Lue keskustelun säännöt.
Nuoret köyhempiä kuin ennen - mitä tapahtuu yhteiskunnallemme?
07.09.2016 |
Kuulun itse siihen sukupolveen (kolmekymppiset ja alle) joiden palkkakehitys jää auttamatta jälkeen aiemmin uransa luoneista. Olen valmistunut alalle, joka oli vielä joitain vuosia sitten niitä hyvin palkattuja ja "varmoja" valintoja. Sittemmin työpaikkojen väheneminen ja ylikoulutus ovat tehneet tehtävänsä, kuten monilla muillakin aloilla.
Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on vakityö. Palkkani on kuitenkin todella huomattavasti alle alan suositusten, ja työn vaativuuteen nähden olen todellakin alipalkattu. Miksi en etsi muita töitä? No minähän etsin, olen etsinyt jo kauan, mutta ilman menestystä. Ei kai pitäisi liikaa valittaa, kun samalla alalla on tuttuja työttömänä. Kun mietin muilla aloilla toimivia ystäviäni, niin aika samanlaista se on työelämä kaikilla. Poikkeuksena muutama lääkäri.
Minua oikeasti huolestuttaa meidän n. kolmekymppisten tulevaisuus. Rahat ovat niin tiukoilla, että esim. perheen perustamista tai asuntojen ostamista täytyy todella tarkkaan harkita. Tutuistani ei juuri kukaan ole hankkinut lapsia, ja vuokralla asuu suurin osa. En usko, että sellaista päivää tulee koskaan, että valtaosa meistä saisi hankittua esim. kesämökin kaiken muun lisäksi.
Työelämää määrittää työpanoksen vähäisen arvostuksen ja surkeiden rahallisten korvausten lisäksi muukin epävarmuus; on pätkätöitä, määräaikaisia sopimuksia ja muuta "kivaa". Suunnittele siinä sitten elämääsi pidemmälle.
Ainut lohduttava tekijä itselleni on se tieto, että suuri osa ikäisistäni on samassa tilanteessa siitä huolimatta, että koulutus on hankittu ja työkokemusta yritetään kartuttaa vaikka väkisin. Mutta kyllä kokonaisuus huolettaa. Missä vaiheessa me hankimme perheet tai kartutamme minkäänlaista omaisuutta? Näen tulevaisuuden todella pelottavana, enkä ole ainut. Kun vietän aikaa ystävieni kanssa, kääntyy puhe usein tähän kaikkien jakamaan epävarmuuteen, ahdistukseen ja pelkoon. Kovasta halusta ja kyvyistä huolimatta et välttämättä tässä maailmassa pääse enää mihinkään.
Kommentit (542)
Vierailija kirjoitti:
Nykypäivään liittyy myös kulutuksen muutos. On paljon asioita, joita ei 30 vuotta sitten tarvittu lainkaan. On asioita, joita tarvitsi hankkia harvemmin kuin nykyisin. Esimerkiksi kodinkoneet (jääkaappi, pesukone yms) kestävät nykyisin vain noin puolet siitä, mitä kestivät 30 vuotta sitten. Viihde-elektroniikka, puhelimet yms kestävät nykyisin vain murto-osan siitä mitä pari vuosikymmentä sitten. Lisäksi teknologia kehittyy niin huimaa vauhtia, että vaikka sulla olisikin periaatteessa ehjä laite, niin uuden teknologian myötä se lakkaa toimimasta. Joudut siis ostamaan joko uuden laitteen tai ainakin jonkun hilavitkuttimen siihen, jotta se toimisi taas. Kotitalouksiin tarkoitettuja laitteita ei voi korjata, koska niihin ei valmisteta enää varaosia. Et myöskään saa uusia osia kuten vaikka 10 vuotta vanhaan kännykkään uutta akkua, vanhaan printteriisi mustekasettia, uudessa printterissä ei ole sellaista piuhaa, joka sopisi 10 vuotta vanhaan tietokoneeseesi jne. Eli vaikka et haluaisikaan ostaa uusia juttuja, olet tavallaan pakotettu ostamaan niitä.
Tämä on totta. Haluaisin itse elää aika yksinkertaisesti, mutta kun ne ihan peruslaitteetkin pyykkikonetta myöten täytyy uusia vähän väliä. No joo läppärillä käytän tätä nettiä, mutta älypuhelinta minulla ei ole, enkä haluakaan. Lapsista toinen on alakoulussa, toinen juuri aloitti yläkoulun. Kummallakaan ei ole ikinä ollut kännykkää, yläkoululaiselle pitäisi hankkia älypuhelin, ei siksi, että itse välttämättä haluaisi, mutta koulussa kaiketi tarvii. Alakoululaisen kaverit taivastelevat jatkuvasti, kun ei lapsella ole älypuhelinta. Tuolle hunsvotille kun sellaisen hankkii, se on ehjänä max. kuukauden (ei millään pahalla lastani kohtaan ja koetan häntä toki huolellisemmaksi kasvattaa, mutta kuitenkin) ja sitten olisi uuden hankinta edessä. Yläkoululainen harrastaa tietokonepelejä, nyt pitäisi hankkia kunnollinen pelikone, on siihen rahaakin säästänyt, mutta kauanko sekin sitten kestää, enkä ymmärrä koko hankkimisesta mitään. Menee vähän OT, mutta oikeasti vanhempieni ei tarvinnut ikinä miettiä tällaisia minun ja veljen ollessa lapsia. Elämä oli yksinkertaisempaa ja edullisempaa! Telkkari kesti monta vuotta ja meni napista päälle, videot surisivat luotettavasti vuodesta toiseen :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt jotenkin hämmentynyt näistä kirjoituksista.
Olen itse syntynyt vuonna 1989 joten kuulun kai ap:n mainitsemaan toivottomaan ikäluokkaan, ja mieheni myös, hän on syntynyt 1990. Vaan meillä ei ole mitään toivotonta tunnetta.
Mieheni valmistui juuri, ja hänelle tarjottiin kesän aikana viittä eri työpaikkaa, osa vakituisia, osa pitkiä määräaikaisuuksia, josta hän valitsi minkä halusi. Ja toisista työpaikoista toivotettiin tervetulleeksi jos ei viihdykään siinä minkä valitsi, pitävät paikkaa pari kuukautta auki hänelle varmuuden vuoksi.
Itse olen ollut työelämässä useamman vuoden, ihan ok-palkalla mielestäni. Olisin saanut yksinkin lainan kivaan uuteen paritalonpuolikkaaseen jota katselin 9-vuotiaan tyttäreni kanssa ennen kun tapasin nykyisen mieheni. Itse olen tehnyt pätkätöitä johtuen ihan siitä että alallani on töitä tarjolla niin paljon kun jaksaa tehdä ja pidän vaihtelusta, joten en ole ikinä edes hakenut vakipaikkaa. Nyt syksyllä aloitin AMK-opinnot, ja työnäkymät ovat senkin jälkeen hyvät, ja opintojen ohessakin saa töitä tehdä niin paljon kun ehtii.
Omaa asuntoa meillä ei vielä ole, säästämme ASP-tilille. Itselläni on myös hieman perintöä isovanhemmilta, kiinteistön puolikkaan ja maan muodossa. Autot on molemmilla ja tulevaisuuden näkymät hyvät. Mies on ollut töissä vasta pari kuukautta mutta puhuvat jo ylennyksestä. Asumme myös muuten Helsingissä tällä hetkellä, mutta tänne toki emme aio loppuiäksi jäädä.
Myös kaikki oman ikäiset ystäväni ovat aikalailla samantyyppisissä tilanteissa ympäri Suomen, eikä kenenkään tulevaisuus näytä tai tunnu ap:n maalailemalta kauhukuvalta.
Ainahan porukassa on myös niitä, joilla menee oikein hyvin, ja hyvä niin :) Oikea alavalinta auttaa paljon, nykyään vaan on entistä vaikeampi valita oikein kun tilanteet muuttuvat niin nopealla tahdilla, että se nyt hyvä valinta voi 5 vuoden kuluttua olla ihan väärä. Toki maailma on muuttunut aina, mutta kyllä tämä työelämän murros on ihan tutkimuksissa todettua. Se miten jollain yksilöllä tai edes tämän kaveripiirillä menee, ei muuta oikein mihinkään tilastollisia todennäköisyyksiä ja kehityssuuntaa.
Ei omassakaan kaveripiirissäni työttömiä ole, sen sijaan epävarman silpputyön tekijöitä, ympäri maata töiden perässä matkaavia, montaa matalapalkkatyötä tekeviä ja jo nuorella iällä uudelleen kouluttautumaan joutuneita on paljon (itseasiassa vakityö on tosiaan minunkin kaveriporukassani vain 2 lääkärillä ja yhdellä opettajalla). Ja se merkittävä asia on siinä, että mistään muusta ei useimmilla ole näillä näkyminen edes toivoa lähitulevaisuudessa.
Sellaista asiaa kuin vakituinen työsuhde ei ole ollut pitkään aikaan olemassakaan. Nykyisin käytetty termikin on toistaiseksi voimassa oleva työsuhde. Ja se tarkoittaa juuri sitä, että työsuhde on voimassa nyt, mutta ei välttämättä enää kuukauden päästä. Vain harvassa työtehtävässä on enää virkasuhde, jossa on parempi irtisanomissuoja kuin työsuhteissa. Julkisen sektorinkin töistä suurin osa on työsuhteita eikä enää virkasuhteita kuten vielä viime vuosituhannella.
Jos tavoittelee työpaikkaa, jossa voi halutessaan olla satavarmasti seuraavat 20 vuotta eli asuntolainan maksuajan tai ajan, jossa kasvattaa lapsensa aikuisiksi, niin tavoittelee kuuta taivaalta. Asuntoa varten tulee ryhtyä säästämään jo niissä pätkätöissä eikä vasta sitten, kun on saanut toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen. Myös siinä lapsuudenkodista muutossa pitää palata ajassa taaksepäin niihin paljon parjattuihin suuriin ikäluokkiin eli soluasuntojen ja alivuokralaisasuntojen täytyy kelvata yksiön tai kaksion sijasta, jos mielii pystyä säästämään. Ja elintasoa täytyy laskea roimasti säästääkseen.
1990-luvun lama aloitti epävarmuuden ajan ja se aika tulee jatkumaan vielä pitkään. Kenties epävarmuudesta on tullut pysyvä olotila. 1980-luvulla lapsensa tehneet eivät osanneet kuvitellakaan, miten maailma ja työelämä muuttuu. 1990-luvulla lapsensa tehneet jo tiesivät, että mikään ei ole varmaa ja sen kanssa on vain opittava elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Materiaa saa jatkossa ilmeisesti lähinnä perimällä - ainakin kasvukeskuksissa, missä asuntojen hinnat ovat yli kipurajan.
Olen huolissani siitä, kuinka kuormittavaa moni työ on tällä hetkellä. Osa on fyysisesti, niin on aina ollut, mutta nyt myös hyvin suuri osa työtehtävistä ellei kaikki kuormittaa kognitiota - kuinka ihmisen aivot jaksavat tätä kaikkea multitaskaamista, mitä monessa työssä pakostikin on, esim. kouluissa, päiväkodeissa jne, missä pitää olla sata lasissa koko ajan ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa, havainnoida ja muistaa asioita enemmän kuin mikä on kohtuullista, päivästä ja vuodest toiseen, ilman "kevyempiä aikoja". Koko ajan pitää olla vähintään sataprosenttisen tehokas, tehokkaampi, tehokkain. Kuka jaksaa tuollaista kovinkaan pitkään?
Toit esille hyvän näkökulman työn kuormittavuudesta. Minä voin aivan suoraan myöntää, että työni on minulle välillä melkein liikaa. Toisaalta onko ihmekään, teen käytännössä kahden ihmisen työt firman päätettyä vähän säästää. Työ on erittäin vastuullista, ja olisi kiva, jos sen aiheuttamasta väsymyksestä saisi korvaukseksi edes kohtuullisen palkan, mutta sen sijaan palkka on naurettavan alhaisella tasolla. Edelleenkin on se toinen työ hakusessa, toivottavasti joskus tärppää.
Ap
Minä olen tehnyt 90-luvulta alkaen 2-3 ihmisen työt alle 1 ihmisen palkalla. Pakosta. Nyt mut potkitaan pois, koska en tuota enää tarpeeksi, vaikka tuotan edelleen paljon enemmän kuin silloin, kun minut nykyiseen tehtävääni palkattiin. Johtajien ahneus kaataa firmat ja vie meiltä työpaikat. Toivottavasti Suomi muuttuu ennen kuolemaani inhimillisemmäksi. Silti jaksan uskoa nuorten tulevaisuuteen, sillä en usko että ysärillä syntyneet nielee tällaistä paskaa. He osaavat myös tinkiä kulutuksestaan, mikä on myrkkyä firmoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt jotenkin hämmentynyt näistä kirjoituksista.
Olen itse syntynyt vuonna 1989 joten kuulun kai ap:n mainitsemaan toivottomaan ikäluokkaan, ja mieheni myös, hän on syntynyt 1990. Vaan meillä ei ole mitään toivotonta tunnetta.
Mieheni valmistui juuri, ja hänelle tarjottiin kesän aikana viittä eri työpaikkaa, osa vakituisia, osa pitkiä määräaikaisuuksia, josta hän valitsi minkä halusi. Ja toisista työpaikoista toivotettiin tervetulleeksi jos ei viihdykään siinä minkä valitsi, pitävät paikkaa pari kuukautta auki hänelle varmuuden vuoksi.
Itse olen ollut työelämässä useamman vuoden, ihan ok-palkalla mielestäni. Olisin saanut yksinkin lainan kivaan uuteen paritalonpuolikkaaseen jota katselin 9-vuotiaan tyttäreni kanssa ennen kun tapasin nykyisen mieheni. Itse olen tehnyt pätkätöitä johtuen ihan siitä että alallani on töitä tarjolla niin paljon kun jaksaa tehdä ja pidän vaihtelusta, joten en ole ikinä edes hakenut vakipaikkaa. Nyt syksyllä aloitin AMK-opinnot, ja työnäkymät ovat senkin jälkeen hyvät, ja opintojen ohessakin saa töitä tehdä niin paljon kun ehtii.
Omaa asuntoa meillä ei vielä ole, säästämme ASP-tilille. Itselläni on myös hieman perintöä isovanhemmilta, kiinteistön puolikkaan ja maan muodossa. Autot on molemmilla ja tulevaisuuden näkymät hyvät. Mies on ollut töissä vasta pari kuukautta mutta puhuvat jo ylennyksestä. Asumme myös muuten Helsingissä tällä hetkellä, mutta tänne toki emme aio loppuiäksi jäädä.
Myös kaikki oman ikäiset ystäväni ovat aikalailla samantyyppisissä tilanteissa ympäri Suomen, eikä kenenkään tulevaisuus näytä tai tunnu ap:n maalailemalta kauhukuvalta.
Kuulostat onnekkaalta ihmiseltä, mutta et ehkä kovin fiksulta kuitenkaan. Miksi muuten yleistäisit oman tuurisi koskemaan kaikkia muita, kun raaka fakta on, että työelämä on epävarmempaa ja pirstaleisempaa kuin koskaan ennen.
Tässä maassa on tuhansia, tuhansia ja taas tuhansia nuoria aikuisia, jotka ovat hankkineet korkeakoulutuksen ja jotka tekisivät mitä vain saadakseen ylennyksiä ja voidakseen tehdä työtä "niin paljon kuin jaksaa tehdä". Maailma ei vain enää toimi sillä lailla, ja todella monet jäävät osattomiksi ilman omaa syytään. Tietenkin aina on niitä, joille käy mäihä, mutta nämä onnekkaat eivät todellakaan ole aina niitä, jotka ansaitsisivat menestyksensä enemmän kuin ne, joilla ei ole yhtä hyvä tuuri.
Kiva kun mainitsit että sinulla on perintöä, se selittää edes vähän sitä, miksi sinulla on turvatumpi olo, ja miksi saisit helposti lainaa. Minulla esimerkiksi näin 33-vuotiaana ei ole mitään muuta omaisuutta kuin se minkä olen itse itselleni hankkinut, ei ole perintöjä näkynyt.
Lainaa hakiessa perintöä ei muuten vielä ollut, eikä pankki sen tulosta mitään tiennytkään. Eikä sen rahallinen arvo muutenkaan suuri ole, sijainnin takia.
Ja minä tosiaan aloitin vasta korkeakouluopinnot, eli aiemmin olin ihan perustutkinnolla, n. 2v. peruskoulun päälle kestäneellä, töissä monta vuotta. Mieheni taas on käynyt lukion ja ollut töissä sen jälkeen, ja sitten mennyt vielä alansa noin vuoden kestävään asiantuntija-koulutukseen, eli ei hänelläkään ole korkeakoulutusta. Mutta hän on alalla jolla hyvällä tietotaidolla voi päästä huimiin palkkoihin, jos on oikeasti pätevä, ja sitä hän on. Ei se palkka vielä päätä huimaa, mutta on noususuuntainen ja sillä pärjätään hyvin vaikka minä opiskelen siis nyt enkä tienaa ihan hirveästi sen ohessa.
Ehkä ongelma onkin juuri siinä liiassa korkeakouluttautumisessa, ehkä kouluttaudutaan aloille joilla ei ole töitä, tai joiden työt ovat pienempipalkkaisia ja hankalammin saatavia kun oma ammattitutkintoni, josta sain palkkaa n. 3000e/kk?
Vaikka en silti tiedä, kuten sanoin niin samantyyppisissä tilanteissa on kaikki ystävänikin. Joillakin on AMK-tutkinto, joillakin ammattitutkinto joltain alalta, joillakin jopa ei tutkintoa ollenkaan, joillakin yliopistotutkinto. Suurimmalla osalla silti parisuhteet, osalla lapsia, osalla omistusasunto, osa vuokralla mutta kaikilla töitä. Ja ystäväni asuvat todella paljon ympäri Suomen koska olen itsekin asunut Suomea päästä päähän.
Mutta on turha väittää että meille olisi vain asiat tipahtaneet syliin, töitä on tehty kaiken eteen.
Sinä ja sinun ystäväsi siis olette kaikki töissä. Hienoa! Mutta kai edelleen osaat tulkita esim. työttömyyslukuja ja ymmärrät, että tuollainen tilanne on aika lailla harvinaisuus?
Mitä kouluttautumiseen tulee, niin yksi tulevaisuudelle ennustetuista kehityssuunnista on matalan koulutustason töiden totaalinen katoaminen. Siinä mielessä ei ole mitään järkeä pohdiskella, että ovatkohan muut vain kouluttautuneet liian pitkälle. Korkeakoulutus on edelleen edes jonkinlainen suoja sitä mahdollisesti tulevaisuudessa meitä odottavaa tilannetta vastaan, kun matalan koulutustason työt alkavat toden teolla kadota. Kehitys on jo alkanut.
Maailma ja työelämä muuttuu sellaista tahtia, että on myös turha syyllistää ihmisiä väärille aloille kouluttautumisesta. Esim. kauppatieteilijöillä alkaa olla tukalat oltavat, tradenomeilla on ollut jo pitkään, ja seuraavaksi hankalat oltavat saattaa olla juristeilla. Esim. joidenkin humanististen alojen opiskelu on todellinen riski, mutta suurin osa ihmisistä edes yrittää valita sellaisen alan, jolla työtä olisi.
Kiva, että miehesi pääsi hyvälle alalle ilman kunnon koulutusta, ja että tietotaidolla sieltä saa hyvän palkkakehityksen. Ole kiitollinen, ja ymmärrä, ettei tuollainen ole realistista kaikille meistä. Minusta ei olisi esim. insinööriksi tai lääkäriksi ihan vain henkilökohtaisten ominaisuuksieni vuoksi. Jos taas kyse on alasta, jolla pärjää kuka vain ilman kummempaa koulutusta, niin kerro minullekin mikä tuo ala on! Voin sitten tulevaisuudessa yrittää pyrkiä sinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on ikää 35 vuotta. Olen valmistunut humanistisesta tiedekunnasta. Työpaikka on matalapalkkaisella alalla julkisella sektorilla, tosin toistaiseksi voimassa oleva sopimus, eikä pätkätyö.
Mutta:
- Ensiasunto (3h+k) maksettiin velattomaksi ja myytiin pois;
- Toinen asunto, omakotitalo, on maksettu remonttilainoineen suurimmaksi osaksi, lainaa jäljellä alle 50.000.
- Velaton sijoitusasunto löytyy
- Lapsia on hankittu ja hankitaan vielä lisää.
Ei nykyinen taloustilanne mielestäni mitenkään estä ns. normaalielämän puitteiden saavuttamista.
Niiden eteen täytyy nähdä ehkä vähän enemmän aikaa, vaivaa ja tehtävä ovelia suunnitelmia.
PK-seudulla ei olisi kyllä tilanteemme aivan yhtä hyvä, täytyy myöntää. Oma asuminen olisi maksanut paljon enemmän, enkä usko, että pankki olisi heti antanut lainaa kovinkaan kalliin asunnon hankkimiseksi.
Mutta valitsimmekin määrätietoisesti toisin, eli kartutimme PK-seudulla työkokemusta valmistumisen yhteydessä / jälkeen ja etsimme kiivaasti vakituisia työpaikkoja pienemmistä kaupungeista. Lopulta tärppäsi.
ja väität että nämä ovat kustannettu julkisen sektorin matalapalkkaisella alalla?
Väitän.
Brutto n. 2400€, puolisollani n. 2800€/kk.
Olemme säästäväisiä. Työhistoriaa on takana nyt molemmilla noin 8-9 vuotta.
Lisäksi kaupunki, jossa asumme, on hintatasoltaan hyvin halpa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se on totta, että nykynuoret harvoin saavuttavat vanhempiensa elintasoa, mutta toistaalta täytyy muistaa, että nykyään nuorilla ja nuorilla aikuisilla on erilaisia vaatimuksia elämälle. Yhä useampi haluaa nähdä maailmaa ja panostaa luksusteluun. Tavalliset keskituloiset ihmiset matkustelevat, ostavat merkkituotteita, ruokailevat ulkona tiheästi, ostavat hienoja vaatteita. Ei sellaista ollut vielä 80-luvulla vaan se oli rikkaiden etuoikeus. Silloin ihmiset elivät nuukemmin ja rahaa jäin senaikaikaisistakin palkoista suhteessa enemmän säästöön/lainanlyhnennyksiin. Nykyihmisen arvomaailma on erilainen. Eivät perhe, omakotitalo, kesämökki, auto jne. ole enää mitään itsestäänselvyyksiä. Yhä useampi on päättänyt jäädä myös lapsettomaksi, koska se mahdollistaa erilaisia asioita elämässä.
Näinhän se monilla on. Lähipiirissäkin on näitä kolmekymppisiä (ja yli), jotka elävät vähän sillä mentaliteetilla millä ennen elivät parikymppiset. Eli pidetään bileitä, matkustellaan, seurataan muotia jne. jne. eikä ilmeisesti suunnitelmissakaan ole hankkia lapsia. En siis todellakaan väitä, että nykyisin kaikki kolmekymppiset olisivat tuollaisia, mutta yleistynyt tuo minusta on. Kun nyt itsekin ajattelen lapsuuttani (s. 70-l.), kaikilla vanhemmilla oli vakityöt, mutta silti syötiin edullista arkiruokaa, vaateostoksia todella suunniteltiin ym. Kai se oli silloin itsestäänselvyys, että lainat pyrittiin maksamaan pian pois. Nykyisin monilla on valtavat lainat, mutta elämäntapaan (tuhlailevuuteen) se ei vaikuta mitenkään. Kärjistäen voisi sanoa, että monilla nykyajan nuorilla elämäntapatyöttömillä (mistä aiheesta on täälläkin ollut ketjuja) on paljon hulppeampi elämäntapa kuin oman lapsuusaikani vakavaraisilla ihmisillä. Tuntuu kuin eriytyminen tapahtuisi nykyisin niin, että osa on huolestunut tulevaisuudesta, haluaa suunnitella, pelkää perustaa perhettä epävarmaan tilanteeseen ja osa on sanoisinko suoraan vastuuttomia, elää päivästä toiseen veronmaksajien rahoilla ilman pyrkimystäkään päästä töihin ja uskoo rahahanojen pysyvän auki vuodesta toiseen?
Vierailija kirjoitti:
Isäni, syntynyt vuonna 1968, jätti ammattikoulun kesken ja käveli erääseen elintarvikealan tehtaaseen 80-luvulla pyytämään töitä. On sillä tiellä vieläkin, hänen kuukausittaiset nettotulonsa ovat aika tarkkaan kaksi kertaa omien bruttotulojeni verran. Itse valmistuin AMKsta alalle, jolta koulun alkaessa väitettiin että jokainen työllistyy ja palkka on ok. Vakitöitä ei ole, keikkaa joko saa tai ei saa ja päälle kuunnellaan vanhempien mutinoita siitä, miten voikin olla niin mahdotonta löytää pysyvä työpaikka.
Ajat muuttuvat, jos elämässä haluaa edes näennäisesti yrittää pärjätä niin toisen asteen tutkinto on oltava, ei sinne tehtaaseenkaan enää kävellä kirjoittamaan vakisopimuksia.
Minustakin tuntuu, että omat vanhemmat (40- ja 50-luvun taitteessa syntyneet) ovat ihan vasta alkaneet ymmärtää, mistä minä vajaa kolmekymppinen olen yrittänyt heille puhua useamman vuoden ajan. Vielä taannoin äitini jaksoi jankata, että kyllähän niitä töitä on mutta kun "EI KELEPAA", ja perusteluna oli, että esimerkiksi hoitoalalle tarvitaan aina väkeä. No juu, vaan kun työttömänä/pätkätöissä on hirveä määrä vähän muuta kuin hoitoalan porukkaa. Vaikka se jonkun elämässä voisikin olla juuri passeli ratkaisu, että vaihtaisi nyt alaa, kouluttautuisi vaikka lähihoitajaksi, niin eihän se missään laajemmassa mittakaavassa tätä tilannetta ratko. Heidän lähipiirissään työelämä näyttää kärjistetysti siltä, että miehet menevät tyypillisille miehisille aloille tai ovat vähän kouluttautuneempaa virkamiesosastoa, kun naiset ovat hoitoalalla, opettajina tms. Tällainen sukupolvikuilu on sen selittämisessä, kuinka pirstaloitunut se työnkuvien kirjo nykyään on. Mutta pikkuhiljaa he saavat tästä ajatuksesta kiinni, eivätkä enää ole niin hämmentyneitä siitä, että elän edelleen ns. "opiskelijabudjetilla", siis nuukasti kituuttaen, vaikka olen kouluttautunut ja työelämässäkin pätkittäin kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse huomannut ns. "nurinkurisen" kehityksen työmarkkinoilla. Kun itse olin lukiossa vain n. 10 vuotta sitten, puhuttiin kauheasti kuinka suuret ikäluokat eläköityy ja meidät sitten revitään yliopistosta töihin. Eipä käynyt niin ei. Jos mutuilemaan lähdetään, niin omasta lapsuuden kavereistani vakitöissä tai ylipäätänsä suhteellisen varmalla leivällä ovat juuri ammattikoulun käyneet, ne jotka menivät "halveksittuihin hanttihommiin". Heillä on varaa omakotitaloon, lapsiin, etelänmatkoihin. He ovat voineet asettua aloilleen, sillä työtä on löytynyt paikkakunnalta tai ainakin viereiseltä paikkakunnalta.
Samaan aikaan minä maksan opintolainaa ja etsin silpputöitä ympäri maata. On aika katkera fiilis, kun nuoruudessa opettajat hokivat, että yliopistosta aukeaa tie hyvään uraan. Tällä hetkellä voin vain haaveilla 3000e/kk palkasta. Pari kaveria totesi maisterin papereiden jälkeen, että turhaan senkin tutkinnon tekivät (kun töitä ei ole) ja vaihtoivat ammattikouluun.
Suututtaa aivan hulluna nykyään netissä vellova puhe siitä, että pitäisi valita ala, jolla työllistyy. Että mitäpä lähtevät nuoret jollekin huuhaa-aloille.
Itse aloitin opinnot vuonna 2007, yliopistossa ns. 'varmalla alalla'. Meille todellakin sanottiin opintojen alussa, että kaikille löytyy tältä alalta hyviä töitä. Kas vaan, talous vähän nytkähti, alan tarpeet muuttuivat todella paljon, ja tätä nykyä töitä ei todellakaan ole "kaikille". Veikkaisin, että tämä on tapahtunut aika monelle juuri tämän hetken kolmekymppiselle. Jos nyt edes voi ajatella, että 19-vuotias (sen paremmin kuin viiskymppinen) osaisi ennustaa, millä alalla on töitä kymmenen, kahden, kolmenkymmenen vuoden päästä... Kun kyse ei ole vaan siitä, että heti valmistumisen jälkeen on töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen itse huomannut ns. "nurinkurisen" kehityksen työmarkkinoilla. Kun itse olin lukiossa vain n. 10 vuotta sitten, puhuttiin kauheasti kuinka suuret ikäluokat eläköityy ja meidät sitten revitään yliopistosta töihin. Eipä käynyt niin ei. Jos mutuilemaan lähdetään, niin omasta lapsuuden kavereistani vakitöissä tai ylipäätänsä suhteellisen varmalla leivällä ovat juuri ammattikoulun käyneet, ne jotka menivät "halveksittuihin hanttihommiin". Heillä on varaa omakotitaloon, lapsiin, etelänmatkoihin. He ovat voineet asettua aloilleen, sillä työtä on löytynyt paikkakunnalta tai ainakin viereiseltä paikkakunnalta.
Samaan aikaan minä maksan opintolainaa ja etsin silpputöitä ympäri maata. On aika katkera fiilis, kun nuoruudessa opettajat hokivat, että yliopistosta aukeaa tie hyvään uraan. Tällä hetkellä voin vain haaveilla 3000e/kk palkasta. Pari kaveria totesi maisterin papereiden jälkeen, että turhaan senkin tutkinnon tekivät (kun töitä ei ole) ja vaihtoivat ammattikouluun.
Niinhän se on. Ammattikouluissa voi kyllä opiskella aloja, jotka eivät ole niin "välttämättömiä" ja yliopistossa aloja, joille tarvitaan aina tekijöitä, mutta yksinkertaistaen voi kai sanoa, että kyllä niitä keittäjiä ja putkimiehiä tarvitaan vähän eri tavalla kuin humanisteja pääaineena historia tai sosiologeja. En mitenkään halveksi mitään aloja, olisi sekin kamalaa, jos kaikki "korkeampi sivistys" kuihtuisi pois (mitä kaiketi tehokkaasti yritetäänkin, joskus tuntuu tältä), mutta tosiasia on, että jotkut ammatit vaan ovat välttämättömämpiä kuin toiset.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on ikää 35 vuotta. Olen valmistunut humanistisesta tiedekunnasta. Työpaikka on matalapalkkaisella alalla julkisella sektorilla, tosin toistaiseksi voimassa oleva sopimus, eikä pätkätyö.
Mutta:
- Ensiasunto (3h+k) maksettiin velattomaksi ja myytiin pois;
- Toinen asunto, omakotitalo, on maksettu remonttilainoineen suurimmaksi osaksi, lainaa jäljellä alle 50.000.
- Velaton sijoitusasunto löytyy
- Lapsia on hankittu ja hankitaan vielä lisää.
Ei nykyinen taloustilanne mielestäni mitenkään estä ns. normaalielämän puitteiden saavuttamista.
Niiden eteen täytyy nähdä ehkä vähän enemmän aikaa, vaivaa ja tehtävä ovelia suunnitelmia.
PK-seudulla ei olisi kyllä tilanteemme aivan yhtä hyvä, täytyy myöntää. Oma asuminen olisi maksanut paljon enemmän, enkä usko, että pankki olisi heti antanut lainaa kovinkaan kalliin asunnon hankkimiseksi.
Mutta valitsimmekin määrätietoisesti toisin, eli kartutimme PK-seudulla työkokemusta valmistumisen yhteydessä / jälkeen ja etsimme kiivaasti vakituisia työpaikkoja pienemmistä kaupungeista. Lopulta tärppäsi.
Onpa typerä tarina. Puolet jutusta puuttuu täysin - miehesi voi olla vaikka erikoislääkäri tms ja sillä ei ole paskankaan väliä vaikka sinä tekisit mitä pätkää. Tällaisenaan tarinallasi ei ole mitää opetusta vaikka kovin opettavainen koitat ollakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt jotenkin hämmentynyt näistä kirjoituksista.
Olen itse syntynyt vuonna 1989 joten kuulun kai ap:n mainitsemaan toivottomaan ikäluokkaan, ja mieheni myös, hän on syntynyt 1990. Vaan meillä ei ole mitään toivotonta tunnetta.
Mieheni valmistui juuri, ja hänelle tarjottiin kesän aikana viittä eri työpaikkaa, osa vakituisia, osa pitkiä määräaikaisuuksia, josta hän valitsi minkä halusi. Ja toisista työpaikoista toivotettiin tervetulleeksi jos ei viihdykään siinä minkä valitsi, pitävät paikkaa pari kuukautta auki hänelle varmuuden vuoksi.
Itse olen ollut työelämässä useamman vuoden, ihan ok-palkalla mielestäni. Olisin saanut yksinkin lainan kivaan uuteen paritalonpuolikkaaseen jota katselin 9-vuotiaan tyttäreni kanssa ennen kun tapasin nykyisen mieheni. Itse olen tehnyt pätkätöitä johtuen ihan siitä että alallani on töitä tarjolla niin paljon kun jaksaa tehdä ja pidän vaihtelusta, joten en ole ikinä edes hakenut vakipaikkaa. Nyt syksyllä aloitin AMK-opinnot, ja työnäkymät ovat senkin jälkeen hyvät, ja opintojen ohessakin saa töitä tehdä niin paljon kun ehtii.
Omaa asuntoa meillä ei vielä ole, säästämme ASP-tilille. Itselläni on myös hieman perintöä isovanhemmilta, kiinteistön puolikkaan ja maan muodossa. Autot on molemmilla ja tulevaisuuden näkymät hyvät. Mies on ollut töissä vasta pari kuukautta mutta puhuvat jo ylennyksestä. Asumme myös muuten Helsingissä tällä hetkellä, mutta tänne toki emme aio loppuiäksi jäädä.
Myös kaikki oman ikäiset ystäväni ovat aikalailla samantyyppisissä tilanteissa ympäri Suomen, eikä kenenkään tulevaisuus näytä tai tunnu ap:n maalailemalta kauhukuvalta.
Kuulostat onnekkaalta ihmiseltä, mutta et ehkä kovin fiksulta kuitenkaan. Miksi muuten yleistäisit oman tuurisi koskemaan kaikkia muita, kun raaka fakta on, että työelämä on epävarmempaa ja pirstaleisempaa kuin koskaan ennen.
Tässä maassa on tuhansia, tuhansia ja taas tuhansia nuoria aikuisia, jotka ovat hankkineet korkeakoulutuksen ja jotka tekisivät mitä vain saadakseen ylennyksiä ja voidakseen tehdä työtä "niin paljon kuin jaksaa tehdä". Maailma ei vain enää toimi sillä lailla, ja todella monet jäävät osattomiksi ilman omaa syytään. Tietenkin aina on niitä, joille käy mäihä, mutta nämä onnekkaat eivät todellakaan ole aina niitä, jotka ansaitsisivat menestyksensä enemmän kuin ne, joilla ei ole yhtä hyvä tuuri.
Kiva kun mainitsit että sinulla on perintöä, se selittää edes vähän sitä, miksi sinulla on turvatumpi olo, ja miksi saisit helposti lainaa. Minulla esimerkiksi näin 33-vuotiaana ei ole mitään muuta omaisuutta kuin se minkä olen itse itselleni hankkinut, ei ole perintöjä näkynyt.
Lainaa hakiessa perintöä ei muuten vielä ollut, eikä pankki sen tulosta mitään tiennytkään. Eikä sen rahallinen arvo muutenkaan suuri ole, sijainnin takia.
Ja minä tosiaan aloitin vasta korkeakouluopinnot, eli aiemmin olin ihan perustutkinnolla, n. 2v. peruskoulun päälle kestäneellä, töissä monta vuotta. Mieheni taas on käynyt lukion ja ollut töissä sen jälkeen, ja sitten mennyt vielä alansa noin vuoden kestävään asiantuntija-koulutukseen, eli ei hänelläkään ole korkeakoulutusta. Mutta hän on alalla jolla hyvällä tietotaidolla voi päästä huimiin palkkoihin, jos on oikeasti pätevä, ja sitä hän on. Ei se palkka vielä päätä huimaa, mutta on noususuuntainen ja sillä pärjätään hyvin vaikka minä opiskelen siis nyt enkä tienaa ihan hirveästi sen ohessa.
Ehkä ongelma onkin juuri siinä liiassa korkeakouluttautumisessa, ehkä kouluttaudutaan aloille joilla ei ole töitä, tai joiden työt ovat pienempipalkkaisia ja hankalammin saatavia kun oma ammattitutkintoni, josta sain palkkaa n. 3000e/kk?
Vaikka en silti tiedä, kuten sanoin niin samantyyppisissä tilanteissa on kaikki ystävänikin. Joillakin on AMK-tutkinto, joillakin ammattitutkinto joltain alalta, joillakin jopa ei tutkintoa ollenkaan, joillakin yliopistotutkinto. Suurimmalla osalla silti parisuhteet, osalla lapsia, osalla omistusasunto, osa vuokralla mutta kaikilla töitä. Ja ystäväni asuvat todella paljon ympäri Suomen koska olen itsekin asunut Suomea päästä päähän.
Mutta on turha väittää että meille olisi vain asiat tipahtaneet syliin, töitä on tehty kaiken eteen.
Sinä ja sinun ystäväsi siis olette kaikki töissä. Hienoa! Mutta kai edelleen osaat tulkita esim. työttömyyslukuja ja ymmärrät, että tuollainen tilanne on aika lailla harvinaisuus?
Mitä kouluttautumiseen tulee, niin yksi tulevaisuudelle ennustetuista kehityssuunnista on matalan koulutustason töiden totaalinen katoaminen. Siinä mielessä ei ole mitään järkeä pohdiskella, että ovatkohan muut vain kouluttautuneet liian pitkälle. Korkeakoulutus on edelleen edes jonkinlainen suoja sitä mahdollisesti tulevaisuudessa meitä odottavaa tilannetta vastaan, kun matalan koulutustason työt alkavat toden teolla kadota. Kehitys on jo alkanut.
Maailma ja työelämä muuttuu sellaista tahtia, että on myös turha syyllistää ihmisiä väärille aloille kouluttautumisesta. Esim. kauppatieteilijöillä alkaa olla tukalat oltavat, tradenomeilla on ollut jo pitkään, ja seuraavaksi hankalat oltavat saattaa olla juristeilla. Esim. joidenkin humanististen alojen opiskelu on todellinen riski, mutta suurin osa ihmisistä edes yrittää valita sellaisen alan, jolla työtä olisi.
Kiva, että miehesi pääsi hyvälle alalle ilman kunnon koulutusta, ja että tietotaidolla sieltä saa hyvän palkkakehityksen. Ole kiitollinen, ja ymmärrä, ettei tuollainen ole realistista kaikille meistä. Minusta ei olisi esim. insinööriksi tai lääkäriksi ihan vain henkilökohtaisten ominaisuuksieni vuoksi. Jos taas kyse on alasta, jolla pärjää kuka vain ilman kummempaa koulutusta, niin kerro minullekin mikä tuo ala on! Voin sitten tulevaisuudessa yrittää pyrkiä sinne.
Tottakai tiedän että on ihmisiä joilla menee huonosti, mutta ap maalailee koko sukupolven ihmisiä toivottoman tulevaisuuden omaaviksi, eikä se mielestäni ole todellinen tilanne, vaikka joillakin tilanne onkin kiristynyt.
Mieheni alalla ei varmasti pärjää kuka vain ja hän meni monen insinöörinkin ohi haastatteluissa töitä hakiessaan ihan vaan taitojensa vuoksi, itsestä ei esimerkiksi olisi tekemään niitä juttuja millään, mutta ala on tulevaisuutta ja siellä pyörii paljon rahaa. Arvata varmaan voi jo aiemmin että kyse siis tietotekniikkahommista, tarkemmin en osaa eritellä mitä hän tekee koska en ymmärrä niistä itse juuri mitään. Itsellä taas hoitoalan perustutkinto jolla saa töitä niin kauan kun ihmiset syntyvät, elävät, sairastavat ja kuolevat, ja saman alan AMK-kaksoistutkinto työn alla.
Ystävissä taas on monen eri alan ihmisiä ja yritin vain kertoa että ei tämä elämä nyt suurimmalla osalla kuitenkaan niin surkealta tunnu ja näytä mitä ap antaa ymmärtää vaikka toki tiedän että niitäkin on.
Ja työelämän muutoksiin täytyy vain sopeutua.
Ammatinvalinta on se A ja O - tässä esimerkki. Vanhemmat syntyneet -44,-45 suuria ikäluokkia siis, ammatit apuhoitaja ja sähkömies. Seuraava sukupolvi syntynyt 1967 ja puoliso 1965, ammatit sairaanhoitaja, poliisi. Nuorin sukupolvi syntyneet 1990 ja 1992 eli 26v ja 24v, ammatit rakennusinsinööri(AMK) ja farmaseutti. Kummallakin nuorella on nyt vakituinen työpaikka ja kumpikin on ostanut juuri ensimmäisen oman asunnon(olivat asuntosäästäjiä).
Kaikilla kolmen sukupolven edustajilla on ollut ammatin valinnan takia hyvä työllisyystilanne, paitsi että sähkömiehellä oli työttömyysjakso 90-luvulla, jolloin hän sitten perusti parin hengen pienyrityksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, ei meillä -70 luvulla syntyneillä mene yhtään sen paremmin, itse olen johtavassa asemassa ja palkka ns. hyvä, mutta 5000 brtutto = 2900netto, ei sillä nelihenkinen perhe kovin pitkälle pötki. Turha kuvitella hankkivansa mitään mökkejä tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt jotenkin hämmentynyt näistä kirjoituksista.
Olen itse syntynyt vuonna 1989 joten kuulun kai ap:n mainitsemaan toivottomaan ikäluokkaan, ja mieheni myös, hän on syntynyt 1990. Vaan meillä ei ole mitään toivotonta tunnetta.
Mieheni valmistui juuri, ja hänelle tarjottiin kesän aikana viittä eri työpaikkaa, osa vakituisia, osa pitkiä määräaikaisuuksia, josta hän valitsi minkä halusi. Ja toisista työpaikoista toivotettiin tervetulleeksi jos ei viihdykään siinä minkä valitsi, pitävät paikkaa pari kuukautta auki hänelle varmuuden vuoksi.
Itse olen ollut työelämässä useamman vuoden, ihan ok-palkalla mielestäni. Olisin saanut yksinkin lainan kivaan uuteen paritalonpuolikkaaseen jota katselin 9-vuotiaan tyttäreni kanssa ennen kun tapasin nykyisen mieheni. Itse olen tehnyt pätkätöitä johtuen ihan siitä että alallani on töitä tarjolla niin paljon kun jaksaa tehdä ja pidän vaihtelusta, joten en ole ikinä edes hakenut vakipaikkaa. Nyt syksyllä aloitin AMK-opinnot, ja työnäkymät ovat senkin jälkeen hyvät, ja opintojen ohessakin saa töitä tehdä niin paljon kun ehtii.
Omaa asuntoa meillä ei vielä ole, säästämme ASP-tilille. Itselläni on myös hieman perintöä isovanhemmilta, kiinteistön puolikkaan ja maan muodossa. Autot on molemmilla ja tulevaisuuden näkymät hyvät. Mies on ollut töissä vasta pari kuukautta mutta puhuvat jo ylennyksestä. Asumme myös muuten Helsingissä tällä hetkellä, mutta tänne toki emme aio loppuiäksi jäädä.
Myös kaikki oman ikäiset ystäväni ovat aikalailla samantyyppisissä tilanteissa ympäri Suomen, eikä kenenkään tulevaisuus näytä tai tunnu ap:n maalailemalta kauhukuvalta.
Kuulostat onnekkaalta ihmiseltä, mutta et ehkä kovin fiksulta kuitenkaan. Miksi muuten yleistäisit oman tuurisi koskemaan kaikkia muita, kun raaka fakta on, että työelämä on epävarmempaa ja pirstaleisempaa kuin koskaan ennen.
Tässä maassa on tuhansia, tuhansia ja taas tuhansia nuoria aikuisia, jotka ovat hankkineet korkeakoulutuksen ja jotka tekisivät mitä vain saadakseen ylennyksiä ja voidakseen tehdä työtä "niin paljon kuin jaksaa tehdä". Maailma ei vain enää toimi sillä lailla, ja todella monet jäävät osattomiksi ilman omaa syytään. Tietenkin aina on niitä, joille käy mäihä, mutta nämä onnekkaat eivät todellakaan ole aina niitä, jotka ansaitsisivat menestyksensä enemmän kuin ne, joilla ei ole yhtä hyvä tuuri.
Kiva kun mainitsit että sinulla on perintöä, se selittää edes vähän sitä, miksi sinulla on turvatumpi olo, ja miksi saisit helposti lainaa. Minulla esimerkiksi näin 33-vuotiaana ei ole mitään muuta omaisuutta kuin se minkä olen itse itselleni hankkinut, ei ole perintöjä näkynyt.
Lainaa hakiessa perintöä ei muuten vielä ollut, eikä pankki sen tulosta mitään tiennytkään. Eikä sen rahallinen arvo muutenkaan suuri ole, sijainnin takia.
Ja minä tosiaan aloitin vasta korkeakouluopinnot, eli aiemmin olin ihan perustutkinnolla, n. 2v. peruskoulun päälle kestäneellä, töissä monta vuotta. Mieheni taas on käynyt lukion ja ollut töissä sen jälkeen, ja sitten mennyt vielä alansa noin vuoden kestävään asiantuntija-koulutukseen, eli ei hänelläkään ole korkeakoulutusta. Mutta hän on alalla jolla hyvällä tietotaidolla voi päästä huimiin palkkoihin, jos on oikeasti pätevä, ja sitä hän on. Ei se palkka vielä päätä huimaa, mutta on noususuuntainen ja sillä pärjätään hyvin vaikka minä opiskelen siis nyt enkä tienaa ihan hirveästi sen ohessa.
Ehkä ongelma onkin juuri siinä liiassa korkeakouluttautumisessa, ehkä kouluttaudutaan aloille joilla ei ole töitä, tai joiden työt ovat pienempipalkkaisia ja hankalammin saatavia kun oma ammattitutkintoni, josta sain palkkaa n. 3000e/kk?
Vaikka en silti tiedä, kuten sanoin niin samantyyppisissä tilanteissa on kaikki ystävänikin. Joillakin on AMK-tutkinto, joillakin ammattitutkinto joltain alalta, joillakin jopa ei tutkintoa ollenkaan, joillakin yliopistotutkinto. Suurimmalla osalla silti parisuhteet, osalla lapsia, osalla omistusasunto, osa vuokralla mutta kaikilla töitä. Ja ystäväni asuvat todella paljon ympäri Suomen koska olen itsekin asunut Suomea päästä päähän.
Mutta on turha väittää että meille olisi vain asiat tipahtaneet syliin, töitä on tehty kaiken eteen.
Sinä ja sinun ystäväsi siis olette kaikki töissä. Hienoa! Mutta kai edelleen osaat tulkita esim. työttömyyslukuja ja ymmärrät, että tuollainen tilanne on aika lailla harvinaisuus?
Mitä kouluttautumiseen tulee, niin yksi tulevaisuudelle ennustetuista kehityssuunnista on matalan koulutustason töiden totaalinen katoaminen. Siinä mielessä ei ole mitään järkeä pohdiskella, että ovatkohan muut vain kouluttautuneet liian pitkälle. Korkeakoulutus on edelleen edes jonkinlainen suoja sitä mahdollisesti tulevaisuudessa meitä odottavaa tilannetta vastaan, kun matalan koulutustason työt alkavat toden teolla kadota. Kehitys on jo alkanut.
Maailma ja työelämä muuttuu sellaista tahtia, että on myös turha syyllistää ihmisiä väärille aloille kouluttautumisesta. Esim. kauppatieteilijöillä alkaa olla tukalat oltavat, tradenomeilla on ollut jo pitkään, ja seuraavaksi hankalat oltavat saattaa olla juristeilla. Esim. joidenkin humanististen alojen opiskelu on todellinen riski, mutta suurin osa ihmisistä edes yrittää valita sellaisen alan, jolla työtä olisi.
Kiva, että miehesi pääsi hyvälle alalle ilman kunnon koulutusta, ja että tietotaidolla sieltä saa hyvän palkkakehityksen. Ole kiitollinen, ja ymmärrä, ettei tuollainen ole realistista kaikille meistä. Minusta ei olisi esim. insinööriksi tai lääkäriksi ihan vain henkilökohtaisten ominaisuuksieni vuoksi. Jos taas kyse on alasta, jolla pärjää kuka vain ilman kummempaa koulutusta, niin kerro minullekin mikä tuo ala on! Voin sitten tulevaisuudessa yrittää pyrkiä sinne.
Tottakai tiedän että on ihmisiä joilla menee huonosti, mutta ap maalailee koko sukupolven ihmisiä toivottoman tulevaisuuden omaaviksi, eikä se mielestäni ole todellinen tilanne, vaikka joillakin tilanne onkin kiristynyt.
Mieheni alalla ei varmasti pärjää kuka vain ja hän meni monen insinöörinkin ohi haastatteluissa töitä hakiessaan ihan vaan taitojensa vuoksi, itsestä ei esimerkiksi olisi tekemään niitä juttuja millään, mutta ala on tulevaisuutta ja siellä pyörii paljon rahaa. Arvata varmaan voi jo aiemmin että kyse siis tietotekniikkahommista, tarkemmin en osaa eritellä mitä hän tekee koska en ymmärrä niistä itse juuri mitään. Itsellä taas hoitoalan perustutkinto jolla saa töitä niin kauan kun ihmiset syntyvät, elävät, sairastavat ja kuolevat, ja saman alan AMK-kaksoistutkinto työn alla.
Ystävissä taas on monen eri alan ihmisiä ja yritin vain kertoa että ei tämä elämä nyt suurimmalla osalla kuitenkaan niin surkealta tunnu ja näytä mitä ap antaa ymmärtää vaikka toki tiedän että niitäkin on.
Ja työelämän muutoksiin täytyy vain sopeutua.
On tutkittu ja todettu FAKTA, että nykyinen nuorten sukupolvi jää vanhempiaan vähävaraisemmaksi, ja työelämältä on monien turha enää odottaa vakaita, turvallisia työsuhteita. Ja hurjaa tämä on nimenomaan siksi, että asiaan on hyvin vaikea vaikuttaa itse.
Hoitoalan ammattilaisena et varmaan ole voinut välttyä näkemästä suuntausta, jossa määräaikaisia työsuhteita ketjutetaan, osalle tarjotaan vain sijaisuuksia, osa joutuu tekemään monen ihmisen työt yksin jne.? Ei hoitoalakaan mikään turvallinen ala siinä mielessä ole, vaikka hoitoalan ammattilaisia aina tarvitaankin. Myös hoitoalalla on odotettavissa lisääntyvää työttömyyttä, sillä alalle koulutetaan aivan valtavasti ihmisiä.
Työelämän muutoksiin on sopeuduttava, se on totta. Mutta viestiesi perusteella et osaa itse neuvoa muita sopeutumiskeinoja kuin a) älä kouluttaudu liikaa, b) älä kouluttaudu väärälle alalle tai c) ole niin poikkeuksellisen lahjakas jossain asiassa, ettet edes tarvitse koulutusta. Noilla ei kovin pitkälle pötkitä.
Vierailija kirjoitti:
No, ei meillä -70 luvulla syntyneillä mene yhtään sen paremmin, itse olen johtavassa asemassa ja palkka ns. hyvä, mutta 5000 brtutto = 2900netto, ei sillä nelihenkinen perhe kovin pitkälle pötki. Turha kuvitella hankkivansa mitään mökkejä tms.
Sinä olet kyllä enemmänkin esimerkki ihmisestä, joka ei osaa suhteuttaa tulojaan ja menojaan. Elätätkö yksin koko perhettä? Silloin tehneekn tiukkaa, mutta muuten tuskin ei. Tuntuu vähän kömpelöltä, että valitat täällä mökinpuutettasi noilla tuloilla, kun keskustelemassa on tod näk paljon ihmisiä jotka saavat kuukausituloikseen jotain akselilla 1000-2000e/kk.
Hmm, en nyt oikein ymmärrä. Olen itse pian 40, ja ihan samojen asioiden kanssa nuorempana paininut, kuten ystävänikin. Oli pätkätyötä, työttömyysjaksoja, asuntojen hinnat korkealla jne. Lapset tein silti nuorena, ja 28-vuotiaana otimme ensimmäisen asuntolainan, pieni kolmio vanhassa talossa.
Kesämökkiin ei varmasti koskaan tule olemaan varaa, matkusteluun ehkä joka toinen vuosi. Nykyään on sentään vakityö, palkka keskitasoa. Asunto vaihtunut rivaripätkään.
Kumpuaako nuo aloittajan ajatukset kuitenkin siitä, että yleinen odotus elintasolle on noussut? Halutaan ne asunnot, uudet autot, matkat jne jo paljon nuorempina kuin aiemmat ikäryhmät?
Vaurauden kasvu pysähtyi suuriin itsekkäisiin ikäluokkiin.
Vierailija kirjoitti:
Hmm, en nyt oikein ymmärrä. Olen itse pian 40, ja ihan samojen asioiden kanssa nuorempana paininut, kuten ystävänikin. Oli pätkätyötä, työttömyysjaksoja, asuntojen hinnat korkealla jne. Lapset tein silti nuorena, ja 28-vuotiaana otimme ensimmäisen asuntolainan, pieni kolmio vanhassa talossa.
Kesämökkiin ei varmasti koskaan tule olemaan varaa, matkusteluun ehkä joka toinen vuosi. Nykyään on sentään vakityö, palkka keskitasoa. Asunto vaihtunut rivaripätkään.
Kumpuaako nuo aloittajan ajatukset kuitenkin siitä, että yleinen odotus elintasolle on noussut? Halutaan ne asunnot, uudet autot, matkat jne jo paljon nuorempina kuin aiemmat ikäryhmät?
Kun työelämä ei pääse koskaan kunnolla vauhtiin, ei lainaa voi / uskalla ottaa. Siitä tässä on kyse. Aika harva tavoittelee luksuselämää.
Lainaa hakiessa perintöä ei muuten vielä ollut, eikä pankki sen tulosta mitään tiennytkään. Eikä sen rahallinen arvo muutenkaan suuri ole, sijainnin takia.
Ja minä tosiaan aloitin vasta korkeakouluopinnot, eli aiemmin olin ihan perustutkinnolla, n. 2v. peruskoulun päälle kestäneellä, töissä monta vuotta. Mieheni taas on käynyt lukion ja ollut töissä sen jälkeen, ja sitten mennyt vielä alansa noin vuoden kestävään asiantuntija-koulutukseen, eli ei hänelläkään ole korkeakoulutusta. Mutta hän on alalla jolla hyvällä tietotaidolla voi päästä huimiin palkkoihin, jos on oikeasti pätevä, ja sitä hän on. Ei se palkka vielä päätä huimaa, mutta on noususuuntainen ja sillä pärjätään hyvin vaikka minä opiskelen siis nyt enkä tienaa ihan hirveästi sen ohessa.
Ehkä ongelma onkin juuri siinä liiassa korkeakouluttautumisessa, ehkä kouluttaudutaan aloille joilla ei ole töitä, tai joiden työt ovat pienempipalkkaisia ja hankalammin saatavia kun oma ammattitutkintoni, josta sain palkkaa n. 3000e/kk?
Vaikka en silti tiedä, kuten sanoin niin samantyyppisissä tilanteissa on kaikki ystävänikin. Joillakin on AMK-tutkinto, joillakin ammattitutkinto joltain alalta, joillakin jopa ei tutkintoa ollenkaan, joillakin yliopistotutkinto. Suurimmalla osalla silti parisuhteet, osalla lapsia, osalla omistusasunto, osa vuokralla mutta kaikilla töitä. Ja ystäväni asuvat todella paljon ympäri Suomen koska olen itsekin asunut Suomea päästä päähän.
Mutta on turha väittää että meille olisi vain asiat tipahtaneet syliin, töitä on tehty kaiken eteen.