Lue keskustelun säännöt.
Koulussa on yks tyyppi joka lyöttäytyy seuraan. Ei sano ikinä paljon mitään. Mitä voimme tehdä?
16.10.2016 |
Istuu usein samassa pöydässä kavereitteni kanssa, kuuntelee meidän juttuja ja hymyilee silloin kun on jotain hauskaa. Tai itseasiassa, hymyilee koko ajan. :O
Eipä meitä haittaa se jos hän haluaa meihin tutustua, mutta kun hän ei tee YHTÄÄN mitään sen jälkeen kun on päässyt liittymään porukkaan. Eikä hänelle paljon viitsi jutella kun on huono vastailemaan.
En haluaisi olla ilkeä mutta hermo menee! Mitä voin tehdä?
Kommentit (51)
Ite yritin aina mennä mukaan lukiossa. Oon tosi ujo. Menin ja kyllä minut otettii mukaan kun kysyin saako istua, mutts heistä paistoi läpi että eiväy halua olla kanssani. Yritin olla mukana jutuissakin, mutta aina koulussa paritehtävien alkaessa jäin aina yksin. Ei minulla ollut kavereita, mutta halusin olla porukassa, välillä joku jutteli ja yritinkin jutella. Oli tosi vaikeaa sanoa ensimäinen sana, on välillä vieläkin. Lopulta en enää ollut tervetullut porukkaan. Menivät aina jonnekin luokkaan tai tupakkapaikalle yms etten löytäisi heitä ja valitsivat ruokalassa paikan, missä ei ollut ylimääräisiä paikkoja.
Olisin halunnut että on tuollaisia ihmisiä, jotka olisivat ottaneet minut porukkaansa edes kuunteliakseen :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku päivä saatat havahtua siihen, että tuo hiljainen tyyppi sanookin ne kauneimmat/lohduttavimmat sanat muiden vaietessa. Minulle kävi aikoinaan niin (ystävään tutustuminen vei vuosia, mutta olen hänestä hyvin onnellinen).
Hän on ns nurkkarunkkari. Haluaa vain seurata vierestä. Sellaisellekin voi olla käyttöä joskus.
Lukion toisella. Olette tosi nuoria. Vanhemmillakin on ongelmia oman ujoutensa takia. Itse olin ujo, etten isossa porukassa osanut suutani aukaistua. Muutaman vuoden hengailin porukassa ja sitten sain kuulla että voisin hankkia omiakin kavereita. Tuntui aika pahalta. No, en ole enää ollut tekemisissä tämän porukan kanssa ja ihan muita kavereita olen saanut. Se hiljainen voi olla ihan hyvä tyyppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi teidän pitäisi tehdä jotain?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun tyttö on just tuollainen hiljainen ryhmässä, mutta haluaa kuulua joukkoon kuitenkin. Ryhmän muut jäsenet viettävät vapaa-aikaa yhdessä, eikä tyttöäni siihen kutsuta. Se on ok, mutta uskoisin lapseni, 14v, kärsivän hurjasti jos ei saisi kuulua koulussa luokan porukkaan vaan jätettäisiin aivan yksin.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät vain keksi puheenaiheita. Olen itse sellainen, olen ollut aina. Nuorena olin vielä hiljaisempi. Nyt ikää on jo yli 50 vuotta ja vieläkin on vaikea keksiä puhuttavaa. Ei vaan ole asiaa. Haluan silti kuulua joukkoon.
Mutta olet tylsä silti eikä kukaan halua kutsua sua hauskanpitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alko kuumottamaan että puhut minusta. Oon aika hiljanen meidän kaveriporukassa ja hymyilen paljon :DD Olen ujo ja en vain keksi mitään järkevää puhuttavaa. Vastaaminenki on välillä vaikeeta, koska en tiedä kysytystä asiasta paljoa tai aihe ei kiinnosta minua mitenkään.
Sunlaiset ihmiset on niin rasittavia. Tulee itselle kiusallinen ja turhauttava olo kun itse haluis jutella jostain ja vuorovaikuttaa, mutta toinen vaan myhäilee oudon näköisenä eikä osaa vastata yksinkertaisiinkaan kysymyksiin! Siis kuka tollasten tylsimysten kanssa hengaa?
Älkää nyt ainakaan eristäkö häntä. Voit osoittaa hyväksyntää juttelemalla niitä näitä, vaikka toinen ei paljon puhuisikaan. Luultavasti kuuntelee mielellään ja mielessään yrittää rohkaistua puhumaan.
Oma poika oli vuoden tosi hiljainen yläasteella, mutta alkoi puhumaan kasiluokalla. Kertoi myöhemmin, että kiusattiin rankasti ala-asteella ja aina kun avasi suunsa esimerkiksi tunnilla, jutusta väännettiin typerää pilaa. Lopetti puhumasta siksi kokonaan ja vasta kun luokka vaihtui, alkoi pikku hiljaa uskoa että voi puhua ilman pilkkaamista. Kesti kokonaisen vuoden ennen kuin rohkaistui.
Toivon teidän ryhmältä malttia. Voitte omalla käytöksellänne muuttaa yhden ihmisen elämän pysyvästi - huonoon tai hyvään suuntaan. Toivon todellakin, että teillä on sydäntä pyrkiä jälkimmäiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuntuu aina kummalta. Yleensä ihmisten kanssa vuorovaikutetaan, annat jotakin itsestäsi ja saat toiselta jotakin takaisin. Ihminen, joka ei koskaan anna itsestään mitään, ihan syystä riippumatta, on kuin seinä. Et saa mielipidettä, et mitään tietoja toisen elämästä, toinen ei kannattele tai jatka juttua millään tavalla, et ns saa mitään muuta kuin kuoren. Tällaisen henkilön kanssa voi olla todella raskasta olla, tulee tunne kuin joku salakuuntelisi vieressä.
Myöskin tuollainen jatkuva suorien kysymysten tekeminen on pitkän päälle todella raskasta. Siinä se toinen joutuu tekemään kaiken työn ja juttelu voi olla kuin hammasta yrittäisi vetää. Ei keskustelun kuuluisi sellaista olla.
Olen pahoillani ujot ihmiset ja/tai introvertit. Yritän tässä vain avata millaiselta voi tuntua tällainen seura ja miksi tämä voi johtaa välttämiskäyttäytymiseen.
Kyllä on taas, TAAS, TAAS tätä samaa paskaa. Ekstrovertit vaatimassa että kaikkien pitää antaa itsestään ryhmään tai muuten on elämää suurempi tylsimys whatever. Kyllä on masentavaa porukkaa ja erittäin yksisilmäistä. Tämän takia en enää edes hakeudu ihmisten pariin koska asenteet ovat niin toisesta maailmasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on taas, TAAS, TAAS tätä samaa paskaa. Ekstrovertit vaatimassa että kaikkien pitää antaa itsestään ryhmään tai muuten on elämää suurempi tylsimys whatever. Kyllä on masentavaa porukkaa ja erittäin yksisilmäistä. Tämän takia en enää edes hakeudu ihmisten pariin koska asenteet ovat niin toisesta maailmasta.
Eli sinusta yhden ihmisen ei tarvitse antaa ryhmään yhtään mitään? Jos nyt siis puhutaan pitkästä aikavälistä, vuosista, ei mistään satunnaisesti kohtaamisesta?
Hei, on hyvä muistaa että oli hiljaisuuden takana mikä syy hyvänsä, johtuu se täysin siitä ihmisestä ja hänen asioistaan, ei mistään muusta! Eli että ei johdu kenestäkään muusta paikallaolijasta erityisesti tai että toisten toiminta jotenkin suoraan aiheuttaisi sitä. Minusta silloin on helpompi ajatella, että joku ei nyt vaan puhu mitään, mutta minä voin puhua omia juttujani (tai olla puhumatta) vaikka hän vain istuisi hiljaa. Yleensä nämä hiljaa olijat vielä häpeävät omaa hiljaisuuttaan. En itsekään aina keksi mitään puhuttavaa, koska jännitän välillä kamalasti toisia ihmisiä mutta se taas on minun ongelmani. Minusta on kuitenkin mukava kuunnella muiden juttuja, koska ne eivät yleensä ole mitenkään ahdistavia.
Hiljaisella voi olla paljonkin asiaa sisällään, mutta avautuu enemmän kun kokee ympäristön luotettavaksi.
Mitä sinun pitäisi tehdä? Sinäkö päätät, ketä joukossanne saa olla. Sinustako olisi mukavampaa, että hän istuisi yksin joka välitunti. Siitä tulisi sinulle hyvä olo?