Lue keskustelun säännöt.
Kumman pelastaisit palavasta talosta?
03.10.2016 |
Vain toisen ehtisit pelastaa, toinen kuolisi varmasti.
Kommentit (821)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikeastaan pysty sanomaan kumman pelastaisin. Todella vaikea kysymys, toivottavasti en koskaan joudu sellaisen valinnan eteen.
Jos sen vieraan lapsen vanhemmat jo ovat kuolleet pelastaisin ehkä koirani. Ei jäisi lapsi orvoksi ainakaan. Mutta loppupeleissä en tiedä mitä tekisin..
Ihmisiä on tosin liikaa maapallolla että siitäkin näkökulmasta voisin kyynisesti ajatella pelastavani rakkaan viattoman koirani, joka ei koskaan tekisi huonoja maapalloamme rasittavia tekoja.
Koiria vasta liikaa onkin. Kaikki muut koirat kuin luonnon sudet ovat täysin turhakkeita, että se siitä liikakansoituksesta.
Millä tavoin sinä olet arvokkaampi ja tärkeämpi yhteiskunnalle, luonnolle tai minulle kuin koirani tai kissani? Onko sinunlaisia myös liikaa?
Hän todennäköisesti maksaa veroja ja tekee töitä. Kissasi ei. Siksi(kin) hän on arvokkaampi yhteiskunnalle joka on ihmisille, ei kissoille. Kissat ovat siinä vain ihmisten huvituksia.
Maksaa veroja? Jos hän ei kuulu nettomaksajiin vaan suureen enemmistöön (60%) jotka saavat tulonsiirtoja, niin hän on yhteiskunnalle kustannuserä ja etenkin hänen lapsensa.
No eiköhän polteta hänet ja hänen lapsensa että yhteiskunnalla, sinulla ja koirallasi menisi paremmin?
Se on sinun valintasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää että se koira on jollekin niin rakas? Millä tavalla heidän surunsa on arvottomampaa kuin lapsen menettäneiden suru? Mikä siinä tekee ihmisestä jotenkin vajaan tai sairaan jos pelastaa rakkaansa? Ei tavallinen ihminen tuosta vain halua uhrata omaa henkeään ellei kyse ole hänelle jostain todella tärkeästä! Tässä tapauksessa itselleni olisi se oma rakas koira myös syy uhrata oma henki. En kestäisi ajatusta rakkaasta ystävästäni odottamassa mua auttamaan enkä tulisikaan. Mun koira on mulle sitä mitä lapsi on vanhemmille se on mun perhe.
Se että arvottaa jonkun lemmikkieläimen menetyksen ihmishengen menetyksen arvoiseksi tai jopa ylikin on sairasta.
Et ilmeisesti kykene ymmärtämään että jollekin se koira on perhe? Sulla on ihmisiä jotka on sulle rakkaita jollekin se yhtä rakas on se koira
Ymmärrän että lemmikki on rakas, minunkin lemmikkini on minulle. Perheenjäsen lemmikki ei ole. Katso huviksesi sanan "perheenjäsen" määrittely. Perheeseen ei kuulu eläimiä.
Se että pitää jotain koiraa niin rakkaana itselleen että on sen takia valmis uhraamaan jonkun LAPSEN hengen on SAIRASTA ajattelua.
Miten kukaan tai mikään voi tarkkaan määritellä sen miten rakas ja tärkeä mikäkin tai kukakin voi olla? Mikä tai kuka sen määrittää minkä tai kenet voi kokea osaksi perhettä?
Mikä tai kuka määrää kenen tunteet ovat toisen tunteita tärkeämpiä?No jo nyt on saatana.
Sinulta menee LEMMIKKI jonka olet OSTANUT jostain ja joka on koko elämänsä vain sinun HUVITUKSEKSI olemassa.
Joiltain vanhemmilta kuolee LAPSI.
Jotain valoja päälle nyt siellä?
Mun koira ei ole mun huvitus. Se on mun ystävä ja osa mun perhettä. Et selvästikään tajua sitä.
Yhtä itsekkäistä syistä hankitaan lapsia kuin koiria KOSKA MÄ HALUAN JA TARVITSENMikä sä luulet olevas sanomaan mitä mikäkin kenellekin on?? Ihmiset arvostaa eri asioita ja tuntevat asiat eri tavalla eikä mikään tapa ole väärin
Käsityksesi lasten hankkimista(kin) on sairas. Lasten hankkiminen on luonnollinen tapa jatkaa sukua. Elämän tarkoitusta en tiedä mutta ainakin se koittaa pysyä hengissä ja siihen kuuluu suvunjatkaminen. On kuulunut jo nelisen miljardia vuotta. Se että liberaali sekoboltsi tahtoisi nykyaikana pistä senkin ranttaliksi ei onnistu.
Koira on lemmikki ja huvitus, se huvittaa sinua ja voit leikkiä sen kanssa rakkautta niin kauan kuin se elää, se tulee olemaan koko sen ajan hoidettavasi.
Ihminen kasvaa aikuiseksi ja elää sitten omaa itsenäistä elämäänsä.
Pointti oli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää että se koira on jollekin niin rakas? Millä tavalla heidän surunsa on arvottomampaa kuin lapsen menettäneiden suru? Mikä siinä tekee ihmisestä jotenkin vajaan tai sairaan jos pelastaa rakkaansa? Ei tavallinen ihminen tuosta vain halua uhrata omaa henkeään ellei kyse ole hänelle jostain todella tärkeästä! Tässä tapauksessa itselleni olisi se oma rakas koira myös syy uhrata oma henki. En kestäisi ajatusta rakkaasta ystävästäni odottamassa mua auttamaan enkä tulisikaan. Mun koira on mulle sitä mitä lapsi on vanhemmille se on mun perhe.
Se että arvottaa jonkun lemmikkieläimen menetyksen ihmishengen menetyksen arvoiseksi tai jopa ylikin on sairasta.
Et ilmeisesti kykene ymmärtämään että jollekin se koira on perhe? Sulla on ihmisiä jotka on sulle rakkaita jollekin se yhtä rakas on se koira
Ymmärrän että lemmikki on rakas, minunkin lemmikkini on minulle. Perheenjäsen lemmikki ei ole. Katso huviksesi sanan "perheenjäsen" määrittely. Perheeseen ei kuulu eläimiä.
Se että pitää jotain koiraa niin rakkaana itselleen että on sen takia valmis uhraamaan jonkun LAPSEN hengen on SAIRASTA ajattelua.
Mene lääkäriin jos olet sairas. Etkö ymmärrä, koska koko tekstissäsi et kyennyt ymmärtämään, että koirani on perheenjäseneni ja aivan yhtä rakas, kuin kuka tahansa muukin perheenjäsen.
Stu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää että se koira on jollekin niin rakas?
Kuinka rakas se sinullekin oikeasti on? Jos koira sairastuisi syöpään ja sille saataisiin kalliilla, ehkä ulkomailla tehtävillä, hoidoilla pari vuotta lisää elinikää, niin olisitko valmis myymään asuntosi hoitokulujen kattamiseksi?
Pahoin pelkään, että hyvin harva koiranomistaja siihen ryhtyisi, koska ei se koira sitten lopultakaan niin rakas ole. Ei ainakaan rahaa rakkaampaa.
En olisi valmis tekemään sitä edes itseni vuoksi. Subjektiivista. Oppikaa jo.
Lähden mielummin saappaat jalassa. Nimittäin eräs läheiseni lähti tuolla lailla kaksi vuotta kituen. Samaa kohtaloa en halua itselleni, ei kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastan koiria ja hankinnassa on piakkoin uusi, edellisen kuoltua muutama vuosi sitten. Hän on edelleen minulle yksi tärkeimmistä muistoistani. En todennäköisesti ikinä tule hankkimaan lapsia.
Silti vastasin vieraan lapsen. Vaikka en halua omia lapsia, ymmärrän niiden tärkeyden, vanhemman rakkauden ja lapsen kuoleman aiheuttaman tuskan. Ymmärrän henkilökohtaisesti myös tuskan mitä koiran menettäminen tuottaa mutta en voi edes kuvitella mitä lapsen menettäminen aiheuttaisi. Ajatus siitä että olisin vastuussa asiasta, että oma itsekkyyteni meni sen edelle, että nämä ihmiset menettivät lapsensa, ei vaan mahdu päähäni. En voisi elää asian kanssa. Mielummin surisin siis omaa koiraani, eli sitä menetystä mitä henkilökohtaisesti kokisin, ja jota voisin hyvällä omallatunnolla tuntea, kun kestäisin sitä syyllisyyttä siitä että tuhoaisin sen perheen elämän täysin ja riistäisin ihmislapsen tulevaisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen tietenkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä sen tietäisi varmasti, että tulipalon keskellä on sekä koira että lapsi? Luultavimmin sitä nappaisi lähimmän elävän mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi itämaisissa uskonnoissa vuonna 2016 kaikki elämä on yhtä pyhää. Lehmätkin.
Ja se onkin hienoa kun katulapset kuolevat nälkään mutta kadulla maleksivia lehmiä kunnioitetaan ja kestitään...
Vanhempien vastuulla. Lehmätkin syövät omia aikojaan, ei niitä kukaan hyysää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää että se koira on jollekin niin rakas? Millä tavalla heidän surunsa on arvottomampaa kuin lapsen menettäneiden suru? Mikä siinä tekee ihmisestä jotenkin vajaan tai sairaan jos pelastaa rakkaansa? Ei tavallinen ihminen tuosta vain halua uhrata omaa henkeään ellei kyse ole hänelle jostain todella tärkeästä! Tässä tapauksessa itselleni olisi se oma rakas koira myös syy uhrata oma henki. En kestäisi ajatusta rakkaasta ystävästäni odottamassa mua auttamaan enkä tulisikaan. Mun koira on mulle sitä mitä lapsi on vanhemmille se on mun perhe.
Se että arvottaa jonkun lemmikkieläimen menetyksen ihmishengen menetyksen arvoiseksi tai jopa ylikin on sairasta.
Et ilmeisesti kykene ymmärtämään että jollekin se koira on perhe? Sulla on ihmisiä jotka on sulle rakkaita jollekin se yhtä rakas on se koira
Ymmärrän että lemmikki on rakas, minunkin lemmikkini on minulle. Perheenjäsen lemmikki ei ole. Katso huviksesi sanan "perheenjäsen" määrittely. Perheeseen ei kuulu eläimiä.
Se että pitää jotain koiraa niin rakkaana itselleen että on sen takia valmis uhraamaan jonkun LAPSEN hengen on SAIRASTA ajattelua.
Miten kukaan tai mikään voi tarkkaan määritellä sen miten rakas ja tärkeä mikäkin tai kukakin voi olla? Mikä tai kuka sen määrittää minkä tai kenet voi kokea osaksi perhettä?
Mikä tai kuka määrää kenen tunteet ovat toisen tunteita tärkeämpiä?No jo nyt on saatana.
Sinulta menee LEMMIKKI jonka olet OSTANUT jostain ja joka on koko elämänsä vain sinun HUVITUKSEKSI olemassa.
Joiltain vanhemmilta kuolee LAPSI.
Jotain valoja päälle nyt siellä?
Mun koira ei ole mun huvitus. Se on mun ystävä ja osa mun perhettä. Et selvästikään tajua sitä.
Yhtä itsekkäistä syistä hankitaan lapsia kuin koiria KOSKA MÄ HALUAN JA TARVITSENMikä sä luulet olevas sanomaan mitä mikäkin kenellekin on?? Ihmiset arvostaa eri asioita ja tuntevat asiat eri tavalla eikä mikään tapa ole väärin
Eli mielestäsi on ok, jos pelastan vieraan lapsen tai koiran sijasta tulipalosta rakkaat kenkäni? Niihin minulla on jonkinlainen tunneside, mutta vieraisiin lapsiin tai koiriin ei. Tämähän tässä niin perverssiä on, että omat tunteet on se maailman napa, jonka mukaan toimitaan. Millään muulla ei ole mitään väliä. Jos joku oikeasti vertaa lemmikkieläimen menetystä pienen lapsen menettämiseen, niin on pahasti vinksahtanut. Useilla objektiivisilla mittareilla on osoitettavissa, että lapsen menetys järkyttää ihmistä sata kertaa enemmän. Tämän ignooraaminen omien tunteiden takia on uskomattoman itsekästä.
Tämä on todella hyvä argumentti.
Samaa mieltä, mutten usko tämänkään muuttavan koiranpelastatajien kantoja miksikään. Tällaiset asiat ovat arvokysymyksiä eikä niitä hetken kiivas nettikeskustelu muuta miksikään.
Ei muuta kun premissit on pielessä. Minulle se koira on aivan yhtä tärkeä, kuin jollekin toiselle lapsi. Minun perheenjäseneni ja perhettäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovatko nämä koiraihmiset täällä jotain lama-ajan lapsia, jotka ovat jääneet vanhempien lämpöä vaille? Vai mikä selittää sen, että ihmisen ja lemmikin välinen side nähdään voimakkaimpana mitä on? Sehän ei sitä ole. Lähes jokainen lemmikin omistaja joutuu hautaamaan lemmikkinsä. Kenenkään elämä ei siihen kaadu, muutaman viikon suruajan jälkeen kaikki on jälleen varsin hyvin. Mutta lukekaapa juttuja lapsensa menettäneistä vanhemmista, jos tuttavapiiriinne ei heitä kuulu. On vähän erilaista luettavaa. On silkkaa narsismia tehdä tällaisia pelastusvalintoja oman henkilökohtaisen tunnesiteen perusteella. Toinen menetys on tässä kohtaa niin valtavasti isompi, että sen estämisen täytyy mennä edelle. Ja laki on samaa mieltä.
Minä olen koiraihminen mutta yrittäisin silti pelastaa lapsen oman koirani sijaan.
Sitä en hyväksy, että jos henkilö päättää asettaa itsensä kuolemanvaaraan, hän ei saa siinä tilanteessa päättää, minkä edestä olisi valmis kuolemaan. Jonkinlainen itsemääräämisoikeus oman hengen vaarantamisen syistä olisi minusta ok. Jos siis oltaisiin tilanteessa, jossa ketään ei ole pakko pelastaa, koska se johtaa omaan kuolemanvaaraan niin jos silti haluaa pelastaa koiransa niin pelastaa sitten, koska lapsi joka tapauksessa kuolisi jos pelastaja ei alunperinkään olisi valmis asettamaan itseään kuolemanvaaraan hänen takiaan vaan syöksyy liekkeihin ainoastaan pelastamaan koiraansa. Ajatukseni siis koskee vain tilannetta, jossa pelastaja on lähellä kuolemaa niin se miksi hän on valmis kuolemaan, pitäisi olla hänen päätös.
Kuolemanriskin ottamisesta siis soisin jokaisen voivan päättää itse, miksi sen ottaa ja minkä edestä.
Minun mielestä ihminen on sitä sairaampi mitä suuremmassa vaarassa hän valitsee eläimen pelastamisen ihmisen sijaan.
On sairasta kuvitella omat läheiset tärkeämmäksi, kuin toisen läheiset. Itsekästä myös, sekä totaalista moraalin puutetta.
Moraalin puutetta ja sairautta on rinnastaa omaksi huvikseen hankkimansa emmikit ihmisen kaltaisiksi ja arvoisiksi "läheisiksi" ja "perheenjäseniksi".
Ei ne ole ihmisten kaltaisia. Ne on koiria ja perheenjäseniä joillekin, jotka arvostavat niitä täysivaltaisina perheenjäseninä. That´s it. Loppu on itse keksimääsi keittiöpsykologiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rakastan koiria ja hankinnassa on piakkoin uusi, edellisen kuoltua muutama vuosi sitten. Hän on edelleen minulle yksi tärkeimmistä muistoistani. En todennäköisesti ikinä tule hankkimaan lapsia.
Silti vastasin vieraan lapsen. Vaikka en halua omia lapsia, ymmärrän niiden tärkeyden, vanhemman rakkauden ja lapsen kuoleman aiheuttaman tuskan. Ymmärrän henkilökohtaisesti myös tuskan mitä koiran menettäminen tuottaa mutta en voi edes kuvitella mitä lapsen menettäminen aiheuttaisi. Ajatus siitä että olisin vastuussa asiasta, että oma itsekkyyteni meni sen edelle, että nämä ihmiset menettivät lapsensa, ei vaan mahdu päähäni. En voisi elää asian kanssa. Mielummin surisin siis omaa koiraani, eli sitä menetystä mitä henkilökohtaisesti kokisin, ja jota voisin hyvällä omallatunnolla tuntea, kun kestäisin sitä syyllisyyttä siitä että tuhoaisin sen perheen elämän täysin ja riistäisin ihmislapsen tulevaisuuden.
Lisätäkseni vielä. Viitaten siis kiistelyihin siitä, että kumman elämä on ns. Arvokkaampi yms.
Näen se niin, että tunteet koiraa pohjautuvat siihen miten koet koiran olemassaolon henkilökohtaisesti juuri itsesi tulevaisuuden kannalta. Suru pohjautuu siis ajatukseen siitä, että et enää koskaan pääse nauttimaan koirasi seurasta. Eli suru pohjautuu tietyllä tavalla itsekkäisiin tunteisiin.
Lapsen menetyksen suru on osittain toki myös itsekästä, tottakai. Mutta iso osa on enemmänkin surua hänen menetetystä elämästä, ei siitä miten se vaikuttaa omaasi. Se että tuo mahtava tulevaisuus joka häntä odotti, on menetetty.
Esimerkkinä, et enää ikinä näkisi lastasi mutta tiedät että hän elää onnellisen elämän vs. Et enää koskaan näe lemmikkiäsi mutta tiedät että hän saa hyvän kodin jonkun muun luona. Kummasta olisit vilpittömästi onnellisempi?
Sairasta, sairasta, sairasta, sosiopatiaa, psykopatiaa, sairasta, sairasta.
Nykypäivän älyllisesti epärehellisimpiä retorisia kuvioita on kaiken itselle vieraan ja paheksuttavan pukeminen lääketieteen kielelle. Aivan kuin osa ihmisistä olisi menettänyt kyvyn sanoa: "Olen eri mieltä kanssasi. En pidä mielipiteestäsi."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsekkäistä motiiveista johtuen pelastaisin tietysti koirani. Se joka ei niin tekisi, on joko tunne kylmä tai valehtelee. Koiraa (tai muuta lemmikkiä) rakastaa ja sen luottamus ja rakkaus omistajaa kohtaan on paljon tärkeämpää kuin joku tuntematon lapsi.
Sama kysymys vähän eri tavalla: Jos itse saisit valita, niin kuolisiko huomenna joku satunnainen kaivostyöntekijä Kiinassa vai oma rakas kuolaava puppe siinä sohvan nurkassa? Niinpä.
Eikö niitä kiinalaisia ala olee aika paljon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan koiria ja hankinnassa on piakkoin uusi, edellisen kuoltua muutama vuosi sitten. Hän on edelleen minulle yksi tärkeimmistä muistoistani. En todennäköisesti ikinä tule hankkimaan lapsia.
Silti vastasin vieraan lapsen. Vaikka en halua omia lapsia, ymmärrän niiden tärkeyden, vanhemman rakkauden ja lapsen kuoleman aiheuttaman tuskan. Ymmärrän henkilökohtaisesti myös tuskan mitä koiran menettäminen tuottaa mutta en voi edes kuvitella mitä lapsen menettäminen aiheuttaisi. Ajatus siitä että olisin vastuussa asiasta, että oma itsekkyyteni meni sen edelle, että nämä ihmiset menettivät lapsensa, ei vaan mahdu päähäni. En voisi elää asian kanssa. Mielummin surisin siis omaa koiraani, eli sitä menetystä mitä henkilökohtaisesti kokisin, ja jota voisin hyvällä omallatunnolla tuntea, kun kestäisin sitä syyllisyyttä siitä että tuhoaisin sen perheen elämän täysin ja riistäisin ihmislapsen tulevaisuuden.
Lisätäkseni vielä. Viitaten siis kiistelyihin siitä, että kumman elämä on ns. Arvokkaampi yms.
Näen se niin, että tunteet koiraa pohjautuvat siihen miten koet koiran olemassaolon henkilökohtaisesti juuri itsesi tulevaisuuden kannalta. Suru pohjautuu siis ajatukseen siitä, että et enää koskaan pääse nauttimaan koirasi seurasta. Eli suru pohjautuu tietyllä tavalla itsekkäisiin tunteisiin.
Lapsen menetyksen suru on osittain toki myös itsekästä, tottakai. Mutta iso osa on enemmänkin surua hänen menetetystä elämästä, ei siitä miten se vaikuttaa omaasi. Se että tuo mahtava tulevaisuus joka häntä odotti, on menetetty.
Esimerkkinä, et enää ikinä näkisi lastasi mutta tiedät että hän elää onnellisen elämän vs. Et enää koskaan näe lemmikkiäsi mutta tiedät että hän saa hyvän kodin jonkun muun luona. Kummasta olisit vilpittömästi onnellisempi?
Koska välitän enemmän koirista niin subjektiivinen käsitykseni vaikuttaa valintaan.
hanska kirjoitti:
Sairasta, sairasta, sairasta, sosiopatiaa, psykopatiaa, sairasta, sairasta.
Nykypäivän älyllisesti epärehellisimpiä retorisia kuvioita on kaiken itselle vieraan ja paheksuttavan pukeminen lääketieteen kielelle. Aivan kuin osa ihmisistä olisi menettänyt kyvyn sanoa: "Olen eri mieltä kanssasi. En pidä mielipiteestäsi."
Erilaiset elämät saavat aikaan erilaisia lopputuloksia.
Haluaisin sanoa, että pelastaisin oman koirani. Tiedän kuitenkin, että jos tälläinen tilanne tulisi eteen pelastaisin lapsen, koska en kestäisi sitä kritiikkiä, jota saisin "lapsen tappamisesta".
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten tätä voi edes harkita niin päin, että pelastaisi oman koiran. Mulla on lapsia ja koiria (rakkaita, mutta ne ovat vain eläimiä), ja ilman muuta sen vieraan lapsen.
En voisi elämäni päivänä nukkua puhtaalla omallatunnolla, jos olisin jättänyt hätään ja kuolemaan jonkun lapsen tilanteessa, jossa minulla oli mahdollisuus valita.
Miten hitossa te pystyisitte? Joku piski on arvokkaampi kuin pienen lapsen henki?
Kuinka sitten pystyt edes nukkumaan tietäen, että juuri tälläkin hetkellä lapsia kuolee Afrikassa? Rahat joilla maksat lapsiesi harrastukset(!) olisit voinut lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, jotta edes yksi poloinen nälkiintynyt olisi jäänyt henkiin. Mutta itsekkäästi valitsit omien pentujesi viihteen toisten elämän ohi. Häpeä!
KUMMITUSELÄIN kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten tätä voi edes harkita niin päin, että pelastaisi oman koiran. Mulla on lapsia ja koiria (rakkaita, mutta ne ovat vain eläimiä), ja ilman muuta sen vieraan lapsen.
En voisi elämäni päivänä nukkua puhtaalla omallatunnolla, jos olisin jättänyt hätään ja kuolemaan jonkun lapsen tilanteessa, jossa minulla oli mahdollisuus valita.
Miten hitossa te pystyisitte? Joku piski on arvokkaampi kuin pienen lapsen henki?
Kuinka sitten pystyt edes nukkumaan tietäen, että juuri tälläkin hetkellä lapsia kuolee Afrikassa? Rahat joilla maksat lapsiesi harrastukset(!) olisit voinut lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, jotta edes yksi poloinen nälkiintynyt olisi jäänyt henkiin. Mutta itsekkäästi valitsit omien pentujesi viihteen toisten elämän ohi. Häpeä!
Niin miksi hänen piskinsä henki on arvokkaampi kuin vaikka edes eurooppalaisten katulasten. Euroopassa nääntyy lapsia hengiltä, mutta samaan aikaan tämä kirjoittaja priorisoi sitä omaa piskiään ja laittaa Pedigreet pöytään. Ne rahat olisi voinut käyttää toisin, hänellä on mahdollisuus valita. Hän kokikin sen niin, että on mahdollisuus valittaa. Hätään ja kuolemaan jääköön siis lapset, koska kyseinen kirjoittaja nukkuu varmasti puhtaalla omatunnolla eikä näe mitään kaksinaismoralistista tässä, että aukoo päätään tilanteesta, joka ei koskaan tule tapahtumaan.
Eläkää, kuten opetatte ja keskustellaan sitten.
Itsekkäistä motiiveista johtuen pelastaisin tietysti koirani. Se joka ei niin tekisi, on joko tunne kylmä tai valehtelee. Koiraa (tai muuta lemmikkiä) rakastaa ja sen luottamus ja rakkaus omistajaa kohtaan on paljon tärkeämpää kuin joku tuntematon lapsi.
Sama kysymys vähän eri tavalla: Jos itse saisit valita, niin kuolisiko huomenna joku satunnainen kaivostyöntekijä Kiinassa vai oma rakas kuolaava puppe siinä sohvan nurkassa? Niinpä.