Kumman pelastaisit palavasta talosta?

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä koiransa tässä pelastamisen valitsija, jos siellä oikeasti olisi sinun lapsesi? Miltä tuntuisi, kun se toinen tekisi samoin kuin sä tässä? Pelastaisi koiransa?

Mitä merkitystä sen kuolleen lapsen vanhempien tunteilla on minun päätökseni kanssa?

Öö...sitä, että yleensä olisi syytä yrittää kohdella muita kuin toivoisi itseään kohdeltavan vastaavassa tilanteessa. Sitä kutsutaan inhimillisyydeksi. Ja moraaliksi.

Moraalin niin suuri arvostaminen on erikoista, kun se kohdistuu ihmisiin eikä eläimiin, koska tämä todistaa, että se on pelkkä valheellinen korea sana sille, että me toimitaan hyötyäksemme yhteisillä pelisäännöillä. Eläinten kanssa näitä pelisääntöjä ei tarvita, koska me voidaan tehdä niille lähestulkoon mitä tahansa pelkäämättä seurauksia: eläimet ei ryhdy kostamaan, osoittamaan mieltään eikä pilaamaan meidän elämäämme, jos olemme niitä kohtaan kusipäitä. Silti me kehdataan kutsua tätä itsekästä hyötyyn perustuvaa päätöksentekotapaamme joksikin korkea-arvoiseksi, moraaliksi.

On ymmärrettävää, että itselle vieras lapsi pelastetaan omankin koiran sijaan, mutta on törkeää kutsua päätöksentekoa omahyväisesti moraaliseksi, jotenkin tärkeämmäksi kuin miten se koira päätöksen tekisi. Koira hyötyisi varmaan enemmän ihmisen (etenkin omistajansa) kuin lajitoverinsa pelastamisesta. (Älkää kysykö minulta, miten koira oikeasti toimisi, en tiedä, mutta ihmisen kehittämä lajihan se on, joten voisin olettaa, että se toimisi ihmisen hengen puolesta.) Ihminen hyötyisi lajitoverinsa pelastamisesta enemmän, hänen ei siis tarvitse kuvitella olevansa lapsen pelastamisessaan moraalinen, riittää että tiedostaa, että kostoon kykeneväiset olennot haluavat sinun mieluummin pelastavan vieraan lapsen kuin koirasi. Et voi tehdä päätöksiäsi oikeasti korkea-arvoisin yliluonnollisin, "moraalisin" perustein, vaan siten että mielistelet niitä, joiden reaktiot päätöksiisi eniten vaikuttavat takaisin sinuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä koiransa tässä pelastamisen valitsija, jos siellä oikeasti olisi sinun lapsesi? Miltä tuntuisi, kun se toinen tekisi samoin kuin sä tässä? Pelastaisi koiransa?

Mitä merkitystä sen kuolleen lapsen vanhempien tunteilla on minun päätökseni kanssa?

Öö...sitä, että yleensä olisi syytä yrittää kohdella muita kuin toivoisi itseään kohdeltavan vastaavassa tilanteessa. Sitä kutsutaan inhimillisyydeksi. Ja moraaliksi.

Moraalin niin suuri arvostaminen on erikoista, kun se kohdistuu ihmisiin eikä eläimiin, koska tämä todistaa, että se on pelkkä valheellinen korea sana sille, että me toimitaan hyötyäksemme yhteisillä pelisäännöillä. Eläinten kanssa näitä pelisääntöjä ei tarvita, koska me voidaan tehdä niille lähestulkoon mitä tahansa pelkäämättä seurauksia: eläimet ei ryhdy kostamaan, osoittamaan mieltään eikä pilaamaan meidän elämäämme, jos olemme niitä kohtaan kusipäitä. Silti me kehdataan kutsua tätä itsekästä hyötyyn perustuvaa päätöksentekotapaamme joksikin korkea-arvoiseksi, moraaliksi.

Ketjun paras kommentti.

En pelastaisi kumpaakaan.

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä koiransa tässä pelastamisen valitsija, jos siellä oikeasti olisi sinun lapsesi? Miltä tuntuisi, kun se toinen tekisi samoin kuin sä tässä? Pelastaisi koiransa?

Mitä merkitystä sen kuolleen lapsen vanhempien tunteilla on minun päätökseni kanssa?

Öö...sitä, että yleensä olisi syytä yrittää kohdella muita kuin toivoisi itseään kohdeltavan vastaavassa tilanteessa. Sitä kutsutaan inhimillisyydeksi. Ja moraaliksi.

Jos olisit tuo palavassa talossa oleva koira, miten haluaisit itseäsi kohdeltavan?

Suurempi merkitys tulisi sinulle olla jonkun suru lapsensa menetyksestä SINUN valintasi takia, kuin surusi oman koirasi menettämisestä.

Millä perusteella ajattelet näin?

Henkisesti kehittynyt ihminen kykenee asettamaan muiden surun omansa edelle, jos se olisi ihnimillisesti katsoen arvioituna suurempi ja kohtuuttomampi kuin oma tuleva suru. Jos on itse asiassa vaa'ankielenä. Tietysti jos et ole terve ihminen etkä pääsisi koirasi surusta millään yli, vaan arvelisit vanhempien kuitenkin toipuvan omastaan helpommin, niin ehkä sitten... Mutta en tajua, kuka haluaa olla niin sairas, eikä hae apua.

Millä perusteella juuri surun välttelyn tulisi olla se kriteeri, jolla tällaisia päätöksiä arvioidaan? Jopa alkeellisin seurauseettinen tarkastelu ottaisi huomioon useampia vaikutuksia kuin vain tämän yhden, sangen mielivaltaisesti valitun tekijän.

Kuten sanottu kuollut ei enää asiaa sure, on siis tarkasteltava asiaa jäljellejäävien tunteiden tasalta. Minusta on itsekästä tuntea oma surunsa kaikkein tärkeimmäksi, jos se on selkeästi helpommin yli päästävissä, kuin jonkun toisen suru.

Eli jos lapsi sattuisi olemaan orpo, jota suremaan ei jäisi ketään, ja jonka olemassaolosta kukaan ei edes tietäisi, olisi väärin pelastaa hänet ja oikein pelastaa koira, jota jäisi suremaan moni?

Varmistan vain, että seuraan logiikkaasi oikein.

Huhuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä koiransa tässä pelastamisen valitsija, jos siellä oikeasti olisi sinun lapsesi? Miltä tuntuisi, kun se toinen tekisi samoin kuin sä tässä? Pelastaisi koiransa?

Mitä merkitystä sen kuolleen lapsen vanhempien tunteilla on minun päätökseni kanssa?

Öö...sitä, että yleensä olisi syytä yrittää kohdella muita kuin toivoisi itseään kohdeltavan vastaavassa tilanteessa. Sitä kutsutaan inhimillisyydeksi. Ja moraaliksi.

Moraalin niin suuri arvostaminen on erikoista, kun se kohdistuu ihmisiin eikä eläimiin, koska tämä todistaa, että se on pelkkä valheellinen korea sana sille, että me toimitaan hyötyäksemme yhteisillä pelisäännöillä. Eläinten kanssa näitä pelisääntöjä ei tarvita, koska me voidaan tehdä niille lähestulkoon mitä tahansa pelkäämättä seurauksia: eläimet ei ryhdy kostamaan, osoittamaan mieltään eikä pilaamaan meidän elämäämme, jos olemme niitä kohtaan kusipäitä. Silti me kehdataan kutsua tätä itsekästä hyötyyn perustuvaa päätöksentekotapaamme joksikin korkea-arvoiseksi, moraaliksi.

On ymmärrettävää, että itselle vieras lapsi pelastetaan omankin koiran sijaan, mutta on törkeää kutsua päätöksentekoa omahyväisesti moraaliseksi, jotenkin tärkeämmäksi kuin miten se koira päätöksen tekisi. Koira hyötyisi varmaan enemmän ihmisen (etenkin omistajansa) kuin lajitoverinsa pelastamisesta. (Älkää kysykö minulta, miten koira oikeasti toimisi, en tiedä, mutta ihmisen kehittämä lajihan se on, joten voisin olettaa, että se toimisi ihmisen hengen puolesta.) Ihminen hyötyisi lajitoverinsa pelastamisesta enemmän, hänen ei siis tarvitse kuvitella olevansa lapsen pelastamisessaan moraalinen, riittää että tiedostaa, että kostoon kykeneväiset olennot haluavat sinun mieluummin pelastavan vieraan lapsen kuin koirasi. Et voi tehdä päätöksiäsi oikeasti korkea-arvoisin yliluonnollisin, "moraalisin" perustein, vaan siten että mielistelet niitä, joiden reaktiot päätöksiisi eniten vaikuttavat takaisin sinuun.

Omituista, itsensä kanssa ristiriitaista muminaa.

Moraali ja etiikka asettaa ihmisen elämän eläimen elämän yläpuolelle, aina. Eikä siitä aina edes hyödy, etenkään pelastaja, koska voi joutua uhraamaan lemmikkinsä hengen toisen ihmisen hengen takia.

Tämä ketju kertoo vain länsimaisen yhteiskunnan henkisesta sairaudesta kun lemmikkirakkaus on mennyt niin pitkälle että se ajaa jopa ohi jonkun toisen lapsen elämän.

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä koiransa tässä pelastamisen valitsija, jos siellä oikeasti olisi sinun lapsesi? Miltä tuntuisi, kun se toinen tekisi samoin kuin sä tässä? Pelastaisi koiransa?

Mitä merkitystä sen kuolleen lapsen vanhempien tunteilla on minun päätökseni kanssa?

Olisit voinut pelastaa heidän lapsensa, mutta et tehnyt sitä, vaan jätit kuolemaan. Ihan sitä vaan.

Olen eri henkilö, kuin se jota lainaat, mutta vastaan: Olisin muuten, mutta koska pelastin näistä kahdesta itselleni rakkaamman, eli oman koirani, ei jäänyt aikaa pelastaa enää lasta. Muuten olisin lapsenkin pelastanut.

Ei mua edes suoraan sanottuna kiinnostais näin vakavassa tilanteessa, mitä jonkun kuolleen lapsen vanhemmat musta mahdollisesti ajattelis, kun pelastin niiden lapsen sijasta oman koirani. Kyllä mulla on kyky tuntea empatiaa jne. ja oisin varmasti surullinen menehtyneen lapsen puolesta, mutta vieraat ihmiset nyt vaan merkitsee mulle vähemmän kuin oma rakas koira, joka on mulle mittaamattoman arvokas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koirani

Jos kysyttäisiin niin miten perustelisit sen kuolleen lapsen vanhemmalle että koirasi henki oli tärkeämpi kuin tämän lapsen henki?

Ja mitä ajattelisit siitä ihmisestä, joka pelastaisi oman koiransa ja jättäisi sinun lapsesi kuolemaan tulipaloon, tuo ihminen olisi kuullut lapsesi kirkuvan hädässä ja hakenut silti liekeistä koiransa?

Varmasti tuntuisi aivan hirvittävältä, eihän sitä kukaan kiellä. Mutta olisihan se ihan loogista, miksi hän olisi pelastanut pelosta ulvovan ja uikuttavan koiransa, oman "lapsensa", minun lapseni sijaan.

Huh huh mitä ajatusvirtaa.

Analyyttisena ihmisenä osaan erottaa tunteet ja loogisen ajattelun toisistaan. Tunteet ja kiintymys useimmiten ohjaavat meitä valinnoissamme, ja siksi tämä koiran pelastaminen vieraan lapsen sijasta on loogisesti ajateltuna täysin ymmärrettävää.

Siinäpä sitten leikkisit viilipytty Mrs Spockia kun sinulle tuodaan lapsesi tuhkat sen takia että joku pelasti pikku puudelinsa. Varmasti toteaisit vain loogisesti "minä ymmärrän tämän". Varmasti.

No ei varmaan siinä tilanteessa toteaisi niin, vai tyhmäkö olet? Mutta jos sen tilanteen yläpuolelle pystyisi nousemaan, mitä useimmat tuskin pystyisi tekemään, ihminen kykenisi ymmärtämään, miksi toinen teki sen valinnan, minkä teki. Jos ihminen ei olisi niin tunteidensa orja.

Miksikään amoraaliseksi Spockiksi muuttuminen ei ole "yläpuolelle nousemista". Vain kuihtumista moraalisesta ihmisestä amoraaliseksi Spockiksi jolla ei ole muuta kuin logiikka.

Ei ole olemassa vain yhtä oikeaa, kaikille yhteistä luonnollista moraalia.

Ei muuta edeltävää väitettä.

Tietenkin kumoaa. Myös se on yhdenlaista moraalia, ettei moraalia ole.

Ei kumoa. Et ilmeisesti ymmärrä edes mitä itse kirjoitat.

Tai ehkä sinä olet filosofian saralla vain liian sivistymätön ja tyhmä.

Hetkinen, olimme logiikassa ja nyt olemmekin filosofiassa. Siirrät maalia kovaa vauhtia.

Toisaalta alunperinkään emme olleet kylmän analyyttisessä logiikassa, vaikka niin väität. Se että sinusta sattuu olemaan "loogista" että joku pelastaa uikuttavan koiransa eikä vieraan lasta ei tee siitä loogista. Valitna perustuu sinun arvomaailmaan, ei universaaliin kylmään rationaaliseen logiikkaan.

Niin. Katsos kun on olemassa muutakin kuin matemaattista logiikkaa. Logiikka (ja agumentaatioteoria) on yksi filosofian osa-alue. Elämämkoulu?

Tämä ei edelleenkään perustele millään tavalla miksi uikuttavan koiran valinta olisi "looginen". Koska se ei ole sitä, se on vain sinun mielipiteesi.

Mielipiteeni tosiaan on se, että on loogista valita itseään tunteiden tasolla lähempänä oleva olento. Se ei ole minusta kuitenkaan moraalisesti oikein, mutta täysin ymmärrettävää.

Ja moraaliteorioiden taustalla on aina jonkinlainen logiikka, mutta tietenkin ne ovat pelkkiä mielipiteitä, sillä mitään kaikille yhteistä moraalia ei ole. Tämäkin on tosin vain yksi teoria muiden joukossa, mutta ehkä ymmärrät, että olen perillä mielipiteen ja faktan erosta.

Jotenkin on niin lutuista, kuinka sarjakuvamaiset käsitykset ihmisillä on tulipaloista: urhea mamma syöksyy savuun ja liekkeihin läpi Bruce Willisin tavoin ja palaa tulihelvetin läpi kasvot nokisina kantaen voipunutta lasta käsivarsillaan. Moniko teistä on nähnyt palavan talon? Tai vajan? Tai edes teltan?

Jokunennn(eikirjautunut) kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä koiransa tässä pelastamisen valitsija, jos siellä oikeasti olisi sinun lapsesi? Miltä tuntuisi, kun se toinen tekisi samoin kuin sä tässä? Pelastaisi koiransa?

Mitä merkitystä sen kuolleen lapsen vanhempien tunteilla on minun päätökseni kanssa?

Olisit voinut pelastaa heidän lapsensa, mutta et tehnyt sitä, vaan jätit kuolemaan. Ihan sitä vaan.

Olen eri henkilö, kuin se jota lainaat, mutta vastaan: Olisin muuten, mutta koska pelastin näistä kahdesta itselleni rakkaamman, eli oman koirani, ei jäänyt aikaa pelastaa enää lasta. Muuten olisin lapsenkin pelastanut.

Ei mua edes suoraan sanottuna kiinnostais näin vakavassa tilanteessa, mitä jonkun kuolleen lapsen vanhemmat musta mahdollisesti ajattelis, kun pelastin niiden lapsen sijasta oman koirani. Kyllä mulla on kyky tuntea empatiaa jne. ja oisin varmasti surullinen menehtyneen lapsen puolesta, mutta vieraat ihmiset nyt vaan merkitsee mulle vähemmän kuin oma rakas koira, joka on mulle mittaamattoman arvokas.

Eli sinulle vieraan ihmisarvo on lemmikkisi eläinarvoa alhaisempi.

Ihan mielenkiinnosta kysyn... Mitä teidän koiranne syö? Kasvisruokaa?

"Moraali ja etiikka asettaa ihmisen elämän eläimen elämän yläpuolelle, aina." No ylläri, kun ihminen on kyseiset käsitteet luonut... Ei kovin jääviä. Itse en tällaisessa tilanteessa alkaisi miettimään mitään moraalia, vaan toimisin oman sydämeni mukaan ja pelastaisin itselleni rakkaamman eli oman koiran.

Vierailija kirjoitti:

Mielipiteeni tosiaan on se, että on loogista valita itseään tunteiden tasolla lähempänä oleva olento. Se ei ole minusta kuitenkaan moraalisesti oikein, mutta täysin ymmärrettävää.

Se että on jostain jotain mieltä että se on loogista ei tee siitä loogista. Mielipiteeseesi vaikuttaa sinun arvomaailmasi jonka mukaan tunnetaso ja sidos pelastettavaan arvotetaan sen yläpuolelle onko pelastettava ihminen vai eläin. Ja tämä ei ole mikään itsestäänselvyys vaan moraalinen valinta.

Tuolle suruun moraalisena päätöksentekokriteerinä tarttuneelle vielä: Entä jos sattuisit varmuudella tietämään, että lapsen vanhemmat aktiivisesti toivovat lapsensa kuolemaa ja olisivat onnesta ymmyrkäisinä, jos lapsi menehtyisi? (Oletamme myös, että lapsella ei ole muita läheisiä, jotka voisivat häntä jäädä suremaan. )Onko tässäkin tilanteessa siis väärin pelastaa lapsi ja oikein pelastaa se koira, jonka kuolema tulee varmuudella aiheuttamaan surua?

Jokunennn(eikirjautunut) kirjoitti:

"Moraali ja etiikka asettaa ihmisen elämän eläimen elämän yläpuolelle, aina." No ylläri, kun ihminen on kyseiset käsitteet luonut... Ei kovin jääviä. Itse en tällaisessa tilanteessa alkaisi miettimään mitään moraalia, vaan toimisin oman sydämeni mukaan ja pelastaisin itselleni rakkaamman eli oman koiran.

Eli myös sinulle vieraan ihmisen ihmisarvo on oman koirasi eläinarvoa pienempi.

Vierailija kirjoitti:

Jokunennn(eikirjautunut) kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä koiransa tässä pelastamisen valitsija, jos siellä oikeasti olisi sinun lapsesi? Miltä tuntuisi, kun se toinen tekisi samoin kuin sä tässä? Pelastaisi koiransa?

Mitä merkitystä sen kuolleen lapsen vanhempien tunteilla on minun päätökseni kanssa?

Olisit voinut pelastaa heidän lapsensa, mutta et tehnyt sitä, vaan jätit kuolemaan. Ihan sitä vaan.

Olen eri henkilö, kuin se jota lainaat, mutta vastaan: Olisin muuten, mutta koska pelastin näistä kahdesta itselleni rakkaamman, eli oman koirani, ei jäänyt aikaa pelastaa enää lasta. Muuten olisin lapsenkin pelastanut.

Ei mua edes suoraan sanottuna kiinnostais näin vakavassa tilanteessa, mitä jonkun kuolleen lapsen vanhemmat musta mahdollisesti ajattelis, kun pelastin niiden lapsen sijasta oman koirani. Kyllä mulla on kyky tuntea empatiaa jne. ja oisin varmasti surullinen menehtyneen lapsen puolesta, mutta vieraat ihmiset nyt vaan merkitsee mulle vähemmän kuin oma rakas koira, joka on mulle mittaamattoman arvokas.

Eli sinulle vieraan ihmisarvo on lemmikkisi eläinarvoa alhaisempi.

No jos se suomeksi tarkoittaa sitä, että rakastan lemmikkiäni enemmän ja toivon hänen pelastuvan ennen vierasta ihmistä, niin kyllä. Jäävisti katsottuna me kaikki eliöt olemme samanarvoisia, mutta minulle ne omat perheenjäseneni mukaanlukien lemmikki ovat ne kaikista arvokkaimmat ja rakkaimmat.

En oikeastaan pysty sanomaan kumman pelastaisin. Todella vaikea kysymys, toivottavasti en koskaan joudu sellaisen valinnan eteen.

Jos sen vieraan lapsen vanhemmat jo ovat kuolleet pelastaisin ehkä koirani. Ei jäisi lapsi orvoksi ainakaan. Mutta loppupeleissä en tiedä mitä tekisin..

Ihmisiä on tosin liikaa maapallolla että siitäkin näkökulmasta voisin kyynisesti ajatella pelastavani rakkaan viattoman koirani, joka ei koskaan tekisi huonoja maapalloamme rasittavia tekoja.

hanska kirjoitti:

Tuolle suruun moraalisena päätöksentekokriteerinä tarttuneelle vielä: Entä jos sattuisit varmuudella tietämään, että lapsen vanhemmat aktiivisesti toivovat lapsensa kuolemaa ja olisivat onnesta ymmyrkäisinä, jos lapsi menehtyisi? (Oletamme myös, että lapsella ei ole muita läheisiä, jotka voisivat häntä jäädä suremaan. )Onko tässäkin tilanteessa siis väärin pelastaa lapsi ja oikein pelastaa se koira, jonka kuolema tulee varmuudella aiheuttamaan surua?

Pelastaisin lapsen jotta tämä voidaan huostaanottaa noin sairailta vanhemmilta.

t. ohis

Vierailija kirjoitti:

En oikeastaan pysty sanomaan kumman pelastaisin. Todella vaikea kysymys, toivottavasti en koskaan joudu sellaisen valinnan eteen.

Jos sen vieraan lapsen vanhemmat jo ovat kuolleet pelastaisin ehkä koirani. Ei jäisi lapsi orvoksi ainakaan. Mutta loppupeleissä en tiedä mitä tekisin..

Ihmisiä on tosin liikaa maapallolla että siitäkin näkökulmasta voisin kyynisesti ajatella pelastavani rakkaan viattoman koirani, joka ei koskaan tekisi huonoja maapalloamme rasittavia tekoja.

Täh, kuvitteletko ettei koirasi ylläpito millään tavalla rasita luontoa?

Jokunennn(eikirjautunut) kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokunennn(eikirjautunut) kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä koiransa tässä pelastamisen valitsija, jos siellä oikeasti olisi sinun lapsesi? Miltä tuntuisi, kun se toinen tekisi samoin kuin sä tässä? Pelastaisi koiransa?

Mitä merkitystä sen kuolleen lapsen vanhempien tunteilla on minun päätökseni kanssa?

Olisit voinut pelastaa heidän lapsensa, mutta et tehnyt sitä, vaan jätit kuolemaan. Ihan sitä vaan.

Olen eri henkilö, kuin se jota lainaat, mutta vastaan: Olisin muuten, mutta koska pelastin näistä kahdesta itselleni rakkaamman, eli oman koirani, ei jäänyt aikaa pelastaa enää lasta. Muuten olisin lapsenkin pelastanut.

Ei mua edes suoraan sanottuna kiinnostais näin vakavassa tilanteessa, mitä jonkun kuolleen lapsen vanhemmat musta mahdollisesti ajattelis, kun pelastin niiden lapsen sijasta oman koirani. Kyllä mulla on kyky tuntea empatiaa jne. ja oisin varmasti surullinen menehtyneen lapsen puolesta, mutta vieraat ihmiset nyt vaan merkitsee mulle vähemmän kuin oma rakas koira, joka on mulle mittaamattoman arvokas.

Eli sinulle vieraan ihmisarvo on lemmikkisi eläinarvoa alhaisempi.

No jos se suomeksi tarkoittaa sitä, että rakastan lemmikkiäni enemmän ja toivon hänen pelastuvan ennen vierasta ihmistä, niin kyllä. Jäävisti katsottuna me kaikki eliöt olemme samanarvoisia, mutta minulle ne omat perheenjäseneni mukaanlukien lemmikki ovat ne kaikista arvokkaimmat ja rakkaimmat.

Jos me kaikki olisimme samanarvoisia kaikkien koirienkin kanssa niin sinä heittäisit arpaa kumman pelastaisit. Pidät koiraasi arvokkaampana eliönä kuin jonkun vieraan lasta.

Hmm.. Olen itse lääkäri, täytyykin seuraavan kerran miettiä akuuttitilanteessa pelastanut sydänkohtauksen saaneen ihmisen vai alanko elvyttää jonkun koiraa.