Kumman pelastaisit palavasta talosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä koiransa tässä pelastamisen valitsija, jos siellä oikeasti olisi sinun lapsesi? Miltä tuntuisi, kun se toinen tekisi samoin kuin sä tässä? Pelastaisi koiransa?

Mitä merkitystä sen kuolleen lapsen vanhempien tunteilla on minun päätökseni kanssa?

Öö...sitä, että yleensä olisi syytä yrittää kohdella muita kuin toivoisi itseään kohdeltavan vastaavassa tilanteessa. Sitä kutsutaan inhimillisyydeksi. Ja moraaliksi.

Sitä kutsutaan yhdeksi moraaliteoriaksi. TEORIAKSI.

Tämä niinkutsuttu "moraali" perustuu ihmisten keksimiin tapoihin, joita enemmistö on joskus pitänyt parempina kuin joitakin toisia. Mutta koska teorioita ja tapoja on monia ja kyse on lähinnä mielipiteestä, mihinkään kaikille yhteiseen moraaliin tai inhimillisyyden mittaan on turha tässäkään kysymyksessä vedota.

Tietysti tätä voi olla vaikea ymmärtää, jos ei ole koskaan joutunut ajattelemaan itse ja oppinut kyseenalaistamaan asioita.

Voi kuule. Olen työni puolesta varsin hyvin tutustunut moraalipsykologiseen tutkimukseen ja myös tehnyt sitä itse. Mikään ei ole hauskempaa kuin maallikkojen päteminen sillä mitä muistavat lukion filosofian kirjasta. Ihmislapsen pelastaminen tuossa tilanteessa on varsin universaali valinta, tosin tositilanteessa kukaan ei oikeasti tiedä miten toimisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koirani

Jos kysyttäisiin niin miten perustelisit sen kuolleen lapsen vanhemmalle että koirasi henki oli tärkeämpi kuin tämän lapsen henki?

Ja mitä ajattelisit siitä ihmisestä, joka pelastaisi oman koiransa ja jättäisi sinun lapsesi kuolemaan tulipaloon, tuo ihminen olisi kuullut lapsesi kirkuvan hädässä ja hakenut silti liekeistä koiransa?

Varmasti tuntuisi aivan hirvittävältä, eihän sitä kukaan kiellä. Mutta olisihan se ihan loogista, miksi hän olisi pelastanut pelosta ulvovan ja uikuttavan koiransa, oman "lapsensa", minun lapseni sijaan.

Huh huh mitä ajatusvirtaa.

Analyyttisena ihmisenä osaan erottaa tunteet ja loogisen ajattelun toisistaan. Tunteet ja kiintymys useimmiten ohjaavat meitä valinnoissamme, ja siksi tämä koiran pelastaminen vieraan lapsen sijasta on loogisesti ajateltuna täysin ymmärrettävää.

Siinäpä sitten leikkisit viilipytty Mrs Spockia kun sinulle tuodaan lapsesi tuhkat sen takia että joku pelasti pikku puudelinsa. Varmasti toteaisit vain loogisesti "minä ymmärrän tämän". Varmasti.

No ei varmaan siinä tilanteessa toteaisi niin, vai tyhmäkö olet? Mutta jos sen tilanteen yläpuolelle pystyisi nousemaan, mitä useimmat tuskin pystyisi tekemään, ihminen kykenisi ymmärtämään, miksi toinen teki sen valinnan, minkä teki. Jos ihminen ei olisi niin tunteidensa orja.

Miksikään amoraaliseksi Spockiksi muuttuminen ei ole "yläpuolelle nousemista". Vain kuihtumista moraalisesta ihmisestä amoraaliseksi Spockiksi jolla ei ole muuta kuin logiikka.

Ei ole olemassa vain yhtä oikeaa, kaikille yhteistä luonnollista moraalia.

Ei muuta edeltävää väitettä.

Tietenkin kumoaa. Myös se on yhdenlaista moraalia, ettei moraalia ole.

Ei kumoa. Et ilmeisesti ymmärrä edes mitä itse kirjoitat.

Tai ehkä sinä olet filosofian saralla vain liian sivistymätön ja tyhmä.

Vierailija kirjoitti:

Hauskinta (hau hau) tässä on se että koirat ovat oikeasti ihmislapsia älykkäämpiä.

Kerro miten se liittyy tähän?

3-vuotiaalla koiralla on keskimäärin elinaikaa max joku 10 vuotta. Ihmislapsella 70-vuotta. Itse en ainakaan koskaan pääsisi yli siitä, että vein jonkun toisen elämästä 70-vuotta. Ja että vein jonkun toisen elämästä lapsen. Lisäksi lemmikkejä tulemme menettämään useita elämämme aikana (jos ottaa aina uuden ja yksi elää keskimäärin 10-15 vuotta). Lasta ei halua kukaan menettää, vaan toivomme itse kuolevamme ensin. Koiralla on lyhyt elämä, joten oletusarvoisesti se kuolee aina ennen omistajaa.

Jos kyseessä olisi pentukoira, olisi koiralla mahdollisesti n. 15 vuotta elämää jäljellä pelastuksen jälkeen kun pienellä lapsella mahdollisesti n.80 vuotta. Mielestäni 80 vuotta painaa enemmän kuin 15. Vähän niin kuin jos pitäisi valita pelastatko vieraan lapsen vain oman 90-vuotiaan mummon. Mummo olisi jo elää pitkän elämän ja varmasti haluaisi itsekkin, että lapselle annetaan mahdollisuus elämään.

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä koiransa tässä pelastamisen valitsija, jos siellä oikeasti olisi sinun lapsesi? Miltä tuntuisi, kun se toinen tekisi samoin kuin sä tässä? Pelastaisi koiransa?

Mitä merkitystä sen kuolleen lapsen vanhempien tunteilla on minun päätökseni kanssa?

Öö...sitä, että yleensä olisi syytä yrittää kohdella muita kuin toivoisi itseään kohdeltavan vastaavassa tilanteessa. Sitä kutsutaan inhimillisyydeksi. Ja moraaliksi.

Jos olisit tuo palavassa talossa oleva koira, miten haluaisit itseäsi kohdeltavan?

Suurempi merkitys tulisi sinulle olla jonkun suru lapsensa menetyksestä SINUN valintasi takia, kuin surusi oman koirasi menettämisestä.

Millä perusteella ajattelet näin?

Henkisesti kehittynyt ihminen kykenee asettamaan muiden surun omansa edelle, jos se olisi ihnimillisesti katsoen arvioituna suurempi ja kohtuuttomampi kuin oma tuleva suru. Jos on itse asiassa vaa'ankielenä. Tietysti jos et ole terve ihminen etkä pääsisi koirasi surusta millään yli, vaan arvelisit vanhempien kuitenkin toipuvan omastaan helpommin, niin ehkä sitten... Mutta en tajua, kuka haluaa olla niin sairas, eikä hae apua.

Millä perusteella juuri surun välttelyn tulisi olla se kriteeri, jolla tällaisia päätöksiä arvioidaan? Jopa alkeellisin seurauseettinen tarkastelu ottaisi huomioon useampia vaikutuksia kuin vain tämän yhden, sangen mielivaltaisesti valitun tekijän.

Kissan

Vierailija kirjoitti:

Lapsen. Oman lapsen menetys tuottaa vanhemmille elinikäisen tuskan. Minä pääsisin yli koiran menetyksestä.

Tämä. Koiraihmisten (osan) henkinen tasottomuus taas näkyy hyvin tässä ketjussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koirani

Jos kysyttäisiin niin miten perustelisit sen kuolleen lapsen vanhemmalle että koirasi henki oli tärkeämpi kuin tämän lapsen henki?

Ja mitä ajattelisit siitä ihmisestä, joka pelastaisi oman koiransa ja jättäisi sinun lapsesi kuolemaan tulipaloon, tuo ihminen olisi kuullut lapsesi kirkuvan hädässä ja hakenut silti liekeistä koiransa?

Varmasti tuntuisi aivan hirvittävältä, eihän sitä kukaan kiellä. Mutta olisihan se ihan loogista, miksi hän olisi pelastanut pelosta ulvovan ja uikuttavan koiransa, oman "lapsensa", minun lapseni sijaan.

Huh huh mitä ajatusvirtaa.

Analyyttisena ihmisenä osaan erottaa tunteet ja loogisen ajattelun toisistaan. Tunteet ja kiintymys useimmiten ohjaavat meitä valinnoissamme, ja siksi tämä koiran pelastaminen vieraan lapsen sijasta on loogisesti ajateltuna täysin ymmärrettävää.

Siinäpä sitten leikkisit viilipytty Mrs Spockia kun sinulle tuodaan lapsesi tuhkat sen takia että joku pelasti pikku puudelinsa. Varmasti toteaisit vain loogisesti "minä ymmärrän tämän". Varmasti.

No ei varmaan siinä tilanteessa toteaisi niin, vai tyhmäkö olet? Mutta jos sen tilanteen yläpuolelle pystyisi nousemaan, mitä useimmat tuskin pystyisi tekemään, ihminen kykenisi ymmärtämään, miksi toinen teki sen valinnan, minkä teki. Jos ihminen ei olisi niin tunteidensa orja.

Miksikään amoraaliseksi Spockiksi muuttuminen ei ole "yläpuolelle nousemista". Vain kuihtumista moraalisesta ihmisestä amoraaliseksi Spockiksi jolla ei ole muuta kuin logiikka.

Ei ole olemassa vain yhtä oikeaa, kaikille yhteistä luonnollista moraalia.

Ei muuta edeltävää väitettä.

Tietenkin kumoaa. Myös se on yhdenlaista moraalia, ettei moraalia ole.

Ei kumoa. Et ilmeisesti ymmärrä edes mitä itse kirjoitat.

Tai ehkä sinä olet filosofian saralla vain liian sivistymätön ja tyhmä.

Hetkinen, olimme logiikassa ja nyt olemmekin filosofiassa. Siirrät maalia kovaa vauhtia.

Toisaalta alunperinkään emme olleet kylmän analyyttisessä logiikassa, vaikka niin väität. Se että sinusta sattuu olemaan "loogista" että joku pelastaa uikuttavan koiransa eikä vieraan lasta ei tee siitä loogista. Valitna perustuu sinun arvomaailmaan, ei universaaliin kylmään rationaaliseen logiikkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä koiransa tässä pelastamisen valitsija, jos siellä oikeasti olisi sinun lapsesi? Miltä tuntuisi, kun se toinen tekisi samoin kuin sä tässä? Pelastaisi koiransa?

Mitä merkitystä sen kuolleen lapsen vanhempien tunteilla on minun päätökseni kanssa?

Öö...sitä, että yleensä olisi syytä yrittää kohdella muita kuin toivoisi itseään kohdeltavan vastaavassa tilanteessa. Sitä kutsutaan inhimillisyydeksi. Ja moraaliksi.

Sitä kutsutaan yhdeksi moraaliteoriaksi. TEORIAKSI.

Tämä niinkutsuttu "moraali" perustuu ihmisten keksimiin tapoihin, joita enemmistö on joskus pitänyt parempina kuin joitakin toisia. Mutta koska teorioita ja tapoja on monia ja kyse on lähinnä mielipiteestä, mihinkään kaikille yhteiseen moraaliin tai inhimillisyyden mittaan on turha tässäkään kysymyksessä vedota.

Tietysti tätä voi olla vaikea ymmärtää, jos ei ole koskaan joutunut ajattelemaan itse ja oppinut kyseenalaistamaan asioita.

Voi kuule. Olen työni puolesta varsin hyvin tutustunut moraalipsykologiseen tutkimukseen ja myös tehnyt sitä itse. Mikään ei ole hauskempaa kuin maallikkojen päteminen sillä mitä muistavat lukion filosofian kirjasta. Ihmislapsen pelastaminen tuossa tilanteessa on varsin universaali valinta, tosin tositilanteessa kukaan ei oikeasti tiedä miten toimisi.

Entä mitä muistavat viiden vuoden filosofian pääaineopinnoista? Ihmiset ja ihmiskuntakin ovat muuttuvia, kuten myös käsitykset oikeasta ja väärästä ja hyvästä ja pahasta.

Ps. Sorruit argumentaatiovirheeseen, jonka toki tein itsekin nyt, kun sille linjalle kerran lähdettiin. Mutta uskottavuutesi minun silmissäni paloi niin sanotusti tuhansiksi pillun päreiksi.

Ainakaan lemmikkiä omistavaa AVlehmää en pelasta jatkossa mistään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koirani

Jos kysyttäisiin niin miten perustelisit sen kuolleen lapsen vanhemmalle että koirasi henki oli tärkeämpi kuin tämän lapsen henki?

Ja mitä ajattelisit siitä ihmisestä, joka pelastaisi oman koiransa ja jättäisi sinun lapsesi kuolemaan tulipaloon, tuo ihminen olisi kuullut lapsesi kirkuvan hädässä ja hakenut silti liekeistä koiransa?

Varmasti tuntuisi aivan hirvittävältä, eihän sitä kukaan kiellä. Mutta olisihan se ihan loogista, miksi hän olisi pelastanut pelosta ulvovan ja uikuttavan koiransa, oman "lapsensa", minun lapseni sijaan.

Huh huh mitä ajatusvirtaa.

Analyyttisena ihmisenä osaan erottaa tunteet ja loogisen ajattelun toisistaan. Tunteet ja kiintymys useimmiten ohjaavat meitä valinnoissamme, ja siksi tämä koiran pelastaminen vieraan lapsen sijasta on loogisesti ajateltuna täysin ymmärrettävää.

Siinäpä sitten leikkisit viilipytty Mrs Spockia kun sinulle tuodaan lapsesi tuhkat sen takia että joku pelasti pikku puudelinsa. Varmasti toteaisit vain loogisesti "minä ymmärrän tämän". Varmasti.

No ei varmaan siinä tilanteessa toteaisi niin, vai tyhmäkö olet? Mutta jos sen tilanteen yläpuolelle pystyisi nousemaan, mitä useimmat tuskin pystyisi tekemään, ihminen kykenisi ymmärtämään, miksi toinen teki sen valinnan, minkä teki. Jos ihminen ei olisi niin tunteidensa orja.

Miksikään amoraaliseksi Spockiksi muuttuminen ei ole "yläpuolelle nousemista". Vain kuihtumista moraalisesta ihmisestä amoraaliseksi Spockiksi jolla ei ole muuta kuin logiikka.

Ei ole olemassa vain yhtä oikeaa, kaikille yhteistä luonnollista moraalia.

Ei muuta edeltävää väitettä.

Tietenkin kumoaa. Myös se on yhdenlaista moraalia, ettei moraalia ole.

Ei kumoa. Et ilmeisesti ymmärrä edes mitä itse kirjoitat.

Tai ehkä sinä olet filosofian saralla vain liian sivistymätön ja tyhmä.

Hetkinen, olimme logiikassa ja nyt olemmekin filosofiassa. Siirrät maalia kovaa vauhtia.

Toisaalta alunperinkään emme olleet kylmän analyyttisessä logiikassa, vaikka niin väität. Se että sinusta sattuu olemaan "loogista" että joku pelastaa uikuttavan koiransa eikä vieraan lasta ei tee siitä loogista. Valitna perustuu sinun arvomaailmaan, ei universaaliin kylmään rationaaliseen logiikkaan.

Niin. Katsos kun on olemassa muutakin kuin matemaattista logiikkaa. Logiikka (ja agumentaatioteoria) on yksi filosofian osa-alue. Elämämkoulu?

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä koiransa tässä pelastamisen valitsija, jos siellä oikeasti olisi sinun lapsesi? Miltä tuntuisi, kun se toinen tekisi samoin kuin sä tässä? Pelastaisi koiransa?

Mitä merkitystä sen kuolleen lapsen vanhempien tunteilla on minun päätökseni kanssa?

Öö...sitä, että yleensä olisi syytä yrittää kohdella muita kuin toivoisi itseään kohdeltavan vastaavassa tilanteessa. Sitä kutsutaan inhimillisyydeksi. Ja moraaliksi.

Jos olisit tuo palavassa talossa oleva koira, miten haluaisit itseäsi kohdeltavan?

Suurempi merkitys tulisi sinulle olla jonkun suru lapsensa menetyksestä SINUN valintasi takia, kuin surusi oman koirasi menettämisestä.

Millä perusteella ajattelet näin?

Henkisesti kehittynyt ihminen kykenee asettamaan muiden surun omansa edelle, jos se olisi ihnimillisesti katsoen arvioituna suurempi ja kohtuuttomampi kuin oma tuleva suru. Jos on itse asiassa vaa'ankielenä. Tietysti jos et ole terve ihminen etkä pääsisi koirasi surusta millään yli, vaan arvelisit vanhempien kuitenkin toipuvan omastaan helpommin, niin ehkä sitten... Mutta en tajua, kuka haluaa olla niin sairas, eikä hae apua.

Millä perusteella juuri surun välttelyn tulisi olla se kriteeri, jolla tällaisia päätöksiä arvioidaan? Jopa alkeellisin seurauseettinen tarkastelu ottaisi huomioon useampia vaikutuksia kuin vain tämän yhden, sangen mielivaltaisesti valitun tekijän.

Sillä on pahimmat seuraukset jonkun elämään. Kuten sanottu kuollut ei enää asiaa sure, on siis tarkasteltava asiaa jäljellejäävien tunteiden tasalta. Minusta on itsekästä tuntea oma surunsa kaikkein tärkeimmäksi, jos se on selkeästi helpommin yli päästävissä, kuin jonkun toisen suru. Kuten terveellä ihmisellä suru omasta koirasta olisi verrattuna terveiden vanhempien lapseen. Jos tietty tietää, että liekkeihin jäävä on joku pikku Eerika, niin ehkä sit se koira.

Koira ilman muuta. M43

Koirani. Eikä tarvis edes miettiä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koirani

Jos kysyttäisiin niin miten perustelisit sen kuolleen lapsen vanhemmalle että koirasi henki oli tärkeämpi kuin tämän lapsen henki?

Ja mitä ajattelisit siitä ihmisestä, joka pelastaisi oman koiransa ja jättäisi sinun lapsesi kuolemaan tulipaloon, tuo ihminen olisi kuullut lapsesi kirkuvan hädässä ja hakenut silti liekeistä koiransa?

Varmasti tuntuisi aivan hirvittävältä, eihän sitä kukaan kiellä. Mutta olisihan se ihan loogista, miksi hän olisi pelastanut pelosta ulvovan ja uikuttavan koiransa, oman "lapsensa", minun lapseni sijaan.

Huh huh mitä ajatusvirtaa.

Analyyttisena ihmisenä osaan erottaa tunteet ja loogisen ajattelun toisistaan. Tunteet ja kiintymys useimmiten ohjaavat meitä valinnoissamme, ja siksi tämä koiran pelastaminen vieraan lapsen sijasta on loogisesti ajateltuna täysin ymmärrettävää.

Siinäpä sitten leikkisit viilipytty Mrs Spockia kun sinulle tuodaan lapsesi tuhkat sen takia että joku pelasti pikku puudelinsa. Varmasti toteaisit vain loogisesti "minä ymmärrän tämän". Varmasti.

No ei varmaan siinä tilanteessa toteaisi niin, vai tyhmäkö olet? Mutta jos sen tilanteen yläpuolelle pystyisi nousemaan, mitä useimmat tuskin pystyisi tekemään, ihminen kykenisi ymmärtämään, miksi toinen teki sen valinnan, minkä teki. Jos ihminen ei olisi niin tunteidensa orja.

Miksikään amoraaliseksi Spockiksi muuttuminen ei ole "yläpuolelle nousemista". Vain kuihtumista moraalisesta ihmisestä amoraaliseksi Spockiksi jolla ei ole muuta kuin logiikka.

Ei ole olemassa vain yhtä oikeaa, kaikille yhteistä luonnollista moraalia.

Ei muuta edeltävää väitettä.

Tietenkin kumoaa. Myös se on yhdenlaista moraalia, ettei moraalia ole.

Ei kumoa. Et ilmeisesti ymmärrä edes mitä itse kirjoitat.

Tai ehkä sinä olet filosofian saralla vain liian sivistymätön ja tyhmä.

Hetkinen, olimme logiikassa ja nyt olemmekin filosofiassa. Siirrät maalia kovaa vauhtia.

Toisaalta alunperinkään emme olleet kylmän analyyttisessä logiikassa, vaikka niin väität. Se että sinusta sattuu olemaan "loogista" että joku pelastaa uikuttavan koiransa eikä vieraan lasta ei tee siitä loogista. Valitna perustuu sinun arvomaailmaan, ei universaaliin kylmään rationaaliseen logiikkaan.

Niin. Katsos kun on olemassa muutakin kuin matemaattista logiikkaa. Logiikka (ja agumentaatioteoria) on yksi filosofian osa-alue. Elämämkoulu?

Tämä ei edelleenkään perustele millään tavalla miksi uikuttavan koiran valinta olisi "looginen". Koska se ei ole sitä, se on vain sinun mielipiteesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koirani

Jos kysyttäisiin niin miten perustelisit sen kuolleen lapsen vanhemmalle että koirasi henki oli tärkeämpi kuin tämän lapsen henki?

No tietty sillä samalla perusteella, että ensin pelastaisin oman lapseni kuin vieraan lapsen. Oma on vain rakkaampi oli se sitten koira tai lapsi. Ihmettelen kyllä näitä ääniä täällä gallupissa. Miten vieraan ihmisen henki menee oman rakkaan koiran hengen edelle? Vieraita kuitenkin kuolee joka pv. ja sellasta se elämä on, mutta oma koira on monelle perheenjäsen. Ainakin minulle.

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä koiransa tässä pelastamisen valitsija, jos siellä oikeasti olisi sinun lapsesi? Miltä tuntuisi, kun se toinen tekisi samoin kuin sä tässä? Pelastaisi koiransa?

Mitä merkitystä sen kuolleen lapsen vanhempien tunteilla on minun päätökseni kanssa?

Öö...sitä, että yleensä olisi syytä yrittää kohdella muita kuin toivoisi itseään kohdeltavan vastaavassa tilanteessa. Sitä kutsutaan inhimillisyydeksi. Ja moraaliksi.

Jos olisit tuo palavassa talossa oleva koira, miten haluaisit itseäsi kohdeltavan?

Suurempi merkitys tulisi sinulle olla jonkun suru lapsensa menetyksestä SINUN valintasi takia, kuin surusi oman koirasi menettämisestä.

Millä perusteella ajattelet näin?

Henkisesti kehittynyt ihminen kykenee asettamaan muiden surun omansa edelle, jos se olisi ihnimillisesti katsoen arvioituna suurempi ja kohtuuttomampi kuin oma tuleva suru. Jos on itse asiassa vaa'ankielenä. Tietysti jos et ole terve ihminen etkä pääsisi koirasi surusta millään yli, vaan arvelisit vanhempien kuitenkin toipuvan omastaan helpommin, niin ehkä sitten... Mutta en tajua, kuka haluaa olla niin sairas, eikä hae apua.

Millä perusteella juuri surun välttelyn tulisi olla se kriteeri, jolla tällaisia päätöksiä arvioidaan? Jopa alkeellisin seurauseettinen tarkastelu ottaisi huomioon useampia vaikutuksia kuin vain tämän yhden, sangen mielivaltaisesti valitun tekijän.

Kuten sanottu kuollut ei enää asiaa sure, on siis tarkasteltava asiaa jäljellejäävien tunteiden tasalta. Minusta on itsekästä tuntea oma surunsa kaikkein tärkeimmäksi, jos se on selkeästi helpommin yli päästävissä, kuin jonkun toisen suru.

Eli jos lapsi sattuisi olemaan orpo, jota suremaan ei jäisi ketään, ja jonka olemassaolosta kukaan ei edes tietäisi, olisi väärin pelastaa hänet ja oikein pelastaa koira, jota jäisi suremaan moni?

Varmistan vain, että seuraan logiikkaasi oikein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koirani

Jos kysyttäisiin niin miten perustelisit sen kuolleen lapsen vanhemmalle että koirasi henki oli tärkeämpi kuin tämän lapsen henki?

Ja mitä ajattelisit siitä ihmisestä, joka pelastaisi oman koiransa ja jättäisi sinun lapsesi kuolemaan tulipaloon, tuo ihminen olisi kuullut lapsesi kirkuvan hädässä ja hakenut silti liekeistä koiransa?

Ihminen, erityisesti lapsi, tukehtuu tulipalossa hyvin nopeasti eikä ehdi ajatellakaan kirkumista. Lopeta kauhukuvalla mässäileminen, vaikka se tuottaakin sinulle mielihyvää.

Eipä kuule tuota mielihyvää, vaan tuottaa suunnatonta kauhua ajatella, että joku oikeasti pelastaa koiran ja jättää lapsen liekkehin, en nyt tiedä tuota fysiologiaa tukehtumisen nopeudesta, mutta tulee silti mieleen, että lapsi kärsii

Käytä sitten aivojasi ja lue vaikka savukaasuista sen sijaan, että kuvittelet turhia näkemiesi jännityselokuvien vuoksi. Lapset eivät ehdi edes tajuta, että ovat vaarassa, kun jo taju lähtee. Kun liekit näkyvät naapuriin asti, lapsi on jo menehtynyt, mutta koira saattaa vaistonsa varassa vielä sinnitellä sängyn alla.

Mistä sinä nyt tämän keksit, että lapsi ei edes tajuaisi olevansa vaarassa? Ei ehkä aivan pieni lapsi, mutta esim. 4 -5 -vuotias tajuaisi vaaran

Ei tajua, jollei näe liekkejä tai savua. Jos palo on samassa huoneessa, tyhmempikin lapsi ehkä tajuaa pyrkiä pois, avaa oven ja saa liekit räjähtämään naamalleen. Oletkos muuten koskaan kuullut häkämyrkytyksestä?

"Häkä aiheuttaa nopeasti tajuttomuuden ja myrkytystilan, jonka kehittymiseen ei liity sellaisia subjektiivisia tuntemuksia, jotka saisivat uhrin välttämään lisäaltistusta."

http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo94117.pdf

Vaikea kysymys. En pystyisi jättämään toista palavaan taloon. Yrittäisin varmasti pelastaa kummatkin yhtä aikaa, ja jos se ei onnistuisi, niin pelastaisin ensin luultavasti vaistonvaraisesti koirani sen suuremmin ajattelematta, koska koirani on minulle niin rakas. En vaan pystyisi jättämään sitä palavaan taloon. Tämän jälkeen kuitenkin yrittäisin mennä takaisin pelastamaan lapsen.