Lue keskustelun säännöt.
Miksi väsyn aina kun minulta vaaditaan ja pyydetään jotain?
05.10.2016 |
Tuntuu, että joku on koko ajan esittämässä vaatimuksia. Pyytämässä minua tekemään sitä tai tätä. Hoitamaan jonkun asian. Auttamaan kolmannessa asiassa. Kuuntelemaan neljättä asiaa. Vaatimuksia sataa joka suunnasta, sähköpostista ja puhelimesta. En tarkoita nyt työssä (siellä saan palkkaa vaatimuksiin vastaamisesta) vaan vapaa-ajalla. En jaksaisi enää yhtään. Ärsyynnyn joka kerta kun tulee taas kerran uusi vaatimusviesti, ja siis joka päivä useampi eri suunnista. Ikääntyviltä vanhemmilta, puolisolta, muilta perheenjäseniltä, sukulaisilta, ystäviltä.. Ja valtava väsymys valtaa minut. Ja asia pitäisi muka hoitaa HETI. itse en vaadi muilta kuin puolisolta oikein ikinä mitään (miksi vaatisin?, hoidan itse omat asiani). En edes ole mikään ylikiltti, joka on aina ollut muiden käytettävissä, vaan pikemminkin minun on helppo vastata että en voi hoitaa asiaa eikä minun maailma lopu siihen jos joku sitten pahastuu. Onko normaalia, että monesta suunnasta sataa vaatimuksia joka päivä? Vai onko lähipiiriini osunut vain tällaisia vaatijoita? Ja miksi väsyn ja ärsyynnyn siitä kun koko ajan vaaditaan? Ehkä siksi, että tilanne ei ole tasapainossa.. Minä kun en odota enkä vaadi muilta mitään. Ajatteleeko joku samoin?
Kommentit (122)
Tiedän tunteen, mutta minulle tähän riitti yksi uuvuttava tapaus, jatkuvasti iholla (aikuinen mies). Sain voimani ja ELÄMÄNI takaisin, kun päätin suhteen. Et elä omaa elämääsi. Siitä väsymys. Et saa mitään takaisin. Siitä väsymys. Energian pitää virrata molempiin suuntiin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös yli 40, ja erityisesti ärsyynnyn ja ahdistun vanhempieni hokemisesta tulla käymään, tehdä sitä, hae tätä ym.... Äitini käyttäytyy joskus aivan vainohathaisesti, ja luulee että olen kuollut, jos viikkoon ei kuulu mitään. En tiedä miksi ärsyynnyn ja ahdistun niin paljon jo pienistäkin pyynnistä, jos esim.esitetään joululahjasta toiveita. Kuitenkin olen miltei päivittäin surullinen ja ahdistunut kun en ole enemmän tekemisissä ja ovat jo vanhoja. Pelkään joka päivä että heille sattuu jotain. Ehkä tuo saat minut heistä ärtymään, kun elämä ei olekkaan enään suht varmaa :(
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen, mutta minulle tähän riitti yksi uuvuttava tapaus, jatkuvasti iholla (aikuinen mies). Sain voimani ja ELÄMÄNI takaisin, kun päätin suhteen. Et elä omaa elämääsi. Siitä väsymys. Et saa mitään takaisin. Siitä väsymys. Energian pitää virrata molempiin suuntiin...
Kiitos kommentistasi. Tuntuu tosiaan, että en saa mitään takaisin. Ja nuo vaatijat tunkee koko ajan iholle eri suunnista. En kuitenkaan voi päättää noita ihmissuhteita, koska kyseessä on lähinnä ikääntyvät vanhempani ja siskoni ja muut sukulaiseni.. Ja kyse ei ole siitä, että ikääntyvät vanhemmat tarvisivat ikääntymisen takia nyt apua ja siksi vaatisisivat, vaan ovat olleet sellaisia aina. Kaatavat kaiken niskaani. Ja kun kieltäydyn ottamasta sitä vastaan vaan otan etäisyyttä, niin vaatimukset pahenee koko ajan, tekstiviestejä sataa hirveällä syötöllä. Ja usein nimenomaan mielipiteisiini tai persoonaani tai arvoihini liittyen.. Muutan kohta ulkomaille pakoon lähipiiriäni jos tämä ei vihdoin muuten lopu. ap.
Erittäin mielenkiintoinen avaus. Nyt kun mietin, minuakin tosiaan väsyttää ja ärsyttää, kun minulta vaaditaan jotakin tai minua vaaditaan olemaan tietynlainen. Tykkään elää omalla tavallani ja omassa rytmissäni. Minulla on vahva tahto ja kunnioitan muiden tahtoa pidättäytymällä yleensä vaatimuksista, vaikka osaan kyllä pitää puoleni ja sanoa ei.
En usko, että tämä liittyy vaatimusten määrään, sillä asun yksin, pidän sukuuni yhteyttä harvakseltaan ja työni on itsenäistä. Vaatimuksia ei siis tule mitenkään erityisen paljon. Mutta nekinkin vähät saavat aikaan epämiellyttävän reaktion.
Vapauden ja itsenäisyyden tarpeeksi tuota voisi kai nimittää.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös yli 40, ja erityisesti ärsyynnyn ja ahdistun vanhempieni hokemisesta tulla käymään, tehdä sitä, hae tätä ym.... Äitini käyttäytyy joskus aivan vainohathaisesti, ja luulee että olen kuollut, jos viikkoon ei kuulu mitään. En tiedä miksi ärsyynnyn ja ahdistun niin paljon jo pienistäkin pyynnistä, jos esim.esitetään joululahjasta toiveita. Kuitenkin olen miltei päivittäin surullinen ja ahdistunut kun en ole enemmän tekemisissä ja ovat jo vanhoja. Pelkään joka päivä että heille sattuu jotain. Ehkä tuo saat minut heistä ärtymään, kun elämä ei olekkaan enään suht varmaa :(
Kuulostaa tutulta. Jos en vastaa viesteihin tai puheluihin päivään, niin puhelinvastaajani on täynnä itkuista vuodatusta siitä, että onko minulla kaikki hyvin ja olenhan hengissä. Mitä ihmettä - ei aikuisten ihmisten ole pakko olla tekemisissä vanhempiensa kanssa joka päivä..! Ja tällaista se oli jo silloin kun vanhempani olivat vielä työelämässä. Tai jos en eräälle toiselle perheenjäsenelle vastaa viesteihin tuntiin, koska olen palaverissa, niin tulee vihainen kirosanojen sävyttämä viesti että "miksi sinua ei pe**ele saa kiinni ja sinun tulee heti olla samaa mieltä kuin minä". En tiedä kuka tässä on tulossa hulluksi.. Lähipiirini, vai minä heidän painostamisen seurauksena pian. Ja kuitenkin haluaisin olla heidän kanssaan tekemisissä paljon enemmän, mutta kun en voi koska heitä ei koskaan kiinnosta kuulumiseni vaan vain heidän omat halut ja vaatimukset. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hanska kirjoitti:
Erittäin mielenkiintoinen avaus. Nyt kun mietin, minuakin tosiaan väsyttää ja ärsyttää, kun minulta vaaditaan jotakin tai minua vaaditaan olemaan tietynlainen. Tykkään elää omalla tavallani ja omassa rytmissäni. Minulla on vahva tahto ja kunnioitan muiden tahtoa pidättäytymällä yleensä vaatimuksista, vaikka osaan kyllä pitää puoleni ja sanoa ei.
En usko, että tämä liittyy vaatimusten määrään, sillä asun yksin, pidän sukuuni yhteyttä harvakseltaan ja työni on itsenäistä. Vaatimuksia ei siis tule mitenkään erityisen paljon. Mutta nekinkin vähät saavat aikaan epämiellyttävän reaktion.
Vapauden ja itsenäisyyden tarpeeksi tuota voisi kai nimittää.
Kiitos Hanska. Tunnistin itseni viestistäsi. Minäkin olen ehkä poikkeuksellisen itsenäinen ihminen, joka ei muiden mielipiteistä oikein välitä (en tietysti halua loukata ikinä ketään, mutta muuten minulle on aika sama mitä muut minusta ajattelevat). Minäkin elän aika omalla tavallani, ja se ei ole se kaikkein normatiivisin tapa. Jokin siinä ärsyttää muita, ja he ovat koko ajan niskassani vaatimassa että olisin erilainen. Olen hyvinkin vahvatahtoinen ja pidän puoleni, ja kai sitä piirrettä myös minussa jotkut ihailevat mutta osa selkeästi ryhtyy vaatimaan yhä vain lisää. Ja kyse ei ole pyynnöistä vaan vaatimuksista. Ystävällisistä pyynnöistä ilman painostusta en ahdistu enkä väsy. Mutta tämä asia vaivaa mieltäni kovin, koska todella uuvun vaatimuksista, siis ihan fyysisesti uuvun, verenpaine nousee, päätä alkaa särkeä ja haukotuttaa. Ja haluan nyt selvittää mistä on kyse. Ap.
Minusta tuo on rajattomuutta. Sinua ei nähdä ja kunnioiteta omatahtoisena yksilönä. On kokemusta. Itse otin etäisyyttä sukuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Haluan hemmetti olla rauhassa! En jaksaisi edes sanoa kerta toisensa jälkeen EI.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös yli 40, ja erityisesti ärsyynnyn ja ahdistun vanhempieni hokemisesta tulla käymään, tehdä sitä, hae tätä ym.... Äitini käyttäytyy joskus aivan vainohathaisesti, ja luulee että olen kuollut, jos viikkoon ei kuulu mitään. En tiedä miksi ärsyynnyn ja ahdistun niin paljon jo pienistäkin pyynnistä, jos esim.esitetään joululahjasta toiveita. Kuitenkin olen miltei päivittäin surullinen ja ahdistunut kun en ole enemmän tekemisissä ja ovat jo vanhoja. Pelkään joka päivä että heille sattuu jotain. Ehkä tuo saat minut heistä ärtymään, kun elämä ei olekkaan enään suht varmaa :(
Kuulostaa tutulta. Jos en vastaa viesteihin tai puheluihin päivään, niin puhelinvastaajani on täynnä itkuista vuodatusta siitä, että onko minulla kaikki hyvin ja olenhan hengissä. Mitä ihmettä - ei aikuisten ihmisten ole pakko olla tekemisissä vanhempiensa kanssa joka päivä..! Ja tällaista se oli jo silloin kun vanhempani olivat vielä työelämässä. Tai jos en eräälle toiselle perheenjäsenelle vastaa viesteihin tuntiin, koska olen palaverissa, niin tulee vihainen kirosanojen sävyttämä viesti että "miksi sinua ei pe**ele saa kiinni ja sinun tulee heti olla samaa mieltä kuin minä". En tiedä kuka tässä on tulossa hulluksi.. Lähipiirini, vai minä heidän painostamisen seurauksena pian. Ja kuitenkin haluaisin olla heidän kanssaan tekemisissä paljon enemmän, mutta kun en voi koska heitä ei koskaan kiinnosta kuulumiseni vaan vain heidän omat halut ja vaatimukset. Ap.
Eikö sinulle tule huono omatunto siitä, että sallit itseäsi kohdeltavan noin? Minun olisi mahdotonta sallia tuollaista, koska siitä tulisi niin voimakas tunne, että teen itseäni kohtaan väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on rajattomuutta. Sinua ei nähdä ja kunnioiteta omatahtoisena yksilönä. On kokemusta. Itse otin etäisyyttä sukuun.
Olet oikeassa, se tuntuukin juuri rajattomuudelta. Ja ehkä se juuri minua väsyttää, että rajojani pyritään rikkomaan koko ajan ja joudun jotenkin taistelemaan, että saan palautettua muut joka päivä kunnioittamaan rajojani. Mutta asia on sikäli hämmentävä, että olen aina aika vahvasti puolustanut itseäni ja rajojani, kukaan tuttuni ei kuvailisi minua kiltiksi ihmiseksi siinä merkityksessä, että olisin jotenkin alistuvainen tai muita myötäilevä vaan pikemminkin johtajahenkisenä persoonana, jolla on vahva tahto ja uskallus sanoa se. Miksi minua ei nähdä omatahtoisena yksilönä? Tai miksi omatahtoisuuteni ärsyttää lähipiiriäni niin paljon, että he reagoivat siihen toimimalla koko ajan rajattomasti? Ap.
Mitenkä suuttuminen? Osaatko suuttua siitä, että sinulta vaaditaan kohtuuttomia? (Nuo tekstarivainoamiset menevät ainakin kaikkien rajojen yli.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on rajattomuutta. Sinua ei nähdä ja kunnioiteta omatahtoisena yksilönä. On kokemusta. Itse otin etäisyyttä sukuun.
Olet oikeassa, se tuntuukin juuri rajattomuudelta. Ja ehkä se juuri minua väsyttää, että rajojani pyritään rikkomaan koko ajan ja joudun jotenkin taistelemaan, että saan palautettua muut joka päivä kunnioittamaan rajojani. Mutta asia on sikäli hämmentävä, että olen aina aika vahvasti puolustanut itseäni ja rajojani, kukaan tuttuni ei kuvailisi minua kiltiksi ihmiseksi siinä merkityksessä, että olisin jotenkin alistuvainen tai muita myötäilevä vaan pikemminkin johtajahenkisenä persoonana, jolla on vahva tahto ja uskallus sanoa se. Miksi minua ei nähdä omatahtoisena yksilönä? Tai miksi omatahtoisuuteni ärsyttää lähipiiriäni niin paljon, että he reagoivat siihen toimimalla koko ajan rajattomasti? Ap.
Miten lähipiirissäsi suhtaudutaan muihin ihmisiin? Itse tajusin, että koko lapsuudenperheestäni puuttui kunnioitus muita ihmisiä ja heidän erillisyyttään kohtaan. Tämä havainto on auttanut minua tiukemmin pitämään rajojani. Toisaalta suora puhe on auttanut myös.
He ovat tarvitsevia ihmisiä. Ja sinä heitä varten. Piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on rajattomuutta. Sinua ei nähdä ja kunnioiteta omatahtoisena yksilönä. On kokemusta. Itse otin etäisyyttä sukuun.
Täällä myös yksi auttajana toimimiseen kyllästynyt. Olen samaa mieltä, että kyseessä on juuri tuo, etten asettanut muille rajoja, vaan olin jatkuvasti käytettävissä.
Vuosikaudet sain joiltakin tutuilta erinäisiä pyyntöjä tulla auttamaan heitä. Vastavuoroisuutta ei juuri ollut.
Tänä syksynä sain taas parilta tutulta viestiä. Toinen pyysi muuttoavuksi Jyväskylään (asun itse pääkaupunkiseudulla) ja toinen pyysi talkooavuksi remontin siivoustalkoisiin.
Nyt olen jo oppinut. Laitoin vain viestit takaisin, että tällä kertaa viikonlopuille on muuta suunnitelmaa.
Ap, ovatko nämä sinua hyväksikäyttävät ihmiset lainkaan vastavuoroisia sinua kohtaan?
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös yli 40, ja erityisesti ärsyynnyn ja ahdistun vanhempieni hokemisesta tulla käymään, tehdä sitä, hae tätä ym.... Äitini käyttäytyy joskus aivan vainohathaisesti, ja luulee että olen kuollut, jos viikkoon ei kuulu mitään. En tiedä miksi ärsyynnyn ja ahdistun niin paljon jo pienistäkin pyynnistä, jos esim.esitetään joululahjasta toiveita. Kuitenkin olen miltei päivittäin surullinen ja ahdistunut kun en ole enemmän tekemisissä ja ovat jo vanhoja. Pelkään joka päivä että heille sattuu jotain. Ehkä tuo saat minut heistä ärtymään, kun elämä ei olekkaan enään suht varmaa :(
Kuulostaa tutulta. Jos en vastaa viesteihin tai puheluihin päivään, niin puhelinvastaajani on täynnä itkuista vuodatusta siitä, että onko minulla kaikki hyvin ja olenhan hengissä. Mitä ihmettä - ei aikuisten ihmisten ole pakko olla tekemisissä vanhempiensa kanssa joka päivä..! Ja tällaista se oli jo silloin kun vanhempani olivat vielä työelämässä. Tai jos en eräälle toiselle perheenjäsenelle vastaa viesteihin tuntiin, koska olen palaverissa, niin tulee vihainen kirosanojen sävyttämä viesti että "miksi sinua ei pe**ele saa kiinni ja sinun tulee heti olla samaa mieltä kuin minä". En tiedä kuka tässä on tulossa hulluksi.. Lähipiirini, vai minä heidän painostamisen seurauksena pian. Ja kuitenkin haluaisin olla heidän kanssaan tekemisissä paljon enemmän, mutta kun en voi koska heitä ei koskaan kiinnosta kuulumiseni vaan vain heidän omat halut ja vaatimukset. Ap.
Eikö sinulle tule huono omatunto siitä, että salit itseäsi kohdeltavan noin? Minun olisi mahdotonta sallia tuollaista, koska siitä tulisi niin voimakas tunne, että teen itseäni kohtaan väärin.
Mielenkiintoinen kommentti, jäin oikein miettimään. Tulee minulle tavallaan huono omatunto, tai pikemminkin vihastun. Mutta kun en edes mielestäni salli kohdeltavan. Aiemmin suutuin suoraan ja pidin pitkiä vihaisia palopuheita siitä että "nyt saa jumank*auta loppua tuo peli". Ei muutosta. Nykyään jätän reagoimatta kokonaan noihin viesteihin. En välttämättä vastaa pariin kuukauteenkaan, ellei tule asiallista viestiä ilman vaatimuksia. Mutta selvästi se vain provosoi lisää ja viestitulvat ja vaatimukset vain kasvaa. En ole vielä keksinyt, miten osoittaisin, että minua ei todellakaan kohdella näin. Ap.
Minultakin aina pyydetään apua johonkin. Tuntuu,että olen omien sisarusten äiti ja äitini äiti.. Kaikkia pitäisi auttaa,ainakin rahallisesti ja muuten ei juurikaan yhteyttä pidetä. Jos kieltäytyy,niin suuttuu ja ite en juuri apua saa
hanska kirjoitti:
Mitenkä suuttuminen? Osaatko suuttua siitä, että sinulta vaaditaan kohtuuttomia? (Nuo tekstarivainoamiset menevät ainakin kaikkien rajojen yli.)
Osaan suuttua, ja osaan näyttää suuttumisesi. Ja niin välillä teenkin, tosin alituinen suuttuminen on aika raskasta ja siksi yritän välillä välttää sitä ja pitää vain etäisyyttä. Ja osaan hyvin suoraan sanoa että "vaadit minulta kohtuuttomia, lopeta se heti" tai "käyttädyt asiattomasti, älä enää ikinä tee niin". Ap.
Kuin minun kynästäni. Paitsi että olen ylikiltti ja teen kaiken mitä pyydetään. Tai ainakin pyrin tekemään. Onhan se raskasta. Älyttömän raskasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on rajattomuutta. Sinua ei nähdä ja kunnioiteta omatahtoisena yksilönä. On kokemusta. Itse otin etäisyyttä sukuun.
Olet oikeassa, se tuntuukin juuri rajattomuudelta. Ja ehkä se juuri minua väsyttää, että rajojani pyritään rikkomaan koko ajan ja joudun jotenkin taistelemaan, että saan palautettua muut joka päivä kunnioittamaan rajojani. Mutta asia on sikäli hämmentävä, että olen aina aika vahvasti puolustanut itseäni ja rajojani, kukaan tuttuni ei kuvailisi minua kiltiksi ihmiseksi siinä merkityksessä, että olisin jotenkin alistuvainen tai muita myötäilevä vaan pikemminkin johtajahenkisenä persoonana, jolla on vahva tahto ja uskallus sanoa se. Miksi minua ei nähdä omatahtoisena yksilönä? Tai miksi omatahtoisuuteni ärsyttää lähipiiriäni niin paljon, että he reagoivat siihen toimimalla koko ajan rajattomasti? Ap.
Miten lähipiirissäsi suhtaudutaan muihin ihmisiin? Itse tajusin, että koko lapsuudenperheestäni puuttui kunnioitus muita ihmisiä ja heidän erillisyyttään kohtaan. Tämä havainto on auttanut minua tiukemmin pitämään rajojani. Toisaalta suora puhe on auttanut myös.
Tämäkin on mielenkiintoinen ja miettimisen arvoinen kommentti. En ole koskaan pohtinut miten nuo kyseiset henkilöt suhtautuu muihin kuin minuun. Saattaa todellakin olla, että rajattomasti myös muihin. Tai ainakin sen huomaan, että he antavat itseään kohdella hyvin rajattomasti. Ap.
Ap jatkaa. Ja vaatimukset kohdistuu usein myös luonteeseeni ja ajatuksiin. "Ole enemmän sellainen ja sellainen." "Älä ole tuollainen." "Älä ole tuota mieltä." "Sinun tulee olla tätä mieltä." "Jos et sinä nyt suostu tähän, niin…" "Jos et sinä nyt tee niin kuin minä haluan niin en puhu sinulle viikkoon". Tekisi vain mieli huutaa kaikille, että antakaa minun vihdoin olla rauhassa! En käsitä miksi muita häiritsee, jos en ajattele samoin kuin ne.. Ja olen siis jo 40 vuotias.