Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Puhelut vanhan äitini kanssa ovat ikäviä, vaivaannuttavia kiertelyjä ja tyytymättömyyttä täynnä.
15.10.2016 |
Asun vanhasta äidistä toisella puolella Suomea. Äiti on hyväkuntoinen, perusterve vanhus omassa asunnossaan.
Soitan hänelle ehkä noin kerran-kaksi kuukaudessa. Hän ei koskaan soita minulle, paitsi syntymäpäivänäni. Ei edes jouluaattona soittanut.
Puhelut ovat piinallista kiertelyä, manipulointia ja hänen itsensä vähättelyä ja huokailua, mistä ei tule kuin paskamainen olo. Hän esittää urheaa sillä tavalla kierteisesti, että tulee selväksi ettei hänellä olekaan asiat ollenkaan niin hyvin kuin hän puheissaan väittää. Tiedättekö sellainen tapa että "eiiiiihän mulle nyt mitään kuulu, ja eiiiiihän täällä nyt mitäääään tapahdu ja enhän minä mitään tarvitse tai halua". Ja samalla tulee selväksi miten tyytymätön on kaikkeen, en edes tiedä mihin kaikkeen.
Tiedän että hänellä on ystäviä ja vanhoja työkavereita joiden kanssa ovat tekemisissä paljonkin. Hänellä käy vieraita jatkuvasti ja hän on itse tämän tästä menossa jonnekin.
Kuitenkin puhuessani hänen kanssaan hän vähättelee itseään koko ajan ja joka asiassa. Mikään ei ole mitään ja hän ei ole mitään.
Tunnen että hän haluaa minut saamaan tuntemaan jotain syyllisyyttä, mutta en oikein pääse selville että mistä. Elän ihan tavallista viiskymppisen naisen elämää, enkä yritä esittää mitään.
Äiti on aina ollut piiloviestinnän, kiertoilmaisujen ja kaksoisviestinnän Suomen Mestari.
Ja tässä hän ei ole muuttunut tai yrittänyt opetella parempaa tapaa kommunikoida meidän lastensa kanssa.
Koko puhelu menee siihen, että minä yritän jotenkin "väistellä" sieltä tulevia piikkejä. Ja hän taas yrittää olla näyttämättä sitä, mitä todellisesti haluaisi sanoa ja mitä ajattelee.
Aivan sietämättömän voimillekäypää. Olen joka puhelun jälkeen valmis kävelemään baarikaapille ottamaan jonkun tukevan paukun.
50 vuotta vanhoja pelisääntöjä on mahdoton muuttaa. En varmasti osaa edes selittää, millaista se on.
Kommentit (154)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi on ollut tk-osastolla pian 2 kk. Hänellä on kyllä vaivoja, ja saakin niistä valittaa. Se kuitenkin huvittaa, kun hän valittaa että kukaan ei käy, eikä kukaan soita ja yksin täällä viruu. Mutta samaan aikaan stressaa, että kun koko ajan hänen luona ramppaa puoliso ja lapset ja lapsenlapset. Että johan siinä jo huonekaveri häiriintyy ja hoitajat ei saa töitään tehtyä ja aivan nolottaa, kun tutut hoitajat jo tuntee hänen koko perheensä ja kyselevät kuin olisivat hyviäkin tuttuja. Tälle on vielä helppo hymähdellä, mutta kotiutuksen jälkeen jää vain jatkuva valitus siitä, että kukaan ei käy ja kukaan ei soita.. vaikka todellisuudessa moni ihminen on laittanut prioriteettinsa ympäri vieraillakseen paljon ja ollakseen apuna omasta jaksamisesta ja palkkatyöstä tinkien. Sitten ei ehkä enää niin huvita.
Eikö teillä tosiaankaan ole muuta keskusteluaihetta kuin kuka käy katsomassa. Opettele johdattelemaan keskustelut muille saroille.
Tämä mua oikeasti kiinnostaakin. Että toimiiko muilla vanhojen ihmisten kanssa keskustelun aiheen johdatteleminen pois valituksesta. Mun kokemus on, että keskustelussa ei muutenkaan ole paljon aasinsiltoja, vaan jos vanhus ei keskustelun aiheesta välitä, niin silloin hän pomppaa ilman mitään varoitusta takaisin valituksen aiheeseensa. Esimerkiksi anopin kanssa mennään kehää: kukaan ei käy- kauniit ja rohkeat- älkää nyt täällä koko ajan rampatko- onkohan mies saanut mitään syödäkseen, niitä eineksiä kumminkin syö, hyi olkoon- kukaan ei käy, yksin täällä virun- jollakin jota kukaan ei tunne on syöpä- kyllä minä en mihinkään magneettikuvaan lähde, väkisin saavat viedä- mitä tekin täällä ramppaatte hoitajien jaloissa- ei ole sitä tytärtäkään näkynyt taas miesmuistiin, mahtaako enää tunteakaan, kun sitten joskus taas tulee naamansa näyttämään- jaa, joko tulee rooke ja ritke.
Ja ei ole mitään muistisairautta, testattu on.
Hyvinä päivinä saan johdateltua puheet ruoanlaittoon, josta äiti puhuu tunnin, eikä minun tarvitse sanoa kuin aha, joo noin 10 minuutin välein. Huonoina päivinä keskustelu hyppii jatkuvasti ihan outoihin loukkaantumisiin ja katkeruuksiin. Sataan kertaan kuullut ihmetarinat miten käly vei häälahjaksi saadut jälkiruokakipot ja kun minä en osannut sanoa ei... tätini tuntien on kovin vaikea kuvitella, että hän on vienyt jonkun häälahjan. Jos minulta olisi viety jotain, niin olisin hakenut sen takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveitä akkoja ootte suurin osa. Toivottavasti jäätte perinnöttä
Toivottavasti sinä et itse hiillosta omia lapsiasi ihan tärviölle.
Nykypäivän työelämä on raskasta, siihen vielä oma perhe ja huonot yöunet ja äidin tunnin kestävät valituspuhelut.
Toivottavasti et sitten itse sorru niihin tunnin valitus puheluihin aikanasi; sinäkin nimittäin vanhenet!
Ennen ... työelämä oli myöskin raskasta omilla vanhemmillani; kolmivuorotyö molemmilla, kaksi lasta + kanssamme asuva mummi...
Itse olen päässyt huomattavasti helpommalla omassa elämässäni.
Molemmat, minulle niin rakkaat vanhempani kuolivat muutama vuosi sitten; ikävä on!
Pian vietettävää jouluakin olisi ihana viettää kaikki yhdessä.
Tämä on sellainen huonon omantunnon ketju. Kun omien vanhojen vanhempien kanssa ei haluta/viitsitä olla eikä heidän vanhenemistaan hyväksytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveitä akkoja ootte suurin osa. Toivottavasti jäätte perinnöttä
Toivottavasti sinä et itse hiillosta omia lapsiasi ihan tärviölle.
Nykypäivän työelämä on raskasta, siihen vielä oma perhe ja huonot yöunet ja äidin tunnin kestävät valituspuhelut.Toivottavasti et sitten itse sorru niihin tunnin valitus puheluihin aikanasi; sinäkin nimittäin vanhenet!
Ennen ... työelämä oli myöskin raskasta omilla vanhemmillani; kolmivuorotyö molemmilla, kaksi lasta + kanssamme asuva mummi...
Itse olen päässyt huomattavasti helpommalla omassa elämässäni.
Molemmat, minulle niin rakkaat vanhempani kuolivat muutama vuosi sitten; ikävä on!
Pian vietettävää jouluakin olisi ihana viettää kaikki yhdessä.
Toivon todellakin tulleeni isääni, joka ei tuollaisia puheluita harrastanut, vaan soitti puheluita jonka jälkeen pystyi nukkumaan yönsä ihan hyvin.
Äitini itse väisteli aikoinaan vanhimman siskonsa ja äitinsä tunnin kestäviä puheluita. Nyt hän itse harrastaa samaa terrorisointia.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sellainen huonon omantunnon ketju. Kun omien vanhojen vanhempien kanssa ei haluta/viitsitä olla eikä heidän vanhenemistaan hyväksytä.
Ihmiset vanhenevat kovin eri tavoin. Jos et ole huomannut. Osa vanhuksista sairastuttaa lähimpänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sellainen huonon omantunnon ketju. Kun omien vanhojen vanhempien kanssa ei haluta/viitsitä olla eikä heidän vanhenemistaan hyväksytä.
Äiti muistutti mua lapsena ja kertaalleen ennen poismuuttoa etten ollut toivottu. Saa viettää yksinäisen vanhuuden.
My 5 cents: Osa ihmisistä tässä keskustelussa selvästi on sellaisesta normaalista perheestä, jossa on huolehdittu lapsista ja pidetty yhteyttä ja oltu läsnä ja autettu molempiin suuntiin. Heille on luonnollista huolehtia siitä vanhemmasta vanhuksesta.Sitten on myös sellaisten vanhempien lapsia, joita ei ikinä halattu eikä kaunista sanaa sanottu koko lapsuuden aikana. Koko lapsuus huutoa, väkivaltaa, mt-ongelmien väistelyä, päihteitä ja pahoinpitelyä ja aikuisena se yhteydenpito on tuollaista outoa piikittelyä, kun sitä vanhaa valta-asetelmaa ei enää muuten saa vanhemmat pidettyä.
En lähtisi vierestä huudellen näille lapsille määräämään mitään velvollisuutta "huolehtia vanhuksestasi", kun ei nämä aikuiset ole lapsistaan lapsena huolehtinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos siitä loukkaantuu ettei ollut suunniteltu rakkauspakkaus, menee jo lapselliseksi.
Olen suuria ikäluokkia, ihan taatusti meistä kymmenestä lapsesta puolet , tokko edes kukaan, on suunniteltu.
Ihan taatusti olen vahinkolapsi kuin minusta nuoremmatkin.
Omat lapseni eivät hekään ole mitään tarkkaan suunniteltuja. Esikoinen oli vihkipuvun alla, tosin oli yhdessä jo asuttu vuoden verran. Muutkin syntyneet kun niin on käynyt, ei kello ja kalenteri kädessä.
Veikkasnpa että moni vauva , etenkin sinkuilla, on nytkin suunnittelematon, huonon ehkäisyn seuraus.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sellainen huonon omantunnon ketju. Kun omien vanhojen vanhempien kanssa ei haluta/viitsitä olla eikä heidän vanhenemistaan hyväksytä.
Ainakaan meillä tämä ei liity mitenkään vanhenemiseen. Tilanne oli tämä jo kun itse olin 26 v ja vanhemmat viisikymppisiä, aktiivisia ja työelämässä mukana olevia.
123
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
My 5 cents: Osa ihmisistä tässä keskustelussa selvästi on sellaisesta normaalista perheestä, jossa on huolehdittu lapsista ja pidetty yhteyttä ja oltu läsnä ja autettu molempiin suuntiin. Heille on luonnollista huolehtia siitä vanhemmasta vanhuksesta.Sitten on myös sellaisten vanhempien lapsia, joita ei ikinä halattu eikä kaunista sanaa sanottu koko lapsuuden aikana. Koko lapsuus huutoa, väkivaltaa, mt-ongelmien väistelyä, päihteitä ja pahoinpitelyä ja aikuisena se yhteydenpito on tuollaista outoa piikittelyä, kun sitä vanhaa valta-asetelmaa ei enää muuten saa vanhemmat pidettyä.
En lähtisi vierestä huudellen näille lapsille määräämään mitään velvollisuutta "huolehtia vanhuksestasi", kun ei nämä aikuiset ole lapsistaan lapsena huolehtinut.
Suuret kiitokset järkevästä ja hyvin ajatellusta vastauksestasi! Arvostan tätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
My 5 cents: Osa ihmisistä tässä keskustelussa selvästi on sellaisesta normaalista perheestä, jossa on huolehdittu lapsista ja pidetty yhteyttä ja oltu läsnä ja autettu molempiin suuntiin. Heille on luonnollista huolehtia siitä vanhemmasta vanhuksesta.Sitten on myös sellaisten vanhempien lapsia, joita ei ikinä halattu eikä kaunista sanaa sanottu koko lapsuuden aikana. Koko lapsuus huutoa, väkivaltaa, mt-ongelmien väistelyä, päihteitä ja pahoinpitelyä ja aikuisena se yhteydenpito on tuollaista outoa piikittelyä, kun sitä vanhaa valta-asetelmaa ei enää muuten saa vanhemmat pidettyä.
En lähtisi vierestä huudellen näille lapsille määräämään mitään velvollisuutta "huolehtia vanhuksestasi", kun ei nämä aikuiset ole lapsistaan lapsena huolehtinut.
Suuret kiitokset järkevästä ja hyvin ajatellusta vastauksestasi! Arvostan tätä.
Samoin kiitokset minultakin! Äitini kipuilee nyt, todella iäkkäänä erittäin raskasta ja epäsopivaa avioliittoaan, jota hän kesti kaiken lisäksi liki 60 vuotta. Nyt ollaan katkeria, muistellaan kaikki vanhat loukkaukset ja vähättelyt. Meidän lasten pitäisi kait polvillamme kiittää häntä tästä uhrauksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Upp. Kyllä tää aika rankkaa on. Tekisi mieli olla vaan soittamatta.
Ymmärrän ap ihan täysin. Oma äitini syyllistää minua jopa harrastuksistani. Ihmettelee, kuinka on varaa käydä monta kertaa vkossa jne. Sellaista piiloilkeilyä. Koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
My 5 cents: Osa ihmisistä tässä keskustelussa selvästi on sellaisesta normaalista perheestä, jossa on huolehdittu lapsista ja pidetty yhteyttä ja oltu läsnä ja autettu molempiin suuntiin. Heille on luonnollista huolehtia siitä vanhemmasta vanhuksesta.Sitten on myös sellaisten vanhempien lapsia, joita ei ikinä halattu eikä kaunista sanaa sanottu koko lapsuuden aikana. Koko lapsuus huutoa, väkivaltaa, mt-ongelmien väistelyä, päihteitä ja pahoinpitelyä ja aikuisena se yhteydenpito on tuollaista outoa piikittelyä, kun sitä vanhaa valta-asetelmaa ei enää muuten saa vanhemmat pidettyä.
En lähtisi vierestä huudellen näille lapsille määräämään mitään velvollisuutta "huolehtia vanhuksestasi", kun ei nämä aikuiset ole lapsistaan lapsena huolehtinut.
Suuret kiitokset järkevästä ja hyvin ajatellusta vastauksestasi! Arvo
Ketju on vanha, mutta minun paha mueleni ja ahdistuneisuuteni jokaisen puhelun jälkeen on ihan todellinen! En jaksa yhtään. Syyllistäminen on äitini bensa jolla sitten taas jaksaa. En kyllä ymmärrä miksi, sillä en tee mitään mistä pitäisi minulle piikitellä. Yhteydenpito vaan vähenee kun joka kerta on monta päivää paha mieli ja äiti imee kaiken energian minusta.
Itse en ole äitini kanssa puhunut pitkiin aikoihin, lyhyen tekstarin joskus vaihdamme jos on asiaa.
Äitini ei edes kasvattanut minua, lähti lapsena toisen miehen matkaan. En koe velvollisuudentuntoa.
Niin miksi sä ap soitat noin usein? Kerran tai kaksi per kk - vähennä reilusti. Soita esim jouluna, äitienpäivänä ja äidin syntymäpäivänä. Alkaa mieli keventyä kun jätät 7/8 puheluista pois.
Tuttu tunne, äiti syyllistää aina juhlapyhät siitä että on yksinään kotonasn. Me lähdemme useimmiten pääsiäiseksi Lappiin, juhannuksena mökille, ja hän sitten soittelee perään sellaisia "mitähän pahaa olen tehnyt että pääsiäinenkin pitää yksin viettää". Jopa syntymäpäiväpuhelut aina samalla syyllistämisen kaavalla: "minä odotin että tulisit syntymäpäivänäsi kylään tänne äitisi luo".
Jouluaattona usein käydään, ja silloinkin syyllistämistä siitä että vaan piipahdetaan ja jatketaan puolison vanhemmille käymään. Äitini ei itse tee mitään joulun eteen, muutaman kerran jouduttu aattona lähtemään Prismaan että ollaan saatu ruokaa, kun hän ei halua ostaa ylimääräistä vieraille. Sitten ihmettelee kun ei huvita käydä, ajaa 100km syömään mariekeksejä ja juomaan laihaa kahvia. Ja siis rahasta ei ole puute, satoja tuhansia perinyt suvultaan. Ei vaan halua sen vertaa ajatella että vieraille tarjoaisi ruokaa tai kahvin kanssa muuta kuin keksejä.
No voihan kitistä niistä vanhuksista, ei ne enää kauan teitä vaivaa kun kuolevat pois. Miettikää miltä näyttää kun itse olette vanhoja, historia aina toistaa itseään..
Tässä ketjussa onkin koko liuta terapiaa tarvitsevia lapsia.
Mars lääkäriin terapiaa hakemaan. .
Teidän vanhuus tulee olemaan muuten hirveä.
Alue: Aihe vapaa
Juhlapyhät on taas edessä ja huono omatunto kaihertaa rinnassa. Sekä anoppi että äiti ovat ihan järki-ihmisiä ja ovat eläneet rankan elämän. Olen muuttanut kotoa jo yli 20 vuotta sitten ja tuntuu että huono omatunto on jokaisena juhlapyhänä. Jos ei vietetä juhlapyhiä meillä kotona niin sen ei ole hyvä ja jos ei vietetä niitä anoppilassa niin sekään ei ole hyvä. Sen jälkeen kun mieheni tapasin niin ollaan oltu aina väärässä paikassa.
Olen aina ollut sitä mieltä että esim. jouluaatto ei ole kuin tavallinen päivä ja en ymmärrä lainkaan että miksi siihen liittyy niin paljon tunnelatausta. Tänä jouluna ollaan eka kertaa siinä tilanteessa että omat lapsemme asuvat kumpikin toisella paikkakunnalla opiskelemassa ja pääsevät käymään kotona vain jouluaaton ja -päivän. Ymmärrän toki että haluavat tulla kotiin kun joulu opiskelijasolussa/-yksiössä ei innosta. Olemme töissä koko jouluviikon ja lisäksi olemme miehen kanssa kumpikin parhaillaan flunssassa ja itse joulukuun alussa vielä viikon sairaslomalla pienen toimenpiteen jälkeen, joten työkiireitäkin on kertynyt.
Teimme siis päätöksen että emme käy joulun aikana missään vaan vietämme sen ihan oman perheen kesken koska lapset joutuvat lähtemään jo joulupäivänä opiskelupaikka kunnille (ovat kumpikin kaupassa töissä välipäivinä). Tämän jälkeen käymme miehen kanssa anoppilassa kyläilemässä (pieni asunto, ei voi yöpyä) ja menemme sitten vanhempieni luo muutamaksi päiväksi. Isovanhemmille kuitenkin tuntuu olevan todella kova paikka että joutuvat olevan joulun kahdestaan. Itse toki toivoisimme olevamme jo joulun jälkeen paremmassa kunnossa ja flunssa selätetty.
Isovanhemmat soittelevat juhlapyhinä ja puhelun jälkeen on aina huono omatunto. Esimerkiksi yhtenä pääsiäisenä olimme vain kotona tosi kovan työputken jälkeen. Olimme kumpikin väsyneitä ja lisäksi meillä oli ollut vasta remontti. Puhelimesta kului värisevä ääni "Oi, te olette varmasti viettäneet ihanan pääsiäisen siellä!" Oikeasti olimme lähinnä nukkuneet, siivonneet remontin jälkiä lapset olivat luuhanneet innoissaan kavereiden luona, kun kerrankin vietettiin pääsiäinen kaupungissa.
Omille lapsille olen sanonut, että juhlapyhistä ei todellakaan kannata tehdä mitään ongelmaa. Viihdymme miehen kanssa hyvin kahdestaan ja vaikka lapsettomien kavereidemme kanssa. Haaveena olisi viettää joulu joskus vaikka Alpeilla, Levillä/Ylläksellä tai vaikka Kanarialla.
Parilla kaverilla menee aina joka joulu autossa istumiseen nyt lähes jo aikuisten lasten kanssa. Ensin mummolle aamupuurolle, sitten viemään kummitädille lahjat, sitte aoppilaan kahville ja välipalalla ja sitten siellä illaksi toisille isovanhemmille syömään ja avaamaan lahjat
Vanhemmat ovat meille todella rakkaita, vieraillaan mieluusti heillä ja vietetään aikaa yhdessä, mutta silti juhlapyhien lähestyminen on aina aikuisena ahdistanut.