Tehdäkkö abortti vai ruveta yksinhuoltajaksi?
Olen 20-vuotias nainen, tällä hetkellä raskausviikolla 11. Luulin jo päättäneeni pitää lapsen, mutta näin viikon 12 lähestyessä on iskenyt kauhea ahdistus ja pelko tulevasta. Olemme eronneet lapsen isän kanssa jo kolme kuukautta sitten. Hän ei halua tällä hetkellä lasta, sillä ei koe olevansa valmis isäksi tässä kohtaa elämää, minkä ymmärrän täysin hänen osalta. Hänellä ei ole vielä tutkintoa eikä vakituista työtä toisin kuin minulla, jonka takia koen, että ei olisi kauheen painavia syitä tehdä itse aborttia. Hänen "varmasta" mielipiteestä huolimatta, häneltä on tullut ristiriitaisia signaaleja, jonka vuoksi hänestäkin huopuu epävarmuus haluaako todella aborttia vai ei ja pelko isyydestä. Olen aina halunnut lapsia siihen elämäntilanteeseen, että perhe on ehjä ja molemmat vanhemmat kasvattaisi lasta. Olen itse yh-perheestä, jonka vuoksi en näe yksinhuoltajuutta mahdottomana. Uusioperheet ovat yleistyneet nykypäivänä ja uskon että vaikka rupeisin yksinhuoltajaksi elämäni saisi varmasti onnellisen lopun. Tässä on vain ongelma se että mikäli päätän pitää lapsen, suurin pelko on menettää lapsen isä ystävänä.. Välitän hänestä vieläkin yhtä paljon kuin suhteessa. Hän on sanonut, että yhteen palaamiseen olisi pieni mahdollisuus vain jos tämä lapsi ei synny. Tiedän myös sen että lain mukaan naisella on täysi oikeus tehdä päätös, eikä kukaan saisi painostaa siihen. Olimme myös puhuneet jo yhteisistä lapsista kauan aikaa sitten ja olimme kihloissakin jo ennen eroa kunnes kaikki mureni alta.. Tuntuu että suurin syy tehdä abortti on siis lapsen isän menettäminen. Toki myös omana syynä näen sen että olen aina halunnut lapsen nimenomaan ehjään perheeseen ja että olisimme miehen kanssa onnellisesti yhdessä. Tämä tilanne ahdistaa ja vaikeuttaa nykyistä arkeani kun olen epävarma ja pelokas.
Kommentit (92)
Tee päätös sydämellä. Itsekin totesit, ettei elämäntilanteesi ole aivan mahdoton lapsen tulla. Totta kai jaksamista tarvitaan jos olet lapsen kanssa kaksin, mutta milloin elämä täydellistä olisi? Onko lähelläsi kuitenkin edes joku, joka voi joskus auttaa sinua? Jos uskot pärjääväsi, ja jos olet jo ajatellut pitäväsi lapsen, voi olla aika kova paikka päästä abortista yli.
Mä uskon, että on enemmän ihmisiä, jotka katuu aborttia kuin ihmisiä, jotka katuu synnyttämäänsä lasta. Sanoisin, että jos olet kahden vaiheilla, älä tee aborttia. Omat lapseni ainakin ovat paras asia mitä mulle on koskaan tapahtunut, aivan ihmeellinen onni, vaikka toki arki on välillä rankkaa, kaikilla on.
Vierailija kirjoitti:
Olet parikymppinen nainen, et 16-vuotias. Jos sinulla on tutkinto taskussa ja vakituinen työpaikka. Tilanteesti on todella hyvä ikäiseksesi. Mies/lapsen isä ei takaa onnellisuutta. Todella typerää alkaa iän perusteella tuomitsemaan toista ihmistä. Ikä on numero, ei kerro ihmisen kypsyydestä. Kukaan ei ole syntynyt valmiiksi äidiksi, äitiyteen kasvetaan ajan myötä. 20-vuotias voi olla yhtä hyvä äiti kuin 50-vuotias. Nuoret naiset kypsyvät yllättävän nopeasti, jonka vuoksi silmät aukeavat perhe-elämälle jo todella nuorena. Leuka pystyyn ja kohti tulevaa. Sinusta tulee varmasti loistava äiti jos sitä haluat.
Niin, eihän se vaipanvaihto mitään ydinfysiikkaa ole, etteikö jo kymmenenvuotias osaisi, mutta asiassa on paljon muutakin. Kakskymppisellä on vielä noin viisi vuotta omienkin aivojen kehitys kesken. Omien empiiristen havaintojeni pohjalta voin kuitenkin sanoa, että harvemmin ikätoverini itseään ja kypsyyttään osaavat sillä tavalla kyseenalaistaa.
15-vuotiaana tunsi itsensä vähintään melkein aikuiseksi, jos ei aikuiseksi. 18-vuotiaana naureskeli sen ikäiselle lapselliselle itselleen. 20-vuotiaana tasaluvun saavutettuaan tulee ikäkriisiä kun on jo "oikeasti aikuinen" eikä enää teini ja taas muutaman vuoden päästä nauraa lapselliselle itselleen ja kiittää onneaan ettei sortunut siihen vauvakuumeeseen, joka monilla tuossa murrosvaiheessa iski kuin valmiiksi ohjelmoituna päälle.
Noin suurinpiirtein jokainen teinityttö pitää itseään ikäistään kypsempänä. Todellisuudessa sekin vain kuuluu ikään. Olen itsekin vasta 23 ja olen ollut tekemisissä satojen parikymppisten tyttöjen kanssa. Huomannut olen että lapsiahan vielä olemme.
Tilastojen mukaan parikymppisten äitien lapsista tulee useammin koulukiusaajia kuin aikuisena lapsensa saaneiden. Erittäin loogista, kun äiti kommunikoi lapsensa kanssa ikänsä mukaisella tavalla eikä voi opettaa lapselle yhtään sen enempää kuin mitä on siihen ikäänsä mennessä itse oppinut elämästä.
Tarkoitus ei ole julistaa että kaikki tämän ikäiset ovat tälläisiä ja nämä tällaisia, mutta samaa yleistystä tehdään esimerkiksi uhmäikäisten kanssa ihan syystä, koska valtaosa porukasta sitä mallia noudattaa.
Tietysti jokainen mielestään on aina poikkeuksellinen. Mutta itsensä kyseenalaistaminen on ihan opeteltavissa oleva asia. Nykyisen ikäinen sinä ei välttämättä tunnu muutaman vuodenkaan päästä enää mielestäsi yhtään niin kypsältä, kuin mitä tunnet juuri nyt olevasi.
Nykyisin on onneksi alettu jo miettiä asiaa sen lapsenkin kannalta enemmän. Sen itsenäiseksi kasvavan ihmisen olisi hyvä löytää elämästä aika paljon muutakin mielekästä kuin sinun lapsena olemisen.
Tuleville sukupolville emme ole jättämässä luonnonvaroja tuhlattaviksi. Heille jää mm. automatisoinnin aiheuttama työttömyys ja aikaisempien sukupolvien sotkujen siivoaminen. Tai ainakin sen epätoivoinen yrittäminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolta näyttää 11-viikkoinen sikiösi.
http://www.babycenter.com/fetal-development-images-11-weeks
Hän osaa jo avata ja sulkea käsiään.
Alapeukuttajat eivät ilmeisesti halua tietää mitä 11 viikkoisen abortointi tarkoittaa vaan valkopestä asian kliinisten termien sekaan ja uskolla itselleen että tässä vain räkäklimppi poistetaan kohdusta.
Minä alapeukutin, koska AP ei kysynyt miltä sikiö näyttää 11 viikkoisena. Miksi se, että 4cm kokoinen sikiö näyttää yhä enemmän ja enemmän ihmiseltä vaikuttaa mihinkään? Tunteisiin vetoavaa huttua. Kuten tuokin, että sikiö "osaisi" liikutella käsiään, ihan kuin liikkeet olisivat tietoisia.
Mutta kuten joku jo sanoi, kukaan muu ei osaa päättää AP:n tilannetta kuin AP. Hankala päätös, mutta kyllä se ratkaisu sieltä löytyy oman pohdinnan kautta.
Se millainen 11 viikkoinen sikiö on ja mitä se tekee ei ole tunteisiin vetoavaa huttua vaan faktaa päätöksen tekemiselle. Ilman sitä ei edes tiedä mitä on oikeasti tekemässä, vaan piilottaa asian kliinisen "abortti" termin taakse.
Yhtä hyvin minä voisin alkaa määritellä sinun silppuamisen oksasilppurilla kliinisesti "botartiksi". Jos joku sitä alkaa pöyristellä ja näyttää kuvia oksasilppurilla silputuista ihmisista niin närkästyneenä toteaisin että tunteisiin vetoavaa huttua, botartti se vain on.
Linkittämällä kuva missä 11 viikkoinen sikiö näyttää vauvalta ja puhumalla sikiön "osaamista" asioista on tunteisiin vetoamista. Ei siinä anneta mitään faktoja sikiön kehitystasosta.
Ero minun ja sikiön välillä: minä en ole sikiö. Olen tietoisuuden omaava ihminen. Jotta tämä unohdettaisiin, pitää abortin vastustajien vedota tunteisiin, mm. kyseisiä kuvia linkkaamalla.
-"Katsokaa nyt, eikö tämä näytäkin ihan pikku ihmiseltä, et sinä voi tällaista tappaa."
-"Mutta tässä olisi tieteellisiä faktoja asiast.."
-"Eikun katsokaa nyt vain tätä söpöä kuvaa!!"
Se ei ole mikään söpö kuva. Se on alkio jolla on sydän ja kehittyneet hermot ja jopa aivojen alut. Siellä on ihminen. Mene joskus mukaan jos joku ystäväsi menee varhaisultraan. Siellä näet sen mitä et ymmärrä.
Kuten sanoit alkio, ei ihminen. Lääketieteellisiä asioita ei päätetä sen perusteella millainen tunnereaktio syntyy esim varhaisultrassa.
Voi hyvänen aika taas. Alkio ei ole mikään oma lajinsa vaan yksi ihmisen kehitysaste muiden joukossa siinä missä esim. sikiö, taapero ja teinikin joten totta kai ne ovat ihmisiä.
Ni! Siemenkään ei ole vain siemen vaan puu ja sellaisen tuhoaminen edistää ilmastonmuutosta!
Siemen on uuden puuyksilön varhaisin kehitysaste.
Niin, niin kuin alkio ihmisen. Jos alkio = ihminen => siemen = puu
Väännetään rautalangasta:
Alkiovaiheessa oleva homo sapiens kuuluu homo sapiens -lajiin, samoin kuin betula pendulan siemen on lajiltaan betula pendula.
Homo sapiensin sikiö on myös lajiltaan homo sapiens ja betula pendulan verso on edelleen betula pendula.
Vastasyntyntyt homo sapiens on edelleenkin homo sapiens ja puolen metrin mittaiseksi kasvanut betula pendulan taimi on yhä edelleen se sama betula pendula.
2-3-vuotias (+9kk) homo sapiens on yhä homo sapiens ja samoin kuin samanikäinen betula pendula on edelleen se tismalleen sama betula pendula.
Ja hei, täysi kasvuinen homo sapiens on edelleen homo sapiens ja täysikasvuinen betula pendula... no tiedät itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Tee abortti, terveisin yksi yh.
Ansaitset parempaa ja kerkeät vielä hyvin saada lapsen ehjään perheeseen eikä sinun tarvisi yksin sitkutella.Jos itse voisin päästä takaisin menneisyyteen, tekisin abortin.
Aikanaan sitä mietin pitkään, mutta en uskaltanut tehdä.
Ei niistä aina tule mitään onnellisia loppuja ja vaikka joskus tulisikin, oletko valmis vuosikausien juuri ja juuri pärjäämiseen ja äärirajoilla sitkutteluun?
Ei se ole mitään elämää, ei sinulle eikä lapselle.
Peesi
^^Eli kehitysaste ei vaikuta tippaakaan siihen mitä lajia jokin yksilö on. Homo sapiens on homo sapiens heti hedelmöittymisestä saakka ja se on tieteellinen tosiasia. Tunteisiin perustuvat subjektiiviset väitteet eivät muuta sitä tosiasiaa miksikään että abortissa on todella kyse ihmisyksilön tappamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolta näyttää 11-viikkoinen sikiösi.
http://www.babycenter.com/fetal-development-images-11-weeks
Hän osaa jo avata ja sulkea käsiään.
Alapeukuttajat eivät ilmeisesti halua tietää mitä 11 viikkoisen abortointi tarkoittaa vaan valkopestä asian kliinisten termien sekaan ja uskolla itselleen että tässä vain räkäklimppi poistetaan kohdusta.
Minä alapeukutin, koska AP ei kysynyt miltä sikiö näyttää 11 viikkoisena. Miksi se, että 4cm kokoinen sikiö näyttää yhä enemmän ja enemmän ihmiseltä vaikuttaa mihinkään? Tunteisiin vetoavaa huttua. Kuten tuokin, että sikiö "osaisi" liikutella käsiään, ihan kuin liikkeet olisivat tietoisia.
Mutta kuten joku jo sanoi, kukaan muu ei osaa päättää AP:n tilannetta kuin AP. Hankala päätös, mutta kyllä se ratkaisu sieltä löytyy oman pohdinnan kautta.
Se millainen 11 viikkoinen sikiö on ja mitä se tekee ei ole tunteisiin vetoavaa huttua vaan faktaa päätöksen tekemiselle. Ilman sitä ei edes tiedä mitä on oikeasti tekemässä, vaan piilottaa asian kliinisen "abortti" termin taakse.
Yhtä hyvin minä voisin alkaa määritellä sinun silppuamisen oksasilppurilla kliinisesti "botartiksi". Jos joku sitä alkaa pöyristellä ja näyttää kuvia oksasilppurilla silputuista ihmisista niin närkästyneenä toteaisin että tunteisiin vetoavaa huttua, botartti se vain on.
Linkittämällä kuva missä 11 viikkoinen sikiö näyttää vauvalta ja puhumalla sikiön "osaamista" asioista on tunteisiin vetoamista. Ei siinä anneta mitään faktoja sikiön kehitystasosta.
Ero minun ja sikiön välillä: minä en ole sikiö. Olen tietoisuuden omaava ihminen. Jotta tämä unohdettaisiin, pitää abortin vastustajien vedota tunteisiin, mm. kyseisiä kuvia linkkaamalla.
-"Katsokaa nyt, eikö tämä näytäkin ihan pikku ihmiseltä, et sinä voi tällaista tappaa."
-"Mutta tässä olisi tieteellisiä faktoja asiast.."
-"Eikun katsokaa nyt vain tätä söpöä kuvaa!!"
Se ei ole mikään söpö kuva. Se on alkio jolla on sydän ja kehittyneet hermot ja jopa aivojen alut. Siellä on ihminen. Mene joskus mukaan jos joku ystäväsi menee varhaisultraan. Siellä näet sen mitä et ymmärrä.
Kuten sanoit alkio, ei ihminen. Lääketieteellisiä asioita ei päätetä sen perusteella millainen tunnereaktio syntyy esim varhaisultrassa.
Voi hyvänen aika taas. Alkio ei ole mikään oma lajinsa vaan yksi ihmisen kehitysaste muiden joukossa siinä missä esim. sikiö, taapero ja teinikin joten totta kai ne ovat ihmisiä.
Ni! Siemenkään ei ole vain siemen vaan puu ja sellaisen tuhoaminen edistää ilmastonmuutosta!
Siemen on uuden puuyksilön varhaisin kehitysaste.
Niin, niin kuin alkio ihmisen. Jos alkio = ihminen => siemen = puu
Tammi on tammi, oli se sitten terho, taimi tai tuhatvuotias jätti.
Ihminen ei taas joidenkin mielestä mystisesti ole mitään hedelmöityksestä synnytykseen. Maha vain turpoaa, joku siellä potkii, mutta ihminen se ei ole. Vasta kun se ei-mitään tulee ulos ja sen napanuora katkaistaan on se yhtäkkiä ihminen kaikenlaisilla oikeuksilla, vaikkei se muutu oliona saksen nipsautuksesta mitenkään. Merkillistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Abortti ehdottomasti. Olet vielä nuori ja kerkiät saamaan ydinperheen. Uusperheet ovat vaikeita.
Mikä vitun ydinperhe, niistä mitään takuita tai takeita, nehän hajoo yli puolet kuitenkin...
Koko elämä on tavallaan vakuuttamatonta, ei voi luvata mistään....
Joten ap, anna ELÄMÄLLE MAHDOLLISUUS.
Tottaka hajoaa mutta uusperheet ne vaikeita ovatkin. Esim minun mieheni inhoaa ensimmäisen liiton lastani ja näitä tapauksia on paljon.
Oletpas sinä hyvä äiti! Miehesi inhoaa lastasi ja silti olet miehen kanssa. Mitä jos alkaisit ajatella lastasi?
Olen koska meillä on kaksi yhteistä lasta ja mies alkoi inhoamaan vasta yhteisten lasten synnyttyä. Eli uusperheet on huonoja.
Voit ryhtyä yksinhuoltajaksi. Miehen omat lapset tapaavat isäänsä eikä tämä inhokki-lapsi joudu kärsimään vihamielisyydestä.
En kyllä voi ymmärtää, miten lämpöä ja rakkautta äidiltä voi riittää miehelle, jonka selkeästi tunnistaa inhoavan omaa lasta. Kylmenisin välittömästi, rakkautta en enää pystyisi itsekää kokemaan. Eli eihän se rakkaus tule pakottamalla miehelläkään, tilanne on kapsen kannalta hirveä kun tunteissa on siirrytty inhon tunteiden puolelle. Ainut kestävä turva (hyväksyvä, puolustava ihminen) on äiti, joka laistaa velvollisuudestaan ja suo tilanteelle mahdollisuuden jatkua. Tee ne teot, mitä sinun äitinä on tehtävä: turvaa (jokaisen) lapsesi kasvuympäristö (myös henkinen).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolta näyttää 11-viikkoinen sikiösi.
http://www.babycenter.com/fetal-development-images-11-weeks
Hän osaa jo avata ja sulkea käsiään.
Alapeukuttajat eivät ilmeisesti halua tietää mitä 11 viikkoisen abortointi tarkoittaa vaan valkopestä asian kliinisten termien sekaan ja uskolla itselleen että tässä vain räkäklimppi poistetaan kohdusta.
Minä alapeukutin, koska AP ei kysynyt miltä sikiö näyttää 11 viikkoisena. Miksi se, että 4cm kokoinen sikiö näyttää yhä enemmän ja enemmän ihmiseltä vaikuttaa mihinkään? Tunteisiin vetoavaa huttua. Kuten tuokin, että sikiö "osaisi" liikutella käsiään, ihan kuin liikkeet olisivat tietoisia.
Mutta kuten joku jo sanoi, kukaan muu ei osaa päättää AP:n tilannetta kuin AP. Hankala päätös, mutta kyllä se ratkaisu sieltä löytyy oman pohdinnan kautta.
Se millainen 11 viikkoinen sikiö on ja mitä se tekee ei ole tunteisiin vetoavaa huttua vaan faktaa päätöksen tekemiselle. Ilman sitä ei edes tiedä mitä on oikeasti tekemässä, vaan piilottaa asian kliinisen "abortti" termin taakse.
Yhtä hyvin minä voisin alkaa määritellä sinun silppuamisen oksasilppurilla kliinisesti "botartiksi". Jos joku sitä alkaa pöyristellä ja näyttää kuvia oksasilppurilla silputuista ihmisista niin närkästyneenä toteaisin että tunteisiin vetoavaa huttua, botartti se vain on.
Linkittämällä kuva missä 11 viikkoinen sikiö näyttää vauvalta ja puhumalla sikiön "osaamista" asioista on tunteisiin vetoamista. Ei siinä anneta mitään faktoja sikiön kehitystasosta.
Ero minun ja sikiön välillä: minä en ole sikiö. Olen tietoisuuden omaava ihminen. Jotta tämä unohdettaisiin, pitää abortin vastustajien vedota tunteisiin, mm. kyseisiä kuvia linkkaamalla.
-"Katsokaa nyt, eikö tämä näytäkin ihan pikku ihmiseltä, et sinä voi tällaista tappaa."
-"Mutta tässä olisi tieteellisiä faktoja asiast.."
-"Eikun katsokaa nyt vain tätä söpöä kuvaa!!"
Se ei ole mikään söpö kuva. Se on alkio jolla on sydän ja kehittyneet hermot ja jopa aivojen alut. Siellä on ihminen. Mene joskus mukaan jos joku ystäväsi menee varhaisultraan. Siellä näet sen mitä et ymmärrä.
Kuten sanoit alkio, ei ihminen. Lääketieteellisiä asioita ei päätetä sen perusteella millainen tunnereaktio syntyy esim varhaisultrassa.
Voi hyvänen aika taas. Alkio ei ole mikään oma lajinsa vaan yksi ihmisen kehitysaste muiden joukossa siinä missä esim. sikiö, taapero ja teinikin joten totta kai ne ovat ihmisiä.
Ni! Siemenkään ei ole vain siemen vaan puu ja sellaisen tuhoaminen edistää ilmastonmuutosta!
Siemen on uuden puuyksilön varhaisin kehitysaste.
Niin, niin kuin alkio ihmisen. Jos alkio = ihminen => siemen = puu
Tammi on tammi, oli se sitten terho, taimi tai tuhatvuotias jätti.
Ihminen ei taas joidenkin mielestä mystisesti ole mitään hedelmöityksestä synnytykseen. Maha vain turpoaa, joku siellä potkii, mutta ihminen se ei ole. Vasta kun se ei-mitään tulee ulos ja sen napanuora katkaistaan on se yhtäkkiä ihminen kaikenlaisilla oikeuksilla, vaikkei se muutu oliona saksen nipsautuksesta mitenkään. Merkillistä.
Sellaista ei enää voi abortoida, noin 3-grammaisen alkion puolestaan voi ihan syystä.