Lapsiasivaltuutettu vetoaa - kaikki synttäreille

Vierailija kirjoitti:

Ammattikasvattajana tuntuu välillä turhauttavalta hokea sitä mantraa kiusaamistilanteissa, että kaikki ovat tasavertaisia, ketään ei saa lyödä ja muu litania. Tietää kuitenkin, että samaan aikaan sen Purjo-Pirjon isä hakkaa äitiä, mutta kävelee päin ovea, eikä myönnä mitään, eikä puolikielisen Ahmedin ovet avaudu sinne korkeakouluun, virkamiesruotsin osaamisesta puhumattakaan.

Ansaitsisit saada potkut.Et ole kykenevä hitamaan etkä kasvattamaan lapsia

Vierailija kirjoitti:

Ihme pissipäitä kyllä nykymuksuista kasvatettu. Kiristetään kutsuilla ja vertaillaan kalliita lahjoja, voi ny jumalauta noita vinksahtaneita nykykasvattajia.

Kyllä ennen kutsuttiin koko luokka synttäreille - eikä tarvittu mitään lahjoja, riitti että porukka piti hauskaa ja herkutteli yhdessä.

Nykymuksut on ihan sekasin jo pienestä materialismissaan.

Minä ja sisarukseni elimme lapsuutemme 80-90-luvuilla, eikä koskaan kenenkään synttäreillä ollut koko luokkaa. Ei meillä, eikä kavereiden kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse haluaisin ottaa esille sellaisen näkökulman, että on olemassa lapsia, joiden synttäreille ei tule kukaan tai jotka eivät ole koskaan olleet kenenkään lapsen synttäreillä. Meidän lapsemme on nyt 4 vuotias, kotihoidossa, sillä olen työtön ja päiväkotiin ei ole varaa (mies töissä, ja menee juuri rajan yli että maksu olisi 290 e kk). Muutenkaan täällä Helsingissä ei saa lasta normaaliin ryhmään jos vanhempi kotona, jotwn 13 lapsen osapäiväryhmä olisi ainut vaihtoehto ja se touhu on niin sekavaa etten tiedä mite kaverisuhtet tms kehittyvät... siinä lapset siis pk:ssa 13 lapsen ryhmässä ja yksi hoitaja 3 tuntia päivässä. Käymme kerhoissa mutta lapsi ei ole saanut kavereita kun ne kerhot ovat vain pari krt vko ja muutaman tunnin kerrallaan, lapset vaihtuvat usein. 

Nyt lapsi on kuullut vain kirjoista millaista synttäreillä on, meillä ei ole sukulaisia joilla on lapsia eikä ystäväperheitä joten omilla synttäreillään on käynyt mummi ja kummi vanhempien lisäksi. Näin näyttää jatkuvan koulualaiseksi asti, itse vain omasta lapsuudesta muistan synttärikutsujen alkaneen jo päiväkodissa joten lapsen puolesta asia surettaa. 

Olkaa te iloisia, joilla lapsella on kavereita, joita kutsua, mielelläni minäkin "valittaisin" tälläistä ongelmaa että liikaa lapsia kutsuttavana, kun ei ole ainuttakaan.

Eskari on pakollinen nykyään. Eiköhän sieltä kavereita löydy. olisin kuitenkn jo hiukan huolissani jos 4-vuotiaalla ei ole yhtään pysyvämpää kaverisuhdetta :( Siis sellaista, jonka nimen sentään tietäisi ja tunnistaisi. Jos ei ole missään pysyvämmässä hoitoryhmässä, vaan kotihoidossa, silloin lapsen sosiaalinen elämä ja sen oppiminen on teidän vanhempien vastuulla. Muuten on turha itkeä koulussa kun lapsi vetäytyy isossa porukassa syrjään ja jää yksin. pitäähän siihen vähän sentään tottua, muilla on monen vuoden "etumatka", kokemus kaverisuhteiden luomisesta ja yhteisestä leikistä!

Pelkkä vanhemman surkuttelu ei auta, pitää toimia. Jos ei ole yhtään perhetuttua tai sukulaisperhettä, sitten on vain entistä aktiivisemmin etsittävä muualta. JOKA päivä puistoon, mieluiten aina samoihin aikoihin. Silloin siellä käy todennäköisimmin samat ihmiset. Sinä aikuisena ryhdyt juttelemaan toisen aikuisen kanssa, vaikka teet tikusta asiaa (koska vanhemmat hoitavat tuon ikäisen kaverisuhteita vielä hyvin pitkälti) ja toteat lopuksi,että olipa mukavaa kun oli seuraa, nähdäänkö joskus toistekin täällä.

4-vuotias voi jo hyvin harrastaa. Perheuintia (aina samat perheet), aikuinen-lapsi-jumppaa (aina samat perheet), muskaria, pallokoulua, tanssia, mitä vaan. Siellä tutustutte toisiin vanhempiin harrastamisen ohessa tai reunalla istuessa.

MLL järjestää monilla pienilläkin paikkakunnilla ties mitä ohjemaa. Samaten seurakunnat. Ja varmasti netistäkin huhuilemalla löytää saman alueen lapsiperheitä. Harvalla tuskin on liikaa kavereita, etenkään kotihoidossa olevilla. Laita nyt vaikka viime hädässä kaupan/puiston/uimahallin ilmoitustaululle ilmoitus, että etsitään leikkiseuraa saman ikäisistä :) Tai paikalliseen fb-ryhmään (kirppis, puskaradio tms.) ilmoitus, että klo x puistossa x pikkulasten leikkitreffit.

Ei saa olla avuton! Jos yksi kerho ei tuota tulosta, laajentakaa muihin paikkoihin. Tai sitten älkää ainakaan harmitelko ja ihmetelkö jos ei seuraa ole.

Tämä keskustelu ei ole tästä aiheesta mutta vastaan kun olet nähnyt vaivaa ja kirjoittanut pitkän viestin. Olemme käyneet eri harrastuksissa ihan vauvaikäisestä, tälläkin hetkellä kahdessa eri muskarissa, perheliikunassa, avoimessa kerhossa (vanhemman seurassa) ja päiväkodin kerhossa yksinään 2xvko. Puistossa päivittäin jos ei ole muuta. Toki meillä on hyvänpäiväntuttuja,ja lapsi tuntee nimeltä muutamia lapsia, mutta emme tunne niin hyvin että voisin meille kutsua. En tiedä, miksi näin, juttelen ja olen avoin, en vain ole tutustunut näiden 4 vuoden aikana kehenkään toiseen äitiin "paremmin". Muistan vauva aikana jo kun katsoin kadehtien kun jotkut lähtivät puistosta samaa matkaa, en ole koskaan käynyt vaunulenkillä kenenkään toisen äidin kanssa. Lapseni on aika vilkas, ja menee paikasta toiseen, vaikka ohjattuun tuntiin keskittyy. Ei leiki yleensä toisten kanssa, puistossa juoksee omia menojaan ja minun aikani menee siihen että menen lapsen perässä. Ei ole koskaan, edes vauvana, viihtynyt paikallaan vaikka hiekkalaatikolla niin että voisin jutella jonkun kanssa, on siis todella vilkas. Kuitenkin on todella empaattinen ja fiksukin. Kerhoissa ja muskareissa keskityn lapsen kanssa olemiseen, kerran tuli mieleen etten esim. ole koskaan ottanut kuvaa meistä yhdessä missään, olen 100% lapsen kanssa. 

En tiedä syytä, miksen ole tutustunut kehenkään, vanhat ystäväni ovat jääneet ja asuvat muualla. Mieheni on muualta kotoisin (pohjois- Suomesta) eikä ole ystäviä saanut työpaikalta sillä on asperger, eli kavereita ei ole koskaan ollutkaan. Itselläni sen sijaan ollut aina, lapsesta asti paljon kavereita. Tämä vuosien yksinäisyys on itselle ihan uutta. Naapureissa ei asu lapsia eikä pihapiirissä.Olen kyllä yrittänyt käydä eri ryhmissä, laskin että on ollut jo 3 eri tanssikoulussa, 4 eri muskarissa jne. En tiedä mutta tuolla perhejumpassa ei kyllä kukaan puhu toisilleen mitään, kaikki ovat oman lapsensa kanssa. Toki tervehditään jne mutta muuten ei siinä ole aikaa/mahdollisuutta muuten jutella. Tuntuu, että kaikilla vain on omat menonsa ja kaverinsa, eikä tarvita uusia tuttavuuksia.

Miksi et voi? Onko kodissasi jotain sellaista, miksi sinne ei voi kutsua kuin tuttuja? Kun esikoiseni oli pieni ja olin päivät lapseni kanssa kaksisteen kotona, aloin kaivata aikuista seuraa. Yhtenä  päivänä päätin pysäyttää ensimmäisen vaunujen tai rattaiden kanssa vastaantulevan naisen ja pyytää kahville. Niin tein ja nyt hän on nuoremman lapseni kummi ja minä hänen nuoremman lapsensa kummi. Lapset ovat myös hyviä ystäviä. 

Asumme huonomaineisella alueella kaupungin vuokra- asunnossa. Julkisivu hirveän näkäinen ja parvekkeet, vaikka sisältä ihan ok. Häpeän kotiamme varsinkin kun muut kerhoissa kävijät asuvat omistusasunnoissa ja työpaikat odottamassa. Pari kertaa minulle on joku puhunutkin ettei halua käydä yhdessä puistossa kun siellä suurin osa kaupungin vuokra-asunnossa asuvien lapsia (ja ovat pääosin maahanmuuttajia). Tässä kerrtosalokompleksissa (varmaan 30 taloa sumpussa) ei asu suomalaisia lapsiperheitä, suurin osa lapsista muualta kotosin olevien kouluikäisiä lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joitakin vanhempia tavatessa ymmärtää, minkä vuoksi niiden lapsiakin vältellään. Vanhemmat kuuluvat samaan kastiin. Usein tajuamatta sitä. Vika on aina vain kaikissa muissa.

Kerro syy, mikä se on? Luulen kuuluvani tuohon porukkaan, en tiedä mikä minussa on vikana. Toki haluaisin lapselleni parempaa. Olemme köyhiä ja olen työtön ja asumme kaupungin pahamaineisessa vuokra-asunnossa, mutta ei sitä päällepäin (kai) näe...

Monet ärsyttävien lasten vanhemmat ovat itsekin a) moukkia b) kiroilevat c) ovat rähjäisen näköisiä, haisevat, tupakoivat d) välttelevät katsekontaktia e) vetäytyvät ja mumisevat pakotettuna vastauksen f) koko olemus huutaa sitä elämänkoulumeininkiä g) epämiellyttävät elämänarvot paistavat läpi olemuksesta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse haluaisin ottaa esille sellaisen näkökulman, että on olemassa lapsia, joiden synttäreille ei tule kukaan tai jotka eivät ole koskaan olleet kenenkään lapsen synttäreillä. Meidän lapsemme on nyt 4 vuotias, kotihoidossa, sillä olen työtön ja päiväkotiin ei ole varaa (mies töissä, ja menee juuri rajan yli että maksu olisi 290 e kk). Muutenkaan täällä Helsingissä ei saa lasta normaaliin ryhmään jos vanhempi kotona, jotwn 13 lapsen osapäiväryhmä olisi ainut vaihtoehto ja se touhu on niin sekavaa etten tiedä mite kaverisuhtet tms kehittyvät... siinä lapset siis pk:ssa 13 lapsen ryhmässä ja yksi hoitaja 3 tuntia päivässä. Käymme kerhoissa mutta lapsi ei ole saanut kavereita kun ne kerhot ovat vain pari krt vko ja muutaman tunnin kerrallaan, lapset vaihtuvat usein. 

Nyt lapsi on kuullut vain kirjoista millaista synttäreillä on, meillä ei ole sukulaisia joilla on lapsia eikä ystäväperheitä joten omilla synttäreillään on käynyt mummi ja kummi vanhempien lisäksi. Näin näyttää jatkuvan koulualaiseksi asti, itse vain omasta lapsuudesta muistan synttärikutsujen alkaneen jo päiväkodissa joten lapsen puolesta asia surettaa. 

Olkaa te iloisia, joilla lapsella on kavereita, joita kutsua, mielelläni minäkin "valittaisin" tälläistä ongelmaa että liikaa lapsia kutsuttavana, kun ei ole ainuttakaan.

Eskari on pakollinen nykyään. Eiköhän sieltä kavereita löydy. olisin kuitenkn jo hiukan huolissani jos 4-vuotiaalla ei ole yhtään pysyvämpää kaverisuhdetta :( Siis sellaista, jonka nimen sentään tietäisi ja tunnistaisi. Jos ei ole missään pysyvämmässä hoitoryhmässä, vaan kotihoidossa, silloin lapsen sosiaalinen elämä ja sen oppiminen on teidän vanhempien vastuulla. Muuten on turha itkeä koulussa kun lapsi vetäytyy isossa porukassa syrjään ja jää yksin. pitäähän siihen vähän sentään tottua, muilla on monen vuoden "etumatka", kokemus kaverisuhteiden luomisesta ja yhteisestä leikistä!

Pelkkä vanhemman surkuttelu ei auta, pitää toimia. Jos ei ole yhtään perhetuttua tai sukulaisperhettä, sitten on vain entistä aktiivisemmin etsittävä muualta. JOKA päivä puistoon, mieluiten aina samoihin aikoihin. Silloin siellä käy todennäköisimmin samat ihmiset. Sinä aikuisena ryhdyt juttelemaan toisen aikuisen kanssa, vaikka teet tikusta asiaa (koska vanhemmat hoitavat tuon ikäisen kaverisuhteita vielä hyvin pitkälti) ja toteat lopuksi,että olipa mukavaa kun oli seuraa, nähdäänkö joskus toistekin täällä.

4-vuotias voi jo hyvin harrastaa. Perheuintia (aina samat perheet), aikuinen-lapsi-jumppaa (aina samat perheet), muskaria, pallokoulua, tanssia, mitä vaan. Siellä tutustutte toisiin vanhempiin harrastamisen ohessa tai reunalla istuessa.

MLL järjestää monilla pienilläkin paikkakunnilla ties mitä ohjemaa. Samaten seurakunnat. Ja varmasti netistäkin huhuilemalla löytää saman alueen lapsiperheitä. Harvalla tuskin on liikaa kavereita, etenkään kotihoidossa olevilla. Laita nyt vaikka viime hädässä kaupan/puiston/uimahallin ilmoitustaululle ilmoitus, että etsitään leikkiseuraa saman ikäisistä :) Tai paikalliseen fb-ryhmään (kirppis, puskaradio tms.) ilmoitus, että klo x puistossa x pikkulasten leikkitreffit.

Ei saa olla avuton! Jos yksi kerho ei tuota tulosta, laajentakaa muihin paikkoihin. Tai sitten älkää ainakaan harmitelko ja ihmetelkö jos ei seuraa ole.

Tämä keskustelu ei ole tästä aiheesta mutta vastaan kun olet nähnyt vaivaa ja kirjoittanut pitkän viestin. Olemme käyneet eri harrastuksissa ihan vauvaikäisestä, tälläkin hetkellä kahdessa eri muskarissa, perheliikunassa, avoimessa kerhossa (vanhemman seurassa) ja päiväkodin kerhossa yksinään 2xvko. Puistossa päivittäin jos ei ole muuta. Toki meillä on hyvänpäiväntuttuja,ja lapsi tuntee nimeltä muutamia lapsia, mutta emme tunne niin hyvin että voisin meille kutsua. En tiedä, miksi näin, juttelen ja olen avoin, en vain ole tutustunut näiden 4 vuoden aikana kehenkään toiseen äitiin "paremmin". Muistan vauva aikana jo kun katsoin kadehtien kun jotkut lähtivät puistosta samaa matkaa, en ole koskaan käynyt vaunulenkillä kenenkään toisen äidin kanssa. Lapseni on aika vilkas, ja menee paikasta toiseen, vaikka ohjattuun tuntiin keskittyy. Ei leiki yleensä toisten kanssa, puistossa juoksee omia menojaan ja minun aikani menee siihen että menen lapsen perässä. Ei ole koskaan, edes vauvana, viihtynyt paikallaan vaikka hiekkalaatikolla niin että voisin jutella jonkun kanssa, on siis todella vilkas. Kuitenkin on todella empaattinen ja fiksukin. Kerhoissa ja muskareissa keskityn lapsen kanssa olemiseen, kerran tuli mieleen etten esim. ole koskaan ottanut kuvaa meistä yhdessä missään, olen 100% lapsen kanssa. 

En tiedä syytä, miksen ole tutustunut kehenkään, vanhat ystäväni ovat jääneet ja asuvat muualla. Mieheni on muualta kotoisin (pohjois- Suomesta) eikä ole ystäviä saanut työpaikalta sillä on asperger, eli kavereita ei ole koskaan ollutkaan. Itselläni sen sijaan ollut aina, lapsesta asti paljon kavereita. Tämä vuosien yksinäisyys on itselle ihan uutta. Naapureissa ei asu lapsia eikä pihapiirissä.Olen kyllä yrittänyt käydä eri ryhmissä, laskin että on ollut jo 3 eri tanssikoulussa, 4 eri muskarissa jne. En tiedä mutta tuolla perhejumpassa ei kyllä kukaan puhu toisilleen mitään, kaikki ovat oman lapsensa kanssa. Toki tervehditään jne mutta muuten ei siinä ole aikaa/mahdollisuutta muuten jutella. Tuntuu, että kaikilla vain on omat menonsa ja kaverinsa, eikä tarvita uusia tuttavuuksia.

No tässähän nyt jo näkyy mikä mättää. Menet lapsen perässä herkeämättä ja et anna toiselle rauhaa tutustua muihin ja ylipäätään edes mitään tarvetta etsiä seuraa. Siis et lapselle, etkä myöskään muille aikuisille. Relaa hyvä ihminen! 4-vuotiaan perässä ei todellakaan tarvitse koko ajan mennä aidatussa puistossa! Jos ette käy aidatussa puistossa, vaihtakaa sellaiseen. Kyllä 4-vuotias jo pärjää laitteissa ilman, että olet koko ajan valmiina koppaamaan tai hyssyttelemään. Ei tuon ikäisen kuulu myöskään enää pistää suuhunsa mitään. Mitä siis pelkäät, miksi juokset perässä? Puutut jos keikkuu telineiden katolla tai näyttää siltä, että riitaantuu taikka kiusaa toisia, tulee itse kiusatuksi jne. Muuten anna hänen itse puuhastella. Eihän sun kanssasi uskalla kukaan tulla edes juttelemaan kun tuosta saa ihan neuroottisen hössääjä-äiti-vaikutelman!

Aika erikoiselta kuulosta myös tuo harrastusryhmien ja seurojen jatkuva vaihtaminen. Miksi?

Laita leikkiseurasta hakuilmoitus jonnekin facebookissa tai sinne muskarin ilmoitustaululle, puistoon, avoimeen päiväkotiin, neuvolaan jne. Mutta korjaa tuota omaa käytöstäsi nyt pikaisesti ja löysää sitä hihnaa itsesi ja lapsesi välissä.

No meillä kyllä voi laittaa suuhunsa jotain, puistossa ruiskuja ja neuloja, on tippunut telineestä päälleen jne joten on kyllä vahdittava haukkana. Voi myös kadota ja mennä piiloon, kuten on joskus livahtanut karkuun tapahtumissa. En uskalla päästää itsekseen, puistot eivät ole aidattuja, mikään lähipuistoista.Olemme vaihtaneet taaperotanssista ja vauvatanssista pois kun olivat kaukana enkä saanut kyytiä, ja lapsi kasvoi ryhmästä ulos, yksi taas oli liian kallis tämänhetkiseen budjettiin ja huonoon aikaan ja liian kaukana. Noissa ryhmissä on kyllä lapset vaihtuneet jatkuvasti, ainakin lukukausittain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joitakin vanhempia tavatessa ymmärtää, minkä vuoksi niiden lapsiakin vältellään. Vanhemmat kuuluvat samaan kastiin. Usein tajuamatta sitä. Vika on aina vain kaikissa muissa.

Kerro syy, mikä se on? Luulen kuuluvani tuohon porukkaan, en tiedä mikä minussa on vikana. Toki haluaisin lapselleni parempaa. Olemme köyhiä ja olen työtön ja asumme kaupungin pahamaineisessa vuokra-asunnossa, mutta ei sitä päällepäin (kai) näe...

Et siis ymmärrä tarpeeksi sosiaalisia vihjeitä.

En tiedä, en kai sitten. En osaa tutustua perheellisiin. En halua mennä yksityiskohtiin, mutta asuin 10 vuotta pois Suomesta, ja kun tulin takaisin, en enää solahtanut vanhaan kaveriporukkaan kun heillä oli perheet ja itse olin sinkku. Toki tapasin ja pidin yhteyttä ulkomaanvuosien aikana. Kun sain oman lapseni, muiden lapset olivat jo kouluikäisiä, ja jäin kotiin hoitamaan lasta ja nyt olen siis työtön. Suomessa en ole ollut vakityössä koskaan, ulkomailla siis oli työpaikkani ja tietenkin tuttavani jäivät sinne. Tämä tilanne, etten osa tutustua kehenkään, on minulle ihan uusi, sillä olen aina saanut tuttavia ja ystäviä todella helposti. Tämä yksinäisyys on kehä, joka ruokkii itseään, sama lapsella. Ei sitä opi tulemaan toimeen ja ystävystymään muiden kanssa jos ei ole muita lapsia keihin tutustua. Puistossa ja kerhoissa muut ovat muodostaneet omat porukkansa ajat sitten, ja heillä on jo pari kolme lasta, sekin yhdistään kun on ollut uudestaan raskaana jne. Itsellä on vain tuo yksi lapsi ja ulkopuolinen olo kun paikalle pölähtää raskaana oleva/vauvan kanssa oleva sen oman lapseni ikäisen leikki-ikäisen kanssa. Oikeastaan en tunne ketään muita keitä noissa kerhoissa käy kenellä on vain yksi lapsi.

Nyt täytyy sanoa, että vika on ihan sinussa itsessäsi. Mitä ihmeen väliä sillä on, onko toisella äidillä vaikka kolme lasta mukana ja kaksi kohdussa? Oleellistahan on vain, että niistä jo syntyneistä lapsista voisi olla omallesi seuraa. Jos etsit sellaista naista, joka on elämäntilanteeltaan kloonisi, niin voi ollakin aika hankalaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joitakin vanhempia tavatessa ymmärtää, minkä vuoksi niiden lapsiakin vältellään. Vanhemmat kuuluvat samaan kastiin. Usein tajuamatta sitä. Vika on aina vain kaikissa muissa.

Kerro syy, mikä se on? Luulen kuuluvani tuohon porukkaan, en tiedä mikä minussa on vikana. Toki haluaisin lapselleni parempaa. Olemme köyhiä ja olen työtön ja asumme kaupungin pahamaineisessa vuokra-asunnossa, mutta ei sitä päällepäin (kai) näe...

Monet ärsyttävien lasten vanhemmat ovat itsekin a) moukkia b) kiroilevat c) ovat rähjäisen näköisiä, haisevat, tupakoivat d) välttelevät katsekontaktia e) vetäytyvät ja mumisevat pakotettuna vastauksen f) koko olemus huutaa sitä elämänkoulumeininkiä g) epämiellyttävät elämänarvot paistavat läpi olemuksesta

No en ole mitään noista, työtön tosin olen. Mieheni on tekniikan tohtori ja senioritutkija. Itse sosiaalialaa opiskellut mutta lopetin opinnot kun tajusin että sovi hommaan kun en oikeassa elämässäkään tutustu muihin, tuntuisi feikiltä olla neuvomassa muita. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä on pieni asunto ja vähän rahaa. Lapsi itse on halunnut kutsua synttäreilleen max 3 kaveria koko luokalta, jos tämä on jollekin ongelma niin ei voi mitään. Kyllä köyhienkin lapsilla on oikeus juhlia synttäreitä vaikka ei olisikaan varaa kutsua 10-25 vierasta.

7

Ei tossa sitä tarkoitettu. Vaan sitä että monet kutsuvat lähes koko luokan synttäreilleen ja sitten siellä jotkut jää koko ajan kutsumatta joka paikkaan.

Toinen ongema on se lahjoilla kilpaileminen. Jos et tuo niin ja näin kallista ja hienoa lahjaa niin älä tule. Sitten köyhien lapsilla ei ole mahdollisuutta päästä synttäreille.

Siinä voi sitten ajatella miltä siltä lapsesta tuntuu jotka kukaan ei ikinä halua minnekkään.

Voisitko sinä Riikka-Mauri ystävällisesti poistua siitä Nuutti-Kristallin  frozenlinnanmuotoisensynttärikakun ääreltä ? Ja jätä ne juustonaksut siihen.

Katsos kun Sinua ei ole Nuutti-Kristalli kutsunut niin sinä et voi osallistua.

Nuutti-Kristalli ei halua että sinä olet täällä, ymmärrätkö

ja tottahan Nuutti-Kristallilla on oikeus kutsua omiin synttäreihinsä omat vieraansa.

Vad så god, snälla Riikka-Mauri ja hejdå.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosissanneko vertaatte täällä lasta ja aikuista? Ei voi ku ihmetellä, suosittelen ottamaan käteen jonku perusoppaan kehityspsykologiasta. Sit lähdetään pohdiskelemaan tuleeko minun opettaa lapselle empatiaa ja ihmisten huomioonottamista vai onko kyseinen taito sisäsyntyinen.

Tulee pää kipeäksi ku lukee osan kommentteja.

Sitä toisen huomioon ottamista ja kaikkien mukaan ottamista leikkeihin joutuu lapsi sinnittelemään päiväkodista koko peruskoulun läpi. Aina on joukossa niitä, jotka käytöksellään ärsyttävät mui

ta, niitä joita pitää väkisin vetää perässä, niitä joiden kanssa ei ole mitään yhteistä. Ja liki 15 vuotta on vain aikuisten toimesta siedettävä sitä, otettava pariksi kuka kulloinkin määrätään,  tehtävä ryhmätyö sen kanssa jonka kanssa opettaja määrää, pelattava ja leikittävä välkillä kaikkien kanssa jotka vain keksivät tulla pyytämään leikkiin pääsyä. Aina on mukisematta suostuttava ja hillittävä omat halut ja ärtymys, jottei leimata kiusaajaksi ja ettei yhdelle tule paha mieli. Kai päivänsankari sentään kerran vuodessa saa VAPAA-AJALLAAN olla rauhassa vain ystäviensä kanssa?!

Mähän en kommentillani ottanut kantaa millään lailla miten synttäreiden kanssa tulisi toimia.

Mutta siihe otan kantaa, että ihmisillä on nykyään iha todella huono lukutaito.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joitakin vanhempia tavatessa ymmärtää, minkä vuoksi niiden lapsiakin vältellään. Vanhemmat kuuluvat samaan kastiin. Usein tajuamatta sitä. Vika on aina vain kaikissa muissa.

Kerro syy, mikä se on? Luulen kuuluvani tuohon porukkaan, en tiedä mikä minussa on vikana. Toki haluaisin lapselleni parempaa. Olemme köyhiä ja olen työtön ja asumme kaupungin pahamaineisessa vuokra-asunnossa, mutta ei sitä päällepäin (kai) näe...

Et siis ymmärrä tarpeeksi sosiaalisia vihjeitä.

En tiedä, en kai sitten. En osaa tutustua perheellisiin. En halua mennä yksityiskohtiin, mutta asuin 10 vuotta pois Suomesta, ja kun tulin takaisin, en enää solahtanut vanhaan kaveriporukkaan kun heillä oli perheet ja itse olin sinkku. Toki tapasin ja pidin yhteyttä ulkomaanvuosien aikana. Kun sain oman lapseni, muiden lapset olivat jo kouluikäisiä, ja jäin kotiin hoitamaan lasta ja nyt olen siis työtön. Suomessa en ole ollut vakityössä koskaan, ulkomailla siis oli työpaikkani ja tietenkin tuttavani jäivät sinne. Tämä tilanne, etten osa tutustua kehenkään, on minulle ihan uusi, sillä olen aina saanut tuttavia ja ystäviä todella helposti. Tämä yksinäisyys on kehä, joka ruokkii itseään, sama lapsella. Ei sitä opi tulemaan toimeen ja ystävystymään muiden kanssa jos ei ole muita lapsia keihin tutustua. Puistossa ja kerhoissa muut ovat muodostaneet omat porukkansa ajat sitten, ja heillä on jo pari kolme lasta, sekin yhdistään kun on ollut uudestaan raskaana jne. Itsellä on vain tuo yksi lapsi ja ulkopuolinen olo kun paikalle pölähtää raskaana oleva/vauvan kanssa oleva sen oman lapseni ikäisen leikki-ikäisen kanssa. Oikeastaan en tunne ketään muita keitä noissa kerhoissa käy kenellä on vain yksi lapsi.

Nyt täytyy sanoa, että vika on ihan sinussa itsessäsi. Mitä ihmeen väliä sillä on, onko toisella äidillä vaikka kolme lasta mukana ja kaksi kohdussa? Oleellistahan on vain, että niistä jo syntyneistä lapsista voisi olla omallesi seuraa. Jos etsit sellaista naista, joka on elämäntilanteeltaan kloonisi, niin voi ollakin aika hankalaa. 

En etsi kloonia, mutta selvästi ne uudet raskaudet ja vauvat ovat yhdistäneet monia äitejä. Onhan ne äitien jutut taas vauvajuttuja jne, leikki- ikäisellä on eri jutut.Selvästi näkee, että vauvoihin keskitytään ja se esikoinen on vähän "sivussa", en tiedä. Tuntuu vain, että juttun loppuu siihen kun tulee paikalle joku toinen kenellä myös vauva leikki- ikäisen lisäksi, onhan se ihan normaalia että vauvaan uutena tulokkaana taas keskitytään toisella tavalla. En kehtaa työttömyydestäni kertoa, joten ehkä on outoakin että täällä Helsingissä on kerhoissa joku 4 vuotiaan kanssa ja ei ole raskaana/pienempää sisarusta mukana. En ainakaan ole muihin törmännyt, ja muskariryhmässä jossa lapseni kanssa aloitin kun hän oli 4 kk, kaikilla saman ryhmän äideillä on jo kaksi tai kolme lasta. Olen ainoa 15 naisesta erään toisen äidin kanssa (joka nyt takaisin työssään joten ei kerhoissa käy) jolla ei ole muita lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse haluaisin ottaa esille sellaisen näkökulman, että on olemassa lapsia, joiden synttäreille ei tule kukaan tai jotka eivät ole koskaan olleet kenenkään lapsen synttäreillä. Meidän lapsemme on nyt 4 vuotias, kotihoidossa, sillä olen työtön ja päiväkotiin ei ole varaa (mies töissä, ja menee juuri rajan yli että maksu olisi 290 e kk). Muutenkaan täällä Helsingissä ei saa lasta normaaliin ryhmään jos vanhempi kotona, jotwn 13 lapsen osapäiväryhmä olisi ainut vaihtoehto ja se touhu on niin sekavaa etten tiedä mite kaverisuhtet tms kehittyvät... siinä lapset siis pk:ssa 13 lapsen ryhmässä ja yksi hoitaja 3 tuntia päivässä. Käymme kerhoissa mutta lapsi ei ole saanut kavereita kun ne kerhot ovat vain pari krt vko ja muutaman tunnin kerrallaan, lapset vaihtuvat usein. 

Nyt lapsi on kuullut vain kirjoista millaista synttäreillä on, meillä ei ole sukulaisia joilla on lapsia eikä ystäväperheitä joten omilla synttäreillään on käynyt mummi ja kummi vanhempien lisäksi. Näin näyttää jatkuvan koulualaiseksi asti, itse vain omasta lapsuudesta muistan synttärikutsujen alkaneen jo päiväkodissa joten lapsen puolesta asia surettaa. 

Olkaa te iloisia, joilla lapsella on kavereita, joita kutsua, mielelläni minäkin "valittaisin" tälläistä ongelmaa että liikaa lapsia kutsuttavana, kun ei ole ainuttakaan.

Eskari on pakollinen nykyään. Eiköhän sieltä kavereita löydy. olisin kuitenkn jo hiukan huolissani jos 4-vuotiaalla ei ole yhtään pysyvämpää kaverisuhdetta :( Siis sellaista, jonka nimen sentään tietäisi ja tunnistaisi. Jos ei ole missään pysyvämmässä hoitoryhmässä, vaan kotihoidossa, silloin lapsen sosiaalinen elämä ja sen oppiminen on teidän vanhempien vastuulla. Muuten on turha itkeä koulussa kun lapsi vetäytyy isossa porukassa syrjään ja jää yksin. pitäähän siihen vähän sentään tottua, muilla on monen vuoden "etumatka", kokemus kaverisuhteiden luomisesta ja yhteisestä leikistä!

Pelkkä vanhemman surkuttelu ei auta, pitää toimia. Jos ei ole yhtään perhetuttua tai sukulaisperhettä, sitten on vain entistä aktiivisemmin etsittävä muualta. JOKA päivä puistoon, mieluiten aina samoihin aikoihin. Silloin siellä käy todennäköisimmin samat ihmiset. Sinä aikuisena ryhdyt juttelemaan toisen aikuisen kanssa, vaikka teet tikusta asiaa (koska vanhemmat hoitavat tuon ikäisen kaverisuhteita vielä hyvin pitkälti) ja toteat lopuksi,että olipa mukavaa kun oli seuraa, nähdäänkö joskus toistekin täällä.

4-vuotias voi jo hyvin harrastaa. Perheuintia (aina samat perheet), aikuinen-lapsi-jumppaa (aina samat perheet), muskaria, pallokoulua, tanssia, mitä vaan. Siellä tutustutte toisiin vanhempiin harrastamisen ohessa tai reunalla istuessa.

MLL järjestää monilla pienilläkin paikkakunnilla ties mitä ohjemaa. Samaten seurakunnat. Ja varmasti netistäkin huhuilemalla löytää saman alueen lapsiperheitä. Harvalla tuskin on liikaa kavereita, etenkään kotihoidossa olevilla. Laita nyt vaikka viime hädässä kaupan/puiston/uimahallin ilmoitustaululle ilmoitus, että etsitään leikkiseuraa saman ikäisistä :) Tai paikalliseen fb-ryhmään (kirppis, puskaradio tms.) ilmoitus, että klo x puistossa x pikkulasten leikkitreffit.

Ei saa olla avuton! Jos yksi kerho ei tuota tulosta, laajentakaa muihin paikkoihin. Tai sitten älkää ainakaan harmitelko ja ihmetelkö jos ei seuraa ole.

Tämä keskustelu ei ole tästä aiheesta mutta vastaan kun olet nähnyt vaivaa ja kirjoittanut pitkän viestin. Olemme käyneet eri harrastuksissa ihan vauvaikäisestä, tälläkin hetkellä kahdessa eri muskarissa, perheliikunassa, avoimessa kerhossa (vanhemman seurassa) ja päiväkodin kerhossa yksinään 2xvko. Puistossa päivittäin jos ei ole muuta. Toki meillä on hyvänpäiväntuttuja,ja lapsi tuntee nimeltä muutamia lapsia, mutta emme tunne niin hyvin että voisin meille kutsua. En tiedä, miksi näin, juttelen ja olen avoin, en vain ole tutustunut näiden 4 vuoden aikana kehenkään toiseen äitiin "paremmin". Muistan vauva aikana jo kun katsoin kadehtien kun jotkut lähtivät puistosta samaa matkaa, en ole koskaan käynyt vaunulenkillä kenenkään toisen äidin kanssa. Lapseni on aika vilkas, ja menee paikasta toiseen, vaikka ohjattuun tuntiin keskittyy. Ei leiki yleensä toisten kanssa, puistossa juoksee omia menojaan ja minun aikani menee siihen että menen lapsen perässä. Ei ole koskaan, edes vauvana, viihtynyt paikallaan vaikka hiekkalaatikolla niin että voisin jutella jonkun kanssa, on siis todella vilkas. Kuitenkin on todella empaattinen ja fiksukin. Kerhoissa ja muskareissa keskityn lapsen kanssa olemiseen, kerran tuli mieleen etten esim. ole koskaan ottanut kuvaa meistä yhdessä missään, olen 100% lapsen kanssa. 

En tiedä syytä, miksen ole tutustunut kehenkään, vanhat ystäväni ovat jääneet ja asuvat muualla. Mieheni on muualta kotoisin (pohjois- Suomesta) eikä ole ystäviä saanut työpaikalta sillä on asperger, eli kavereita ei ole koskaan ollutkaan. Itselläni sen sijaan ollut aina, lapsesta asti paljon kavereita. Tämä vuosien yksinäisyys on itselle ihan uutta. Naapureissa ei asu lapsia eikä pihapiirissä.Olen kyllä yrittänyt käydä eri ryhmissä, laskin että on ollut jo 3 eri tanssikoulussa, 4 eri muskarissa jne. En tiedä mutta tuolla perhejumpassa ei kyllä kukaan puhu toisilleen mitään, kaikki ovat oman lapsensa kanssa. Toki tervehditään jne mutta muuten ei siinä ole aikaa/mahdollisuutta muuten jutella. Tuntuu, että kaikilla vain on omat menonsa ja kaverinsa, eikä tarvita uusia tuttavuuksia.

Miksi et voi? Onko kodissasi jotain sellaista, miksi sinne ei voi kutsua kuin tuttuja? Kun esikoiseni oli pieni ja olin päivät lapseni kanssa kaksisteen kotona, aloin kaivata aikuista seuraa. Yhtenä  päivänä päätin pysäyttää ensimmäisen vaunujen tai rattaiden kanssa vastaantulevan naisen ja pyytää kahville. Niin tein ja nyt hän on nuoremman lapseni kummi ja minä hänen nuoremman lapsensa kummi. Lapset ovat myös hyviä ystäviä. 

Asumme huonomaineisella alueella kaupungin vuokra- asunnossa. Julkisivu hirveän näkäinen ja parvekkeet, vaikka sisältä ihan ok. Häpeän kotiamme varsinkin kun muut kerhoissa kävijät asuvat omistusasunnoissa ja työpaikat odottamassa. Pari kertaa minulle on joku puhunutkin ettei halua käydä yhdessä puistossa kun siellä suurin osa kaupungin vuokra-asunnossa asuvien lapsia (ja ovat pääosin maahanmuuttajia). Tässä kerrtosalokompleksissa (varmaan 30 taloa sumpussa) ei asu suomalaisia lapsiperheitä, suurin osa lapsista muualta kotosin olevien kouluikäisiä lapsia. 

Missä Helsingissä on sellainen alue, jossa on 30 kaupungin vuokrataloa ja kaikissa niistä asuu vain maahanmuuttajataustaisia kouluikäisiä lapsia? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse haluaisin ottaa esille sellaisen näkökulman, että on olemassa lapsia, joiden synttäreille ei tule kukaan tai jotka eivät ole koskaan olleet kenenkään lapsen synttäreillä. Meidän lapsemme on nyt 4 vuotias, kotihoidossa, sillä olen työtön ja päiväkotiin ei ole varaa (mies töissä, ja menee juuri rajan yli että maksu olisi 290 e kk). Muutenkaan täällä Helsingissä ei saa lasta normaaliin ryhmään jos vanhempi kotona, jotwn 13 lapsen osapäiväryhmä olisi ainut vaihtoehto ja se touhu on niin sekavaa etten tiedä mite kaverisuhtet tms kehittyvät... siinä lapset siis pk:ssa 13 lapsen ryhmässä ja yksi hoitaja 3 tuntia päivässä. Käymme kerhoissa mutta lapsi ei ole saanut kavereita kun ne kerhot ovat vain pari krt vko ja muutaman tunnin kerrallaan, lapset vaihtuvat usein. 

Nyt lapsi on kuullut vain kirjoista millaista synttäreillä on, meillä ei ole sukulaisia joilla on lapsia eikä ystäväperheitä joten omilla synttäreillään on käynyt mummi ja kummi vanhempien lisäksi. Näin näyttää jatkuvan koulualaiseksi asti, itse vain omasta lapsuudesta muistan synttärikutsujen alkaneen jo päiväkodissa joten lapsen puolesta asia surettaa. 

Olkaa te iloisia, joilla lapsella on kavereita, joita kutsua, mielelläni minäkin "valittaisin" tälläistä ongelmaa että liikaa lapsia kutsuttavana, kun ei ole ainuttakaan.

Eskari on pakollinen nykyään. Eiköhän sieltä kavereita löydy. olisin kuitenkn jo hiukan huolissani jos 4-vuotiaalla ei ole yhtään pysyvämpää kaverisuhdetta :( Siis sellaista, jonka nimen sentään tietäisi ja tunnistaisi. Jos ei ole missään pysyvämmässä hoitoryhmässä, vaan kotihoidossa, silloin lapsen sosiaalinen elämä ja sen oppiminen on teidän vanhempien vastuulla. Muuten on turha itkeä koulussa kun lapsi vetäytyy isossa porukassa syrjään ja jää yksin. pitäähän siihen vähän sentään tottua, muilla on monen vuoden "etumatka", kokemus kaverisuhteiden luomisesta ja yhteisestä leikistä!

Pelkkä vanhemman surkuttelu ei auta, pitää toimia. Jos ei ole yhtään perhetuttua tai sukulaisperhettä, sitten on vain entistä aktiivisemmin etsittävä muualta. JOKA päivä puistoon, mieluiten aina samoihin aikoihin. Silloin siellä käy todennäköisimmin samat ihmiset. Sinä aikuisena ryhdyt juttelemaan toisen aikuisen kanssa, vaikka teet tikusta asiaa (koska vanhemmat hoitavat tuon ikäisen kaverisuhteita vielä hyvin pitkälti) ja toteat lopuksi,että olipa mukavaa kun oli seuraa, nähdäänkö joskus toistekin täällä.

4-vuotias voi jo hyvin harrastaa. Perheuintia (aina samat perheet), aikuinen-lapsi-jumppaa (aina samat perheet), muskaria, pallokoulua, tanssia, mitä vaan. Siellä tutustutte toisiin vanhempiin harrastamisen ohessa tai reunalla istuessa.

MLL järjestää monilla pienilläkin paikkakunnilla ties mitä ohjemaa. Samaten seurakunnat. Ja varmasti netistäkin huhuilemalla löytää saman alueen lapsiperheitä. Harvalla tuskin on liikaa kavereita, etenkään kotihoidossa olevilla. Laita nyt vaikka viime hädässä kaupan/puiston/uimahallin ilmoitustaululle ilmoitus, että etsitään leikkiseuraa saman ikäisistä :) Tai paikalliseen fb-ryhmään (kirppis, puskaradio tms.) ilmoitus, että klo x puistossa x pikkulasten leikkitreffit.

Ei saa olla avuton! Jos yksi kerho ei tuota tulosta, laajentakaa muihin paikkoihin. Tai sitten älkää ainakaan harmitelko ja ihmetelkö jos ei seuraa ole.

Tämä keskustelu ei ole tästä aiheesta mutta vastaan kun olet nähnyt vaivaa ja kirjoittanut pitkän viestin. Olemme käyneet eri harrastuksissa ihan vauvaikäisestä, tälläkin hetkellä kahdessa eri muskarissa, perheliikunassa, avoimessa kerhossa (vanhemman seurassa) ja päiväkodin kerhossa yksinään 2xvko. Puistossa päivittäin jos ei ole muuta. Toki meillä on hyvänpäiväntuttuja,ja lapsi tuntee nimeltä muutamia lapsia, mutta emme tunne niin hyvin että voisin meille kutsua. En tiedä, miksi näin, juttelen ja olen avoin, en vain ole tutustunut näiden 4 vuoden aikana kehenkään toiseen äitiin "paremmin". Muistan vauva aikana jo kun katsoin kadehtien kun jotkut lähtivät puistosta samaa matkaa, en ole koskaan käynyt vaunulenkillä kenenkään toisen äidin kanssa. Lapseni on aika vilkas, ja menee paikasta toiseen, vaikka ohjattuun tuntiin keskittyy. Ei leiki yleensä toisten kanssa, puistossa juoksee omia menojaan ja minun aikani menee siihen että menen lapsen perässä. Ei ole koskaan, edes vauvana, viihtynyt paikallaan vaikka hiekkalaatikolla niin että voisin jutella jonkun kanssa, on siis todella vilkas. Kuitenkin on todella empaattinen ja fiksukin. Kerhoissa ja muskareissa keskityn lapsen kanssa olemiseen, kerran tuli mieleen etten esim. ole koskaan ottanut kuvaa meistä yhdessä missään, olen 100% lapsen kanssa. 

En tiedä syytä, miksen ole tutustunut kehenkään, vanhat ystäväni ovat jääneet ja asuvat muualla. Mieheni on muualta kotoisin (pohjois- Suomesta) eikä ole ystäviä saanut työpaikalta sillä on asperger, eli kavereita ei ole koskaan ollutkaan. Itselläni sen sijaan ollut aina, lapsesta asti paljon kavereita. Tämä vuosien yksinäisyys on itselle ihan uutta. Naapureissa ei asu lapsia eikä pihapiirissä.Olen kyllä yrittänyt käydä eri ryhmissä, laskin että on ollut jo 3 eri tanssikoulussa, 4 eri muskarissa jne. En tiedä mutta tuolla perhejumpassa ei kyllä kukaan puhu toisilleen mitään, kaikki ovat oman lapsensa kanssa. Toki tervehditään jne mutta muuten ei siinä ole aikaa/mahdollisuutta muuten jutella. Tuntuu, että kaikilla vain on omat menonsa ja kaverinsa, eikä tarvita uusia tuttavuuksia.

Miksi et voi? Onko kodissasi jotain sellaista, miksi sinne ei voi kutsua kuin tuttuja? Kun esikoiseni oli pieni ja olin päivät lapseni kanssa kaksisteen kotona, aloin kaivata aikuista seuraa. Yhtenä  päivänä päätin pysäyttää ensimmäisen vaunujen tai rattaiden kanssa vastaantulevan naisen ja pyytää kahville. Niin tein ja nyt hän on nuoremman lapseni kummi ja minä hänen nuoremman lapsensa kummi. Lapset ovat myös hyviä ystäviä. 

Asumme huonomaineisella alueella kaupungin vuokra- asunnossa. Julkisivu hirveän näkäinen ja parvekkeet, vaikka sisältä ihan ok. Häpeän kotiamme varsinkin kun muut kerhoissa kävijät asuvat omistusasunnoissa ja työpaikat odottamassa. Pari kertaa minulle on joku puhunutkin ettei halua käydä yhdessä puistossa kun siellä suurin osa kaupungin vuokra-asunnossa asuvien lapsia (ja ovat pääosin maahanmuuttajia). Tässä kerrtosalokompleksissa (varmaan 30 taloa sumpussa) ei asu suomalaisia lapsiperheitä, suurin osa lapsista muualta kotosin olevien kouluikäisiä lapsia. 

Missä Helsingissä on sellainen alue, jossa on 30 kaupungin vuokrataloa ja kaikissa niistä asuu vain maahanmuuttajataustaisia kouluikäisiä lapsia? 

Kyllä täällä kantasuomalaisiakin näkyy mutta vähemmistönä. Pääosin näkyy maahanmuuttajien lapsia, pieniä suomalaislapsia en ole nähnyt koskaan ja olemme asuneet tässä jo 3 vuotta.

En sano tarkemmin, mutta joku näistä; Kontula, Vuosaari, Myllypuro, Malmi, Jakomäki.Ja ei, ei ole maahanmuuttajia vastaan mitään, parhaimmat naapurimme ovat somaleita, mutta lapset ovat vanhempia kuin omamme ja liikkuvat omissa porukoissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme pissipäitä kyllä nykymuksuista kasvatettu. Kiristetään kutsuilla ja vertaillaan kalliita lahjoja, voi ny jumalauta noita vinksahtaneita nykykasvattajia.

Kyllä ennen kutsuttiin koko luokka synttäreille - eikä tarvittu mitään lahjoja, riitti että porukka piti hauskaa ja herkutteli yhdessä.

Nykymuksut on ihan sekasin jo pienestä materialismissaan.

Minä ja sisarukseni elimme lapsuutemme 80-90-luvuilla, eikä koskaan kenenkään synttäreillä ollut koko luokkaa. Ei meillä, eikä kavereiden kotona.

Ei ne kaikki edes päässyt tulemaan tai olleet kiinnostuneita -- mutta kyllä kaikki kutsuttiin yhteisesti että tulkaa jos huvittaa. Olihan siinä tyyliin: mitä siellä tarjotaan , onko kakkua ja limsaa? Ne, tuli joita kiinnosti. Hauskaa oli aina ja riekuttiin pihalla ja leikittiin kaikkea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joitakin vanhempia tavatessa ymmärtää, minkä vuoksi niiden lapsiakin vältellään. Vanhemmat kuuluvat samaan kastiin. Usein tajuamatta sitä. Vika on aina vain kaikissa muissa.

Kerro syy, mikä se on? Luulen kuuluvani tuohon porukkaan, en tiedä mikä minussa on vikana. Toki haluaisin lapselleni parempaa. Olemme köyhiä ja olen työtön ja asumme kaupungin pahamaineisessa vuokra-asunnossa, mutta ei sitä päällepäin (kai) näe...

Et siis ymmärrä tarpeeksi sosiaalisia vihjeitä.

En tiedä, en kai sitten. En osaa tutustua perheellisiin. En halua mennä yksityiskohtiin, mutta asuin 10 vuotta pois Suomesta, ja kun tulin takaisin, en enää solahtanut vanhaan kaveriporukkaan kun heillä oli perheet ja itse olin sinkku. Toki tapasin ja pidin yhteyttä ulkomaanvuosien aikana. Kun sain oman lapseni, muiden lapset olivat jo kouluikäisiä, ja jäin kotiin hoitamaan lasta ja nyt olen siis työtön. Suomessa en ole ollut vakityössä koskaan, ulkomailla siis oli työpaikkani ja tietenkin tuttavani jäivät sinne. Tämä tilanne, etten osa tutustua kehenkään, on minulle ihan uusi, sillä olen aina saanut tuttavia ja ystäviä todella helposti. Tämä yksinäisyys on kehä, joka ruokkii itseään, sama lapsella. Ei sitä opi tulemaan toimeen ja ystävystymään muiden kanssa jos ei ole muita lapsia keihin tutustua. Puistossa ja kerhoissa muut ovat muodostaneet omat porukkansa ajat sitten, ja heillä on jo pari kolme lasta, sekin yhdistään kun on ollut uudestaan raskaana jne. Itsellä on vain tuo yksi lapsi ja ulkopuolinen olo kun paikalle pölähtää raskaana oleva/vauvan kanssa oleva sen oman lapseni ikäisen leikki-ikäisen kanssa. Oikeastaan en tunne ketään muita keitä noissa kerhoissa käy kenellä on vain yksi lapsi.

Nyt täytyy sanoa, että vika on ihan sinussa itsessäsi. Mitä ihmeen väliä sillä on, onko toisella äidillä vaikka kolme lasta mukana ja kaksi kohdussa? Oleellistahan on vain, että niistä jo syntyneistä lapsista voisi olla omallesi seuraa. Jos etsit sellaista naista, joka on elämäntilanteeltaan kloonisi, niin voi ollakin aika hankalaa. 

En etsi kloonia, mutta selvästi ne uudet raskaudet ja vauvat ovat yhdistäneet monia äitejä. Onhan ne äitien jutut taas vauvajuttuja jne, leikki- ikäisellä on eri jutut.Selvästi näkee, että vauvoihin keskitytään ja se esikoinen on vähän "sivussa", en tiedä. Tuntuu vain, että juttun loppuu siihen kun tulee paikalle joku toinen kenellä myös vauva leikki- ikäisen lisäksi, onhan se ihan normaalia että vauvaan uutena tulokkaana taas keskitytään toisella tavalla. En kehtaa työttömyydestäni kertoa, joten ehkä on outoakin että täällä Helsingissä on kerhoissa joku 4 vuotiaan kanssa ja ei ole raskaana/pienempää sisarusta mukana. En ainakaan ole muihin törmännyt, ja muskariryhmässä jossa lapseni kanssa aloitin kun hän oli 4 kk, kaikilla saman ryhmän äideillä on jo kaksi tai kolme lasta. Olen ainoa 15 naisesta erään toisen äidin kanssa (joka nyt takaisin työssään joten ei kerhoissa käy) jolla ei ole muita lapsia.

Minusta sinä nimenomaan etsit kloonia.  Miksi et voi jutella toisen kanssa hänen raskaudestaan? Onko lapsesi adoptoitu etkä tiedä mitään raskaana olemisesta? Ei kai neljässä vuodessa sentään kaikkea unohda? Mitä väliä sillä on, että olet työtön? Ethän sä näiltä äideiltä ole työpaikkaa hakemassa? Ja mitä sillä on väliä, missä asut? Eivät nämä toiset äidit kai ole luoksesi muuttamassa? Korostat jokaisessa kirjoituksessasi, miten muut äidit ovat erilaisia tai erilaisessa elämäntilanteessa kuin sinä. Joten etsit siis kaltaistasi, koska muiden kanssa et osaa keskustella. Miten sinä siellä ulkomailla tulit muiden kanssa toimeen? Tapasitko aina vain sellaisia ihmisiä, joilla oli prikuulleen sama elämäntilanne kuin sinulla? 

Nyt ryhditäydyt. Unohdat häpeän kodistasi ja työttömyydestäsi. Osallistu keskusteluihin, vaikka paikalla olisi useampiakin äitejä. Kuuntele ja kommentoi. Tuskin nämä äidit mistään ydinfysiikasta juttelevat vaan arkisista asioista, joista varmasti itsekin tiedät aika paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse haluaisin ottaa esille sellaisen näkökulman, että on olemassa lapsia, joiden synttäreille ei tule kukaan tai jotka eivät ole koskaan olleet kenenkään lapsen synttäreillä. Meidän lapsemme on nyt 4 vuotias, kotihoidossa, sillä olen työtön ja päiväkotiin ei ole varaa (mies töissä, ja menee juuri rajan yli että maksu olisi 290 e kk). Muutenkaan täällä Helsingissä ei saa lasta normaaliin ryhmään jos vanhempi kotona, jotwn 13 lapsen osapäiväryhmä olisi ainut vaihtoehto ja se touhu on niin sekavaa etten tiedä mite kaverisuhtet tms kehittyvät... siinä lapset siis pk:ssa 13 lapsen ryhmässä ja yksi hoitaja 3 tuntia päivässä. Käymme kerhoissa mutta lapsi ei ole saanut kavereita kun ne kerhot ovat vain pari krt vko ja muutaman tunnin kerrallaan, lapset vaihtuvat usein. 

Nyt lapsi on kuullut vain kirjoista millaista synttäreillä on, meillä ei ole sukulaisia joilla on lapsia eikä ystäväperheitä joten omilla synttäreillään on käynyt mummi ja kummi vanhempien lisäksi. Näin näyttää jatkuvan koulualaiseksi asti, itse vain omasta lapsuudesta muistan synttärikutsujen alkaneen jo päiväkodissa joten lapsen puolesta asia surettaa. 

Olkaa te iloisia, joilla lapsella on kavereita, joita kutsua, mielelläni minäkin "valittaisin" tälläistä ongelmaa että liikaa lapsia kutsuttavana, kun ei ole ainuttakaan.

Eskari on pakollinen nykyään. Eiköhän sieltä kavereita löydy. olisin kuitenkn jo hiukan huolissani jos 4-vuotiaalla ei ole yhtään pysyvämpää kaverisuhdetta :( Siis sellaista, jonka nimen sentään tietäisi ja tunnistaisi. Jos ei ole missään pysyvämmässä hoitoryhmässä, vaan kotihoidossa, silloin lapsen sosiaalinen elämä ja sen oppiminen on teidän vanhempien vastuulla. Muuten on turha itkeä koulussa kun lapsi vetäytyy isossa porukassa syrjään ja jää yksin. pitäähän siihen vähän sentään tottua, muilla on monen vuoden "etumatka", kokemus kaverisuhteiden luomisesta ja yhteisestä leikistä!

Pelkkä vanhemman surkuttelu ei auta, pitää toimia. Jos ei ole yhtään perhetuttua tai sukulaisperhettä, sitten on vain entistä aktiivisemmin etsittävä muualta. JOKA päivä puistoon, mieluiten aina samoihin aikoihin. Silloin siellä käy todennäköisimmin samat ihmiset. Sinä aikuisena ryhdyt juttelemaan toisen aikuisen kanssa, vaikka teet tikusta asiaa (koska vanhemmat hoitavat tuon ikäisen kaverisuhteita vielä hyvin pitkälti) ja toteat lopuksi,että olipa mukavaa kun oli seuraa, nähdäänkö joskus toistekin täällä.

4-vuotias voi jo hyvin harrastaa. Perheuintia (aina samat perheet), aikuinen-lapsi-jumppaa (aina samat perheet), muskaria, pallokoulua, tanssia, mitä vaan. Siellä tutustutte toisiin vanhempiin harrastamisen ohessa tai reunalla istuessa.

MLL järjestää monilla pienilläkin paikkakunnilla ties mitä ohjemaa. Samaten seurakunnat. Ja varmasti netistäkin huhuilemalla löytää saman alueen lapsiperheitä. Harvalla tuskin on liikaa kavereita, etenkään kotihoidossa olevilla. Laita nyt vaikka viime hädässä kaupan/puiston/uimahallin ilmoitustaululle ilmoitus, että etsitään leikkiseuraa saman ikäisistä :) Tai paikalliseen fb-ryhmään (kirppis, puskaradio tms.) ilmoitus, että klo x puistossa x pikkulasten leikkitreffit.

Ei saa olla avuton! Jos yksi kerho ei tuota tulosta, laajentakaa muihin paikkoihin. Tai sitten älkää ainakaan harmitelko ja ihmetelkö jos ei seuraa ole.

Tämä keskustelu ei ole tästä aiheesta mutta vastaan kun olet nähnyt vaivaa ja kirjoittanut pitkän viestin. Olemme käyneet eri harrastuksissa ihan vauvaikäisestä, tälläkin hetkellä kahdessa eri muskarissa, perheliikunassa, avoimessa kerhossa (vanhemman seurassa) ja päiväkodin kerhossa yksinään 2xvko. Puistossa päivittäin jos ei ole muuta. Toki meillä on hyvänpäiväntuttuja,ja lapsi tuntee nimeltä muutamia lapsia, mutta emme tunne niin hyvin että voisin meille kutsua. En tiedä, miksi näin, juttelen ja olen avoin, en vain ole tutustunut näiden 4 vuoden aikana kehenkään toiseen äitiin "paremmin". Muistan vauva aikana jo kun katsoin kadehtien kun jotkut lähtivät puistosta samaa matkaa, en ole koskaan käynyt vaunulenkillä kenenkään toisen äidin kanssa. Lapseni on aika vilkas, ja menee paikasta toiseen, vaikka ohjattuun tuntiin keskittyy. Ei leiki yleensä toisten kanssa, puistossa juoksee omia menojaan ja minun aikani menee siihen että menen lapsen perässä. Ei ole koskaan, edes vauvana, viihtynyt paikallaan vaikka hiekkalaatikolla niin että voisin jutella jonkun kanssa, on siis todella vilkas. Kuitenkin on todella empaattinen ja fiksukin. Kerhoissa ja muskareissa keskityn lapsen kanssa olemiseen, kerran tuli mieleen etten esim. ole koskaan ottanut kuvaa meistä yhdessä missään, olen 100% lapsen kanssa. 

En tiedä syytä, miksen ole tutustunut kehenkään, vanhat ystäväni ovat jääneet ja asuvat muualla. Mieheni on muualta kotoisin (pohjois- Suomesta) eikä ole ystäviä saanut työpaikalta sillä on asperger, eli kavereita ei ole koskaan ollutkaan. Itselläni sen sijaan ollut aina, lapsesta asti paljon kavereita. Tämä vuosien yksinäisyys on itselle ihan uutta. Naapureissa ei asu lapsia eikä pihapiirissä.Olen kyllä yrittänyt käydä eri ryhmissä, laskin että on ollut jo 3 eri tanssikoulussa, 4 eri muskarissa jne. En tiedä mutta tuolla perhejumpassa ei kyllä kukaan puhu toisilleen mitään, kaikki ovat oman lapsensa kanssa. Toki tervehditään jne mutta muuten ei siinä ole aikaa/mahdollisuutta muuten jutella. Tuntuu, että kaikilla vain on omat menonsa ja kaverinsa, eikä tarvita uusia tuttavuuksia.

Miksi et voi? Onko kodissasi jotain sellaista, miksi sinne ei voi kutsua kuin tuttuja? Kun esikoiseni oli pieni ja olin päivät lapseni kanssa kaksisteen kotona, aloin kaivata aikuista seuraa. Yhtenä  päivänä päätin pysäyttää ensimmäisen vaunujen tai rattaiden kanssa vastaantulevan naisen ja pyytää kahville. Niin tein ja nyt hän on nuoremman lapseni kummi ja minä hänen nuoremman lapsensa kummi. Lapset ovat myös hyviä ystäviä. 

Asumme huonomaineisella alueella kaupungin vuokra- asunnossa. Julkisivu hirveän näkäinen ja parvekkeet, vaikka sisältä ihan ok. Häpeän kotiamme varsinkin kun muut kerhoissa kävijät asuvat omistusasunnoissa ja työpaikat odottamassa. Pari kertaa minulle on joku puhunutkin ettei halua käydä yhdessä puistossa kun siellä suurin osa kaupungin vuokra-asunnossa asuvien lapsia (ja ovat pääosin maahanmuuttajia). Tässä kerrtosalokompleksissa (varmaan 30 taloa sumpussa) ei asu suomalaisia lapsiperheitä, suurin osa lapsista muualta kotosin olevien kouluikäisiä lapsia. 

Missä Helsingissä on sellainen alue, jossa on 30 kaupungin vuokrataloa ja kaikissa niistä asuu vain maahanmuuttajataustaisia kouluikäisiä lapsia? 

Kyllä täällä kantasuomalaisiakin näkyy mutta vähemmistönä. Pääosin näkyy maahanmuuttajien lapsia, pieniä suomalaislapsia en ole nähnyt koskaan ja olemme asuneet tässä jo 3 vuotta.

En sano tarkemmin, mutta joku näistä; Kontula, Vuosaari, Myllypuro, Malmi, Jakomäki.Ja ei, ei ole maahanmuuttajia vastaan mitään, parhaimmat naapurimme ovat somaleita, mutta lapset ovat vanhempia kuin omamme ja liikkuvat omissa porukoissaan.

Mulla on kavereita Myllypurossa, Kontulassa ja Malmilla ja heillä on alle kouluikäisiä lapsia ja ovat päivisin kotona. Ja niillä alueilla on paljon muitakin kantasuomalaisia lapsiperheitä. Jäljelle jää siis Vuosaari ja Jakomäki. Jakomäki lienee nykyisin aika mummoutunutta aluetta. Oisko nyt kuitenkin vika siinä, että etsit sellaista äitiä, jolla on vain yksi noin 4-vuotias lapsi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sattuu aivoihin lukea noita kommentteja. "meillä ei ainakaan ole varaa ja kiinnostusta ruokkia koko koululuokkaa ja me ei ainakaan olla koskaan kutsuttu kaikkia ja kyllä silloin 50 luvullakin mentiin suksilla kouluun ja matka mennen tullen pelkkää ylämäkeä... "

Missä hitossa on ihmisten lukutaito? Oikeasti pelottaa että toiset vanhemmat on noin tyhmiä, yksinkertaisia ja ennenkaikkea kylmäsydämisiä. Ei tarvitse ihmetellä missä niitä kiusaajia ja toisten syrjijöitä kasvatetaan. Näiden kommentoijien perheissä. Paha olo oikein huokuu näistä ihmisistä. 

Ei tarvitse kutsua koko koululuokkaa saatikka koulua, mutta olisko ihan äärettömän vaikeaa pitää huolta, ettei käy niin että koululuokassa on aina se YKSI lapsi jota EI KOSKAAN kutsuta mihinkään? Olisko?

Ja voi herranjestas mikä ulina alkaisi, kun se yksi lapsi olisi jonkun näiden kommentoijien omista lapsista. !

Mistä minä vanhempana voisin tietää, kuka lapsiryhmän kolmestakymmenestäkolmesta lapsesta jää toistuvasti syntymäpäiväkutsujen ulkopuolelle?? 

Sun lapsesi kyllä tietää.

Jos on fiksu, niin ei kerro. Ettei vain pakoteta kutsumaan. Hylkiön kanssa kaveeraminen on kovaa hommaa. Siinä uhraa oman sosiaalisen statuksen. Vaatii pieneltä lapselta aika vahvaa kanttia ja turnauskestävyyttä.

Mikä helvetin sosiaalinen status? Olet sairas ja vastenmielinen ihminen.

Oletko se koulukiusattu, kun et ymmärrä, miten ihmisten sosiaaliset ympyrät toimivat? Jo sieltä hiekkalaatikolta. Et päässyt mukaan ja edelleen särkee päätä?

Opetelkaa lukemaan. Ei tuossa vaadittu, että kaikki pitää kutsua pieneen kerrostalokaksioon. Vaan että JOS kutsuu osan, ei jätä vain yhtä tai kahta kutsumatta. 

Esimerkiksi meillä kutsuttiin aina kaikki ryhmän tytöt - viisivuotiaat tytöt muutenkin leikkivät enimmäkseen keskenään, ei poikien kanssa. Siten kutsuille tuli kymmenisen vierasta, mikä oli meille ok.

Mikä tuossa on noin vaikeaa monelle tässä ketjussa? Sen ymmärtäminen, että vain yhden jättäminen ulkopuolelle menee kiusaamisen puolelle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosissanneko vertaatte täällä lasta ja aikuista? Ei voi ku ihmetellä, suosittelen ottamaan käteen jonku perusoppaan kehityspsykologiasta. Sit lähdetään pohdiskelemaan tuleeko minun opettaa lapselle empatiaa ja ihmisten huomioonottamista vai onko kyseinen taito sisäsyntyinen.

Tulee pää kipeäksi ku lukee osan kommentteja.

Sitä toisen huomioon ottamista ja kaikkien mukaan ottamista leikkeihin joutuu lapsi sinnittelemään päiväkodista koko peruskoulun läpi. Aina on joukossa niitä, jotka käytöksellään ärsyttävät muita, niitä joita pitää väkisin vetää perässä, niitä joiden kanssa ei ole mitään yhteistä. Ja liki 15 vuotta on vain aikuisten toimesta siedettävä sitä, otettava pariksi kuka kulloinkin määrätään,  tehtävä ryhmätyö sen kanssa jonka kanssa opettaja määrää, pelattava ja leikittävä välkillä kaikkien kanssa jotka vain keksivät tulla pyytämään leikkiin pääsyä. Aina on mukisematta suostuttava ja hillittävä omat halut ja ärtymys, jottei leimata kiusaajaksi ja ettei yhdelle tule paha mieli. Kai päivänsankari sentään kerran vuodessa saa VAPAA-AJALLAAN olla rauhassa vain ystäviensä kanssa?!

Täysi komppaus! 15 vuotta on siedettävä suoraan sanottuna täyttä paskaa, ennen kuin pääsee papereiden perusteella eliitimpään oman porukan joukkoon, kun jaksoi lukea kaikesta huolimatta. Edes musiikki/matikkaluokat eivät pelasta, kun joutuu kohtaamaan sitä tulevaa syrjäytynyttä ja suorittavan tason massaa, minkä kanssa ei ole mitään yhteistä. Ja ne muka pitäisi kutsua vielä synttäreillekin??? Kuinka moni aikuinen tuohon suostuisi?

Sinunkaltaisia ihmisiä saa ihan moraalisestikkin kiusata ja hakata. Olet täysin läpimätä ihminen.

Vaikutat kyllä melkoiselta idiootilta. Sitä ennen oli juurikin pakko opetella tarvittaessa vaikka lyömään kiusaajia, ennen kuin pääsi rauhassa keskittymään opintoihin ja Suomen kansakunnan eteen päin viemistä. Jotta sossun tuilla eläjät saavat jatkossakin rahansa.

Nyt ymmärrän paremmin. Mamut pitävät lapsensa omissa piireissään, kunnes on pakko laittaa peruskouluun. Ettei vahingossakaan opi suomen kieltä riittävän hyvin taaperosta asti. Pitävät toisilleen seuraa, eikä itsekään opetella kieltä tai integroiduta vahingossa, kun miehelle pitää olla ruoka aina pöytään passattuna. Pitää sisältää jos jonkin moista sortimenttia, ei mallia makaronilaatikko. Näin se on muuallakin Euroopassa.