Miksi naisille on niin ylivoimaista tehdä selkeitä aloitteita?

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten välisen kommunikoinnin digitalisoituminen on aiheuttanut sen, että monille tuottaa vaikeuksia kommunikoida livenä. Ilmeitä, eleitä ja äänenpainoja ei osata tulkita oikein tai ei osata itse viestittää omia tunnetiloja toiseen ilmeillä, eleillä ja äänenpainoilla. Kun digi-ihmisellä on vain kaksi ilmettä: ilmeettömyys ja selfiemuikistelu/irvistely, niin sanallisen kommunikoinnin aloittaminen on vaikeaa. 

Olin hiljattain koirien käyttäytymistä koskevalla kurssilla. Jos koiran opettaa pois lajilleen tyypillisistä viestintäkeinoista, koira ei todennäköisesti tule toimeen muiden koirien kanssa eivätkä muut koirat tällaisen "ilmeettömän ja elettömän" koiran kanssa. Tällainen koira saattaa lähestyä toista koiraa aivan rauhallisesti, mutta äkkiarvaamatta syöksyä aggressiivisena kimppuun. Koira on opetettu olemaan ilmaisematta toista koiraa kohtaan tuntemiaan tunteita sekä olemaan varoittamatta toista koiraa turhan tuttavallisesta lähestymisestä. Ihmisten käytös ei loppujen lopuksi poikkea tästä. Lähestytään toista ihmistä, mutta toinen ei osaa ilmaista "älä tule, en ole kiinnostunut" tai toinen ei tunnista näitä sanattomia viestejä vaan jatkaa lähestymistä. Sitten toinen töykeästi sanallisesti ilmaisee: "häivy" tai jotain vastaavaa. 

Digi-ihmisille on myös tyypillistä, että mahdollista kumppania etsitään tinderistä tai deittipalstoilta. Kun näin tehdään, on selvää, mikä tarkoituksena on. Kun taas mennään baariin ja tavataan muita ihmisiä, niin baari ei olekaan mikään postimyyntikuvasto, josta voi tilata itselleen mieluisen miehen tai naisen. Digi-ihminen ei valitettavasti aina ymmärrä, mitä tarkoittaa aloitteen tekeminen. Aloitteen tekeminen ei nimittän livemaailmassa tarkoita, että teen pari temppua ja sen jälkeen lähdemme parittelemaan. Aloitteen tekeminen tarkoittaa, että molemminpuolisen ja molempien oikein ymmärtämän sanattoman viestinnän jälkeen siirrytään hetkeksi aikaa sanalliseen viestintään. Tämän sanallisen viestinnän tarkoituksena on selvittää, miten toisen kanssa juttu luistaa, onko mitään yhteistä jne. Joskus sanallisen viestinnän ainoa tarkoitus on vain jutella jonkun kanssa. Puhelinnumeron pyytäminen tai tarjoaminen tai treffipyyntö vaikka kahville joku päivä on merkki siitä, että juttukumppania kiinnostaa tavata toistekin.

Tämä teksti pitäisi ottaa talteen! Loistavasti kiteytetty, kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten välisen kommunikoinnin digitalisoituminen on aiheuttanut sen, että monille tuottaa vaikeuksia kommunikoida livenä. Ilmeitä, eleitä ja äänenpainoja ei osata tulkita oikein tai ei osata itse viestittää omia tunnetiloja toiseen ilmeillä, eleillä ja äänenpainoilla. Kun digi-ihmisellä on vain kaksi ilmettä: ilmeettömyys ja selfiemuikistelu/irvistely, niin sanallisen kommunikoinnin aloittaminen on vaikeaa. 

Olin hiljattain koirien käyttäytymistä koskevalla kurssilla. Jos koiran opettaa pois lajilleen tyypillisistä viestintäkeinoista, koira ei todennäköisesti tule toimeen muiden koirien kanssa eivätkä muut koirat tällaisen "ilmeettömän ja elettömän" koiran kanssa. Tällainen koira saattaa lähestyä toista koiraa aivan rauhallisesti, mutta äkkiarvaamatta syöksyä aggressiivisena kimppuun. Koira on opetettu olemaan ilmaisematta toista koiraa kohtaan tuntemiaan tunteita sekä olemaan varoittamatta toista koiraa turhan tuttavallisesta lähestymisestä. Ihmisten käytös ei loppujen lopuksi poikkea tästä. Lähestytään toista ihmistä, mutta toinen ei osaa ilmaista "älä tule, en ole kiinnostunut" tai toinen ei tunnista näitä sanattomia viestejä vaan jatkaa lähestymistä. Sitten toinen töykeästi sanallisesti ilmaisee: "häivy" tai jotain vastaavaa. 

Digi-ihmisille on myös tyypillistä, että mahdollista kumppania etsitään tinderistä tai deittipalstoilta. Kun näin tehdään, on selvää, mikä tarkoituksena on. Kun taas mennään baariin ja tavataan muita ihmisiä, niin baari ei olekaan mikään postimyyntikuvasto, josta voi tilata itselleen mieluisen miehen tai naisen. Digi-ihminen ei valitettavasti aina ymmärrä, mitä tarkoittaa aloitteen tekeminen. Aloitteen tekeminen ei nimittän livemaailmassa tarkoita, että teen pari temppua ja sen jälkeen lähdemme parittelemaan. Aloitteen tekeminen tarkoittaa, että molemminpuolisen ja molempien oikein ymmärtämän sanattoman viestinnän jälkeen siirrytään hetkeksi aikaa sanalliseen viestintään. Tämän sanallisen viestinnän tarkoituksena on selvittää, miten toisen kanssa juttu luistaa, onko mitään yhteistä jne. Joskus sanallisen viestinnän ainoa tarkoitus on vain jutella jonkun kanssa. Puhelinnumeron pyytäminen tai tarjoaminen tai treffipyyntö vaikka kahville joku päivä on merkki siitä, että juttukumppania kiinnostaa tavata toistekin.

Tuossa maailmanlopun ennustus-teoriassa olisi ehkä jotain järkeä, jos ihmiset eivät enää kommunikoisi lainkaan muuten kuin sähköisesti.

Kirjoitukseni ei koskenutkaan kaikkia ihmisiä vaan ainoastaan niitä ruudun takana viihtyviä, joilla ei ole hajuakaan, milloin toista ihmistä voi lähestyä, miten voi lähestyä ja mitkä on ne merkit, että olisi syytä perääntyä tai olisi ok jatkaa tutustumista. 

Luin kyllä teksitisi. Olen nettideittaillut paljon ja silti pärjään "tosielämässä" ihan yhtä hyvin tai huonosti kuin sähköisessä kommunikoinnissa. Nettideittailu on teille tekniikkapelkoisille ihan ihme mörkö.

En ole se, jolle vastasit, mutta olen itse aloittanut ensimmäisen suhteeni netin kautta vuonna 1996, siis 20 vuotta sitten. En todellakaan ole tekniikkapelkoinen. Yksikään suhde ei kuitenkaan olisi edennyt ilman niitä normaaleja non-verbaalisia(kin) vuorovaikutustaitoja. Ei se riitä, että tutustuu netissä ja on supliikki keskustelija siellä - paitsi jos kyseessä on virtuaalisuhde. Heti kun siirrytään liveen, pitää pystyä ihan yhtä lailla tekemään aloitteita, lukemaan toisen signaaleja, välittämään omaa kiinnostusta. Ja kun suhde kehittyy niin pitää pystyä tutustumaan toisen sukulaisiin ja ystäviin, olemaan sosiaalinen ja aktiivinen.

Mutta tämänhän sinä tiedät, kun kerran olet nettideittaillut paljon ;-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaista olen pohtinut. Osaako kukaan sanoa? En kaipaa nyt mitään satuja tyyliin "no kyllä niitä aloitteita tehdään kivoille miehille, mut ei sulle, lälläslää".

Koska naiset eivät ole riskinottajia. Naisten paras selviytymisstrategia sekä itselleen että lapsilleen, on ollut ulkoistaa riskit miehelle, ja tarjota miehelle jotain miehen haluamaa vastapalveluna tästä hyvästä. Vaikka kulttuuri ja yhteiskunta kehittyy ja muuttuu, ja sitäkautta ihmisten käytöskin muuttuu, ei ihmisten perusvietit muutu tippakaan, näin lyhyellä aikavälillä. 

Eli samalla tavalla mies, joka ei tee aloitetta, ei uskalla yleensäkään ottaa riskejä?

Kyllä se näin on, ainakaan sosiaalisia riskejä. Tunnen monta jotka ainakin nuorempana riskeerasivat henkensä kaikennäköisillä tempuilla, mutta tyttöjen kanssa eivät uskaltaneet paljoakaan. 

Naiset, tarkemmin sanoen äidit ja feministit, ovat kasvatuksessa yrittäneet kitkeä miehisyyden pojista. Ovat kertoneet totuudeksi uskomiaan valheita naisista ja naisten mieltymyksistä, mananneet poikia kohtelemaan naisia tavalla, joka johtaa ainoastaan nk friendzoneen. Ja pojat/miehet olivat niin tyhmiä, että kuuntelivat naisia, koska halusivat naisia kumppanikseen. Tässä sitä nyt sitten ollaan, pelimiehet niittää satoa, naiset ihmettelee miksi "miehet" eivät sitoudu. Nössö-miehet jotka naisten oppeja seuraten kelpasivat vain ystäviksi katkeroituvat ja valitsevat joko punaisen pillerin ja pyrkivät käyttämään naisia seksiin, tai sitten erkoituvat, mgtow et al.

Woop woop, kehitys kehittyy, mikä on seuraava askel? Seuraammeko kenties Nipponin mallia? Vai Iranin?

Tunnustaudun feministiäidiksi. Kun poikani oli esimurrosiässä niin hankin kotiin ensimmäiset asialliset seksuaalisuutta käsittelevät kirjat ja "unohdin" ne näkyville. Kun poika kysyi ensimmäisen kerran jotain kondomeista, niin tehtiin niistä vesi-ilmapalloja. Seksi ei koskaan ole ollut mikään mystinen asia.

Ja kas kummaa, poika on 20++ vuotiaana asunut neljä vuotta onnellisesti avoliitossa kauniin, älykkään naisen kanssa. Ehti toki nuorena hankkia omat seikkailunsakin, silloin tuli tutustuttua useampaankin tyttöystäväkandidaattiin ja yhden kanssa hän oli kihloissakin, mutta nyt on siis vakiintunut ja ilmeisen onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nainen enkä koskaan ole tehnyt aloitetta. Miksi en? No, koska minun ei tarvitse. Aloitteen tekeminen ei kuulu strategiaani, koska olen ujo ja aloitteen tekeminen olisi astumista epämukavuusalueelleni. Naisena ei ole pakko tehdä aloitteita, sillä edelleen miehet suorittavat suurimman osan lähestymisyrityksistä.

Strategiani on seuraavanlainen:

1. Menen reippaasti erilaisiin tapahtumiin, myös oudompiin ja myös ilman omia kavereita mukana.

2. Laittaudun kauniiksi parhaani mukaan.

3. Hymyilen ja olen helposti lähestyttävän oloinen. Juttelen satunnaisille ihmisille ilman takaa-ajatuksia.

4. Jos mies lähestyy pokailumielessä tai muuten vaan, niin en tyrmää häntä heti. Voin hyvin jutella mukavia hetken jo toisenkin, vaikka ensivaikutelma miehestä onkin, etten halua häntä. Joskus ensivaikutelma on väärä ja mies onkin kiva.

5. En suoraan ehdota seuraavaa tapaamista, mutta saatan sivulauseessa mainita, että olen menossa tapahtumaan X päivänä Y. Siten mies voi halutessaan ilmaantua paikalle ja voimme jatkaa juttua.

Näillä eväillä minulla on ollut onnea pariutumismarkkinoilla ja olen nyt naimisissa ihanan miehen kanssa.

Mies, älä murjota siitä etteivät naiset tee aloitteita. Elämä on. Murjottaminen ei auta. Miehen kannattaa ehdottomasti olla aktiivinen, vaikka pakkien pelko varmasti onkin raastavaa. Ota rennompi asenne: Älä pokaile veren maku suussa, vaan mene avoimin mielin erilaisiin tapahtumiin ja juttele ihmisten kanssa, ei pelkässä pokailumielessä vaan ihan siksi, että olet mukava ja ihmisistä kiinnostunut positiivinen ihminen. Ensimmäiseksi voit vaikka kysyä, onko naisella ollut hauska ilta. Juttele tavallisista, ajankohtaisista asioista, ei mitään outoja pokausrepliikkejä.

Pikku hiljaa voit johdatella keskustelua seuraavaan tapaamiseen. Jos vaikka keskustelette elokuvista, voit mainita sinua kiinnostavan elokuvan ja kysyä jos nainen haluaisi tulla mukaasi elokuvateatteriin. Kun muotoilet elokuvan katsomisen tapaamisen pääsisällöksi, naisella on matalampi kynnys vastata myöntävästi verrattuna jos heti pamautat "mennäänkö kahville" tai vastaavaa.

Just tommoinen tyypillinen. Ei tarvi laittaa itse tikkua ristiin. Kiva kun annat vielä miehille vinkkejä. Yhtä hyvin voisit sanoa, että hyppää luuseri katolta.

Millä tavalla sinä laitat tikkuja ristiin? Oletetaan tilanne, että olemme sinkkuja ja samassa baarissa. Sinä seisot baaritiskillä, minä istun pöydässä. Millä tavoin sinä ilmaiset minulle, että sinua on sopivaa tai jopa suotavaa lähestyä? Eli mitkä ovat ne antamasi merkit, joista voin tietää, että sinua voisi kiinnostaa juttelu minun kanssani? Minäkään kun en ole meedio enkä ajatustenlukija. 

Onko kysymyksesi minulle, eli naiselle joka yllä olevassa lainauksessa kertoi strategiastaan, vai miehelle, joka oli sitä mieltä, etten laita yhtään tikkua ristiin? No, vastaan kuitenkin:

Olen hyväntuulinen, juttelen ihmisille, en piiloudu kaveriporukan keskelle, olen laittautunut kauniiksi. Hymyilen ihmisille, ehkä sinullekin. Yritän kaikin tavoin vaikuttaa iloiselta ja kivalta seuralta. Näin luon ympärilleni auran, että minua kiinnostaa juttelu kaikenlaisten ihmisten kanssa. Myös sinun kanssasi. Tämä on avoin kutsu tulla juttelemaan kanssani. Totta kai minua saattaa kiinnostaa sinun kanssasi juttelu, mutta ei, en tule etsimään sinua nurkkapöydästä.

Miehillä ja naisilla on erilaiset roolit parinmuodostuksessa: Minä naisena en tee lopullista aloitetta, mutta voin vaikuttaa olosuhteisiin niin että miehellä on mahdollisimman matala kynnys tulla luokseni. Jos et sitä tee, niin omapa on vikasi. En väitä että tämä olisi reilua, mutta tämä on pelin henki ja sen mukaan kannattaa toimia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nainen enkä koskaan ole tehnyt aloitetta. Miksi en? No, koska minun ei tarvitse. Aloitteen tekeminen ei kuulu strategiaani, koska olen ujo ja aloitteen tekeminen olisi astumista epämukavuusalueelleni. Naisena ei ole pakko tehdä aloitteita, sillä edelleen miehet suorittavat suurimman osan lähestymisyrityksistä.

Strategiani on seuraavanlainen:

1. Menen reippaasti erilaisiin tapahtumiin, myös oudompiin ja myös ilman omia kavereita mukana.

2. Laittaudun kauniiksi parhaani mukaan.

3. Hymyilen ja olen helposti lähestyttävän oloinen. Juttelen satunnaisille ihmisille ilman takaa-ajatuksia.

4. Jos mies lähestyy pokailumielessä tai muuten vaan, niin en tyrmää häntä heti. Voin hyvin jutella mukavia hetken jo toisenkin, vaikka ensivaikutelma miehestä onkin, etten halua häntä. Joskus ensivaikutelma on väärä ja mies onkin kiva.

5. En suoraan ehdota seuraavaa tapaamista, mutta saatan sivulauseessa mainita, että olen menossa tapahtumaan X päivänä Y. Siten mies voi halutessaan ilmaantua paikalle ja voimme jatkaa juttua.

Näillä eväillä minulla on ollut onnea pariutumismarkkinoilla ja olen nyt naimisissa ihanan miehen kanssa.

Mies, älä murjota siitä etteivät naiset tee aloitteita. Elämä on. Murjottaminen ei auta. Miehen kannattaa ehdottomasti olla aktiivinen, vaikka pakkien pelko varmasti onkin raastavaa. Ota rennompi asenne: Älä pokaile veren maku suussa, vaan mene avoimin mielin erilaisiin tapahtumiin ja juttele ihmisten kanssa, ei pelkässä pokailumielessä vaan ihan siksi, että olet mukava ja ihmisistä kiinnostunut positiivinen ihminen. Ensimmäiseksi voit vaikka kysyä, onko naisella ollut hauska ilta. Juttele tavallisista, ajankohtaisista asioista, ei mitään outoja pokausrepliikkejä.

Pikku hiljaa voit johdatella keskustelua seuraavaan tapaamiseen. Jos vaikka keskustelette elokuvista, voit mainita sinua kiinnostavan elokuvan ja kysyä jos nainen haluaisi tulla mukaasi elokuvateatteriin. Kun muotoilet elokuvan katsomisen tapaamisen pääsisällöksi, naisella on matalampi kynnys vastata myöntävästi verrattuna jos heti pamautat "mennäänkö kahville" tai vastaavaa.

Just tommoinen tyypillinen. Ei tarvi laittaa itse tikkua ristiin. Kiva kun annat vielä miehille vinkkejä. Yhtä hyvin voisit sanoa, että hyppää luuseri katolta.

Millä tavalla sinä laitat tikkuja ristiin? Oletetaan tilanne, että olemme sinkkuja ja samassa baarissa. Sinä seisot baaritiskillä, minä istun pöydässä. Millä tavoin sinä ilmaiset minulle, että sinua on sopivaa tai jopa suotavaa lähestyä? Eli mitkä ovat ne antamasi merkit, joista voin tietää, että sinua voisi kiinnostaa juttelu minun kanssani? Minäkään kun en ole meedio enkä ajatustenlukija. 

Katson sinua silmiin hieman pitempään kuin jos vain skannaisin ympäristöä. Katson uudestaan. Hymyilen. Katson jälleen ja hymyilen. Nostan ehkä lasiani ja "skoolaan" kanssasi.

Jos et tuollaisia merkkejä pysty lukemaan niin olen tosi pahoillani. Useimmat ihmiset pystyvät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nainen enkä koskaan ole tehnyt aloitetta. Miksi en? No, koska minun ei tarvitse. Aloitteen tekeminen ei kuulu strategiaani, koska olen ujo ja aloitteen tekeminen olisi astumista epämukavuusalueelleni. Naisena ei ole pakko tehdä aloitteita, sillä edelleen miehet suorittavat suurimman osan lähestymisyrityksistä.

Strategiani on seuraavanlainen:

1. Menen reippaasti erilaisiin tapahtumiin, myös oudompiin ja myös ilman omia kavereita mukana.

2. Laittaudun kauniiksi parhaani mukaan.

3. Hymyilen ja olen helposti lähestyttävän oloinen. Juttelen satunnaisille ihmisille ilman takaa-ajatuksia.

4. Jos mies lähestyy pokailumielessä tai muuten vaan, niin en tyrmää häntä heti. Voin hyvin jutella mukavia hetken jo toisenkin, vaikka ensivaikutelma miehestä onkin, etten halua häntä. Joskus ensivaikutelma on väärä ja mies onkin kiva.

5. En suoraan ehdota seuraavaa tapaamista, mutta saatan sivulauseessa mainita, että olen menossa tapahtumaan X päivänä Y. Siten mies voi halutessaan ilmaantua paikalle ja voimme jatkaa juttua.

Näillä eväillä minulla on ollut onnea pariutumismarkkinoilla ja olen nyt naimisissa ihanan miehen kanssa.

Mies, älä murjota siitä etteivät naiset tee aloitteita. Elämä on. Murjottaminen ei auta. Miehen kannattaa ehdottomasti olla aktiivinen, vaikka pakkien pelko varmasti onkin raastavaa. Ota rennompi asenne: Älä pokaile veren maku suussa, vaan mene avoimin mielin erilaisiin tapahtumiin ja juttele ihmisten kanssa, ei pelkässä pokailumielessä vaan ihan siksi, että olet mukava ja ihmisistä kiinnostunut positiivinen ihminen. Ensimmäiseksi voit vaikka kysyä, onko naisella ollut hauska ilta. Juttele tavallisista, ajankohtaisista asioista, ei mitään outoja pokausrepliikkejä.

Pikku hiljaa voit johdatella keskustelua seuraavaan tapaamiseen. Jos vaikka keskustelette elokuvista, voit mainita sinua kiinnostavan elokuvan ja kysyä jos nainen haluaisi tulla mukaasi elokuvateatteriin. Kun muotoilet elokuvan katsomisen tapaamisen pääsisällöksi, naisella on matalampi kynnys vastata myöntävästi verrattuna jos heti pamautat "mennäänkö kahville" tai vastaavaa.

Just tommoinen tyypillinen. Ei tarvi laittaa itse tikkua ristiin. Kiva kun annat vielä miehille vinkkejä. Yhtä hyvin voisit sanoa, että hyppää luuseri katolta.

Millä tavalla sinä laitat tikkuja ristiin? Oletetaan tilanne, että olemme sinkkuja ja samassa baarissa. Sinä seisot baaritiskillä, minä istun pöydässä. Millä tavoin sinä ilmaiset minulle, että sinua on sopivaa tai jopa suotavaa lähestyä? Eli mitkä ovat ne antamasi merkit, joista voin tietää, että sinua voisi kiinnostaa juttelu minun kanssani? Minäkään kun en ole meedio enkä ajatustenlukija. 

Onko kysymyksesi minulle, eli naiselle joka yllä olevassa lainauksessa kertoi strategiastaan, vai miehelle, joka oli sitä mieltä, etten laita yhtään tikkua ristiin? No, vastaan kuitenkin:

Olen hyväntuulinen, juttelen ihmisille, en piiloudu kaveriporukan keskelle, olen laittautunut kauniiksi. Hymyilen ihmisille, ehkä sinullekin. Yritän kaikin tavoin vaikuttaa iloiselta ja kivalta seuralta. Näin luon ympärilleni auran, että minua kiinnostaa juttelu kaikenlaisten ihmisten kanssa. Myös sinun kanssasi. Tämä on avoin kutsu tulla juttelemaan kanssani. Totta kai minua saattaa kiinnostaa sinun kanssasi juttelu, mutta ei, en tule etsimään sinua nurkkapöydästä.

Miehillä ja naisilla on erilaiset roolit parinmuodostuksessa: Minä naisena en tee lopullista aloitetta, mutta voin vaikuttaa olosuhteisiin niin että miehellä on mahdollisimman matala kynnys tulla luokseni. Jos et sitä tee, niin omapa on vikasi. En väitä että tämä olisi reilua, mutta tämä on pelin henki ja sen mukaan kannattaa toimia. 

Kysymykseni oli kirjoittajalle nro 72 (oletan, että kyseessä oli mies). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nainen enkä koskaan ole tehnyt aloitetta. Miksi en? No, koska minun ei tarvitse. Aloitteen tekeminen ei kuulu strategiaani, koska olen ujo ja aloitteen tekeminen olisi astumista epämukavuusalueelleni. Naisena ei ole pakko tehdä aloitteita, sillä edelleen miehet suorittavat suurimman osan lähestymisyrityksistä.

Strategiani on seuraavanlainen:

1. Menen reippaasti erilaisiin tapahtumiin, myös oudompiin ja myös ilman omia kavereita mukana.

2. Laittaudun kauniiksi parhaani mukaan.

3. Hymyilen ja olen helposti lähestyttävän oloinen. Juttelen satunnaisille ihmisille ilman takaa-ajatuksia.

4. Jos mies lähestyy pokailumielessä tai muuten vaan, niin en tyrmää häntä heti. Voin hyvin jutella mukavia hetken jo toisenkin, vaikka ensivaikutelma miehestä onkin, etten halua häntä. Joskus ensivaikutelma on väärä ja mies onkin kiva.

5. En suoraan ehdota seuraavaa tapaamista, mutta saatan sivulauseessa mainita, että olen menossa tapahtumaan X päivänä Y. Siten mies voi halutessaan ilmaantua paikalle ja voimme jatkaa juttua.

Näillä eväillä minulla on ollut onnea pariutumismarkkinoilla ja olen nyt naimisissa ihanan miehen kanssa.

Mies, älä murjota siitä etteivät naiset tee aloitteita. Elämä on. Murjottaminen ei auta. Miehen kannattaa ehdottomasti olla aktiivinen, vaikka pakkien pelko varmasti onkin raastavaa. Ota rennompi asenne: Älä pokaile veren maku suussa, vaan mene avoimin mielin erilaisiin tapahtumiin ja juttele ihmisten kanssa, ei pelkässä pokailumielessä vaan ihan siksi, että olet mukava ja ihmisistä kiinnostunut positiivinen ihminen. Ensimmäiseksi voit vaikka kysyä, onko naisella ollut hauska ilta. Juttele tavallisista, ajankohtaisista asioista, ei mitään outoja pokausrepliikkejä.

Pikku hiljaa voit johdatella keskustelua seuraavaan tapaamiseen. Jos vaikka keskustelette elokuvista, voit mainita sinua kiinnostavan elokuvan ja kysyä jos nainen haluaisi tulla mukaasi elokuvateatteriin. Kun muotoilet elokuvan katsomisen tapaamisen pääsisällöksi, naisella on matalampi kynnys vastata myöntävästi verrattuna jos heti pamautat "mennäänkö kahville" tai vastaavaa.

Just tommoinen tyypillinen. Ei tarvi laittaa itse tikkua ristiin. Kiva kun annat vielä miehille vinkkejä. Yhtä hyvin voisit sanoa, että hyppää luuseri katolta.

Millä tavalla sinä laitat tikkuja ristiin? Oletetaan tilanne, että olemme sinkkuja ja samassa baarissa. Sinä seisot baaritiskillä, minä istun pöydässä. Millä tavoin sinä ilmaiset minulle, että sinua on sopivaa tai jopa suotavaa lähestyä? Eli mitkä ovat ne antamasi merkit, joista voin tietää, että sinua voisi kiinnostaa juttelu minun kanssani? Minäkään kun en ole meedio enkä ajatustenlukija. 

Katson sinua silmiin hieman pitempään kuin jos vain skannaisin ympäristöä. Katson uudestaan. Hymyilen. Katson jälleen ja hymyilen. Nostan ehkä lasiani ja "skoolaan" kanssasi.

Jos et tuollaisia merkkejä pysty lukemaan niin olen tosi pahoillani. Useimmat ihmiset pystyvät.

Juu, no täällä on vaikea tietää, kuka on kukakin kirjoittaja. Kysymykseni oli siis esitetty kirjoittajalle nro 72 ja luin myös tuon aiemman kirjoituksesi ja yläpeukutinkin sitä, mutta en tiennyt, että oli kyse samasta henkilöstä. Noi on juuri niitä hyviä keinoja ilmaista asia.

Vierailija kirjoitti:

Tämä postaus on saanut alapeukkuja, mutta minä olen täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Näin se menee, nopeat syövät hitaat. Miehet, sen sijaan että alapeukutatte katkeruuksissanne niin ottakaa opiksenne: Ottakaa se ensimmäinen askel. Olkaa mukavia, rentoja, myönteisiä, osoittakaa että olette kiinnostuneita naisesta ihmisenä. Siitä se alkaa.

Parinmuodostus ei ole tasa-arvoista eikä reilua, mutta ei auta itku markkinoilla. Naisten kiinnostuksen herättämiseen voi suhtautua kuin työnhakuun. Et saavuta nousujohtoista huippu-uraa sillä, että mökötät kotona työnhaun epäreiluutta. On pakko olla aktiivinen ja avoin uusille asioille ja tilanteille. Älä kysy mitä joku voi tehdä sinun puolestasi, kysy itseltäsi, mitä sinulla on annettavaa.

YES! Olet juuri noussut av-mammojen eliittiin, koska kykenit kirjoittamaan lihavoidun lauseen. Jos muutkin kirjoittajat vaan voisivat tunnustaa tuon asian näissä ketjuissa, eikä kieltää sitä, niin lassukoiden/ulisijoiden/katkerien naisviha olisi häviävä murto-osa nykyisestä, ja joku sanomasi viisauksista voisi jopa mennä perille välillä.

Mä en ole ikinä jaksanut niitä parisuhdepelejä, vaan olen aina kertonut ihastuksille tunteistani ja tehnyt selkeästi aloitteet seksiin ja sama jatkuu parisuhteessa. Olen niin aloitteellinen, että miehet parisuhteessa lakkaavat tekemästä aloitteita, koska teen aloitteen seksiinkin joka päivä (ja riippuen miehen halujen määrästä, jopa useamman kerran päivässä).

Kryptisintä aloitteen tekoani on varmaan: "Anna mä teen sulle hyvän olon" tai "tehdäänkö jotain kivaa?" *kulmien kohottelua ja lääppimistä lisänä*. Ei nyt kyllä musta ole kovin epäselviä aloitteita, etenkin kun noi on ne kainoimmat "pyynnöt".

N23

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Klassinen tilanne: kaksi ihmistä, nainen ja mies, katselee ympärilleen; he huomaavat toisensa; kumpikin viestittää katseellaan, että toinen vaikuttaa kiinnostavalta; katseita saattaa korostaa hymy tai tervehdys nyökkäämällä, lasin kohottaminen "skoolaukseksi" tai jotain muuta, mistä on helppo päätellä, että positiivinen ensivaikutelma on luotu ja saa lähestyä.

Katselen kyllä baarissa ympärilleni, mutta mitään noin selkeää merkkiä kiinnostuksesta en ole koskaan saanut. Samapa se oikeastaan, koska olen baarissa aina jollain porukalla ja olisi loukkaus heitä kohtaan jos vaihtaisin kesken illan toiseen seuraan. Olin yksin baarissa seuraa etsimässä viimeeksi liki päivälleen 15 vuotta sitten. Yksinäinen ja nöyryyttävä kokemus.

No eihän ole loukkaus toisia kohtaan, jos vaihdat toiseen seuraan. Ainakaan, jos olet isommalla porukalla, eikä kukaan jää yksin. Ei kukaan loukkaannu, jos sinkku hakeutuu baarissa muidenkin seuraan.

Minun ikäisen sinkun ei sovi paljastaa tuttavilleen, että olisi halukas löytämään seuraa. Pitää teeskennellä olevansa tyytyväinen elämäänsä. Jos jotain yrittää, se pitää sitten tehdä jossain aivan vieraassa sosiaalisessa ympäristössä, mutta ainakaan minä en sellaiseen pääse joka vuosikaan.

Minä ajattelin täsmälleen noin ujona 2-kymppisenä naisena. Sitten lakkasin murehtimasta turhia ja aloin tehdä aloitteita. Ja katsoin myös ympärilleni ja kuuntelin miten ihmiset puhuvat. Totesin, että he etsivät parisuhdetta aivan avoimesti ja ovat jopa liiankin innokkaita auttamaan muitakin siinä, jos ilmaisee kiinnostuksensa deittailuun.

Näin jälkeenpäin tiedän keksineeni kaiken maailman tekosyitä deittailun esteeksi, koska en ollut valmis parisuhteeseen. Halusin sitä vain koska se kuuluu asiaan.

Viittasin omaan ikääni siksi, että näin reilusti yli nelikymppisenä odotukset ja vaatimukset ovat toisenlaisia kuin parikymppisenä. Tämänikäisenä ei työkavereista koostuvaa baariporukka voi jättää lähteäkseen jututtamaan jotain kiinostavaa naisia. Tosin ihan samalta minusta tuntui silloin parikymppisenäkin, että kiinnostustaan ei ole lupa ilmaista -- ainakaan kovin suoraan. Pohjalla oli käsitys, että naisesta kiinnostuminen on jotekin häpeällistä, etenkin jos siitä muutkin kuin kiinnostuksen kohde saa siitä tietää. Sellaista ei saa muutamassa vuosikymmenessä karistettua mielestään.

Kyllä muuten voi jättää sen baariporukan, eikä sitä kukaan paheksu millään tavalla. Sinulla on vain jämähtänyt ajattelutapa tuohon samaan mikä minulla oli 2-kymppisenä. Keksit loputtomasti tekosyitä miksi et voi tehdä jotain tiettyä asiaa. Ne syyt ovat aina muissa eikä niitä voi muuttaa, vaikka oikea syy on ihan vain se että itse ei uskalla. Minulle muuten opetettiin ihan samanlainen käsitys, että miehistä ei ole lupa kiinnostua ja se on salattava. Minulla sen karistamiseen ei mennyt muutamaa vuosikymmentä, eli kyllä se mahdollista on. Mutta ei se helposti tai kivuttomasti tosiaan käynyt.

Meillä on selvästi erilaiset sosiaaliset ympyrät. Siellä missä minä elän, kuuluu hyvän käytöksen alkeisiin, että pitää huomion oman seurueen jäsenissä, sillä heitähän baariin on lähdetty viihdyttämään. Eivät hekään häviä illan aikana muihin pöytiin. 

Kyllä minä myönnän uskalluksen puutteen -- uskalluksen rikkoa sääntöjä joihin olen lapsuudesta asti kasvanut, sekä uusia sääntöjä, jotka olen oppinut "parhaan pariutumisiän" ohitettuani. Koskaan vain ei tullut sellaista elämänvaihetta jossa olisin voinut uskoa, että toimintavapauksiani rajoittavat säännöt eivät enää ole voimassa. Tavalla, jota en itsekään ymmärrä, päädyin silti muutaman vuoden ajaksi avoliittoon ja sen kariutumisen jälkeenkin on ollut muutama lyhyempi suhde. Näistä on jo kauan ja iän myötä pariutumisen esteeksi on tullut uusia sääntöjä. Tälläkin palstalla saa lukea inhosta, jollaista minun ikäisteni miesten osoittama kiinnostus saa aikaan, vaikka en mitään parikymppisiä vikittelisikään. 

Testaahan huviksesi niitä sosiaalisia ympyröitäsi, jotka ilmeisesti ovat niin täysin erilaiset kuin minulla. Olen tosin liikkunut maaseudulla asuvien porukassa, isossa ja pienessä kaupungissa asuvien, duunarien ja korkeakoulutettujen, kaksi- kolme- ja muutamien nelikymppisetenkin kanssa, mutta mitäpä siitä. Mistäpä minä mitään tietäisin. Testaa silti huviksesi. Sano, että haluaisit jutella naapuripöydän kiinnostavan naisen kanssa, haittaako jos poistut hetkeksi. Katso, onko reaktio loukkaantunut. Vai hämmästynyt siitä että edes kysyit. Saatko rohkaisua vai ilkeilyä seurueeltasi. Vai olisiko peräti niin, että kukaan ei piittaa pätkääkään? Yllättyisit jos tietäisit, miten vähän ihmiset välittävät muiden tekemisistä loppujen lopuksi.

Ja kuule, sinun ikäisissäsi on todella, todella paljon miehiä jotka ymmärrettävistä syistä aiheuttavat naisissa inhoa. Heitä on ihan kaiken ikäisissä. Turhaan teet siitä ongelman itsellesi.

Reaktio olisi aluksi hämmästynyt, mutta minulle ilman muuta annettaisiin lupa poistua seurasta. Loukkaantuneisuus ilmaistaisiin vasta poistuttuani pöytään jääneiden kesken. Minulle asiasta oltaisiin nyreitä ehkä seuraavana päivänä ja kysyttäisiin ehkä myöhemmin jotenkin , että "No, löytyikös sieltä parempaa seuraa".

En kysynyt miten kävisi sinun mielestäsi, vaan kehotin kokeilemaan. Et ilmeisesti aio kokeilla. Omapa on elämäsi.

Muistutat paljon erästä 3-kymppistä miestä suomi24-palstalta, joka jankkasi vuosikausia siitä miten haluaisi mennä risteilylle, mutta keksi loputtomiin tekosyitä miksi hän ei voi. Päällimmäinen ongelma oli, mitä hänen kotiseutunsa asukkaat ajattelisivat hänestä jos hän menisi yksin. Hän ei ollut tavannut ketään noista ihmisistä kymmeneen vuoteen. Silti hän ei voinut tehdä elämässään mitään, kun "mitä ne kotiseudun ihmiset ajattelevat". Vuosien ajan palstalle kirjoittajat rohkaisivat, kannustivat, neuvoivat... Monet jopa tarjoutuivat lähtemään seuraksi risteilylle. Mikään ei auttanut.

Tuon esimerkin takia tiedän, että kaltaistesi kanssa ei kannata alkaa koko päivää jankkaamaan. Olet itse vastuussa elämästäsi. Se on juuri niin vaikeaa kuin itse haluat siitä tehdä. Ja olet näköjään päättänyt tehdä siitä hyvin vaikeaa. Ilmeisesti sitten pidät siitä.

Olin tänään töiden jälkeen baarissa. Seurueeni oli tavallista pienempi, joten siitä poistuminen olisi ollut tavallistakin vaikeampaa. Katselin kyllä tämän ketjun rohkaisemana muihin pöytiin vähän tavallista tarkemmin ja näin muiden seurueiden olevan omani tavoin tiiviissä keskustelussa. En saanut katsekontaktia keneenkään. 

Esittämäsi vertailu kolmekymppiseen wannabe-risteilijään on kohtalaisen osuva. Minä mietin sellaisia sukulaisiani, joita en ole nähnyt vuosiin enkä oikeastaan halua koskaan nähdäkään. Mietin heitä siksi, että jotkin tekemiseni voisivat aiheuttaa vanhempieni häpeää näitä sukulaisten silmissä. Ymmärräthän, että minun on vaikea uskoa oikeuteeni elää elämääni haluamallani tavalla?

Eihän tämä tilanne tietenkään sillä parane, että selostan ongelmiani netissä tuntemattomalle. Olet tietysti oikeassa siinä, miltä käyttäytymiseni näyttää sinun silmissäsi, mutta et voi tietää miltä ongelma minusta tuntuu. En minä tästä nauti, tai elämästäni ylipäätään. 

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sinulle on se riittävän selkeä aloite? Kun yleensä ihmisten välinen vuorovaikutus esim. baarissa sujuu niin, että jälkikäteen on vaikea sanoa, kumpi oikeastaan tekee aloitteen. Klassinen tilanne: kaksi ihmistä, nainen ja mies, katselee ympärilleen; he huomaavat toisensa; kumpikin viestittää katseellaan, että toinen vaikuttaa kiinnostavalta; katseita saattaa korostaa hymy tai tervehdys nyökkäämällä, lasin kohottaminen "skoolaukseksi" tai jotain muuta, mistä on helppo päätellä, että positiivinen ensivaikutelma on luotu ja saa lähestyä. Se kumpi ensin lähestyy riippuu täysin tilanteesta. Jos olen iskenyt silmäni johonkin mieheen ja saanut jo häneltä tuollaisen "lupa lähestyä" -signaalin, niin menen juttusille heti kun on sopiva tilaisuus. Ystävääni en kuitenkaan jätä lähteäkseni yhtäkkiä juttelemaan jollekin random-tyypille, vaan poikkean hänen luonaan ehkä vessareissulla tai hakiessani uuden oluen. Ja samoin olen huomannut miesten toimivan, he tulevat juttusille vasta kun on sopiva hetki.

Voiko tuon selkeämpää aloitetta baariympäristössä tehdä? Vai millaista aloitetta odotat?

Muualla on aika vähän kokemusta kummankaan puolisista aloitteista. Olen kahvilassa aloittanut rupattelun samassa jonossa seisovan miehen kanssa ja kysynyt saanko liittyä seuraan, ja muutenkin juttelen mielelläni muille ihmisille, mutta hetken aikaa pitää miettiä jos haluan yrittää löytää esimerkkejä baarin ulkopuolella tapahtuneista aloitteista.

Kerro nyt joka tapauksessa ensin, mikä sinulle on selkeä aloite. 

Pidän selkeänä aloitteena 100% verbaalista kommunikaatiota. Se ei jätä niin älyttömästi tulkinnanvaraa kuin non-verbaalinen kehonkieli. Ap

Mitä sen naisen pitää sitten sanoa, jotta tajuat että kyseessä on aloite? Ja mihin sen aloitteen pitäisi johtaa?

Aloite on omien aikomusten ilmaisemista ja alttiiksi asettumista. Aloitteen tekijä haluaa jotakin toiselta. Jos siihen ei sisälly mahdollisuus tulla torjutuksi, se ei ole aloite.

Aloitteita ei tehdä vain ensimmäistä kertaa tavattaessa vaan pitkin tutustumista. Aloitteita ovat esimerkiksi "Odotan kaveria, saanko istua tähän hetkeksi?", "Moi, mä olen Mika" (ojentaa käden), "Anna sun puhelinnumero, niin voin laittaa vaikka WhatsApp-viestiä", käden laittaminen toisen alaselälle, suutelemaan kumartuminen ja monet muut sanat ja eleet, jotka sopivat kulloisenkiin tilanteeseen. Niihin kaikkiin liittyy riskin ottaminen.

Jatkan edelleen siitä baariympäristöstä, koska siellähän suurin osa aloitteista tapahtuu. Okei, olen saanut katsekontaktin siihen kiinnostavan näköiseen mieheen baaritiskillä ja nyt on sopiva hetki mennä juttusille, kun menen joka tapauksessa hakemaan toisen oluen. Todennäköisesti asetun hänen viereensä ja tervehdin ja kommentoin tai kysyn jotain sillä hetkellä olennaista (juomatarjoilua, ympäristöä tms). Sen jälkeen (ja jo siihen saakka) tarvitaan kyllä omasta mielestäni kahden ihmisen molemminpuolista viestintää, jotta tilanne voi edetä. Kaksi ihmistä lähettää vuorotellen toisilleen sanattomia ja sanallisia signaaleja, että "seurassasi on edelleen miellyttävää olla, voimme jatkaa tutustumista".

Tiedätkö, että kommunikaatiosta tutkimusten mukaan 55 % on kehonkieltä, 38 % äänensävyä ja vain 7 % sitä, mitä todella sanotaan? Jos et ihan oikeasti osaa lukea aloitteeksi muuta kuin sanat, niin olet suoraan sanottuna kusessa.

Aika omituinen kommentti, kun juuri tuossa lainaamassasi viestissä sanon, että aloitteet ovat sekä sanoja ja eleitä. Tarkkuutta lukemiseen.

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sinulle on se riittävän selkeä aloite? Kun yleensä ihmisten välinen vuorovaikutus esim. baarissa sujuu niin, että jälkikäteen on vaikea sanoa, kumpi oikeastaan tekee aloitteen. Klassinen tilanne: kaksi ihmistä, nainen ja mies, katselee ympärilleen; he huomaavat toisensa; kumpikin viestittää katseellaan, että toinen vaikuttaa kiinnostavalta; katseita saattaa korostaa hymy tai tervehdys nyökkäämällä, lasin kohottaminen "skoolaukseksi" tai jotain muuta, mistä on helppo päätellä, että positiivinen ensivaikutelma on luotu ja saa lähestyä. Se kumpi ensin lähestyy riippuu täysin tilanteesta. Jos olen iskenyt silmäni johonkin mieheen ja saanut jo häneltä tuollaisen "lupa lähestyä" -signaalin, niin menen juttusille heti kun on sopiva tilaisuus. Ystävääni en kuitenkaan jätä lähteäkseni yhtäkkiä juttelemaan jollekin random-tyypille, vaan poikkean hänen luonaan ehkä vessareissulla tai hakiessani uuden oluen. Ja samoin olen huomannut miesten toimivan, he tulevat juttusille vasta kun on sopiva hetki.

Voiko tuon selkeämpää aloitetta baariympäristössä tehdä? Vai millaista aloitetta odotat?

Muualla on aika vähän kokemusta kummankaan puolisista aloitteista. Olen kahvilassa aloittanut rupattelun samassa jonossa seisovan miehen kanssa ja kysynyt saanko liittyä seuraan, ja muutenkin juttelen mielelläni muille ihmisille, mutta hetken aikaa pitää miettiä jos haluan yrittää löytää esimerkkejä baarin ulkopuolella tapahtuneista aloitteista.

Kerro nyt joka tapauksessa ensin, mikä sinulle on selkeä aloite. 

Pidän selkeänä aloitteena 100% verbaalista kommunikaatiota. Se ei jätä niin älyttömästi tulkinnanvaraa kuin non-verbaalinen kehonkieli. Ap

Mitä sen naisen pitää sitten sanoa, jotta tajuat että kyseessä on aloite? Ja mihin sen aloitteen pitäisi johtaa?

Aloite on omien aikomusten ilmaisemista ja alttiiksi asettumista. Aloitteen tekijä haluaa jotakin toiselta. Jos siihen ei sisälly mahdollisuus tulla torjutuksi, se ei ole aloite.

Aloitteita ei tehdä vain ensimmäistä kertaa tavattaessa vaan pitkin tutustumista. Aloitteita ovat esimerkiksi "Odotan kaveria, saanko istua tähän hetkeksi?", "Moi, mä olen Mika" (ojentaa käden), "Anna sun puhelinnumero, niin voin laittaa vaikka WhatsApp-viestiä", käden laittaminen toisen alaselälle, suutelemaan kumartuminen ja monet muut sanat ja eleet, jotka sopivat kulloisenkiin tilanteeseen. Niihin kaikkiin liittyy riskin ottaminen.

Mikset itse anna numeroasi vaan pyydät toiselta? Minusta tuo on epäkohteliasta.

En kirjoita tuossa itsestäni. Nimeni ei ole Mika.

Mies voi pyytää naisen numeroa esimerkiksi siksi, että haluaa viestittelyn oikeasti tapahtuvan. Jos vain antaa oman numeronsa, toinen voi hukata sen, jänistää tai unohtaa koko jutun. On yleisesti ottaen parempi pitää ohjakset omissa käsissä.

Sinänsä paras liike olisi sopia tapaaminen saman tien, mutta aina se ei ole mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Olin kerran yksin lounaalla, ja huomasin että eräs mies katseli minua. Vaihdettiin katseita ja hymyjä, kunnes minun piti lähteä. Hetken mielijohteesta kirjoitin puhelinnumeroni lapulle ja annoin sen miehelle poistuessani ravintolasta. Mies ei ikinä soittanut. 

2. Kerran baarissa sama juttu: katseita ja hymyjä. Lähestyin miestä tanssilattialla, jolloin lauma miehen kavereita hyökkäsi edestä, sivulta ja takaa kertomaan että "Kalle" on varattu! Se oli niin noloa, etten enää edes kuvittelisi ähestyväni miestä joka on kaveriporukan kanssa missään.

3. Kerran tunnustin ihastukseni opiskelukaverille. Se johti noloon hiljaisuuteen ja siihen, ettei me enää juteltu toisillemme. 

Siinä minun kokemukseni. Deitti-ilmoituksiin olen vastannut, ja ne on johtaneet joskus treffeille, mutta ei sen pidemmälle (oma kiinnostus ei riittänyt). Kahdesti olen seurustellut vakavammin, ja molempiin aloitteen teki mies. Nyt olen naimisissa, ja aloitteen teki netissa mies. 

t. Tavallinen nainen

Nuo torjutuksi tulemisen kokemukset sinun koko elinajaltasi mahtuisivat seuraa aktiivisesti etsivän miehen yhteen viikkoon.

Ja nuo aktiivisesti seuraa etsivät miehet mahtuisivat 0,001 prosenttiin miehistä.

Tämä nyt ei pidä ollenkaan paikkaansa, ja tiedät toivottavasti sen itsekin.

No kuule, tiedätkö mitä? Minua ei vakuuta yhtään tippaa se, että sanot että "ei pidä ollenkaan paikkaansa".

No sinun väitteesi mukaan koko Suomessa olisi 27 aktiivisesti seuraa hakevaa miestä (vuoden 2014 väkiluvusta). "Ei pidä ollenkaan paikkaansa" on ehkäpä kiltein tapa, jolla tuollaista aivopierua voi luonnehtia.

On tainnut vilahtaa useampikin vuosi elämästä ohi mielikuvitussuhteessa, koska tekemäni aloite olikin vain valheellista satua. Mietin vaan, että mistä hitosta tämä lapsi tuli. No, voinpahan kuitata myös monet vähemmän onnistuneet seksireissut mielikuvitukseni tuotteena, koska oikeasti niitä ei ole voinut tapahtua, koska nainen ei voi olla aloitteentekijä. Ehkä vain noin kolmas- tai neljäsosa kuvittelemistani suhteista tai yhdenyönjutuista on siis tapahtunut oikeasti, kaikki muut ovat vain valheellsita satua.

Vierailija kirjoitti:

Suurinta osaa naisista kehutaan kauniiksi paljon useammin kuin mitä miehiä kehutaan komeiksi, joten siihen naiset eivät voi kaikki vedota että kun pelätään että ei se mies mua kuitenkaan huolisi vaan pakit mä vaan saisin...

T. Mies

Taas yksi onneton, joka laskee naisiksi vain nuoret ja nätit. Ei kuule todellakaan suurinta osaa naisista kehuta kauniiksi! Olen ihan perusnätti normaalipainoinen nainen, eikä minua koskaan ole kukaan muu kuin oma poikaystävä sanonut kauniiksi. Tai itseasiassa ei poikaystäväkään, sillä hän käyttää sanoja "nätti" tai vastaavat. Ikää mulla on jo lähemmäs 40, joten olisi tässä vuosikymmeniä ollut aikaa ottaa vastaan kehuja :D. Elät ihan harhoissa jos luulet että naisia koko ajan tuolla maailmalla kehutaan.

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Klassinen tilanne: kaksi ihmistä, nainen ja mies, katselee ympärilleen; he huomaavat toisensa; kumpikin viestittää katseellaan, että toinen vaikuttaa kiinnostavalta; katseita saattaa korostaa hymy tai tervehdys nyökkäämällä, lasin kohottaminen "skoolaukseksi" tai jotain muuta, mistä on helppo päätellä, että positiivinen ensivaikutelma on luotu ja saa lähestyä.

Katselen kyllä baarissa ympärilleni, mutta mitään noin selkeää merkkiä kiinnostuksesta en ole koskaan saanut. Samapa se oikeastaan, koska olen baarissa aina jollain porukalla ja olisi loukkaus heitä kohtaan jos vaihtaisin kesken illan toiseen seuraan. Olin yksin baarissa seuraa etsimässä viimeeksi liki päivälleen 15 vuotta sitten. Yksinäinen ja nöyryyttävä kokemus.

No eihän ole loukkaus toisia kohtaan, jos vaihdat toiseen seuraan. Ainakaan, jos olet isommalla porukalla, eikä kukaan jää yksin. Ei kukaan loukkaannu, jos sinkku hakeutuu baarissa muidenkin seuraan.

Minun ikäisen sinkun ei sovi paljastaa tuttavilleen, että olisi halukas löytämään seuraa. Pitää teeskennellä olevansa tyytyväinen elämäänsä. Jos jotain yrittää, se pitää sitten tehdä jossain aivan vieraassa sosiaalisessa ympäristössä, mutta ainakaan minä en sellaiseen pääse joka vuosikaan.

Minä ajattelin täsmälleen noin ujona 2-kymppisenä naisena. Sitten lakkasin murehtimasta turhia ja aloin tehdä aloitteita. Ja katsoin myös ympärilleni ja kuuntelin miten ihmiset puhuvat. Totesin, että he etsivät parisuhdetta aivan avoimesti ja ovat jopa liiankin innokkaita auttamaan muitakin siinä, jos ilmaisee kiinnostuksensa deittailuun.

Näin jälkeenpäin tiedän keksineeni kaiken maailman tekosyitä deittailun esteeksi, koska en ollut valmis parisuhteeseen. Halusin sitä vain koska se kuuluu asiaan.

Viittasin omaan ikääni siksi, että näin reilusti yli nelikymppisenä odotukset ja vaatimukset ovat toisenlaisia kuin parikymppisenä. Tämänikäisenä ei työkavereista koostuvaa baariporukka voi jättää lähteäkseen jututtamaan jotain kiinostavaa naisia. Tosin ihan samalta minusta tuntui silloin parikymppisenäkin, että kiinnostustaan ei ole lupa ilmaista -- ainakaan kovin suoraan. Pohjalla oli käsitys, että naisesta kiinnostuminen on jotekin häpeällistä, etenkin jos siitä muutkin kuin kiinnostuksen kohde saa siitä tietää. Sellaista ei saa muutamassa vuosikymmenessä karistettua mielestään.

Kyllä muuten voi jättää sen baariporukan, eikä sitä kukaan paheksu millään tavalla. Sinulla on vain jämähtänyt ajattelutapa tuohon samaan mikä minulla oli 2-kymppisenä. Keksit loputtomasti tekosyitä miksi et voi tehdä jotain tiettyä asiaa. Ne syyt ovat aina muissa eikä niitä voi muuttaa, vaikka oikea syy on ihan vain se että itse ei uskalla. Minulle muuten opetettiin ihan samanlainen käsitys, että miehistä ei ole lupa kiinnostua ja se on salattava. Minulla sen karistamiseen ei mennyt muutamaa vuosikymmentä, eli kyllä se mahdollista on. Mutta ei se helposti tai kivuttomasti tosiaan käynyt.

Meillä on selvästi erilaiset sosiaaliset ympyrät. Siellä missä minä elän, kuuluu hyvän käytöksen alkeisiin, että pitää huomion oman seurueen jäsenissä, sillä heitähän baariin on lähdetty viihdyttämään. Eivät hekään häviä illan aikana muihin pöytiin. 

Kyllä minä myönnän uskalluksen puutteen -- uskalluksen rikkoa sääntöjä joihin olen lapsuudesta asti kasvanut, sekä uusia sääntöjä, jotka olen oppinut "parhaan pariutumisiän" ohitettuani. Koskaan vain ei tullut sellaista elämänvaihetta jossa olisin voinut uskoa, että toimintavapauksiani rajoittavat säännöt eivät enää ole voimassa. Tavalla, jota en itsekään ymmärrä, päädyin silti muutaman vuoden ajaksi avoliittoon ja sen kariutumisen jälkeenkin on ollut muutama lyhyempi suhde. Näistä on jo kauan ja iän myötä pariutumisen esteeksi on tullut uusia sääntöjä. Tälläkin palstalla saa lukea inhosta, jollaista minun ikäisteni miesten osoittama kiinnostus saa aikaan, vaikka en mitään parikymppisiä vikittelisikään. 

Miten nämä tuttavasi sitten reagoivat, jos haluat käydä vessassa, hakemassa uuden juoman tai jos näet jonkun tuttavasi, jota haluat käydä moikkaamassa? Omituisessa seurassa liikut, jos mennään porukalla baariin, mutta oletetaan, että kenenkään muun kanssa ei saa käydä juttelemassa. Miksi ette sitten vain vietä iltaa jonkun luona?

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Klassinen tilanne: kaksi ihmistä, nainen ja mies, katselee ympärilleen; he huomaavat toisensa; kumpikin viestittää katseellaan, että toinen vaikuttaa kiinnostavalta; katseita saattaa korostaa hymy tai tervehdys nyökkäämällä, lasin kohottaminen "skoolaukseksi" tai jotain muuta, mistä on helppo päätellä, että positiivinen ensivaikutelma on luotu ja saa lähestyä.

Katselen kyllä baarissa ympärilleni, mutta mitään noin selkeää merkkiä kiinnostuksesta en ole koskaan saanut. Samapa se oikeastaan, koska olen baarissa aina jollain porukalla ja olisi loukkaus heitä kohtaan jos vaihtaisin kesken illan toiseen seuraan. Olin yksin baarissa seuraa etsimässä viimeeksi liki päivälleen 15 vuotta sitten. Yksinäinen ja nöyryyttävä kokemus.

No eihän ole loukkaus toisia kohtaan, jos vaihdat toiseen seuraan. Ainakaan, jos olet isommalla porukalla, eikä kukaan jää yksin. Ei kukaan loukkaannu, jos sinkku hakeutuu baarissa muidenkin seuraan.

Minun ikäisen sinkun ei sovi paljastaa tuttavilleen, että olisi halukas löytämään seuraa. Pitää teeskennellä olevansa tyytyväinen elämäänsä. Jos jotain yrittää, se pitää sitten tehdä jossain aivan vieraassa sosiaalisessa ympäristössä, mutta ainakaan minä en sellaiseen pääse joka vuosikaan.

Minä ajattelin täsmälleen noin ujona 2-kymppisenä naisena. Sitten lakkasin murehtimasta turhia ja aloin tehdä aloitteita. Ja katsoin myös ympärilleni ja kuuntelin miten ihmiset puhuvat. Totesin, että he etsivät parisuhdetta aivan avoimesti ja ovat jopa liiankin innokkaita auttamaan muitakin siinä, jos ilmaisee kiinnostuksensa deittailuun.

Näin jälkeenpäin tiedän keksineeni kaiken maailman tekosyitä deittailun esteeksi, koska en ollut valmis parisuhteeseen. Halusin sitä vain koska se kuuluu asiaan.

Viittasin omaan ikääni siksi, että näin reilusti yli nelikymppisenä odotukset ja vaatimukset ovat toisenlaisia kuin parikymppisenä. Tämänikäisenä ei työkavereista koostuvaa baariporukka voi jättää lähteäkseen jututtamaan jotain kiinostavaa naisia. Tosin ihan samalta minusta tuntui silloin parikymppisenäkin, että kiinnostustaan ei ole lupa ilmaista -- ainakaan kovin suoraan. Pohjalla oli käsitys, että naisesta kiinnostuminen on jotekin häpeällistä, etenkin jos siitä muutkin kuin kiinnostuksen kohde saa siitä tietää. Sellaista ei saa muutamassa vuosikymmenessä karistettua mielestään.

Kyllä muuten voi jättää sen baariporukan, eikä sitä kukaan paheksu millään tavalla. Sinulla on vain jämähtänyt ajattelutapa tuohon samaan mikä minulla oli 2-kymppisenä. Keksit loputtomasti tekosyitä miksi et voi tehdä jotain tiettyä asiaa. Ne syyt ovat aina muissa eikä niitä voi muuttaa, vaikka oikea syy on ihan vain se että itse ei uskalla. Minulle muuten opetettiin ihan samanlainen käsitys, että miehistä ei ole lupa kiinnostua ja se on salattava. Minulla sen karistamiseen ei mennyt muutamaa vuosikymmentä, eli kyllä se mahdollista on. Mutta ei se helposti tai kivuttomasti tosiaan käynyt.

Meillä on selvästi erilaiset sosiaaliset ympyrät. Siellä missä minä elän, kuuluu hyvän käytöksen alkeisiin, että pitää huomion oman seurueen jäsenissä, sillä heitähän baariin on lähdetty viihdyttämään. Eivät hekään häviä illan aikana muihin pöytiin. 

Kyllä minä myönnän uskalluksen puutteen -- uskalluksen rikkoa sääntöjä joihin olen lapsuudesta asti kasvanut, sekä uusia sääntöjä, jotka olen oppinut "parhaan pariutumisiän" ohitettuani. Koskaan vain ei tullut sellaista elämänvaihetta jossa olisin voinut uskoa, että toimintavapauksiani rajoittavat säännöt eivät enää ole voimassa. Tavalla, jota en itsekään ymmärrä, päädyin silti muutaman vuoden ajaksi avoliittoon ja sen kariutumisen jälkeenkin on ollut muutama lyhyempi suhde. Näistä on jo kauan ja iän myötä pariutumisen esteeksi on tullut uusia sääntöjä. Tälläkin palstalla saa lukea inhosta, jollaista minun ikäisteni miesten osoittama kiinnostus saa aikaan, vaikka en mitään parikymppisiä vikittelisikään. 

Miten nämä tuttavasi sitten reagoivat, jos haluat käydä vessassa, hakemassa uuden juoman tai jos näet jonkun tuttavasi, jota haluat käydä moikkaamassa? Omituisessa seurassa liikut, jos mennään porukalla baariin, mutta oletetaan, että kenenkään muun kanssa ei saa käydä juttelemassa. Miksi ette sitten vain vietä iltaa jonkun luona?

Vessakäynnit ovat tietysti välttämättömiä poistumisia, mutta kestävät vain hetken ja sitten tullaan takaisin omaan pöytään. Juotavaa haetaan kerralla koko porukalle, mikäli paikassa ei ole pöytiintarjoilua. Harvoin näen baarissa muita tuttuja kuin se porukka jonka kanssa olen liikkeellä, mutta heitä voi lyhyesti tervehtiä siinä vessa- tai juomareissulla, elleivät itse tule pöytääni. Kotona tapaamiset ovat niin suuritöisiä ja kiusallisia, että mieluummin mennään baariin. Ei tässä enää olla kotibileiässäkään.

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Klassinen tilanne: kaksi ihmistä, nainen ja mies, katselee ympärilleen; he huomaavat toisensa; kumpikin viestittää katseellaan, että toinen vaikuttaa kiinnostavalta; katseita saattaa korostaa hymy tai tervehdys nyökkäämällä, lasin kohottaminen "skoolaukseksi" tai jotain muuta, mistä on helppo päätellä, että positiivinen ensivaikutelma on luotu ja saa lähestyä.

Katselen kyllä baarissa ympärilleni, mutta mitään noin selkeää merkkiä kiinnostuksesta en ole koskaan saanut. Samapa se oikeastaan, koska olen baarissa aina jollain porukalla ja olisi loukkaus heitä kohtaan jos vaihtaisin kesken illan toiseen seuraan. Olin yksin baarissa seuraa etsimässä viimeeksi liki päivälleen 15 vuotta sitten. Yksinäinen ja nöyryyttävä kokemus.

No eihän ole loukkaus toisia kohtaan, jos vaihdat toiseen seuraan. Ainakaan, jos olet isommalla porukalla, eikä kukaan jää yksin. Ei kukaan loukkaannu, jos sinkku hakeutuu baarissa muidenkin seuraan.

Minun ikäisen sinkun ei sovi paljastaa tuttavilleen, että olisi halukas löytämään seuraa. Pitää teeskennellä olevansa tyytyväinen elämäänsä. Jos jotain yrittää, se pitää sitten tehdä jossain aivan vieraassa sosiaalisessa ympäristössä, mutta ainakaan minä en sellaiseen pääse joka vuosikaan.

Minä ajattelin täsmälleen noin ujona 2-kymppisenä naisena. Sitten lakkasin murehtimasta turhia ja aloin tehdä aloitteita. Ja katsoin myös ympärilleni ja kuuntelin miten ihmiset puhuvat. Totesin, että he etsivät parisuhdetta aivan avoimesti ja ovat jopa liiankin innokkaita auttamaan muitakin siinä, jos ilmaisee kiinnostuksensa deittailuun.

Näin jälkeenpäin tiedän keksineeni kaiken maailman tekosyitä deittailun esteeksi, koska en ollut valmis parisuhteeseen. Halusin sitä vain koska se kuuluu asiaan.

Viittasin omaan ikääni siksi, että näin reilusti yli nelikymppisenä odotukset ja vaatimukset ovat toisenlaisia kuin parikymppisenä. Tämänikäisenä ei työkavereista koostuvaa baariporukka voi jättää lähteäkseen jututtamaan jotain kiinostavaa naisia. Tosin ihan samalta minusta tuntui silloin parikymppisenäkin, että kiinnostustaan ei ole lupa ilmaista -- ainakaan kovin suoraan. Pohjalla oli käsitys, että naisesta kiinnostuminen on jotekin häpeällistä, etenkin jos siitä muutkin kuin kiinnostuksen kohde saa siitä tietää. Sellaista ei saa muutamassa vuosikymmenessä karistettua mielestään.

Kyllä muuten voi jättää sen baariporukan, eikä sitä kukaan paheksu millään tavalla. Sinulla on vain jämähtänyt ajattelutapa tuohon samaan mikä minulla oli 2-kymppisenä. Keksit loputtomasti tekosyitä miksi et voi tehdä jotain tiettyä asiaa. Ne syyt ovat aina muissa eikä niitä voi muuttaa, vaikka oikea syy on ihan vain se että itse ei uskalla. Minulle muuten opetettiin ihan samanlainen käsitys, että miehistä ei ole lupa kiinnostua ja se on salattava. Minulla sen karistamiseen ei mennyt muutamaa vuosikymmentä, eli kyllä se mahdollista on. Mutta ei se helposti tai kivuttomasti tosiaan käynyt.

Meillä on selvästi erilaiset sosiaaliset ympyrät. Siellä missä minä elän, kuuluu hyvän käytöksen alkeisiin, että pitää huomion oman seurueen jäsenissä, sillä heitähän baariin on lähdetty viihdyttämään. Eivät hekään häviä illan aikana muihin pöytiin. 

Kyllä minä myönnän uskalluksen puutteen -- uskalluksen rikkoa sääntöjä joihin olen lapsuudesta asti kasvanut, sekä uusia sääntöjä, jotka olen oppinut "parhaan pariutumisiän" ohitettuani. Koskaan vain ei tullut sellaista elämänvaihetta jossa olisin voinut uskoa, että toimintavapauksiani rajoittavat säännöt eivät enää ole voimassa. Tavalla, jota en itsekään ymmärrä, päädyin silti muutaman vuoden ajaksi avoliittoon ja sen kariutumisen jälkeenkin on ollut muutama lyhyempi suhde. Näistä on jo kauan ja iän myötä pariutumisen esteeksi on tullut uusia sääntöjä. Tälläkin palstalla saa lukea inhosta, jollaista minun ikäisteni miesten osoittama kiinnostus saa aikaan, vaikka en mitään parikymppisiä vikittelisikään. 

Testaahan huviksesi niitä sosiaalisia ympyröitäsi, jotka ilmeisesti ovat niin täysin erilaiset kuin minulla. Olen tosin liikkunut maaseudulla asuvien porukassa, isossa ja pienessä kaupungissa asuvien, duunarien ja korkeakoulutettujen, kaksi- kolme- ja muutamien nelikymppisetenkin kanssa, mutta mitäpä siitä. Mistäpä minä mitään tietäisin. Testaa silti huviksesi. Sano, että haluaisit jutella naapuripöydän kiinnostavan naisen kanssa, haittaako jos poistut hetkeksi. Katso, onko reaktio loukkaantunut. Vai hämmästynyt siitä että edes kysyit. Saatko rohkaisua vai ilkeilyä seurueeltasi. Vai olisiko peräti niin, että kukaan ei piittaa pätkääkään? Yllättyisit jos tietäisit, miten vähän ihmiset välittävät muiden tekemisistä loppujen lopuksi.

Ja kuule, sinun ikäisissäsi on todella, todella paljon miehiä jotka ymmärrettävistä syistä aiheuttavat naisissa inhoa. Heitä on ihan kaiken ikäisissä. Turhaan teet siitä ongelman itsellesi.

Reaktio olisi aluksi hämmästynyt, mutta minulle ilman muuta annettaisiin lupa poistua seurasta. Loukkaantuneisuus ilmaistaisiin vasta poistuttuani pöytään jääneiden kesken. Minulle asiasta oltaisiin nyreitä ehkä seuraavana päivänä ja kysyttäisiin ehkä myöhemmin jotenkin , että "No, löytyikös sieltä parempaa seuraa".

En kysynyt miten kävisi sinun mielestäsi, vaan kehotin kokeilemaan. Et ilmeisesti aio kokeilla. Omapa on elämäsi.

Muistutat paljon erästä 3-kymppistä miestä suomi24-palstalta, joka jankkasi vuosikausia siitä miten haluaisi mennä risteilylle, mutta keksi loputtomiin tekosyitä miksi hän ei voi. Päällimmäinen ongelma oli, mitä hänen kotiseutunsa asukkaat ajattelisivat hänestä jos hän menisi yksin. Hän ei ollut tavannut ketään noista ihmisistä kymmeneen vuoteen. Silti hän ei voinut tehdä elämässään mitään, kun "mitä ne kotiseudun ihmiset ajattelevat". Vuosien ajan palstalle kirjoittajat rohkaisivat, kannustivat, neuvoivat... Monet jopa tarjoutuivat lähtemään seuraksi risteilylle. Mikään ei auttanut.

Tuon esimerkin takia tiedän, että kaltaistesi kanssa ei kannata alkaa koko päivää jankkaamaan. Olet itse vastuussa elämästäsi. Se on juuri niin vaikeaa kuin itse haluat siitä tehdä. Ja olet näköjään päättänyt tehdä siitä hyvin vaikeaa. Ilmeisesti sitten pidät siitä.

Olin tänään töiden jälkeen baarissa. Seurueeni oli tavallista pienempi, joten siitä poistuminen olisi ollut tavallistakin vaikeampaa. Katselin kyllä tämän ketjun rohkaisemana muihin pöytiin vähän tavallista tarkemmin ja näin muiden seurueiden olevan omani tavoin tiiviissä keskustelussa. En saanut katsekontaktia keneenkään. 

Esittämäsi vertailu kolmekymppiseen wannabe-risteilijään on kohtalaisen osuva. Minä mietin sellaisia sukulaisiani, joita en ole nähnyt vuosiin enkä oikeastaan halua koskaan nähdäkään. Mietin heitä siksi, että jotkin tekemiseni voisivat aiheuttaa vanhempieni häpeää näitä sukulaisten silmissä. Ymmärräthän, että minun on vaikea uskoa oikeuteeni elää elämääni haluamallani tavalla?

Eihän tämä tilanne tietenkään sillä parane, että selostan ongelmiani netissä tuntemattomalle. Olet tietysti oikeassa siinä, miltä käyttäytymiseni näyttää sinun silmissäsi, mutta et voi tietää miltä ongelma minusta tuntuu. En minä tästä nauti, tai elämästäni ylipäätään. 

Sun tilanteesi onkin aivan poikkeuksellinen verrattuna moneen muuhun sinkkuun. Vaikka joku nainen olisikin sinusta kiinnostunut, et silti voisi olla hänen kanssaan, koska se olisi häpeällistä ja aiheuttaisi vanhemmillesikin häpeää näiden sukulaisten silmissä. Eli sikäli on merkityksetöntä, kiinnostuuko joku nainen sinusta vai ei, koska lopputulos on kuitenkin sama.

hanska kirjoitti:

Samasta syystä kuin se on ylivoimaista monille miehille: pelätään torjutuksi tulemista.

Jos mies saa joskus seuraa niin se tarkoittaa että mies on tehnyt aloitteita. Suurin osa naisista ei ole koskaan tehnyt aloitetta.

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Klassinen tilanne: kaksi ihmistä, nainen ja mies, katselee ympärilleen; he huomaavat toisensa; kumpikin viestittää katseellaan, että toinen vaikuttaa kiinnostavalta; katseita saattaa korostaa hymy tai tervehdys nyökkäämällä, lasin kohottaminen "skoolaukseksi" tai jotain muuta, mistä on helppo päätellä, että positiivinen ensivaikutelma on luotu ja saa lähestyä.

Katselen kyllä baarissa ympärilleni, mutta mitään noin selkeää merkkiä kiinnostuksesta en ole koskaan saanut. Samapa se oikeastaan, koska olen baarissa aina jollain porukalla ja olisi loukkaus heitä kohtaan jos vaihtaisin kesken illan toiseen seuraan. Olin yksin baarissa seuraa etsimässä viimeeksi liki päivälleen 15 vuotta sitten. Yksinäinen ja nöyryyttävä kokemus.

No eihän ole loukkaus toisia kohtaan, jos vaihdat toiseen seuraan. Ainakaan, jos olet isommalla porukalla, eikä kukaan jää yksin. Ei kukaan loukkaannu, jos sinkku hakeutuu baarissa muidenkin seuraan.

Minun ikäisen sinkun ei sovi paljastaa tuttavilleen, että olisi halukas löytämään seuraa. Pitää teeskennellä olevansa tyytyväinen elämäänsä. Jos jotain yrittää, se pitää sitten tehdä jossain aivan vieraassa sosiaalisessa ympäristössä, mutta ainakaan minä en sellaiseen pääse joka vuosikaan.

Minä ajattelin täsmälleen noin ujona 2-kymppisenä naisena. Sitten lakkasin murehtimasta turhia ja aloin tehdä aloitteita. Ja katsoin myös ympärilleni ja kuuntelin miten ihmiset puhuvat. Totesin, että he etsivät parisuhdetta aivan avoimesti ja ovat jopa liiankin innokkaita auttamaan muitakin siinä, jos ilmaisee kiinnostuksensa deittailuun.

Näin jälkeenpäin tiedän keksineeni kaiken maailman tekosyitä deittailun esteeksi, koska en ollut valmis parisuhteeseen. Halusin sitä vain koska se kuuluu asiaan.

Viittasin omaan ikääni siksi, että näin reilusti yli nelikymppisenä odotukset ja vaatimukset ovat toisenlaisia kuin parikymppisenä. Tämänikäisenä ei työkavereista koostuvaa baariporukka voi jättää lähteäkseen jututtamaan jotain kiinostavaa naisia. Tosin ihan samalta minusta tuntui silloin parikymppisenäkin, että kiinnostustaan ei ole lupa ilmaista -- ainakaan kovin suoraan. Pohjalla oli käsitys, että naisesta kiinnostuminen on jotekin häpeällistä, etenkin jos siitä muutkin kuin kiinnostuksen kohde saa siitä tietää. Sellaista ei saa muutamassa vuosikymmenessä karistettua mielestään.

Kyllä muuten voi jättää sen baariporukan, eikä sitä kukaan paheksu millään tavalla. Sinulla on vain jämähtänyt ajattelutapa tuohon samaan mikä minulla oli 2-kymppisenä. Keksit loputtomasti tekosyitä miksi et voi tehdä jotain tiettyä asiaa. Ne syyt ovat aina muissa eikä niitä voi muuttaa, vaikka oikea syy on ihan vain se että itse ei uskalla. Minulle muuten opetettiin ihan samanlainen käsitys, että miehistä ei ole lupa kiinnostua ja se on salattava. Minulla sen karistamiseen ei mennyt muutamaa vuosikymmentä, eli kyllä se mahdollista on. Mutta ei se helposti tai kivuttomasti tosiaan käynyt.

Meillä on selvästi erilaiset sosiaaliset ympyrät. Siellä missä minä elän, kuuluu hyvän käytöksen alkeisiin, että pitää huomion oman seurueen jäsenissä, sillä heitähän baariin on lähdetty viihdyttämään. Eivät hekään häviä illan aikana muihin pöytiin. 

Kyllä minä myönnän uskalluksen puutteen -- uskalluksen rikkoa sääntöjä joihin olen lapsuudesta asti kasvanut, sekä uusia sääntöjä, jotka olen oppinut "parhaan pariutumisiän" ohitettuani. Koskaan vain ei tullut sellaista elämänvaihetta jossa olisin voinut uskoa, että toimintavapauksiani rajoittavat säännöt eivät enää ole voimassa. Tavalla, jota en itsekään ymmärrä, päädyin silti muutaman vuoden ajaksi avoliittoon ja sen kariutumisen jälkeenkin on ollut muutama lyhyempi suhde. Näistä on jo kauan ja iän myötä pariutumisen esteeksi on tullut uusia sääntöjä. Tälläkin palstalla saa lukea inhosta, jollaista minun ikäisteni miesten osoittama kiinnostus saa aikaan, vaikka en mitään parikymppisiä vikittelisikään. 

Testaahan huviksesi niitä sosiaalisia ympyröitäsi, jotka ilmeisesti ovat niin täysin erilaiset kuin minulla. Olen tosin liikkunut maaseudulla asuvien porukassa, isossa ja pienessä kaupungissa asuvien, duunarien ja korkeakoulutettujen, kaksi- kolme- ja muutamien nelikymppisetenkin kanssa, mutta mitäpä siitä. Mistäpä minä mitään tietäisin. Testaa silti huviksesi. Sano, että haluaisit jutella naapuripöydän kiinnostavan naisen kanssa, haittaako jos poistut hetkeksi. Katso, onko reaktio loukkaantunut. Vai hämmästynyt siitä että edes kysyit. Saatko rohkaisua vai ilkeilyä seurueeltasi. Vai olisiko peräti niin, että kukaan ei piittaa pätkääkään? Yllättyisit jos tietäisit, miten vähän ihmiset välittävät muiden tekemisistä loppujen lopuksi.

Ja kuule, sinun ikäisissäsi on todella, todella paljon miehiä jotka ymmärrettävistä syistä aiheuttavat naisissa inhoa. Heitä on ihan kaiken ikäisissä. Turhaan teet siitä ongelman itsellesi.

Reaktio olisi aluksi hämmästynyt, mutta minulle ilman muuta annettaisiin lupa poistua seurasta. Loukkaantuneisuus ilmaistaisiin vasta poistuttuani pöytään jääneiden kesken. Minulle asiasta oltaisiin nyreitä ehkä seuraavana päivänä ja kysyttäisiin ehkä myöhemmin jotenkin , että "No, löytyikös sieltä parempaa seuraa".

En kysynyt miten kävisi sinun mielestäsi, vaan kehotin kokeilemaan. Et ilmeisesti aio kokeilla. Omapa on elämäsi.

Muistutat paljon erästä 3-kymppistä miestä suomi24-palstalta, joka jankkasi vuosikausia siitä miten haluaisi mennä risteilylle, mutta keksi loputtomiin tekosyitä miksi hän ei voi. Päällimmäinen ongelma oli, mitä hänen kotiseutunsa asukkaat ajattelisivat hänestä jos hän menisi yksin. Hän ei ollut tavannut ketään noista ihmisistä kymmeneen vuoteen. Silti hän ei voinut tehdä elämässään mitään, kun "mitä ne kotiseudun ihmiset ajattelevat". Vuosien ajan palstalle kirjoittajat rohkaisivat, kannustivat, neuvoivat... Monet jopa tarjoutuivat lähtemään seuraksi risteilylle. Mikään ei auttanut.

Tuon esimerkin takia tiedän, että kaltaistesi kanssa ei kannata alkaa koko päivää jankkaamaan. Olet itse vastuussa elämästäsi. Se on juuri niin vaikeaa kuin itse haluat siitä tehdä. Ja olet näköjään päättänyt tehdä siitä hyvin vaikeaa. Ilmeisesti sitten pidät siitä.

Olin tänään töiden jälkeen baarissa. Seurueeni oli tavallista pienempi, joten siitä poistuminen olisi ollut tavallistakin vaikeampaa. Katselin kyllä tämän ketjun rohkaisemana muihin pöytiin vähän tavallista tarkemmin ja näin muiden seurueiden olevan omani tavoin tiiviissä keskustelussa. En saanut katsekontaktia keneenkään. 

Esittämäsi vertailu kolmekymppiseen wannabe-risteilijään on kohtalaisen osuva. Minä mietin sellaisia sukulaisiani, joita en ole nähnyt vuosiin enkä oikeastaan halua koskaan nähdäkään. Mietin heitä siksi, että jotkin tekemiseni voisivat aiheuttaa vanhempieni häpeää näitä sukulaisten silmissä. Ymmärräthän, että minun on vaikea uskoa oikeuteeni elää elämääni haluamallani tavalla?

Eihän tämä tilanne tietenkään sillä parane, että selostan ongelmiani netissä tuntemattomalle. Olet tietysti oikeassa siinä, miltä käyttäytymiseni näyttää sinun silmissäsi, mutta et voi tietää miltä ongelma minusta tuntuu. En minä tästä nauti, tai elämästäni ylipäätään. 

Sun tilanteesi onkin aivan poikkeuksellinen verrattuna moneen muuhun sinkkuun. Vaikka joku nainen olisikin sinusta kiinnostunut, et silti voisi olla hänen kanssaan, koska se olisi häpeällistä ja aiheuttaisi vanhemmillesikin häpeää näiden sukulaisten silmissä. Eli sikäli on merkityksetöntä, kiinnostuuko joku nainen sinusta vai ei, koska lopputulos on kuitenkin sama.

Hauska kärjistys, mutta nyt täytyy nähdä tärkeä ero: naisen etsiminen aiheuttaa häpeää, ei se että löydän naisen tai että nainen löytää minut.