Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Velan vauvakuume?!?
12.09.2016 |
Olen 34,5-v., 10 vuotta saman miehen kanssa, naimisissa 5.
Olen tähän asti ollut varma, etten halua lapsia. Cv:ni on vitsi ja täynnä pätkätöitä,opiskelua ja taiteellista vapaaehtoistoimintaa. Vii meiset pari vuotta olen opiskellut, tarkoituksenani lopettaa pelleily ja aloittaa oikeat työt. Nyt, valmistumisen kynnyksellä, olen ihan pihalla mitä haluan tai kuka edes olen. Olen ollut pari vuotta myös terapiassa.
Tänään terapiassa murruin. Selitin sekavaa olotilaani (en tiedä, mitä töitä tekisin, mitä haluan elämältä) ja tuli puhetta suhteestani vanhempiini, miten jouduin varhain huolehtimaan itsestäni. Samaan syssyyn sanoin, että kuukautiseni ovat myöhässä, mutten ole raskaana. Aloin itkeä vuolaasti ja tajusin, että lapsettomuus on ollut lähtöisin katkeruudesta vanhempiani kohtaan. Ja että pelkään kuukautisten puuttumisen tarkoittavan ovulaation puuttumista tässä iässä.
Kävelin kaupungilla ja koko kylä oli täynnä lapsia, vanhempia, mainoksia odottaville äideille... Yhden raskaana olevan naisen kohdalla halusin potkaista mahaa. Säikähdin ajatustani, vaikken olisi sitä toteuttanut.
Nyt kuukautiset alkoivat heti terapian jälkeen. Sanoinkin, että se on varmaan psykosomaattista. Yleensä olen helpottunut, nyt suren ja olen vihainen, etten ole raskaana?!? Vaikka siis en ole yrittänyt lasta ja olen tarkoituksella ehkäissyt. Mikä mulla on?!?
Kommentit (109)
Vierailija kirjoitti:
Älä vaan tee lapsia
Minusta ap on rehellinen ja alkaa avautua elämälle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on ihan normaalia. Englanninkielisillä velafoorumeilla naiset kertovat, että vauvakuume voi iskeä hormonalisista syistä, vaikkei oikeasti halua lapsia yhtään. Samoin lasten hankinnan MAHDOLLISUUDEN poistuminen vaihdevuosien tai sterilisaation vuoksi voi ahdistaa tai surettaa, vaikka tuota mahdollisuutta ei aikoisi missään tapauksessa käyttää. Ihmismieli ei pidä siitä, että vaihtoehdot kaventuvat. Huonotkin vaihtoehdot halutaan pitää avoinna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä vaan tee lapsia
Minusta ap on rehellinen ja alkaa avautua elämälle
Olen ihan samaa mieltä! Tosi tarkkanäköinen kommentti. Rohkaisua ap nyt tarvitseekin. Katso ja kuuntele rohkeasti, mitä tunteesi ja ajatuksesi sekä vaikeutesi haluavat sinulle kertoa. On osa elämää olla epävarma ja eksynyt, mutta katso tarkkaan, mitä nämä tunteet kertovat sinulle, ja käännä ne voimavaraksi; tunnet itsesi nyt paremmin. Kaikki järjestyy kyllä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko ne tehneet lapsia hormonaalisista syistä?
Osa on varmaan tehnytkin, mutta useimmat ymmärtävät kyseessä olevan vain tilapäisen mielenhäiriön, joka menee ohi. Lapsen hankintaa ei tule koskaan päättää minkään tunteen perusteella vaan sen perusteella, minkälaista elämää haluaa elää.
Vierailija kirjoitti:
Oisko linkkiä tuollaiseen ketjuun?
Olen puhelimella nyt, mutta hae vaikka Redditin /r/childfreesta. Tuo aihe tulee siellä esiin ainakin kerran kuussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro nyt ainakin tunteistasi miehelle, jotta hän voi ottaa enemmän vastuuta ehkäisystä. Tuplaehkäisyllä menisin ilman muuta, jos tietäisin naisen olevan pettynyt siihen, ettei ole raskaana. (No okei, tuplaehkäisyllä kyllä menisin muutenkin.)
Vierailija kirjoitti:
Samoin lasten hankinnan MAHDOLLISUUDEN poistuminen vaihdevuosien tai sterilisaation vuoksi voi ahdistaa tai surettaa, vaikka tuota mahdollisuutta ei aikoisi missään tapauksessa käyttää. Ihmismieli ei pidä siitä, että vaihtoehdot kaventuvat. Huonotkin vaihtoehdot halutaan pitää avoinna.
Olen huomannut juuri tuon ilmiön itsessäni. En ole koskaan halunnut lapsia ja kun täytin 30 pari vuotta sitten, minulle tehtiin sterilointi. Se ei ollut mikään hetken mielijohde, sillä olin jo 25-vuotiaana päättänyt, että menen steriloitavaksi heti kun täytän 30. Siitä huolimatta, ei mennyt montakaan kuukautta striloinnista, kun aloin miettiä, että "mitä jos sittenkin... minkähänlainen lapsestani tulisi jos... jos se olisi poika/tyttö, niin antaisin sille nimeksi..."
En ole hetkeäkään suunnitellut, että menisin lääkärille pyytämään steriloinnin purkua (ei luultavasti olisi edes mahdollista), enkä ole varma, haluaisinko edes lasta, vaikka sen saaminen oli mahdollistakin, mutta silti nuo ajatukset aina välillä pyörivät päässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoin lasten hankinnan MAHDOLLISUUDEN poistuminen vaihdevuosien tai sterilisaation vuoksi voi ahdistaa tai surettaa, vaikka tuota mahdollisuutta ei aikoisi missään tapauksessa käyttää. Ihmismieli ei pidä siitä, että vaihtoehdot kaventuvat. Huonotkin vaihtoehdot halutaan pitää avoinna.
Olen huomannut juuri tuon ilmiön itsessäni. En ole koskaan halunnut lapsia ja kun täytin 30 pari vuotta sitten, minulle tehtiin sterilointi. Se ei ollut mikään hetken mielijohde, sillä olin jo 25-vuotiaana päättänyt, että menen steriloitavaksi heti kun täytän 30. Siitä huolimatta, ei mennyt montakaan kuukautta striloinnista, kun aloin miettiä, että "mitä jos sittenkin... minkähänlainen lapsestani tulisi jos... jos se olisi poika/tyttö, niin antaisin sille nimeksi..."
En ole hetkeäkään suunnitellut, että menisin lääkärille pyytämään steriloinnin purkua (ei luultavasti olisi edes mahdollista), enkä ole varma, haluaisinko edes lasta, vaikka sen saaminen oli mahdollistakin, mutta silti nuo ajatukset aina välillä pyörivät päässä.
Kyseessä on varmaankin se, että asian suhteen on käytävä läpi surutyö. Se ei ole mikään umpisuolenpoisto, vaan sen mukana menettää mahdollisuuden äitiyteen ja sitä kautta yhden osan (potentiaalista) identiteettiään naisena. Jos suruprosessin tukahduttaa tai skippaa, asia olisi ikäänkuin keskeneräinen, unfinished business.
Ehkä ap:llakin on unfinished business päätöksensä suhteen, vaikkei sterilisaatiota ole tehnyt. Suru ja viha tulee kokea, vaikka ei muuttaisikaan päätöstä. Hyvin sä vedät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsehän tein kaksi lasta. Ikää on sen verran, että voisin lisääntyä. Aloitin transprosessin ja minulta vaaditaan todistusta lisääntymiskyvyttömyydestä. Vaikka lapsiluku on täysi, huomasin aloittaneeni surutyön asiasta. Miten elämä muka muuttuu? Ei mitenkään. Lapsiluku on täysi. Mukamas yksi ovi menee kiinni ja en voi koskaan enää sitä avata. Oikeasti en edes aikonut, mutta nyt se tuntuu dramaattiselta. Enkä edes ole yksi näistä äiti-ihmisistä. Koen olevani aivan sama ihminen kuin ennenkin. Minulla on nyt vain lapsia. En edes saanut mitään erityistä hohtoa vauva-arjesta ja molemmat raskaudet menivät ihan päin honkia. Nyt niitä nostalgisoi jotenkin oudosti ja antaa kokemuksilleen irrationaalisen paljon arvoa. Aivan outo mielentila. Surra nyt asiaa, jonka on vuosia tiennyt olevan edessä. Minä tein ne lapset jo ja silti :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et kuulosta kovin vannoutuneelta velasta. Sulla on vaan käsittelemättömiä lapsuuden traumoja, joiden takia luulet/uskottelet ettet halua lapsia. Koet ehkä, ettet pärjäisi kovin hyvin vanhempana, kuten eivät omat vanhempasikaan.
Vierailija kirjoitti:
Et kuulosta kovin vannoutuneelta velasta. Sulla on vaan käsittelemättömiä lapsuuden traumoja, joiden takia luulet/uskottelet ettet halua lapsia. Koet ehkä, ettet pärjäisi kovin hyvin vanhempana, kuten eivät omat vanhempasikaan.
No ei kovin, jos ei tiedä kuka on ja 35-v cv:ssä "taiteellista vapaaehtoistoimintaa"
Vierailija kirjoitti:
Et kuulosta kovin vannoutuneelta velasta. Sulla on vaan käsittelemättömiä lapsuuden traumoja, joiden takia luulet/uskottelet ettet halua lapsia. Koet ehkä, ettet pärjäisi kovin hyvin vanhempana, kuten eivät omat vanhempasikaan.
Niinhän se just terapiassa sanoi.
Jos tulisin itse velana raskaaksi ni toivosin kovasti että joku potkis mahaan ja vaikka vähän päähänkin... :D harmi että Suomessa sitä sterkkaa ei saa alle 30v. Tappaisin itseni ennenkun tekisin sinappikoneen pilaamaan elämäni..
Alue: Aihe vapaa
Älä vaan tee lapsia