä meidän perheen kuulumisia.
Vierailija kirjoitti:
Tapasin vuosi sitten miehen, jonka ex-tyttöystävä oli päättänyt suhteen, kun oli ollut anopin kanssa jotain ongelmia. Mies ei tuolloin avannut asiaa sen tarkemmin. Itse kun päädyin tapaamaan tätä anoppia ensimmäistä kertaa, niin en yhtään ihmetellyt tuon exän valintaa. Nyt mietin valitettavasti itse samaa ratkaisua.
Meillä ollut ero hyvin lähellä, syynä anoppi.
Oikeasti, millainen sekopää täytyy olla, että puuttuu aikuisen lapsensa kotielämään siinä määrin, että aiheuttaa vakavia ongelmia parisuhteeseen?
Olipa ihanaa löytää tämä ketju, sillä olen viime aikoina ruvennut pohtimaan suhdettani miesystäväni äitiin. Virallisesta anopista ei ole kyse, koska emme ole miesystäväni kanssa naimisissa.
Olemme seurustelleet miehini kanssa nyt 2,5 vuotta, enkä ole koskaan tavannut mieheni äitiä. "Anoppi" päätti, että minä olen aiheuttanut mieheni ja hänen exänsä eron ja olen pahin mahdollinen kodinrikkojah*ora. Olemme tavanneet mieheni kanssa reilu vuosi hänen eronsa jälkeen. Tämä fakta ei muuta mitään, anoppi seisoo päätöksensä takana.
Alkuunsa tämä ei häirinnyt minua mitenkään, aloitimme muutenkin seurustelun todella hitaasti. Meidän ei ole tarkoitus hankkia yhteisiä lapsia, joten anopista ei ole tulossa mummoa, jota on mentävä tapaamaan. Ajattelin, että anoppi on järkyttynyt miehen ensimmäisen liiton kariutumisesta ja haluaa sen takia purkaa pahanmielensä johonkin (minuun). Hyväksyin tämän, mutta nyt olen alkanut pohtia, että olisikohan aikaa mennyt jo tarpeeksi?
Kurjinta tässä on se, että mieheni välit äitiinsä ovat viilenneet tämän tapauksen johdosta. Miehellä on aiemmasta liitosta kaksi lasta, eivätkä lapsetkaan halua tavata mummoa joka puhuu aina minusta pahaa. Huvittavinta tässä puolestaan on se, että anoppi oli inhonnut ensimmäistä miniäänsä ja kertonut kyllä tarkkaan näkemyksensä "kunnon naisesta". Minä olen melkolailla anopin ihanteiden mukainen, mutta silti hän inhoaa minua :D
Annoimme anopille vara-avaimen pahojen migreenikohtausteni takia. Sitten meillä alkoivat tavarat vaihtaa paikkaa ja asunnossa haisi tupakka, luulin jo että meillä kummittelee kunnes kerran mies tuli kipeänä töistä kotiin kesken päivän ja löysi äitinsä järjestelemästä kirjahyllyä tupakka suussa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi aviomiestä ennenaikaisen hautaan ( sydäri ja itsemurha) natkuttanut pirttihirmu, joka tupakoi sisällä eikä näe tässä mitään pahaa, sillä onhan niin ennenkin tehty ! Ei huvita mennä kylään saati jättää lapsia hoitoon, sillä pieni kaksio lemuaa kuin junan tupakkakopit ysärillä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki te, jotka ruikutatte, että anoppi käy nuuskimassa kotonanne, kun olette itse töissä: miksi helkutissa olette antaneet avaimen anopille? Ei tulisi pieneen mieleenikään!
Meillä oli vara-avaimen, kun melkein naapurissa asuu. Pyydetty joskus kastelemaan kukkia ja ruokkimaan kissaa kun ollaan oltu reissussa. Jäi kiinni nuuskimisesta -> avain pois. Väitti toki, että syytön on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Annoimme anopille vara-avaimen pahojen migreenikohtausteni takia. Sitten meillä alkoivat tavarat vaihtaa paikkaa ja asunnossa haisi tupakka, luulin jo että meillä kummittelee kunnes kerran mies tuli kipeänä töistä kotiin kesken päivän ja löysi äitinsä järjestelemästä kirjahyllyä tupakka suussa!
Hyi hitto.
Mun kotona 80-luvulla tupakointiin sisällä. Muistan vieläkin sen kauhean hajun. Se hyvä puoli siinä oli, että inhotti se haju niin kovaa, ettei itse ole alkanut tupakoida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapasin vuosi sitten miehen, jonka ex-tyttöystävä oli päättänyt suhteen, kun oli ollut anopin kanssa jotain ongelmia. Mies ei tuolloin avannut asiaa sen tarkemmin. Itse kun päädyin tapaamaan tätä anoppia ensimmäistä kertaa, niin en yhtään ihmetellyt tuon exän valintaa. Nyt mietin valitettavasti itse samaa ratkaisua.
Meillä ollut ero hyvin lähellä, syynä anoppi.
Oikeasti, millainen sekopää täytyy olla, että puuttuu aikuisen lapsensa kotielämään siinä määrin, että aiheuttaa vakavia ongelmia parisuhteeseen?
Äiti kohtelee syntipukkilapsen puolisoa, kuten syntipukkia. Kultalapsen puolisoa kultaisesti, vaikka hän olisi luusereista luuserein. Äiti ei kunnioita lapsen puolison rajoja ja yksityisyyttä (ja kotia), ellei ole kunnioittanut lapsensakaan. Käytös pitää laittaa täysin katkolle ja anopin on syytä lukea kirjallisuutta liittyen persoonallisuushäiriöön ja vallankäyttöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppini on kovin juoruinen. Saattaa selittää jostain mulle tuntemattomien ihmisten sairauksista, risusavotoista, talousongelmista. Jos joku on joskus onnistunut tai onni potkaissut, niin sitä kateuden määrää ei pysty käsittää. Ja jos nyt raaputtanut 100€ ässäarvasta tai saanut paremman työpaikan, niin heti tämä toinen "luulee itsestään liikoja". Muuten ehkä naurattaisi, mutta anopista huokuva ilkeys ja pahansuopuus on aivan järkyttävää..
Ja tosiaan, mitään ei voi hänelle kertoa. Ihan kaikki asiat kerrotaan eteenpäin. Kerran lähikaupassa jutusteli tyttärensä masennuksesta kovaan ääneen jonkun tuttavan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
TEK3456 kirjoitti:
Ensitapaamisella ei suostunut kättelemään, vaikka ojensi käteni, kommentoi vain ihmetellen ulkonäköäni.
Soitteli pojalleen joka päivä ja tivasi mm. seksielämästämme.
Käydessään vierailulla avasi ilman lupaa kaikki kaapit makuuhuoneesta keittiöön ja etsimällä etsi huomautettavaa esim. siisteydestä (olen aina pitänyt kodin siistinä).
Samaan aikaa painosti tekemään lapsenlapsia, en tajua miksi kun selvästi vihasi minua?
Eron jälkeen mies laittoi parin vuoden päästä sähköpostia jossa pyysi anteeksi ja kertoi tajunneensa vasta myöhemmin, miten äitinsä tossun alla oli. Olin miehen ensimmäinen vakava suhde, vaikka hän oli silloin jo reippaasti yli kaksikymppinen, minä 18.
Nykyisellä miehellä ei ole vanhempia, aaaaah <3
Miksi kukaan tivaisi lapseltaan tämän seksielämästä? Hulluja on monenlaisia...
Mitä anoppi ajattelisi, jos poikansa soittelisi äidilleen tivaten tämän seksielämää. Leimaisi poikansa varmaan seksuaaliongelmaiseksi. Anoppini uteli minulta sukuni omaisuudesta, minun ja poikansa pankkitilien saldoista, palkoista jne. Entä jos minä olisi sellaista tehnyt anopille, olisinko rahan perässä juokseva hentukka, josta anoppi juoruaa ilkeästi koko suvulle. Kyllä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku tästä ketjusta itsensä tunnistanut anoppi tosiaan meni avaamaan oman ketjun miniöiden haukkumiselle :'D
Parempi silti niin, ettei tarvitse täällä perustella miksi anopilla on täysi oikeus penkoa toisen kotia, haukkua ulkonäköä ja epäillä lasten isyyttä. Koska hyväähän ne anopit aina vaan tarkottaa.
Mun anoppi ei tunnistaisi itseään mun kuvauksesta, koska on omasta mielestään tosi ihana ja avulias ihminen. Jopa niin avulias, että keksii päässään, että tuo nyt tarvitsee apua, ja menee auttamaan vastusteluista huolimatta. Jos kieltäytyy avusta, niin sitten on vain ilkeä ja kiittämätön, ja tämä klassinen "mikään ei kelpaa".
Tämä varmasti pitää paikkansa, moni anoppi ei tajua käyttäytyvänsä niin että miniä pahoittaa mielensä.
Luulee aidosti olevansa avuksi jne.
Mutta sama pätee miniöihin, eivät läheskään aina tajua olevansa aika itsekeskeisiä ja ymmärtämättömiä ja pahoittavat anoppinsa ja ehkä myös äitinsä mielen.
Onko se sitten jotenkin sallitumpaa?
Niin, ehkä vanhemman ihmisen pitäisi tajuta enemmän ja ymmärtää sekin että nuoren perheen on irtauduttava vanhemmistaan.
On helppo ajatella lasten ollessa pieniä että minä ainakin päästän irti lapsistani kun ne kasvavat, kun on vapaa-ajasta pulaa ja toivoisi saavansa enemmän omaa aikaa . Vaan tosipaikan tullen se ei aina olekaan niin helppoa.
Ei ole helppoa vanheta ja luopua mutta miniöiden pitäisi myös ymmärtää että sama käy heille eivätkä he tiedä kuinka helppoa tai vaikeaa se tulee olemaan heille aikanaan.
Ja tähän se että puhun nyt kutakuinkin normaaleista ihmisistä , mielenterveyspotilaiden kanssa on omat vaikeutensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapasin vuosi sitten miehen, jonka ex-tyttöystävä oli päättänyt suhteen, kun oli ollut anopin kanssa jotain ongelmia. Mies ei tuolloin avannut asiaa sen tarkemmin. Itse kun päädyin tapaamaan tätä anoppia ensimmäistä kertaa, niin en yhtään ihmetellyt tuon exän valintaa. Nyt mietin valitettavasti itse samaa ratkaisua.
Meillä ollut ero hyvin lähellä, syynä anoppi.
Oikeasti, millainen sekopää täytyy olla, että puuttuu aikuisen lapsensa kotielämään siinä määrin, että aiheuttaa vakavia ongelmia parisuhteeseen?
Äiti kohtelee syntipukkilapsen puolisoa, kuten syntipukkia. Kultalapsen puolisoa kultaisesti, vaikka hän olisi luusereista luuserein. Äiti ei kunnioita lapsen puolison rajoja ja yksityisyyttä (ja kotia), ellei ole kunnioittanut lapsensakaan. Käytös pitää laittaa täysin katkolle ja anopin on syytä lukea kirjallisuutta liittyen persoonallisuushäiriöön ja vallankäyttöön.
Kyllä mun narsistinen anoppi entisenä mielenterveyshoitajana tietää, mikä hän on. Uskoisin, että uravalintansa on tehnyt sillä perusteella, että oppii uusia niksejä manipuloida muita. Ja kieltämättä taitava on.
Selvitty on sillä, että välit ovat viimeiset pari vuotta olleet jäähyllä. Ikävä ei ole ollut, ja hyvin ollaan perheenä selvitty, vaikka anoppi edelleen selittää koko kylälle + suvulle, kuinka kovin usein häntä tarvitaan lapsia vahtimaan jne. Todellisuudessa anoppi ei hoida lapsiani. Ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten ei valittamista, mutta joka viikonloppuvapaa pitäisi olla anoppilassa (jos ei olla mun vanhemmilla tai jossakin reissussa).
Olisi ihanaa saada olla joskus vaan kotona koko viikonloppu miehen kanssa. Mulla kun ei vuorotyöläisenä ole joka viikonloppu vapaata ja mies taas on päivätyössä, niin viikonloput olis sitä yhteistä aikaa. Jos ei siis jouduttaisi olemaan anoppilassa.
Viimeksi vain käväistiin perjantai-iltana, niin anoppi vaikutti tosi pettyneeltä. Olisi halunnut, että ollaan jälleen koko viikonloppu yötä.
Toinen ääripää, ettei pääse ollenkaan käymään anoppilassa. Koska anopilla on muita vieraita. Ehkä anoppi vielä muistaa poikansa saatuaan joulukortin.
Kerro minulle mikä on sopiva määrä?
Ja saako/ pitääkö kutsua käymään vai mieluummin odottaa että oma lapsi kumppaneineen itse ilmoittautuu?
Entä jos heidän ilmoittautuessaan kylään on jo tulossa muita vieraita? Pitääkö ne perua vai voiko olla yhtäaikaa vai siirretäänkö lapsen ja kumppanin tulo toiseen kertaan?
Anoppi ei ole ajatusten lukija.
Kun ei haluaisi tunkea eikä olla vaativa mutta toisaalta ei myöskään olla kylmän tuntuinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku tästä ketjusta itsensä tunnistanut anoppi tosiaan meni avaamaan oman ketjun miniöiden haukkumiselle :'D
Parempi silti niin, ettei tarvitse täällä perustella miksi anopilla on täysi oikeus penkoa toisen kotia, haukkua ulkonäköä ja epäillä lasten isyyttä. Koska hyväähän ne anopit aina vaan tarkottaa.
Mun anoppi ei tunnistaisi itseään mun kuvauksesta, koska on omasta mielestään tosi ihana ja avulias ihminen. Jopa niin avulias, että keksii päässään, että tuo nyt tarvitsee apua, ja menee auttamaan vastusteluista huolimatta. Jos kieltäytyy avusta, niin sitten on vain ilkeä ja kiittämätön, ja tämä klassinen "mikään ei kelpaa".
Tämä varmasti pitää paikkansa, moni anoppi ei tajua käyttäytyvänsä niin että miniä pahoittaa mielensä.
Luulee aidosti olevansa avuksi jne.Mutta sama pätee miniöihin, eivät läheskään aina tajua olevansa aika itsekeskeisiä ja ymmärtämättömiä ja pahoittavat anoppinsa ja ehkä myös äitinsä mielen.
Onko se sitten jotenkin sallitumpaa?
Niin, ehkä vanhemman ihmisen pitäisi tajuta enemmän ja ymmärtää sekin että nuoren perheen on irtauduttava vanhemmistaan.On helppo ajatella lasten ollessa pieniä että minä ainakin päästän irti lapsistani kun ne kasvavat, kun on vapaa-ajasta pulaa ja toivoisi saavansa enemmän omaa aikaa . Vaan tosipaikan tullen se ei aina olekaan niin helppoa.
Ei ole helppoa vanheta ja luopua mutta miniöiden pitäisi myös ymmärtää että sama käy heille eivätkä he tiedä kuinka helppoa tai vaikeaa se tulee olemaan heille aikanaan.Ja tähän se että puhun nyt kutakuinkin normaaleista ihmisistä , mielenterveyspotilaiden kanssa on omat vaikeutensa.
Onko itsekeskeistä sisustaa kotinsa miten haluaa? Entä onko itsekeskeistä pitää kaapissa piilossa henkilökohtaisia papereita? Onko itsekeskeistä arvostaa itseään ja perhettään niin, ettei siedä ala-arvoista nimittelyä, vähättelyä, syrjintää ja mustamaalausta? Miksi nuoren perheen pitäisi irtautua vanhemmista, tai päinvastoin? Ei irtautua pidä vaan pitää yllä terveitä ihmissuhteita, toisen rajoja ja ihmisyyttä kunnioittaen. Eikä siihen tarvita kumarruksia, vaan lähinnä hyviä käytöstapoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku tästä ketjusta itsensä tunnistanut anoppi tosiaan meni avaamaan oman ketjun miniöiden haukkumiselle :'D
Parempi silti niin, ettei tarvitse täällä perustella miksi anopilla on täysi oikeus penkoa toisen kotia, haukkua ulkonäköä ja epäillä lasten isyyttä. Koska hyväähän ne anopit aina vaan tarkottaa.
Mun anoppi ei tunnistaisi itseään mun kuvauksesta, koska on omasta mielestään tosi ihana ja avulias ihminen. Jopa niin avulias, että keksii päässään, että tuo nyt tarvitsee apua, ja menee auttamaan vastusteluista huolimatta. Jos kieltäytyy avusta, niin sitten on vain ilkeä ja kiittämätön, ja tämä klassinen "mikään ei kelpaa".
Tämä varmasti pitää paikkansa, moni anoppi ei tajua käyttäytyvänsä niin että miniä pahoittaa mielensä.
Luulee aidosti olevansa avuksi jne.Mutta sama pätee miniöihin, eivät läheskään aina tajua olevansa aika itsekeskeisiä ja ymmärtämättömiä ja pahoittavat anoppinsa ja ehkä myös äitinsä mielen.
Onko se sitten jotenkin sallitumpaa?
Niin, ehkä vanhemman ihmisen pitäisi tajuta enemmän ja ymmärtää sekin että nuoren perheen on irtauduttava vanhemmistaan.On helppo ajatella lasten ollessa pieniä että minä ainakin päästän irti lapsistani kun ne kasvavat, kun on vapaa-ajasta pulaa ja toivoisi saavansa enemmän omaa aikaa . Vaan tosipaikan tullen se ei aina olekaan niin helppoa.
Ei ole helppoa vanheta ja luopua mutta miniöiden pitäisi myös ymmärtää että sama käy heille eivätkä he tiedä kuinka helppoa tai vaikeaa se tulee olemaan heille aikanaan.Ja tähän se että puhun nyt kutakuinkin normaaleista ihmisistä , mielenterveyspotilaiden kanssa on omat vaikeutensa.
Niin. Minä en ole ikinä ottanut mitään kantaa äitini enkä anoppini sisustuksiin. En sijaan molemmat ovat ottaneet toistuvasti kantaa minun sisustuksiini ja tuoneet meille tavaraa pyytämättä. Äitini jopa siirrellyt ja järjestellyt omin luvin. Anoppi taas kailottanut koko suvulleen, jos jokin on niin, ettei ”hän ymmärrä”. Ja se ymmärrys on tosi suppea.
En myöskään ole pyytänyt lastenhoitoneuvoja, enkä lastenhoitoapua, en kommentteja lasteni ulkonäöstä tai kehityksestä. Silti niitä tulee koko ajan.
En koskaan mene kutsumatta kummankaan luo. Sen sijaan molemmat ”sattuvat kulkemaan oh”. Anoppikin aamuseiskalta 400 kilsan päästä...
Tätä tää on koko ajan. Ja sitten se loppuaika ihmettelen, mistä ihmeestä äitini naapureille on syntynyt käsitys, että lapseni on suunnilleen huostaanotettu mummolaan, kun olen niin huono äiti ja miksi anopilla on ihan eri kriteerit minulle kuin minua vanhemmille kälyille. Joita minun oletetaan yksipuolisesti auttavan koko ajan, mm majoittamalla kotiini epämääräisiä Helsingissä lomailijoita ja tekemällä ilmaiseksi töitä kälyn firmalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten ei valittamista, mutta joka viikonloppuvapaa pitäisi olla anoppilassa (jos ei olla mun vanhemmilla tai jossakin reissussa).
Olisi ihanaa saada olla joskus vaan kotona koko viikonloppu miehen kanssa. Mulla kun ei vuorotyöläisenä ole joka viikonloppu vapaata ja mies taas on päivätyössä, niin viikonloput olis sitä yhteistä aikaa. Jos ei siis jouduttaisi olemaan anoppilassa.
Viimeksi vain käväistiin perjantai-iltana, niin anoppi vaikutti tosi pettyneeltä. Olisi halunnut, että ollaan jälleen koko viikonloppu yötä.
Toinen ääripää, ettei pääse ollenkaan käymään anoppilassa. Koska anopilla on muita vieraita. Ehkä anoppi vielä muistaa poikansa saatuaan joulukortin.
Kerro minulle mikä on sopiva määrä?
Ja saako/ pitääkö kutsua käymään vai mieluummin odottaa että oma lapsi kumppaneineen itse ilmoittautuu?
Entä jos heidän ilmoittautuessaan kylään on jo tulossa muita vieraita? Pitääkö ne perua vai voiko olla yhtäaikaa vai siirretäänkö lapsen ja kumppanin tulo toiseen kertaan?Anoppi ei ole ajatusten lukija.
Kun ei haluaisi tunkea eikä olla vaativa mutta toisaalta ei myöskään olla kylmän tuntuinen.
Eikö tapaamiset onnistu sopimalla omaa elämää hukkaamatta? Sopimiseen on keinoja: puhelinsoitto, tekstiviesti, sähköposti, faxi, kirje, puhuminen, savumerkit....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku tästä ketjusta itsensä tunnistanut anoppi tosiaan meni avaamaan oman ketjun miniöiden haukkumiselle :'D
Parempi silti niin, ettei tarvitse täällä perustella miksi anopilla on täysi oikeus penkoa toisen kotia, haukkua ulkonäköä ja epäillä lasten isyyttä. Koska hyväähän ne anopit aina vaan tarkottaa.
Mun anoppi ei tunnistaisi itseään mun kuvauksesta, koska on omasta mielestään tosi ihana ja avulias ihminen. Jopa niin avulias, että keksii päässään, että tuo nyt tarvitsee apua, ja menee auttamaan vastusteluista huolimatta. Jos kieltäytyy avusta, niin sitten on vain ilkeä ja kiittämätön, ja tämä klassinen "mikään ei kelpaa".
Tämä varmasti pitää paikkansa, moni anoppi ei tajua käyttäytyvänsä niin että miniä pahoittaa mielensä.
Luulee aidosti olevansa avuksi jne.Mutta sama pätee miniöihin, eivät läheskään aina tajua olevansa aika itsekeskeisiä ja ymmärtämättömiä ja pahoittavat anoppinsa ja ehkä myös äitinsä mielen.
Onko se sitten jotenkin sallitumpaa?
Niin, ehkä vanhemman ihmisen pitäisi tajuta enemmän ja ymmärtää sekin että nuoren perheen on irtauduttava vanhemmistaan.On helppo ajatella lasten ollessa pieniä että minä ainakin päästän irti lapsistani kun ne kasvavat, kun on vapaa-ajasta pulaa ja toivoisi saavansa enemmän omaa aikaa . Vaan tosipaikan tullen se ei aina olekaan niin helppoa.
Ei ole helppoa vanheta ja luopua mutta miniöiden pitäisi myös ymmärtää että sama käy heille eivätkä he tiedä kuinka helppoa tai vaikeaa se tulee olemaan heille aikanaan.Ja tähän se että puhun nyt kutakuinkin normaaleista ihmisistä , mielenterveyspotilaiden kanssa on omat vaikeutensa.
Kyllä mä voisin jutella päätöksistäni esim lastenkasvatuksessa, ellei vastapuoli tekisi jo kättelyssä selväksi, että mä olen väärässä ja tyhmä. Esim sormiruokailu tuomittiin, sehän on vain merkki siitä, että äiti on liian laiska syöttämään lasta. Ensimmäinen kiinteä ruoka ei ollut peruna, erikoisuutta tavoittelin valitsemalla kesäkurpitsan. Suomalaiset on nääs vuosiTUHANNET aloittaneet kiinteät perunalla. Liikaa juhlitaan joulua, pääsiäistä jne, vappunakin on ilmapalloja ja serpentiiniä! Anopilla ei juuri koristeita näy, joten mun tapa on väärin. Anoppi myös muistaa haukkua mun kodin siivousta. Meillä 2 pientä lasta, ja leluja on liikaakin. Epäjärjestystä siis on. Mutta meillä ei ole likaista. Anoppilassa lattialla seilaa koirankarvalauttoja ja pölyisiä hämähäkinverkkoja roikkuu katosta.
En ole täydellinen. Kaukana siitä. Mutta anopin kanssa aion säilyttää nykytilan. Tämä sopii mulle. Enempi kanssakäynti sairastuttaa minut henkisesti. Sietokykyni tuon ihmisen kohdalta on loppu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku tästä ketjusta itsensä tunnistanut anoppi tosiaan meni avaamaan oman ketjun miniöiden haukkumiselle :'D
Parempi silti niin, ettei tarvitse täällä perustella miksi anopilla on täysi oikeus penkoa toisen kotia, haukkua ulkonäköä ja epäillä lasten isyyttä. Koska hyväähän ne anopit aina vaan tarkottaa.
Mun anoppi ei tunnistaisi itseään mun kuvauksesta, koska on omasta mielestään tosi ihana ja avulias ihminen. Jopa niin avulias, että keksii päässään, että tuo nyt tarvitsee apua, ja menee auttamaan vastusteluista huolimatta. Jos kieltäytyy avusta, niin sitten on vain ilkeä ja kiittämätön, ja tämä klassinen "mikään ei kelpaa".
Tämä varmasti pitää paikkansa, moni anoppi ei tajua käyttäytyvänsä niin että miniä pahoittaa mielensä.
Luulee aidosti olevansa avuksi jne.Mutta sama pätee miniöihin, eivät läheskään aina tajua olevansa aika itsekeskeisiä ja ymmärtämättömiä ja pahoittavat anoppinsa ja ehkä myös äitinsä mielen.
Onko se sitten jotenkin sallitumpaa?
Niin, ehkä vanhemman ihmisen pitäisi tajuta enemmän ja ymmärtää sekin että nuoren perheen on irtauduttava vanhemmistaan.On helppo ajatella lasten ollessa pieniä että minä ainakin päästän irti lapsistani kun ne kasvavat, kun on vapaa-ajasta pulaa ja toivoisi saavansa enemmän omaa aikaa . Vaan tosipaikan tullen se ei aina olekaan niin helppoa.
Ei ole helppoa vanheta ja luopua mutta miniöiden pitäisi myös ymmärtää että sama käy heille eivätkä he tiedä kuinka helppoa tai vaikeaa se tulee olemaan heille aikanaan.Ja tähän se että puhun nyt kutakuinkin normaaleista ihmisistä , mielenterveyspotilaiden kanssa on omat vaikeutensa.
Niin. Minä en ole ikinä ottanut mitään kantaa äitini enkä anoppini sisustuksiin. En sijaan molemmat ovat ottaneet toistuvasti kantaa minun sisustuksiini ja tuoneet meille tavaraa pyytämättä. Äitini jopa siirrellyt ja järjestellyt omin luvin. Anoppi taas kailottanut koko suvulleen, jos jokin on niin, ettei ”hän ymmärrä”. Ja se ymmärrys on tosi suppea.
En myöskään ole pyytänyt lastenhoitoneuvoja, enkä lastenhoitoapua, en kommentteja lasteni ulkonäöstä tai kehityksestä. Silti niitä tulee koko ajan.
En koskaan mene kutsumatta kummankaan luo. Sen sijaan molemmat ”sattuvat kulkemaan oh”. Anoppikin aamuseiskalta 400 kilsan päästä...
Tätä tää on koko ajan. Ja sitten se loppuaika ihmettelen, mistä ihmeestä äitini naapureille on syntynyt käsitys, että lapseni on suunnilleen huostaanotettu mummolaan, kun olen niin huono äiti ja miksi anopilla on ihan eri kriteerit minulle kuin minua vanhemmille kälyille. Joita minun oletetaan yksipuolisesti auttavan koko ajan, mm majoittamalla kotiini epämääräisiä Helsingissä lomailijoita ja tekemällä ilmaiseksi töitä kälyn firmalle.
Ei tuollaista jaksa, vai jaksatteko? Miksi? Me luovutimme automaattipalvelun ja jäteämpärin roolin pois, kun muuta merkitystä meillä ei ollut anopille ja kätyreilleen.
Kaikki te, jotka ruikutatte, että anoppi käy nuuskimassa kotonanne, kun olette itse töissä: miksi helkutissa olette antaneet avaimen anopille? Ei tulisi pieneen mieleenikään!