Mitkä teille on ne tärkeimmät jutut, jotka tuovat elämään sisältöä?

Perhe ja työ. Näihin liittyen tavalla tai toisella harrastukset, koti ja ystävät.

tee lapsi. siinä riittää monimuotoista tekemistä ja motivaatiota. 

Taide ja itseilmaisu kaikissa muodoissaan

Mieheni

Ystäväni ja lähisukuni

Kissani

Luonto

Matkustelu

Hyvä ruoka

Itseni kehittäminen

Jännä kysymys: rupesin miettimään ja oikein miettimällä piti miettiä vastasuta. Oma aika on mulle kaikkein tärkeintä. Että saan vaeltaa itse omissa ajatukissani ja olla ihan itsekseni välillä. Ystävät on myös tärkeitä ja se että aina välillä näkee muitakin mutta mä oon ihan tyytyväinen siihen että saan istua sohvalla neulomassa ja pohtimassa ihan omiani.

Vierailija kirjoitti:

tee lapsi. siinä riittää monimuotoista tekemistä ja motivaatiota. 

Aloittaja sanoi, ettei halua lasta.

Puuhailu. Pidän itseni sopivasti kiireisenä. Työni on innostavaa ja aina kaiken voi tehdä vähän paremmin. Vapaa-aikani puuhaan perheen kanssa, omissa harrastuksissa tai perheen kanssa harrastuksissa. Tai koko perhe puuhaa kotona omia tai yhteisiä juttuja. Aina on jotain "vireillä", jos alkaa vauhti hidastua, lähdetään vaikka reissuun. Ja kun puuhailee tarpeeksi, on mahtavaa rauhoittua kuistille katselemaan pimenevää syysiltaa. Elämä on tässä hetkessä.

Ihana naisystäväni.

Hmm. Minusta sinä kaipaat elämääsi tavoitteellisuutta: välitavoitteita kohti isompia tavoitteita. Tämä siksikin, ettet vaikuta innostuvan "puuhastelusta". Olen samanlainen. Ihminen on ehkä rakennettu ainakin ajattelemaan niin, että ainakin jonnekin keski-ikään asti elämää rakennetaan pala palalta eteenpäin. Opiskellen, uralla edetessä, asumisen, perheellistymisen yms. kautta. Jos 25-vuotiaana on jo työelämässäkin "valmis" ilman jatkotavoitteita, niin ei ihme että tulee jumiutunut olo.

Itselläni elämään tuo tavoitteellista, eteenpäin sitouttavia suunnitelmia sekä lapset että työ. Niin kliseistä kuin se onkin. Lasten kanssa elämä on luonnollisesti uusiin vaiheisiin siirtymistä ja uuden opettelemista. Uran suhteen on vielä paljonkin taklattavaa, ainakin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Pitkä parisuhdekin on kasvuprosessi ja omanlaisensa kasvutarina.

Olettaen että jonain päivänä nämä vievät vähemmän aikaani, niin ehkä allokoisin vapautuvaa aikaani tavoitteelliseen liikuntaan, kirjasarjojen lukemiseen, harrastuspohjaisen kirjan kirjoittamiseen, palaisin takaisin hyväntekeväisyystyön pariin. Väitöskirja? En tiedä.

Nukkuminen ja tv:n katsominen. Siinäpä mun elämä tällä hetkellä.

Kyllästyminen. Oen oppinut nautimaan tästä kyllästyneestä olotilasta. Auttoi, kun ymmärsin kuinka etuoikeutettu olen että minulla on aikaa olla kyllästynyt.

Toivoisin kovasti, että kyse olisi ikäkauteen kuuluvasta kriisistä. Minä vain muistan olleeni aina sellainen, joka ei innostunut suuremmin mistään (esim. en koskaan ole fanittanut mitään, en saa musiikista suuria elämyksiä, leffat eivät ole elämää suurempia), lukioonkin menin vain siksi, kun en tiennyt, mitä tekisin elämällä. Hyvä koulumenestys sai ihmiset ympärillä olettamaan, että minun kuuluisi kouluttautua tai että haluan kouluttautua pitkälle, niinpä päädyin yliopistoon.

Jotenkin tuntuu, että ei tämä kanna. Ei minulla ole motivaatiota valmistua tai etsiä töitä, samaa merkityksetöntä tylsyyttä se tarjoaisi. En saa kiksejä oikein mistään, paitsi tosiaan perheen kanssa olemisesta. Mindfulness toimii erilaisille ihmisille kuin minä, itse jaksan kokeilla, ja siihen se sitten jää. Olen kyllä hankala ihminen ja tulin vielä jonkun toisen ketjuun avautumaan. Hitsi, kun tietäisi, miten oppia innostumaan. Vai onkohan se opittavissa?

Kyllä mindfulness "toimii" ihan kaikille. Se on vain läsnäoloa. Sen vastakohta on se, että on hajamielinen ja mielen poukkoilujen vietävissä. Mistään kummallisesta asiasta ei ole kysymys. -87

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mindfulness "toimii" ihan kaikille. Se on vain läsnäoloa. Sen vastakohta on se, että on hajamielinen ja mielen poukkoilujen vietävissä. Mistään kummallisesta asiasta ei ole kysymys. -87

Ei se vaan toimi. Olen itse todella keskittynyt ja läsnä, mieli ei poukkoile missään, mutta useimmiten olen kuolettavan tylsistynyt ja tympääntynyt elämään. Mikään ei ole oikein mikään, ja toisaalta suurinta jännitystä minulle saattaa olla bussin ikkunassa olevan kukkakärpäsen katselu. Harmi vaan, että yhteiskunnassa se ei riitä. Opiskelen, mutta olen todella kyllästynyt siihen, kun olen huomannut ettei merkitystä ole millään muulla kuin opintopisteillä ja suorituksilla ja sääntöjen noudattamisella, että asiat tehdään "oikein". Ja samahan se on koko yhteiskunnassa. Elämme kontrolloivassa suoritusyhteiskunnassa, josta kaikki mielenkiintoinen on holhottu pois.

Tunne-elämäsi vaikuttaa lattealta. Jos tämä lause aiheuttaa vastarinnan, kirjaa heti ylös ne seikat miksi näin ei ole! Eli kaikki se mikä herättää sinussa jonkinlaista tunnetta, eloa, kipinää. Niihin asioihin keskittyminen on sinun henkilökohtainen reseptisi onneen. Muiden aamukahvit, meditaatiot ja auringonlaskut eivät ole sinun tapasi. Etsi omasi.

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Minusta sinä kaipaat elämääsi tavoitteellisuutta: välitavoitteita kohti isompia tavoitteita. Tämä siksikin, ettet vaikuta innostuvan "puuhastelusta". Olen samanlainen. Ihminen on ehkä rakennettu ainakin ajattelemaan niin, että ainakin jonnekin keski-ikään asti elämää rakennetaan pala palalta eteenpäin. Opiskellen, uralla edetessä, asumisen, perheellistymisen yms. kautta. Jos 25-vuotiaana on jo työelämässäkin "valmis" ilman jatkotavoitteita, niin ei ihme että tulee jumiutunut olo.

Tämä varmaan pitää jollain tapaa paikkaansa. Työelämässä en tosin ole "valmis", en tee oman alani töitä, ja tässä tulee jo tutuksi käynyt toteamukseni: ei edes kiinnosta, joten mitään tavoitteita työelämän suhteen ei tosiaan ole. Samoin tavoitteet puuttuvat opiskelusta, ja perheen perustaminen näistä kaikista kiinnostaa ehdottomasti vähiten.

Olen yrittänyt pohtia ja kokeilla harrastuksia, mutta en ole mistään innostunut. Lukeminen ja tietokonepelit ovat ainoat harrastukseni, enkä niissä varsinaisesti voi tai halua kehittyä. Ne ovat sitä ihan kivaa puuhastelua, eivät sen enempää.

AP

Vierailija kirjoitti:

Tunne-elämäsi vaikuttaa lattealta. Jos tämä lause aiheuttaa vastarinnan, kirjaa heti ylös ne seikat miksi näin ei ole! Eli kaikki se mikä herättää sinussa jonkinlaista tunnetta, eloa, kipinää. Niihin asioihin keskittyminen on sinun henkilökohtainen reseptisi onneen. Muiden aamukahvit, meditaatiot ja auringonlaskut eivät ole sinun tapasi. Etsi omasi.

Niin, kyllä elämässäni siis on niitä ihan kivoja juttuja. On minustakin ihan mukavaa aamukahvia juoda, joskus on kivaa vähän lueskella, vapaapäivä on kivempi kuin työpäivä jne. Mutta kun nämä eivät mielestäni tee elämästä vielä oikein mitään, tuntuu uskomattoman tylsältä ja turhauttavalta, että elämän sisältö olisi vain jokin ihan jees yksinkertainen pikku puuhastelu. Hienoa, että niin monet ilmeisesti pystyvät olemaan onnellisia tuollaisen avulla. Minä en pysty.

AP

Vierailija kirjoitti:

hottenrontti kirjoitti:

Itse olen todennut että ihminen on aidoimmillaan ja itsensä löytäneimmillään mukavuusalueensa ulkopuolella ja uusissa tilanteissa, ympäristö ei tuekaan omaa käsitystä itsestään vaan se onkin yhtäkkiä itse tehtävä ja koettava.

En pidä mistään autenttisuuspuheesta, mutta minusta ihminen on parhaimmillaan omalla mukavuusalueellaan. Siellä hänen on helpoin olla itsevarma, jämäkkä, tyytyväinen ja ystävällinen muita kohtaan. Siellä hänen työnsä jällki on parasta, ja siellä hän voi rauhassa syventyä kehittämään kykyjään. Ihmisten pitäisi oppia toimimaan vahvuuksillaan ja vahvistamaan niitä entisestään. Vahvuuksien varaan hyvä elämä kuitenkin rakentuu. -87

Olen samaa mieltä tästä! Ei minulle tee hyvää vaikkapa itselleni sopimaton duuni, kuten asiakaspalvelutyö. Se roolin vetäminen on kuluttavaa, ei kehittävää. Tai en missään nimessä ole parhaimmillani silloin, kun vaikka eksyn ja joudun pulaan ja täytyy tukeutua muihin ihmisiin. Paljon aidompi olen tälläkin hetkellä tänne pyjama päällä kirjoitellessani.

AP

AP, kuulostat minulta. Itsekin 25-vuotias, on opiskelupaikka joka ei oikeastaan kiinnosta mutta jossa välillä käyn, on työpaikka joten rahaa on normaaliin vaatimattomaan elämään yksiössä. Olen matkustanut, olen kokeillut erilaisia harrastuksia, osaan kieliä. Pelaan tietokonepelejä, luen kirjoja, niistä voin sanoa pitäväni, siis eskapismista muihin maailmoihin. En koe olevani "masentunut", mikään vaan ei innosta sillä lailla oikeasti isosti. En koe riemukasta intohimoa, välillä toki esim. jokin kirja saattaa tuottaa mielihyvää mutta ei mitään "elämää suurempaa", sitten palaudutaan taas samaan "ja mitäs nyt." - tilaan. En ole itsetuhoinen tai jotenkin persoonaltani häiriintynyt, ihan normaalia naamaa näytän kaikille ja pystyn tekemään normaaleja asioita, kaikki vaan on samaa tylsää ollut oikeastaan aina. :D Toisaalta tässä vaiheessa ajattelen että ihan sama, voi näinkin elää. En minäkään mitään extreme-jännitystä kaipaa, ihan vaan sitä tunnetta "sisällökkäästä" elämästä, vähän niin kuin lapsena riemua sai irti vaikka jos mistä.

Vierailija kirjoitti:

AP, kuulostat minulta. Itsekin 25-vuotias, on opiskelupaikka joka ei oikeastaan kiinnosta mutta jossa välillä käyn, on työpaikka joten rahaa on normaaliin vaatimattomaan elämään yksiössä. Olen matkustanut, olen kokeillut erilaisia harrastuksia, osaan kieliä. Pelaan tietokonepelejä, luen kirjoja, niistä voin sanoa pitäväni, siis eskapismista muihin maailmoihin. En koe olevani "masentunut", mikään vaan ei innosta sillä lailla oikeasti isosti. En koe riemukasta intohimoa, välillä toki esim. jokin kirja saattaa tuottaa mielihyvää mutta ei mitään "elämää suurempaa", sitten palaudutaan taas samaan "ja mitäs nyt." - tilaan. En ole itsetuhoinen tai jotenkin persoonaltani häiriintynyt, ihan normaalia naamaa näytän kaikille ja pystyn tekemään normaaleja asioita, kaikki vaan on samaa tylsää ollut oikeastaan aina. :D Toisaalta tässä vaiheessa ajattelen että ihan sama, voi näinkin elää. En minäkään mitään extreme-jännitystä kaipaa, ihan vaan sitä tunnetta "sisällökkäästä" elämästä, vähän niin kuin lapsena riemua sai irti vaikka jos mistä.

Juuri näin. Itse en ole oppinut hyväksymään, että tällaista tylsyyttä tämä elämä nyt sitten ilmeisesti on, tosin sillä kivalla pikku lisällä, että vanhenemisen myötä todennäköisesti vaikeutuu ja huonontuu vain. Ehkä minusta vähän tuntuu, että ns. perinteiset kehitystehtäväni olen jo suorittanut, mutta seuraavia en halua suorittaa: perheen perustaminen, työ, mikä lie aikuisuus... Toki tämä ei nykyään ole mikään pakollinen kaava elämälle, mutta varmaan sellaisilla ihmisillä on lähtökohtaisesti helpompaa, jotka oikeasti haluavat elää elämäänsä tuolla tavalla. Minulle ei oikein ole mitään mallia elämässä (kun se toinen vaihtoehto tuntuu usein oleman upea matkustelu ja villi sinkkuelämä, eivät kiinnosta minua), enkä ole itse osannut keksiä sellaista.

AP