Lue keskustelun säännöt.
Nuoret köyhempiä kuin ennen - mitä tapahtuu yhteiskunnallemme?
07.09.2016 |
Kuulun itse siihen sukupolveen (kolmekymppiset ja alle) joiden palkkakehitys jää auttamatta jälkeen aiemmin uransa luoneista. Olen valmistunut alalle, joka oli vielä joitain vuosia sitten niitä hyvin palkattuja ja "varmoja" valintoja. Sittemmin työpaikkojen väheneminen ja ylikoulutus ovat tehneet tehtävänsä, kuten monilla muillakin aloilla.
Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on vakityö. Palkkani on kuitenkin todella huomattavasti alle alan suositusten, ja työn vaativuuteen nähden olen todellakin alipalkattu. Miksi en etsi muita töitä? No minähän etsin, olen etsinyt jo kauan, mutta ilman menestystä. Ei kai pitäisi liikaa valittaa, kun samalla alalla on tuttuja työttömänä. Kun mietin muilla aloilla toimivia ystäviäni, niin aika samanlaista se on työelämä kaikilla. Poikkeuksena muutama lääkäri.
Minua oikeasti huolestuttaa meidän n. kolmekymppisten tulevaisuus. Rahat ovat niin tiukoilla, että esim. perheen perustamista tai asuntojen ostamista täytyy todella tarkkaan harkita. Tutuistani ei juuri kukaan ole hankkinut lapsia, ja vuokralla asuu suurin osa. En usko, että sellaista päivää tulee koskaan, että valtaosa meistä saisi hankittua esim. kesämökin kaiken muun lisäksi.
Työelämää määrittää työpanoksen vähäisen arvostuksen ja surkeiden rahallisten korvausten lisäksi muukin epävarmuus; on pätkätöitä, määräaikaisia sopimuksia ja muuta "kivaa". Suunnittele siinä sitten elämääsi pidemmälle.
Ainut lohduttava tekijä itselleni on se tieto, että suuri osa ikäisistäni on samassa tilanteessa siitä huolimatta, että koulutus on hankittu ja työkokemusta yritetään kartuttaa vaikka väkisin. Mutta kyllä kokonaisuus huolettaa. Missä vaiheessa me hankimme perheet tai kartutamme minkäänlaista omaisuutta? Näen tulevaisuuden todella pelottavana, enkä ole ainut. Kun vietän aikaa ystävieni kanssa, kääntyy puhe usein tähän kaikkien jakamaan epävarmuuteen, ahdistukseen ja pelkoon. Kovasta halusta ja kyvyistä huolimatta et välttämättä tässä maailmassa pääse enää mihinkään.
Kommentit (542)
Vierailija kirjoitti:
Suututtaa aivan hulluna nykyään netissä vellova puhe siitä, että pitäisi valita ala, jolla työllistyy. Että mitäpä lähtevät nuoret jollekin huuhaa-aloille.
Itse aloitin opinnot vuonna 2007, yliopistossa ns. 'varmalla alalla'. Meille todellakin sanottiin opintojen alussa, että kaikille löytyy tältä alalta hyviä töitä. Kas vaan, talous vähän nytkähti, alan tarpeet muuttuivat todella paljon, ja tätä nykyä töitä ei todellakaan ole "kaikille". Veikkaisin, että tämä on tapahtunut aika monelle juuri tämän hetken kolmekymppiselle. Jos nyt edes voi ajatella, että 19-vuotias (sen paremmin kuin viiskymppinen) osaisi ennustaa, millä alalla on töitä kymmenen, kahden, kolmenkymmenen vuoden päästä... Kun kyse ei ole vaan siitä, että heti valmistumisen jälkeen on töitä.
Vuonna 2000 ammattikorkeakoulussa eräs opettaja sanoi, että tulevaisuudessa ihminen joutuu hankkimaan työuransa aikana kolmekin erilaista tutkintoa, koska alat ja työtehtävät katoavat tai ainakin niiden työpaikat lähtevät Suomesta ja sen vuoksi nyt opiskellessaan ei voi tietää, kuinka pitkäksi ajaksi tutkinnollaan tulee työllistymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm, en nyt oikein ymmärrä. Olen itse pian 40, ja ihan samojen asioiden kanssa nuorempana paininut, kuten ystävänikin. Oli pätkätyötä, työttömyysjaksoja, asuntojen hinnat korkealla jne. Lapset tein silti nuorena, ja 28-vuotiaana otimme ensimmäisen asuntolainan, pieni kolmio vanhassa talossa.
Kesämökkiin ei varmasti koskaan tule olemaan varaa, matkusteluun ehkä joka toinen vuosi. Nykyään on sentään vakityö, palkka keskitasoa. Asunto vaihtunut rivaripätkään.
Kumpuaako nuo aloittajan ajatukset kuitenkin siitä, että yleinen odotus elintasolle on noussut? Halutaan ne asunnot, uudet autot, matkat jne jo paljon nuorempina kuin aiemmat ikäryhmät?
Kun työelämä ei pääse koskaan kunnolla vauhtiin, ei lainaa voi / uskalla ottaa. Siitä tässä on kyse. Aika harva tavoittelee luksuselämää.
En väittänytkään. En pidä vielä luksuksena kuvailemiani asioita.
Sanon vaan, että hankalaa se työelämän alkuun pääsy on ollut jo ainakin parikymmentä vuotta. Ehkä omien vanhempien aikaan vielä töihin pääsi kuka tahansa normaali ihminen, joka edes jotain osasi.
Lainassakin on se hyvä puoli, että jos se on riittävän maltillinen ja järkevästi sijoitettu, esim pienet kaksiot liikkuvat aina, siitä pääsee eroon myymällä omaisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ei meillä -70 luvulla syntyneillä mene yhtään sen paremmin, itse olen johtavassa asemassa ja palkka ns. hyvä, mutta 5000 brtutto = 2900netto, ei sillä nelihenkinen perhe kovin pitkälle pötki. Turha kuvitella hankkivansa mitään mökkejä tms.
Sinä olet kyllä enemmänkin esimerkki ihmisestä, joka ei osaa suhteuttaa tulojaan ja menojaan. Elätätkö yksin koko perhettä? Silloin tehneekn tiukkaa, mutta muuten tuskin ei. Tuntuu vähän kömpelöltä, että valitat täällä mökinpuutettasi noilla tuloilla, kun keskustelemassa on tod näk paljon ihmisiä jotka saavat kuukausituloikseen jotain akselilla 1000-2000e/kk.
Elätän yksin ja asuntolaina.
Vierailija kirjoitti:
Vaurauden kasvu pysähtyi suuriin itsekkäisiin ikäluokkiin.
No ei pidä paikkaansa. Kyllä minä ja muut 60-luvun lopulla syntyneet ystäväni olemme selvästi varakkaampia kuin suuren ikäluokan vanhempamme.
On vanhemmilla se yksitasoinen 98 neliön itse rakentama omakotitalo vuosimallia 1975, mutta ei heilä ole ollut mahdollisuuksia matkustella tai ostaa uutta autoa.
Meidän sukupolvemme sai ihan erilaiset lähtökohdat kuin vanhempamme, jotka joutuivat aloittamaan ihan tyhjästä ilman koulutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaurauden kasvu pysähtyi suuriin itsekkäisiin ikäluokkiin.
No ei pidä paikkaansa. Kyllä minä ja muut 60-luvun lopulla syntyneet ystäväni olemme selvästi varakkaampia kuin suuren ikäluokan vanhempamme.
On vanhemmilla se yksitasoinen 98 neliön itse rakentama omakotitalo vuosimallia 1975, mutta ei heilä ole ollut mahdollisuuksia matkustella tai ostaa uutta autoa.
Meidän sukupolvemme sai ihan erilaiset lähtökohdat kuin vanhempamme, jotka joutuivat aloittamaan ihan tyhjästä ilman koulutusta.
Siis millä tavalla itse rakennettu omakotitalo on vähemmän _vaurautta_ (eli omaisuutta) kuin matkustelu tai uusi auto (tälle varsinkin röhönaurua)? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikaisemminkin on ollut ongelmia, esim 60-70-luvulla on kymmeniä tuhansia lähtenyt Ruotsiin, kun Suomessa oli korkea työttömyys. Lähinnä vain 80-luvulla on mennyt hyvin, ja 90-luvun puolivälistä 2000-luvun puoliväliin.
Kysymys on, miksi nuoret ei enää uskalla lähteä muualle, jos Suomessa ei ole hyvin palkattua työtä tai töitä on vaikea saada? Töitä on Ruotsissa ja Norjassa, jotka on muutenkin vakaampia maita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on ikää 35 vuotta. Olen valmistunut humanistisesta tiedekunnasta. Työpaikka on matalapalkkaisella alalla julkisella sektorilla, tosin toistaiseksi voimassa oleva sopimus, eikä pätkätyö.
Mutta:
- Ensiasunto (3h+k) maksettiin velattomaksi ja myytiin pois;
- Toinen asunto, omakotitalo, on maksettu remonttilainoineen suurimmaksi osaksi, lainaa jäljellä alle 50.000.
- Velaton sijoitusasunto löytyy
- Lapsia on hankittu ja hankitaan vielä lisää.
Ei nykyinen taloustilanne mielestäni mitenkään estä ns. normaalielämän puitteiden saavuttamista.
Niiden eteen täytyy nähdä ehkä vähän enemmän aikaa, vaivaa ja tehtävä ovelia suunnitelmia.
PK-seudulla ei olisi kyllä tilanteemme aivan yhtä hyvä, täytyy myöntää. Oma asuminen olisi maksanut paljon enemmän, enkä usko, että pankki olisi heti antanut lainaa kovinkaan kalliin asunnon hankkimiseksi.
Mutta valitsimmekin määrätietoisesti toisin, eli kartutimme PK-seudulla työkokemusta valmistumisen yhteydessä / jälkeen ja etsimme kiivaasti vakituisia työpaikkoja pienemmistä kaupungeista. Lopulta tärppäsi.
Onpa typerä tarina. Puolet jutusta puuttuu täysin - miehesi voi olla vaikka erikoislääkäri tms ja sillä ei ole paskankaan väliä vaikka sinä tekisit mitä pätkää. Tällaisenaan tarinallasi ei ole mitää opetusta vaikka kovin opettavainen koitat ollakin.
Voi tietysti tuntua typerältä. Puolisoni ei ole erikoislääkäri, vaan tienaa 2800€ bruttona, työskentelee 3. sektorilla.
Itse en vain tunnista ollenkaan itsessäni enkä omanikäisessä lähipiirissäni ruikutusta siitä, miten juuri meidän ikäisemme olisivat erityisen köyhiä tai huonossa asemassa verrattuna meitä vanhempiin ikäluokkiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On aivan totta, että nuoret ovat köyhempiä kuin vanhempansa ja tulevat olemaankin. Julkisen sektorin työpaikkoja pyöritetään sillä rahalla, mikä tulee ulkomaankaupasta. Moni näissä työpaikossa koko työuransa tehnyt (nk eläkevirat) sai pitää työpaikkansa yksinkertaisesti siksi, että vienti veti.
Miksi vienti veti? Tähän on useita syitä. Yksi niistä on, että suomalaisilla oli paljon sellaista osaamista sekä suunnittelu- että toteutustasolla, jota intialaisilla, kiinalaisilla tai korealaisilla ei vielä ollut. Sen vuoksi ainoa mahdollisuus oli tehdä myös ruohonjuuritason työ Suomessa eikä jossain halpatyövoiman maassa. 1970-luvun lopulla Suomesta alkoi lähteä vaateteollisuus Baltiaan, kun siellä opittiin tekemään ja tehtiin halvemmalla. Suunnittelu jäi Suomeen, mutta toteutus lähti. Toinen syy on, että moni vientiyritys oli joko kokonaan tai osittain valtion omistuksessa. Mitä parempaa tulosta yritys tuotti, sitä enemmän massia kertyi valtion kassaan. Valtiolla ainoana tai suurimpana omistajana oli myös eniten sananvaltaa, miten yrityksessä tulosta jaetaan eli investoidaanko vai pistetäänkö taskuun. Ja vaikka pistettiinkin taskuun, kyse oli kuitenkin valtion taskusta. Kolmas syy on, että valtio saattoi maksaa haluamallaan tavalla yrityksille vientitukea. Muitakin syitä on, mutta tuossa nyt muutama.
Me ollaan 23&24 vuotias pariskunta, yksi lapsi - toisen määrä syntyä ensi vuonna. Ostettiin ensiasunnoksi vanhahko 79 valmistunut rivarikolmio ilman omaa rahaa n.15km isohkon kaupungin keskustasta, vanhempani antoivat lainaan lisävakuudeksi panttikirjan omasta talostaan (ilman sitä ei oltais saatu lainaa, eli onnekkaita olemme kun oli majdollisuus käyttää tuota).
Kohta muutetaan omaan taloon, lähes itse hiellä ja tuskalla rakennettuun sellaiseen (teettämiseen ei ollut varaa) jossa lainan lisävakuutena myös sama panttikirja koska kämpästä ei jäänyt tarvittavaa summaa käteen. Pienehkö talo 100m2 edullisilla asumiskuluilla. Haaveillaan että joskus isoina voitas rakentaa vähän syrjempään myös pieni talo, tai ei ainakaan isompaa ettei lainasumma kasva.
Ajetaan ihan tosi huonoilla autoilla verrattuna moneen muuhun meidän ikäiseen. Mut meillä ei ole kuin talolaina, monella on myös autolaina ja kulutusluotto vielä päälle - ei toki kaikilla !
Silti hirvittää! Yritetään kovasti säästää useita satasia kuussa hajautettuna puskurirahastoon, uuteen autoon ja rahastoihin sekä osakkeisiin, ettei kaikki vähäinen omaisuus olisi käyttötilillä ja yht äkkiä hupenisi johonkin. Meillä on säästöjä vaan 10 000 mutta sekin parempi kuin ei mitään.
Lapselle laitetaan huimat 10e/kk joten niillä rahoilla voi sit maksaa ajokortin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyiset työikäiset ikäluokat ovat yhdessä asiassa onnekkaampia kuin vanhemmat ikäluokat: he perivät.
Jos marmatetaan suurista ikäluokista (1940-luvun lopulla syntyneet) tai heidän jälkeensä syntyneistä 1950-luvun ikäluokista, täytyy muistaa, että nykyiset 30-40 -vuotiaat ovat heidän perijöitään. Omistusasuntoja, kesämökkejä, sijoitusvarallisuutta jne. Jossakin vaiheessa tulee se "isojako".
Yksi asia, mitä en käsitä, on se, miksi yksinyrittäjyydestä on tehty niin stnan kallista ja hankalaa. Nyt kun työelämä tosiaan pirstaloituu, niin monet työnantajat varmaan mielellään palkkaavat friikkuja tai ostavat työsuoritteen toiminimellä työskenteleviltä asiantuntijoilta.
Mutta yel-maksut, sosiaaliturvan puute, käytännössä pakolliset vakuutusmaksut (sairaus/työkyvyttömyys), joita ei voi verotuksessa vähentää, tarkka kirjanpito, korkeat alvit yms. tekevät toiminimellä toimimisesta epäkannattavaa, jos laskutus ei ole säännöllistä.
Tämä on ihan väärä suuntaus. Jos epäkohdat korjattaisiin, poistettaisiin yrittäjyyden riskit tai edes osa niistä esim alle 20,000 vuodessa ansaitsevilta itsensä työllistäjiltä, minunkin pienestä kaveripiiristäni ainakin 3 ihmistä pystyisi työllistämään itsensä ainakin osa-aikaisesti, jossain vaiheessa tod.näk kokonaan. Nyt elävät kokonaan tukien varassa 10-12 kk vuodessa, ansaitsevat hyvin tarkalleen vain sen mitä tukien päälle saa, koska mikään muu ei ole mahdollista, jos haluavat (halvatun korkeat) vuokransa maksaa ja leipää pöytään.
Eli siis, politiikka ja päätöksenteko ei ole pysynyt työelämän muutoksen vauhdissa, ei lähellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan 23&24 vuotias pariskunta, yksi lapsi - toisen määrä syntyä ensi vuonna. Ostettiin ensiasunnoksi vanhahko 79 valmistunut rivarikolmio ilman omaa rahaa n.15km isohkon kaupungin keskustasta, vanhempani antoivat lainaan lisävakuudeksi panttikirjan omasta talostaan (ilman sitä ei oltais saatu lainaa, eli onnekkaita olemme kun oli majdollisuus käyttää tuota).
Kohta muutetaan omaan taloon, lähes itse hiellä ja tuskalla rakennettuun sellaiseen (teettämiseen ei ollut varaa) jossa lainan lisävakuutena myös sama panttikirja koska kämpästä ei jäänyt tarvittavaa summaa käteen. Pienehkö talo 100m2 edullisilla asumiskuluilla. Haaveillaan että joskus isoina voitas rakentaa vähän syrjempään myös pieni talo, tai ei ainakaan isompaa ettei lainasumma kasva.
Ajetaan ihan tosi huonoilla autoilla verrattuna moneen muuhun meidän ikäiseen. Mut meillä ei ole kuin talolaina, monella on myös autolaina ja kulutusluotto vielä päälle - ei toki kaikilla !
Silti hirvittää! Yritetään kovasti säästää useita satasia kuussa hajautettuna puskurirahastoon, uuteen autoon ja rahastoihin sekä osakkeisiin, ettei kaikki vähäinen omaisuus olisi käyttötilillä ja yht äkkiä hupenisi johonkin. Meillä on säästöjä vaan 10 000 mutta sekin parempi kuin ei mitään.
Lapselle laitetaan huimat 10e/kk joten niillä rahoilla voi sit maksaa ajokortin.
Voi höpsöt.
Paras säästö teidän iässänne olisi maksaa talolainaa pois. Mitä enemmän, sen parempi. Luuletteko, että korot ovat yhtä alhaisia seuraavat 15-20 vuotta, jonka ajan te kenties makselette lainojanne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja taas ketjuun iski nuorten tilanteen vähättelijöitä.
Syy on aina jonkun muun.
Tällä hetkellä nuorilla on pienemmät tulot kuin eläkeläisillä. Alle 35-vuotiaat tienaa saman verran kuin sama ikäluokka tienasi 90-luvulla. Kaikilla muilla ikäluokilla tulotaso on tuosta noussut huomattavasti. Jos ei oikeasti tehdä jotain tilanteelle niin ei tästä oikeasti hyvä seuraa huoltosuhteenkin muuttuessa yhä huonommaksi.
Ja mitä omat silmäni ja tilastot ovat osanneet kertoa niin nykyaikana alle 35-vuotiaat ovat opiskelemassa muiden rahoilla jotta saavat korkeakoulutuksen, kun ennen tässä samassa iässä käytiin jo niissä "surkeissa" "paska" töissä joihin nämä nykyajan korkeastikoulutetut eivät halua mennä. Ei siis mikään ihme, että tulotaso on pienempi vai pitäisikö mielestäsi opiskelijan tulotaso olla saman, kuin työtäte kevän?
Missä näitä surkeita paskatöitä sitten on ja mitä työtä ne ovat? 80-luvulla sai töitä kävelemällä tehtaaseen (itsekin tein juuri niin) ja kyllä se palkka oli ihan kohtalainen sekä työpaikka vakituinen. Äitiyslomat, kotihoidontuki jne. ja takaisin töihin. Mikäpä siinä oli perhettä perustaessa.
Sanohan, missä on nykyään sellasia tehtaita, tai muita työpaikkoja joihin kävellään vakituisiin töihin ihan muitta mutkitta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyiset työikäiset ikäluokat ovat yhdessä asiassa onnekkaampia kuin vanhemmat ikäluokat: he perivät.
Jos marmatetaan suurista ikäluokista (1940-luvun lopulla syntyneet) tai heidän jälkeensä syntyneistä 1950-luvun ikäluokista, täytyy muistaa, että nykyiset 30-40 -vuotiaat ovat heidän perijöitään. Omistusasuntoja, kesämökkejä, sijoitusvarallisuutta jne. Jossakin vaiheessa tulee se "isojako".
Eivät kaikki.
Olen 30 v. Isäni jäi 90-luvun lamassa työttömäksi ja omaisuus ei äidin palkalla järin suureksi karttunut. Isäni kuoli muutama vuosi sitten sairauksiinsa. Perinnöksi on jäämässä ränsistynyt omakotitalo haja-asutusalueelta (ehkä, ellei äitini saa sitä myytyä), sen irtaimisto, muutama tonni rahaa (ehkä, ellei hautajaiskulut yms. niele kaikkea).
Korkeakoulutetusta ystäväporukastani ehkä 2-3 henkeä on saamassa merkittävän kokoista perintöä... joka sekin menee jakoon useammalle henkilölle.
Kaikki varmasti haluavat mieluummin ansaita itse omaisuutensa, kuin periä sen. Ja varmaan lähes jokainen toivoo, ettei periminen ole edessä vielä moneen vuosikymmeneen.
Mutta jos 5-kymppisenä saisikin ison perinnön, siinä vaiheessa on myöhäistä perustaa perhettä, jos sitä ei aikaisemmin työttömyyden/pätkätöiden takia ole uskaltanut tehdä. Oma vanhuus toki sitten turvatumpi.
Vierailija kirjoitti:
Kun ennen oli kerran enemmän rahaa ja kaikki paremmin niin oletteko koskaan ajatelleet oliko silloin omilla lapsena vanhemmillanne lähes tonnin älypuhelimeen verrattavia leluja?
Nykyisin, kun silmät auki kadulla kävelee niin siellä on jokatoisella lapsella, nuorella ja teinillä uusi kallis älypuhelin kädessä.
No on se kyllä väärin, että nykyään ei asuta luolassa ja leikitä saaliselänten luilla! En tiedä koska olet syntynyt, mutta todennäköisesti omilla vanhemmillasi ei ollut ainakaan väritelkkaria, ei videoita, eikä ainakaan tiskikonetta. Syyllistivätkö he sinua niistä, vai mistä olet oppinut tuon ruikutuksen?
Mitä todistaa tämä ketju olettaen, että kaikki vastaukset ovat ihan totta ( mitä suuresti epäilen) ?
Koulutus ei kannata! Ihan turha kenenkään tärvätä parasta nuoruuttaan yliopistossa, ja ottaa suurta opintolainaa kun puolen vuoden kurssilla pääsee jo käsiksi hyvään palkkaan.
Ja mitä suotta tavoitella yli keskipalkkaista työtä, kun vähemmälläkin saa hankittua omakotitalot ja muut, ja vielä maksettua asuntolainan.
Reaalitodellisuus on vaan aika monen kohdalla aivan toinen. Ei ole perintöjä, ei säästöä eikä muuta pääomaa kuin se, mikä on omassa päässä. Niillä on päästävä elämisen alkuun, eikä pankki suinkaan kaikkina aikoina kovin reilusti lainaa myönnä, jos ei ole riittäviä vakuuksia. Se taas merkitsee rikkaan omaisen henkilötakausta tai jotain realisoitavaa vakuutta.
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia, mitä en käsitä, on se, miksi yksinyrittäjyydestä on tehty niin stnan kallista ja hankalaa.
No jos yrittäjäriskin varalle saisi vakuutuksen, sehän olisi KOMMUNISMIA!!!!!!!! Ei sovi kokoomukselle.
Olen 27-vuotias, korkeakoulutettu ja työelämässä, mutta minä ja ikätoverini tietävät tasan tarkkaan mistä puhut. On suorastaan absurdia kuulla vanhemmalta väestöltä sellaisesta luksuksesta kuin lomaltapaluuraha joka kuulostaa lähinnä urbaanilta legendalta ikäpolveni korvaan. Meidän sukupolvemme koetaan työnantajan puolelta rasitteeksi ja ylimääräisenä kulueränä, jota vähennetään aina kuin vain tilanne sallii. Moni ikäiseni tekee pelkästään pätkätöitä koska vakitöitä ei ole tarjolla, on halvempi ketjuttaa määräaikaisia kuin ottaa vakituinen josta ei pääse enää eroon kuin järjestämällä YT-neuvottelut. Tulevaisuutta ei ole mahdollista suunnitella, koska ei ole mitään takeita siitä onko töitä vielä ensi vuonna tai puolen vuoden päästä. Omistusasunto, lapset, auto, jopa lemmikit ovat pelkkää unelmaa, koska kaikki henkiset ja rahalliset resurssit menevät itsensä ylläpitoon ja säästöön pahan päivän eli työsuhteen loppumisen varalle. Rekrytointiprosessit ovat nykyisin pitkiä jos haastatteluun ylipäätänsä pääsee, kolmi- tai nelivaiheinenkaan rekrytointi ei millään tapaa ole tavatonta vaikka kyseessä olisi vain tavallinen asiantuntijatyö. Nykyisin ei marssita edes kaupan kassalle menemällä hattu kourassa omistajan luo kyselemään töitä.
Työnantaja odottaa että töihin tullaan vaikka pää kainalossa, ylitöihin venytään aina tarvittaessa alimiehityksen vuoksi ja niistähän ei tarvitse maksaa koska "ne voi pitää vapaana myöhemmin". Eli ei koskaan. Asiakkaalta ylityötunnit kuitenkin laskutetaan. Kesäloma sentään on vielä mahdollista, mutta milläs pidät sen kun määräaikaisessa suhteessa lomapäiviä on kertynyt ehkä kuusi kappaletta ja parhaassa tapauksessa työsuhde on alkanut maaliskuussa ja loppuu syyskuussa?
Eläkkeestä on aivan turha haaveilla. Kaikki palkastani maksetut työeläkemaksut menevät suoraan nykyisten eläkeläisten taskuihin, ei omiini. Luultavasti eläkeikäni on nostettu muutaman kymmenen vuoden päästä jo jonnekin 75n paikkeille joten saa nähdä ehdinkö sinne ollenkaan.
Yli viidenkin vuoden työsopimus on nykyisin harvinaista. Vanhemmat ikäluokat eivät tajua miten onnekkaita ovat, kun ovat saaneet koko ikänsä tehdä työtä varmassa paikassa saman firman nimissä ja saaneet korvauksia ja etuuksia ties mistä. Työterveyskään ei ole mikään itsestäänselvyys nykyaikana. YT-neuvotteluissa pihalle lentävät viisi-kuusikymppiset voivottelevat putkeen joutumista, mutta entäs kolmekymppinen jolla ei ole vielä mitään omaisuutta jonka varassa elää? Vanhemmilla työntekijöillä on mitä luultavammin jo velaton talo, lapset aikuisia ja varallisuutta kertynyt rahallisesti tai sijoituksina (kesämökki, auto), mutta kolmekymppisellä saattaa olla pieniä lapsia, asuntovelkaa sekä autolaina ja opintolaina maksamatta.
Niin, ja asun pääkaupunkiseudulla koska alani työt keskittyvät tänne. Nettopalkastani menee 40% vuokran maksamiseen. Yritä tässä nyt säästää sitä asuntolainaa tai perhettä varten.
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt jotenkin hämmentynyt näistä kirjoituksista.
Olen itse syntynyt vuonna 1989 joten kuulun kai ap:n mainitsemaan toivottomaan ikäluokkaan, ja mieheni myös, hän on syntynyt 1990. Vaan meillä ei ole mitään toivotonta tunnetta.
Mieheni valmistui juuri, ja hänelle tarjottiin kesän aikana viittä eri työpaikkaa, osa vakituisia, osa pitkiä määräaikaisuuksia, josta hän valitsi minkä halusi. Ja toisista työpaikoista toivotettiin tervetulleeksi jos ei viihdykään siinä minkä valitsi, pitävät paikkaa pari kuukautta auki hänelle varmuuden vuoksi.
Itse olen ollut työelämässä useamman vuoden, ihan ok-palkalla mielestäni. Olisin saanut yksinkin lainan kivaan uuteen paritalonpuolikkaaseen jota katselin 9-vuotiaan tyttäreni kanssa ennen kun tapasin nykyisen mieheni. Itse olen tehnyt pätkätöitä johtuen ihan siitä että alallani on töitä tarjolla niin paljon kun jaksaa tehdä ja pidän vaihtelusta, joten en ole ikinä edes hakenut vakipaikkaa. Nyt syksyllä aloitin AMK-opinnot, ja työnäkymät ovat senkin jälkeen hyvät, ja opintojen ohessakin saa töitä tehdä niin paljon kun ehtii.
Omaa asuntoa meillä ei vielä ole, säästämme ASP-tilille. Itselläni on myös hieman perintöä isovanhemmilta, kiinteistön puolikkaan ja maan muodossa. Autot on molemmilla ja tulevaisuuden näkymät hyvät. Mies on ollut töissä vasta pari kuukautta mutta puhuvat jo ylennyksestä. Asumme myös muuten Helsingissä tällä hetkellä, mutta tänne toki emme aio loppuiäksi jäädä.
Myös kaikki oman ikäiset ystäväni ovat aikalailla samantyyppisissä tilanteissa ympäri Suomen, eikä kenenkään tulevaisuus näytä tai tunnu ap:n maalailemalta kauhukuvalta.
Aivan varmasti pärjää jos on vakaa parisuhde ja perintöä sekä asunto halvemmalta alueelta, josta on löytynyt töitä. Kaikilla näitä asioita ei valitettavasti ole. Elämä on välillä myös onnenpotkuista kiinni.
Väliin kiitos asiallisesta keskustelusta, jota aika harvoin tällä palstalla näkee. Itse kontribuoin vain lukijana, juurikin alle 30v pätkätöissä kiertävänä korkeakoulutettuna tyhjätaskuna, joka yrittää lisätä osaamistaan tälläkin hetkellä. Tulevaisuusskenaario ensimmäiseltä sivulta vaikutti tosi kiinnostavalta ja totuudenmukaiselta. Penninvenyttäjäksi tässä alkaa tosiaan kasvaa; ei autoa, sienestetään ja marjastetaan, syödään halvinta mutta terveellistä ja pyöritään kirpputoreilla. On tässä siis jotain hyvääkin! Tai ainakin itse pidän näitä juttuja vain positiivisina, vaikka ovatkin oire rahojen vähyydestä :)