Lapsiasivaltuutettu vetoaa - kaikki synttäreille

Jos ei ole luokassa tai päiväkodissa yhtään hyvää ystävää, joka kutsuisi tai jonka kutsuisi, sitten ystävät on haettava muualta. Jos ei ole harrastuspiireistäkään, ei naapurustossa, pihassa jne. kannattaa jo katsoa peiliin. Miksi ei ole? Jotain lapsessa on miksi muut välttelee. Hoitakaa se asia kuntoon ennen kuin syyllistätte muita vanhempia, saatika lapsia.

Kannattaisi lukea juttu, sillä siellä oli muitakin vaihtoehtoja kuin koko luokan kutsuminen kuten kutsutaan vain tytöt tai pojat. Ajatuksena on, että mietitään vieraat niin, että ei jätetä vain yhtä kutsumatta.

Meillä jo 10 vuotta sitten ekaluokkalaisen opettaja puhui asiasta. Sanoi silloin, että jos kutsutte kavereita, niin kutsukaa esim. Luokan tytöt tai puolet tytöistä eli mutta ei missään nimessä niin että vain 1-2 tyttöä jätetään kutsumatta. Näin ketään ei jätetä yksin tai kiusata.

Olen elänyt monta vuotta tuolla ajatuksella ja todennut toimivaksi. Jos lapsi on halunnut kutsua kaikki paitsi yhden, niin valintana on kutsua kaikki tai pienentää listaa 5-6 henkilöllä. Lapset eivät näe tuossa ongelmaa, kun asian selittää hänelle. Suurempi ongelma tämä tuntuu olevan aikuisille.

Joitakin vanhempia tavatessa ymmärtää, minkä vuoksi niiden lapsiakin vältellään. Vanhemmat kuuluvat samaan kastiin. Usein tajuamatta sitä. Vika on aina vain kaikissa muissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse haluaisin ottaa esille sellaisen näkökulman, että on olemassa lapsia, joiden synttäreille ei tule kukaan tai jotka eivät ole koskaan olleet kenenkään lapsen synttäreillä. Meidän lapsemme on nyt 4 vuotias, kotihoidossa, sillä olen työtön ja päiväkotiin ei ole varaa (mies töissä, ja menee juuri rajan yli että maksu olisi 290 e kk). Muutenkaan täällä Helsingissä ei saa lasta normaaliin ryhmään jos vanhempi kotona, jotwn 13 lapsen osapäiväryhmä olisi ainut vaihtoehto ja se touhu on niin sekavaa etten tiedä mite kaverisuhtet tms kehittyvät... siinä lapset siis pk:ssa 13 lapsen ryhmässä ja yksi hoitaja 3 tuntia päivässä. Käymme kerhoissa mutta lapsi ei ole saanut kavereita kun ne kerhot ovat vain pari krt vko ja muutaman tunnin kerrallaan, lapset vaihtuvat usein. 

Nyt lapsi on kuullut vain kirjoista millaista synttäreillä on, meillä ei ole sukulaisia joilla on lapsia eikä ystäväperheitä joten omilla synttäreillään on käynyt mummi ja kummi vanhempien lisäksi. Näin näyttää jatkuvan koulualaiseksi asti, itse vain omasta lapsuudesta muistan synttärikutsujen alkaneen jo päiväkodissa joten lapsen puolesta asia surettaa. 

Olkaa te iloisia, joilla lapsella on kavereita, joita kutsua, mielelläni minäkin "valittaisin" tälläistä ongelmaa että liikaa lapsia kutsuttavana, kun ei ole ainuttakaan.

Eskari on pakollinen nykyään. Eiköhän sieltä kavereita löydy. olisin kuitenkn jo hiukan huolissani jos 4-vuotiaalla ei ole yhtään pysyvämpää kaverisuhdetta :( Siis sellaista, jonka nimen sentään tietäisi ja tunnistaisi. Jos ei ole missään pysyvämmässä hoitoryhmässä, vaan kotihoidossa, silloin lapsen sosiaalinen elämä ja sen oppiminen on teidän vanhempien vastuulla. Muuten on turha itkeä koulussa kun lapsi vetäytyy isossa porukassa syrjään ja jää yksin. pitäähän siihen vähän sentään tottua, muilla on monen vuoden "etumatka", kokemus kaverisuhteiden luomisesta ja yhteisestä leikistä!

Pelkkä vanhemman surkuttelu ei auta, pitää toimia. Jos ei ole yhtään perhetuttua tai sukulaisperhettä, sitten on vain entistä aktiivisemmin etsittävä muualta. JOKA päivä puistoon, mieluiten aina samoihin aikoihin. Silloin siellä käy todennäköisimmin samat ihmiset. Sinä aikuisena ryhdyt juttelemaan toisen aikuisen kanssa, vaikka teet tikusta asiaa (koska vanhemmat hoitavat tuon ikäisen kaverisuhteita vielä hyvin pitkälti) ja toteat lopuksi,että olipa mukavaa kun oli seuraa, nähdäänkö joskus toistekin täällä.

4-vuotias voi jo hyvin harrastaa. Perheuintia (aina samat perheet), aikuinen-lapsi-jumppaa (aina samat perheet), muskaria, pallokoulua, tanssia, mitä vaan. Siellä tutustutte toisiin vanhempiin harrastamisen ohessa tai reunalla istuessa.

MLL järjestää monilla pienilläkin paikkakunnilla ties mitä ohjemaa. Samaten seurakunnat. Ja varmasti netistäkin huhuilemalla löytää saman alueen lapsiperheitä. Harvalla tuskin on liikaa kavereita, etenkään kotihoidossa olevilla. Laita nyt vaikka viime hädässä kaupan/puiston/uimahallin ilmoitustaululle ilmoitus, että etsitään leikkiseuraa saman ikäisistä :) Tai paikalliseen fb-ryhmään (kirppis, puskaradio tms.) ilmoitus, että klo x puistossa x pikkulasten leikkitreffit.

Ei saa olla avuton! Jos yksi kerho ei tuota tulosta, laajentakaa muihin paikkoihin. Tai sitten älkää ainakaan harmitelko ja ihmetelkö jos ei seuraa ole.

Tämä keskustelu ei ole tästä aiheesta mutta vastaan kun olet nähnyt vaivaa ja kirjoittanut pitkän viestin. Olemme käyneet eri harrastuksissa ihan vauvaikäisestä, tälläkin hetkellä kahdessa eri muskarissa, perheliikunassa, avoimessa kerhossa (vanhemman seurassa) ja päiväkodin kerhossa yksinään 2xvko. Puistossa päivittäin jos ei ole muuta. Toki meillä on hyvänpäiväntuttuja,ja lapsi tuntee nimeltä muutamia lapsia, mutta emme tunne niin hyvin että voisin meille kutsua. En tiedä, miksi näin, juttelen ja olen avoin, en vain ole tutustunut näiden 4 vuoden aikana kehenkään toiseen äitiin "paremmin". Muistan vauva aikana jo kun katsoin kadehtien kun jotkut lähtivät puistosta samaa matkaa, en ole koskaan käynyt vaunulenkillä kenenkään toisen äidin kanssa. Lapseni on aika vilkas, ja menee paikasta toiseen, vaikka ohjattuun tuntiin keskittyy. Ei leiki yleensä toisten kanssa, puistossa juoksee omia menojaan ja minun aikani menee siihen että menen lapsen perässä. Ei ole koskaan, edes vauvana, viihtynyt paikallaan vaikka hiekkalaatikolla niin että voisin jutella jonkun kanssa, on siis todella vilkas. Kuitenkin on todella empaattinen ja fiksukin. Kerhoissa ja muskareissa keskityn lapsen kanssa olemiseen, kerran tuli mieleen etten esim. ole koskaan ottanut kuvaa meistä yhdessä missään, olen 100% lapsen kanssa. 

En tiedä syytä, miksen ole tutustunut kehenkään, vanhat ystäväni ovat jääneet ja asuvat muualla. Mieheni on muualta kotoisin (pohjois- Suomesta) eikä ole ystäviä saanut työpaikalta sillä on asperger, eli kavereita ei ole koskaan ollutkaan. Itselläni sen sijaan ollut aina, lapsesta asti paljon kavereita. Tämä vuosien yksinäisyys on itselle ihan uutta. Naapureissa ei asu lapsia eikä pihapiirissä.Olen kyllä yrittänyt käydä eri ryhmissä, laskin että on ollut jo 3 eri tanssikoulussa, 4 eri muskarissa jne. En tiedä mutta tuolla perhejumpassa ei kyllä kukaan puhu toisilleen mitään, kaikki ovat oman lapsensa kanssa. Toki tervehditään jne mutta muuten ei siinä ole aikaa/mahdollisuutta muuten jutella. Tuntuu, että kaikilla vain on omat menonsa ja kaverinsa, eikä tarvita uusia tuttavuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Joitakin vanhempia tavatessa ymmärtää, minkä vuoksi niiden lapsiakin vältellään. Vanhemmat kuuluvat samaan kastiin. Usein tajuamatta sitä. Vika on aina vain kaikissa muissa.

Kerro syy, mikä se on? Luulen kuuluvani tuohon porukkaan, en tiedä mikä minussa on vikana. Toki haluaisin lapselleni parempaa. Olemme köyhiä ja olen työtön ja asumme kaupungin pahamaineisessa vuokra-asunnossa, mutta ei sitä päällepäin (kai) näe...

Ammattikasvattajana tuntuu välillä turhauttavalta hokea sitä mantraa kiusaamistilanteissa, että kaikki ovat tasavertaisia, ketään ei saa lyödä ja muu litania. Tietää kuitenkin, että samaan aikaan sen Purjo-Pirjon isä hakkaa äitiä, mutta kävelee päin ovea, eikä myönnä mitään, eikä puolikielisen Ahmedin ovet avaudu sinne korkeakouluun, virkamiesruotsin osaamisesta puhumattakaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole luokassa tai päiväkodissa yhtään hyvää ystävää, joka kutsuisi tai jonka kutsuisi, sitten ystävät on haettava muualta. Jos ei ole harrastuspiireistäkään, ei naapurustossa, pihassa jne. kannattaa jo katsoa peiliin. Miksi ei ole? Jotain lapsessa on miksi muut välttelee. Hoitakaa se asia kuntoon ennen kuin syyllistätte muita vanhempia, saatika lapsia.

Jos ei ole ketään, missään, kehen tutustua?Et ehkä halua uskoa, mutta todella yksinäisiä perheitä on Suomessa paljon.Harratuksissa jne ihmisillä on ne omat ystävänsä ja tulevat vain harrastmaan, eivätkä ystäviä etsimään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joitakin vanhempia tavatessa ymmärtää, minkä vuoksi niiden lapsiakin vältellään. Vanhemmat kuuluvat samaan kastiin. Usein tajuamatta sitä. Vika on aina vain kaikissa muissa.

Kerro syy, mikä se on? Luulen kuuluvani tuohon porukkaan, en tiedä mikä minussa on vikana. Toki haluaisin lapselleni parempaa. Olemme köyhiä ja olen työtön ja asumme kaupungin pahamaineisessa vuokra-asunnossa, mutta ei sitä päällepäin (kai) näe...

Et siis ymmärrä tarpeeksi sosiaalisia vihjeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse haluaisin ottaa esille sellaisen näkökulman, että on olemassa lapsia, joiden synttäreille ei tule kukaan tai jotka eivät ole koskaan olleet kenenkään lapsen synttäreillä. Meidän lapsemme on nyt 4 vuotias, kotihoidossa, sillä olen työtön ja päiväkotiin ei ole varaa (mies töissä, ja menee juuri rajan yli että maksu olisi 290 e kk). Muutenkaan täällä Helsingissä ei saa lasta normaaliin ryhmään jos vanhempi kotona, jotwn 13 lapsen osapäiväryhmä olisi ainut vaihtoehto ja se touhu on niin sekavaa etten tiedä mite kaverisuhtet tms kehittyvät... siinä lapset siis pk:ssa 13 lapsen ryhmässä ja yksi hoitaja 3 tuntia päivässä. Käymme kerhoissa mutta lapsi ei ole saanut kavereita kun ne kerhot ovat vain pari krt vko ja muutaman tunnin kerrallaan, lapset vaihtuvat usein. 

Nyt lapsi on kuullut vain kirjoista millaista synttäreillä on, meillä ei ole sukulaisia joilla on lapsia eikä ystäväperheitä joten omilla synttäreillään on käynyt mummi ja kummi vanhempien lisäksi. Näin näyttää jatkuvan koulualaiseksi asti, itse vain omasta lapsuudesta muistan synttärikutsujen alkaneen jo päiväkodissa joten lapsen puolesta asia surettaa. 

Olkaa te iloisia, joilla lapsella on kavereita, joita kutsua, mielelläni minäkin "valittaisin" tälläistä ongelmaa että liikaa lapsia kutsuttavana, kun ei ole ainuttakaan.

Parin vuoden päästä lapsesi menee eskariin, jolloin hänellä on viimeistään mahdollisuus ystävystyä muiden samanikäisten kanssa ja vierailla syntymäpäivillä puolin ja toisin. 4-vuotiaat harvemmin ramppaavat kaverisynttäreillä muutenkaan. Se taas ei ole muiden vika, että teillä ei ole lähipiirissä muita lapsiperheitä, jotka voisi synttäreille kutsua.

Ei olekaan muiden vika, mutta kun tässäkin keskustelussa ihmetellään ettei se että jätetään ulkopuolelle päiväkodissa tai koulussa merkitse mitään kun on myös vapaa- aika ja muut suhteet. Kun kaikilla ei vaan ole, ja se että jätetään ulkopuolelle siinä ainossa paikassa missä on muitakin samanikäisiä voi olla musertavaa.

Päiväkoti ja koulu ovat lapselle samanlaisia paikkoja kuin aikuisille on työpaikka. Niissä on ihmisiä, joiden kanssa ollaan tekemisissä päivä, voi olla hyvin hauskaakin, mutta vapaa-aika vietetään oikeiden ystävien ja kavereiden kanssa. Jos aikuinen viettää vapaa-aikaansa työkaverinsa kanssa, niin tämä työkaveri ei ole enää vain työkaveri vaan myös kaveri tai jopa ystävä. Aivan sama juttu on lapsilla. Kaverit ja ystävät ovat niitä, joiden kanssa vietetään aikaa myös tarhapäivän tai koulupäivän ulkopuolella. Niitä lapsia, joita pyydetään ulos leikkimään, pyydetään kotiin leikkimään ja joiden luona käydään leikkimässä. Pienten lasten kohdalla vanhempien tehtävä on huolehtia, että näitä leikkimään kutsuja tapahtuu ja että lapsella on mahdollisuus siihen. Isommat lapset voivat hoitaa asian jo itsekin ja tarvitsevat vanhemmiltaan - jos asuu kovin syrjässä - vain kyydin.

Ihme pissipäitä kyllä nykymuksuista kasvatettu. Kiristetään kutsuilla ja vertaillaan kalliita lahjoja, voi ny jumalauta noita vinksahtaneita nykykasvattajia.

Kyllä ennen kutsuttiin koko luokka synttäreille - eikä tarvittu mitään lahjoja, riitti että porukka piti hauskaa ja herkutteli yhdessä.

Nykymuksut on ihan sekasin jo pienestä materialismissaan.

Kyllä minä annan lapsen päättää, keitä kutsutaan synttäreille. Päiväkotiryhmässä on 21 lasta, en minäkään halua heitä kaikkia lapsen synttäreille meidän vastuulle. Ollaan pidetty kaverisynttärit nyt kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla lapsi on halunnut kutsua n. 10 kaveria.

124 viesti, tuo Asperger voi muuten periytyä, mutta senhän te tiesittekin. Lapsesta ei voi sanoa vielä mitään, mutta myöhemmin. Toivottavasti saat mammakavereita. Pitää vain olla aktiivinen. Vähän niin kuin kumppanin etsinnässä. Pitää varautua saamaan pakkeja, mutta joskus onnistuu ja riittävän samanlaiset samassa elämäntilanteessa kohtaavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joitakin vanhempia tavatessa ymmärtää, minkä vuoksi niiden lapsiakin vältellään. Vanhemmat kuuluvat samaan kastiin. Usein tajuamatta sitä. Vika on aina vain kaikissa muissa.

Kerro syy, mikä se on? Luulen kuuluvani tuohon porukkaan, en tiedä mikä minussa on vikana. Toki haluaisin lapselleni parempaa. Olemme köyhiä ja olen työtön ja asumme kaupungin pahamaineisessa vuokra-asunnossa, mutta ei sitä päällepäin (kai) näe...

Et siis ymmärrä tarpeeksi sosiaalisia vihjeitä.

En tiedä, en kai sitten. En osaa tutustua perheellisiin. En halua mennä yksityiskohtiin, mutta asuin 10 vuotta pois Suomesta, ja kun tulin takaisin, en enää solahtanut vanhaan kaveriporukkaan kun heillä oli perheet ja itse olin sinkku. Toki tapasin ja pidin yhteyttä ulkomaanvuosien aikana. Kun sain oman lapseni, muiden lapset olivat jo kouluikäisiä, ja jäin kotiin hoitamaan lasta ja nyt olen siis työtön. Suomessa en ole ollut vakityössä koskaan, ulkomailla siis oli työpaikkani ja tietenkin tuttavani jäivät sinne. Tämä tilanne, etten osa tutustua kehenkään, on minulle ihan uusi, sillä olen aina saanut tuttavia ja ystäviä todella helposti. Tämä yksinäisyys on kehä, joka ruokkii itseään, sama lapsella. Ei sitä opi tulemaan toimeen ja ystävystymään muiden kanssa jos ei ole muita lapsia keihin tutustua. Puistossa ja kerhoissa muut ovat muodostaneet omat porukkansa ajat sitten, ja heillä on jo pari kolme lasta, sekin yhdistään kun on ollut uudestaan raskaana jne. Itsellä on vain tuo yksi lapsi ja ulkopuolinen olo kun paikalle pölähtää raskaana oleva/vauvan kanssa oleva sen oman lapseni ikäisen leikki-ikäisen kanssa. Oikeastaan en tunne ketään muita keitä noissa kerhoissa käy kenellä on vain yksi lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sattuu aivoihin lukea noita kommentteja. "meillä ei ainakaan ole varaa ja kiinnostusta ruokkia koko koululuokkaa ja me ei ainakaan olla koskaan kutsuttu kaikkia ja kyllä silloin 50 luvullakin mentiin suksilla kouluun ja matka mennen tullen pelkkää ylämäkeä... "

Missä hitossa on ihmisten lukutaito? Oikeasti pelottaa että toiset vanhemmat on noin tyhmiä, yksinkertaisia ja ennenkaikkea kylmäsydämisiä. Ei tarvitse ihmetellä missä niitä kiusaajia ja toisten syrjijöitä kasvatetaan. Näiden kommentoijien perheissä. Paha olo oikein huokuu näistä ihmisistä. 

Ei tarvitse kutsua koko koululuokkaa saatikka koulua, mutta olisko ihan äärettömän vaikeaa pitää huolta, ettei käy niin että koululuokassa on aina se YKSI lapsi jota EI KOSKAAN kutsuta mihinkään? Olisko?

Ja voi herranjestas mikä ulina alkaisi, kun se yksi lapsi olisi jonkun näiden kommentoijien omista lapsista. !

Mistä minä vanhempana voisin tietää, kuka lapsiryhmän kolmestakymmenestäkolmesta lapsesta jää toistuvasti syntymäpäiväkutsujen ulkopuolelle?? 

Sun lapsesi kyllä tietää.

Jos on fiksu, niin ei kerro. Ettei vain pakoteta kutsumaan. Hylkiön kanssa kaveeraminen on kovaa hommaa. Siinä uhraa oman sosiaalisen statuksen. Vaatii pieneltä lapselta aika vahvaa kanttia ja turnauskestävyyttä.

Mikä helvetin sosiaalinen status? Olet sairas ja vastenmielinen ihminen.

Vierailija kirjoitti:

124 viesti, tuo Asperger voi muuten periytyä, mutta senhän te tiesittekin. Lapsesta ei voi sanoa vielä mitään, mutta myöhemmin. Toivottavasti saat mammakavereita. Pitää vain olla aktiivinen. Vähän niin kuin kumppanin etsinnässä. Pitää varautua saamaan pakkeja, mutta joskus onnistuu ja riittävän samanlaiset samassa elämäntilanteessa kohtaavat.

Tiedän, mutta lapseni näyttää tulleen onneksi minuun eikä isäänsä sen puolesta. On todella tarkka vaistoamaan ja huomioimaan muoiden tunteita ja tarkoitusperiä.

Vierailija kirjoitti:

124 viesti, tuo Asperger voi muuten periytyä, mutta senhän te tiesittekin. Lapsesta ei voi sanoa vielä mitään, mutta myöhemmin. Toivottavasti saat mammakavereita. Pitää vain olla aktiivinen. Vähän niin kuin kumppanin etsinnässä. Pitää varautua saamaan pakkeja, mutta joskus onnistuu ja riittävän samanlaiset samassa elämäntilanteessa kohtaavat.

Asperger ei voi periytyä. Se on synnynnäinen ominaisuus ihmisessä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse haluaisin ottaa esille sellaisen näkökulman, että on olemassa lapsia, joiden synttäreille ei tule kukaan tai jotka eivät ole koskaan olleet kenenkään lapsen synttäreillä. Meidän lapsemme on nyt 4 vuotias, kotihoidossa, sillä olen työtön ja päiväkotiin ei ole varaa (mies töissä, ja menee juuri rajan yli että maksu olisi 290 e kk). Muutenkaan täällä Helsingissä ei saa lasta normaaliin ryhmään jos vanhempi kotona, jotwn 13 lapsen osapäiväryhmä olisi ainut vaihtoehto ja se touhu on niin sekavaa etten tiedä mite kaverisuhtet tms kehittyvät... siinä lapset siis pk:ssa 13 lapsen ryhmässä ja yksi hoitaja 3 tuntia päivässä. Käymme kerhoissa mutta lapsi ei ole saanut kavereita kun ne kerhot ovat vain pari krt vko ja muutaman tunnin kerrallaan, lapset vaihtuvat usein. 

Nyt lapsi on kuullut vain kirjoista millaista synttäreillä on, meillä ei ole sukulaisia joilla on lapsia eikä ystäväperheitä joten omilla synttäreillään on käynyt mummi ja kummi vanhempien lisäksi. Näin näyttää jatkuvan koulualaiseksi asti, itse vain omasta lapsuudesta muistan synttärikutsujen alkaneen jo päiväkodissa joten lapsen puolesta asia surettaa. 

Olkaa te iloisia, joilla lapsella on kavereita, joita kutsua, mielelläni minäkin "valittaisin" tälläistä ongelmaa että liikaa lapsia kutsuttavana, kun ei ole ainuttakaan.

Eskari on pakollinen nykyään. Eiköhän sieltä kavereita löydy. olisin kuitenkn jo hiukan huolissani jos 4-vuotiaalla ei ole yhtään pysyvämpää kaverisuhdetta :( Siis sellaista, jonka nimen sentään tietäisi ja tunnistaisi. Jos ei ole missään pysyvämmässä hoitoryhmässä, vaan kotihoidossa, silloin lapsen sosiaalinen elämä ja sen oppiminen on teidän vanhempien vastuulla. Muuten on turha itkeä koulussa kun lapsi vetäytyy isossa porukassa syrjään ja jää yksin. pitäähän siihen vähän sentään tottua, muilla on monen vuoden "etumatka", kokemus kaverisuhteiden luomisesta ja yhteisestä leikistä!

Pelkkä vanhemman surkuttelu ei auta, pitää toimia. Jos ei ole yhtään perhetuttua tai sukulaisperhettä, sitten on vain entistä aktiivisemmin etsittävä muualta. JOKA päivä puistoon, mieluiten aina samoihin aikoihin. Silloin siellä käy todennäköisimmin samat ihmiset. Sinä aikuisena ryhdyt juttelemaan toisen aikuisen kanssa, vaikka teet tikusta asiaa (koska vanhemmat hoitavat tuon ikäisen kaverisuhteita vielä hyvin pitkälti) ja toteat lopuksi,että olipa mukavaa kun oli seuraa, nähdäänkö joskus toistekin täällä.

4-vuotias voi jo hyvin harrastaa. Perheuintia (aina samat perheet), aikuinen-lapsi-jumppaa (aina samat perheet), muskaria, pallokoulua, tanssia, mitä vaan. Siellä tutustutte toisiin vanhempiin harrastamisen ohessa tai reunalla istuessa.

MLL järjestää monilla pienilläkin paikkakunnilla ties mitä ohjemaa. Samaten seurakunnat. Ja varmasti netistäkin huhuilemalla löytää saman alueen lapsiperheitä. Harvalla tuskin on liikaa kavereita, etenkään kotihoidossa olevilla. Laita nyt vaikka viime hädässä kaupan/puiston/uimahallin ilmoitustaululle ilmoitus, että etsitään leikkiseuraa saman ikäisistä :) Tai paikalliseen fb-ryhmään (kirppis, puskaradio tms.) ilmoitus, että klo x puistossa x pikkulasten leikkitreffit.

Ei saa olla avuton! Jos yksi kerho ei tuota tulosta, laajentakaa muihin paikkoihin. Tai sitten älkää ainakaan harmitelko ja ihmetelkö jos ei seuraa ole.

Tämä keskustelu ei ole tästä aiheesta mutta vastaan kun olet nähnyt vaivaa ja kirjoittanut pitkän viestin. Olemme käyneet eri harrastuksissa ihan vauvaikäisestä, tälläkin hetkellä kahdessa eri muskarissa, perheliikunassa, avoimessa kerhossa (vanhemman seurassa) ja päiväkodin kerhossa yksinään 2xvko. Puistossa päivittäin jos ei ole muuta. Toki meillä on hyvänpäiväntuttuja,ja lapsi tuntee nimeltä muutamia lapsia, mutta emme tunne niin hyvin että voisin meille kutsua. En tiedä, miksi näin, juttelen ja olen avoin, en vain ole tutustunut näiden 4 vuoden aikana kehenkään toiseen äitiin "paremmin". Muistan vauva aikana jo kun katsoin kadehtien kun jotkut lähtivät puistosta samaa matkaa, en ole koskaan käynyt vaunulenkillä kenenkään toisen äidin kanssa. Lapseni on aika vilkas, ja menee paikasta toiseen, vaikka ohjattuun tuntiin keskittyy. Ei leiki yleensä toisten kanssa, puistossa juoksee omia menojaan ja minun aikani menee siihen että menen lapsen perässä. Ei ole koskaan, edes vauvana, viihtynyt paikallaan vaikka hiekkalaatikolla niin että voisin jutella jonkun kanssa, on siis todella vilkas. Kuitenkin on todella empaattinen ja fiksukin. Kerhoissa ja muskareissa keskityn lapsen kanssa olemiseen, kerran tuli mieleen etten esim. ole koskaan ottanut kuvaa meistä yhdessä missään, olen 100% lapsen kanssa. 

En tiedä syytä, miksen ole tutustunut kehenkään, vanhat ystäväni ovat jääneet ja asuvat muualla. Mieheni on muualta kotoisin (pohjois- Suomesta) eikä ole ystäviä saanut työpaikalta sillä on asperger, eli kavereita ei ole koskaan ollutkaan. Itselläni sen sijaan ollut aina, lapsesta asti paljon kavereita. Tämä vuosien yksinäisyys on itselle ihan uutta. Naapureissa ei asu lapsia eikä pihapiirissä.Olen kyllä yrittänyt käydä eri ryhmissä, laskin että on ollut jo 3 eri tanssikoulussa, 4 eri muskarissa jne. En tiedä mutta tuolla perhejumpassa ei kyllä kukaan puhu toisilleen mitään, kaikki ovat oman lapsensa kanssa. Toki tervehditään jne mutta muuten ei siinä ole aikaa/mahdollisuutta muuten jutella. Tuntuu, että kaikilla vain on omat menonsa ja kaverinsa, eikä tarvita uusia tuttavuuksia.

Oletko koskaan tehnyt aloitetta tuttavuudelle, vai oletatko vain, että "kaikilla on jo kavereita"? Mistä sitä tietää, vaikka se puistossa muskarissa vieressäsi istuva äiti ajattelisi juuri samoin, että olisipa kiva, kun olisi kavereita, mutta en kyllä kehtaa pyytää, kun ei tuokaan vilpertin äiti koskaan edes yritä tehdä tuttavuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse haluaisin ottaa esille sellaisen näkökulman, että on olemassa lapsia, joiden synttäreille ei tule kukaan tai jotka eivät ole koskaan olleet kenenkään lapsen synttäreillä. Meidän lapsemme on nyt 4 vuotias, kotihoidossa, sillä olen työtön ja päiväkotiin ei ole varaa (mies töissä, ja menee juuri rajan yli että maksu olisi 290 e kk). Muutenkaan täällä Helsingissä ei saa lasta normaaliin ryhmään jos vanhempi kotona, jotwn 13 lapsen osapäiväryhmä olisi ainut vaihtoehto ja se touhu on niin sekavaa etten tiedä mite kaverisuhtet tms kehittyvät... siinä lapset siis pk:ssa 13 lapsen ryhmässä ja yksi hoitaja 3 tuntia päivässä. Käymme kerhoissa mutta lapsi ei ole saanut kavereita kun ne kerhot ovat vain pari krt vko ja muutaman tunnin kerrallaan, lapset vaihtuvat usein. 

Nyt lapsi on kuullut vain kirjoista millaista synttäreillä on, meillä ei ole sukulaisia joilla on lapsia eikä ystäväperheitä joten omilla synttäreillään on käynyt mummi ja kummi vanhempien lisäksi. Näin näyttää jatkuvan koulualaiseksi asti, itse vain omasta lapsuudesta muistan synttärikutsujen alkaneen jo päiväkodissa joten lapsen puolesta asia surettaa. 

Olkaa te iloisia, joilla lapsella on kavereita, joita kutsua, mielelläni minäkin "valittaisin" tälläistä ongelmaa että liikaa lapsia kutsuttavana, kun ei ole ainuttakaan.

Eskari on pakollinen nykyään. Eiköhän sieltä kavereita löydy. olisin kuitenkn jo hiukan huolissani jos 4-vuotiaalla ei ole yhtään pysyvämpää kaverisuhdetta :( Siis sellaista, jonka nimen sentään tietäisi ja tunnistaisi. Jos ei ole missään pysyvämmässä hoitoryhmässä, vaan kotihoidossa, silloin lapsen sosiaalinen elämä ja sen oppiminen on teidän vanhempien vastuulla. Muuten on turha itkeä koulussa kun lapsi vetäytyy isossa porukassa syrjään ja jää yksin. pitäähän siihen vähän sentään tottua, muilla on monen vuoden "etumatka", kokemus kaverisuhteiden luomisesta ja yhteisestä leikistä!

Pelkkä vanhemman surkuttelu ei auta, pitää toimia. Jos ei ole yhtään perhetuttua tai sukulaisperhettä, sitten on vain entistä aktiivisemmin etsittävä muualta. JOKA päivä puistoon, mieluiten aina samoihin aikoihin. Silloin siellä käy todennäköisimmin samat ihmiset. Sinä aikuisena ryhdyt juttelemaan toisen aikuisen kanssa, vaikka teet tikusta asiaa (koska vanhemmat hoitavat tuon ikäisen kaverisuhteita vielä hyvin pitkälti) ja toteat lopuksi,että olipa mukavaa kun oli seuraa, nähdäänkö joskus toistekin täällä.

4-vuotias voi jo hyvin harrastaa. Perheuintia (aina samat perheet), aikuinen-lapsi-jumppaa (aina samat perheet), muskaria, pallokoulua, tanssia, mitä vaan. Siellä tutustutte toisiin vanhempiin harrastamisen ohessa tai reunalla istuessa.

MLL järjestää monilla pienilläkin paikkakunnilla ties mitä ohjemaa. Samaten seurakunnat. Ja varmasti netistäkin huhuilemalla löytää saman alueen lapsiperheitä. Harvalla tuskin on liikaa kavereita, etenkään kotihoidossa olevilla. Laita nyt vaikka viime hädässä kaupan/puiston/uimahallin ilmoitustaululle ilmoitus, että etsitään leikkiseuraa saman ikäisistä :) Tai paikalliseen fb-ryhmään (kirppis, puskaradio tms.) ilmoitus, että klo x puistossa x pikkulasten leikkitreffit.

Ei saa olla avuton! Jos yksi kerho ei tuota tulosta, laajentakaa muihin paikkoihin. Tai sitten älkää ainakaan harmitelko ja ihmetelkö jos ei seuraa ole.

Tämä keskustelu ei ole tästä aiheesta mutta vastaan kun olet nähnyt vaivaa ja kirjoittanut pitkän viestin. Olemme käyneet eri harrastuksissa ihan vauvaikäisestä, tälläkin hetkellä kahdessa eri muskarissa, perheliikunassa, avoimessa kerhossa (vanhemman seurassa) ja päiväkodin kerhossa yksinään 2xvko. Puistossa päivittäin jos ei ole muuta. Toki meillä on hyvänpäiväntuttuja,ja lapsi tuntee nimeltä muutamia lapsia, mutta emme tunne niin hyvin että voisin meille kutsua. En tiedä, miksi näin, juttelen ja olen avoin, en vain ole tutustunut näiden 4 vuoden aikana kehenkään toiseen äitiin "paremmin". Muistan vauva aikana jo kun katsoin kadehtien kun jotkut lähtivät puistosta samaa matkaa, en ole koskaan käynyt vaunulenkillä kenenkään toisen äidin kanssa. Lapseni on aika vilkas, ja menee paikasta toiseen, vaikka ohjattuun tuntiin keskittyy. Ei leiki yleensä toisten kanssa, puistossa juoksee omia menojaan ja minun aikani menee siihen että menen lapsen perässä. Ei ole koskaan, edes vauvana, viihtynyt paikallaan vaikka hiekkalaatikolla niin että voisin jutella jonkun kanssa, on siis todella vilkas. Kuitenkin on todella empaattinen ja fiksukin. Kerhoissa ja muskareissa keskityn lapsen kanssa olemiseen, kerran tuli mieleen etten esim. ole koskaan ottanut kuvaa meistä yhdessä missään, olen 100% lapsen kanssa. 

En tiedä syytä, miksen ole tutustunut kehenkään, vanhat ystäväni ovat jääneet ja asuvat muualla. Mieheni on muualta kotoisin (pohjois- Suomesta) eikä ole ystäviä saanut työpaikalta sillä on asperger, eli kavereita ei ole koskaan ollutkaan. Itselläni sen sijaan ollut aina, lapsesta asti paljon kavereita. Tämä vuosien yksinäisyys on itselle ihan uutta. Naapureissa ei asu lapsia eikä pihapiirissä.Olen kyllä yrittänyt käydä eri ryhmissä, laskin että on ollut jo 3 eri tanssikoulussa, 4 eri muskarissa jne. En tiedä mutta tuolla perhejumpassa ei kyllä kukaan puhu toisilleen mitään, kaikki ovat oman lapsensa kanssa. Toki tervehditään jne mutta muuten ei siinä ole aikaa/mahdollisuutta muuten jutella. Tuntuu, että kaikilla vain on omat menonsa ja kaverinsa, eikä tarvita uusia tuttavuuksia.

Miksi et voi? Onko kodissasi jotain sellaista, miksi sinne ei voi kutsua kuin tuttuja? Kun esikoiseni oli pieni ja olin päivät lapseni kanssa kaksisteen kotona, aloin kaivata aikuista seuraa. Yhtenä  päivänä päätin pysäyttää ensimmäisen vaunujen tai rattaiden kanssa vastaantulevan naisen ja pyytää kahville. Niin tein ja nyt hän on nuoremman lapseni kummi ja minä hänen nuoremman lapsensa kummi. Lapset ovat myös hyviä ystäviä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosissanneko vertaatte täällä lasta ja aikuista? Ei voi ku ihmetellä, suosittelen ottamaan käteen jonku perusoppaan kehityspsykologiasta. Sit lähdetään pohdiskelemaan tuleeko minun opettaa lapselle empatiaa ja ihmisten huomioonottamista vai onko kyseinen taito sisäsyntyinen.

Tulee pää kipeäksi ku lukee osan kommentteja.

Sitä toisen huomioon ottamista ja kaikkien mukaan ottamista leikkeihin joutuu lapsi sinnittelemään päiväkodista koko peruskoulun läpi. Aina on joukossa niitä, jotka käytöksellään ärsyttävät muita, niitä joita pitää väkisin vetää perässä, niitä joiden kanssa ei ole mitään yhteistä. Ja liki 15 vuotta on vain aikuisten toimesta siedettävä sitä, otettava pariksi kuka kulloinkin määrätään,  tehtävä ryhmätyö sen kanssa jonka kanssa opettaja määrää, pelattava ja leikittävä välkillä kaikkien kanssa jotka vain keksivät tulla pyytämään leikkiin pääsyä. Aina on mukisematta suostuttava ja hillittävä omat halut ja ärtymys, jottei leimata kiusaajaksi ja ettei yhdelle tule paha mieli. Kai päivänsankari sentään kerran vuodessa saa VAPAA-AJALLAAN olla rauhassa vain ystäviensä kanssa?!

Täysi komppaus! 15 vuotta on siedettävä suoraan sanottuna täyttä paskaa, ennen kuin pääsee papereiden perusteella eliitimpään oman porukan joukkoon, kun jaksoi lukea kaikesta huolimatta. Edes musiikki/matikkaluokat eivät pelasta, kun joutuu kohtaamaan sitä tulevaa syrjäytynyttä ja suorittavan tason massaa, minkä kanssa ei ole mitään yhteistä. Ja ne muka pitäisi kutsua vielä synttäreillekin??? Kuinka moni aikuinen tuohon suostuisi?

Sinunkaltaisia ihmisiä saa ihan moraalisestikkin kiusata ja hakata. Olet täysin läpimätä ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse haluaisin ottaa esille sellaisen näkökulman, että on olemassa lapsia, joiden synttäreille ei tule kukaan tai jotka eivät ole koskaan olleet kenenkään lapsen synttäreillä. Meidän lapsemme on nyt 4 vuotias, kotihoidossa, sillä olen työtön ja päiväkotiin ei ole varaa (mies töissä, ja menee juuri rajan yli että maksu olisi 290 e kk). Muutenkaan täällä Helsingissä ei saa lasta normaaliin ryhmään jos vanhempi kotona, jotwn 13 lapsen osapäiväryhmä olisi ainut vaihtoehto ja se touhu on niin sekavaa etten tiedä mite kaverisuhtet tms kehittyvät... siinä lapset siis pk:ssa 13 lapsen ryhmässä ja yksi hoitaja 3 tuntia päivässä. Käymme kerhoissa mutta lapsi ei ole saanut kavereita kun ne kerhot ovat vain pari krt vko ja muutaman tunnin kerrallaan, lapset vaihtuvat usein. 

Nyt lapsi on kuullut vain kirjoista millaista synttäreillä on, meillä ei ole sukulaisia joilla on lapsia eikä ystäväperheitä joten omilla synttäreillään on käynyt mummi ja kummi vanhempien lisäksi. Näin näyttää jatkuvan koulualaiseksi asti, itse vain omasta lapsuudesta muistan synttärikutsujen alkaneen jo päiväkodissa joten lapsen puolesta asia surettaa. 

Olkaa te iloisia, joilla lapsella on kavereita, joita kutsua, mielelläni minäkin "valittaisin" tälläistä ongelmaa että liikaa lapsia kutsuttavana, kun ei ole ainuttakaan.

Eskari on pakollinen nykyään. Eiköhän sieltä kavereita löydy. olisin kuitenkn jo hiukan huolissani jos 4-vuotiaalla ei ole yhtään pysyvämpää kaverisuhdetta :( Siis sellaista, jonka nimen sentään tietäisi ja tunnistaisi. Jos ei ole missään pysyvämmässä hoitoryhmässä, vaan kotihoidossa, silloin lapsen sosiaalinen elämä ja sen oppiminen on teidän vanhempien vastuulla. Muuten on turha itkeä koulussa kun lapsi vetäytyy isossa porukassa syrjään ja jää yksin. pitäähän siihen vähän sentään tottua, muilla on monen vuoden "etumatka", kokemus kaverisuhteiden luomisesta ja yhteisestä leikistä!

Pelkkä vanhemman surkuttelu ei auta, pitää toimia. Jos ei ole yhtään perhetuttua tai sukulaisperhettä, sitten on vain entistä aktiivisemmin etsittävä muualta. JOKA päivä puistoon, mieluiten aina samoihin aikoihin. Silloin siellä käy todennäköisimmin samat ihmiset. Sinä aikuisena ryhdyt juttelemaan toisen aikuisen kanssa, vaikka teet tikusta asiaa (koska vanhemmat hoitavat tuon ikäisen kaverisuhteita vielä hyvin pitkälti) ja toteat lopuksi,että olipa mukavaa kun oli seuraa, nähdäänkö joskus toistekin täällä.

4-vuotias voi jo hyvin harrastaa. Perheuintia (aina samat perheet), aikuinen-lapsi-jumppaa (aina samat perheet), muskaria, pallokoulua, tanssia, mitä vaan. Siellä tutustutte toisiin vanhempiin harrastamisen ohessa tai reunalla istuessa.

MLL järjestää monilla pienilläkin paikkakunnilla ties mitä ohjemaa. Samaten seurakunnat. Ja varmasti netistäkin huhuilemalla löytää saman alueen lapsiperheitä. Harvalla tuskin on liikaa kavereita, etenkään kotihoidossa olevilla. Laita nyt vaikka viime hädässä kaupan/puiston/uimahallin ilmoitustaululle ilmoitus, että etsitään leikkiseuraa saman ikäisistä :) Tai paikalliseen fb-ryhmään (kirppis, puskaradio tms.) ilmoitus, että klo x puistossa x pikkulasten leikkitreffit.

Ei saa olla avuton! Jos yksi kerho ei tuota tulosta, laajentakaa muihin paikkoihin. Tai sitten älkää ainakaan harmitelko ja ihmetelkö jos ei seuraa ole.

Tämä keskustelu ei ole tästä aiheesta mutta vastaan kun olet nähnyt vaivaa ja kirjoittanut pitkän viestin. Olemme käyneet eri harrastuksissa ihan vauvaikäisestä, tälläkin hetkellä kahdessa eri muskarissa, perheliikunassa, avoimessa kerhossa (vanhemman seurassa) ja päiväkodin kerhossa yksinään 2xvko. Puistossa päivittäin jos ei ole muuta. Toki meillä on hyvänpäiväntuttuja,ja lapsi tuntee nimeltä muutamia lapsia, mutta emme tunne niin hyvin että voisin meille kutsua. En tiedä, miksi näin, juttelen ja olen avoin, en vain ole tutustunut näiden 4 vuoden aikana kehenkään toiseen äitiin "paremmin". Muistan vauva aikana jo kun katsoin kadehtien kun jotkut lähtivät puistosta samaa matkaa, en ole koskaan käynyt vaunulenkillä kenenkään toisen äidin kanssa. Lapseni on aika vilkas, ja menee paikasta toiseen, vaikka ohjattuun tuntiin keskittyy. Ei leiki yleensä toisten kanssa, puistossa juoksee omia menojaan ja minun aikani menee siihen että menen lapsen perässä. Ei ole koskaan, edes vauvana, viihtynyt paikallaan vaikka hiekkalaatikolla niin että voisin jutella jonkun kanssa, on siis todella vilkas. Kuitenkin on todella empaattinen ja fiksukin. Kerhoissa ja muskareissa keskityn lapsen kanssa olemiseen, kerran tuli mieleen etten esim. ole koskaan ottanut kuvaa meistä yhdessä missään, olen 100% lapsen kanssa. 

En tiedä syytä, miksen ole tutustunut kehenkään, vanhat ystäväni ovat jääneet ja asuvat muualla. Mieheni on muualta kotoisin (pohjois- Suomesta) eikä ole ystäviä saanut työpaikalta sillä on asperger, eli kavereita ei ole koskaan ollutkaan. Itselläni sen sijaan ollut aina, lapsesta asti paljon kavereita. Tämä vuosien yksinäisyys on itselle ihan uutta. Naapureissa ei asu lapsia eikä pihapiirissä.Olen kyllä yrittänyt käydä eri ryhmissä, laskin että on ollut jo 3 eri tanssikoulussa, 4 eri muskarissa jne. En tiedä mutta tuolla perhejumpassa ei kyllä kukaan puhu toisilleen mitään, kaikki ovat oman lapsensa kanssa. Toki tervehditään jne mutta muuten ei siinä ole aikaa/mahdollisuutta muuten jutella. Tuntuu, että kaikilla vain on omat menonsa ja kaverinsa, eikä tarvita uusia tuttavuuksia.

No tässähän nyt jo näkyy mikä mättää. Menet lapsen perässä herkeämättä ja et anna toiselle rauhaa tutustua muihin ja ylipäätään edes mitään tarvetta etsiä seuraa. Siis et lapselle, etkä myöskään muille aikuisille. Relaa hyvä ihminen! 4-vuotiaan perässä ei todellakaan tarvitse koko ajan mennä aidatussa puistossa! Jos ette käy aidatussa puistossa, vaihtakaa sellaiseen. Kyllä 4-vuotias jo pärjää laitteissa ilman, että olet koko ajan valmiina koppaamaan tai hyssyttelemään. Ei tuon ikäisen kuulu myöskään enää pistää suuhunsa mitään. Mitä siis pelkäät, miksi juokset perässä? Puutut jos keikkuu telineiden katolla tai näyttää siltä, että riitaantuu taikka kiusaa toisia, tulee itse kiusatuksi jne. Muuten anna hänen itse puuhastella. Eihän sun kanssasi uskalla kukaan tulla edes juttelemaan kun tuosta saa ihan neuroottisen hössääjä-äiti-vaikutelman!

Aika erikoiselta kuulosta myös tuo harrastusryhmien ja seurojen jatkuva vaihtaminen. Miksi?

Laita leikkiseurasta hakuilmoitus jonnekin facebookissa tai sinne muskarin ilmoitustaululle, puistoon, avoimeen päiväkotiin, neuvolaan jne. Mutta korjaa tuota omaa käytöstäsi nyt pikaisesti ja löysää sitä hihnaa itsesi ja lapsesi välissä.