Kerro joku asia mistä sinulle on jäänyt trauma/pelko?

Willy Loman kirjoitti:

Pelkään jääväni linja-autosta. Lapsena piti kerran lähteä yksin parin sadan kilometrin matkalle. Olin ihan ajoissa asemalla ja odotin, että kuski tulee sisälle kertomaan bussin tulosta, kuten tuolla pienellä paikkakunnalla oli tapana. Tällä kertaa kuski ei tullut sisälle, joten bussi tuli ja meni ilman että tajusin asiaa. Kyydistä jääminen aiheutti monenlaista ongelmaa. Pelkään myös nousevani väärään autoon.

Sama täällä, jotain meni vinksalleen, kun lapsena syrjäiseltä paikkakunnalta jouduin kulkemaan bussilla. Pelkäsin aina tuota myöhästymistä ja bussimatkat sisältivät myös kiusaamista, joten kulkeminen bussilla ei ole mitenkään helppo juttu aikuisiällä sitten ollut.

Toinen asia liittyen samaan aiheeseen on pelko siitä, että bussin pysäytysnappi ei toimi ja joutuu joko jäämään seuraavalla mahdollisella pysäkillä tai ehtiä huutamaan kuskille pysytyspyyntöä. Aina ahdistaa, että ääni särkyy tai puhun kamalan epäselvästi tai kuski ei kuule :P Argh, terveisin stressierkki.

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Pelkään jääväni linja-autosta. Lapsena piti kerran lähteä yksin parin sadan kilometrin matkalle. Olin ihan ajoissa asemalla ja odotin, että kuski tulee sisälle kertomaan bussin tulosta, kuten tuolla pienellä paikkakunnalla oli tapana. Tällä kertaa kuski ei tullut sisälle, joten bussi tuli ja meni ilman että tajusin asiaa. Kyydistä jääminen aiheutti monenlaista ongelmaa. Pelkään myös nousevani väärään autoon.

Sama täällä, jotain meni vinksalleen, kun lapsena syrjäiseltä paikkakunnalta jouduin kulkemaan bussilla. Pelkäsin aina tuota myöhästymistä ja bussimatkat sisältivät myös kiusaamista, joten kulkeminen bussilla ei ole mitenkään helppo juttu aikuisiällä sitten ollut.

Toinen asia liittyen samaan aiheeseen on pelko siitä, että bussin pysäytysnappi ei toimi ja joutuu joko jäämään seuraavalla mahdollisella pysäkillä tai ehtiä huutamaan kuskille pysytyspyyntöä. Aina ahdistaa, että ääni särkyy tai puhun kamalan epäselvästi tai kuski ei kuule :P Argh, terveisin stressierkki.

Ihan oikeutettu "pelko" minusta tuo bussiasia. Eihän sille voi mitään jos joku asia aiheuttaa stressireaktioita. Koska jos ite sais päättää niin ei ahdistuis mistään koskaan, tietysti :P

Järveen astun nykyään aika varautuneena. Joskus muinoin sain jalkaani kaksi tiukasti kiinni olevaa iilimatoa. Nyt tutkin itseäni lähes hysteerisenä, jos järveen edes uskaltaudun.

Lintsillä jäi joskus (pikkulapsena) jalka semmosen vaunun turvakaiteen väliin siten, että se oli osittain ulkona vaunusta. Työntekijät ei huomanneet asiaa joten meinasin lähteä jalka ulkona ajelulle sellaisessa laitteessa jossa raajat kannattais pitää sisäpuolella. Jostain syystä en ole kyseiseen laitteeseen enää mennyt. Monilla varmasti samantapaisia kokemuksia jostain muusta laitteesta.

Sähkötuoli. Näin lapsena Kivikasvojen Maitonaama-musikaalin ja siinä syytön taksikuski (muistaakseni) lavastettiin syylliseksi murhaan ja raahattiin saman tien teloitettavaksi. Jäljelle jäi vain kasa tuhkaa ja palava kankaankappale.

Se säikäytti niin, etten ole vieläkään pystynyt katsomaan Vihreää mailia. Ajatuskin karmii.

Vierailija kirjoitti:

Voi tähän löytyy vaikka kuinka monta.

Yksi nyt kuitenkin on huutaminen, kotona lapsena meille huudettiin aina, joka asiasta, ilman syytä. Aikuisena menin ihan lukkoon kun joku huusi minulle. Yksi työpaikka oli sellainen jossa kuuntelin pomon huutoa vuosikausia, yksi päivä kasasin itseni ja sanoin rauhallisesti hänelle että jos hän vielä kerrankin huutaa minulle niin minä puukotan hänet. Tämä ilmeisesti tepsi koska hän rauhoittui ja minä lähdin toiseen työpaikkaan :)

Vanhempien aiheuttamat traumat jättää lapseen jäljen mutta nekin on korjattavissa, se vaan saattaa viedä yllättävän kauan :))

Sori, mutta :'D

"Epänormaalin" hitaat objektit

Kamalan lapsuuteni vuoksi pelkään pimeää, miehiä, tunteita, hylkäämistä, ahtaita- ja korkeita paikkoja, saunaa, hengityksen pidättämistä, öisin vaatekaappia, neuloja, veitsiä, humalaisia, ylileveää virnistelyä, tyhjää tuijotusta (kuolleet silmät), kovia pamauksia, nälkään nääntymistä (en saanut ruokaa lapsena pitkiin jaksoihin) , itseäni äitinä, lapseni riistoa tai kuolemaa, raiskatuksi tai pahoinpidellyksi tulemista (etenkin puukotusta kadulla), hammaslääkäreitä, pitkiä risupartoja, hulluksi tulemista, lääkkeitä, rullaportaita, hissejä, kotrollia, vankilaa, valaita, haita, kissapetoja, karhuja, ahmoja, sekopäiden koiria, luteita, kuolemaa, naamioituneita ihmisiä, kaksinaamaisia läheisiä, sotilaita, verta, sisäelimiä, ruumiita, takaa juoksevia ihmisiä ja metro/junalaiturilla kävelyä. Nämä tuli luontevasti mieleen. Lähes kaikelle on järkevä syy miksi. Osa on valikoitunut trauman tilalle.

Pelkään sitä etten kelpaa sellaisena kuin olen. Johtunee lapsuudesta koska äiti ei koskaan hyväksynyt minua vaan ihannoi aina muiden lapsia ja päivitteli miksi en ole yhtä hyvä. Olen kyllä aikuisena päässyt eteenpäin asiasta mut se tunne tulee esille toisinaan, jos aistin että minun tulisi muuttaa itseäni jotakin varten. :/

48 jatkaa: korkea ja ahdas: vauvana tiputettu korkealta sekä suljettu laatikkoon/konttiin/vaatekaappiin vanhempani olivat narkkeja joten neulat, veri, sekopäiset tuijotukset menee siihen toinen heistä kuoli kun olin paikalla tästä ruumis kauhuni. Minun elämässäni ei ole ketään pysyvää aikuista tai sukulaista/kaveria tästä hylkäämiskokemukset. Risuparta miehet hakkasivat ja raiskasivat lapsena saunassa, joten pelkään edelleen lookkiin sopivia henkilöitä. Isovanhempani kuoli rullaportaissa siksi ne kammottaa, ex mies oli sekaisin ja heilui nyrkein ja veitsin, uhkaillen minun ja omaa henkeään. Raiskaaja juoksi takaa kiinni pimeällä siksi takaa tulevat juksuaskeleet kammottaa. Samaa syy ja suhde seurausta voi jatkaa logiikalla.

Veri ja neulat. Olin noin 10-vuotiaana todella kovassa kuumeessa ja minut piti laittaa tippaan. Hoitajaharjoittelija yritti laittaa minulle kanyylia, mutta pisti koko ajan puudutetun alueen ohi. Ilmeisesti onnistui pistämään liian syvälle ja sohimaan jonkin suonen hajalle, kun kädestä alkoi pulppuamaan hurja määrä (lapsen silmin katsottuna) verta ja käsi alkoi sinertämään. Äitini pyörtyi tätä toimenpidettä katsellessaan.

Itse pyörryn nykyään lähes joka kerta verikokeissa ja tulee tuo lapsuuden trauma niin elävänä mieleen. :/

Toinen on tuntemattomat luonnonvesistöt. Lapsena olin oikea vesipeto.

Kelluin selälläni mummolan lammessa ja tunsin, kuinka jalkaani osui jotain limaista. Se oli kala ja säikähdin sitä ihan kamalasti. Painuin veden alle, enkä päässyt ponnistamaan ylös mutapohjasta. Hukkuminen oli lähellä... Enää en ui vieraissa vesissä ja tutuissakin vain niin, että jalat yltävät koko ajan pohjaan.

Muumien mamelukkikala jätti sellaiset traumat, että pelkään kaloja niiden luonnollisessa ympäristössä eli vedessä. Olen todella varovainen (vainoharhainen) mennessäni järveen tai mereen.

Isäni aivoverenvuoto. Hän selvisi siitä hengissä, mutta se oli aikoinaan minulle sellainen järkytys ja ensimmäinen suurempi shokki, ja nykyään alkaa päästä huippaamaan jos luen vaikka artikkelia syövästä tai muusta kuolemaan johtavista taudeista tai sitten aivoihin liittyvistä jutuista.

Joskus yläasteella piti enkun tunnilla lukea ääneen parin kanssa kirjasta yksi kappale. Siis koko luokalle. No ei tässä mitään, olen hyvä englannissa. Kuitenkin siinä hieman hermostuksissani lausuin 'snacks' -> 'snakes', ja voi sitä armotonta v*ttuilua mitä sain osakseni vielä pitkään. Vielä nyt yliopistossakin kielten kursseilla kammoan esitelmiä ja jopa parin kanssa tehtyjä suullisia harjoituksia.

Pelkään uida meressä. Olen löytänyt nuorena ruumiin vedestä ja tästä jäi pelko. En enää uskalla uida, muuta kuin uima-altaassa.

Asuin nuorena opiskelijan kahden hengen soluasunnossa, jossa kämppiksenäni ollut teini kavereineen ja kaapin kokoisine poikaystävineen vietti aika juhlapitoista elämää ja eli muutenkin kuin pellossa. Itse tunnollisena opiskelijana kärsin yöllisestä mekkalasta, ja sanoin asiasta monta kertaa asianosaisille. Eräänä aamuyönä tilanne kärjistyi sitten lopullisesti, kun juhlimassa ollut pariskunta kolisteli kotiin laskuhumalassa ja heräsin ölinään. Tuo kämppiksen pikaystävä ärsyyntyi pyynnöstäni olla hiljempaa niin paljon, että lopputuloksen oli ruma ja aggressiivinen riita, jonka aikana ihan tosissani pelkäsin, että tyyppi käy minuun käsiksi. Tilanteesta jäi tosi turvaton olo, enkä vieläkään näin 3-kymppisenä pysty nukahtamaan, jos naapurista tai viereisestä huoneesta kuuluu ihmisääniä.

Minulla myös haipelko, meitä on nähtävästi useampiakin. Itse syytän pelkoa ihan siitä, että katsoin Tappajahai-elokuvia liian nuorena. Nykyään ahdistun todella paljon vesistä, joissa en nää pohjaa/eteeni. Jos menen uimaan jonkun kanssa, niin tämän tuttavani on oltava syvemmällä vedessä kuin minun - ikään kuin turvana. Jos pelon vie äärimmilleen, niin kauheinta olisi se, että olisi uimassa, katsoisi alaspäin ja siinä olisi hai leuat auki nappaamassa kiinni. Hyi yök, mikä tunne, kun asian edes kirjoitti tähän, hyihyihyi!

Meri on pelottava asia. Kaikki hylyt ja luolat veden alla on ihan nou nou-juttuja. Varmaan se kun ei voi koskaan olla satavarma mitä merissä on. Tulee aina mieleen joku tälläinen skenaario:

http://img04.deviantart.net/6c74/i/2014/319/f/a/final_environment_assig…

Haha! Ite oon sen jälkeen aina varonu viemäriä, ettei sieltä vaan tuu mustia hiuksia ja sitten säikkynyt jos näkyy hiuksia lattialla, kun on päästä lähtenyt kesken suihkun.

Verikokeet ja rokotukset. Välttelen niitä viimeiseen asti!!!!

Minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko koulukiusaamisen takia. Vietän erittäin eristäytynyt elämää ja olen syrjäytynyt. Ei perhettä, ystäviä tai tällä hetkellä edes terapeuttia. Haluaisin yliopistoon mutta en yksinkertaisesti uskalla pyrkiä opiskelemaan sillä pelkään ihmisiä, kiusaamista ja ulkopuolelle jäämistä. Yhteiskunta ja nuoret osaavat olla todella julmia. Minua kiusattiin ylä-asteella vanhempieni alkoholiongelmasta, huostaanotostani ja siitä että minua on seksuaalisesti hyväksikäytetty lapsena. Olin myös "liian" hyvä koulussa eli hikari. Jatkuvaa seläntakana puhumista, ulkopuolelle jättämistä välillä myös vittuilua ja haukkumista. En pysty vieläkään käsittämään ihmisten pahuutta. Toivon että joku päivä saisin elämänhaluni takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko koulukiusaamisen takia. Vietän erittäin eristäytynyt elämää ja olen syrjäytynyt. Ei perhettä, ystäviä tai tällä hetkellä edes terapeuttia. Haluaisin yliopistoon mutta en yksinkertaisesti uskalla pyrkiä opiskelemaan sillä pelkään ihmisiä, kiusaamista ja ulkopuolelle jäämistä. Yhteiskunta ja nuoret osaavat olla todella julmia. Minua kiusattiin ylä-asteella vanhempieni alkoholiongelmasta, huostaanotostani ja siitä että minua on seksuaalisesti hyväksikäytetty lapsena. Olin myös "liian" hyvä koulussa eli hikari. Jatkuvaa seläntakana puhumista, ulkopuolelle jättämistä välillä myös vittuilua ja haukkumista. En pysty vieläkään käsittämään ihmisten pahuutta. Toivon että joku päivä saisin elämänhaluni takaisin.

Kannustan sinua hakemaan yliopistoon! Yliopistossa on hyvät mahdollisuudet suorittaa kursseja tenttimällä ja voit samalla hakeutua terveydenhuollon piiriin ja aloittaa/jatkaa terapiaa.