Kumman pelastaisit palavasta talosta?

Oman koirani tietenkin. 3-vuotiaan vanhemmat huolehtikoon lapsestaan itse. Ja varmaan palokunta sen savusukeltaisi, koirani takia kukaan toinen ihminen tuskin riskeeraisi henkeään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmishenki menee eläimen edelle aina!

Ja perustelut oli? Että susta tuntuu siltä ja musta taas ei tunnu siltä?

Sinusta ei siis tunnu siltä, että sinun läheisesi (esim. äitisi, isäsi, sisaresi) henki olisi tärkeämpi kuin minun koirani?

Tuntuu, vaan ei arvokkaampi kuin minun koirani. Sinähän et koirastasi välitä.

Menee vaan yhä uskomattomammaksi. Sinä siis pelastaisit oman koirasi ennemmin kuin sinulle läheisen ihmisen. Miten koira voi olla tärkeämpi kuin läheinen ihminen? Miten te voitte edes pitää lemmikkejä, jos niistä luopuminen on teille pahempi paikka kuin läheisen ihmisen kuolema? Koira tulee todennäköisesti kuolemaan teitä ennen kuitenkin. Miten kestätte sen kun koira on teille tärkein kaikista? Minusta tuo on huolestuttavaa jos koira on jollekin kaikki kaikessa. Ei ihan tervettä. Jäänyt vaille vanhempien rakkautta kenties ja osaa suhtautua empaattisesti vain eläimiä kohtaan. Rakastakaa vanhemmat lapsianne, ettei tällaista jälkeä tule enempää.

En ymmärrä rinnastustasi. Minulta on kuollut Äiti, Mummo jne. Olisiko ne pitänyt hylätä peloissaan, koska ne joskus kuolevat?

Pidän lemmikkejä, koska rakastan omia lemmikkejäni. Miksi muuten? Tiedän että se kuolee joskus, mutta niin kuolen minäkin. Jos tällainen elämän fakta itkettää, niin ei kannata esim. hypätä auton rattiin. Kotikin on melko riskialtis paikka, sinne on nimittäin moni kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää että se koira on jollekin niin rakas? Millä tavalla heidän surunsa on arvottomampaa kuin lapsen menettäneiden suru? Mikä siinä tekee ihmisestä jotenkin vajaan tai sairaan jos pelastaa rakkaansa? Ei tavallinen ihminen tuosta vain halua uhrata omaa henkeään ellei kyse ole hänelle jostain todella tärkeästä! Tässä tapauksessa itselleni olisi se oma rakas koira myös syy uhrata oma henki. En kestäisi ajatusta rakkaasta ystävästäni odottamassa mua auttamaan enkä tulisikaan. Mun koira on mulle sitä mitä lapsi on vanhemmille se on mun perhe.

Se että arvottaa jonkun lemmikkieläimen menetyksen ihmishengen menetyksen arvoiseksi tai jopa ylikin on sairasta.

Riippuu ihan siitä, kuinka pitkä aika edellisestä mannertenvälisestä lennosta 3-vuotiaan lapsen lähistöllä istuen on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koirahan on siitä mukava, että se henkiinjäämisviettinsä ohjaamana mielistelee ehdoitta ketä tahansa perseenreikää joka sitä ruokkii, ja sille voi kuvitella kaikenlaisia inhimillisiä tunteita ja ominaisuuksia ihan oman maun mukaan. Tätä sitten kutsutaan "rakkaudeksi".

Samaa tekee ihmisen penikka ja vielä pahemmin, manipuloivat ja kieroilevat saadakseen mitä haluavat, ovat vielä rumia, haisevia ja äänekkäitä, koira voittaa ihmispaskan 10-0,

Ihmispaskan hävittämisen voit aloittaa vetämällä itsesi jojoon. Ei ole koko ihmiskunnan syytä, että vanhempasi ovat kylmiä perseenreikiä.

Vedä sinä itsesi kiikkuun vaikka tänään, eikö olekin kaltaisellesi narsistille pirullista etteivät kaikki ajattele asioista samalla tavalla eivätkä jumaloi sinun persehedelmiäsi.

Jaa että ihan narsisti olen, vaikka pelastaisin ihmislapsen siitä huolimatta, ettei hän minulle henkilökohtaisesti merkkaa yhtään mitään? Sinä pelastaisit koirasi, koska se on SINULLE tärkeämpi.Jotain päässäsi heittää ja pahasti. Haluaisin tietää, mistä tuollainen misantropia saa alkunsa. Hyljeksivätkö vanhempasi sinua pienenä? Olivatko he itsekkäitä ja kylmiä?

Vau mitä keittiäpsykologiaa!! Yksinkertaiset vanhempasi ovat tuottaneet yksinkertaisen jätöksen, sinä et ole ihmisen pelastaessasi yhtään sankarillisempi kuin joku joka pelastaa eläimen, kaikki eivät arvosta samoja asioita ja kyllä sinun päässä heittää todella pahoin kun et tätä ymmärrä.

Sinun häiriintyneeseen kalloosi ei uppoa se, ettei tuota pelastamista tekisi minkään oman takia. Ei oman tunnesiteen, ei oman sankaruuden. Et kykene ymmärtämään sitä. Säälittävä olet, ankeaa loppuelämää sinulle. Toivottavasti sinua ei kukaan koskaan pelasta yhtään mistään, kusipäisyytesi vuoksi et sitä ansaitse.

Sinää paskaa suoltava hylkiö et ansaitse edes hengittää tätä ilmaa.

Vierailija kirjoitti:

Oio kirjoitti:

No jos joku oikeasti nappasi palavasta talosta koiran mukaansa, eikä yrittäisi pelastaa samassa tilassa olevaa lasta, niin kyllä se todella kiinnostaisi poliisia.

Aina voi sanoa että reitti lapsen luokse oli estynyt tai muuta vastaavaa.

Joo on hienoa alkaa vielä valehtelemään sen lisäksi että antaa ihmisen kuolla koiran takia.

Olette kaikki huipputyyppejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää että se koira on jollekin niin rakas? Millä tavalla heidän surunsa on arvottomampaa kuin lapsen menettäneiden suru? Mikä siinä tekee ihmisestä jotenkin vajaan tai sairaan jos pelastaa rakkaansa? Ei tavallinen ihminen tuosta vain halua uhrata omaa henkeään ellei kyse ole hänelle jostain todella tärkeästä! Tässä tapauksessa itselleni olisi se oma rakas koira myös syy uhrata oma henki. En kestäisi ajatusta rakkaasta ystävästäni odottamassa mua auttamaan enkä tulisikaan. Mun koira on mulle sitä mitä lapsi on vanhemmille se on mun perhe.

Se että arvottaa jonkun lemmikkieläimen menetyksen ihmishengen menetyksen arvoiseksi tai jopa ylikin on sairasta.

Et ilmeisesti kykene ymmärtämään että jollekin se koira on perhe? Sulla on ihmisiä jotka on sulle rakkaita jollekin se yhtä rakas on se koira

Rakkaus ja suojeluntarve lapsia kohtaan näyttää loppuvan kun kyseessä on aikuinen ihmislapsi joka valitsee koiran lapsen sijaan. Ei kovin vakuuttavaa ihmisrakkautta.

Minusta kissani joka tuottaa minulle mielihyvää tai lammas jolta saan villoja ovat paljon tärkeämpiä minulle ja luonnolle kuin lapsi tai lapsirakas ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on ihan järkyttävä. Mikä teitä ihmisiä vaivaa? Tajuatteko miten suuri ero on lapsen ja lemmikin menetyksellä? Ja heti perään, oletteko ihan psykopaatteja vai voiko tuollainen mennä pelkän itsekkyyden piikkiin? 

Mulle ei mitään. Ymmärrätkö, että tässä vertaillaan myös subjektiivisesti eri ihmisiä ja minulle koiran menetys on aivan yhtä kova paikka, kuin lapsen menettäminen. 

Lisäksi joku toinen ihminen voi päästä läheisen menettämisestä nopeammin yli, kuin joku toinen. 

Sinun mielipiteesi ei ole OIKEA, koska minä voin väittää samaa.

Stu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää että se koira on jollekin niin rakas?

Kuinka rakas se sinullekin oikeasti on? Jos koira sairastuisi syöpään ja sille saataisiin kalliilla, ehkä ulkomailla tehtävillä, hoidoilla pari vuotta lisää elinikää, niin olisitko valmis myymään asuntosi hoitokulujen kattamiseksi?

Pahoin pelkään, että hyvin harva koiranomistaja siihen ryhtyisi, koska ei se koira sitten lopultakaan niin rakas ole. Ei ainakaan rahaa rakkaampaa.

Mun koira on mun "lapsi" mä teen mitä tahansa että se on turvassa ja sillä on hyvä olla. Rahaa saa aina lisää. Elämässä on tehtävä joskus epäitsekkäitä päätöksiä ja esim jos tilanne tulisi joskus olemaan se että mun koira sairastuu ja sen saa pidettyä hengissä mutta se joutuisi kärsimään jatkuvista kivuista tottakai haluaisin säästää sen siltä. Et säkään haluaisi että sun lapsi joutuisi kärsimään loppuikänsä kokoajan tai makaamaan elottomana letkuissa. Tai jos sitä haluat vain koska et itse tahdo luopua rakkaastasi niin sä olet itsekäs paska.

Vierailija kirjoitti:

Rakkaus ja suojeluntarve lapsia kohtaan näyttää loppuvan kun kyseessä on aikuinen ihmislapsi joka valitsee koiran lapsen sijaan. Ei kovin vakuuttavaa ihmisrakkautta.

Oletkohan nyt ihan loppuun asti miettinyt tätä kohtaa?

Kyllä se ihmisrakkaus ja lasten suojeluntarve loppuu sellaisilta jotka pelastavat mieluummin koiran kuin lapsen.

Ei pysty ymmärtämään sellaisia ihmisiä, ei pysty.

Vierailija kirjoitti:

HäKe: "112 - miten voin auttaa"

AVmamma: "Apua taloni on tulessa enkä pääse ulos, kaikkialla savua, tulkaa pian köh köh sammuttamaan!"

HäKe: "Onko teillä koira?"

AVmamma: "Häh? Tulkaa pelastamaan koti palaa!!"

HäKe: "Onko teillä koira?"

AVmamma: "On koira! Ihana Fifi, se on vauvani ja peloissaan jaloissani. Tulkaa pelastamaan minut ja lapseni!!"

HäKe: "Meillä yksi yksikkö on pelastamassa kissaa puusta ja lopuilla on asemalla kimble-peli kesken. Tulemme kunhan kissa on saatu puusta, kimble loppuun, pestyä kissayksikön auto, levättyä ja syötyä hyvin. Siihen asti näkemiin. *KLIK*"

Häke palkkapäivänä: JUMALAUTA PALKANLASKENTA miksei tiliä ole tullut?

-Emme maksa mitään Kimblen pelaamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää että se koira on jollekin niin rakas? Millä tavalla heidän surunsa on arvottomampaa kuin lapsen menettäneiden suru? Mikä siinä tekee ihmisestä jotenkin vajaan tai sairaan jos pelastaa rakkaansa? Ei tavallinen ihminen tuosta vain halua uhrata omaa henkeään ellei kyse ole hänelle jostain todella tärkeästä! Tässä tapauksessa itselleni olisi se oma rakas koira myös syy uhrata oma henki. En kestäisi ajatusta rakkaasta ystävästäni odottamassa mua auttamaan enkä tulisikaan. Mun koira on mulle sitä mitä lapsi on vanhemmille se on mun perhe.

Se että arvottaa jonkun lemmikkieläimen menetyksen ihmishengen menetyksen arvoiseksi tai jopa ylikin on sairasta.

Et ilmeisesti kykene ymmärtämään että jollekin se koira on perhe? Sulla on ihmisiä jotka on sulle rakkaita jollekin se yhtä rakas on se koira

Ymmärrän että lemmikki on rakas, minunkin lemmikkini on minulle. Perheenjäsen lemmikki ei ole. Katso huviksesi sanan "perheenjäsen" määrittely. Perheeseen ei kuulu eläimiä.

Se että pitää jotain koiraa niin rakkaana itselleen että on sen takia valmis uhraamaan jonkun LAPSEN hengen on SAIRASTA ajattelua.

Miksi lapsi tai lapsirakas ihminen  olisi arvokkaampi/hyödyllisempi luonnolle, ympäristölleni tai minulle kuin minulle hyvää mieltä ja oloa tuottava kissani?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakkaus ja suojeluntarve lapsia kohtaan näyttää loppuvan kun kyseessä on aikuinen ihmislapsi joka valitsee koiran lapsen sijaan. Ei kovin vakuuttavaa ihmisrakkautta.

Oletkohan nyt ihan loppuun asti miettinyt tätä kohtaa?

Kyllä se ihmisrakkaus ja lasten suojeluntarve loppuu sellaisilta jotka pelastavat mieluummin koiran kuin lapsen.

Ei pysty ymmärtämään sellaisia ihmisiä, ei pysty.

Miksi et pysty? Millä tavalla koiranomistajan suru on arvottomampaa kuin lapsen menettäneen suru?

Molemmat ovat eri ihmisten kokemia tunteita eikä niitä voi arvottaa tai vertailla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

salomon kirjoitti:

Jos pelastat koiran, mutta jätät hädässä olevan ihmisen ja vieläpä lapsen pelastamatta kun se on pelastettavissa, syyllistyt lainrikkomukseen ja tulet saamaan siitä syytteen ja sanktiot aikanaan.

Onko sinulle laki mielipidekysymys ja jättääkö se vaihtoehtoja toiminnallesi.

Jos näin on niin, tarkastelehan nyt sitä moraalipuolta itsessäsi.

Siinä vaiheessa, kun laki lähtee eriytymään moraaliselta perustaltaan ollaan ajautumassa suuriin vaikeuksiin rikollisuuden kanssa. Tästä on valitettavasti jo näyttöäkin olemassa. Viimeisimmät sukupolvet eivät voi tiedostaa sitä kehitystä, mikä tässä yhteiskunnassa on tapahtunut esim. 3:n viimeisen vuosikymmenen aikana, sitä todistaa tämäkin koira/ihmislapsen pelastamis-kysymyksen kommentointi ja ihmisarvon ja moraalin rappiotila ja samaan aikaan muka toitotetaan ihmisoikeuksien perään jos missä yhteyksissä. Se on aivan käsinkosketeltava asia nyt, valitettavasti.

Tässä taloasiassa ei kyllä tulisi mitään sanktioita. Kellään ei ole velvollisuutta auttaa oman henkensä uhalla, joten riittää, että sanoo, että uskaltanut auttaa oman henkeni uhalla palavassa talossa, mut koiran sain poisjuostessa käsiini niin se riittää, joten on auttamisvelvollisuus joo, mut ei tilanteessa, jossa oma henki on vaarassa. Silloin velvoite toteutuu soittamalla 112 esim. jäistä ei tarvitse oman hengen uhalla lähteä ketään hakemaan, mutta apua pitää soittaa. Eli ei nyt tätä lakiakaan ihan väännellä.

Minä pelastaisin ihmisen kyllä, mut otan kantaa lakiin.

Skenaariossa riski ihmisen pelastamisessa ei ole yhtään sen suurempi kuin riski lapsen pelastamisessa. Koppaatko huoneesta koiran syliin ja juokset vai koppaatko lapsen syliin ja juokset.

Ulkopuolisen olisi tätä täysin mahdoton arvioida, kun joku toimii tulen ympäröidessä ja sankan savun seassa jotenkin, joten riittää, että toimija itse toteaa näin ja hädissään saattaa vaikka kopatakin koiransa ja lähteä, joten hän jäisi kyllä ilman mitään sanktiota.

Mutta tosiaan, kyllä itse näistä kahdesta ihmisen pelastaisin. 

Itseasiassa ei ole täysin mahdotonta. Kyllä pahaankin kuntoon menneiltä palopaikoilta pysytään rekonstruoimaan tapahtumia varsin tarkasti.

Et voi tietää onko sillä poistujalla paniikki. Onko hengittänyt savua jne. ja on pakko rynnätä pihalle. Polttavatko liekit käsiä. Aivan mahdotonta mennä sanomaan, onko uhri poistunut talosta paniikissa. Se poistujakin on uhri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakkaus ja suojeluntarve lapsia kohtaan näyttää loppuvan kun kyseessä on aikuinen ihmislapsi joka valitsee koiran lapsen sijaan. Ei kovin vakuuttavaa ihmisrakkautta.

Oletkohan nyt ihan loppuun asti miettinyt tätä kohtaa?

Kyllä se ihmisrakkaus ja lasten suojeluntarve loppuu sellaisilta jotka pelastavat mieluummin koiran kuin lapsen.

Ei pysty ymmärtämään sellaisia ihmisiä, ei pysty.

Miksi et pysty? Millä tavalla koiranomistajan suru on arvottomampaa kuin lapsen menettäneen suru?

Molemmat ovat eri ihmisten kokemia tunteita eikä niitä voi arvottaa tai vertailla

Koska koira on eläin ja lemmikki. Lapsi on ihminen.

On hyvä tietää että jos deittailisin koiran omistavaa naista tämä todennäköisesti jättäisi minutkin kuolemaan koiransa sijaan jos valinnanpaikka tulisi.

Siksipä en deittaile koiranomistajien kanssa i-ki-nä.

M

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää että se koira on jollekin niin rakas? Millä tavalla heidän surunsa on arvottomampaa kuin lapsen menettäneiden suru? Mikä siinä tekee ihmisestä jotenkin vajaan tai sairaan jos pelastaa rakkaansa? Ei tavallinen ihminen tuosta vain halua uhrata omaa henkeään ellei kyse ole hänelle jostain todella tärkeästä! Tässä tapauksessa itselleni olisi se oma rakas koira myös syy uhrata oma henki. En kestäisi ajatusta rakkaasta ystävästäni odottamassa mua auttamaan enkä tulisikaan. Mun koira on mulle sitä mitä lapsi on vanhemmille se on mun perhe.

Se että arvottaa jonkun lemmikkieläimen menetyksen ihmishengen menetyksen arvoiseksi tai jopa ylikin on sairasta.

Et ilmeisesti kykene ymmärtämään että jollekin se koira on perhe? Sulla on ihmisiä jotka on sulle rakkaita jollekin se yhtä rakas on se koira

Ymmärrän että lemmikki on rakas, minunkin lemmikkini on minulle. Perheenjäsen lemmikki ei ole. Katso huviksesi sanan "perheenjäsen" määrittely. Perheeseen ei kuulu eläimiä.

Se että pitää jotain koiraa niin rakkaana itselleen että on sen takia valmis uhraamaan jonkun LAPSEN hengen on SAIRASTA ajattelua.

Miten kukaan tai mikään voi tarkkaan määritellä sen miten rakas ja tärkeä mikäkin tai kukakin voi olla? Mikä tai kuka sen määrittää minkä tai kenet voi kokea osaksi perhettä?

Mikä tai kuka määrää kenen tunteet ovat toisen tunteita tärkeämpiä?

Vierailija kirjoitti:

Makunsamenettäjä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Makunsamenettäjä kirjoitti:

salomon kirjoitti:

Jos pelastat koiran, mutta jätät hädässä olevan ihmisen ja vieläpä lapsen pelastamatta kun se on pelastettavissa, syyllistyt lainrikkomukseen ja tulet saamaan siitä syytteen ja sanktiot aikanaan.

Onko sinulle laki mielipidekysymys ja jättääkö se vaihtoehtoja toiminnallesi.

Jos näin on niin, tarkastelehan nyt sitä moraalipuolta itsessäsi.

Siinä vaiheessa, kun laki lähtee eriytymään moraaliselta perustaltaan ollaan ajautumassa suuriin vaikeuksiin rikollisuuden kanssa. Tästä on valitettavasti jo näyttöäkin olemassa. Viimeisimmät sukupolvet eivät voi tiedostaa sitä kehitystä, mikä tässä yhteiskunnassa on tapahtunut esim. 3:n viimeisen vuosikymmenen aikana, sitä todistaa tämäkin koira/ihmislapsen pelastamis-kysymyksen kommentointi ja ihmisarvon ja moraalin rappiotila ja samaan aikaan muka toitotetaan ihmisoikeuksien perään jos missä yhteyksissä. Se on aivan käsinkosketeltava asia nyt, valitettavasti.

Laki ei ole mielipidekysymys, mutta pitää muistaa, että laitkin ovat vain ihmisten säätämiä. Siitä, miten asiat ovat, ei voi päätellä sitä, miten asioiden pitäisi olla. Tämän vuoksi ihminen voi hyvinkin suorittaa lainvastaista toimintaa ja tekoja, ja ne voivat silti olla moraalisia.

Ihmishengen uhraamisessa oman lemmikkinsa pelastamiseksi ei ole mitään moraalista.

Se on sinun mielipiteesi, johon sinulla on tietysti oikeus. Mutta ymmärrät kai, että moraali on subjektiivinen käsite? Se vaihtelee yksilöittäin, kulttuurisesti, historiallisesti jne.

Tottakai ymmärrän. Sitä että moraali on subjektiivinen käsite ei tarvitse joka kerta kun sanoo jotain moraalista.

Mielestäni 40+% galluppiin vastaajista on valmis käyttäytymään moraalittomasti sekä väheksymään ihmisarvoa.

Jos heikot heitettiin kalliolta alas ja se koettiin moraalisesti oikeaksi muiden selviämisen kannalta. Moraalinsa kullakin. Minusta olisi ollut hyvin moraalitonta, jos muutamien kiviriippojen takia kaikki olisivat vaikka nomadi kylässä kuolleet, kun eivät olisi jaksaneet laahustaa eteenpäin.