Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut suostuvat yhteiseen lapseen mutta eivät naimisiinmenoon?
16.09.2016 |
Vaikka toinen osapuoli haluaisi kovasti naimisiin. Lapsi kuitenkin on ok. Eikö tuo yhteinen lapsi kuitenkin ole sitovampi? Miksei sen jälkeen voisi tehdä tuota pienempää sitoumusta, jos se on toiselle kovin tärkeää? Olen huomannut tämän olevan yleistä erityisesti tietynlaisilla miehillä.
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tarttis mennä naimisiin?
Tätä minäkin ihmettelen. Ottaen huomioon että puolet avioliitoista päättyy eroon niin ei sitä vissiin kovin sitoutuneita olla.
No jos tälle linjalle lähdetään, niin vielä suurempi osa avoliitoista kariutuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun lasteni isä oli tuollainen. Nykyisin onkin etäisä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meillä se juridinen sitoumus oli ensin asuntolaina ja sittemmin lapsi.
Sopimus tahtomisesta elää yhdessä tehtiin ihan keskenämme yhtenä iltana soffalla huonoa elokuvaa katsellessa, ilman mitään ulkoisia merkkejä.
Virallinen avioliitto on yhdentekevä, voisimme mennä avioonkin, jos se olisi nykyistä byrokratiaa vaivattomampaa....siis pankkitunnuksilla maistraatin palveluun ja rasti ruutuun.
Teettekö te myös työsopimukset suullisilla sopimuksilla, otatte ja annatte lainaa ilman kirjallista sopimusta takaisinmaksusta tai korosta ja lupaatte maksaa vahingot, kun vakuutuksetkin on turhia?
Suullista sopimusta on vaikea näyttää toteen, kun tulee vaikeuksia ja pitää selvittää, mitä onkaan sovittu.
meillä ei kumpikaan ole ilmaissut haluavansa naimisiin, tai olevansa sitä jyrkästi vastaan.
Meistä asiat on vain hyvin näin. Kohta yhdeksän vuotta oltu yhdessä, kahden lapsen vanhemmat ollaan. Me emme oikein näe syytä sille, miksi meidän pitäisi todistella rakkauttamme toisillemme saati ulkopuolisille menemällä naimisiin :D eiköhän nämä yhdessä eletyt vuodet ja yhteiset lapset todista sen ihan hyvin (jos joku jotain todistelua kaipaa).
En ole myöskään niin sinisilmäinen, että USKON meidän olevan yhdessä hamaan loppuun asti. Toivomme niin tietenkin, mutta kyllähän se nyt on ihan fakta, että suurinosa eroaa jossain vaiheessa. Emme tietenkään halua niin käyvän, mutta jos käy, onpahan helpompi lähteä omille teilleen kun ei tarvitse siitä mitään paperisotaa käydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pidät naimisiin menoa niin välttämättömänä?
Puhuin tapauksesta, joissa parisuhteen toinen osapuoli pitää naimisiinmenoa tärkeänä.
Ap
Siitä huolimatta. Mietin vastausta esittämääsi kysymykseen ja koitan ymmärtää miksi se naimisiin meno on niin tärkeää. Ehkä en vain ymmärrä, koska en koe moiselle tarvetta, mutta jos puolisoni naimisiin tahtoisin olisin valmis keskustelemaan aiheesta ymmärtääkseni mikä olisi se suurin tärkeä muutos, jonka vuoksi toinen haluaisi naimisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nehän on kaksi aivan eri asiaa. Miksi pitäisi sopia mitään taloudellisia lakisopimuksia, jos ei siitä ole mitään hyötyä tai se ei vaikuta yhteiselämään mitenkään? Ei sillä ole lapsen tai sitovuuden kanssa mitään tekemistä.
Yleensä ne hyödyt tulee näkyviin siinä vaiheessa, kun liitto päättyy toisen kuolemaan. Eihän sille kuolleelle ole enää mitään väliä, mutta minä ainakaan en halua puolisolle mitään ylimääräistä huolta tai asioiden hoitamista.
Entäs sitten ne riidat siitä, mitkä tavarat kuuluvat sinulle ja mitkä kuolleelle avopuolisollesi? Mitä jos omistatte talonne/asuntonne yhdessä ja kuolleen avopuolison omaiset haluavat myydä osuutensa, eikä sinulla ole rahaa sitä lunastaa? Entä jos kuollut avopuolisosi omistaakin talonne/asuntonne yksinään, omaiset pystyvät heittämään sinut pihalle kodistasi vallan helposti...
Itse asiassa joka tapauksessa asioiden hoitaminen kuoleman jälkeen kuuluu kuolinpesän osakkaille. Jotka siis ovat vainajan perilliset (puoliso ei ole perillinen).
Vierailija kirjoitti:
meillä ei kumpikaan ole ilmaissut haluavansa naimisiin, tai olevansa sitä jyrkästi vastaan.
Meistä asiat on vain hyvin näin. Kohta yhdeksän vuotta oltu yhdessä, kahden lapsen vanhemmat ollaan. Me emme oikein näe syytä sille, miksi meidän pitäisi todistella rakkauttamme toisillemme saati ulkopuolisille menemällä naimisiin :D eiköhän nämä yhdessä eletyt vuodet ja yhteiset lapset todista sen ihan hyvin (jos joku jotain todistelua kaipaa).
En ole myöskään niin sinisilmäinen, että USKON meidän olevan yhdessä hamaan loppuun asti. Toivomme niin tietenkin, mutta kyllähän se nyt on ihan fakta, että suurinosa eroaa jossain vaiheessa. Emme tietenkään halua niin käyvän, mutta jos käy, onpahan helpompi lähteä omille teilleen kun ei tarvitse siitä mitään paperisotaa käydä.
Miehen kaverin avovaimo kuoli, kun heidän lapset oli alaikäisiä. Siinä oli puolisolla paperisotaa kerrakseen hoidettava surun keskellä. Oma mies oli ollut myös sitä mieltä, että avioliitto on ihan turha, mutta tuota sivusta seuranneena muutti mielensä hetkessä.
Naimisiin siis mentiin, mutta juridisten syiden vuoksi, rakkauden määrään se ei vaikuttanut. Me ei pidetty häitä enkä vaihtanut sukunimeä, joten avioliiton voi hoitaa helpostikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikka toinen osapuoli haluaisi kovasti naimisiin. Lapsi kuitenkin on ok. Eikö tuo yhteinen lapsi kuitenkin ole sitovampi? Miksei sen jälkeen voisi tehdä tuota pienempää sitoumusta, jos se on toiselle kovin tärkeää? Olen huomannut tämän olevan yleistä erityisesti tietynlaisilla miehillä.
Mä en halua mieheni kanssa naimisiin, vaikka meillä on lapsia. Menisin naimisiin vain rakkaudesta, juridisista syistä se voisi itselleni olla jopa haitallista, koska minulla on omaisuutta ja miehellä ei ole. Mutta minulla on silti hyvä olla mieheni kanssa enkä varmaan koskaan löydä parempaa. Kaikkia ei vain siunata "sillä oikealla". En halua erota jos kerran jo naimisiin mennessä voisi tuntua siltä, että en ehkä kuitenkaan ole tässä loppuelämääni.
Se olisi huijausta toista kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nehän on kaksi aivan eri asiaa. Miksi pitäisi sopia mitään taloudellisia lakisopimuksia, jos ei siitä ole mitään hyötyä tai se ei vaikuta yhteiselämään mitenkään? Ei sillä ole lapsen tai sitovuuden kanssa mitään tekemistä.
Yleensä ne hyödyt tulee näkyviin siinä vaiheessa, kun liitto päättyy toisen kuolemaan. Eihän sille kuolleelle ole enää mitään väliä, mutta minä ainakaan en halua puolisolle mitään ylimääräistä huolta tai asioiden hoitamista.
Entäs sitten ne riidat siitä, mitkä tavarat kuuluvat sinulle ja mitkä kuolleelle avopuolisollesi? Mitä jos omistatte talonne/asuntonne yhdessä ja kuolleen avopuolison omaiset haluavat myydä osuutensa, eikä sinulla ole rahaa sitä lunastaa? Entä jos kuollut avopuolisosi omistaakin talonne/asuntonne yksinään, omaiset pystyvät heittämään sinut pihalle kodistasi vallan helposti...
Itse asiassa joka tapauksessa asioiden hoitaminen kuoleman jälkeen kuuluu kuolinpesän osakkaille. Jotka siis ovat vainajan perilliset (puoliso ei ole perillinen).
Niin, avioliiton hyödyt tulevat näkyviin toisen kuoltua. Jos on avoliitossa, niin pitää vain kuitit tallessa ja tekee testamentin. Oma hommansa siinäkin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meillä se juridinen sitoumus oli ensin asuntolaina ja sittemmin lapsi.
Sopimus tahtomisesta elää yhdessä tehtiin ihan keskenämme yhtenä iltana soffalla huonoa elokuvaa katsellessa, ilman mitään ulkoisia merkkejä.
Virallinen avioliitto on yhdentekevä, voisimme mennä avioonkin, jos se olisi nykyistä byrokratiaa vaivattomampaa....siis pankkitunnuksilla maistraatin palveluun ja rasti ruutuun.
Teettekö te myös työsopimukset suullisilla sopimuksilla, otatte ja annatte lainaa ilman kirjallista sopimusta takaisinmaksusta tai korosta ja lupaatte maksaa vahingot, kun vakuutuksetkin on turhia?
Suullista sopimusta on vaikea näyttää toteen, kun tulee vaikeuksia ja pitää selvittää, mitä onkaan sovittu.
Mitä juridisia seurauksia tulee jos ei enää tahdokaan elää yhdessä suullisesta sopimuksesta huolimatta? Lapsesta, asunnosta ja asuntolainasta on paperit ojennuksessa. Testamentti ja edunvalvontavaltuutus tehtiin samalla kuin se asuntolainakin. Meiltä nyt vain puuttuu se 1 paperi, joka meidän tilanteessamme on turha. Miksi nähdä vaivaa tarpeettoman asian vuoksi?
Tshe, olen 27v, äitini suostui isän kanssa naimisiin vasta 2vuotta sitten kun tajusi että ikä alkaa painaa sen verran että jos hän kuolee niin isä ei ole oikeutettu hänen omaisuuteensa joten kokivat helpoimmaksi mennä naimisiin. Muuten on kuulema kokenut koko asian turhaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tarttis mennä naimisiin?
Tätä minäkin ihmettelen. Ottaen huomioon että puolet avioliitoista päättyy eroon niin ei sitä vissiin kovin sitoutuneita olla.
No jos tälle linjalle lähdetään, niin vielä suurempi osa avoliitoista kariutuu.
Eiköhän jokainen ole tietoinen riskeistä omassa suhteessaan sen eroon päättymisestä ja aivan älytöntä ajatella, että naimisiinmeno asiaa mihinkään muuttaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pidät naimisiin menoa niin välttämättömänä?
Puhuin tapauksesta, joissa parisuhteen toinen osapuoli pitää naimisiinmenoa tärkeänä.
Ap
Siitä huolimatta. Mietin vastausta esittämääsi kysymykseen ja koitan ymmärtää miksi se naimisiin meno on niin tärkeää. Ehkä en vain ymmärrä, koska en koe moiselle tarvetta, mutta jos puolisoni naimisiin tahtoisin olisin valmis keskustelemaan aiheesta ymmärtääkseni mikä olisi se suurin tärkeä muutos, jonka vuoksi toinen haluaisi naimisiin.
Perintöasiat ratkaisivat meillä asian. Aviolesken perintömenettely on huomattavasti suotuisampi kuin testamentti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nehän on kaksi aivan eri asiaa. Miksi pitäisi sopia mitään taloudellisia lakisopimuksia, jos ei siitä ole mitään hyötyä tai se ei vaikuta yhteiselämään mitenkään? Ei sillä ole lapsen tai sitovuuden kanssa mitään tekemistä.
Yleensä ne hyödyt tulee näkyviin siinä vaiheessa, kun liitto päättyy toisen kuolemaan. Eihän sille kuolleelle ole enää mitään väliä, mutta minä ainakaan en halua puolisolle mitään ylimääräistä huolta tai asioiden hoitamista.
Entäs sitten ne riidat siitä, mitkä tavarat kuuluvat sinulle ja mitkä kuolleelle avopuolisollesi? Mitä jos omistatte talonne/asuntonne yhdessä ja kuolleen avopuolison omaiset haluavat myydä osuutensa, eikä sinulla ole rahaa sitä lunastaa? Entä jos kuollut avopuolisosi omistaakin talonne/asuntonne yksinään, omaiset pystyvät heittämään sinut pihalle kodistasi vallan helposti...
Itse asiassa joka tapauksessa asioiden hoitaminen kuoleman jälkeen kuuluu kuolinpesän osakkaille. Jotka siis ovat vainajan perilliset (puoliso ei ole perillinen).
Niin, avioliiton hyödyt tulevat näkyviin toisen kuoltua. Jos on avoliitossa, niin pitää vain kuitit tallessa ja tekee testamentin. Oma hommansa siinäkin on.
Tarkalleenottaen taitaa lasten huoltajuus- ja tunnustamiskysymyksetkin olla helpompia avioliitossa. Kun niitä siis ei tarvitse edes ajatella, koska huoltajuus on automattisesti molemmilla vanhemmilla. Lisäksi edelleen mielestäni avioliittolaissa on pykälä elatusvelvollisuudesta puolisoa kohtaan.
Toki monen asian voi hoitaa sopimuksin, mutta ne pitää jokainen sitten ymmärtää hoitaa erikseen. Samat asiat pystyisi hoitamaan yhdellä sopimuksella: avioliitolla.
Vierailija kirjoitti:
meillä ei kumpikaan ole ilmaissut haluavansa naimisiin, tai olevansa sitä jyrkästi vastaan.
Meistä asiat on vain hyvin näin. Kohta yhdeksän vuotta oltu yhdessä, kahden lapsen vanhemmat ollaan. Me emme oikein näe syytä sille, miksi meidän pitäisi todistella rakkauttamme toisillemme saati ulkopuolisille menemällä naimisiin :D eiköhän nämä yhdessä eletyt vuodet ja yhteiset lapset todista sen ihan hyvin (jos joku jotain todistelua kaipaa).
En ole myöskään niin sinisilmäinen, että USKON meidän olevan yhdessä hamaan loppuun asti. Toivomme niin tietenkin, mutta kyllähän se nyt on ihan fakta, että suurinosa eroaa jossain vaiheessa. Emme tietenkään halua niin käyvän, mutta jos käy, onpahan helpompi lähteä omille teilleen kun ei tarvitse siitä mitään paperisotaa käydä.
No se " paperisota" on kyllä aika vähäinen.
Mutta miten omaisuus teillä jaettaisiin , onko se selvää?
Sehän on kuitenkin jotenkin järjestettävä vaikkei naimisiin menisikään.
Vierailija kirjoitti:
Jaa. Meillä on kaksi lasta ja yhteinen talo enkä halua naimisiin, koska siinä en näe siinä mitään järkeä tai iloa kenellekään. Perimisasiat voi hoitaa testamentillakin. Olen siis nainen.
Eron tullessa toivot, että olisit mennyt naimisiin. Tai jos toinen kuolee nuorena. Kannattaa ottaa selvää mitä käytännössä tarkoittaa ositus ja miten esim vakuutuksissa vaikuttaa avioliitto. Oletko kuullut lesken eläkkeestä?
Jos molemmat on köyhiä, ei ole mikään pakko mennä naimisiin. Mutta jos toinen kuolee ja omaisuutta jää alaikäisille lapsille paljon, olet naimisissa maistraatin kanssa siitä miten rahoja käytetään.
Minä en halunnut naimisiin, koska en usko minkään suhteen kestävän ikuisesti. Lapsista taas pidän ja halusin saada lapsia.
Helpompi pokailla muita kun on vaan joku säätö/ tyttöystävä, sit jos lapsi tulee ilmi toiselle naiselle, niin voi sanoa naisen huijanneen ehkäisyssä tai että se oli vahinko.. Kyllä noita syitä on, olette varmasti huomanneet että nämä jotka eivät halua mennä naimisiin ovat lähes aina miehiä, suht komeitakin vielä.
Flaksi käy paremmin naimattomana, ja tuntuu myös sallittavammalta säätää ilman papin aamenta ;) monet heistä odottavat vielä sitä Oikean löytymistä. Sillä välin hölmö nainen kotona passaa ja pyykkää, mikäs siinä on ollessa.
Kyllä meillä se juridinen sitoumus oli ensin asuntolaina ja sittemmin lapsi.
Sopimus tahtomisesta elää yhdessä tehtiin ihan keskenämme yhtenä iltana soffalla huonoa elokuvaa katsellessa, ilman mitään ulkoisia merkkejä.
Virallinen avioliitto on yhdentekevä, voisimme mennä avioonkin, jos se olisi nykyistä byrokratiaa vaivattomampaa....siis pankkitunnuksilla maistraatin palveluun ja rasti ruutuun.