Miksi naisille on niin ylivoimaista tehdä selkeitä aloitteita?

Minulla se liittyy ainakin huonoon itsetuntoon. En koskaan usko, että joku olisi minusta kiinnostunut ihmisenä, niin on tosi vaikea lähestyä ketään vierasta miestä. Toki seksiä saisin jos haluaisin, mutta sen tyrkyttäminen on jo asia erikseen. 

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Klassinen tilanne: kaksi ihmistä, nainen ja mies, katselee ympärilleen; he huomaavat toisensa; kumpikin viestittää katseellaan, että toinen vaikuttaa kiinnostavalta; katseita saattaa korostaa hymy tai tervehdys nyökkäämällä, lasin kohottaminen "skoolaukseksi" tai jotain muuta, mistä on helppo päätellä, että positiivinen ensivaikutelma on luotu ja saa lähestyä.

Katselen kyllä baarissa ympärilleni, mutta mitään noin selkeää merkkiä kiinnostuksesta en ole koskaan saanut. Samapa se oikeastaan, koska olen baarissa aina jollain porukalla ja olisi loukkaus heitä kohtaan jos vaihtaisin kesken illan toiseen seuraan. Olin yksin baarissa seuraa etsimässä viimeeksi liki päivälleen 15 vuotta sitten. Yksinäinen ja nöyryyttävä kokemus.

No eihän ole loukkaus toisia kohtaan, jos vaihdat toiseen seuraan. Ainakaan, jos olet isommalla porukalla, eikä kukaan jää yksin. Ei kukaan loukkaannu, jos sinkku hakeutuu baarissa muidenkin seuraan.

Minun ikäisen sinkun ei sovi paljastaa tuttavilleen, että olisi halukas löytämään seuraa. Pitää teeskennellä olevansa tyytyväinen elämäänsä. Jos jotain yrittää, se pitää sitten tehdä jossain aivan vieraassa sosiaalisessa ympäristössä, mutta ainakaan minä en sellaiseen pääse joka vuosikaan.

Minä ajattelin täsmälleen noin ujona 2-kymppisenä naisena. Sitten lakkasin murehtimasta turhia ja aloin tehdä aloitteita. Ja katsoin myös ympärilleni ja kuuntelin miten ihmiset puhuvat. Totesin, että he etsivät parisuhdetta aivan avoimesti ja ovat jopa liiankin innokkaita auttamaan muitakin siinä, jos ilmaisee kiinnostuksensa deittailuun.

Näin jälkeenpäin tiedän keksineeni kaiken maailman tekosyitä deittailun esteeksi, koska en ollut valmis parisuhteeseen. Halusin sitä vain koska se kuuluu asiaan.

Viittasin omaan ikääni siksi, että näin reilusti yli nelikymppisenä odotukset ja vaatimukset ovat toisenlaisia kuin parikymppisenä. Tämänikäisenä ei työkavereista koostuvaa baariporukka voi jättää lähteäkseen jututtamaan jotain kiinostavaa naisia. Tosin ihan samalta minusta tuntui silloin parikymppisenäkin, että kiinnostustaan ei ole lupa ilmaista -- ainakaan kovin suoraan. Pohjalla oli käsitys, että naisesta kiinnostuminen on jotekin häpeällistä, etenkin jos siitä muutkin kuin kiinnostuksen kohde saa siitä tietää. Sellaista ei saa muutamassa vuosikymmenessä karistettua mielestään.

No jaa. Itse ainakin aion kasvattaa lapseni niin, että hyvällä itsetunnolla voivat tehdä aloitteita tutustuakseen molempiin sukupuoliin yhtä lailla. Parinhakuohjeisiin aion lisätä, että on ok hakeutua kiinnostavien ja mukavien ihmisten seuraan, tutustuminen ei velvoita mihinkään. Ei myöskään sänkyyn meno ole tae naimisiin menosta ja lapsien teosta. Ja tietysti niitä, jotka kunniallisin, selkein ja miellyttävin aikein hakeutuvat tutustumaan, on syytä kohdella hyvin. 

Jotenkin tässä naisena vuosien mittaan nimenomaan Suomessa on tullut selväksi, ettei naisilla ole asiaa tehdä aloitteita, ja huom. tässä tarkoitan tutustumista, en sänkyyn hyppäämistä. Usein miehet ovat saaneet sellaisen kasvatuksen, että pitävät naista outona jos tämä tekee minkäänlaisia aloitteita. Vaikka olisivat alunperin kiinnostuneita, niin naisen kiinnostus voikin olla kauhistus. Monille miehille tuntuu olevan tärkeää, että nainen hymyilee ja punastelee ujona miehen huomiosta, ja odotetaan myös että nainen on tietyllä tapaa ujo ja neitseellinen miesten suhteen, ikään katsomatta. Ja kuka nyt oikeasti on sellainen, luonnollisti joissain tilanteissa heräävää käytöstä lukuunottamatta. Poikkeuksiakin miesten asenteissa ja odotuksissa on, ja tämä ei toivottavasti päde keski-ikäisiä nuorempiin miehiin enää.

Että kyllä on naisilla vaikeaa. Vaikka kiinnostaisi joku mies, ja voisi tutustua mielellään tarkemmin, niin vastassa on se muuri. Pää arbuusissa elelevä mies voi kuvitella, että naisen kiinnostus tarkoittaa, että hän haluaa mieheltä jotakin. Ja jos nainen haluaisikin seksiä, niin voihan sitä muutakin haluta alkuhurmaantumisen jälkeen, vaikkapa hyvää seuraa.

Ja tässä on pakko kurittaa erityisesti nörttimiehiä, sillä he ovat pahimpia. Oikeita aloitteita romanttisessa mielessä he eivät uskalla tehdä, ja jos sitten lopulta uskaltavat, on se kynnys heillä noussut niin korkealle, että kysymyksessä on nörtin elämä ja kuolema. Lopulta eivät uskalla tavoitella haluamaansa naista, vaan ottavat nörttinaisen, jota sitten pitävät äitinään tai kohtelevat alentuvasti. Tai jäävät naisen tossun alle, Tai näitä kaikkia yhdessä.

Suomalainen mies jurottaa vieläkin. Kännissä lähestytään epämiellyttävästi tai sitten vain töllistellään naisia. On kuvottavaa, kun suomimies tosiaan tuijottaa esim. vähäpukeisia naisia ilman hymynhäivää. Todellakin, miltä tuntuisi, jos naiset ilmeettöminä vaanisivat miehiä? Usein ulkomaalaiset miehet ottavat iloisesti kontaktia ilman sen suurempaa draamaa. Hymyillään, kehutaan puolin ja toisin, hyväksytään ja tavataan avoimemmin kanssaeläjiä. Seksuaalinen ahdistelu on sitten eri asia, tarkoitan tässä vain huomioimista. Vinkki siis kaikille nörteille: hymyilkää naisille, kun jäätte kiinni katselusta, se voi johtaa aloitteisiin naisten taholta.

On vain hienoa, jos tällainen kehitys muuttuu kotomaassamme nykysukupolvien myötä. 

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Klassinen tilanne: kaksi ihmistä, nainen ja mies, katselee ympärilleen; he huomaavat toisensa; kumpikin viestittää katseellaan, että toinen vaikuttaa kiinnostavalta; katseita saattaa korostaa hymy tai tervehdys nyökkäämällä, lasin kohottaminen "skoolaukseksi" tai jotain muuta, mistä on helppo päätellä, että positiivinen ensivaikutelma on luotu ja saa lähestyä.

Katselen kyllä baarissa ympärilleni, mutta mitään noin selkeää merkkiä kiinnostuksesta en ole koskaan saanut. Samapa se oikeastaan, koska olen baarissa aina jollain porukalla ja olisi loukkaus heitä kohtaan jos vaihtaisin kesken illan toiseen seuraan. Olin yksin baarissa seuraa etsimässä viimeeksi liki päivälleen 15 vuotta sitten. Yksinäinen ja nöyryyttävä kokemus.

No eihän ole loukkaus toisia kohtaan, jos vaihdat toiseen seuraan. Ainakaan, jos olet isommalla porukalla, eikä kukaan jää yksin. Ei kukaan loukkaannu, jos sinkku hakeutuu baarissa muidenkin seuraan.

Minun ikäisen sinkun ei sovi paljastaa tuttavilleen, että olisi halukas löytämään seuraa. Pitää teeskennellä olevansa tyytyväinen elämäänsä. Jos jotain yrittää, se pitää sitten tehdä jossain aivan vieraassa sosiaalisessa ympäristössä, mutta ainakaan minä en sellaiseen pääse joka vuosikaan.

Minä ajattelin täsmälleen noin ujona 2-kymppisenä naisena. Sitten lakkasin murehtimasta turhia ja aloin tehdä aloitteita. Ja katsoin myös ympärilleni ja kuuntelin miten ihmiset puhuvat. Totesin, että he etsivät parisuhdetta aivan avoimesti ja ovat jopa liiankin innokkaita auttamaan muitakin siinä, jos ilmaisee kiinnostuksensa deittailuun.

Näin jälkeenpäin tiedän keksineeni kaiken maailman tekosyitä deittailun esteeksi, koska en ollut valmis parisuhteeseen. Halusin sitä vain koska se kuuluu asiaan.

Viittasin omaan ikääni siksi, että näin reilusti yli nelikymppisenä odotukset ja vaatimukset ovat toisenlaisia kuin parikymppisenä. Tämänikäisenä ei työkavereista koostuvaa baariporukka voi jättää lähteäkseen jututtamaan jotain kiinostavaa naisia. Tosin ihan samalta minusta tuntui silloin parikymppisenäkin, että kiinnostustaan ei ole lupa ilmaista -- ainakaan kovin suoraan. Pohjalla oli käsitys, että naisesta kiinnostuminen on jotekin häpeällistä, etenkin jos siitä muutkin kuin kiinnostuksen kohde saa siitä tietää. Sellaista ei saa muutamassa vuosikymmenessä karistettua mielestään.

Kyllä muuten voi jättää sen baariporukan, eikä sitä kukaan paheksu millään tavalla. Sinulla on vain jämähtänyt ajattelutapa tuohon samaan mikä minulla oli 2-kymppisenä. Keksit loputtomasti tekosyitä miksi et voi tehdä jotain tiettyä asiaa. Ne syyt ovat aina muissa eikä niitä voi muuttaa, vaikka oikea syy on ihan vain se että itse ei uskalla. Minulle muuten opetettiin ihan samanlainen käsitys, että miehistä ei ole lupa kiinnostua ja se on salattava. Minulla sen karistamiseen ei mennyt muutamaa vuosikymmentä, eli kyllä se mahdollista on. Mutta ei se helposti tai kivuttomasti tosiaan käynyt.

Itse olen tuolla nettideittimaailmassa tehnyt aloitteen useammallekin miehelle. Noin puolet ei vastaa viestiini ja noin puolet vastaa, mutta menettää nopeasti kiinnostuksensa. Kaikki tyypit, joiden kanssa juttu on kestänyt yli kahdet treffit ovat itse olleet niitä aloitteentekijöitä. Olen tästä päätellyt, että naisen tekemiä aloitteita ei kauheasti arvosteta vaan miehet kyllä hoitavat homman, jos ovat tarpeeksi kiinnostuneita.

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Sinänsä tuollainen miksi-kysyminen on vähän sellaista sisäisen lapsen puhetta. Ei sinun oikeasti tarvitse tietää vastausta siihen. Se ei vaikuta mitenkään tilanteeseesi. Usein hyödyllisempää on kysyä mitä voin itse tehdä, miten teen sen ja koska aloitan.

Jos ensin kysyy miksi, voi sitä kautta päätellä vastauksia noihin muihin kysymyksiin. Ihmisiä ja ilmiöitä on helpompi ymmärtää, kun tuntee syyt niiden taustalla.

Naiset eivät voi käsittää miksi kysymystä, vaan keskittyvät siihen mitä ymmärtävät. Siis naisen älykkyydelle on olemassa vain se, kuka on syyllinen.  Siinä on ainut puuha, missä nainen ei tarvitse peiliä.   Sitäpaitsi, ne paskiaiset kyllä juoksee perässä, kun niitä ei kaipaa.

Aloite on osa puolisoehdokkaan laadun tarkkailua. Jos mies ei pysty tekemään edes aloitetta, niin mihin muuhunkaan se ei pysty?

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Klassinen tilanne: kaksi ihmistä, nainen ja mies, katselee ympärilleen; he huomaavat toisensa; kumpikin viestittää katseellaan, että toinen vaikuttaa kiinnostavalta; katseita saattaa korostaa hymy tai tervehdys nyökkäämällä, lasin kohottaminen "skoolaukseksi" tai jotain muuta, mistä on helppo päätellä, että positiivinen ensivaikutelma on luotu ja saa lähestyä.

Katselen kyllä baarissa ympärilleni, mutta mitään noin selkeää merkkiä kiinnostuksesta en ole koskaan saanut. Samapa se oikeastaan, koska olen baarissa aina jollain porukalla ja olisi loukkaus heitä kohtaan jos vaihtaisin kesken illan toiseen seuraan. Olin yksin baarissa seuraa etsimässä viimeeksi liki päivälleen 15 vuotta sitten. Yksinäinen ja nöyryyttävä kokemus.

No eihän ole loukkaus toisia kohtaan, jos vaihdat toiseen seuraan. Ainakaan, jos olet isommalla porukalla, eikä kukaan jää yksin. Ei kukaan loukkaannu, jos sinkku hakeutuu baarissa muidenkin seuraan.

Minun ikäisen sinkun ei sovi paljastaa tuttavilleen, että olisi halukas löytämään seuraa. Pitää teeskennellä olevansa tyytyväinen elämäänsä. Jos jotain yrittää, se pitää sitten tehdä jossain aivan vieraassa sosiaalisessa ympäristössä, mutta ainakaan minä en sellaiseen pääse joka vuosikaan.

Minä ajattelin täsmälleen noin ujona 2-kymppisenä naisena. Sitten lakkasin murehtimasta turhia ja aloin tehdä aloitteita. Ja katsoin myös ympärilleni ja kuuntelin miten ihmiset puhuvat. Totesin, että he etsivät parisuhdetta aivan avoimesti ja ovat jopa liiankin innokkaita auttamaan muitakin siinä, jos ilmaisee kiinnostuksensa deittailuun.

Näin jälkeenpäin tiedän keksineeni kaiken maailman tekosyitä deittailun esteeksi, koska en ollut valmis parisuhteeseen. Halusin sitä vain koska se kuuluu asiaan.

Viittasin omaan ikääni siksi, että näin reilusti yli nelikymppisenä odotukset ja vaatimukset ovat toisenlaisia kuin parikymppisenä. Tämänikäisenä ei työkavereista koostuvaa baariporukka voi jättää lähteäkseen jututtamaan jotain kiinostavaa naisia. Tosin ihan samalta minusta tuntui silloin parikymppisenäkin, että kiinnostustaan ei ole lupa ilmaista -- ainakaan kovin suoraan. Pohjalla oli käsitys, että naisesta kiinnostuminen on jotekin häpeällistä, etenkin jos siitä muutkin kuin kiinnostuksen kohde saa siitä tietää. Sellaista ei saa muutamassa vuosikymmenessä karistettua mielestään.

Kyllä muuten voi jättää sen baariporukan, eikä sitä kukaan paheksu millään tavalla. Sinulla on vain jämähtänyt ajattelutapa tuohon samaan mikä minulla oli 2-kymppisenä. Keksit loputtomasti tekosyitä miksi et voi tehdä jotain tiettyä asiaa. Ne syyt ovat aina muissa eikä niitä voi muuttaa, vaikka oikea syy on ihan vain se että itse ei uskalla. Minulle muuten opetettiin ihan samanlainen käsitys, että miehistä ei ole lupa kiinnostua ja se on salattava. Minulla sen karistamiseen ei mennyt muutamaa vuosikymmentä, eli kyllä se mahdollista on. Mutta ei se helposti tai kivuttomasti tosiaan käynyt.

Meillä on selvästi erilaiset sosiaaliset ympyrät. Siellä missä minä elän, kuuluu hyvän käytöksen alkeisiin, että pitää huomion oman seurueen jäsenissä, sillä heitähän baariin on lähdetty viihdyttämään. Eivät hekään häviä illan aikana muihin pöytiin. 

Kyllä minä myönnän uskalluksen puutteen -- uskalluksen rikkoa sääntöjä joihin olen lapsuudesta asti kasvanut, sekä uusia sääntöjä, jotka olen oppinut "parhaan pariutumisiän" ohitettuani. Koskaan vain ei tullut sellaista elämänvaihetta jossa olisin voinut uskoa, että toimintavapauksiani rajoittavat säännöt eivät enää ole voimassa. Tavalla, jota en itsekään ymmärrä, päädyin silti muutaman vuoden ajaksi avoliittoon ja sen kariutumisen jälkeenkin on ollut muutama lyhyempi suhde. Näistä on jo kauan ja iän myötä pariutumisen esteeksi on tullut uusia sääntöjä. Tälläkin palstalla saa lukea inhosta, jollaista minun ikäisteni miesten osoittama kiinnostus saa aikaan, vaikka en mitään parikymppisiä vikittelisikään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Sinänsä tuollainen miksi-kysyminen on vähän sellaista sisäisen lapsen puhetta. Ei sinun oikeasti tarvitse tietää vastausta siihen. Se ei vaikuta mitenkään tilanteeseesi. Usein hyödyllisempää on kysyä mitä voin itse tehdä, miten teen sen ja koska aloitan.

Jos ensin kysyy miksi, voi sitä kautta päätellä vastauksia noihin muihin kysymyksiin. Ihmisiä ja ilmiöitä on helpompi ymmärtää, kun tuntee syyt niiden taustalla.

Naiset eivät voi käsittää miksi kysymystä, vaan keskittyvät siihen mitä ymmärtävät. Siis naisen älykkyydelle on olemassa vain se, kuka on syyllinen.  Siinä on ainut puuha, missä nainen ei tarvitse peiliä.   Sitäpaitsi, ne paskiaiset kyllä juoksee perässä, kun niitä ei kaipaa.

Tosi hottia haukkua naisia paskiaisiksi. Mistähän moinen katkeruus kumpuaa? Kuule, jos olet ruma nörtti, niin voit muuttua haluttavammaksi muuntamalla luonnettasi. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tuolla nettideittimaailmassa tehnyt aloitteen useammallekin miehelle. Noin puolet ei vastaa viestiini ja noin puolet vastaa, mutta menettää nopeasti kiinnostuksensa. Kaikki tyypit, joiden kanssa juttu on kestänyt yli kahdet treffit ovat itse olleet niitä aloitteentekijöitä. Olen tästä päätellyt, että naisen tekemiä aloitteita ei kauheasti arvosteta vaan miehet kyllä hoitavat homman, jos ovat tarpeeksi kiinnostuneita.

Tuohon on pakko sanoa että miehet ei yleensä pelkää naisia, mutta miinaa oppii ainakin älykkäämät pelkäämään.

Olet siis reputtanut, luotettavuus arviossa. Yleensäkin aina naiset tekee noin 99% tarkkuudella, väärät päätelmät.  Tai siis oikeat tuossa kohtaa että ei kiinnostanut, mutta se miksi, on mahdottomuus ymmärtää.  Koska on oikeus ja en ole syyllinen.

Vierailija kirjoitti:

1. Olin kerran yksin lounaalla, ja huomasin että eräs mies katseli minua. Vaihdettiin katseita ja hymyjä, kunnes minun piti lähteä. Hetken mielijohteesta kirjoitin puhelinnumeroni lapulle ja annoin sen miehelle poistuessani ravintolasta. Mies ei ikinä soittanut. 

2. Kerran baarissa sama juttu: katseita ja hymyjä. Lähestyin miestä tanssilattialla, jolloin lauma miehen kavereita hyökkäsi edestä, sivulta ja takaa kertomaan että "Kalle" on varattu! Se oli niin noloa, etten enää edes kuvittelisi ähestyväni miestä joka on kaveriporukan kanssa missään.

3. Kerran tunnustin ihastukseni opiskelukaverille. Se johti noloon hiljaisuuteen ja siihen, ettei me enää juteltu toisillemme. 

Siinä minun kokemukseni. Deitti-ilmoituksiin olen vastannut, ja ne on johtaneet joskus treffeille, mutta ei sen pidemmälle (oma kiinnostus ei riittänyt). Kahdesti olen seurustellut vakavammin, ja molempiin aloitteen teki mies. Nyt olen naimisissa, ja aloitteen teki netissa mies. 

t. Tavallinen nainen

i feel for you! Samantyyppiset kokemukset. Olen hyvännäköinen nainen ja on tullut olo että miehet on säikähtäneet eivätkä ole hoitaneet osaansa ollenkaan hyvin. Ehkä joku on ollut varattu mutta ei kuitenkaan viitsinyt sanoa. En ole valmis hajottamaan enää itseäni. Tuntuu että moni mies myös ei tykkää aktiivisuudesta vaan haluaa jahdata saalista.

KOSKA NAINEN VOI OLLA ILMANKIN JOS MIEHIÄ EI KIINNOSTA. Miehet kyllä lähestyvät naisia jos kiinnostusta tarpeeksi löytyy, ne ujoimmatkin. Turha naisen on mennä ketään miestä "vonkaamaan". 

Ei ole koskaan tullut tarvetta.

Miehet tekee kyllä aloitteita ihan riittävästi.

Jostain syystä en ole koskaan tuntenut kiinnostusta sellaista miestä kohtaan joka ei ole aktiivisesti tehnyt aloitetta, osoittanut olevansa kiinnostunut.

Saattaisin tehdä aloitteen jos joku mies olisi riittävän kiinnostava.

Vierailija kirjoitti:

Suurinta osaa naisista kehutaan kauniiksi paljon useammin kuin mitä miehiä kehutaan komeiksi, joten siihen naiset eivät voi kaikki vedota että kun pelätään että ei se mies mua kuitenkaan huolisi vaan pakit mä vaan saisin...

T. Mies

Niinhän siinä kävisi että pakit tulisi vasta seksin jälkeen, ei heti kättelyssä.

Yleensä pelkkä seksi ei kiinnosta. Siitä tulisi vain todella hyväksikäytetty olo.

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Klassinen tilanne: kaksi ihmistä, nainen ja mies, katselee ympärilleen; he huomaavat toisensa; kumpikin viestittää katseellaan, että toinen vaikuttaa kiinnostavalta; katseita saattaa korostaa hymy tai tervehdys nyökkäämällä, lasin kohottaminen "skoolaukseksi" tai jotain muuta, mistä on helppo päätellä, että positiivinen ensivaikutelma on luotu ja saa lähestyä.

Katselen kyllä baarissa ympärilleni, mutta mitään noin selkeää merkkiä kiinnostuksesta en ole koskaan saanut. Samapa se oikeastaan, koska olen baarissa aina jollain porukalla ja olisi loukkaus heitä kohtaan jos vaihtaisin kesken illan toiseen seuraan. Olin yksin baarissa seuraa etsimässä viimeeksi liki päivälleen 15 vuotta sitten. Yksinäinen ja nöyryyttävä kokemus.

No eihän ole loukkaus toisia kohtaan, jos vaihdat toiseen seuraan. Ainakaan, jos olet isommalla porukalla, eikä kukaan jää yksin. Ei kukaan loukkaannu, jos sinkku hakeutuu baarissa muidenkin seuraan.

Minun ikäisen sinkun ei sovi paljastaa tuttavilleen, että olisi halukas löytämään seuraa. Pitää teeskennellä olevansa tyytyväinen elämäänsä. Jos jotain yrittää, se pitää sitten tehdä jossain aivan vieraassa sosiaalisessa ympäristössä, mutta ainakaan minä en sellaiseen pääse joka vuosikaan.

Minä ajattelin täsmälleen noin ujona 2-kymppisenä naisena. Sitten lakkasin murehtimasta turhia ja aloin tehdä aloitteita. Ja katsoin myös ympärilleni ja kuuntelin miten ihmiset puhuvat. Totesin, että he etsivät parisuhdetta aivan avoimesti ja ovat jopa liiankin innokkaita auttamaan muitakin siinä, jos ilmaisee kiinnostuksensa deittailuun.

Näin jälkeenpäin tiedän keksineeni kaiken maailman tekosyitä deittailun esteeksi, koska en ollut valmis parisuhteeseen. Halusin sitä vain koska se kuuluu asiaan.

Viittasin omaan ikääni siksi, että näin reilusti yli nelikymppisenä odotukset ja vaatimukset ovat toisenlaisia kuin parikymppisenä. Tämänikäisenä ei työkavereista koostuvaa baariporukka voi jättää lähteäkseen jututtamaan jotain kiinostavaa naisia. Tosin ihan samalta minusta tuntui silloin parikymppisenäkin, että kiinnostustaan ei ole lupa ilmaista -- ainakaan kovin suoraan. Pohjalla oli käsitys, että naisesta kiinnostuminen on jotekin häpeällistä, etenkin jos siitä muutkin kuin kiinnostuksen kohde saa siitä tietää. Sellaista ei saa muutamassa vuosikymmenessä karistettua mielestään.

Kyllä muuten voi jättää sen baariporukan, eikä sitä kukaan paheksu millään tavalla. Sinulla on vain jämähtänyt ajattelutapa tuohon samaan mikä minulla oli 2-kymppisenä. Keksit loputtomasti tekosyitä miksi et voi tehdä jotain tiettyä asiaa. Ne syyt ovat aina muissa eikä niitä voi muuttaa, vaikka oikea syy on ihan vain se että itse ei uskalla. Minulle muuten opetettiin ihan samanlainen käsitys, että miehistä ei ole lupa kiinnostua ja se on salattava. Minulla sen karistamiseen ei mennyt muutamaa vuosikymmentä, eli kyllä se mahdollista on. Mutta ei se helposti tai kivuttomasti tosiaan käynyt.

Meillä on selvästi erilaiset sosiaaliset ympyrät. Siellä missä minä elän, kuuluu hyvän käytöksen alkeisiin, että pitää huomion oman seurueen jäsenissä, sillä heitähän baariin on lähdetty viihdyttämään. Eivät hekään häviä illan aikana muihin pöytiin. 

Kyllä minä myönnän uskalluksen puutteen -- uskalluksen rikkoa sääntöjä joihin olen lapsuudesta asti kasvanut, sekä uusia sääntöjä, jotka olen oppinut "parhaan pariutumisiän" ohitettuani. Koskaan vain ei tullut sellaista elämänvaihetta jossa olisin voinut uskoa, että toimintavapauksiani rajoittavat säännöt eivät enää ole voimassa. Tavalla, jota en itsekään ymmärrä, päädyin silti muutaman vuoden ajaksi avoliittoon ja sen kariutumisen jälkeenkin on ollut muutama lyhyempi suhde. Näistä on jo kauan ja iän myötä pariutumisen esteeksi on tullut uusia sääntöjä. Tälläkin palstalla saa lukea inhosta, jollaista minun ikäisteni miesten osoittama kiinnostus saa aikaan, vaikka en mitään parikymppisiä vikittelisikään. 

Testaahan huviksesi niitä sosiaalisia ympyröitäsi, jotka ilmeisesti ovat niin täysin erilaiset kuin minulla. Olen tosin liikkunut maaseudulla asuvien porukassa, isossa ja pienessä kaupungissa asuvien, duunarien ja korkeakoulutettujen, kaksi- kolme- ja muutamien nelikymppisetenkin kanssa, mutta mitäpä siitä. Mistäpä minä mitään tietäisin. Testaa silti huviksesi. Sano, että haluaisit jutella naapuripöydän kiinnostavan naisen kanssa, haittaako jos poistut hetkeksi. Katso, onko reaktio loukkaantunut. Vai hämmästynyt siitä että edes kysyit. Saatko rohkaisua vai ilkeilyä seurueeltasi. Vai olisiko peräti niin, että kukaan ei piittaa pätkääkään? Yllättyisit jos tietäisit, miten vähän ihmiset välittävät muiden tekemisistä loppujen lopuksi.

Ja kuule, sinun ikäisissäsi on todella, todella paljon miehiä jotka ymmärrettävistä syistä aiheuttavat naisissa inhoa. Heitä on ihan kaiken ikäisissä. Turhaan teet siitä ongelman itsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tuolla nettideittimaailmassa tehnyt aloitteen useammallekin miehelle. Noin puolet ei vastaa viestiini ja noin puolet vastaa, mutta menettää nopeasti kiinnostuksensa. Kaikki tyypit, joiden kanssa juttu on kestänyt yli kahdet treffit ovat itse olleet niitä aloitteentekijöitä. Olen tästä päätellyt, että naisen tekemiä aloitteita ei kauheasti arvosteta vaan miehet kyllä hoitavat homman, jos ovat tarpeeksi kiinnostuneita.

Samat kokemukset minullakin, täsmälleen. Mutta en päätynyt samaan johtopäätökseen. Ajattelin että ihan sattumaa.

Ihmisten välisen kommunikoinnin digitalisoituminen on aiheuttanut sen, että monille tuottaa vaikeuksia kommunikoida livenä. Ilmeitä, eleitä ja äänenpainoja ei osata tulkita oikein tai ei osata itse viestittää omia tunnetiloja toiseen ilmeillä, eleillä ja äänenpainoilla. Kun digi-ihmisellä on vain kaksi ilmettä: ilmeettömyys ja selfiemuikistelu/irvistely, niin sanallisen kommunikoinnin aloittaminen on vaikeaa. 

Olin hiljattain koirien käyttäytymistä koskevalla kurssilla. Jos koiran opettaa pois lajilleen tyypillisistä viestintäkeinoista, koira ei todennäköisesti tule toimeen muiden koirien kanssa eivätkä muut koirat tällaisen "ilmeettömän ja elettömän" koiran kanssa. Tällainen koira saattaa lähestyä toista koiraa aivan rauhallisesti, mutta äkkiarvaamatta syöksyä aggressiivisena kimppuun. Koira on opetettu olemaan ilmaisematta toista koiraa kohtaan tuntemiaan tunteita sekä olemaan varoittamatta toista koiraa turhan tuttavallisesta lähestymisestä. Ihmisten käytös ei loppujen lopuksi poikkea tästä. Lähestytään toista ihmistä, mutta toinen ei osaa ilmaista "älä tule, en ole kiinnostunut" tai toinen ei tunnista näitä sanattomia viestejä vaan jatkaa lähestymistä. Sitten toinen töykeästi sanallisesti ilmaisee: "häivy" tai jotain vastaavaa. 

Digi-ihmisille on myös tyypillistä, että mahdollista kumppania etsitään tinderistä tai deittipalstoilta. Kun näin tehdään, on selvää, mikä tarkoituksena on. Kun taas mennään baariin ja tavataan muita ihmisiä, niin baari ei olekaan mikään postimyyntikuvasto, josta voi tilata itselleen mieluisen miehen tai naisen. Digi-ihminen ei valitettavasti aina ymmärrä, mitä tarkoittaa aloitteen tekeminen. Aloitteen tekeminen ei nimittän livemaailmassa tarkoita, että teen pari temppua ja sen jälkeen lähdemme parittelemaan. Aloitteen tekeminen tarkoittaa, että molemminpuolisen ja molempien oikein ymmärtämän sanattoman viestinnän jälkeen siirrytään hetkeksi aikaa sanalliseen viestintään. Tämän sanallisen viestinnän tarkoituksena on selvittää, miten toisen kanssa juttu luistaa, onko mitään yhteistä jne. Joskus sanallisen viestinnän ainoa tarkoitus on vain jutella jonkun kanssa. Puhelinnumeron pyytäminen tai tarjoaminen tai treffipyyntö vaikka kahville joku päivä on merkki siitä, että juttukumppania kiinnostaa tavata toistekin.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten välisen kommunikoinnin digitalisoituminen on aiheuttanut sen, että monille tuottaa vaikeuksia kommunikoida livenä. Ilmeitä, eleitä ja äänenpainoja ei osata tulkita oikein tai ei osata itse viestittää omia tunnetiloja toiseen ilmeillä, eleillä ja äänenpainoilla. Kun digi-ihmisellä on vain kaksi ilmettä: ilmeettömyys ja selfiemuikistelu/irvistely, niin sanallisen kommunikoinnin aloittaminen on vaikeaa. 

Olin hiljattain koirien käyttäytymistä koskevalla kurssilla. Jos koiran opettaa pois lajilleen tyypillisistä viestintäkeinoista, koira ei todennäköisesti tule toimeen muiden koirien kanssa eivätkä muut koirat tällaisen "ilmeettömän ja elettömän" koiran kanssa. Tällainen koira saattaa lähestyä toista koiraa aivan rauhallisesti, mutta äkkiarvaamatta syöksyä aggressiivisena kimppuun. Koira on opetettu olemaan ilmaisematta toista koiraa kohtaan tuntemiaan tunteita sekä olemaan varoittamatta toista koiraa turhan tuttavallisesta lähestymisestä. Ihmisten käytös ei loppujen lopuksi poikkea tästä. Lähestytään toista ihmistä, mutta toinen ei osaa ilmaista "älä tule, en ole kiinnostunut" tai toinen ei tunnista näitä sanattomia viestejä vaan jatkaa lähestymistä. Sitten toinen töykeästi sanallisesti ilmaisee: "häivy" tai jotain vastaavaa. 

Digi-ihmisille on myös tyypillistä, että mahdollista kumppania etsitään tinderistä tai deittipalstoilta. Kun näin tehdään, on selvää, mikä tarkoituksena on. Kun taas mennään baariin ja tavataan muita ihmisiä, niin baari ei olekaan mikään postimyyntikuvasto, josta voi tilata itselleen mieluisen miehen tai naisen. Digi-ihminen ei valitettavasti aina ymmärrä, mitä tarkoittaa aloitteen tekeminen. Aloitteen tekeminen ei nimittän livemaailmassa tarkoita, että teen pari temppua ja sen jälkeen lähdemme parittelemaan. Aloitteen tekeminen tarkoittaa, että molemminpuolisen ja molempien oikein ymmärtämän sanattoman viestinnän jälkeen siirrytään hetkeksi aikaa sanalliseen viestintään. Tämän sanallisen viestinnän tarkoituksena on selvittää, miten toisen kanssa juttu luistaa, onko mitään yhteistä jne. Joskus sanallisen viestinnän ainoa tarkoitus on vain jutella jonkun kanssa. Puhelinnumeron pyytäminen tai tarjoaminen tai treffipyyntö vaikka kahville joku päivä on merkki siitä, että juttukumppania kiinnostaa tavata toistekin.

Tuossa maailmanlopun ennustus-teoriassa olisi ehkä jotain järkeä, jos ihmiset eivät enää kommunikoisi lainkaan muuten kuin sähköisesti.

Aloitteen tekevää naista eivät miehet arvosta, aloitteellista naista pidetään helppona ja oletetaan, että jos hän on minulle aloitteellinen, hän on sitä muillekin. Siksi nainen, joka ei halua satunnaista seksiä vaan oikean seurustelusuhteen, ei tee näkyvää aloitetta. Ja koska hänelle on tärkeää tietää, onko mies hänestä kiinnostunut. 

Ne naiset, joille yhdenyön jutut ovat ok, voivat toki tehdä aloitteita. Mutta veikkaanpa, että heitä on aika paljon vähemmän kuin suhdetta toivovia naisia.

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Klassinen tilanne: kaksi ihmistä, nainen ja mies, katselee ympärilleen; he huomaavat toisensa; kumpikin viestittää katseellaan, että toinen vaikuttaa kiinnostavalta; katseita saattaa korostaa hymy tai tervehdys nyökkäämällä, lasin kohottaminen "skoolaukseksi" tai jotain muuta, mistä on helppo päätellä, että positiivinen ensivaikutelma on luotu ja saa lähestyä.

Katselen kyllä baarissa ympärilleni, mutta mitään noin selkeää merkkiä kiinnostuksesta en ole koskaan saanut. Samapa se oikeastaan, koska olen baarissa aina jollain porukalla ja olisi loukkaus heitä kohtaan jos vaihtaisin kesken illan toiseen seuraan. Olin yksin baarissa seuraa etsimässä viimeeksi liki päivälleen 15 vuotta sitten. Yksinäinen ja nöyryyttävä kokemus.

No eihän ole loukkaus toisia kohtaan, jos vaihdat toiseen seuraan. Ainakaan, jos olet isommalla porukalla, eikä kukaan jää yksin. Ei kukaan loukkaannu, jos sinkku hakeutuu baarissa muidenkin seuraan.

Minun ikäisen sinkun ei sovi paljastaa tuttavilleen, että olisi halukas löytämään seuraa. Pitää teeskennellä olevansa tyytyväinen elämäänsä. Jos jotain yrittää, se pitää sitten tehdä jossain aivan vieraassa sosiaalisessa ympäristössä, mutta ainakaan minä en sellaiseen pääse joka vuosikaan.

Minä ajattelin täsmälleen noin ujona 2-kymppisenä naisena. Sitten lakkasin murehtimasta turhia ja aloin tehdä aloitteita. Ja katsoin myös ympärilleni ja kuuntelin miten ihmiset puhuvat. Totesin, että he etsivät parisuhdetta aivan avoimesti ja ovat jopa liiankin innokkaita auttamaan muitakin siinä, jos ilmaisee kiinnostuksensa deittailuun.

Näin jälkeenpäin tiedän keksineeni kaiken maailman tekosyitä deittailun esteeksi, koska en ollut valmis parisuhteeseen. Halusin sitä vain koska se kuuluu asiaan.

Viittasin omaan ikääni siksi, että näin reilusti yli nelikymppisenä odotukset ja vaatimukset ovat toisenlaisia kuin parikymppisenä. Tämänikäisenä ei työkavereista koostuvaa baariporukka voi jättää lähteäkseen jututtamaan jotain kiinostavaa naisia. Tosin ihan samalta minusta tuntui silloin parikymppisenäkin, että kiinnostustaan ei ole lupa ilmaista -- ainakaan kovin suoraan. Pohjalla oli käsitys, että naisesta kiinnostuminen on jotekin häpeällistä, etenkin jos siitä muutkin kuin kiinnostuksen kohde saa siitä tietää. Sellaista ei saa muutamassa vuosikymmenessä karistettua mielestään.

Kyllä muuten voi jättää sen baariporukan, eikä sitä kukaan paheksu millään tavalla. Sinulla on vain jämähtänyt ajattelutapa tuohon samaan mikä minulla oli 2-kymppisenä. Keksit loputtomasti tekosyitä miksi et voi tehdä jotain tiettyä asiaa. Ne syyt ovat aina muissa eikä niitä voi muuttaa, vaikka oikea syy on ihan vain se että itse ei uskalla. Minulle muuten opetettiin ihan samanlainen käsitys, että miehistä ei ole lupa kiinnostua ja se on salattava. Minulla sen karistamiseen ei mennyt muutamaa vuosikymmentä, eli kyllä se mahdollista on. Mutta ei se helposti tai kivuttomasti tosiaan käynyt.

Meillä on selvästi erilaiset sosiaaliset ympyrät. Siellä missä minä elän, kuuluu hyvän käytöksen alkeisiin, että pitää huomion oman seurueen jäsenissä, sillä heitähän baariin on lähdetty viihdyttämään. Eivät hekään häviä illan aikana muihin pöytiin. 

Kyllä minä myönnän uskalluksen puutteen -- uskalluksen rikkoa sääntöjä joihin olen lapsuudesta asti kasvanut, sekä uusia sääntöjä, jotka olen oppinut "parhaan pariutumisiän" ohitettuani. Koskaan vain ei tullut sellaista elämänvaihetta jossa olisin voinut uskoa, että toimintavapauksiani rajoittavat säännöt eivät enää ole voimassa. Tavalla, jota en itsekään ymmärrä, päädyin silti muutaman vuoden ajaksi avoliittoon ja sen kariutumisen jälkeenkin on ollut muutama lyhyempi suhde. Näistä on jo kauan ja iän myötä pariutumisen esteeksi on tullut uusia sääntöjä. Tälläkin palstalla saa lukea inhosta, jollaista minun ikäisteni miesten osoittama kiinnostus saa aikaan, vaikka en mitään parikymppisiä vikittelisikään. 

Testaahan huviksesi niitä sosiaalisia ympyröitäsi, jotka ilmeisesti ovat niin täysin erilaiset kuin minulla. Olen tosin liikkunut maaseudulla asuvien porukassa, isossa ja pienessä kaupungissa asuvien, duunarien ja korkeakoulutettujen, kaksi- kolme- ja muutamien nelikymppisetenkin kanssa, mutta mitäpä siitä. Mistäpä minä mitään tietäisin. Testaa silti huviksesi. Sano, että haluaisit jutella naapuripöydän kiinnostavan naisen kanssa, haittaako jos poistut hetkeksi. Katso, onko reaktio loukkaantunut. Vai hämmästynyt siitä että edes kysyit. Saatko rohkaisua vai ilkeilyä seurueeltasi. Vai olisiko peräti niin, että kukaan ei piittaa pätkääkään? Yllättyisit jos tietäisit, miten vähän ihmiset välittävät muiden tekemisistä loppujen lopuksi.

Ja kuule, sinun ikäisissäsi on todella, todella paljon miehiä jotka ymmärrettävistä syistä aiheuttavat naisissa inhoa. Heitä on ihan kaiken ikäisissä. Turhaan teet siitä ongelman itsellesi.

Reaktio olisi aluksi hämmästynyt, mutta minulle ilman muuta annettaisiin lupa poistua seurasta. Loukkaantuneisuus ilmaistaisiin vasta poistuttuani pöytään jääneiden kesken. Minulle asiasta oltaisiin nyreitä ehkä seuraavana päivänä ja kysyttäisiin ehkä myöhemmin jotenkin , että "No, löytyikös sieltä parempaa seuraa".