Mitkä teille on ne tärkeimmät jutut, jotka tuovat elämään sisältöä?

Stardrop kirjoitti:

...

Näistä asioista huolimatta tahtoisin kovasti muuttua sellaiseksi, joka osaisi innostua asioista, saada ne tuntumaan tärkeiltä. Tuohon laulaja-esimerkkiin pystyn samastumaan lähes täydellisesti, joten omassa ajattelussani täytyy olla jotain pielessä. Enkä ole kovin sosiaalinen, niin en nauti tapahtumista, enkä mielelläni osallistu uusia taitoja opettaville kursseille tms., vaan yritän opetella asiat netistä tai kirjoista. Turhan usein jumitun samoihin uriin, enkä tee mitään erikoista, vaan selaan nettiä tai katson telkkaria - kun mikään ei vaan kiinnosta.

Muille samassa tilanteessa oleville voin sanoa vain hetkellisesti auttavan neuvon: pidä itsesi kiireisenä eli tee koko ajan jotain. Vähemmän aikaa miettiä kaiken merkityksettömyyttä.

Moni on kuvaillut, ihan ymmärrettävästi, että tärkeimpiä  asioita elämässä on perhe. Minulla taas ei ole muille ihmisille mitään annettavaa, olen kyllä joskus seurustellut ja ollut jopa rakastunutkin, mutta ei sellaisesta ole pidemmän päälle mitään tullut. Nykyään en sellaista enää edes halua. Lapsia en ole koskaan halunnut.

Kiireisyys auttaa aina hetkittäin, tottahan toki. Nyt käyn taas läpi tätä vaihetta, kun kiire on aiheuttanut hirveän väsymyksen enkä jaksakaan enää oikein tehdä mitään, niin taas pohdiskelen elämän turhuutta. Näin se menee.

AP

Minusta elämä itsessään on merkityksellistä. Ehkä tämä on luonnekysymys? Nautin pienistä arkisista asioista suunnttomasti. Olen aivan ekstaasissa esimerkiksi näistä syyskuun aurinkoisista päivistä. Olen aina ollut tällainen haltijoituja ihan lapsesta asti. Nyt olen yli viisikymmpinen ja edelleen innostun, kun löydän kantarelleja, hyvän kirjan, ihanan uuden reseptin tai lapsenlapseni sanoo jotain hassua. 

 Huumorintaju ja sen kehittäminen kannattaa. Kun löytää iloa ja näkee huumoria arkipäivän tilanteissa, siitä saa on paljon iloa - myös synkkinä ja mustina kausina. 

Elämä on hyvin kallisarvoista ja ainutlaatuista. Tosi surullista, jos päiväsi lipuvat ohitse ilman, että koet elämää merkitykselliseksi. En usko, että merkityksellisyys löytyy ulkoapäin. Ajattelen, että sen ymmärtäminen ja tiedostaminen lähtevät ihmisen sisältä. 

Parisuhde, perhe, lukeminen, kulttuuri, matkustelu, liikunta, oleskelu ja asioiden pohdiskelu...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki on omasta asenteesta kiinni. Mitä tekisit jos voisit. Tee se.

Unelmani ovat sellaisia, ettei minun todellakaan ole niitä mahdollista toteuttaa, niihin vaadittaisiin suurin piirtein fiktiivinen maailma. En ole keksinyt realistisempia unelmia, ja sehän tässä tympii. Tuntuu että oikea elämä on vain niin tuhottoman tylsää, ihmiset ovat tylsiä (en väitä olevani sen parempi), en vain yksinkertaisesti jaksa olla kiinnostunut mistään arkisista asioista, eikä kiinnosta vähemmän arkinenkaan (matkustelu, konsertit, teatterit, tapahtumat, juhlat, extreme-lajit...).

AP

Joku sanoi että jos kaikki elämässä on paskaa, niin vika voi olla sinussa.

Ei millään pahalla, mutta kuulostat aika masentuneelta, kun mikään ei huvita ja mistään ei saa iloa irti. Suosittelen hakemaan apua ennen kuin on liian myöhäistä.

Itse saan sisältöä elämään tekemällä asioita joista saan hyvää fiilistä. Sitä saa muun muassa  kehittämällä itseäni, reissaamalla katsomaan uusia juttuja, kokemaan uusia makuja ja  näkemään uusia paikkoja. Tykkään tutustua uusiin tyyppeihin, vaikkei se aina johtaisi loppuelämän ystävyyteen. Pidän tietynlaisista festivaaleista, telttailusta (2 yötä metsässä taas tulevana viikonloppuna<3)  uudesta musiikista, sen uuden musiikin etsimisestä & soittamisesta, quadcoptereiden rakentelu,lentäminen ja yleinen nörttäys ja ja ja ..

Onhan noita. Lähinnä ongelma on ettei aika riitä.

Vierailija kirjoitti:

Minusta elämä itsessään on merkityksellistä. Ehkä tämä on luonnekysymys? Nautin pienistä arkisista asioista suunnttomasti. Olen aivan ekstaasissa esimerkiksi näistä syyskuun aurinkoisista päivistä. Olen aina ollut tällainen haltijoituja ihan lapsesta asti. Nyt olen yli viisikymmpinen ja edelleen innostun, kun löydän kantarelleja, hyvän kirjan, ihanan uuden reseptin tai lapsenlapseni sanoo jotain hassua. 

 Huumorintaju ja sen kehittäminen kannattaa. Kun löytää iloa ja näkee huumoria arkipäivän tilanteissa, siitä saa on paljon iloa - myös synkkinä ja mustina kausina. 

Elämä on hyvin kallisarvoista ja ainutlaatuista. Tosi surullista, jos päiväsi lipuvat ohitse ilman, että koet elämää merkitykselliseksi. En usko, että merkityksellisyys löytyy ulkoapäin. Ajattelen, että sen ymmärtäminen ja tiedostaminen lähtevät ihmisen sisältä. 

Varmasti on luonnekysymys. On minulla huumorintajua (no, se nyt ei ehkä tämän ketjun luonteesta johtuen ihan hirveästi välity), mutta sitä en kyllä tiedä, mitän sitä voisi "kehittää"? 

En ole koskaan ymmärtänyt myöskään tuota, että elämän merkityksellisyyden ymmärtäminen ja tiedostaminen lähtevät sisältä. En siis todellakaan tiedä, mikä pitäisi päässäni naksahtaa, että yhtäkkiä kokisin aurinkoiset syyspäivät ja aamukahvit jonain elämän sisältönä. Enemmän tuollaisen hokeminen tuntuu minusta siltä, että sillä - tietenkin - sysätään vastuu pois itseltä, kun ei osata selittää, että mikä siinä elämässä niin merkityksellistä on. Että "sen vain tajuaa sitten kun tajuaa". Samoinhan voisin tässä itsekin sanoa, että kyllä tekin sitten jossain vaiheessa vain tajuatte, että oikeasti elämä on aivan helvetin tylsää ja on itsepetosta huijata itsensä uskomaan, että pienistä asioista voi nauttia kuin ne olisivat jotain elämää suurempaa.

AP

Selostaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki on omasta asenteesta kiinni. Mitä tekisit jos voisit. Tee se.

Unelmani ovat sellaisia, ettei minun todellakaan ole niitä mahdollista toteuttaa, niihin vaadittaisiin suurin piirtein fiktiivinen maailma. En ole keksinyt realistisempia unelmia, ja sehän tässä tympii. Tuntuu että oikea elämä on vain niin tuhottoman tylsää, ihmiset ovat tylsiä (en väitä olevani sen parempi), en vain yksinkertaisesti jaksa olla kiinnostunut mistään arkisista asioista, eikä kiinnosta vähemmän arkinenkaan (matkustelu, konsertit, teatterit, tapahtumat, juhlat, extreme-lajit...).

AP

Joku sanoi että jos kaikki elämässä on paskaa, niin vika voi olla sinussa.

Ei millään pahalla, mutta kuulostat aika masentuneelta, kun mikään ei huvita ja mistään ei saa iloa irti. Suosittelen hakemaan apua ennen kuin on liian myöhäistä.

Itse saan sisältöä elämään tekemällä asioita joista saan hyvää fiilistä. Sitä saa muun muassa  kehittämällä itseäni, reissaamalla katsomaan uusia juttuja, kokemaan uusia makuja ja  näkemään uusia paikkoja. Tykkään tutustua uusiin tyyppeihin, vaikkei se aina johtaisi loppuelämän ystävyyteen. Pidän tietynlaisista festivaaleista, telttailusta (2 yötä metsässä taas tulevana viikonloppuna<3)  uudesta musiikista, sen uuden musiikin etsimisestä & soittamisesta, quadcoptereiden rakentelu,lentäminen ja yleinen nörttäys ja ja ja ..

Onhan noita. Lähinnä ongelma on ettei aika riitä.

Sadannen kerran: en ole masentunut, ja tämän on todennut palstapsykologien sijaan ihan oikea psykologi. Epäilin itsekin jossain vaiheessa, että olen, mutta ilmeisesti on vain kyse siitä, että en ole löytänyt mitään omaa juttuani ja epäsosiaalisuuden vuoksi ei ole helppoa nauttia nykyaikaisesta elämästä, jossa täytyy jatkuvasti olla ihmisten kanssa tekemisissä.

Vika on varmasti minussa, sitä en kiellä. En vain ole keksinyt, että miten sen vian korjaisi.

AP

Työ, ystävät, kulttuuri, taiteen tekeminen, harrastukset, fiilistely, luontokokemukset, matkailu, mindfulness, psykologia ja filosofia, uuden oppiminen. Minua motivoi uteliaisuus. Jos sen menettäisin, menettäisi elämäkin pian merkityksensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta elämä itsessään on merkityksellistä. Ehkä tämä on luonnekysymys? Nautin pienistä arkisista asioista suunnttomasti. Olen aivan ekstaasissa esimerkiksi näistä syyskuun aurinkoisista päivistä. Olen aina ollut tällainen haltijoituja ihan lapsesta asti. Nyt olen yli viisikymmpinen ja edelleen innostun, kun löydän kantarelleja, hyvän kirjan, ihanan uuden reseptin tai lapsenlapseni sanoo jotain hassua. 

 Huumorintaju ja sen kehittäminen kannattaa. Kun löytää iloa ja näkee huumoria arkipäivän tilanteissa, siitä saa on paljon iloa - myös synkkinä ja mustina kausina. 

Elämä on hyvin kallisarvoista ja ainutlaatuista. Tosi surullista, jos päiväsi lipuvat ohitse ilman, että koet elämää merkitykselliseksi. En usko, että merkityksellisyys löytyy ulkoapäin. Ajattelen, että sen ymmärtäminen ja tiedostaminen lähtevät ihmisen sisältä. 

Varmasti on luonnekysymys. On minulla huumorintajua (no, se nyt ei ehkä tämän ketjun luonteesta johtuen ihan hirveästi välity), mutta sitä en kyllä tiedä, mitän sitä voisi "kehittää"? 

En ole koskaan ymmärtänyt myöskään tuota, että elämän merkityksellisyyden ymmärtäminen ja tiedostaminen lähtevät sisältä. En siis todellakaan tiedä, mikä pitäisi päässäni naksahtaa, että yhtäkkiä kokisin aurinkoiset syyspäivät ja aamukahvit jonain elämän sisältönä. Enemmän tuollaisen hokeminen tuntuu minusta siltä, että sillä - tietenkin - sysätään vastuu pois itseltä, kun ei osata selittää, että mikä siinä elämässä niin merkityksellistä on. Että "sen vain tajuaa sitten kun tajuaa". Samoinhan voisin tässä itsekin sanoa, että kyllä tekin sitten jossain vaiheessa vain tajuatte, että oikeasti elämä on aivan helvetin tylsää ja on itsepetosta huijata itsensä uskomaan, että pienistä asioista voi nauttia kuin ne olisivat jotain elämää suurempaa.

AP

Tuo aamukahveista ja aurinkoisista syyspäivistä nauttiminen on taito, jota voi opetella. Tässä mindfulness on minusta erityisen hyödyllistä. Me kohtaamme joka päivä vaikka kuinka paljon myönteisiä, ravitsevia kokemuksia, mutta koska aivomme ovat paljon parempia huomaamaan ongelmia, nämä hyvät jutut menevät helposti ohi.

Tuossa on hyvä harjoitus, jonka koetan muistaa tehdä päivittäin aina, kun aihetta on: http://www.rickhanson.net/take-in-the-good/

Olen siitä kyllä samaa mieltä, että elämässä pitää olla oikeasti merkitykselliseksi koettavia juttuja, ei vain hyvältä tuntuvia juttuja. Mutta harvan elämässä on liiaa hyvältä tuntuvia juttuja, ja usein se, mitä tuntuu hyvältä, vihjaa myös suuntaa, josta voisi löytyä merkityksellisiä juttuja. Jos vaikkapa veneily tuntuu tuottavan paljon iloa, se voisi olla jotakin, mihin kannattaa syventyä. -87

Oma pieni siisti vuokra-asuntoni, jossa kiva lattia ja huonekaluja. Löytyy pari ystävää, joista pidän todella paljon, vaikka aina eivät kerkeä näkemään. Se että jääkaappiin kykenen ostamaan ruokaa ja siellä on ruokaa. Se että saan hakea haluamaani yliopistoon. Nämä asiat tekevät mut erittäin onnelliseksi. Asuin lapsuuden väkivaltaisessa alkoholistiperheessä, jossa tuet menivät viinaan ja kärsin nälkää. Välttämättömyydet kuten siteet piti kaupasta varastaa tai rahat niihin kerjätä jostain. Asunto oli jatkuvan häätöuhan alla, täynnä likaa ja tavaraa. Sairastuin masennukseen (ja onneks myöhemmin parannun). Tällaisen jälkeen oma elämä, yksinkertainen elämäni tuntuu hyvältä. Olen älyttömän onnellinen siitä, että on vapautta ja ruokaa eikä enää masenna. Joka kuulle tuleva toimeentulotuki tuntuu rikkaudelta. Jokainen päivä tuntuu rikkaudelta. Onnellisen elämän salaisuus on se, että kykenee näkemään mitä omassa elämässä on hyvää. Jatkuvasti uuden etsiminen ja hankkiminen kuten tavaroiden ostelu ei tuo elämään lisäsisältöä. Alun innostuksen jälkeen elämä jatkuu yhtä tyhjänä. Ratkaisu löytyy siis sieltä aivojen välistä.

Ihmisille tulee välillä tällaisia kriisin paikkoja, ns. ikäkriisejä, jolloin havahdutaan miettimään, onko kaikki mennyt niinkuin piti, mitä nyt pitäisi tehdä ja onko tässä kaikessa mitään järkeä. Luulen, ettei ap:n ole syytä huolestua sen enempää. Kipuilet aikasi näiden kysymysten kanssa ja työstät asioita päässäsi, kunnes eräänä päivänä ehkä huomaat katselevasi seinällä kipittävää kärpästä ja alat katsella kiinnostuneena sen tekemisiä. Näin pienestä se voi alkaa, ja yks kaks elämä onkin taas mielekästä ja täynnä jännittäviä asioita.

hottenrontti kirjoitti:

Itse olen todennut että ihminen on aidoimmillaan ja itsensä löytäneimmillään mukavuusalueensa ulkopuolella ja uusissa tilanteissa, ympäristö ei tuekaan omaa käsitystä itsestään vaan se onkin yhtäkkiä itse tehtävä ja koettava.

En pidä mistään autenttisuuspuheesta, mutta minusta ihminen on parhaimmillaan omalla mukavuusalueellaan. Siellä hänen on helpoin olla itsevarma, jämäkkä, tyytyväinen ja ystävällinen muita kohtaan. Siellä hänen työnsä jällki on parasta, ja siellä hän voi rauhassa syventyä kehittämään kykyjään. Ihmisten pitäisi oppia toimimaan vahvuuksillaan ja vahvistamaan niitä entisestään. Vahvuuksien varaan hyvä elämä kuitenkin rakentuu. -87

Hanki kissa tai ala homoksi.

En mistään. Tai no ehkä siitä, että ajan minua satuttaneet ihmiset suohon. Ainakin henkisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 45v ja ihan samassa tilanteessa kuin aloittaja, että ei se ikäkään tuonut sisältöä....

Tylsää. Ja noin pelkään itsellenikin käyvän. 

Kyllä minustakin on ihan kivaa joskus nukkua pitkään, hörppiä aamukahvi rauhassa ja lukea kirjaa, mitä nyt täällä monet mainitsevat elämänsä sisällöksi. Mutta nuo vain eivät riitä minulle. Tiedän, että ongelma on omassa päässäni. Olisi hienoa osata nauttia yksinkertaisesta elämästä, mutta minusta se tuntuu turhalta, tylsältä ja kyllästyttävältä! Aika vain kuluu, mutta mitään merkittävää tai edes itselleni merkityksellistä en saa aikaan, kun en edes tiedä, mitä se sellainen sitten olisi. Joka vuosi olen vain vanhempi ja vanhempi, mutta mikään ei muutu ainakaan parempaan suuntaan.

AP

Tähän sitten nro 14 vastaus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki on omasta asenteesta kiinni. Mitä tekisit jos voisit. Tee se.

Unelmani ovat sellaisia, ettei minun todellakaan ole niitä mahdollista toteuttaa, niihin vaadittaisiin suurin piirtein fiktiivinen maailma. En ole keksinyt realistisempia unelmia, ja sehän tässä tympii. Tuntuu että oikea elämä on vain niin tuhottoman tylsää, ihmiset ovat tylsiä (en väitä olevani sen parempi), en vain yksinkertaisesti jaksa olla kiinnostunut mistään arkisista asioista, eikä kiinnosta vähemmän arkinenkaan (matkustelu, konsertit, teatterit, tapahtumat, juhlat, extreme-lajit...).

AP

No, kerro jo mitä ne sun unelmat on?!

En kerro, mutta vertautuu vaikkapa sellaiseen, että haluaisin olla kuuluisa laulaja, mutta minulla ei ole minkäänlaista sävelkorvaa, en osaa laulaa pätkän vertaa ja ääneni on kauhea ja lisäksi vaikka jokin puhevika. Yhtä epärealistisia, tavoittamattomissa.

AP

Kyllä sitten pitää vaan vaihtaa unelmaa, mieti, mieti, kyllä joku muukin unelma täytyy löytyä

Läheiset ihmiset, fiktio (kirjat, leffat, sarjat jne) ja ne rauhalliset hetket kun niihin saa uppoutua, jooga, hyvä ruoka, musiikki, pelit, kävelyretket, luonto, kaikenlainen itse tekeminen (käsityöt, askartely, piirtäminen...), valokuvaus, uiminen, pyöräily, kiva sää, tanssiminen (ihan kotonakin)...

Vierailija kirjoitti:

Minusta elämä itsessään on merkityksellistä. Ehkä tämä on luonnekysymys? Nautin pienistä arkisista asioista suunnttomasti. Olen aivan ekstaasissa esimerkiksi näistä syyskuun aurinkoisista päivistä. Olen aina ollut tällainen haltijoituja ihan lapsesta asti. Nyt olen yli viisikymmpinen ja edelleen innostun, kun löydän kantarelleja, hyvän kirjan, ihanan uuden reseptin tai lapsenlapseni sanoo jotain hassua. 

 Huumorintaju ja sen kehittäminen kannattaa. Kun löytää iloa ja näkee huumoria arkipäivän tilanteissa, siitä saa on paljon iloa - myös synkkinä ja mustina kausina. 

Elämä on hyvin kallisarvoista ja ainutlaatuista. Tosi surullista, jos päiväsi lipuvat ohitse ilman, että koet elämää merkitykselliseksi. En usko, että merkityksellisyys löytyy ulkoapäin. Ajattelen, että sen ymmärtäminen ja tiedostaminen lähtevät ihmisen sisältä. 

Mä olen tullut nimenomaan iän myötä (nyt 50 v.) yhä enemmän tällaiseksi "haltioitujaksi", nuorempana en osannut niin hyvin pysähtyä : )

Lemmikit, harrastukset, kirjat, musiikki, tv-ohjelmat, luonto, työ, parisuhde, opiskelu..

Mieheni ja lemmikkini. Korkeakouluopinnot olen päättämässä, kun ala ei ole minua varten. Ei hajuakaan, että mikä sitten olisi. Töitä yritän hakea, mutta ilman ammatillista koulutusta paikkoja ei niin helposti saa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta elämä itsessään on merkityksellistä. Ehkä tämä on luonnekysymys? Nautin pienistä arkisista asioista suunnttomasti. Olen aivan ekstaasissa esimerkiksi näistä syyskuun aurinkoisista päivistä. Olen aina ollut tällainen haltijoituja ihan lapsesta asti. Nyt olen yli viisikymmpinen ja edelleen innostun, kun löydän kantarelleja, hyvän kirjan, ihanan uuden reseptin tai lapsenlapseni sanoo jotain hassua. 

 Huumorintaju ja sen kehittäminen kannattaa. Kun löytää iloa ja näkee huumoria arkipäivän tilanteissa, siitä saa on paljon iloa - myös synkkinä ja mustina kausina. 

Elämä on hyvin kallisarvoista ja ainutlaatuista. Tosi surullista, jos päiväsi lipuvat ohitse ilman, että koet elämää merkitykselliseksi. En usko, että merkityksellisyys löytyy ulkoapäin. Ajattelen, että sen ymmärtäminen ja tiedostaminen lähtevät ihmisen sisältä. 

Tämä kiteyttää kaiken. Näin elämään tulisi suhtautua.