Lue keskustelun säännöt.
Koulussa on yks tyyppi joka lyöttäytyy seuraan. Ei sano ikinä paljon mitään. Mitä voimme tehdä?
16.10.2016 |
Istuu usein samassa pöydässä kavereitteni kanssa, kuuntelee meidän juttuja ja hymyilee silloin kun on jotain hauskaa. Tai itseasiassa, hymyilee koko ajan. :O
Eipä meitä haittaa se jos hän haluaa meihin tutustua, mutta kun hän ei tee YHTÄÄN mitään sen jälkeen kun on päässyt liittymään porukkaan. Eikä hänelle paljon viitsi jutella kun on huono vastailemaan.
En haluaisi olla ilkeä mutta hermo menee! Mitä voin tehdä?
Kommentit (51)
Harmittaa jopa nelikymppisenäkin kun en sille yksinäiselle mennyt kaveriksi. Ei mullakaan mitään sen ihmeempää asiaa ollut, kuhan pyörin mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät vain keksi puheenaiheita. Olen itse sellainen, olen ollut aina. Nuorena olin vielä hiljaisempi. Nyt ikää on jo yli 50 vuotta ja vieläkin on vaikea keksiä puhuttavaa. Ei vaan ole asiaa. Haluan silti kuulua joukkoon.
Input joukkoon on nolla, mutta silti siihen haluaa kuulua? Mahdoton yhtälö.
Minulla on tällainen työkaveri, joka ei puhu oma-aloitteisesti oikeastaan mitään. Oma-aloitteisia keskustelunavauksia hänellä on noin viiden vuoden aikana ehkä kaksi. Siis että itse aloittaa kahden kesken ollessamme keskustelun kysymällä tai kertomalla jotakin.
Äärettömän raskasta seuraa, kun pitää koko ajan olla itse "viihdyttämässä" tätä henkilöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät vain keksi puheenaiheita. Olen itse sellainen, olen ollut aina. Nuorena olin vielä hiljaisempi. Nyt ikää on jo yli 50 vuotta ja vieläkin on vaikea keksiä puhuttavaa. Ei vaan ole asiaa. Haluan silti kuulua joukkoon.
Input joukkoon on nolla, mutta silti siihen haluaa kuulua? Mahdoton yhtälö.
Minulla on tällainen työkaveri, joka ei puhu oma-aloitteisesti oikeastaan mitään. Oma-aloitteisia keskustelunavauksia hänellä on noin viiden vuoden aikana ehkä kaksi. Siis että itse aloittaa kahden kesken ollessamme keskustelun kysymällä tai kertomalla jotakin.
Äärettömän raskasta seuraa, kun pitää koko ajan olla itse "viihdyttämässä" tätä henkilöä.
Tota noin. Ei sun ole mikään pakko "viihdyttää" tätä henkilöä jutuillasi, ellei sulla ole joku pakonomainen tarve puhua. (jos on, hakeudu hoitoon) Voit kyllä olla hiljaa, ei tämä henkilö varmastikaan odota mitään - ehkä on tykännyt kuunnella sun juttuja, mutta ei varmasti pane pahakseen vaikka et sanoisi mitään.
Tai sitten voit nostaa kissan pöydälle ja koittaa kysyä, että onko sille ok että puhut tai et puhu, kumpi on parempi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät vain keksi puheenaiheita. Olen itse sellainen, olen ollut aina. Nuorena olin vielä hiljaisempi. Nyt ikää on jo yli 50 vuotta ja vieläkin on vaikea keksiä puhuttavaa. Ei vaan ole asiaa. Haluan silti kuulua joukkoon.
Input joukkoon on nolla, mutta silti siihen haluaa kuulua? Mahdoton yhtälö.
Minulla on tällainen työkaveri, joka ei puhu oma-aloitteisesti oikeastaan mitään. Oma-aloitteisia keskustelunavauksia hänellä on noin viiden vuoden aikana ehkä kaksi. Siis että itse aloittaa kahden kesken ollessamme keskustelun kysymällä tai kertomalla jotakin.
Äärettömän raskasta seuraa, kun pitää koko ajan olla itse "viihdyttämässä" tätä henkilöä.
Oletko varma että kyseinen henkilö edes tykkää sinun "viihdyttämisestäsi"? Ihan samalla tavalla hiljainen voi kokea sellaisen henkilön joka haluaa jatkuvasti puhua jostain, äärettömän raskaaksi seuraksi kuin sinä koet tuon hiljaisen henkilön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan mun yläasteelta. Siellä hiippaili kaikenlaisia ihmisiä, pääosin ihan kivoja.
tonttuli kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät vain keksi puheenaiheita. Olen itse sellainen, olen ollut aina. Nuorena olin vielä hiljaisempi. Nyt ikää on jo yli 50 vuotta ja vieläkin on vaikea keksiä puhuttavaa. Ei vaan ole asiaa. Haluan silti kuulua joukkoon.
Input joukkoon on nolla, mutta silti siihen haluaa kuulua? Mahdoton yhtälö.
Minulla on tällainen työkaveri, joka ei puhu oma-aloitteisesti oikeastaan mitään. Oma-aloitteisia keskustelunavauksia hänellä on noin viiden vuoden aikana ehkä kaksi. Siis että itse aloittaa kahden kesken ollessamme keskustelun kysymällä tai kertomalla jotakin.
Äärettömän raskasta seuraa, kun pitää koko ajan olla itse "viihdyttämässä" tätä henkilöä.
Tota noin. Ei sun ole mikään pakko "viihdyttää" tätä henkilöä jutuillasi, ellei sulla ole joku pakonomainen tarve puhua. (jos on, hakeudu hoitoon) Voit kyllä olla hiljaa, ei tämä henkilö varmastikaan odota mitään - ehkä on tykännyt kuunnella sun juttuja, mutta ei varmasti pane pahakseen vaikka et sanoisi mitään.
Tai sitten voit nostaa kissan pöydälle ja koittaa kysyä, että onko sille ok että puhut tai et puhu, kumpi on parempi?
Ei minulla ole pakonomaista tarvetta puhua, ei todellakaan. Olen itsekin pikemminkin introvertti, mutta osaan kyllä kommunikoida. Tämä henkilö ei ole ujo tai erakko, koska hakeutuu seuraan(i), mutta ei kommunikoi oma-aloitteisesti. Hänen kontribuutionsa seurassa oloon on siis lähestulkoon nolla. Ajattelen, että se on jonkinlaista itsekkyyttä tai laiskuutta. Hyväksikäyttää toisia omaksi "viihdykkeekseen". Creepy tyyppi.
Vuositolkulla hiiskumatonta hiljaisuutta, niinkö sen pitäisi sinun mielestäsi mennä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät vain keksi puheenaiheita. Olen itse sellainen, olen ollut aina. Nuorena olin vielä hiljaisempi. Nyt ikää on jo yli 50 vuotta ja vieläkin on vaikea keksiä puhuttavaa. Ei vaan ole asiaa. Haluan silti kuulua joukkoon.
Input joukkoon on nolla, mutta silti siihen haluaa kuulua? Mahdoton yhtälö.
Minulla on tällainen työkaveri, joka ei puhu oma-aloitteisesti oikeastaan mitään. Oma-aloitteisia keskustelunavauksia hänellä on noin viiden vuoden aikana ehkä kaksi. Siis että itse aloittaa kahden kesken ollessamme keskustelun kysymällä tai kertomalla jotakin.
Äärettömän raskasta seuraa, kun pitää koko ajan olla itse "viihdyttämässä" tätä henkilöä.
Oletko varma että kyseinen henkilö edes tykkää sinun "viihdyttämisestäsi"? Ihan samalla tavalla hiljainen voi kokea sellaisen henkilön joka haluaa jatkuvasti puhua jostain, äärettömän raskaaksi seuraksi kuin sinä koet tuon hiljaisen henkilön.
Hakeutuu seuraan(i) eikä puhu mitään. Hiljaako siinä sitten pitäisi koko ajan olla? Vuosi toisensa perään?
En ole itsekään kovin puhelias, joten siksi tämä "viihdyttäminen" tuntuu niin kovin raskaalta. Ikävänä seurauksena vuosien jälkeen on tietty se, etten välttämättä viitsi olla tämän henkilön kanssa kovin paljon tekemisissä.
Minun mielestäni hänen pitäisi ottaa myös vastuu normaalista kommunikoinnista eikä vain hyväksikäyttää muita omaksi viihdykkeekseen.
Ehkä hän on ujo ja kärsii sen lisäksi esim dysfasiasta tai aspergerista? Aika harmittomalta vaikuttaa kuitenkin, antakaa hänen hengailla kanssanne, mitä se haittaa? Kyselkää häneltä välillä kysymyksiä, mutta älkää tentatko. Kyllä ujotkin haluavat kavereita ja moni nauttii toisten tarinoista ja keskustelun kuuntelemisedta, vaikka ei osaa ottaa puhujan roolia itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asperher ja ujous ei kulje käsi kädessä.
Hmm...mikähän siinä on, että kotiväkivalta vetää nuoren hiljaiseksi. Mutta aikuisena on paljon helpompi puhua suhdeväkivallasta ja murtuneista kylkiluista, kiinnostuneita korvia kyllä riittää.