Onko luomuna synnyttäminen tuhoon tuomittu idea ?

Mulle laitettiin spinaali, kun epiduraalin ei ehtinyt enään. Oli oikeastaan parempi niin, yksi pistos riitti eikä johtoa selässä. Lisäksi hengityselinten ilokaasua, lopussa seos muutettiin vahvemmaksi ja se alkoi oikeastaan vasta sitten toimimaan kipua lievittävästi.

Kolme lasta ilman kivunlievitystä, ei edes ilokaasua. Helppoa ja nopeaa, hienoja kokemuksia.

Hengitin ei hengityselinten, autocorrect 21

Ei ollenkaan huono ajatus. Minä synnytin kaikki kolme lastani ilman mitään kivunlievitystä ja olen siihen tyytyväinen. Eka synnytys kesti 16 t, toka 9 t ja kolmas 3 t. Kivut olivat joka kerta kovat, mutta minä olen sellainen, että jos jotain päätän, sen myös teen. Tietysti en voi tietää, millaisia muiden kivut ovat ja kipukynnyskin on kaikilla erilainen. Mun synnytykset etenivät puuskittain, välillä voimakkaita supistuksia peräkkäin, sitten saattoi olla pitkäkin tauko, eli sain levätäkin, lukuunottamatta ihan loppuaikoja. Halusin kaikinpuolin muutenkin luomusynnytyksen, olen täydellinen luomuhörhö, mutta kuitenkin päädyin turvallisuussyistä synnyttämään sairaalassa. Hyvät muistot jäi ja kätilöt olivat täysillä mukana tukemassa luomuiluani, lääkäriä en nähnyt kertaakaan. Mutta kyllä ihan pienenpieni takaovi kannattaa jättää, eli jos tuskat ovat liian kovat, kivunlievitys voi tulla tarpeeseen, eikä saa syyllistää itseään jos ei pystykään luomusynnytykseen. Mitään kunniaa en tuosta kaipaa, jokainen synnyttää kuten parhaaksi näkee.

Mies oli mukana joka kerta, en olisi voinut muuta kuvitellakaan, kyllä lapset on meille niin yhteinen juttu. Ja mies myös halusi olla mukana. Sensijaan toivoin, että kätilö on mukana mahdollisimman vähän, minäkään en pidä härdellistä kun olen kipeä. Halusin ehdottoman hiljaisuuden ja jouduin yhdelle kätilölle sanomaan, että ole hiljaa ja anna mun olla rauhassa.

Ei ole tuhoon tuomittu ajatus, mutta varaudu kestämään paljon kipua. Itse olisin halunnut saada epiduraalin, mutta en ehtinyt. Juuri kun kipu oli pahimmillaan ja ajattelin, että kuolen jos en saa jotain lievitystä heti, olinkin avautunut kokonaan, ja siinä vaiheessa kipu lievenee. No, eihän ponnistusvaihekaan kivuton ole, mutta avautumisvaiheen kipu on täysin lamaannuttavaa, ponnistusvaiheessa kipuun auttaa se, että saa ponnistaa.

Ensimmäinen synnytys on kyllä usein pitkä. Supistukset ovat melkoisen kivuliaita, itse olin tyytyväinen kun otin puudutuksen ja samalla sain oksitosiinia noputtamaan avautumista.

Mieti montako sähköiskua ottaisit muutaman minuutin välein, tai kestäisit.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen synnytys on kyllä usein pitkä. Supistukset ovat melkoisen kivuliaita, itse olin tyytyväinen kun otin puudutuksen ja samalla sain oksitosiinia noputtamaan avautumista.

Mieti montako sähköiskua ottaisit muutaman minuutin välein, tai kestäisit.

Tämä on muuten ihan hyvä ajatusharjoitus tätä kivunlievitystä asiaa mietittäessä ! 😀 Ap

No itselläni on kaksi luomusynnytystä takana. Tosin oma valinta se ei ole ollut vaan synnytyksen ovat olleet sen verran nopeita ettei (mukamas) ehditty antaa mitään.

Kolmannessa synnytyksessä ehdin sentään saada pudendaalin.

Itselleni ei siis avautumisvaiheet ole olleet mitään kauheaa kärsimystä. Toki supistukset ovat olleet hemmetin kipeitä mutta jotenkin niiden kanssa pärjäsi. Ponnistusvaiheet ovat sitten olleet asia ihan erikseen. Pelko kivusta esti ponnistamasta ja se tietenkin pitkitti koko hommaa. Paitsi kolmannessa jossa sain tuon pudendaalin.

Haha :D oon tosiaan kans sillä linjalla, et kun tosihommat alkaa niin ei oo se epiduraali sieltä karmeimmasta päästä;)

On ihan hyvä idea, mutta näitä asioita ei kannata suunnitella liikaa. Ei kannata olla pettynyt, jos suunnitelmat muuttuvat. Ne usein muuttuvat.

Minulla on kaksi lasta, jotka molemmat olisin mieluusti synnyttänyt luomuna. Ensimmäisen kanssa tuli yllättäen kiire ja synnytys käynnistettiin. lasta käännettiin, ja se piti ponnistaa (eli ottaa) nopeasti ulos, eppari leikattiin. Kaikki tämä oli niin armottoman kivuliasta, että hyvä jos epiduraalin ja ilokaasun kanssa pärjäsin. Epiduraalista tuli hassu olo, ja olin aika heikko synnytyksen jälkeen. Palauduin kyllä pian eikä traumoja näin pitkän ajan jälkeen ole jäänyt.

Toinen lapseni sai syntyä omalla ajallaan, ja sain odotella supistusten kanssa kotona. Synnärillä pääsin altaaseen. Kestin kivun, en tarvinnut mitään. Ponnistuksessa luulin kuolevani, ja sitä taisinkin salissa pääasiassa huutaa... :D lapsi olikin odotettua isompi, joten repesin aika paljon. Synnytyksen jälkeen olo oli selkeä, ja olin kärryillä vähän nopeammin. Kävelin osastolle. Palauduin jälleen nopeasti.

Molemmat synnytykset hyviä ja onnistuneita, tuloksina terveet lapset, jotka pääsivät heti rinnalle <3 toki luomusynnytys on ihanne itselleni, koska siinä lapsi ei saa mitään itseensä ja äiti on heti selkeällä mielellä. Lisäksi epiduraali lisää tarvetta muille hormoneille jne. Mutta synnyttäjän on mielestäni mentävä vain tilanteen mukaan.

Olen synnyttänyt neljä lasta luomuna.

Ensimmäisellä kerralla olin vakuuttunut, etten halua puudutuksia. Ilokaasun voimalla ajattelin mennä. Kaasun hengittäminen aiheutti kuitenkin voimakasta ahdistavaa oloa, joten se jäi pariin henkoseen. Synnytys kesti 13 h, kipu oli tasaisesti voimistuvaa. Vasta avautumisvaiheen viimeistä puolituntista voisin kuvailla lähes sietämättömäksi, muuten kivun kanssa pärjäsi. Tavallisesti en ole mitenkään hyvin kipua sietävä ihminen.

Seuraavilla kerroilla en lääkkeellisiä kivunlievityksiä ollut vailla. Samalla tavalla vasta hetki ennen ponnistusvaihetta tunsin hyvin kovaa kipua, muuten kipu oli siedettävää.

Synnytykseni ovat olleet varsin tavanomaisia, "oppikirjamaisia". Eivät käynnistettyjä tai millään tavoin pitkittyneitä, lapset hyvässä tarjonnassa. En tiedä onko tämä vähentänyt kivulloisuutta. Hyvällä valmistautumisellani on kuitenkin ollut epäilyksettä suuri vaikutus. Olin opiskellut hyvin normaalin synnytyksen kulun. Tavallaan tiesin, mitä tapahtuu ja mitä todennäköisesti on odotettavissa. Kipua oli helpompi kestää kun ajatteli, että mitä voimakkaampia supistukset ovat, sitä lähempänä on vauvan syntymä. "Olin hyvin kartalla", ja epätietoisuus olisi varmasti lisännyt pelokkuutta ja siten kipua.

Kannustanut tutustumaan synnytykseen ja eri kivunlievitysvaihtoehtoihin huolella. Jos ennakkoon tekemäsi suunnitelma ei olekaan sopiva synnytyksesi kohdalla, ole avoin myös varasuunnitelmille. Äläkä unohda psyyken merkitystä! Rauhallisella suhtautumisella saat kivusta jo paljon pois.

Mitä puolison osallistumiseen tulee, olin itsekin ensimmäisellä kerralla melko skeptinen miehen osallistumisen suhteen. Hänestä on kuitenkin joka kerta ollut erittäin paljon henkistä turvaa, vaikkei hän mitään konkreettista oikeastaan ole synnytyksissä tehnyt. Synnytykset ovat olleet parisuhteemme kannalta merkittäviä yhteisiä kokemuksia enkä suosittele jättämään miestä ulkopuolelle kevyin perustein ja ilman tarkkaa harkintaa.

Toivottavasti pitkästä teksistäni oli sinulle apua!

Luomuna synnyttänyt kaksi lasta. Ei minusta se kipu niin ylivoimainen ole, etteikö sitä kestäisi. Itsekin pelännyt enemmän epiduraalia, kun synnytystä. Kipu on kipua ja epämielyttävää, mutta menee ohi. Vaikka sitten laskemalla sekuntteja.. Itse pelkäsin enemmän, että jotain oikeasti huonoa tapahtuu, sellaiseen mihin kipulääkkeellä ei voi vaikuttaa.

Kuten lähes kaikki ovat toistelleet: älä suunnittele liikoja vaan mene tilanteen ja tuntemusten mukaan. Itse kammoiksuin myös epiduraalia. Ekaan synnytykseen en olisi sitä ehtinyt saadakaan, koska kärvistelimme kotona pitkään ja olin sairaalaan saapuessa 9 cm auki. Toiseen olisin saanut, olimme sairaalassa ajoissa. Aika tuskaisat oli tunnit piuhoissa kiinni kun runsaampi liikkuminen olisi helpottanut oloa. Mutta tuntui että pärjään kuitenkin niin en ottanut mitään. Kolmas ja  neljäs etenivät ensimmäisten tuntien ja senttien jälkeen taas niin sutjakkaan etten ehtinyt kivunlievityksiä juuri miettiä. Tuskaisia kaikki synnytykset ovat olleet, mutta kipukynnykseni on korkea (liiankin, olen sillä paristi saattanut itseni hengenvaaraan) ja hetken fiilisten mukaan mentiin näin.

Mulla takana 2 epiduraalisynnytystä ja 1 luomu. Toisessa epiduraalisynnytyksessä jo mietin, ettei epiduraalia olisi ehkä tarvittu. Seuraavassa sanoin, etten halua epiduraalia. Selvisin oikein hyvin ilman, olin avautumisvaiheen ajan kuumassa suihkussa. Kun alkoi sattua melkein liikaa, olikin jo aika ponnistaa. Synnytys sujui nopeammin kuin kätilö oli ennustanut.

Ainoa ei-luomu asia synnytyksessä oli se, että jossain vaiheessa kalvot puhkaistiin, jotta saatiin vauvan veren happiarvoja seurattua.

Ekaa kertaa tunsin, miten vauva liikkui eteenpäin kun ponnistin.

En katunut päätöstäni olla ilman kivunlievitystä. Mutta synnytykset ovat erilaisia. Ei voi tietää etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Luomuna synnyttänyt kaksi lasta. Ei minusta se kipu niin ylivoimainen ole, etteikö sitä kestäisi. Itsekin pelännyt enemmän epiduraalia, kun synnytystä. Kipu on kipua ja epämielyttävää, mutta menee ohi. Vaikka sitten laskemalla sekuntteja.. Itse pelkäsin enemmän, että jotain oikeasti huonoa tapahtuu, sellaiseen mihin kipulääkkeellä ei voi vaikuttaa.

Lisäisin vielä, että minusta oli kivaa, että mies oli paikalla. varsinkin kun vauva syntyi. Piti ns. silmällä vauvaa kun pesivät hänet jne. Samoin, koska synnytys kestää aika kauan, on ihan kivaa kun on seuraa ja jos tarvii jotain, niin toinen auttaa, eikä tarvitse aina hoitajia kutsua.

Et voi tietää etukäteen, eli älä lataa sellaisia fanaattisia ajatuksia siihen, että haluat synnyttää luomuna. Meitä ihmisiä on erilaisia. Osa omien sanojensa mukaan huutaa jo synnärin ovella, että kaikki mahdolliset piikit ja puudutteet mulle. Sitten on synnytyslaulajia, jotka kokevat koko synnytyksen menneen pieleen, jos saavat henkäyksenkin ilokaasua. Sitten on iso enemmistö näiden välissä, jotka etenevät tilanteen mukaan.

Synnytystä ja omia toiveita on hyvä miettiä jo ennakkoon, muttei tehdä ehdottomia päätöksiä asiasta.

Doula tuolla sanoi doulan olevan hyvä tuki ja kehotti rentoutumaan. Tämä on hyvin henkilökohtaista, jollekin se ehkä sopii, itse en olisi ottanut mistään hinnasta mitään vierasta henkilöä sinne. Ekan lapseni synnytyin aika dramaattisesti valmisteluhuoneeseen ennen kuin työmatkalla ollutta miestä saatiin edes puhelimen päähän. Jos siihen olisi tullut joku doula jotain rentoutumista sönkkäämään, olisin varmaan potkaissut (sori). Kätilöopiskelijakin tuntui liialta, ainoa kumppani siinä oli se ohjeita antava kätilö. Seuraavissa synnytyksissä mies oli kyllä mukana ja olikin ihana juttu siinä alkuvaiheessa, mutta edelleen minä ja kätilö hoidimme sen homman.

Kannattaa tutustua Tens -laitteeseen ja erilaisiin rentoutusmenetelmiin. Jos on taitava itsesuggestiossa niin hypnosynnytys voisi toimia. Tukihenkilö kannattaa ottaa mukaan, jos ei miestä niin joku muu.

Itsellä kaksi ekaa synnytystä epiduraalin kanssa, joista toinen tuli 10min ennen syntymää, joten aika pitkälti mentiin siinä ilman lääkkeitä. Viimeinen synnytys Tens + ilokaasu yhdestelmällä, jota suosittelisin kaikille niille joita synnytyksen kipu ei pelota, mutta haluaa kontrollin tunnetta ja apua pahimman yli.

Kannattaa muistaa että on tilanteita, jolloin epiduraali on pakko ottaa. Esim. raskausmyrkytys pitkälle edenneenä. Epiduraali auttaa pitämään verenpaineen alhaalla.

Ajattelin itsekin synnyttää luomuna ensimmäiseni. Ajatus oli hyvä, kunnes olin 7-8cm auki ja helvetilliset loppupoltot alkoivat. Hyvin vikkelään järjästi kätilö lääkärin paikalle spinaalia pistämään. Siinä ei paljoa kyselty, haluanko puudutusta.

Tosiasia on, että pelkäsin itsekin juuri epiduraalia, eli sitä, ettei synnytys etene, ja että tarvitaan oksitosiinia, joka väsyttää kohtuni tehottomin supistuksin. Kyllä minusta kannattaisi koettaa pärjätä mahdollisimman kauan luonnonmukaisesti, jotta synnytys on varmasti kunnolla käynnissä ennen puudutusta.

Minä synnytin esikoisen ilman kivunlievitystä, vaikka olin puudutuksia suunnitellut tyyliin kaikki saa antaa. En ehtinyt saada mitään. Sen jälkeen kaksi synnytystä suunnitellusti ilman lääkkeellistä kivunlievitystä.

Minulla on vähän sama kuin ap:lla, että ahdistaa ajatus siitä, että menisi tunto tai jokin hallinnan tunne. Kamalaa, jos jalat puutuisivat tai ei tuntisi ponnististarvetta tms.

Vaikka synnytys ei ole samalla äidillä joka kerta samanlainen, minulla on luotto omaan kroppaani. Minulla on joka kerta ollut kohtuullisen vähäkipuinen avautumisvaihe ja ponnistusvaihe aina muutaman minuutin. Mietin kyllä, että jos pitäisi sitä ponnistusvaiheen kipua kestää 45 minuuttia, en tiedä jaksaisinko. Tavallaan on riski luottaa siihen, että kyllä tämäkin lapsi samalla käsikirjoituksella syntyy kuin edellisetkin. Silti en ole halunnut puudutteita.

Olen kahdessa synnytyksessä käyttänyt tens-laitetta. Minulla supistukset tuntuu alaselässä, joten se on ollut minulle hyvä ja riittävä apu avautumisvaiheessa. Mutta minulla tosiaan on kipu sillä tasolla, että loppuun asti pystyn iloisena juttelemaan supistusten aikana, välillä vähän puhaltelen ja hyräilen. Taidan olla onnekas tässä asiassa.

Ensimmäisellä kerralla on varmaan mahdotonta tietää sitä, minkälaista ja kuinka voimakasta kipu sinulla on, ja kuinka itse siitä parhaiten selviät. Ei sitä voi kukaan toinen sanoa, kuinka jonkun pitäisi synnyttää. Kannattaa perehtyä vaihtoehtoihin, tuntea oma itsensä ja varautua siihen, että asiat voivat mennä aivan eri tavalla kuin ajattelit. Minua on lohduttanut ajatus, että kätilöt kyllä ottaa vetovastuun minun lääkinnöistä sun muista, jos tilanne vaatii.

Luomusynnytyksestä aikaa nyt 2kk, eli tuoreessa muistissa on.. Mulla ei varsinaisesti ollut mitään sunnitelmia kivunlievitykseen liittyen, vaan menin sillä ajatuksessa synnyttämään, että tulee mitä tulee. Hyvä ja voimaannuttava kokemus oli. Ei se luomusynnytys mikään mahdottomuus ole ja lohduttavaa on ainakin se, että puudutetta saat heti tahtoessasi..